Elämän illuusiohan on, että joku olisi pysyvää. Ainut mistä kenties niin voisi sanoa on muutos ja liike. Se on ehkä tämän vuoden motto.
Joka tapauksessa, olin reppu selässä rinteessä ja nousemassa Arosan Weisshornille. Sauvat olivat kotona, koska eivät mahtuneet pakaasiin ja reittihän on tuttu, ei mitään se kummoista matkalla. Pieni eväs ja riittävästi vettä; siinä kaikki mitä tarvitaan. Ja paljon happea.
Värit olivat alkaneet taittua kellertävään ja punertavaan, kirkkaimpina loistivat mustikanlehdet. Alku ja keskivälikin meni mainiosti; kuuntelin murmeleiden vihellyksiä, enkä nähnyt yhtään. Välillä tarvitsin pulssintasauspaussin, täytin keuhkot ja taas eteenpäin.
Matkalla on vain yksi kohta, jossa nousu on sekä jyrkkä että vaatii pientä tarkkuutta. Sen olisin voinut kiertää alamäkipyöräilyyn tarkoitettua tietä pitkin, mutta olin jo sen verran ylhäällä, ettei kannattanut kääntyä takaisin. Viime kerralla kaikki meni sen suuremmitta vaikeuksitta.
Nyt tajusin, että kenkä saattaa luistaa hiekkaisessa rinteessä ja vieressä oli vain samanlaista hiekkaista seinämää, mistä ei saanut otetta. Tarrasin silti, kynsillä. Ja pariin piikkiseen kasviin. Melkolailla nelin kontin muutama metri ja sitten istahdin miettimään. Valutin desinfiointiainetta piikkien jättämiin punaisiin kohtiin, joita poltteli.
Polku oli muuttunut viime kerrasta, se oli hiekkaisempi ja viereiset seinämät murtuneet, sitä koossa pitävä kasvillisuus kadonnut. Jos olisin mennyt alaspäin, olisin varmaankin edennyt istualtaan.
Kauneuskin oli toisenlaista, vuoret sinisiä ja kasvusto oranssihtavaa. En muista mikä vuodenaika edellisellä kerralla oli, mutta karuus oli tänään herkistävää.
Jos vielä tulen tänne, palannen sauvojen kera. Polku on näet silloinkin jo taas toinen.
Mini-ihmisiä harjanteella. Mini people on the ridge.Kohde taustalla. Target on the background. Reunalla. Tämä ei ollut se nelinkontin kohta. On the edge.This wasn´t the critical point.Lopussa kiitos seisoo jne. All good.
En resumen: Las rutas se cambian, nunca es como la vez pasada.
Kurzgesagt: Die Wege ändern sich, es ist nie wie beim letzten Mal.
Laskeuduttiin Suomesta sumuun, joten tieto maisemasta oli se mitä oven avatessa näkyi, nurmikkoa ja harmaata huttua. Siksi ihastus oli suuri, kun vain muutama kymmen metriä korkeammalla paistoikin ihana aurinko, oli pakkasta ja luntakin.
Golden Jesus -reitti eli siis Walenseen yläpuolella virallisesti Vordere Höhi, on takuuvarma ohjelmanumero niille, jotka kärsimättömänä odottavat vuoden vaihtumista. Matka Zürichistä on lyhyt, reitti kiva ja aurinkoinen ja kotiin saavuttiin juuri sopivasti iltapalalle ennen korkkien poksahtelua.
Niin kauan on oltu ilman aurinkoa, että jakauksen kohta helotti illalla samaa sarjaa hätärakettien kanssa, mutta voi että tuntui kivalta. Siis se aurinko kasvoilla ja käsillä. Lunta oli riittävästi talvitunnelmaan ja porukkaa sen mukaisesti. Ylhäällä polun ääripäässä istahdettiin ristin alle syömään vuoden viimeistä lounasta, katse kohti Toggenburgia ja Itävallan vuoria, selän takana Glarusin lumihuiput.
Kahvitermari oli tarkoituksella kotona, sillä Vorder Höhin alppitila eli kesällä varmaankin karjasuojana käytössä oleva rakennus oli muokattu jälleen kestittämään talvipatikoitsijoita ja jokainen roponen on tilan elannolle tärkeä, kuten piknikin kieltävä kyltti kertoi. Takahuoneessa paloi tuli hellassa ja astioita pestiin käsin. Aikamoista, sillä porukkaa oli taatusti toista sataa ulkona auringossa nauttimassa kermakahveja snapsilla, keittoa ja makkaraa.
Viereinen pariskunta mutisi, että tämä kupissa oleva litku ei ole kyllä kahvia nähnytkään. Niinpä niin, mutta kallista se kyllä oli ja me kyllä tiedettiin tämä jo etukäteen. Vuorilla kelpaa huonompikin sumppi.
