Ach, Aach

Välillä sitä joutuu paikkoihin, mihin ei ikinä tulisi varta vasten mentyä. Tai oikeastaan tässä tapauksessa mentiin tähän saksalaiseen pikkukaupunkiin juuri varta vasten. Jälkikasvu tarvitsi kyydin keskiaikafestivaaleille. Minulle sen sijaan tuskin olisi koskaan tullut tarvetta päätyä Aachiin.

aach-ikkunasyvennys

Google antaa tulokseksi kolme Aachia, eikä kukaan oikein tiennyt mihin niistä pitäisi ajaa. Läntiseen, jonnekin Itävallan suuntaan; pohjoiseen Luxemburgin paikkeille vai Bodenjärven länsipuolelle. Veikattiin viimeistä, sitä pienintä ja mitättömintä, juuri sitä joka oli gps:llä hankalinta paikantaa ja kartassakin muurahaisen munan kokoinen. Puolitoista tuntia autossa, ensin pieni pätkä Sveitsiä, sitten neljä voisarvea ja tankillinen bensaa ja loppukiri pitkin saksalaista autobaanaa.

blogi-aach-yleis

Aachin uutta osaa

aach-quelle-yleis

Aachquelle. Vettä tuuppaa litrakaupalla maan uumenista.

blogi-aach-quelle-sillalta

Silmäilin kaupunkia kahvilaa ajatellen ja ajatuksen loppuvaiheessa olimme jo keskustan ulkopuolella. Yksi nuhjuinen Gasthaus oli ohitettu ja sekin näytti suljetulta. Kahvipaikka vessalla alkoi siinä vaiheessa tuntua päivän tärkeimmältä päämäärältä, mutta sen sijaan löydettiin Saksan suurin luonnonlähde, Aachquelle.

Tuijotin sillalla alla pulpahtelevaan veteen. Käsittämätöntä, että maan uumenista riittää 8500 litraa vettä sekunnissa. Ja koko ajan, aina vain lisää. Päivästä päivään, vuodesta vuoteen. Paikasta lähti patikkapolkuja rinnettä ylös; sinne katosi reppuselkäisiä reippailijoita.Viitan mukaan vanhaankaupunkiin olisi 1.8 km. Siis täällä oli vanhakaupunki! Se, jos joku, kuulosti pieneltä mukavalta kahvilalta, posliinikupeilta ja kakkusilta.

aach-kanakukko

Kukko vai kana?

Pienen polun myötä löytyi kukkulan laki ja sieltä näkymä vanhahtavaan kaupunkiin toisella nyppylällä. Mutta ei polkua siihen suuntaan. Joten palasimme takaisin lähteelle, padolle, puusillan yli, ohi hanhien, hiekassa kylpevien kanojen ja kukkojen, jotka olivat niin sulat sekaisin, ettei niitä erottanut toisistaan.

aach-muurin-kaari

Ken tästä portista käy, kärsiköön nälkää ja janoa.

Vanhaan kaupunkiin veikin oikea asfalttitie. Kaariholven paikkeilla olin optimistinen ja hiukan ehkä ihastuksissani, olihan tämä kaunista ja kaupungit muurien sisällä viehättäviä. Kaupungin määritelmä vain oli hieman hukassa. Ehkä ymmärrän sen toisin kuin näillä seutuvilla tavataan ajatella. Sillä täältä ei löytynyt muuta kuin aukio, kirkko, kaupungintalo, jossa Goethe oli vieraillut, merkittävä paikka siis. Ja asuintaloja plus asukkaita, jotka katselivat meitä hiukan kummissaan kastellessaan kukkia ja raahatessaan matkalaukkuja autosta kotiovelle. Enää ei etsitty kahvilaa, vaan etupäässä vessaa. Jota sitäkään ei täällä ollut tarjolla.

aach-rathaus-sisaankaynti

Kaupungintalo, jonne päästäkseen pitää ottaa mukaan tikkaat.

aach-rathaus-takaa

Kaupungintalon takaseinä.

aach-goethe

Goethellä oli näköjään jotain asiaa Aachiin.Mitä, se ei selvinnyt.

Siispä jälleen mäkeä alas, ohi hanhien, kanakukkojen, sillan yli ja voi riemastus, lähteellä oli avannut ovensa terassikahvila. Tylyä palvelua tasoitti siisti vessa ja lasivitriinin kakkutarjonta. Valtava pala marjajuustokakkua sekä mokkakakkua sekä kaksi kahvia lämmittivät zürichiläisen sydäntä. Sveitsissä näillä roposilla irtoaisi kaksi kahvia ja kenties pala suklaata.

En resúmen: en Alemania hay tres lugares, que se llaman Aach y nunca he pensado viajar a ningúno de esos. Pero en un sábado, estaba en la más pequeña ciudad de Aach. Descubri que tiene una ciudad vieja, donde no hay ni una cafetería. Tampoco restaurantes y ni una tienda. Pero afuera del casco viejo, tiene una fuente natural más grande de Alemania. Y en la rivera una cafeteria en la terraza, donde vale la pena de ir solo por los quques.

Kurzgesagt: in Deutschland gibt es wenigstens 3 Städte die Aach heissen. Egentlich hatte ich nie den Plan nach einer Aach zu reisen. Aber am einen Samstag war ich da, in der Kleinstadt Aach. Es gibt eine Altstadt, die keine Cafés hat. Auch kein Restaurante oder Laden. Aber unterhalb die grösste Naturquelle Deutschlands. Und gerade da ein Café mit feinen Kuchen – riesen Stücken und Auswahl gleich enorm.

Megalomaaninen taidepläjäys kurpitsaburgerilla

Pyörittelen ruudulla aina vain kasvavaa kuvamäärää ja uutistoimittaja korvan takana tai ehkä päänahkan alla koputtelee rystysillään ja hoputtaa, hopihopi. Päivän kamerassa ummehtuneet kuvat ovat jo vanhoja, kun on kaikki ne kanavat, joissa julkaista heti koettu materiaali. Mutta onneksi nämä eivät ole uutisia, onneksi voin ripotella kuvia ja hetkien palasia milloin huvittaa. Eikä pelkästään myöhässä, vaan myös ajallisesti sekaisin. Eikä se haittaa.

manifesta3-cabaret-voltaire

Stairway to Dadaism.

 

manifesta1

Dadaa hameessa?

Mutta Manifesta loppui 100 päivän jälkeen nyt viikonloppuna (eikä joskus kauan sitten keskikesällä) ja päivää ennen juoksin läpi jättinäyttelyn muutaman pisteen. ”What People Do for Money: Some Joint Ventures” oli mottona. Näyttely järjestetään parin vuoden välein ja on vieraana milloin missäkin eurooppalaisissa kaupungeissa. Sitä miten Löwenbräun tiloihin roudatut brownies-kakkusilta näyttävät palaset, jotka todellisuudessa olivat sitä itteään eli zürichläisten ulostetta kuivattuna, liittyi näyttelyn teemaan, jäi vähän hataraksi. Haju sen sijaan oli konkreettinen, siitä kertoi myös näyttelyvieraiden hermostuneet nauruntirskahdukset.

manifesta4-kyltti

manifesta-4-zurich-load

Vesileimasta huolimatta nämä eivät ole suklaapaloja.

