Linna siellä, linna täällä, joka puolella linnoja. Tämä on Sion.
Muutama hius leijailee tuulessa, ne, jotka eivät suostuneet poninhäntään ja tulevat kypärän alta silmien eteen. Ilma tuntuu kostean lämpimältä, aamupäivän pilvistä huolimatta ja tuoksuu tropiikilta, kasvusto on vehreää ja runsasta. Ohitamme pienen järven tai suuren lammen, joka näyttää olevan liikkuvaa tummanvihreää täynnä; sammakoiden kurnutus on infernaalinen. Näen puista roikkuvia liaaneja, jotka ehkä sittenkin ovat murattia tai oksia, en vauhdilta osaa sanoa. Hetken luulemme olevamme kolmannessa kotimaassamme, Costa Ricassa.
Pari tulivuorta ja kahviviljelyksiä? Ei, vaan viiniviljelyksiä ja linnan raunio per kukkula.
Tie kulkee kanjonissa, vuorten välissä. Rinteet ovat ylhäältä päin vihreitä, alhaalta katsottuna taas tuhansista litteistä kivistä kasattuja terassiseinämiä. Viiniviljelyksiä on joka suuntaan. Ylimpänä lumisia huippuja.
”Atención!” huudahtaa joku, mutta se ei olekaan espanjaa, vaan ranskaa, äännetään nasaalisti ja kirjoitetaankin varmaan toisella tapaa. Pyöräilijä väistää. Sierre-Sion välillä, Wallisin ranskankielisellä alueella on niin ulkomaatunnelma kuin Sveitsin rajojen sisäpuolella mahdollista. Kieli on toinen, tienviitatkin toisenlaisia, samoin arkkitehtuuri – ja luonto. Ei niin piirulleen viimeisteltyä ja viritettyä kuin pohjoisessa. Ja etelän tunnelma; vain papukaijat puuttuivat.
Sierre
Pyöräreitti kulkee Rhonen vartta Sioniin pain, Sierreen palataan hedelmäpuiden ja viiniviljelysten ja muutaman kylänkin poikki. Zürichissä kirsikat ovat vasta pieniä vihreitä alkuja, täällä mustanpunaisia isoja kirsikoita poimitaan monessa pihassa jo syötäväksi.
Eurooppa on jättimäisen sadevyöhykkeen alla, silti koko matka on yhtä maisemaspektaakkelia. Ajoimme autolla Sionin suuntaan läntistä reittiä Montreuxin kautta ja takaisinpäin idempää eli Lötschbergin läpi autojunalla, Interlakenin puolelta kohti Zürichiä. Sääkartassa oli yksi puolipilvinen sadepisaraton kohta ja me olimme siellä.
Sateenkaaren yksi pää….
Sateenkaaren tonen pää. Jossain välillä Sierre-Interlaken.
Yöpymispaikka valittiin parinkymmenen kilometrin päästä pyöräreitiltä. Crans Montana –nimestä olisi voinut päätellä, että se saattaa olla rinteellä. 1500 metriin nousu pimeässä yhden auton levyisellä tiellä oli kuin venäläistä rulettia. Jos joku olisi tullut vastaan, jommankumman olisi pitänyt pakittaa levennykselle asti. Silti haluaisin näille seuduille uudelleen, patikoimaan, tutkimaan paikkoja. Ehkä olisi luettava karttaa ja katsottava myös mitä löytyy vuoren toiselta puolen.
38 km, Slow up Sion-Sierre, Wallis
Kotiin ajellessä piti pitää vielä snäkkipaussi Brienzerseellä.
En resúmen: La vegetación, el aire humedo, ranas, calor – pura Costa Rica! Pero no. Estuvimos en Wallis, entre las montañas de vides y más arriba se veía nieve. En el valle, a la par del río, era fresquito andar en bici. Pasámos por los campos de arboles de diferentes frutas. Las cerezas estaban ya rojas oscuras y las estaban recogiendo para comer. En el norte son apenas unas perlitas verdes. Y tampoco se van a poner rojas, ya que parece que estámos en la lluvia eterna. Pero por un día, en un punto en Suiza, era verano.
Kurzgesagt: Es war wie in der Tropen, warm, schwül, grosse Bäume und grossblättrige Pflanzen. Aber nein, das war in Wallis, der einzige Ort in der Schweiz, wo es an dem Tag nicht regnete. Zwischen Sion und Sierre, den Rebbergen und Obsbäumen, am Fluss, war es wunderschön Velo zu fahren. Die Kirsche waren enorm gross und dunkelrot, nicht wie im Norden, wo kleine grüne Perlen traurig aussehen. Nass vom Regen, der anscheinend für immer bei uns geblieben ist. Aber für einen Tag war es Sommer, in einem Punkt in der Schweiz.
Vaaleanpunaisen kuoren sisällä olikin taivas. Ovelle kantautui jotain menneiden vuosien hyvää musiikkia, bluesia tai ihan vain pehmeää rokkia, en enää osaa sanoa, sillä siinä vaiheessa olin hurmiotilassa. Pyörin ympäri ja vain katselin. Levyosastolta henki -60 – 70 –lukujen retrohenki. Joka puolella oli pieniä sohva- tai nojatuolinurkkauksia, joihin varmaankin saa istahtaa. Pyörin ympäri kuin Liisa Ihmemaassa. Kerroksissa oli tilaa ja tavaroita ja huonekaluja ei ollut vain järjestetty, vaan niitä oli yhdistelty maulla ja ajatuksella. Asialla oli selvästikin joku, joka välittää esineistä.
Mehubaarin tiskin takaa huuhailuani tarkasteli liikkeen johtaja. ”Otatteko tyyli-kuvia?” hän kysyi. Brockenhaus ostaa sisään valittuja kappaleita, jotka kaksi puuseppää ylimmän kerroksen verstaassa kunnostavat. Pari Alvar Aallon tuoliakin oli heille tullut, mutta niin designtavarasta ei täällä ole kyse. Hän näyttää katossa roikkuvaa lamppua. Kuulemma keräilykappale – Muranon lasia – joka tuskin pistää muiden kuin asian harrastajien silmään. Jäljelle jäävä liikevoitto menee instituutioille kuten vanhainkodeille. Mies vinkkaa myös italialaisesta pop-up –ravintolasta, jonka he ovat huonekaluillaan sisustaneet. Ulkona tajuan, että olen jo unohtanut paikan nimen.
En resumen: En la vuelta de bici cruzamos la frontera seis veces y nadie preguntó por el pasaporte. Bien, ya que no lo tenía. De qué sabe uno si está en Alemania o en Suiza? Los rotulos son diferentes, la moneda también, el estílo de los policías y los colores de sus carros. Según yo, se lo nota claramente en el feeling. Hasta el trigo me pareció crecer diferente en el lado de Alemania. Justo después de ese pensamiento vi el rotulo que nos saludaba, “Bundesrepublik Detuschland”, o sea, Alemania. Así que donde todo era tan alemán, en total era Suiza. 
Retkilistalta ruksiutui näinä päivinä pois monta mahdollista kohdetta. Oli tulvavaaraa, maavyöryjä, kaatosadetta, lumisadetta ja liikaa kaltevuutta. Kovin pitkälle ei oltaisi lähdössä, sillä nilkka, yhä toipilas, otti sittenkin itseensä viime viikon pyöräilystä.
Tietoisuus maanantaista yrittää herätellä. Sanon sille, ettei huvita.
Pala Suklaata 