Jospa perustaisin utopian Alpille

Sitä vain mietin, että kun Suomesta lähdettiin viime vuosisadalla vaikka minne ja perustettiin ihanneyhteisöjä, utopioita, mielessä parempi elämä ja oma Suomi kivemmissä olosuhteissa, niin ajattelin mikä ettei, voisinhan minäkin.

Tarkemmin ajateltuna esimerkiksi Argentiinan aarniometsä kuulostaa helpommalta paikalta, mutta koska sattumoisin olen jo Sveitsissä, niin eiköhän pysytä tämän maan mahdollisuuksien sisällä.

Silloin aikanaan pistettiin nyssäkkään kupariset kahvipannut ja muut tarve-esineet, tätä nykyä mukaan tuskin tarvitaan paljon. Onhan meillä ikeat ja suomalaistuotteita tarjoavat nettikaupat, niistä sitten vain kännykällä tilataan ainekset omaan pieneen kotimaahan keskellä vierasta valtiota.

keltainen puu oksat p

keltainen puun kukka p

Minun utopiassani saisi ihan suosiolla olla vuodenajat, ei siinä mitään. En kaipaa pelkkää lämpöä ja auringon porotusta, mutta en olisi pahoillani siitä, että kevään puhtoiset ja kirkkaat kukat loistaisivat koko ajan tasaisesti nurmellani. Siitä saisi voimaa ja arkipäivän estetiikkaa. Talvi on luonnollisesti toinen juttu, silloin maillani lepäisi paksu ja muheva kerros lunta.

Utopiani perustaisin Alpille, huolimatta olosuhteiden hankaluudesta. Ja koska se olisi utopia, se kuulostaisi ensin ihan mahtavalta ja toimivalta ja lopulta luultavasti hyytyisi omaan mahdottomuuteensa. Joka tapauksessa, Finopia syntyisi korkealle vuorten väliin jäävään katveeseen, siihen järven viereen. Pihapiiri olisi kuin suoraan Mauri Kunnaksen kirjasta, olisi tupa, aitta, sauna, tietenkin, ja ulkohuussi, kanoja tepastelelmassa ja aamiaisella tuoreita munia. Ehkä pyytäisin Maurin tekemään siitä myös kirjan, jonka itse kyllä kirjoittaisin, hän saisi piirtää kuvat.

Meitä utopialaisia olisi monensorttisia: it-alan osaajia, graafisen alan suunnittelijoita, itseänsä työllistäviä etätyöläisiä, jotka riipin raapin toisivat rahaa yhteisöön. Koska painottaisimme myös fyysistä työtä, meillä olisi pihalla lampaita ja vuohia, ne pitäisi ruokkia ja hoitaa ja käsityöläisinä työstäisimme villasta paitoja, huopaleluja, tossuja, koruja ja niitä myisimme laaksossa toreilla ja turuilla sekä turisteille, jotka patikkaretkillään tulisivat syömään tarjoamiamme korvapuusteja ja loimulohta. Ja tietenkin meiltä löytyisi B&B saunan kera. Siinä olisi puuhasteltavaa myös vieraille; jostain pitäisi riipiä saunaan puita, jyrkiltä vuorten rinteiltä.

primeli ulkona p

Me keittäisimme kahvia puuhellalla ja lukisimme iltaisin kirjoja tuvan lämmössä. Tai reippailisimme vuoren toiselle puolen, ylös ja alas, tekisimme pilates-liikkeitä, jotta keskivartalon pito olisi taattu, eikä kohtalokkaita horjahduksia, “ups, oho” tilanteita kävisi. Talvella nukkuisimme murmeleina paksujen untuvapeittojen alla ja laskisimme kelkalla tai suksilla alas laaksoon pikku-Heidin tapaan.

Siinäpä vasta elämää. Tosin tarkalleen ajateltuna, jotain tämänsuuntaista elän jo nyt. Kevätkukat ovat aukeamassa, illalla luen kirjaa (Paul Austerin New York -trilogiaa tällä hetkellä), parin korttelin päässä on vuohia ja kanoja (ei minun, mutta kuitenkin), korvapuusteja syntyy heti kun ostan hiivan ja vuorenkin kupeessa ollaan, vaikkei se oikeasti ole kuin kukkula. Enkä väitä tätä utopiaksi ja paremmaksi elämäksi. Ihan vain elämäksi.narsissit pEn resumen: Los finlandeses salieron en el siglo pasado a varios lugares en el mundo para vivir mejor en sus utopias finlandesas. En mi utopia viviría tal vez aquí en Suiza en un Alpe. Tendría una finca finlandesa, con ovejas y gallinas y por supuesto un laguito y sauna. Les ofrecería B&B, comida finlandesa, sweateres y productos de felpa a los turistas. Casi siempre habría flores de primavera, tan brillantes y bonitas. En el invierno dormiría como una marmota abajo de mi cobija de plumas y habría nieve hasta la mitad de las ventanas. De vez en cuando bajaría como Heidi o su abuelo con un trineo o esquies al valle. Así sería la vida en mi utopia. Y resulta que casi ya es así. Sólo me falta el sauna. Pero las flores de primavera están floreciendo, ovejas y gallinas hay cerca, no míos, pero en todo caso, y vivo a la par de algo, a la que llaman una montaña, aunque es un cerro. No es vida mejor que en algún otro lado. Sólo la vida.

Kurzgesagt: Die Finnen sind in 1900 zu verschiedenen Orten ausgewandert, in einer Finnische Utopie zu leben. Meine Utopie würde ich wahrscheinlich auf einer Alp gründen (weil ich schon in der Schweiz bin). Ich würde einen Bauernhof auf finnischer Art haben, mit Schafe und Hühner und natürlich einen kleinen See mit Sauna. Da würde ich für die Touristen B&B, finnische Zimtschnecken und vielleicht geräucherter Lachs, Produkte aus Schaafwolle offerieren. Im Winter unter dem Daunendecke schlafen, wie ein Murmeltier und weil es meterweise Schnee gäbe, ab und zu ins Tal wie Heidi (oder der Grossvater) mit einem Schlitten fahren. So wäre mein Leben. Und fast so ist es schon jetzt. Es fählt nur ein sauna. Aber die Frühlingsblumen sind am blühen, Schafe und Hühner gibts in der Nähe (nicht meine, aber trotzdem) und ich wohne neben etwas, das man einen Berg nennt, obwohl er eigentlich einen Hügel ist. Es ist nicht besseres Leben als irgendwo anders. Nur Leben.

 

 

 

Suomalainen Sveitsissä: Laura Missuray

Treffit Zürichin oopperatalossa kuulostaa elegantilta ajanvietolta, hiukkasen elitistisen kulturellilta. Mutta kun kaksi kotkalaista pääsee kanttiinissa kahvikupin ääreen, juttu lentää, siät ja miät sinkoilee ja on yhtä kotoisaa kuin kesäaamuna Kotkan torilla possokahvilla.

Oopperalaulaja Laura Missurayn (os. Jokipii) kanssa välipalatauolla on hänen tyttärensä Vilja (6 v.), joka värittelee kirjaa. Esikoulu oli peruttu tältä päivältä ja tyttö tulee mielellään mukaan seuraamaan äidin harjoituksia. Aamulla treenattiin Wagnerin Lentävää hollantilaista.

Zürichin Fällandenissa asuvaan perheeseen kuuluvat myös Edith (4 v.) ja unkarilainen puoliso Janos (laulaja/suntio).

laura missuray kahvilla p

Oopperalaulajan kotikolo töissä: pukuhuone ja oma peilipöytä.

Kuinka kauan olet ollut Sveitsissä ja miksi juuri tämä maa?

LAURA: Tultiin elokuussa 2010, vastanaineina. Me olimme menneet Kotkassa toukokuussa naimisiin, asuttiin Budapestissa ja kävimme häämatkalla Egyptissä. Vaihdoin vain kotona laukun ja tulin samantien Zürichiin koelauluun, kipeänä kuin koira.

Lähdin, koska Budpestissa asuessani olin valmiiksi lähempänä Keski-Euroopan pelipaikkoja. Suomesta työnhakuun lähteminen oli jo yksin taloudellisesti hankalampaa. Ykkössopraanojen paikkoja on tosi harvoin missään auki ja Zürichin oopperatalo on maineikas maailmalla. Ajattelin että ei se ota eikä anna, käyn kokeilemassa. Kaksi päivää henkitorven tulehduksessa kähisin ja ihme kyllä sain paikan. Oli aika kova paikka lentää takaisin Budapestiin ja sanoa tuoreelle aviomiehelle, et miä muutan nyt Zürichiin. Sen jälkeen oli aika haipakkaa; myytiin asunto ja elokuussa asuttiin jo täällä.

PALA SUKLAATA: Oliko sinulla mietittynä valmiiksi, että haluaisitko esimerkiksi Lontooseen, Milanoon tai Zürichiin…?

LAURA: Ei, ajattelin, että joskus päätyisin Saksaan. Koivukosken Jouko (Kotkan kaupunginorkesterin silloinen kapellimestari) sanoi aina, että lähde maailmalle, lähde pois isompiin ympyröihin. Ajattelin, että mikset siä tykkää minusta… Tais se kuitenkin tykätä. Jouko on ollut musiikillisen elämäni suurimpia kulmakiviä, omien vanhempieni lisäksi.