Sen mitä ehdin nähdä jäi suurelta osin tajuamatta ja monen edessä seisoin äimistyneenä, pelkkänä kysymysmerkkinä. Mitä tämä mitä katson ylipäätään on? Miksi joku haluaa, että näen tämän? Onko tällä joku viesti? Onko teoksella joku esteettinen viesti? Merkitys? Mitä xxx:n pitäisi aiheuttaa minussa? Hauskoja ideoita oli useita, mutta niiden taiteellisuudesta en kykene sanomaan mitään. Löwenbräun tiloissa oli teos, jota olisin veikannut pohjoismaalaiseksi, nimittäin pyöreä sauna. Kiuas lämmitti ja keskellä seisoi pakastin, jonka sisällä olisi pitänyt olla jo kertaalleen sulanutta jäätä. Se oli kuitenkin tyhjää täynnä. Ehkä teos luovutti, olihan jo melkein viimeinen päivä. Tai ehkä jää olikin jo haihtunut ilmaan?manifesta5-seitit

Kuudelta illalla oli pakko luovuttaa, jalat kaipasivat levähdystaukoa ja vatsassa murisi tyhjyys. 250 näytteilleasettajan töistä nähtiin vain murusia, mutta minkäs teet. Laahauduttiin Escher Wyss Platzin kautta Hardbrückelle ja radan toiselle puolen. Zürichin Street Food Festivalkin veteli viimeisiään tältä vuodelta, viimeistä kertaa ratapihalla. Hämärtyvässä illassa maistelin luomukurpitsaburgeria. Punaiset paperilamput heilahtelivat tuulessa ja zürichiläiset kääriytyivät syvemmälle takkeihinsa; syksy häivähteli ja kaipasin kaulaliinaa.

street-food-fest-yleisk

street-food-kurpitsaburgeri

 

En resúmen: Manifesta es una exposición enorme, que visita diferentes ciudades de Europa, esta vez Zurich y tengo que decir, que me quedé con muchas preguntas. Qué es arte? Qué es lo que vi? Por qué tengo que ver esto? Tiene algún significado? Qué es que el artista quiere que yo vea?

Kurzgesagt: Manifesta, ein riesen Kunstausstellung, die verschiedene Städte Europas besucht, diesmal in Züri, ist zu gross für einen Besuch von einigen Stunden und ich bin mit vielen Fragen geblieben. Was habe ich gesehen? Warum muss ich das schauen? Hat das eine Bedeutung? Was ist Kunst? Was möchte Künstler das ich da erlebe?

 

Kun kengästä putoaa pohja Alpilla

Vaellus: Ebenalp (1644 m)-Füessler-Altenalp (? m)-Mesmer (1613 m)-Seealpsee (1141 m)-Wasserauen (876m). Opasvihkosen mukaan 5h, 11,7 km ja vaativa. Nousua 397 m ja laskua 1083 m.

Luin laiskasti lehteä loppukesän aamuna pihalla, välillä jäin tuijottamaan venettä järvellä ja hörppäsin jo kylmennyttä kahvia. Tuntui vähän siltä, että haluaisin tänään kiivetä vuorelle. Vilkaisin kelloa ja näytti aika myöhältä. Yritin kipristellä muistiani, josko sieltä tulisi mieleen joku paikka, jonne aina on tehnyt mieli. Tarve kiivetä jonnekin tuli vain vähän myöhään, jos sattuu istumaan vielä yhdeksältä aamiaisella yöppärissä, eikä edes kohdetta ole päätetty. Moni paikka on turhan kaukana tai vaellukset liian pitkiä.

ebenalp-lehmipoika

Kuvasta tuli vähän turhan, sanottaisiinko taiteellinen, mutta laitettava silti. Tilanne on niin Appenzelliä. Yhtäkkiä eteen tuli lauma lehmiä, joita johdattavat kukkakranssein koristetut nuorukaiset. Ehkä jo paluuliikennettä vuorilta laaksoon.

ebenallp9-polku

Vuoristossa vaellusreitit tunnistaa punavalkoisista merkeistä

Tuntia myöhemmin oli ikkunaluukut suljettu, reppu pakattu ja auto käännetty kohti Appenzellin Alppeja. Kuplahissillä vaikutti siltä, että samaan ideaan oli päätynyt koko lähialueen väestö. Olin halunnut pitkään näyttää Ebenalpin seudun puolisolle. Puolilta päivin oltiin lopulta ylhäällä ja täydessä paisteessa tallaamassa kohti ensimmäistä määränpäätä, Altenalpia.

ebenalp-13-maatila

Altenalp. Tässä puhallutti sen verran, että kamerakin on vinossa.

ebenalp11-maitotonkat

Maitotonkat järjestyksessä ulkoseinällä.Ylhäällä yöpymätilat.

Viitta näytti heti alkupätkän jälkeen osoittavan pienelle, alaspäin siksakkaavalle kiviselle polulle. Pari porukkaa kävi kurkkaamassa, pyörittivät päätä ja jatkovat leveämpää tietä. Osuus on lyhyt, eikä niin paha miltä vaikuttaa. Silti, näillä seuduilla olen ensimmäisen kerran nähnyt kylttejä, joissa lapset kehotetaan sitomaan turvaköyteen kiinni. Polut ovat kapeita ja reunat jyrkkiä. Vuoristolaispuolisosta täällä oli syytäkin olla hiukan hermona, oli kuulemma sen verran kivistä ja koordinatiivisesti hankalaa reittiä. Minä, saarelainen ja Kronbergillä, kolmisen sataa metriä alempana korkean hyydyttämä, en nähnyt näissä poluissa mitään ongelmaa. Kuulin sveitsiläisen pariskunnan kyselevän paikallisilta, jyrkkeneekö reitti vielä tästä, oli jonkinlaista korkeanpaikan kammoa. ”Jos kerran olette tänne asti päässeet, niin ei se enää pahemmaksi muutu,” kannusti Alpenalpin pikkuruisen maatalon emäntä. Sattuvasti uutisissa mainitaan juuri näihin aikoihin, että ihan tavallisia patikkaretkeläisiäkin putoa, kompastuu, lierähtää ja lipsahtaa poluilta vuosittain  useita ja huonoin seurauksin. Eniten onnettomuuksia vuorilla sattuu yli viisikymppisille miehille, jotka ovat yksin liikenteessä.

ebenalp-12-altenalp-menu-kukat

ebenalp10-sapuska

Vaaleaa vuohenjuustoa ja kellertävää alppijuustoa.