Vuonna 2024 tuli tallattua tai pyöräiltyä noin 40 000 korkeusmetriä eli vähän alle maratonin ja suurinpiirtein sama kuin yleensäkin, huolimatta koronasta ja surkeista alkukesän keleistä. Ei sillä, että metreillä olisi merkitystä. Hyviä retkiä oli monta ja äänestettiin paras. Aletsch-jäätikön alue nyt vain on aina ihan toista luokkaa, joten sitä ei otettu lukuun. Ykköseksi nousi viimeinen reissu Glarusin Nüenchamille. Oli draamaa, haastetta ja seikkailua, upeat maisemat, hikeä ja onnistumista. Toista kertaa en lähtisi pakkasasteilla näille rinteille, mutta tulipa käytyä. Tänä uutena vuonna haluaisin tehdä jonkun useamman päivän retken. Monta paikkaa on listoilla.
Täältä lähdettiin. This is where we started.Ja tänne tultiin. And here we came.Kivasti lunta. Good amount of snow.Aika kiva. Pretty nice.Ristillä ja polun päässä on tungosta. There´s a traffic jam by the cross and turning point.Perunanidut auringossa. Pale people in the need of alpine sun.Vuoden viimeinen lounas. The last lunch of the year.2025, täältä tullaan! 2025, we are ready!
En resumen: la última caminata del año y un poco de sol para las mejillas palidas.
Kurzgesagt: die letzte Wanderung des Jahres und ein bisschen Sonne für die blasse Backen.
Kesän jämät, syksy ja talvi vuorottelevat päivästä ja hetkestä riippuen, toisinaan vuorilla, joskus alempanakin. Talvi käväisi vuorilla jo syyskuussa, ennen ruskaa, sitten se vetäytyi jälleen uomiinsa, suli lämpimän föhnin puhaltaessa, jätti pienet rippeet. Sen jälkeen keltainen ohitti vihreän, lehtiä alkoi varista ja ilmassa tuoksua todellinen syksy, vähän mullalle, madolle ja maatuvalle orgaaniselle ainekselle.
Olen viilettänyt Sveitsin kartalla lännestä koilliseen, idästä etelään, ristiin rastiin ja pitkin poikin. Niin paussitta, että saaliina on vain kuvia, ei edes kokonaisia tarinoita. Näin Bernin keltaisen vihreää ruskaa kauniissa auringossa, niin leppeässä, että teepaita riitti. Ylhäällä yli 3000 metrissä hyvillä mielin kietouduin takkeihin, toivoen, että ikijää pysyisi siellä ikuisesti tai ainakin mahdollisimman pitkään.
Tuhannessa metrissä talvi tuntui vielä kaukaiselta, mutta syksyn värit ovat juuri parhaimmillaan; maanläheiset ruskean ja harmaan sävyt, opaalinvihreä ja ruosteenoranssi. Juuri ne, joista jo viime vuonna suunnittelin mielessäni villapaitaa, mutta joka yhä on hahmottumattomana lankakeränä päässäni. Osaanko enää edes kutoa?
Kotona oli pakko keskittyä hetkiseksi villiintyneen pihan raivaamiseen. Koriin kertyi kirsikkatomaatteja, vielä pari sisältä tummanpunaista ja makeaa viikunaa ja yksi kurkku sekä oranssi kurpitsa. Niissäkin upeita värejä, mutta ei, villapaidan haluan pehmeämmillä sävyillä.
Nyt yritän hiukan hidastaa, palata takaisin normaaliin viikkorytmiin ja olla syöksymättä koko ajan jonnekin. Siis ensi viikolla. Ehkä marraskuussa.
BernAareMinä ja Aletsch-jäätikkö. Me and Aletsch Glacier.Sphinx Observatorium JungfraujochLütschenen joki ja jäätikkökanjoni. River Lütshenen and glacier canyon.Löysin selvästikin alppicovidviruksen. I clearly found an alpine covidvirus.Grindelwaldia ja sen jäätikkö. Grindelwald and it´s glacier.Grindelwaldia tämäkin. This is also Grindelwald.GelmerseeJoku oli maistanut valiokappaletta. Somebody had tasted the perfect mushroom.Grimselin solatien varrelta. By the Grimsel Pass.
En resumen: Así se ve el otoño en Suiza.
Kurzgesagt: So sieht der Herbst in der Schweiz aus.
Täällä on siis pakkailut meneillään, Helsingin matkamessut odottaa. Jos olet hoodeilla ja Sveitsi kiinnostaa, paikalla on myös Suomen Sveitsin Ystävät ja minä myös, lauantaina kahteen asti.
Viikonloppuna kävin hakemassa tuoretta tuntumaa alppimaisemiin, että on mitä kertoa. Zürichin lähellä Walenseen yläpuolella on meidän perinteinen uudenvuodenretkipaikka, reitti on lyhyt ja mahtuu hyvin yhteen iltapäivään. Vuodenvaihteessa oli vain niin surkeat kelit, että lykättiin hommaa parilla viikolla.