PALA SUKLAATA: Minua Jouko vain heitti musiikkiopiston orkesterissa tahtipuikolla.

LAURA: Ehkä se halusi sinustakin eroon.

(PALA SUKLAATA AJATTELEE: Taatusti soitin vain todella epätahdissa. Tai sitten unohduin unelmoimaan.)

LAURA: – Alunperin unelmani oli olla solisti jossain pienessä saksalaisessa talossa, tehdä operettia ja oopperaa. Aloitiin laulun opiskelun teini-ikäisenä; ammattia ei enää ole olemassa samanlaisena kuin silloin. Ei enää mennä pieniin taloihin ja lähdetä kehittymään pienistä rooleista isoihin ja olla 30 vuotta samassa paikassa. Solistitkin palkataan nykyään vain pariksi vuodeksi tai jopa pelkästään produktiokohtaisesti ja olet matkalaukun kanssa koko ajan jossain. En minäkään aloittanut laulunopiskelua toivoen, että saisin kuoropaikan jostain, vaan kaikki aloittavat sooloura mielessään. Mutta Zürichin oopperatalo on niin maineikas, on uskomattomia solisteja; kyllä paikka on lottovoitto. Puhumattakaan siitä, että tänä päivänä vakituinen työpaikka on arvokas, oli ala mikä tahansa. Ja mulle on aina ollut selvää että haluan perheen. Enkä osaa kuvitella elämää , jossa olisin erossa lapsista pitkiä aikoja, tai että he joutuisivat matkustamaan paljon mukanani kaupungista toiseen. Olin kuitenkin esiintynyt työkseni erilaisilla kokoonpanoilla melkein 15 vuotta ja kiertänyt kirkonkyliä kaikenmaailman keikoilla, eikä se riittänyt elannoksi.

Onko Sveitsi päätepiste vai haluaistko palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin toisaalle?

LAURA: En ole henkisesti ollenkaan valmis siihen että tämä olisi päätepiste. Mutta totuus on se, että minulla on eläkevirka. Ja myös minun miehelläni. Hän sai tänä vuonna, oltuaan seitsemän vuotta Sveitsissä, vakituisen paikan ja se on iso asia perheelle.

Minä en ole henkisesti vielä oikein kotiutunut Sveitsiin. Minulla on paljon perhettä ja läheisiä Kotkassa, joita kaipaan hirveästi. Ja sitten on paljon sellaisia kulttuurieroja, jotka on jokseenkin isoja. Mutta sitten isommassa mittakaavassa elämäni on täysin tätä oopperataloa ja kun on pienet lapset…Tämä työ vie ison osan elämästä, kun on kaksi vuoroa joka päivä, viisi tai kuusi kertaa viikossa. Toisaalta työ on aika samaa, teki sitä missä tahansa. Ehkä salaa toivon, että lapset lähtisivät myöhemmin Suomeen opiskelemaan ja itse voisin ehkä seurata tai muuttaa sinne sitten eläkkeellä. En tiedä, aika näyttää. Se on vähän sellaista rimpuilua.

PALA SUKLAATA: Niin, me olemme olleet Sveitsissä jo parikymmentä vuotta ”toistaiseksi”.

 LAURA: Minä asuin Budapestissä tätä ennen puolitoista vuotta ja silloin oli todella vaikeaa jättää Suomi. Enää en ole niin sidoksissa. Nyt kun kotipaikan on jättänyt kahdesti, niin kyllä minäkin voisin lähteä minne vain. Lasten ja sveitsiläisen koulujärjestelmän rankkuuden takia joskus katselen Kansallisoopperan sivuja, että olisiko paikkoja auki. Mutta toisaalta täytyy ajatella koko perhettä, mies joutuisi aloittamaan kaiken alusta koska ei puhu suomea. Ja kyllähän se koti sinne muodostuu missä se lähin perhe on.

Miten vietät arkesi?

LAURA: Mopon selässä matkalla oopperalle, näyttämöllä tai matkalla oopperalta kotiin ja sen jälkeen iltapäivällä leikkikentällä. Ja sitten illalla takaisin oopperalle ja kotiin kun kaikki jo nukkuu. Maanantaisin menen Saksaan kauppaan. Ennen käytiin koko perheen voimin samalla reissulla uimassa, mutta nyt kun tytöt ovat sidoksissa pakollisen päiväkotisysteemiin, se luksus on jäänyt pois.

laura missuray 2 p

Miten kotkalainen istuu Zürichiin? Entä suomalainen Sveitsiin?

LAURA: Kuorossa on 60 ihmistä eikä yksikään ole sveitsiläinen, joten eri kansallisuuksien tuntemukset ovat käyneet tutuiksi. Sen olen huomannut, että pohjoismaalaisena on helpompaa, kuin esim itäeurooppalaisena tai eteläeurooppalaisena tai saati sitten, jos jostain kauempaa.

Työyhteisöön oli tosi helppo sujahtaa sisälle. Työ yhdistää niin paljon ja kaikki ollaan ulkomaalaisen kengissä.

Me olemme aina asuneet samassa paikassa, kylä on pieni ja tykkään siitä. Mutta kyllä minä leikkikentällä ensimmäisinä vuosina katselin paikallisten, suljetun ringin, selkiä. Minulla on paljon hyviä ystäviä, silti vasta nyt on ystäväpiiriin tullut sveitsiläisiä. Suomalaisiin muuten suhtaudutaan yleensä positiivisesti. Se myös auttaa, että puhuin saksaa jo kun tulin.

Zürich on myös hyvän kokoinen paikka. Budapest on kaunis ja turistina ihana paikka, mutta me asuimme keskustassa ja se oli vähän liikaa. Zürichistä löytyy ison kaupungin hyvät puolet ja kuitenkin pienen ja intiimin kaupungin hyvät puolet. Zürichin tempo on minusta kiva, vaikka me maalla asummekin. 25 minuutissa ajaa vespalla kotiovelta oopperan ovelle.

laura missuray 6 p

Kolmen kärki Sveitsistä?

LAURA: -Luonto, se on aika mahtava. Ja on niin hauskaa, että kun astun ovesta ulos, edessä on kunnan ruohonleikkurit eli lampaat ja vuohet; siinä kunnantalon pihalla ne syövät ruohoa. Ihan mahtavaa. Luonnon arvostus on hienoa.

           –Thermalbadit. On ihanaa mennä kylpylään uimaan kun lapsiakaan ei palele. Se on sellainen meidän perheen yhteinen juttu.

          -Yleinen puhtaus. Budapest oli aika saastunut ja likainen. Alkuvuosina kaipasin hirveästi kaikkea Suomesta ja siellä oli muka kaikki paremmin, mutta nyt kun menen Suomeen, niin ensiksi iskee se likaisuus. Miksi roskia ei voi heittää kadun sijasta roskikseen? Ja miksi kauppakeskusten ja juna-asemien edustat ovat yleisiä käymälöitä? Sveitsissä kunnioitetaan ympäristöä. Yleinen siisteys on aika kivaa

 

Perhe Missuray p

Laura, Janos, Vilja ja Edith

Kaipaatko jotain Suomesta?

LAURA: Läheiset ihmiset on itsestäänselvyys, mutta jos jätetään se sivuun, niin kaipaan sosiaaliturvaa, johon lasken kuuluvaksi lääkärit, terveydenhoitopalvelut, koulusysteemin ja  päivähoidon. Jos mies ei olisi ollut niin paljon kotona, en tiedä miten olisimme selvinneet. Äitysloma 16 vk ja sen jälkeen 2 kertaa päivässä töihin. Aika vaikea olisi ollut jättää lapsia nelikuisena hoitoon kymmeneksi tunniksi ja se maksaa 3000 frangia (n. 2 500 euroa) kuussa. Kyse ei ole edes laadusta vaan päivähoidon puutteesta.

Sitten jos voisin, siirtäisin meren tänne. Se on yksi asia, minkä takia en voisi ajatella Sveitsiä  lopullisena asuinpaikkana. Kaipaan merta aivan hirveästi. Sillä on oma sielu. Joka päivä eri väri, eri tuoksu… Ahdistun sisämaassa. Vuoret täällä ovat ihania katsella, ne tekevät vaikutuksen aina kunhan sumulta näyttäytyvät, mutta mutta… Zürichinjärvi ei vaan ole meri, vaikka paikalliset siellä käyvätkin purjehtimassa.

PALA SUKLAATA: Minulle kyllä riittää, että se lätäkkö on tuossa.