Altenalpissa on pakko pysähtyä, ihan vain siksi, että saman katon alla on itse tupa, possuja ja navetta. Ja pihalla vielä parit kanat. Ruokalistalta löytyy maitoa suoraan lehmästä, lämpimänä tai kylmänä, Heusuppe, heinäkeittoa, jonka liemi tehdään kuivista alppiheinistä, possun filettä pihan sikalasta, piimää, omia juustoja ja jugurttia. Tämän lähempää lähiruoka tuskin voisi tulla.  Meille tuli pöytään alppi- ja vuohenjuustoa ja pussillinen leipää. Kahvi tarjoiltiin laakeasta kupista. Meidän lepuuttaessa vaelluskenkien suojaamia kaupunkilaiskoipiamme, isäntä työnsi paljasjaloin edelweiss-paidassa kottikärryt alamäkeä lähteen luo ja haki siellä kylmenneen maitotonkan ja puski lastin kaulasuonet pinkeinä torpan edustalle.

Appenzellin vuoret ovat rajusti kohoavia, särmäreunaisia. Kivimursketta on valunut alas laaksoon; isoja möhköjä on siellä täällä. Ja niiden vieressä Seealpsee, kirkkaan vihertävä alppijärvi.

ebenalp-14-huiputebenalp-15-maisema

ebenalp-kartta

Mesmerin kohdalla on nousut ja kapeimmat polut selätetty, siitä eteenpäin on alamäkeä ja välillä tasaistakin. Meillä oli kahvin tarve, kova paiste oli muutenkin saanut mehut irti molemmista. Tunsin valtavan kiven kengänpohjassa, enkä tajunnut missä se oikein oli.  Pohja oli irronnut jalkaterän kohdalta kokonaan ja kivi siellä välissä. Tilattiin kahvit ja mantelisarvet sekä rulla teippiä. En kuulemma ole ensimmäinen, joka on kaivannut ensiapua vaelluskengilleen. Teippasin varmuudeksi molemmat, mutta mutta puolivälissä kohti järveä tunsin käveleväni varvastossuissa. Nyt lonksutti oikean kengän pohja kantapäästä asti ja vasenkin oli irtoamassa.

ebenalp-18-mesmer-keskella

Jos oikein siristää silmiä, näkyy kuvan keskellä laaksossa talo. Siellä juotiin kahvit ja teipattiin kengät.

Myönnetään, että kengät ovat edelliseltä vuosituhannelta, mutta muuta vikaa ei tähän mennessä ollut ilmaantunut. Järven luona mies pulahti uimaan ja minä etsin lisää teippiä. Ei löytynyt. Lonksuttelin viimeisen tunnin autolle ja kotona oli pakko luovuttaa kengät roskapussille. Tärkeiden vaellustarvikkeiden listalle pääsee siis teippirulla. Sen lisäksi seuraavalla kerralla olisi muistettava hengittää suu kiinni maastosta riippumatta, sillä onnistuin polttamaan aurinkosuojalla voitelemani huulet suun sisäpuolelta.

ebenalp5-paluu-jarvi

Vingertävää polkua alas kohti järveä

ebenalp2-kynsivuori-jarvi

Seealpsee

En resúmen: La ruta en Appenzell es maravillosa, pero parece que demasiado para mis botas. En la mitad del camino se me cayó la suela de frente, pero por dicha en el lugar de pausa tenían teip. No se me ocurrió, que también hubiera tenido que amarrar la parte del talón, así que la última hora cuesta abajo mi bota pareció un flipflop.

Kurzgesagt: Die Umgebung von Ebenalp ist eine von meinen Favoriten. Aber anscheinend zu viel für meine Wanderschuhen. In Mesmer im Berggasthaus hatten sie Klebeband zur ersten Hilfe, aber ich hätte auch daran denken sollen, dass die Sohle auch bei der Ferse ausfallen wird. Die letzte Stunde bergab hatte ich dann anstatt einen Wanderschuh einen Flipflop.

ebenalp3-niemi

Seealpseen niemi

Yö museoissa

Viikko alkoi notkahduksella; kosteutta oli sisällä asti, ulkona etanat surffasivat laineilla. Hämmentävintä oli se, että aamupala piti syödä sisällä. Tätäkö tämä nyt sitten olisi? Syksy? Ulko-olohuoneemme sulkeutuisi ja ovet pitäisi pitää kiinni, ettei hyhmä rantautuisi luihin ja ytimiin. Jalat verhoiltaisiin jälleen vaatteisiin, eivätkä uikkarit roikkuisi jatkuvasti pihatuolin karmilla kuivumassa.

Säätiedotuksessa meteorologi kertoi kulmat kurtussa tilanteen vakavuudesta, kyllä, syksyyn ollaan menossa, sadetta ja viileitä lämpötiloja. Siis kaksi päivää harmailla pilvillä ja reilu 20 astetta. Siitä eteenpäin ollaan takaisin kesähelteissä. Oi tätä sveitsiläistä syksyä.

20160903_202204

Zürichin ilta

 

Lauantaina Zürich oli eteläinen lomakeskus. Ilta hämärtyi, valot ja kynttilät nousivat esiin pimeydessä. Kadulla aaltoili ruokien tuoksuja, järven sivulla nurmikoilla keräiltiin kamoja, pyyhkeitä, eväiden rippeitä. Sirkat säksättivät ja ilma tuoksui lämpöiseltä kesäyöltä. Jokaisella mahdollisella terassilla oli juhlia; häitä, kihlajaisia, improvisoituja grillibileitä, skandinaavien rapujuhlia. Kaiken lomassa vielä zürichiläinen versio taiteiden yöstä, Lange Nacht der Museen, pitkä museoyö.

20160903_191709

Järven tietämillä Sukkulenten Sammlung lupasi klassisen hetken. En ollut aivan varma minne olin menossa, museo se ei varmaankaan ollut. Ympärillä oli puistoaluetta, etsin siis jotain kasvihuonetta muistuttavaa. Ovesta näkyi jättimäinen rivistö kaktuksia. Oboe, kitara ja huilu -trio soitti klassisia sävelmiä mehikasvikokoelman Amerikka-osastolla, metrin päässä aloeverasta. Oboistin housunpunttiin tarttui piikikäs lonkero. Onneksi ei ollut tunkua. Ihmisten väistely olisi saattanut tuottaa kivuliaita vammoja.

20160903_211000

Tämä bändi on Panama. Sen jäsenet tosin ovat Perusta, Kolumbiasta, Argentiinasta ja Saksasta.