Tästä on blogissa ollut aiemminkin puhetta, mutta edellisiin reissuihin verrattuna nyt oli kyllä tungosta, siis parkkipaikkateknisesti. Jo alhaalla Weesenissä, ennen mutkittelevaa nousua ylös Arvenbüeliin, oli parkkikyltit punaisina, kaikki täynnä. Otettiin riski, mutta Amdenissa tuli stoppi, auto piti jättää sinne. Matkaa oli vielä viitisen kilometriä ja bussipysäkillä porukkaa ainakin kahden lastin verran suksineen ja kelkkoineen plus lumikenkineen. Moni tuntui ihmettelevän, ettei busseja ole tiheämmässä tahdissa, kun keli oli upea pitkän surkean jakson jälkeen. Tuskin tuli yllätyksenä, että kaikki halusivat lumeen ja aurinkoon.
Joka tapauksessa ylös lähtöpisteeseen päästiin ihan sutjakkaasti ja ilmeisesti busseja lisättiin, takaisin tullessa niitä kulki jo tuplamäärä normaaliaikatauluun verrattuna.
Lumi narskui jalkojen alla ja kuten monesti ekoilla talvipatikoilla, vaatetta oli ihan liikaa. Pilvisessä ja sumuisessa säässä Zürichissä tarvitaan enemmän lämmikettä kuin auringossa vuorilla taivaltaessa. Toppahousut voi todellakin jättää kotiin, ohuita voi kyllä olla pari kerrosta. Takki lensi lanteille kädenkäänteessä ja lopulta olin välikerros auki ja silti selkä märkänä.
Lunta on tullut aika lailla ja lämpötilojen vaihtelut nostivat heti lumivyöryriskin tappiin. Tällä reitillä ei ole isoja seinämiä vieressä, mutta lumikenkäilijöitä varoteltiin matkan varrella.
Yleensä tykkään rengasreiteistä, mutta tämä eestaas polku on niin kaunis, molempiin suuntiin, ettei haittaa. Päätepiste ylhäällä on risti, jonka luota näkyy alas Toggenburgin alueelle. Säntisin vuori on vasemmalla ja kuulut Churfirstenin huiput oikealla. Yhdelle näistä, Selunille, kipaistiin aikamoisella kiireellä kesällä.
Yleensä olen hurjan nälkäinen retkillä, nyt pistelin lempiyhdistelmääni, Tartex-suolakurkkuleipiä, vähän puolipakolla, mutta kahvi ja kaakku houkutteli. Vorder Höhissä on kesällä lehmiä ja jonkinlainen vaja tai tallirakennus oli valjastettu talveksi meidän kaksijalkaisten käyttöön. Moottorikelkalla oli roudattu juomista, kahvista viiniin, aprikoosikakkua, mantelisarvia, makkaroita ja juustoja nälkäisille. Sisällä oli vain myynti, ulkona auringossa istumapaikat.
Vorder Höhi on sola, joten viima on lähes aina aikamoinen. Moni näytti hytisevän auringosta huolimatta. Takaisin lähdettiin sutjakkaasti heti kahvin jälkeen. Säteet lämmittivät kävellessä, alamäki tuntui mukavalta ja ne valkoiset huiput; aina niin uhkeita.
Tähän jäi auto. The car had to stay in Amden.Lunta, aurinkoa ja vuoria. Snow, sun and mountains.Tästä lähdettiin kesällä talon takaa vasemmalle, nyt suoraan eteenpäin. This was the turning point in summer, went left instead of climbing up. Lumivyöryjen mahdollisuus, josta tästä lähtisi lumikenkäillen eteenpäin. Avalanche risk.Oikealla Selunin huippu, sinne kivuttiin vastakkaiselta suunnalta kesällä. Peak of Selun on the right, that´s where we climbed in summer.Lipun voisi ehkä vaihtaa. New flag might be good.Sisältä saa sapuskaa. If you are hungry, there´s cake, cheese and sausages inside.Aprikoosikakkua ja -sori- karmeaa kahvia. Apricot cake was good, but the coffee pretty awful. Sitten takaisin. Then back.Iglu.
Niin sitten kävi, että kun auringon laskiessa katsastin vielä sään seuraavan päivän alppipatikkaa varten, olikin luvassa myrsky. Joten uutta paikkaa etsimään, lähempää ja lyhyempää, jotta tarpeen vaatiessa saisimme itsemme evakoitua ainakin katon alle, jos ei kotiin asti.
Chli Aubrig ei ehkä ole se alppipatikoitsijan haasteellisin kohde, mutta Zürichin liepeillä ja kiva päiväretkipaikka, jos kaipaa piipahdusta luontoon ja liikettä kinttuihin.
Moottoritiellä navigaattori ja kyltit veivät eri suuntaan ja päästiin tekemään u-käännös. Ylös Satteleggin Bergrestaurantin luo vie kiemurainen solatie, jota sitkeäkinttuisimmat nousivat pyörillä ja siis ihan lihasvoimalla.
Helle oli nitistää jo parkkipaikalla kengännauhoja sitoessa. Vesipulloja oli kaksi ja puolet juotu jo ensimmäisten 200 korkeusmetrin paikkeilla. Kuvittelin päässeeni eroon koronaheikkoudesta, mutta jäin nopeasti jälkeen parista edellä kulkevasta seurueesta. Oli pakko pysähtyä vähän väliä puhaltelemaan, ei niinkään hapenpuutteessa, vaan kestävyys oli huonoissa kantimissa.