LAURA: Joo, siä sen sanoit, se on lätäkkö, kotkalainen sanoo juuri noin, saimaalainen ei! Ja sitten vielä kaipaan saunakulttuuria. Jokaisessa talossa pitäisi olla sauna ja siellä pitäisi olla lupa heittää löytyä

  ♠    ♣   ♦

Kuvat  ensimmäistä lukuunottamatta Lauran omasta albumista ja teoksista Macbeth, Mahogonnyn nousu ja tuho, Medee, Naamiohuvit, Parcifal, Glitter and be gay

Sarjan edellisissä osissa esiteltiin: Riika Östberg ja Marika Rosenius

 ♠    ♣   ♦

En resumen: Sigue la serie de los finlandeses en Suiza: fui a tomar un cafecito en la opera de Zurich con la cantante finlandesa Laura Missuray. Y cuando dos mujeres de Kotka se topan, se siente como en casa. Lo que más le gusta a Laura en Suiza es, por su puesto, es la naturaleza, pero también las aguas termales (para un finlandés un lujo) y la limpieza general por todo lado. Lo que le hace falta de Finlandia es el seguro social, en lo que cuenta el sistema de salud, de educación y el cuidado al niño que es barato y garantizado para todos.

Kurzgesagt: In der Serie den “Finnen in der Schweiz”, habe ich die Opersängerin Laura Missuray zum Kaffee getroffen. Und wenn zwei Frauen aus Kotka am Tisch sitzen, fühlt es wie zu Hause und es wird viel geschwätzt. Laura gefällt es die Natur (klar!) in der Schweiz, aber auch die Thermalbads (für ein Finne luxus) und die allgemeine Sauberkeit (seltenheit in der Welt), die hier geschätzt wird. Was Sie vermisst ist die finnische Gesundheitssystem, Schule und Kinderbetreuung, günstig und allen garantiert.

 

Hienostunut hetki kirjasalongissa?

Kaupunkiin on tullut kirjasalonki, mikä kuulostaa hiukan pölyttyneeltä, romanttiselta, hatuilta ja käsineiltä, sikareilta ja iltapäivä-sherryltä. Ehkä myös pikkuisen Agatha Christie -tyyppiseltä murhatapaukselta ja juoninnalta. Älykkötapaamisilta ja ryhmittymiseltä.

Mikään näistä ei sovi yhteen businesskaupunki Zürichin kanssa, mutta juuri siksi paikka on niin odotettu ja tarpeellinen. Salonki on osa kulttuuritaloa, Kosmosta, josta puhutaan urbaanina kokemustilana. Bistro, kirjasalonki sekä -kauppa, elokuvateatteri, auditorio ja baari muuttuvat joustavasti kulttuuritilaisuuksien kotipesäksi.

kirjasalonki 1 portaat p

Tästä ylös, hoppelihop

kirjasalonki 2 lauteet p

Ja jos jalka ei nouse, lauteilla on aina kohta johon jäädä lepäämään. Kirjatkin on valmiina.

Odotin kirjasalongin olevan pieni kirjakauppa parilla sohvalla ja löysin kaupungin parhaan oleskelutilan. Alvar Aallon suunnittelua muistuttava sisäänkäynti tai ainakin skandinaavisella fiballa maustettu hallimainen portaikko, jossa tuoksui sauna ja oli myös lauteet, oli jo täysin uutta silmälle. Yläpäässä avautui portaikkoa reunustava suuri, valoisa tila; sohvia, pöytiä, nojatuoleja ja kaikenikäistä porukkaa viettämässä aikaa.

Täällä siis saa olla, tehdä töitä, lukea kirjaa, funtsia, kokoontua, neuvotella. Eikä oleskelusta veloiteta. Sivussa on baari, mutta missään ei lue ostovelvollisuudesta. Sen sijaan vitriini on sen verran vetoava, että jossain vaiheessa, siinä kun aivoissa hurina alkaa lähestyä ajatuksen ja unen rajaa, on noudettava ravintoa mielelle ja vatsalle.

kirjasalonki 3 sohva p

Siihen vain soffalle istumaan.

kirjasalonki 3 kahvi p

Ihan kuin olisi vähän hienommalla retkellä. Voikku voipaperissa.

Tarjolla on kolmea sorttia sandwichejä, raakakinkku, vegaani ja kananmunavaihtoehto. Ja suolaisia piiraita, lähes pilvenpehmeää suklaapalakaakkua ja iltaa kohti aperokupposia, valtavia oliiveja, leipätikkuja. Kirjaa lehteillessä voi nauttia lasillisen viiniä pikkusyötävän kanssa.

kirjasalonki 6 astronautti kirjat p (2)

Tilasta löytyy sieltä täältä oudohkoja tyyppejä, kuten tämä maalaava (?) astronautti.

kirjasalonki 8 tyypit p2

Nämä ovat niitä tavallisempia tyyppejä. Kahvitaukolaisia.

 

 

Istun nojatuolissa läppäreineni, kun ohitse kulkee mies, piiloutuen lehden taakse. Hänen perässään konttaa ensin yksi konttausiän ohittanut lapsi. Sen jälkeen toinen, samaten polvillaan edeten, isompaa sorttia. Ja vielä kolmas, taatusti jo koululainen. Kirjahyllyn luona pariskunta läprää kirjoja ja joku nainen tulee kysymään löytyisikö hänen kaipaamaansa opusta. Muutoin on hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Ikkunapöydässä nakutetaan ja tuijotetaan tietokoneen ruutuja ja vilkuillaan puhelinta. Kenelläkään ei ole kirjaa kädessä. Minä sentään ajattelen niitä. Salongin kirjat ovat ehkä pikemminkin rekvisiittaa – jonka voit halutessasi lunastaa itsellesi.

kirjasalonki 9 lauteet ja bistro p

Lauteilta voi katsella mitä alakerran bistrossa tapahtuu.

Kotiin kävellessäni tiedän löytäneeni itselleni toimiston ja henkisen kodin. Katu jolla kävelen, on minulle uusi. Täällä kohtaa vanha ja juuri valmistunut Zürich. Palaan kirjasalongista kotiin kuin ulkomailta, virkistyneenä ja tarmokkaana.

En resumen: Tenémos en Zurich un salón de libros! Me parece, que me ha venido la oficina lo que he esperado. En Kosmos, un lugar de cine, comida, arte, discuciones y bien estar, voy a estár sentada en las escaleras de madera (que huelen a sauna o Finlandia) o tal vez en un sofá, escribiendo, leyendo, tomando cafécitos. Gracias Zurich!

Kurzgesagt: Endlich haben wir ein modernes und urbanes Wohnzimmer in der Stadt! Im Buchsalon vom Kosmos, ein Haus für Kultur, Diskussionen und neuen Gedanken, werde ich auf dem Sofá oder auf dem Holztreppen (die nach Sauna oder nach Finnland riechen) sitzen, geniessen, schreiben, lesen, Kaffee trinken. Danke Zürich!

Winter Wonderland Switzerland

Sveitsin matkailunedistämiskeskuksesta, päivää! Samalle viikolle mahtui siis todellakin -10 ja +10 astetta. Ja se tarkoitti jään ja lumen muuttumista virtaavaksi vedeksi, luonnon taideteoksiksi.

talvisveitsi 4 p

Alkuvaiheessa, kukkulalle noustessa, luulin meneväni talviselle lenkille. Sumua, lunta, matalia asteita, hanskoja, pipo ja reilusti vaatetta.

talvisveitsi 6 p

Katu oli puhdas ja suolan valkoiseksi värjäämä. Metsässä tossu upposi lumeen. Epäilys kevättä kohtaan suuri.

Pari sataa metriä korkeammalla, joen pientareella vesi virtasi iloisesti ja tänne paistoi lämmin aurinko, sieltä mistä kukkulan yli yletti ja poskia nipistellyt tuuli oli palannut takaisin Siperiaan.

Joki solisi ja oli yhtä taideteosta;  juoksulenkistä tahtonut tulla mitään. Oli pakko pitää pausseja, napsia tuhat kuvaa, ulvahdella sisäisesti, jestas, miten kaunista, aah ja ooh, ihanaa miten aurinko porottaa, pysähtyä ottaman säteitä kasvoille, laskeutua joen jäälle ja kurkistaa jäämuodostelmien sisälle.

talvisveitsi 7 joki p

Tossun alla oli alas viettävä jäinen tie ja pää kääntyneenä kohti kauneutta. Oho, hups, -tilanteita syntyi muutama.

talvisveitsi 2 p

Intron jälkeen tässä teille valitut palat. Ja Luonto: anteeksi. Kamera ei osannut tallentaa luomuksiasi, estetiikkakerroin on matalahko, silmä näki kyllä toisin.

talvisveitsi 10 allas p

Tänne olisin halunnut pulahtaa. Saunasta.

talvisveitsi 9 jää p

Aivan selvästi torvijäkälän talviversio.

talvisveitsi 8 p

Vesi on niin kirkasta, että jokitaimenetkin näkyisivät. Ovat kaiketi piilossa.

En resumen: La primavera nos vino en un día, en velocidad turbo.  Logré capturar unos imagenes de la naturaleza justo antes que el hielo y la nieve se derritió. Fui a correr al bosque y resulta, que llegué en una exposición de arte natural.

Kurzgesagt: -10 und +10 in einer Woche. Die Geschwindigkeit mit der die Frühling gekommen ist, war unglaublich. Gerade an dem Tag Zwischen Winter und Frühling war ich joggen und habe eine wunderbare Naturspektakel gefunden.