Useiden näyttelyiden läpi juokseminen tuntui mahdottomalta, siksi bongailtiin lisää museoita musiikilla. Völkerurkundemuseumissa soi salsa ja bolerot, Helmausissa jonkinlainen folkjazz ja Landesmuseumissa erittäin coolien nuorten muusikoiden pipappadipappaduu jazz. Jälkimmäisen juuri valmistunut uusi osa peittää Zürichiin tunnelin kautta saapuvilta kauniin linnamaisen profiilin, jota aina olin ihaillut. Pikkuhiljaa olen alkanut silti lämmetä myös uudelle seinämälle, jota alunperin luulin vain rakennussuojaksi pyöreillä rei´illä. Sisältäkäsin tila on valtava, Kiasman tyyliin yhtä valoa ja avaruutta. Rappuset ovat ehkä kaupungin korkeimmat, mutta ovat näköjään monikäyttöiset ja soveltuvat myös tanssiesityksien näyttämöksi.

laakonki-eth-zurich

Ponttooni-installaatio juuri valmistuneena alkukesästä

20160903_202019

Ponttooni-installaatio iltasella

Museoiden välillä sahaaminen on hikistä puuhaa kesäyössä ja välietappii huilihetkeen löytyi siitä, missä Limmat-joki ja Zürichinjärvi kohtaavat. Huojuva silta johtaa vedessä kelluvaan Manifesto-taidetapahtuman installaatiolle. Ponttoonilta pääsee uimaan, myös pyörätuolissa istuville on systeemi, jonka avulla voi pulahtaa virkistäytymään. Seinällä oleva taideteos näyttää vähän sarjalta puhelimia, mutta ne ovatkin hiustenkuivaajia. Kelluvalla saarekkeella oleiltiin, osa uikkareissa pyyhkeeseen kääriytyneinä, toiset korkkareissa ja juhlamekoissa. Joku oli käärinyt housunpuntit ylös ja liotti pimeydessä jalkojaan järvivedessä. Joku toinen haki lisää leipää olkikoriin salaatin kaveriksi. Baarista sai pientä syötävää ja valtavalla screenillä pyöri lyhytelokuvia. Olimme kaupungin keskellä, mutta sittenkin vähän ulkopuolella. Pieni keinahtelu rauhoitti, ei ollut kiirettä mihinkään.

20160903_203519_hdr

Ponttooni-installaatio yöllä

 En resúmen: El sábado era la noche larga de museos en Zürich. Ya que es imposible ver varias exposiciones una después de otra, nos concentramos en los pequeños conciertos que ofrecieron en los museos. El primer lugar- que definitivamente no era un museo – era en total un jardín de suculentas. Y si, tuve que buscar de un diccionario que son las suculentas. El pontón tampoco es exactamente un museo, sino que una instalación, donde se puede ver cortometrajes, tomar alguito del bar o tirarse al agua a un nadadito.

Kurzgesagt: Samstag die Stimmung in Zürich war wie im Süden; parties am Ufer, mehr Leute als während des Tages, Kerzen, drinks – und dazu noch Kultur. In der  Lange Nacht der Museen gibts nur ein Problem: zu viel zu sehen.

Apua, koivet hyytelönä

kronberg11 tyypit reunallaSveitsiläiset pysyttelevät mieluusti omilla kielialueillaan, eivätkä ole kovinkaan kiinnostuneita muiden tarjonnasta. Näin väitti artikkeli aamun lehdessä ja kehotti esimerkiksi länsi-sveitsiläisiä piipahtamaan Kronbergillä, jolla on kuulemma “huimasti annettavaa”, vaikka onkin Alppien joukossa nysä, vain 1663 metriä. Ranskankielisen alueen väki tuskin avaa saksankielistä Tages-Anzeigeria tai ottaa kehotuksesta vaarin. Mutta sen sijaan me, suomen- ja espanjankieliset, pakkasimme kamat ja lähdimme oitis tutkimaan Kronbergin rinteitä.

Takana oli vaellusväsymystä, joten pieni lenkki jossain huipun tuntumassa, lounaalla ja auringolla terästettynä, kuulosti täydelliseltä. Samoin “Kraftweg”, voimauttava lenkki nyppylän ympäri. Paikallinen vaeltajia opastava tyyppi lähetti meidät matkaan kylttien osoittaman suunnan sijaan vastapäivään. Normaalin kierroksen alussa on “ainakin sata rappusta alaspäin”, meille sanottiin. Paikan kohdalla selvisi varoittelun todellinen sisältö: puisista askelmista ei ollut juuri mitään jäljellä, vain hiekkaa ja kiviä. Ja kyllä, pätkä oli huomattavasti parempi kulkea ylös- kuin alaspäin.

kronberg5

Jaakobin ts.Santiagon kappeli

kronberg7 hyvä polku sivusta

Tämä polku on vielä turvallisen leveä, eikä aivan reunalla.

kronberg1 bodensee

Bodenjärvi sinertää vasemmalla.

Matkalle osui myös Jaakon kappeli eli Jakobskapelle. Reitti on osa Sveitsin läpi kulkevaa Santiagon tietä, joka päätyy Espanjassa Santiago de Compostelaan. Kappelilta tie kapeni ja kulki horisontaalisti vuoren sivua. Jyrkänne ja laakso vetivät minua puoleensa kuin magneetti. Maasto oli matalaa, hiukkasen kumpuilevaa ja alavuutta riitti kauas, niin kauas, aina Bodenjärvelle ja Saksaan. Lintu minussa halusi levittää siivet. Maakrapu taas piti kiinni kasveista, kuin hengenhädässä. Siinä vaiheessa, kun polku oli enää kahden vaelluskengän levyinen ajattelin takaisinpäin kääntymistä. Toisaalta, tie olisi yhtä kapea sinnekin suuntaan. Jalkani sen sijaan eivät ajatelleet enää minkäänlaista liikettä. Tilanne oli kuin muulin kanssa. Kehotuksia sateli, eteenpäin, mars, yks, kaks, mutta mitään ei tapahtunut. Jalka ei ottanut nytkäystäkään astuakseen eteenpäin.Eikä taaksepäin. Puoliso totesi, että ehkä merenpinnankorkeus on saaressa syntyneelle sittenkin se oikea korkeus. 1500 metrissä syntynyt ei havainnut polussa ja mitään ongelmaa.

Kuvittelin, että polku on Mussalossa, meren rannassa ja siinä ne aallot liplattelevat vieressä. Helppo nakki, tästä näin askelletaan. Ei ynähdystäkään. Sitten rähisin jaloille hetken ja sain ne lopulta hitaasti liikkeelle. Laahauduin vinossa, ylärinteeseen tukeutuen, heinissä ja alppikukissa roikkuen. Lihasten hyytelömäinen tila alkoi palautua normaaliksi. Aiemmin olin kokenut saman kuvausreissulla teollisuuslaitoksen katolla. Tarkoitukseni oli ottaa artikkeliin kuvia antennissa roikkuvasta asentajasta, mutta muutama metri kertaa metri katolla siitä ei tullutkaan mitään. Jouduin istumaan keskelle kattoa ja kun lopulta sain jalat toimivaan kuntoon, kapusin yhä tutisevin koivin tikkaita alas.

Jyrkkä rinne ei haittaa, ei edes kilometrin pudotus, eivät kiviset ja huonokuntoiset polut. Tältä polulta puuttui henkinen tuki, samoin sieltä katolta. Vieressä nouseva vuori olisi vienyt aavalta pudotukselta kärjen. Tai alemmassa rinteessä nousevat pari puuta, kenties vähän kasvustoa, puskia tai nokkosetkin olisivat kelvanneet. Niillä olisi tyynnytetty jostain kumpuava saarelaisen paniikki korkeuksissa.

kronberg9 hörppy jacobsquellestä

Hörpin vettä Jakobin lähteestä raamatullisten säteiden keskellä.