Polulle oli merkitty metsän kautta kurvaava kiertotie patikoitsijoille, Kun vasikat ovat pieniä, puolustavat lehmät niitä ärhäkästi ja patikoitsijat ohjataan kiertotielle, joka kulkee metsän kautta. Nyt vasikat olivat lähes täyskokoisia, eivätkä kenenkään hermot kiristyneet polun jakamisesta. Ainoastaan loppupuolella lehmät katsoivat kysyvästi, kun kuljimme lauman ohi vastakkaiseen suuntaan hiekkatiellä.
Huippu näytti vaatimattomalta kauempaa katsottuna, mutta vei aikalailla loputkin mehut. Viimeisellä pätkällä tankkasin kuivahedelmiä ja tunsin olevani saharassa. Kuiva hiekkainen ja heinäinen nousu tiukassa auringossa ei ehkä ole se mitä suositellaan helteellä, mutta kun nyt täällä oltiin, tietty kavuttiin ylös asti.
Huipun ristin vieressä metallisessa postilaatikosta löytyi muovipussista vieraskirjanen kynineen. Luovuus oli aika lailla vähissä, mutta muutaman sanan sain raapustettua, sen jälkeen oli istahdettava kapealle kiviharjanteelle syömään voileivät. Täältä näkyi joka suuntaan alppeja, lähiseudun suuret järvet ja aina Zürichiin plus Einsiedelnin kolme hyppytornia.
Alp Wildegg on strategisesti loistavassa paikassa, polkujen risteyksessä ennen viimeistä pätkää huipulle. Kaikki janoiset suuntasivat nousun jälkeen alamäkeä kirmaten suoraan varjon alle, kylmien juomien ja purtavan ääreen. Tilalla oli vauhdikas heinänteko meneillään, heilläkin hoppu ennen ennen povattua rajuilmaa. Tuuli pyyhki valtavalla voimalla ja aurinkovarjot lepattivat kuin purjeet. Pari puolen litran vesilasia ja kahvia myöhemmin olo tasottui.
Toisella osuudella gpx:issä oli jotain häikkää, ne veivät vastakkaiseen suuntaan, mutta kylttejä seurailemalla löytää hyvin perille. Ylläpito on silti selvästi jäänyt viimevuosina tekemättä, polkumerkeistä oli jäljellä riippeet ja pitkospuut sekä sillat olivat joko mätiä tai mutaan vajonneita.
Paarman purema pohkeessa levisi kuin epämääräinen mantereen kartta. Luulin että repussa oli ihoa rauhoittavaa geeliä, mutta koska väsymys, löysin sen vasta kotona siitä helpoimmasta paikasta, ulkotaskusta aurinkorasvan vierestä. Siinä vaiheessa pistokohta oli jo viitisen senttiä pituudeltaan ja yhä leviämässä.
Entäs se myrsky? Mustansiniset pilvet lipuivat paikalle kuin sveitsläinen kello, tasan kello neljä, kuten oli ennustettu, ukkonen puhureineen vasta myöhemmin illalla.
Monenlaista kukkulaa ja kohoumaa. Very different shapes.Ihan tonttuna liikenteessä. An alpine gnome.Tästä suunta ylös, oikeaa vuoren laitaa kiertäen toiselle puolelle ja huipulle. From hier a bit up, then right and around the mountain to the other side and to the peak.Kesäinen polku. Summerfeeling on the path.Kahvipaikka odottelee, kun kipaisemme huipulle. The coffeeplace waiting, while we climb up to the peak.Chli Aubrig, 1642m merenpinnan yläpuolella. Pieni mutta ponteva huippu. Chli Aubrig, 1642m, small but a vigorous peak. Huipulta itään. The peakview to east.Huipun vieraskirjaan sanaset. Some words to the peakjournal.Huipulta länteen (luulisin). View from the peak to west (I think).Vieraskirja muovipakettiin ja takaisin lootaan. Peakbook back to the plastic package and to the box.Äidit puolustavat pelotta pienokaisiaan. Mamas protect fiercely there small ones.Alp Wildegg, hurjan tuulinen ja ihana pysähdyspaikka. Alp Wildegg, very windy but cute place to stop.Kaffella. Ja pari litraa vettä. Coffeebrake.And a couple of liters of water.
En resumen: Subimos en un calor de casi 30 grados al pico de Chli Aubrig y resulta que en 1600 metros el aire en total no era refrescante sino que nos quedamos en estado pasa.
Kurzgesagt: Wir sind auf Chli Aubrig gestiegen in fast 30 Grad und zum Schluss war es klar, dass die Luft nicht frischer in 1600 meter sei und wir sind fast Rosinen geworden.