Sunnuntailounas: matoburgeri

Olihan niitä pakko kokeilla, siis hyönteistuotteita. Toinen supermarkettiketju mainostaa olevansa edelläkävijä, tosin Street food -festivaalilla tarjoiltiin heinäsirkkaburgereita jo viime vuonna. Juoksin monta markettia läpi, ne isoimmat, kunnes selvisi, että vaihtoehtoproteiinituotteet löytyvät ainoastaan yhdestä Zürichin liikkeestä.

Perheen “jee” oli ironisen lakoninen, kun kerroin sunnuntailounaan pitävän sisälläään “Insect Balls”, “Insect Burger” ja maistaisiksi tarjoilisin vielä palasen “Insect Bar”-patukasta. He lupautuivat kokeilemaan, mutta eivät kuulemma ole valmiita kokonaiseen lounaaseen. Siispä tyydyin yhteismaisteluun.

hyönteisproteiini 1 p

Siinä ne on. Matoja ja heinäsirkkoja.

Pannulla tuotteet näyttivät tavallisilta eineksiltä. Pihvi tuoksui vaatimattomasti mausteille, hyönteispulliksi mainostetut falafelilta. En kasannut pihvistä burgeria, vaan läjäytin suoraan lautaselle tutkittavaksi. Halusimme nähdä sen halkaistuna, pilkistävätkö sisältä hyönteisproteiinin ainekset eli jauhomadot.

Burgerissa on 31 prosenttia EU:sta tai Sveitsistä peräisin olevia jauhomatoja. Tytär löysi mielestään valkoisen kokonaisen jutun, joka vaikutti madolta, mutta mitä luultavimmin se oli kuitenkin riisiä, joka tuo pihville rakennetta. Lisänä on porkkanaa, selleriä ja purjoa. Entä sitten maku? Meistä kaikista se menisi ihan mistä tahansa einespihvistä, mutta on piirun verran maustetumpi, myös chilillä. Tytär ei silti vieläkään ole valmis matoruokaan ja mies ei tykkää periaatteessa mistään burgerista ja se ei liity siis raaka-aineeseen mitenkään. Hän sorsii tasapuolisesti jauhelihaa, kaikkea jyväistä mistä voi tehdä burgerin ja nyt myös matoburgeria.

insectprotein 2 p

Ei näy matoja. Maistuisko sullekin?

Hyönteispullat olivat taas niin falafelin makuisia, että silmät kiinni tuskin olisin voinut sanoa syöväni jauhomadoilla proteiinipitoisuutta lisättyä tuotetta. Näissä on riisin sijaan kikherneitä ja jauhomatojen osuus 24 prosenttia. Minusta ihan syötäviä, muut olivat samaa mieltä, mutta painottivat sanaa “eines”.

Hinta sen sijaan pistää miettimään. Kaksi burgeria maksoi melkein 9 frangia eli vajaa kahdeksan euroa. 10 hyönteispullaa saman verran, molemmat tuotteet yhteensä 170 g. Zürichissä samalla hintaa saisi n. 300 grammaa kanaa.

Mutta miten kävi hyönteispatukan? Se on siis heinäsirkkaproteiinilla höystetty. Ja yhä vielä kaapissa koskemattomana. Itse olen valmiimpi syömään heinäsirkkatuotteita kuin jauhomatoja, tiedättehän, rapsakkuus vs. matomaisuus. Odotin mielenkiinnolla suutuntumaa sekä makua.  Sveitsissä hyönteistuotteet jauhetaan, joten heinäsirkan jalkoja tuskin patukasta pistäisi esiin. Kuvittelisin voivani laittaa hyönteispatukan kassiin siltä varalta, että heikotus iskee.

Iltapäivällä aloin kuitenkin voida pahoin, enkä koskaan päässyt hyönteispatukkaan asti. Kuvotus vain yltyi, nojasin pöytään, enkä voinut edes liikuttaa silmiäni ilman yökötystä. Suussa maistui burgerin maustesekoitus ja kaipasin uutta suuta tai ainakin tosi vahvaa minttuhammastahnaa. Sen sijaan heitin palloksi turvonneeseen vatsaani jauhomatojen sekaan maitohappobakteereja, vetäydyn puoli-istuvaan asentoon ja palelin kuin horkassa.

insect protein 4 p

Se kaiken paha ja alku kimmeltää salaatissa. Edustan matopallot ovat viattomia.

Viisi tuntia myöhemmin maitohappobakteerit voittivat taistelun, vältin pää pöntössä -asennon ja kävin pitkälleen. Kukaan muu ei saanut vatsavaivoja, joten jauhomatoja on turha syyttää. Hyönteistuotteet saattavat aiheuttaa allergisen reaktion niille, jotka ovat allergisia äyriäisille, mutta myös pölypunkeille. Silti tämä oli kyllä ihan perinteinen ruokamyrkytyksen alku. Vahva epäilys kohdistuu salaattiin kaatamani yrteillä maustetun öljyn jämiin. Ehkä yrttien pintaan oli alkanut kehittyä jo uusi kasvusto.

Olen pahoillani hyönteistuotteiden puolesta, mutta valitettavasti assosiaatio huonon olon ja jauhomatojen välillä on dominoiva. Kuvotus palaa jo tätä kirjoittaessakin (onneksi keittiössä on tuoreita pähkinä-suklaapipareita, kiitos tytär!) Ihan heti tuskin kykenen testaamaan hyönteispatukkaa tai syömään loppuja hyönteispullia tai -burgeria. Ne tarjoilen halukkaille vapaaehtoisille. Anyone?

En resumen: Serví nuevos productos de proteína en el almuerzo de domingo: burgers y falafels con proteína de insecto. No sabían a nada nuevo, sino que como los productos listos de un supermercado. En la tarde yo me sentí bastante mal del estomago, pero la culpa no tuvieron los productos nuevos, sino que casi seguro los restos de la botella del aceite con hierbas que serví en mi ensalada. En todo caso, insectburgers, adíos. La próxima vez cuando los puedo probar va a ser en el futúro lejano. Por el momento me siento mal sólo por pensar en los tenebrio molitor, los gusanos de proteina.

Kurzgesagt: Insect Burgers und Insect Balls mit Mehlwürmer – degustiert! Die Familie war nicht so begeistert von dem Sonntags Mittagsmenú, aber haben teilgenommen. Pech, dass ich nachher total schlimme Magenbeschwerden hatte. Die Mehlwürmer waren fast sicher unschuldig, aber trotzdem: ade, Insect Burgers etc! Wir treffen uns wieder, in Zukunft, wenn ich nicht mehr Insekten mit kotzen assoziere.

Kuinka vältellä karnevaalia

On melkein tarkalleen 19 vuotta siitä, kun jätin matkalaukkuni Sveitsiin, muistaakseni vastaanotin pienen muuttokuorman ja lähdin saman tein Costa Ricaan. Kuukauden päästä uskalsin tulla takaisin katsomaan, että mihinkäs se patja tulikaan laitettua. Verhottomaan makuuhuoneeseen ja asuntoon, jossa kaikui.

Silloin olin autaan tietämätön helmikuun tapahtumista, kuinka olisin voinutkaan, olinhan vasta ymmärtänyt, että koti on tässä pisteessä. Ensin oli selvitettävä, mistä saa kahvia, leipää ja juustoa. Vasta sen jälkeen voi laajentaa piiriä kaupunkiin, Zürichiin, asti.

etelaamerikkalaiset pieni

Eteläamerikkalaiset pistivät karnevaaliin vauhtia.

Joka vuosi näin uutisista, että Luzernissa ja Baselissa karnevaalia, Fasnachtia, juhlittiin isosti. Zürichissä kadulla näkyi paperisilppua, joskus ohitin torvenkantajan tai väsyneen näköisen kulkijan kirjavissa vaatteissa. Se pisti silmään harmaan-mustassa kaupungissa, jossa talvisin kääriydytään maiseman väreihin. Mutta kukaan ei puhunut karnevaalista.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että Costa Rican vieraat vietiin Fasnacht-iltana katsomaan menoa, mutta itse en ollut silloinkaan mukana. Yleensä homma meni niin, että joko lapsi oli vielä pieni ja väsymys suuri, meillä sairastettiin talviflunssia tai kohdalle osui hiihtoloma ja reissu.

prinsessa ja lohikaarme pieni

Andien ponchojen välistä löytyi prinsessa ja lohikäärme.

Sunnuntaina heräsi poikkeukseen. Emme olleet lomailemassa, lapsesta oli tullut nuori ja kaupungissa karnevaali. Pistin päälleni paksuimman takin; järveltä hohkasi kylmää sumua ja viimaa, joka olisi voittanut pahat hengetkin.

Auer näytti pitävän otteessaan vain yleisöä, kulkueen tyyppejä se ei lamaannuttanut. En saanut selville hahmojen taustoja, mutta mukana liikehti peikkoja, paholaisia ja ties mitä röllejä. Luulisin, että sieltä löytyi myös pääsiäisnoidan serkkuja. Ainakin garderobi oli tutun näköinen.

marimekkonoidat pieni

Olisivatko nämä marimekko-noitia ja kuppikakkutyttöjä?

noidat pieni (2)

Noitia tai jotain sinnepäin ja vihreästä hahmosta en kyllä osaa sanoa.

paasiaisnoidat pieni (2)

Nämä ovat kyllä ihan pesunkestäviä noitia.

vihrea hirvio kuvassa pieni

Hän poseeraa.