Onneksi Jakob silloin aikoinaan Santiagossa heitti vaelluskeppinsä menemään. Legendan mukaan se tulla singahti Appenzelliin, tänne Kronbergin kylkeen ja sai aikaisiksi energisoivan lähteen. Sillä tämän polun keskellä todella tarvitsin voimaa. Ripulinkin uhalla join desikaupalla vettä. Epäilin hikoilleeni itseni pelkästä hermostuksesta nestehukan partaalle. Kapealla osalla ei nimittäin otettu repusta yhtään mitään, ei vesipulloa, eikä kameraa.

Siinä vettä maistellessani tajusin,  että joutuisin todennäköisesti kävelemään polun toistamiseen.Olimmehan Riikan kanssa päättäneet kulkea osissa Santiagon tien Sveitsin osuuden.Vesihuikan jälkeen tunsin oloni mainioksi. Mies sen sijaan alkoi nähdä siellä täällä sinisiä pieniä sammakoita.

This slideshow requires JavaScript.

kronberg16 liitäjiä taivaalla

Takaisin lähtöpisteessä, Kronbergin kuppilan terassila, tuoli tuntui hyvältä ja vakaalta istua. Käänsin katseeni vuoristoon ja dokumentoin siipensä levittäviä liitäjiä, mutten enää tuntenut tarvetta liittyä heidän joukkoonsa, vaan halusin keskittyä eteeristen tunnelmien sijaan realiteetteihin. Adrenaliinin ylituotanto nimittäin johtaa nälkään. Lieneekö sitä silmälläpitäen vai kohtalon oikku, mutta ruokalistalla ei ollut mitään kevyttä; kasvissyöjä saisi täällä tyytyä pieneen alkusalaattiin.

kronberg15 sapuska

Vuoristossa ei tunneta mitään läskittömiä fitnesspossuja.

Vuorelta laskeuduttuamme Jacobsbadin aseman vierestä löytyi nunnaluostari, Kaputzinerinnen Kloster (josta ottamani kuvat onnistuneesti kadotin). Kyltit veivät luostarin pieneen kauppaan, josta ostettiin tuliaisia, tummaa minttusuklaata ja valkosuklaata, jossa oli aronian marjoja, ja lisäksi pieni pullo mustaseljalikööriä. Nunnilla on bisnekset hallussa, sillä suklaista veloitettiin melkein kahdeksan frangia/100g. En oikeastaan tiedä miten nunnat suhtautuvat maallisiin nautintoihin, mutta ehkä tuo on hinta pienestä synnistä.

kronberg16 nunnilta eväitä

En resumen: En un sabado queríamos hacer una vuelta pequeña y comoda, un poco de sol, aire fresco y buen almuerzo. Así que fuimos a Appenzell, a Kronberg, una montaña de 1663 m. Caminamos la vuelta alrededor del pico, la vuelta de energía. Según la leyenda, Santiago tiró su bastón en Satiago de compostela y vino hasta aquí y en ese punto nació una fuente. Tomámos agua y me sentí refrescada. Mi compañero mantañero (que no vio ningún problema con el camino tan angosto, que era de dos zapatos de caminar, a la par de un guindo) en vez empezó a ver ranas azúles por todo lado. Yo sólo vi un camino, donde mis pies eran como burros, no querían tomar ni un paso. Tal vez el tiene razón: la mejor altura para mi, es en el nivel del mar.

Kurzgesagt: Kronberg sollten auch die Leute von Romandie besuchen, schrieb jemand in der Tagesszeitung. Wir, von Deutschschweiz, hatten den Berg auch nicht erlebt. Also, hinauf marschieren! Oder eigentlich: hinauf mit dem Seilbahn! Oben wollten wir den Kraftweg laufen. Etwas gemütliches für Samstag, frische Luft, Sonne, Mittagsessen…und schwer war es nicht, nur für mein Gehirn. Der Weg war teilweise so schmal wie zwei Wanderschuhen und meine Füsse meinten “Das war´s”. Ich konnte keinen Schritt nehmen. Nur ein paar Bäume neben dem Hang oder wenigstens einige Blümen hätten schon geholfen. Aber es war zu Steil und dann zu flach, bis Bodensee und nach Deutschland. Ich brauche Bergen neben mir um mich sicher zu fühlen, war meine Theorie. Zum Glück gab es Jacobsquelle auf dem Weg und mit dem Wasser haben wir uns erholt und konnten weiterlaufen. Ich – ziemlich ohne Probleme und er – na ja, er sah einige blaue Frösche ab und zu. Vielleicht hatte der Wasser mehr Kraft als wir hätten geglaubt.

 

 

 

 

 

 

 

Jäätikön liepeillä

Vaikka kuinka olen syntynyt lumen, jään, pakkasen ja pimeyden mannuilla, niin silti ajatus, että Sveitsissä on ikuisia jäätiköitä, on sävähdyttävä. Massa, joka ei sula pois. Ainakaan kokonaan. Tai ihan heti. Ja on melkein paikoillaan. Mitä nyt virtaa hitaasti.

Suomen talvinen kerros sulaa kuitenkin joka vuosi kokonaan pois. Jäätikkö ei. Janan yhdessä päässä on aikakausia, jolloin ne ovat keränneet valkoista massaa ja venyneet pituutta, toisessa taas pienentyneet hälyttävällä nopeudella. Ja niiden välillä on ollut liikettä molempiin suuntiin. Nyt ollaan tuon jälkimmäisen vaihtoehdon paikkeilla ja pessimistisimmät tutkijat näkevät kerroksen vajuvan niin huolestuttavasti, että lapsille pitäisi paikkaa esitellä vielä, kun se näyttää jäätiköltä.

 

aletsch9 tie pitka ja kivinen

Tie on pitkä ja kivinen

aletsch1 pilvi

Pilvi on tässä kohtaa maiseman tiellä. Polku kulkee kohti oikealla seisovaa tyyppiä.

hilja polulla

Vain vähän lunta. Onneksi, sillä lapio jäi kotiin.

aletsch3 kivitorni

Jäätikön pää näkyvissä. Tai siis alku.

Niinpä raahattiin kummipoika, joka siis on jo pikemminkin mies, härmän lakeuksilta kiviselle polulle, Euroopan suurinta jäätikköä, Aletschia, sivuavan vuoren polulle. Kiva reitti sinänsä, aina ihan uudenlainen. Ylhäältä vierii silloin tällöin tonnikaupalla kiviä ja –voilá- taas on uudet haasteet polulla. Mietin kypärän tarvetta, mutta luulen, että jos vyöry osuu kohdalle, pään suojaamisesta tuskin on kauheasti apua.

 

 

 

 

aletsch4 jaatikolla porukkaa

Jäätikön päällä 2 muurahaisihmistä. Helpommin havaittavia kalliolla oikealla.

aletsch6 sinista jaata

Gib eine Beschriftung ein

aletsch7 jaatikon sisalla

Poseerauspaikka jäätikön välissä.