Reilun puolen tunnin testikävelyn jälkeen päätin olevani valmis reiluun kolmeen tuntiin, vaikka hälytyskellot vähän kilkattelivat. Halusin retkelle ja keuhkosairaitahan perinteisesti kuskataan vuoristoon; sen enempää en tarvinnut perusteita.
Kirkkaan turkoosina loistavan Walenseen yläpuolella kulkee Höhenweg Amden, upeita maisemia, helposti saavutettavissa. Kolmisen sataa metriä nousua on suurinpiirtein sama kuin omalla kylällä, joten se onnistuisi. Tuntimäärä kuulosti haasteelliselta, mutta kai lapsille sopiva reitti passaisi myös toipilaalle.
Koronan jälkeiset keuhkot joutuivat lopulta kovimmille autossa; yskin siitepölyä vedet silmissä koko päivän edestä. Arvenbüelin kylästä kohoavalla vanhalla huoltotiellä pidin pari paussia, ettei pulssi kohoaisi heti alussa tappiin ja ennen metsäpolkua oli pakko pistellä eväät, sillä kokovartalovapina alkoi olla häiritsevä. Kivellä istuessa, Glarusin Alpit edessäni, olo rauhoittui. Katselin muurahaisia, valtavan pontevia tummanvihreitä nokkosia, polulla ja ilmassa liiteleviä valkoisia, valko-oransseja, lilansinisiä ja aivan tummia perhosia.
Keskiväliltä löytyi alppikuppila, aivan lirua kahvia ja tietenkin lehmiä. Sinne meidät johdattivat kiviin maalatut leppäkertut. Perheen tyttäret olivat tarjoiluvuorossa, kiikuttivat juomista janoisille, röstiä ja bratwursteja nälkäisille. Osa lehmistä hamusi rinteessä heinää, vasikat lojuivat alempana auringossa. Sisällä navetassa toimi sulassa sovussa muutaman lehmän vieressä kuppilan astianpesuosasto. Makkarat tirisivät ulkona, röstit paistuivat ehkä ylempänä teltan suojissa.
Maisema muuttui pikkuhiljaa tutunnäköiseksi, mustikanvarpuja oli molemmin puolin tietä, välillä nevaa, kosteaa ja suovillaa, sen sivussa matalaa vuoristomännikköä. Mies valtavan pitkän putken kanssa metsästi kuvia linnuista; täällä asuu ja suojellaan metsoja.
Ajattelin olevani täysin valmis palaamaan vuorelta alas tuolihissillä, mutta kun hutera pieni nainen lähti varovasti askeltamaan puikkelehtivaa kivikkopolkua alas, siis jätettyään ystävättärensä hissiin, lähdin perään. Tunti sinne tai tänne, jarrutteluhan olisi vain hyvää matalasykkeistä treeniä. Puolivälissä hän vinkkasi meille suorimman reitin alas. “Eikö olekin ihanaa; rauhallista ja perhosia”, juttelimme ja hän jatkoi toiseen suuntaan, kohti kotiaan.
Kun posket hehkuvina olin polun päässä alhaalla, siellä mistä pääsimme bussin kyytiin ja takaisin alkupisteeseen, oli kilometrejä kertynyt lopulta kymmenen. Olo oli tietenkin voipunut, mutta vain sen verran, että uskallan jo alkaa suunnitella uusia retkiä.
Vuorimäntyjä ja nevaa. Mountain pines and some kind of swamp.Kahden kengän levyinen polku. A path wide enough for two shoes.Walensee.
En resumen: Hicimos el primer caminata post corona, encima del lago Walen. Los Alpes de Glarus nos acompañaban el camino y llegué hasta el final sin que nadie me tuviera que llevar. Así que estoy lista para las próximas vueltas.
Kurzgesagt:Höhenweg Amden war meine erste post Corona Wanderung. Die Aussicht nach Glarner Alpen hat uns den ganzen Weg begleitet und ich habe es selbstendig zurück nach Amden geschafft. Bin also bereit für die neue Wanderungen.
On ollut todella tahmea aloitus kevään retkille vuoristossa, koska vettä on tullut aikalailla putkeen jo viikkoja. Liukkaille rinteille ei todellakaan tee mieli ja isot määrät vettä sulavan lumen päälle on yksi riski lisää. Joka tapauksessa olen katsellut kuvia menneiltä patikoilta ja tein listaa paikoista, jonne voi lähteä vaikka korkeus hirvittäisi.
Jos huimaa tasaisellakin, miettisin kyllä tarkkaan minne menen. Se taas kuinka paljon retkiä rajoittaa korkeanpaikanpelko, on toinen juttu. Sitä on monen tasoista, mutta kun olet jo päässyt vuoristoon asti, ei reissua tarvitse viettää alppimökin alimmalla parvekkeella. Reittejä on joka lähtöön.
1.Männlichen-Kleine Scheidegg
Ei jyrkännettä, ei rotkoa, sen sijaan Jungfraujochin alueen muhkeat lumihuiput ympärillä. Reitti on merkitty alppipatikkapoluksi, mutta helppokulkuinen. Jos kuplahissi kauhistuttaa, voi reissun tehdä myös aloittaen Kleine Scheideggista ja palaten samaan pisteeseen. Alas vuorelta pääsee junalla.