Zürichin karnevaali on pieni ja jää myös kevään kiltojen kulkueen, Sechseläutenin, jalkoihin. Fasnachtista kuulemma puuttuu jännite. Jos edes eliitti olisi marssimassa, kuten Sechseläutenissa, mutta ei. Kuka tahansa voi osallistua kulkueeseen, työläiset ja ulkomaalaisetkin.

Zürichin Fasnacht on monista joutavanpäiväinen juhla. Katolisissa kaupungeissa karnevaali edeltää paastoa, protestanttisessa Zürichissä taas ei paastota, eikä juhla ole muutenkaan sidoksissa kirkkoon. Paitsi että jossain vaiheessa kirkko kielsi juhlinnan.

bonk pieni

He jakelevat ruusuja. Ja sytyttävät jotain.

iloinen bonk pieni

Näilläkin oli hyvä meininki.

Osalla väestöä tuntuu olevan silti tarvetta ja halua irrotella rooliasuissa nollakelissä. Palelin jonkun aikaa ja harkitsin Glühweinin tai kuuman makkaran ostamista, ihan vain käsieni lämmikkeeksi. Mutta koska varpaat olivat kylmemmät kuin sormet, eikä makkara mahdu lenkkitossuun patteriksi, jätin viimeisten marssijoiden jälkeen kadun, jota peitti kirjava paperisilppukerros.

Päivää myöhemmin kaikki oli kuten aina. Ihmiset harmaa-mustissa ja katu puhdas. Monien karnevaaliasusteena oli siivousvälineitä, luuta ja vessaharja. Mutta ei niitä taidettu sittenkään käyttää puhtaanapitoon, sillä vessaharjalla sekoitettiin katsojien hiuksia ja luudalla heitettiin silppua ilmaan, kasvoille ja niskaan. Jostain tunki silti epäily, että ehkä juhlijoita vaadittiin korjaamaan jälkensä. Mutta ei, ei sentään, ei edes Zürichissä.

meksikol aikuiset flamenco

Tässä vaiheessa hämmennyin, lipun mukaan ovat meksikolaisia, mutta tanssi muistutti erehdyttävästi espanjalaista flamencoa.

meksikol flamenco

Tämä tyttö oli ylpeä edelläkävijä ja kaikki liikkeet varmasti hanskassa.

En resumen: En el frío de Zurich también se celebra el carnaval, aunque es pequeño. Después de 19 años en Suiza, llegue a visitarlo por la primera vez. Vean las fotos!

Kurzgesagt: In der kälte von Zürich feiert man auch die Fasnacht. Nach 19 Jahren in der Schweiz habe ich jetzt das erste Mal ZüriCarneval besucht. Schaut mal die Fotos!

 

Kotikaupunkini, roomalainen Turicum

Sitä vähän ihmettelin, että kuinka tuosta lastensairaala syntyy, kun sille pellolle, jonka laidalla olevissa puissa nukkuvat kaupungin harakat, ilmestyi 10 m x 10 m suuruinen kuoppa, kaivajaa aluksi polveen asti syvä. Ja lapiopelillä.

Nyt on Zürichin budjetti tiukentunut, ajattelin, sillä yleensä rakennuksille ilmestyy ensin useampi nosturi ja rekkoja kulkee jonossa viemässä ylimääräistä maata jonnekin. Suurin rakennustyömaan laite näytti olevan kaivuri kokoa XS ja sekin pysähdyksissä tien varrella. Neliömallisen kaivannon viereen ilmestyi toinen samanlainen, sen ylle muovinen teltta. Ei vieläkään näyttänyt suurrakennuksen alulta.

Eikä ollutkaan. Vaan arkeologinen kaivaus. Siinä keskellä kaupunkia, sairaala-alueen ja asutuksen välillä, lähes jokapäiväisen reittini varrella. Zürichissä tämä ei ole mitään uutta, rakennusväki joutuu silloin tällöin laittamaan jarrun päälle löydösten takia.  Homma on seis, kunnes ruukut ja korut on kapsutettu maan alta, rekisteröity, laitettu laatikoihin, viety talteen. Mutta minusta on huimaa, että tästä on kulkenut muinainen tie, että samoilla poluilla on juoksennellut roomalaisia, joku on harmitellut kadonnutta pronssista sormustaan tai pudottanut eväsruukun ja toinen, kenties matkan ja kulkutaudin heikentämänä, löytänyt tästä kohtaa viimeisen leposijansa.

arkeologinen työmaa 1

Tämä se on. Arkeologinen kaivaus.

Tie vei kohti Zürchiä, silloista Turicumia, joka oli Rooman valtakunnan yksi rajapiste. Täällä tulli keräsi maksuja ja Turicumin järven kautta kulki kauppareitti. Arkeologisen kaivauksen lähimailla on kenties ollut pari rakennusta; tulisijoja on ainakin ollut ja löydetty on ruukkujen lisäksi myös lautasia ja ruuanvalmistukseen viittaavia esineitä.

Kuudennella luokalla olin Egypti-huumassa. Ehkä koulussa puhuttiin pyramideista, mutta varmaankin siihen vaikutti myös järisyttävä lukukokemus, Waltarin Sinuhe ja Agatha Christien Kuolema Niilillä. Arkeologi, se haluan olla, ajattelin minä ja puoli luokkaa. Kuumassa auringossa hiekkadyyneillä, valkoinen hattu, kädessä pensseli, jolla rapsuttelisin Niilin kuninkaallisten koruja esiin maan katveesta. Eipä tullut mieleen, että arkeologi saattaisi tehdä töitä muuallakin ja toisenlaisissa olosuhteissa.

arkeloginen työmaa 2

Aarteita. Sormus on pronssia.

Sveitsiläisen arkeologin työolosuhteet ovat aika ankeat näinä päivinä, helmikuussa. Lunta saattaa sadella, tuuli ja räntä tai vesisade vihmoo. Ruukunpala siellä, toinen täällä. Lapio iskee huonosti kylmään maahan. Kädet jähmettyvät. Kattona muoviteltta, lämmittelyyn konttitoimistot, joiden ainut vesipiste, muovinen tankki, roikkuu seinällä ulkona. Kottikärryillä kippaavat maa-ainesta ja katsovat vielä siinä tavaran valuessa, ettei mukana mene mitään arvokasta.

Hoppuilu ei auta, mutta lapset odottavat uutta sairaalaa. Kunhan historia on ensin tutkittu ja paketoitu. Sillä aikaa ihmetellään raporttia löydöistä parin tuhannen vuoden takaa.

En resumen: Resulta, que los romanos anduvieron en las mismas calles que yo, aquí en Turicum. La construcción de un nuevo hospital de niños está esperando que busquen todos los tesoros, pedazos de vasijas y platos y que los documenten y guarden. El trabajo de un arqueólogo en un febrero en Suiza es muy poco glamoroso. Hace frío, tal vez nieva, hay viento y el trabajo lo haces en una excavación. Pero en las manos vas a tener el mismo anillo que alguna vez llevaba un romano. Hace casi dos mil años.

Kurzgesagt: Die Römer haben immer noch einen Einfluss auf Zürich oder sollte ich sagen, auf Turicum. Der neue Kinderspital muss ein bisschen warten, weil die Archeologen zuerst die Schmuck, Tontöpfe und Teller sortieren müssen. Erst dann gehts los mit den Bauarbeiten. Mir scheint es unglaublich, dass ich auf den gleichen Wegen laufe wie die Römer – vor 2000 Jahren.

Elämäni aakkoset

Monen tekemisen keskellä, viileän hyytämänä (kyllä, pari astetta pakkasta on kylmä!) ja silmät hiukkasen ristissä tarrauduin aakkosaiheeseen. Ei mikään niin helppo tehtävä. Ruotsalaisen o:n jätän suosiolla pois, sillä ensinnäkään en jaksa vaivautua etsimään sitä sveitsiläisestä näppäimistöstäni, toisekseen, mitä ihmettä se kertoisi minusta, ajattelin. Hetken pohdittuani keksin, että onhan minulla serkku, jonka nimestä se löytyy. (Mutta ei vieläkään näppäismistöstä.) Joillekin kirjaimille olisi kasautunut tukku tärkeitä asioita, toisille ei niin mitään. Jonain toisena päivänä aakkoset näyttäisivät ihan toiselta. Tänään tältä:

A – Atena, joka julkaisi kirjani Hausfrau – kotona Sveitsissä. Ja tietenkin Aldo. Se, jonka kanssa olen jakanut papukattilallisen jo parin vuosikymmenen ajan.

B – Bush, Kate. Lapsena iski Abba, seuraava suuri oli lukion loppupuolella ihanan mullistava Kate Bush, uskomattomalla äänialallaan ja mykistävän vahvalla hentoudellaan, keijumaisella voimallaan.

C – Costa Rica. Siellä löysimme toisemme, Aldo ja minä. Maa, josta tuli yksi kodeistani.

D – Daaliat. Pistän mukulat maahan aina keväällä ja yritän estää etanoita rouskuttamasta koko kukkasatoa. Viime vuonna etanat taisivat voittaa, tänä vuonna ryhdyn uuteen taistoon ja laitan etana-aidat.