Hiekkakuorrutteisella marengeilla eteni muurahaisia; vaeltajaporukkaa köysien ja hakkujen kera.Viime kerralla, jokunen vuosi sitten, sokeritötterömäiset kohoumat jäätiköstä olivat mielestäni erottuvampia.. Ehkä alppiaurinko on tehnyt tehtävänsä.

Reitin puolivälissä pääsee laskeutumaan joenkin käyttämää kivistä tietä alas jäätikön sivuun. Sekin oli kutistunut, kerrostalosta oli tullut toisesta laidasta kavuttava kohouma. Mutta oli se silti vielä vaikuttava. Siis jäätä, joka kestää helteen silloin kun ihokin palaa! Siis jäätä, joka virtaa!

Tällä polulla ei tule vesipulaa, eikä heikotusta, sillä tottahan jäätikön kupeessa pitää olla kuppila. Jäätikkötupa. Taukopaikka oli kohdallaan, vaikka reitti ei ole vaativa, riittää kilometrejä tallattavaksi. Jäätikkötuvan läheltä voivat laiskemmat oikaista kostean tunnelin läpi toiselle puolen. Vaihtoehtona on kiertää yläkautta, sieltä missä ovat muutkin ahkerat liikkujat, lehmät ja lampaat.

 

 

 

aletsch8 lounaspaikka

Lounaspaikka

aletsch7 tunneli

Tunneli. Ihmisen kaivama.

mhorn

Kyllä, tama on Matterhorn.

Reittinä oli Bettmeralp-Bettmerhorn (kuplahissillä pääsee ylös, luonnollisesti myös jalan) -Märjelensee-Fiescheralp-Bettmeralp, meidän majapaikalta n.17 km. Se ei vaadi erityistä kuntoa, mutta kompastelu ei ole suositeltavaa. Tunnelista eteenpäin leveä hiekkatie.

 

 

 

aletsch10 lepotila

En resumen: El camino de Bettmerhorn a ver el lado del glaciar, Aletsch, es siempre impresionante. El glaciar parece un flujo de suspiros (en el verano suspiros decorados con arena) y encima de vez en cuando aparecen unas hormiguitas; grupos de gente con cuerdas de seguridad. La ruta es cada vez diferente; de vez en cuando vienen avalanchas de piedras que modifican el paisaje y el camino. Pensé, que tal vez me haga falta un casco. Pero si de pronto vendría un rio de una tonelada, tal vez proteger la cabeza no me ayudaría mucho.

Kurzgesagt: Aletsch Gletcher ist immer beeindrückend. Und der Weg zum Gletcherrand anders, weil es ab und zu ein Fluss von Steine herunterkommt. Der Gletcher ist auch seit dem letzten Mal kleiner geworden; glaube ich. Oder weitergeflossen und zeigt uns nur eine andere Seite. Dieses Mal die Natur gibt uns die möglichkeit den Eissculptur zu besuchen, sogar daraufzustehen.

Mähnä säkä – nilkka rikki

Ääh, niin se on. Oli hyvä, että on tullut kirmailtua pitkin haastavia vuorenrinteitä ihan tyydyttävän paljon, sillä nyt kun tiedän tilanteen, en ehkä uskaltaisi varata koipeeni sataprosenttisesti ja jutella itselleni siihen malliin, että juu, kyllä tämä tästä hoituu, nojaan oikeaan jalkaan, siirrän vasemman, enkä yhtään vierähdä rotkoon, vaan varman sirosti ja sitkeästi, kuten kunnon vuoristolainen, astelen alaspäin/ylöspäin, mihin vain.

Viime lokakuussa lenkillä rusahtanut nilkka on kuvattu kolmannen kerran, tällä kertaa (taas) röntgenissä, sitten niveleen ruutattiin varjoainetta ja rouva kiikutettiin pyörätuolissa CT-kuvaukseen. Saksalainen lääkäri, jollainen osuu Sveitsissä usein kohdalle, oli täysin räpyttelemättä todella pitkiä ja kiharia ripisään ja totesi, että kintun turvotus johtuu tuen puutteesta. ”Tässä kohtaa pitäisi näkyä mustana nivelside. Teillä se on harmaa eli yhtä ja pelkkää arpikudosta.” Jalka roikkuu siis käytännössä sääriluusta irti yhtä irtonaisena kuin Uncle Bensin riisi. Tai no, melkein.

reikalenkkarit

Kesäkengät eli cabrio-lenkkarit. Tuuletus pelaa.

5 vuodessa ja sitä myöten hajoaa rustoa ja koipi saattaa kihnuttaa myös luuta hajalle. Se on huono. Parempi olisi kiinnittää jalkaterä uudella siteellä. Fysioterapeutti pisti heti seuraavana päivänä armotta hyppimään portaita ja oli sitä mieltä, että moni elää ilman tuotakin sidettä ja hyvin porskuttaa. Asiaa funtsitaan myöhemmin Frau Dr. Urheilulääkärin kera.

Olen venyttänyt uusien lenkkareiden ostoa jo niin kauan, että vasemmassa kengässä on viisi reikää, odottaen vihreää valoa lenkkeilylle ja tervettä nilkkaa. Lenkkarikaupassa juoksijat pistetään nimittäin ulos testaamaan kenkiä, enkä tähän mennessä ole saanut ottaa ainuttakaan juoksuaskelta. Nyt lupa on. Huojuvasta ja horjuvasta nilkkatilanteesta huolimatta. Kai ne odottaa, että nilkka rusahtaa kunnolla ja paikattavaa riittää enemmänkin. Joten hier we go, uutta lenkkaria kehiin ja eikun metsään.

En resumen: Una chanchada; mi tobillo está en total tan suelto, como el arroz de Uncle Bens. O casi. Después del accidente en Octubre, lo revisaron ahora con un CT-Scan y resulta que uno de los ligamentos del lado, ya no existe. Por dicha, he caminado últimamente bastante en las cuestas exigentes; ahora no podría convencerme a confiar en el tobillo en un caminito en el precipicio. Y lo que necesito, es un nuevo ligamento. Y tal vez unos tennis para correr.

 

Kurzgesagt: Gut, dass die Wanderungen am Hang, Berg ab auf dem schmalen Wegen vorbei sind, weil jetzt könnte ich nicht zu meinem Sprunggelenk sagen: „So, du schafft es, weiter so, es geht super!“ Oder könnte, aber würde es nicht glauben. CT-Scan zeigt , dass ein Band, der den Fuss zu dem Gelenk festhalten sollte, nicht mehr existiert. Vielleicht brauche ich ein neues. Und dazu neue Laufschuhe.

 

Järvellä vuoren sisällä

st leonard vene1

Mikä tama on? No luola. Vasemmalla risteilyalus Titanic, kertoi opas.