2.Mettmenalp-Leglerhütte
Alppimajalle vievä polku on leveä ja hyvä tallata. Lopussa on pieni nousu reunemmalla kivikossa, mutta tilaa on kiertää vähän sivustakin (tosin kesän alussa lumi voi määrätä reitin). Polkuja on useita, tämä on niistä se suorin.
3. Splügen-Surettaseen
Surettajärville on myös kaksi eri reittiä ja kannattaa valita se pidempi. (Suorempi siksakkaa seinämää ja on kapeampi) Tämäkään ei ole missään mielessä kevyt nousta, aikaa tarvitaan, samoin juomista ja evästä, mutta ylhäällä odottavat karut vuoristomaisemat alppijärven rannalla.
4.Sils Maria
Sils Maria on kylä Engadinissa ja Silserjärven ympäri kiertävä lenkki on merkitty helpoksi alppipatikaksi merkitty. Jos vuoristo jännittää kovasti, keltaisin kyltein merkityt polut ovat varmoja valintoja.
5.Arnisee-Gurtnellen
Alamäkeä posottava patikka Arniseen köysirata-asemalta Gurtnellen juna-asemalle vie rauhallisen alppiseudun, niittyjen ja kylien läpi. Tämä on jostain syystä keskitason alppipatikkareitti, mutta siis polut ja tiet leveitä, eikä matkalle osu yhtään kohtaa jyrkänteen reunalla.
6.Mutta jos nämäkin jännittävät?
Jos tekee mieli nousta korkeammalle, mutta et halua lähteä ominesi matkaan, mukaan voi ottaa patikkaoppaan. Esim. Sanna Laurén vie varmalla ja osaavalla otteella Urin kantonin vuorille ja tietää parhaat paikat, upeimmat seudut ja sopivimmat reitit. Mukana kulkevat usein myös hänen sympaattiset vuohensa.
7. Entä sen jälkeen?
Kun alkaa tuntua, että ehkä sittenkin vaativammalle reitille, lisävinkkejä löydät täältä.
En resúmen:El clima ha estádo tan mal, que apenas hemos ido una vez a los Alpes en esta primavera. Pero bueno, poquito a poco se supone mejorar. Si te da cosa subir al monte, aquí hay unas sugerencias, donde podés hacer caminatas tranquilo en lugares increibles.
Kurzgesagt:Höhenangst?Auf meiner Liste findest du einige Wanderwege in super schönen Orten, wo man nicht gerade am exponierten Stellen laufen muss.
Pari päivää ennen Maailman talousfoorumin WEF:in alkua Davos oli muodonmuutoksen myllerryksen keskellä. Keskustaa tuskin tunsi, pääkadulle oli ilmestynyt eri maiden fasaadeja, kirkkoakin koristi amerikkalaisen televisioyhtiön CNBC:n koko seinän kattavat mainokset. Liikenne oli jo aikaa sitten laitettu kiertämään toista reittiä, mutta vaikuttavinta oli armeijan, poliisin ja muiden turvaihmisten läsnäolo.
Joka tapauksessa päästiin läpi ja ohi, ylemmäs ja rauhallisempaan maastoon. Laakson päätyä kohti vievällä tiellä oli kaksi ravintolaa ja koska seudulla ei ollut juuri mitään, en edes epäillyt listoilla olevan muuta kuin röstiä ja alppimakaroneja, vuoriston klassikkoja.
Mühlen Gasthaus olikin itävaltalainen, siis Knödeleitä, Kaiserschmarrn ja Apfelstrudelia. Vetoaako itävaltalainen keittiö sveitsiläisiin, sitä ihmettelin.
Ensimmäinen haarukallinen perusteli sen, kuinka naapurimaan ruokalistalla pärjää Sveitsissä. Ruoka oli herkullista ja esillepanoonkin oli selvästi panostettu. Otin pienemmän annoksen ja kaduin, sillä sitä sain mitä pyysin. Kalliin, pienen nyrkin kokoisen pinaattinködelin ja nälän pari tuntia syömisen jälkeen. Yritin tasapainottaa tilannetta jätskiannoksella, huonolla menestyksellä. Lämmin suklaakastike oli ihanaa, muttei pitänyt nälkää loitolla sekään.
Iltapäiväkävelyllä lähirinteillä huomattiin hangessa millin pituisten ötököiden peite. Lumikirppuja kenties? Ainakin ne hyppäsivät ilmaan kosketettaessa.
Polun kurvin jälkeen edessä näkyi yksin miekkaileva nuorukainen. Metalli kimmelsi auringossa. Meidät huomatessaan hän katosi läheisen talon edustalle.
Luulin ensin, että vain minä näin lumisen karhun kiipeämässä puunrunkoa ylös, kohti latvaa. Mutta ei, luonnon veistos oli aivan selkeä. Vai oliko se jonkun taideteos?