E  – espanjan kieli. Kotikieleni. Se, mitä kuulemma puhun kovalla aksentilla, mutta hauskasti.

F – frijoles, pavut. Niitä meillä syödään usein. Aamupalalla, lounaalla, välipalasandwichin sisällä ja ilta-ateriallakin.

G – Grafton, Sue. Amerikkalainen dekkarikirjailija, jonka aakkossarjan kirjat olivat tulleet osaksi vuosittaista lukurutiiniani. Grafton menehtyi äskettäin ja jään kaipaamaan jatkumoa yksityisetsivä Kinsey Millhonen tarinalle.

H – Hilja. Nimeä kantaa tyttäreni, tätini toisena nimenään ja esikuvana oli Hilja-mummo.

elämän aakkoset tähdet (2)

 

I – Identiteetti. Siinäpä vasta muovailuvahamainen termi. Se voi olla mitä vain, siihen vaikuttaa kaikki. Toivoakseni jopa minä itse.

J – Jahkailu. Haluan selkeyttä ja asiaan tarttumista, enkä yhtään kestä jahkailua tai jahkailijoita. Tässä on ollut vähän työstämistä, sillä jokaisella on oikeus myös jahkailla, jos niikseen tulee. Myös itselläni.

K – Kahvi. Kirjat. Kuntosali. Kaikki kärkipään juttuja elämässäni.

L – Lenkki. Ei siis makkara-, vaan kävely- tai juoksulenkki. Mieluiten polveilevassa maastossa, metsässä joen varrella, mutta myös vuoristo käy.

M – Meri. Saaressa syntyneelle hyvin tärkeä. Ja Sveitsistä katsottuna hyvin kaukana.

N – Nikamat. Omani ovat yliliikkuvat. Ne lonksuvat miten sattuu ja pakottavat liikkumaan; muutoin saattaisin olla sohvaperunaakin laiskempi.

O – Onnellisuus. Kaikki haluaisivat olla onnellisia. Onnellisuuden kuvitellaan olevan jossain edessä päin, kun se todellisuudessa on jo läsnä.

P – Pilates. Kuuluu myös tärkeisiin asioihin elämässäni. Joka viikko täytyy pari kertaa järjestellä jäsenet, jotta tasapaino säilyisin.

elämän aakkoset rainbow (2)

Q – Quiche Lorraine, yksi lempipiirakoistani. Leivon aina silloin tällöin. Varma tarjottava.

R – Radiokuunnelma. Kuuntelin niitä lapsena sunnuntaisin. Rakastin äänimaailmassa syntyvää todellisuutta. Ja haluaisin itse joskus toteuttaa kuunnelman.

S –  Saari. Tärkeä paikka Suomessa. Kesäinen liplatus, moottoriveneiden surraus, sudenkorennot, kahvin tuoksu ulkosalla.

T – Titu Hutlu. Monet kutsuvat minua Tituksi. Alle kouluikäisenä yritin kirjoittaa nimeni taideteokseeni ja muistin, että se alkaa H:lla, lopussa on L ja sitten lisänä on pari samanlaista kirjainta. Siitä syntyi Hutlu.

U – Uteliaisuus. Kannattaa vaalia ja säilyttää.

 

V – Vuoret. Kunnioitan ja ihailen vuoria ja vuoristoa. Karuja, yllättäviä, uhkeita. Myös joskus pelottavia.

X – Xylitol-purkka. Muistan harvoin tuoda Suomesta ja harmittelen jälkeenpäin. Onneksi sveitsiläisetkin ovat hoksanneet xylitolin ja sitä löytyy purkan sekä sokerin muodossa kaupoista.

elämän aakkoset (2)

Y – Ylpeys. Vaikea asia suomalaisille ja usein negatiivisesti ymmärretty. Mutta itsestään saa olla ylpeä. Sitä joudun aina välillä muistuttamaan itsellenikin.

Z – Zürich. Virkeä, kaunis, tarpeeksi pieni kaupunki. Välillä arrogantti ja töykeä, mutta useimmiten viihtyisä.

Ä – Äidinkieli. Tärkeä osa identiteettiäni ja henkinen kotini. Yritän pitää hengissä lukemalla, kuuntelemalla, puhumalla. Silti epäilen kuulostavani vanhanaikaiselta nyky-Suomessa.

Ö – ÖV eli julkinen liikenne. Yksi parhaita asioita Sveitsissä. Välillä on pientä kompastelua, mutta toimii paremmin kuin missään muussa käymässäni maassa.

¤    ¤     ¤

 

En resumen: Cada letra cuenta algo de mi. Algunos tal vez son claros sin traducir. El resto; diay, tal vez no es importante.

Kurzgesagt: Jeder Buchstabe erzählt etwas von mir. Einige sind wahrscheinlich klar ohne Übersetzun. Andere, na ja, vielleicht sind die dann nicht so wichtig.

 

Pupu ja hornankattila

Pupu avasi oikean silmänsä ja nosti vasemman korvan pystyyn. Silmä näki lankkukaton, jonka välistä pilkisti aurinko. Svuuh, svaah. Verho heilui tuulessa. Svuuh, svaah. Kohina vaivasi. ”Pistäkää se pesukone pois päältä,” ärähti Roosa-pupu ja käänsi kylkeä. Kone jatkoi pesuaan. Pupu kierähti takaisin selälleen. Vasen silmä räpsähti auki. Sekin näki lankkukaton. Ilma maistui suolalta. Pupu pomppasi pystyyn. Vihdoin perillä! Tämän täytyi olla Costa Rica!

Roosa-pupu juoksi Tyyntämerta kohti käpälien ulkosyrjillä, heikka poltti riivatusti, mutta veteen oli päästävä. Sieltä ne tulivat, svuuh, svaah, valtavat aallot. Se pysähtyi kunnioittavan välimatkan päähän. Kuohupäästä jäljelle jäänyt, säyseä vesi kosketti sitä keveästi ja vetäytyi sitten pois. ”Tuo haluaa leikkiä,” ilahtui pupu.

Playa Granden tuulet pyyhkivät pitkin rantaa, puhalsivat hiekkapilven ja Roosa-Pupun kohti etelää. Olivia, tyttö, jonka taskussa pupu oli viettänyt lentomatkan, sai viime hetkellä ystävänsä korvasta kiinni. ”Huh, se oli melkein menoa,” yski Roosa-Pupu. Olivia ravisteli siitä loput hiekanmurut pois.

 

Tällaista lomaa se oli kaivannut. Pupu juoksenteli tyrskyissä, kellui laguuneissa ja jahtasi rantahiekassa erakkorapuja. Keskipäiväksi se siirtyi varjoon, pitkäjalkaisen lomamökin alle riippukeinuun. Tuuli heilutteli miellyttävästi. Ylhäältä terassilta kuului kahahdus. Joku laahautui pitkin lattiaa, pudotti jotain painavaa ja levitteli sisältöä. Roosa-Pupu pongahti riippukeinussa tikkusuoraksi ja oli hengittämättä. Varkaita! Se hyppäsi keinusta ja hiipi ylös kurkistamaan, vaikka oli pieni ja vähän arka puppeli. ”Jestas, tuohan on lohikäärme!” Otus oli metrin mittainen, sillä oli vaarallisen näköinen harjas ja pitkä häntä. Ja se söi Olivian banaaneja.

puppeli ja iguani

Suomi-puppeli tropiikissa.

Ei autuaan näköinen peto voi olla paha, mietti Roosa-Pupu ja päätti olla pyörtymättä pelosta. ”Hei, se kuiskasi. ”Mitä, hä?” pyöri lohikäärme häntänsä ympäri ja yritti nähdä puhujan. Roosa-Pupu veti itsensä viimeiseltä rappuselta ylös. ”Sitä vain, että oletko sinä lohikäärme?” se rohkeni kysymään. Otus katseli sitä kummissaan.”No, señorita, mielestäni olen iguani.” Se jauhoi banaania. Kuoret valuivat leukapielistä lattialle. ”Hyvä, en ollutkaan ihan valmis kohtaamaan lohikäärmettä. Ehkä vähän isompana,” mietti Roosa-Pupu. ”Minä olen Roosa ja kotoisin Suomesta. Kuulun froteepupujen lajiin, tarkemmin sanottuna yökavereiden sukuun,” se esittäytyi. ”Jaahas. Vaikutat aika turistilta. Voisin näyttää vähän paikkoja, jos kiinnostaa,” ehdotti iguani. ”Minä olen muuten Paco. Hyppää kyytiin,” se huikkasi. Roosa-Pupu tarrasi sen harjaksiin ja veti itsensä ylös. Paco teki parit punnerrukset, syöksyi portaisiin ja laskeutui kuin mahakelkka rantahietikolle.

Paco tarpoi kuumassa hiekassa. Sitä ei vaivannut porottava aurinko. Roosa-pupun korvia kuumotti. Paco pysähtyi hetkeksi. ”Kastele pää, se auttaa!” Vedessä näkyi jotain pyöreää. Roosa-Pupu kahlasi syvemmälle ja upotti päänsä tyrskyyn. Sitä tuijotti kaksi pinkeää silmää. Pupu juoksi takaisin kuivalle maalle. ”Joku katsoi minua,” selitti pupu hätäisenä. ”Pyöreä, ufon kokoinen, neljä jalkaa.” Pacoa nauratti. Se oli merikilpikonna, joka odotteli rantavedessä hämärää, päästäkseen turvallisesti munintapuuhiin.