Toisena reissuaamuna Wallisin vuoristossa verhojen takaa löytyi paksu sumu ja sade. Parvekkeen ovesta leijui osa sumua sisälle asti. Tai sadepilveä, mistä niistä ottaa selvää; molemmat ovat yhtä kosteutta. Kuplahissi kulki vierestä; sen ääni kuului aavemaisena surinana, mutta näkyvissä oli vain hetkisen aikaa kaapelit ja kabiini, sitten se katosi valkoiseen höttöön.

 

st leonard luola3

Luolan perällä kumottaa ranta

Sadetutka näytti päivälle harmaata jatkumoa seuraavaan aamuun asti. Vaihtoehtoina oli siirtyä ravintolasta kahvilaan ja kahvilasta seuraavaan ravintolaan, metsälenkki maisemitta tai pulahdus pienen pienen uimalan täpötäyteen altaaseen.

 

Lähiseudun vuorilla tilanne oli sama, joten unohdettiin reippailu ja pyyhkäistiin kuplalla alas ja autolla tunnin matkan päähän, länttä kohti, St. Leonardiin. Reitti oli tuttua, sillä täällä Sionin lähellä ajeltiin kesän alussa pyörillä. Varrelle osui kutsuvan näköinen pizzeria ja ajateltiin täyttää vatsat varmuuden vuoksi, sillä määränpään tarjonnasta ei ollut takeita. Muuten hyvä, mutta pizzaa sieltä ei saanut.

 

st leonard luola5

Päivänvaloa! Selvä pakoreitti, jos olisi tarvetta.

Vaellus vaihtui soutuun vuoren sisällä, tosin airoja sai käyttää vain opas. Euroopan suurimman maanalaisen luonnonjärven vesi on kristallinkirkasta ja tuntui kädessä raikkaalta. Luolassa on vilakan kosteaa, viitisentoista astetta. Järvi ei ole mikään varsinainen Saimaa, mutta 300 m pitkä ja parikymmentä metriä leveimmillään. Luolaston keskellä on mahtava akustiikka, niin hyvä, että kohdassa pidetään konserttejakin.

 

Puolen tunnin risteily vaati ensin reilun vartin piletin jonotuksen. Alkuinnostus oli hyytyä siinä vaiheessa, kun tajuttiin, että lippu ei ollutkaan välitön avain vuoren sisään, vaan vielä piti odottaa tunti oman ryhmän vuoroa. Ei ihme, että terassilla istui täysi lasti lakonisen oloista porukkaa jätskiä nuoleskellen, kahvikuppeja siirrellen ja joku porukka viinipullon kera.

visp5

Vispissä katulamput ovat vähän vinossa. Tai sitten talot.

Takaisinpäin ajellessa pysähdyttiin vielä Vispissä, jonka vanhankaupunki on niin pieni, että sen saattaa ohittaa vahingossa. Mutta kaunis, kehuttiin jossain. Joten sinne sitten, sillä kaupungissa ei satanut. Vuorilla roikkui yhä synkkiä pilviä.

 

visp6

Hoikka koti.

visp2

Katulampuista tulee mieleen Charles Dickens, vaikka ollaankin Sveitsissä.

Tarkoitus oli mennä Vispissä myös jo päivällä luvatuille pizzoille, mutta koska kujat oli kierretty vartissa jo pariinkin kertaan, eivätkä kuppilat olleet vieläkään auki, jatkettiin matkaa. Pahimpaan nälkään ostettiin kaksi kiloa Wallisin isoja ja meheviä aprikooseja, joita oli myynnissä vähän väliä tien varrella.

 

 

visp4

Tästä taas jostain syystä prinsessa Ruusunen.

visp3

Ja tästä nälkä. Viikunat ovat jossain lehtien alla piilossa.

Majapaikassa Bettmeralpissa ei ensimmäisen pizzerian kohdalta löytynyt enää mitään ravintolaan viittaavaakaan. Kylän toisessa ääripäässä sijaitsevassa taas oli kaikki pöydät varattu. Ehdotin todella pikaista kiriä kohti kauppaa, kun eräs yksinäinen syöjä pyysi tarjoilijalta lupaa syödä baaritiskillä. Siihen mekin lopulta istahdettiin; odottelemaan puu-uunista ilmestyviä kuumia pizzoja, henkilökunnan sanattomasta vastahakoisuudesta huolimatta.

 

 

En resumen: En el segundo día en Wallis nos despertamos adentro de una nube de lluvia. O en la neblina, dificil de decir. Ya que no era un día de subir a las montañas, decidimos de ir adentro de una. Y hacer un remito, en el lago más grande subterráneo de Europa en St. Leonard. En el camino de regreso, pasamos por Visp y su casco viejo chiquitillo, pero encantador. 

Kurzgesagt: Wir sind im Wallis im Nebel aufgewacht. Oder in einer Wolke, schwierig zu sagen, feucht war es sowieso. Weil es kein Tag für wandern auf den Bergen war, haben wir entschieden den in einem Berg zu verbringen. Es gab eine kurze Kreuzfahrt auf dem grössten unterirdischen See (ok – da gibts sicher einen oder mehreren Grammatik Fehler. Bitte selber korrigieren.) in einem Ruderboot. Auf dem Weg zurück nach Bettmeralp sind wir durch Visp gefahren und haben auch die kleine aber herzige Altstadt besucht.

Riippusillalla jäätikön päässä

belalp4

Wallis: Belap-riippusilta-Riederfurka-Riederalp-Bettmeralp

Siitä lähtien, kun kuulin, että Euroopan suurimman jäätikön toisessa ääripäässä Wallisissa keikkuu 124 m pitkä riippusilta, 80 m korkeudessa, olen halunnut ylittää sen. Lähellä on oltu, useastikin, ja mietitty, että tänään, huomenna, ehkä sittenkin seuraavalla kerralla. Sade, sumu, liukkaus tai liian hapoilla olevat kintut, ehkä porukan sisältä tulevat soraäänet ovat aina siirtäneet reissua jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Torstaina kaikki natsasi: oli aurinkoa, kuiva polku ja innokkaat koivet.

Belalp2

Tästä se lähtee, Belalpin kirkon vierestä

belalp7

Polku viettää alas kivisenä.

Patikkapolun lähtöpisteeseen Belalpiin oli majapaikasta tunnin matka. Kuplahissillä alas, junalla laakson pohjaa lähimpään kaupunkiin, sieltä postibussilla puoleen väliin vuorta. Bussissa joku tarttui olkapäähäni ja huikkasi: ”Ei tänne mahdu enempää zollikonilaisia!” Tuttava kotikylältä oli matkalla ylös, mountain bike bussin kyydissä. Tyyppi jatkoi omille teilleen, me nousimme vielä viimeisen pätkän kuplahissillä ylös.