Juuresta roikkuva jäinen kyynel oli varmasti luonnon tekosia, kaunis ja ihmeellinen, Puikko olisi ollut liian painava juurelle, ellei se olisi ottanut tukea sammalesta.
Laakson viimeinen kylä on Sertig. Aurinko oli jo laskenut ja sininen valo täytti vuorten välin, peitti valkoiset rinteet. Bergführer ravintolan terassi oli täynnä porukkaa, edustalla kymmeniä suksia. Kylän pienessä kirkossa vietetyn hääseremonian jälkeen seurue nautti aperot ulkona ja sitten suksille. Palavat soihdut käsissä porukka katosi alaspäin mäkeä kaartaen kuin kiiltomadot peräperää kohti laaksoa.
450-vuotisessa tuvassa oli tyhjää. Kauniin kattauksen kankaisine servietteineen olisi pitänyt kertoa, että nyt ollaan ehkä vähän hintavammassa paikassa, mutta nälkä ja kylmä ei antanut sijaa ajatuksille. Useimmiten alppimajat keskivertoja joka suhteessa, enkä osannut odottaa muuta tältäkään paikalta.
Mutta Ninan keittiössä ruoka on pikemminkin gourmet´a, silti isoäitien resepteihin ja makuihin nojautuvaa lähiruokaa. Oltiin yhtä mieltä, tämä oli yksi parhaimmista ravintola-aterioista, jonka olen Sveitsissä syönyt. Jopa niin tavallinen kuin bruschetta, tomaattileipä, maistui mahtavalta. Pihviin päätynyt ylisti lihan laatua, päärynä- ja herkkusieniraviolit sulivat suussa, kastikkeet olivat ihmeellisen keveitä ja maukkaita. Päivän jälkiruuasta huolimatta oli jaettava vielä Toblerone soufflee, koska sellainen oli tarjolla. Kuuma, sisältä pehmeä kohokas oli täydellinen.
Lämpimästä tuvasta tulimme narskuvaan pakkaseen. Laakson yksinäisyydessä pilkotti vain yksi valo, seuraava ravintola. Voin kuvitella susien hiippailevan pimeässä tähtitaivaan alla. Me noustiin autoon ja ajeltiin takaisin Zürichin ikisyksyyn.
Kuin vesivärimaalaus. Like an aquarelle painting.Davosissa armeija läsnä kaikkialla. Army presence everywhere in Davos.Knödel.Coupe Dänemark.Sehän on puolukka! It´s lingonberry!Aivan selvästi karhu kiipeämässä puuhun. Clearly a bear climbing up to the tree.Design-jääpuikko kyyneleen muodossa. A design icecle, in a form of a teardrop.Tämä on Sertigin kylä. The village of Sertig.Kirkossa vietettiin juuri häitä. A couple just got married in this church. Hääaperitiivi ulkona, sitten suksille. A drink after the ceremony and the on the skis!Laakson päädyssä on vielä toinen ravintola. In the end of the valley, there´s one another restaurant.Käytiin kirkossa ja sain aikaan taidekuvan. Went to the church and took an artpicture.Hääporukka lähti soihtuineen kiiltomatona mäkeä alas. The people celebrating the matrimony left skiing with torches uphill, like a giant glowworm. BruschettaPäärynäraviolit villisikakinkulla ja herkkusieniraviolit taustalla.Toblerone soufflee.
En resumen: En Davos vale la pena de subir al valle de Sertig. En el camino pasamos por 2 restaurantes y Bergführer era nuestro favorito. En un pueblo remoto de un par de casas, entre los Alpes disfrutamos una de las mejores cenas en Suiza. Nina nos cocinó de los ingredientes cercanos y según los sabores de las abuelas.
Kurzgesagt: In Davos es lohnt sich hinauf nach Sertigtal zu gehen. In den restaurant Bergführer haben wir ein köstliches Abendessen genossen, mit lokalen Zutaten und nach Grossmutterart, schön ausgestellt und happiness pur für den Gaumen.
Joulumarkkinakausi pyörähti käyntiin viikonloppuna ja Zürichin ensimmäisiä on Suomalainen joulutori. Hulina imaisi mukaansa niin täysin, että menin salin läpi kuin pyörremyrskyssä, kunnes lopulta tupsahdin ulos, vähän virttyneenä, suomikeskusteluista sanainen arkku tyhjänä ja karjalanpiirakka mahassa. Eikä yhtään valokuvaa. Se unohtuu, kun ärsykkeitä on liikaa, vaikka positiivisiakin.
Toinen varhainen tapahtuma on Seegräbenissä, pikkukylässä Pfäffikerinjärven laidalla. Käytiin aamupäivällä lyhennetyllä juoksulenkillä, jotta pattereita riittäisi vielä kävelyyn rantatiellä. Syysvärit ovat vielä kauniit, valo kuulas; niitä piti vähän katsella. Kinttujen jaksamisesta ei siis ollut kyse, vaan vatsasta; halusin säästää lounaan markkinoille.