Aurinko laski nopeasti ja hiekkakärpäset alkoivat nipistellä. Ihmisen mittainen ja hirven painoinen kilpikonna veti itseään hiekkasärkkää kohti. ”Kuule, minä haluaisin tulivuorelle. Olivia, se tyttö, jonka luona minä asun, luki koulukirjasta, että Costa Ricassa on niitä paljon.” kertoi Roosa-Pupu. ”Sinne on matkaa, mutta merikilpikonnan avulla se saattaisi onnistuakin,” mietti Paco. Tuntien uurastamisen jälkeen kilpikonna oli saanut ämpärillisen pingispallojen näköisiä munia turvaan hiekan alle ja kääntynyt jälleen kohti merta. ”Pikkuiset ovat nyt sitten jemmassa, ” aloitti Paco keskustelun tullen lähemmäksi konnaa. ”Toivottavasti jokunen selviytyy mereen asti,” huokaisi emo. ”Meitä ei ole enää monta. Iso osa munista joutuu linnunruuaksi tai kaupiteltaviksi toreille.  Mutta ei auta huolia, täytyy jatkaa matkaa.”  ”Ottaisitko kyytiläisen? Minulla on pohjoisesta vieras, joka haluaisi tulivuorelle.” Paco kysyi ja lisäsi: ”Sinä kun olet kokeneempi uimari.” ”Tuommoinen hippiäinen kyllä voi istua kuorelleni. Kestääkö se merenkäynnissä mukana, on taas toinen asia,” pohti kilpikonna.

Roosa-Pupu tarrasi tiukasti kiinni. Konna lupasi uida pinnassa ja lipui veteen. Suuntana oli pohjoinen ranta. Hopeaviiru valaisi taivasta; tähdenlento. ”Toivon, että pääsen kurkistamaan kraateriin, laavasuihkun kotipesään,” Roosa-Pupu mutisi. Paco ui perässä, pää veden alla liukuen, tehden hännällä uintiliikkeitä.

Kilpikonna jätti kaverukset aamulla rannalle ja palasi kuohuihin. Paco ja Roosa-Pupu pudistelivat enimmät vedet yltään ja lämmittelivät auringossa. ”Jatketaanpas eteenpäin,” kehotti Paco. ”Tuonne,” se nyökkäsi. Rantatien reunassa oli pieni tori. Peräkärryistä myytiin avocadoja ja meloneja. Paco lähti juoksemaan torikauppiaiden ohitse, pupu harjassa roikkuen. Se pysähtyi kauimmaisen peräkärryn luo ja sujahti suojapeitteiden alle. Tämä auto veisi oikeaan suuntaan.

Tie oli kiemurainen ja Roosa-Pupua alkoi pyörryttää. Se tuli peitteen alta haistelemaan raikasta ilmaa. ”Kuule, mistä arvasit, että auto ajaisi vuoristoon?” ”Kärryn kyljessä on tarra ja kuvassa tulivuori,” se vastasi haukotellen.

Roosa-Pupu katseli puiden latvoja, pilviä. Auto pysähtyi. ”Paco,” se töni iguania hereille. ”Tämä on ihan väärä paikka, ei täällä ole tulivuorta, vaan lehmiä ja talo. ”Minkäs teet,” mutisi Paco yhä silmät kiinni. ”Ehkä mañana, se mumisi ja alkoi kuorsata. ”Nyt lohikäärme hereille!” karjaisi Roosa-Pupu niin kovaa kuin froteepupusta lähtee. ”Sinä se jaksat hoputtaa,” valitti Paco. ”Hyvä on.” Paco kurkisti kärryn laidan yli. He olivat juuri siinä missä pitikin. Se hymyili tyytyväisenä ja hiukkasen omahyväisesti.

Roosa-Pupu epäili, että Paco huijasi. Tulivuorta ei näkynyt missään. Pelkkää ylämäkeä ja metsää. Sitä suututti koko hölmö iguani. Puista kuului huutelua. Roosa-Pupu vilkaisi ylös. Apinoita. Ne liikahtelivat hermostuneina, tähtäsivät heitä hedelmillä. ”Kyytiin!” huusi Paco ja lähti jolkottamaan vuorenrinnettä. Apinat huutelivat riemuissaan. Tunkeilijat oli karkoitettu.

puppeli ja rapu

Kaikenlaisia vörniäisiä sitä rannalta löytyykin. Ja sanddollar, hiekkadollari, kuin koru.

Polun pää häämötti. Oli saavuttu metsävyöhykkeeltä aukealle. ”Tämä on jähmettynyttä laava,” Paco näytti Roosa-Pupulle. ”Ihanko totta!” hihkaisi pupu ihastuneena ja hyppäsi maahan iguanin selästä. Se halusi teputella laavarinnettä ylös omin käpälin. Paco suuntasi kohti lähintä kukkulaa. ”Odotas, kun näet,” se myhäili. Ylhäältä avautui näkymä turkoosin siniselle laguunille. Ei laava, ei kipinöitä. Roosa-Pupu tajusi, että häntä oli huijattu. ”Eikö täällä olekaan mitään kiehuvaa?” se kysyi pettyneenä. Paco ei vastannut, vaan lähti kipuamaan kapeaa harjannetta. Roosaa huimasi. Molemmin puolin oli rotkoa. Sen tassut lipesivät hiekkamurujen päällä. Mutta jos kerran Paco jatkoi eteenpäin, niin silloin kyllä pupukin.

Roosa-Pupu ei muistanut koipiensa koskaan tutisseen näin paljon. Toisaalta, se oli aina halunnut tulivuorelle. Päättäväisesti se otti yhden askeleen kerrallaan, hengähti ja astui jälleen eteenpäin. Kraaterin liepeillä se tunsi pienen tärähdyksen ja syvyyksistä nousi savupilvi. Sitten toinen. Tulivuorella oli hikka. Se oli sittenkin elävä! Roosa-Pupu kurkisti kraaterin sisälle ihastuneena. Höyryävä hornankattila. Maa järähti jälleen. Paco näytti levottomalta. Vuori oli liian liikkuvainen. ”On lähdettävä. Jos laavamassa alkaaa purkautua, meidän käy kanttuvei,” iguani huusi pupulle. ”Mutta katso, tuolla on pieniä savupiippuja; niistä puskee höyryä. ”Kyytiin vain,” Paco hoputti. ”Tämä iguani lähtee nyt, se huusi ja alkoi astella harjannetta alaspäin. Paco taisi olla tosissaan. Roosa-Pupu vilkaisi viimeisen kerran kraateriin, otti pienen laavakiven ja juoksi Pacon perään.

Ilta hämärsi niiden laskeutuessa rinnettä alas. Roosa-Pupu yritti karistaa mielestään öisen viidakon vaarat. Ja sitä enemmän sille tuli niitä mieleen. Kissapedot, tarantellat, käärmeet. ”Paco, kai me ehdimme yöksi kotiin?” ”Playa Grandelle? Ehei. Mutta tässä on hyvä yöpaikka.” Iguani kiipesi puuhun. Oksanhaarassa oli kolo. Puuh! Paco puhalsi ötökät pois, riuhtoi lehtiä ja taputti ne pehmeäksi pesäksi. ”Por favor, señorita,” se osoitti punkkaa. Pupu asettui pitkäkseen. Paco kävi viereen oksalle. Ne kuuntelivat öisen metsän siritystä ja tulivuoren kuminaa.

Kun Roosa-Pupu heräsi aamulla, ei Pacoa näkynyt oksalla. Ei myöskään viereisellä, ei alhaalla, eikä ylhäällä. ”Mihin se iguani hävisi, jätti minut yksin viidakkoon,” höpötteli Roosa-Pupu ja läpsytteli käsivarsillaan itseään lämpöiseksi. ”Hrr…” sen hampaat kalisivat. Ei tullut mieleen, että tulivuorella olisi näin kylmä. Sitä lämmitti sentään oma vaaleanpunainen turkki. ”Pacooo!” se huhuili. Maassa lojui jotain harmaanvihreää. Paco. Sen kehon lämpötila oli laskenut yöllä liikaa ja ote oksasta pettänyt. Pupu hyppäsi sen viereen. Se ei näyttänyt vahingoittuneelta, mutta ei kovin elävältäkään. Sen sijaan se tuntui viileltä. Roosa-Pupu yritti lämmittää kaveriaan. Mutta pieni pupu on kovin huono peitto isolle iguanille. Trooppiset lehdet saivat toimittaa lämmikkeen virkaa.