 

 

belalp9

Ylhäällä olevalta kirkolta on tultu jo aikamoinen taival.

belalp8

Laaksossa oleva silta ei silti vielä edes näy tänne

Kuvittelin, että joka suuntaan korkealla heilahteleva ja notkuva silta aiheuttaisi ainakin hetkittäistä sydämentykytystä ja kenties hyytelöittäisi muuten vakaat ja eteenpäin pyrkivät reidet, mutta yllättäin haastavin osuus olikin heti alussa, lakeutumisen ensimmäinen osuus. Belalpin kirkolta lähti pieni polku, joka muuttui melkein heti kiviseksi siksak-portaikoksi. Se oli jyrkkä ja reunoilla tarrattavaksi lähinnä nokkosia. Lähtöpaikan ja sillan korkeuseroa oli puolisen kilometria ja saman verran nousua sillan toiselta puolen. Kilometrejä kertyi väliltä Belalp-silta-Riederalp-Bettmeralp noin 16.

Lähdin liikenteeseen reikäisillä, henkitoreisilla lenkkareilla, mutta en uhkarohkeaa uhmapäisyyttäni, vaan – tulkoon tämä selväksi – fysioterapeutin suosituksesta. Vaelluskenkä on vielä syksyllä nyrjähtäneelle nilkalle liian jäykkä. Trail running –kenkä ei silti tarraa yhtä hyvin jyrkän polun hiekkaisiiin pätkiin ja olisin varmaankin päätynyt alas laakson lumipallon lailla, elleivät urheat vaelluskumppanit olisi tarjonneet vakaata käsivarttaan. Nyt selvisin parilla pyllähdyksellä.

 

 

belalp19

Tämän puunrungon yli hilpaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Kuvassa kylläkin kummipoika, jota ei yhtään huimannut.

Toinen paikka, joka vaati ennen askellusta pientä keskittymistä, oli kallion vieressä, rotkon yli viritetty puunrunko. Kuva ei tee asialle oikeutusta, mutta pudotusta on reilusti, eikä runko ole kiinni viereisessä kallioseinämässä. Siihen pultatusta ketjusta voi hakea ylittäessä turvaa.

 

belalp14

Keskellä ei roiku naru, vaan silta.

Maasto on koordinatiivisesti suhteellisen vaativaa, on kivirappusia, hiekkapolkua, sileää kalliota, viipaleiksi hajonnutta kalliota, korkeita askelia vaativia suuria kiviä. Alkumatka tallattiin auringossa ja vaikka oltiin parintuhannen metrin korkeudessa ja menossa alaspäin, oli vesipullossa tilanne huono jo riippusillalle tullessa.

 

belalp16

Tossua toisen eteen ja kännykkää ei sitten pudoteta, vaikka kuinka heiluttaisi.

belalp17

Sameaa jokea. Sulanutta vettä jäätiköltä.

belalp18

Voiton puolella.

Eväsvoileivät ja aprikoosit syötiin sillan toisella puolen, varjossa, pienen alppijärven sivustalla. Reittivaihtoehtoja ylöpäin oli kaksi ja toinen niistä vähän jyrkempi. Valittiin olevinaan helpompi, mutta heti alussa selvisi, miksi paikkaa kutsutaan ”syväksi metsäksi”. Vesipullon sisältö veteli viimeisiään ja elimistö oli yhtä kuivilla kuin joka askeleella kumeasti tömähtävä polku, eikä missään ollut ainuttakaan raikasta vuoristopuroa. Yritin kuvitella vesimelonin raikkautta ja sitä tunnetta, kun vesi valuu kurkusta alas ja jano sen kuin yltyi. Positiivisesti ajattelin, että viimeinen tunti oli jo melkein selvitetty. Kellosta kävi ilmi, että oltiin kivuttu vain kymmenen minuttia.

 

 

 

belalp20

ehreä keidas ennen jyrkkää nousua.

Meidät ohitti käsittämättömän tasaisella, jäntevällä ja rivakalla menolla harmaahapsinen vaari. Eikä mies ollut ainut saman sarjan kulkija. Ehkä vuoristossa asuvilla on erilainen geeniperimä tai enemmän vettä mukana. Mutta perille päästiin mekin, vaikkakin nestehukasta rusinoituneina.

 

En resúmen: Como nos costó, pero por fin llegamos a Wallis, a cruzar el puente colgante entre Belalp y Riederfurka. 500 m diferencia de altura, en total caminando 16 km. Lo más dificil no era caminar en el puente, como yo me imaginé, sino que el problema, que –por chapas- llevamos demasiado poca agua. El resultado? LLegamos a Riederfurka, pero en el estado pasa.

Kurzgesagt: Endlich waren wir da, auf der Hängebrücke im Wallis. 500 M Höhenunterschied, 16 Km, viel Schwitzen, viel Konzentration, viel Durst. Aber wunderbare Aussicht und genug Nervenkitzel.

 

1. elokuuta

20160801_123547_HDR

Meillä pisteltiin aamulla amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kera Sveitsin kansallispäivän kunniaksi.Lounaalla ranskalaistyyppistä piirasta ja edellisten epäpatrioottisten ruokien jälkeen huonon omaatuntoa paikaten – punavalkoista jälkkäriä. Ehkä tarpeetonta mainita, mutta jälkkärin  värit, natsasivat siis Sveitsin lippuun.

Kylässä on helteen jälkeinen raukea tunnelma, kaduilla vain muutama laiska kissa. Kaikki kynnelle kykenevät ovat lomailemassa Italiassa, Balilla, Suomessa tai vuoristossa. Aktiivisuutta tai ylipäätään ihmisiä, näkyy vain jalkapallo- ja tenniskentillä. Järvellä lilluu pari venettä. Seerettungsdienst, järvipelastuspartio, on tikkana ja tekee veneellään syöksylähtöjä satamasta, ehkä lähimmälle jäätelökioskille tai vain tylsistyksissään.

Iltaa kohti keittiötuotannon sveitsiläisyysastetta on tarkoitus nostaa ja kuten suurimmalla osalla kansaa, joka ei ole paenut kaukaiseen lomakohteeseen, meilläkin kuumenee pihalla grilli. Paukkupommit posahtelevat jo nyt, mutta auringonlaskun jälkeen kukin kaivaa kätköistään ilotulitusarsenaalin ja järven ympärillä sytytellään suuria kokkoja. Jos ne siis ylipäätään syttyvät eilisen, lähes infernaalisen rankkasateen jälkeen. Paikoin voi olla myös kyseenalaista, onko viikon varrella kasatuissa kokoissa enää puitakaan. Joka tapauksessa, viritymme tunnelmaan ja kilistämme Sveitsille.

20160801_142433

En resúmen: Para celebrar el día nacional de Suiza, hicimos pancakes americanos para el desayuno. En el almuerzo comimos un quiche tipo francés y ya me vinieron remordimientos por no tener algo más suizo. Con el postre ya arreglamos el asunto, ya que era blanco y rojo, como la bandera de Suiza. Y para la cena vamos a encender el barbecue, como la mayoría de los suizos.

Kurzgesagt: Zum Frühstück , um den 1. August zu feiern, hatten wir amerikanische pancakes. Zum Mittagessen eine französische Quiche und ein bisschen schlechtes Gewissen: man sollte doch etwas schweizerisches essen. Das Dessert war wenigstens rot und Weiss. Und zum Abendessen werden wir grillieren, wie fast alle in der Schweiz.

P.S.

elokuun kokko