Väkijoukossa löysin ensin tieni kahvin luo; sillä buustasin sen verran, että jaksoin tutkia tarjontaa. Raclettea, makkaraa, lettuja, vohveleita, kurpitsakeittoa, pizzaa, vodka pennejä ja uppopaistettuja kaloja. Lankesin viimeiseen sen jälkeen kun nenä väristen olin tuoksutellut öljyä (tuoretta) ja yleisvaikutelmaa kalalautasten lähellä (tuoretta). Koska myyjinä olivat kalastajat itse, tämä oli se paikka missä niitä kannattaisi syödä, jos koskaan.
Annos oli ilmeeltään aika perus, mutta maku oli mahtava ja vatsa niin onnellinen. Kastike voimakkaan valkosipulinen ja jos kerran vielä mainitsisin, kaikki niin tuoretta. Ei mikään itsestäänselvyys maassa, missä ei ole merta.
Joulumarkkinoilta saa tietenkin sesonkijuttuja, lapasia ja kynttilöitä, ovikranssejakin, mutta myös käsilaukkuja, virkattuja nukenvaatteita ja kaikenlaista tauhkaa, jota ajatellessani aivot alkavat surista, enkä saa kohdistettua muistiani niihin edes sen vertaa, että kykenisin sanomaan mitä.
Tiedostan olevani tosi huono asiakas, en auta vähimmässäkään määrin myyjiä tai markkinoiden järjestäjiä voittojen käärimisessä, sillä parhaimmassa tapauksessa kuljen Glühwein-kuppi käsissä, toisinaan ihan ilman mitään, vain haistelemassa mausteisia tuoksuja ja täyttämässä itseni jouluisella tunnelmalla.
Näiltäkin kahden kadun markkinoilta tupsahdin toisesta päästä ulos aika sukkelaan. Kukkulan niitty oli kuin Teletapeista suoraan, se kylpi ilta-auringossa siluettihahmoin koristeltuna. Pilvet olivat väistyneet sen verran, että Alpit näkyivät mutka toisensa jälkeen uudesta kulmasta, ensin yhtenä valkoisena röpöreunaisena massiivina, lopulta upeana kimmeltävänä rivistönä järveen taustalla.
Kosteikossa tepasteli kaksi haikaraa, jotka olivat yhtä pulleita kuin hanhet. Epäilin niiden syöneen kaikki jähmettyneet sammakot. Matkalla kotiin peltoaukealla oli kokoinainen parvi, taatusti kymmeniä haikaroita, matkalla Espanjaan tai aina Afrikkaan asti.
Ensi viikonloppuna on oman kylän Wienachtsmärt. Ja koska ollaan kultarannikolla, Glühweinin lisäksi on tietty sampanjaa. Vain kaviaari puuttuu. Palanpainikkeeksi myydään perinteisesti – samasta sampanjakojusta- kuumia täytettyjä lettuja.
Paikka auringossa. A spot in sun.Tästä saisi ranskalaisia saippuoita. Here you can get French soaps.Houkutteleeko vai ällöttääkö? Ulkonäkö pettää, tämä oli tosi hyvää! Disgusting or delicious? This portion was enjoyable.Muutama muukin joulumarkkinoilla. A couple of people at this Christmasmarket in Seegräben.Alpit on tietty hienot, mutta syysväritys myös lempeää. Alps are nice, but the autumn colors so soft and pleasant.Ilta saa. Evening light.Tällä puolella on vielä auringonvaloa. On this side there´s still sunlight left.Jos olisin villapaitamestari, kutoisin nämä värit. If I were a master of pullovers, I´d make one with these colors.Näkymän tarkastus. Checking the view.Ja siinä ne ovat, Alpit. And there they are, the Alps.
En resumen: El sesón de ferias de navidad ya empezó. Voy en realidad sólo por el atmósfera, con alguito para picar y si tienen buen vino tinto con especias, Glühwein, tal vez tomo una tazita.
Kurzgesagt: Ich habe die Saison der Weihnachtsmärkte angefangen mit zwei, von den Finnen in Zürich und in Seegräben. Manchmal esse etwas kleines, geniesse einen Becher Glühwein, aber eigentlich das wichtigste ist die Stimmung.
Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.
Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.
Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?
Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.
Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.
Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta. This foto is now the background picture of my phone.Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way. Tämä on jäätikkökaivo. This is a so called moulin. Kalassa. Fishing.Polku kulkee tästä. This is the path. Tyypit tauolla. Some guys havin a snack.Polku on nirhattu kallion kylkeen. The path has been carved on the side of the rock.Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia. The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa. The path goes normally on the dam, which was now repaired.Legendaarinen Grimselin Hospiz. Legendary Grimsel Hospiz. Maan uumenissa on kristalleja. Deep in the ground there are crystals.Rakennustöitä. Constructionsite.Karussa maisemassa värit korostuu. In this bare nature the colors seem even more intense.Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa. This means, we got some bilberrypie.Mun lepohetki. My siestamoment.Vuorilla sapuska on melko tömäkkää. In the mountains the food is pretty heavy.
En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.
Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.
Pala Suklaata 