Pupu tutkaili ympäristöä etsien lisää peittoaineksia. Banaani! Toinen! Nekin kävivät saaliista. Varmaankin apinoiden jäljltä, se ajatteli ja pisteli suuhunsa hedelmää. Se jatkoi etsintöjä saniaisia nostellen. Mutta alla kulki vain muurahaisvana, jokaisella kirkkaanvihreä lehdenpala leukojen välissä. Roosa-Pupu törmäsi johonkin pehmeään ja lämpöiseen. ”Ihan rauhallisesti,” se ajatteli, ”sen ei tarvitse olla mitään pelottavaa, onhan viidakoissa mukaviakin pehmoisia asioita, kuten minä.” Roosa-Pupu tunsi kostean hengityksen kasvoillaan. Villisika. ”Hei, minä olen Charlie,” se sanoi mörisevällä äänellä. ”Minä taas Roosa-Pupu.” Sitä kauhistutti, mutta se muisti silti hyvät tavat. ”Hauska tavata!” ”Samat sanat!” mörähti sika. ”Mikäs se tuo tuommoisen epelin tulivuoren juurelle?” kysyi Charlie. ”Loma, ihan vain turistina olen täällä,” selvitti Roosa-Pupu. Se tuumi hetken ja päätti ottaa riskin. ”Kuule, nyt kun on juteltu jo nämä tärkeimmät, voisinko pyytää palvelusta?” se kysäisi. ”No mikä ettei,” totesi Charlie auliisti.

puppeli pystykuva 2

Puppeli kotimaassa. Ehkä kuva keväiseltä piknikiltä.

Charlie ymmärsi hädän. Se ei ollut mikään kovin fiksu, mutta villisian karvan alla sykki lempeä sydän. Se pyyhkäisi kärsällään lehdet pois Pacon päältä, avasi sen suun ja puhalsi höyryävän lämmintä ilmaa Pacon sisuksiin. Sitten se rojahti iguanin viereen. Siinä ne kyhnöttivät tovin. Roosa-Pupu istui kyykyssä Pacon edessä ja yritti nähdä elonmerkkejä. Charlie nousi ylös ja vaihtoi puolta.”Voi, hyvä ystävä, yritä nyt herätä,” pupu puheli hermostuksissaan. ”Nyt voisi auttaa sapuska,” sanoi Charlie. Banaani! Roosa-Pupu raotti kuorta. ”Jo olet otus, jos pystyt vastustamaan tätä makeutta,” Roosa-Pupu sanoi. ”Mmm…nälkä,” sanoi Paco ja raotti silmiään.

Paco tepasteli lämmetäkseen hieman lisää. Charlie vei ne oikopolkua päätien varteen taukopaikalle. ”Mikä näistä menee Playa Grandelle?” kyseli eräs señora bussien vieressä. ”Tuo keltainen,” huikkasi samaa kyytiä odotteleva mies. Matkalaukut, surffilaudat ja kanahäkit oli lastattu katolle. Bussi oli puun varjossa. Sen oksalta Paco hyppäsi Roosa-Pupu selässä tavaroiden sekaan. ”Adios, Charlie, kiitos kaikesta!” huikkasi Paco lähtiäisiksi. Charlie röhkäisi ja kääntyi kannoillaan metsään.

Tuntien notkuvan ja heiluvan matkanteon jälkeen Paco ja Roosa-Pupu olivat takaisin tutulla rannalla. Vähän merisairaina, mutta perillä. Paco juoksi ennätysvauhtia perheensä luo ja sujahti kotikoloonsa. Ja Roosa-Pupu Olivian tuttuun taskuun, laavan kappale käpälässään. Se ei ollut aivan varma, mutta saattoi olla, että tuliperäinen kivi oli yhä vielä lämmin.

 

En resumen: Este es un cuento mio de un conejo peluche finlandés, Roosa, que llega a la Playa Grande en Costa Rica. Nunca a visto unas olas tan grandes, ni hablar de los bichos raros que viven allá. Se topa con una iguana y van juntos en una aventura al Rincón de la Vieja, ya que el conejito quiere ver un volcán de verdad.

Kurzgesagt: Das ist meine Geschichte über ein Kuschelhase, der  in den Ferien nach Costa Rica fliegt. In Playa Grande findet sie – Roosa heisst sie – die grösste Wellen und verschiedene komische Tiere. Mit einem Leguan macht sie ein Abenteuer auf einen Vulkan. Roosa hat nämlich ein echtes Berg mit innerem Feuer noch nie gesehen.

Tarjosimme vieraille sadetta, lunta ja lumivyöryjä

Meille pölähti kaksi tyttöä tropiikista, Keski-Amerikan Sveitsistä, lukion päättäneitä reppureissulaisia. Kokemassa vapautta, junamatkoja, muita maita, muita kieliä ja muin tavoin. Matkapäiväkirjoihin oli jo kertynyt kuvia, lippusia ja lappusia sekä muistiinpanoja monelta viikolta; Sveitsi oli välipiste ennen Italiaa, Espanjaa ja kotia.

ticas luzern lokit

Järviseudun lokit katselevat maisemia.

ticas luzern muuri

Luzernin kaupungin muuria

Aikaa oli vähän, vain viikonloppu ja siitäkin haukkasi osan heidän toisen tuttavansa ylitsepääsemätön tarve viedä teinit tutustumaan Zürichin oopperaan. Saksankielinen kiertokävely ei oikein avautunut costaricalaisille ja sitäpaitsi kotimaan pääkaupungin San Josén Teatro Nacional on kauniimpi, totesivat tytöt.

 

Me puolestamme lupasimme majapaikan, fonduetä, pyykinpesun sekä päivän auringossa hohtavilla Alpeilla. Näin siis jokunen viikko sitten. Myrskyrintaman vyöryessä toinen toisensa jälkeen Euroopan yli, toivomuksena oli, että jos edes pääsisi vuorelle, ei tarvitsisi edes auringon paistaa. Perjantaina näytti siltä, että viikon ainut sateeton päivä osuisi juuri sunnuntaille. Lauantai-iltana mahdollisista kohdepaikoista informoitiin, että voisitte kyllä pysyä kotona; myrskyä luvassa yöllä, lumisaateessa ei näe mitään, kuplahissien toimintaa ei taata ja lumivyöryvaara on ylimmillään.

 

ticas luzernin torni

ticas luzern marroni

Kuumat kastanjat lämmittivät käsiä. Vieraista ne oli aika kummallisia, vaikka muistuttavat tropiikin pejibayea, persikkapalmun hedelmiä vai mitä lienevätkään.

ticas luzern ovinäkymä

Kun kylmä ja märkä on ulkona, ei haittaa.

Sunnuntaina otettiin rauhallisesti, syötiin aamupalaa ja lähdettiin ajelemaan kohti Luzernia. Ehkä edes auton ikkunasta näkyisi vuori. Mutta ei. Mistään ei olisi voinut edes arvata, että lähellä on Alppi. Ilma oli valkoista höttöä, kaatosadetta, vuorilla tuuppasi pari metriä uutta lunta. Idylliset kylät näyttivät vettyneiltä ja surullisilta, Luzernissa kävelivät vain turistit olkapäät kiinni korvissa, paksuin kaulaliinoin ja sateenvarjoin. Mutta kaupunki oli tyttöjen kokemuslistalla ja heitä ei haitannut sade. Suklaakauppakin oli auki.

ticas luzern kahvipaikka

Kahvipaikka. Koristeltu karnevaalimaskein.

Paluumatkalla poikettiin Hirzelissä Pikku-Heidin luojan Johanna Spyrin parin huoneen museossa. Paikkaa pitävä mummeli, Johannan sukulainen, kuvittelimme, kiikutti meille paperilautasella suklaakakkua. Ulkona alkoi tipahdella sormenpään kokoisia lumihiutaleita rauhalliseen tahtiin. “Ihan oikeaa lunta, siis todellista lunta,” hihkui toinen tytöistä. Eikö aiemmin matkalla satanut lunta? “Satoi, mutta sellaista väkivaltaista lunta, joka meni tuulessa sivuttain, tämä on aitoa!”

Siitäkin saatiin ruksi kokemuslistalle. Italian junaan nousi kaksi matkalaista pakaasit täynnä puhtaita vaatteita ja ajatukset jo toisella puolen Alppeja.

En resumen: Nos vinieron un par de backpackers de Suiza Centroamericana. Y en vez de enseñarles los Alpes Suizos blancos, brillando en el sol, como habiamos prometido, estuvimos adentro de una nube grande. Lluvia, viento, más viento, menos viento, más lluvia y en las montañas varios metros de nieve, peligro de avalancha seria. Pero algunas cosas si pudimos ver de la lista de las muchachas. Y lo mas importante: en el pueblo de la escritora de la pequeña Heidi, Johanna Spyri, empezó a caer nieve muy bonito. Según las muchachas: la nieve de verdad.

Kurzgesagt: Wir hatten einen Besuch aus der Schweiz von Mittelamerika. Ein paar Backpackers die die Alpen sehen wollten. Un gerade dann, wenn es regenete. Es regnete mehr, es gab Sturmwind, meterweise Neuschnee in den Alpen und hohes Lawinengefahr. Man konnte gar nicht sagen wo die Bergen sind, so viel hat es geregnet. Aber Luzern fanden wir schon. Und Schokolade. Auf dem Weg zurück nach Zürich, im Dorf von Johanna Spyri, gab es einige schöne Schneeflocken. Richtiger Schnee, meinten die Mädchen.