Lauantai-iltapäivä on kääntymässä iltaan, taivaalla kumottaa tumman sinertävä pilvivyöhyke joka voi ainoastaan luvata litimärkiä alkkareita. Silti vedän kypärän päähän ja alan polkea, Romanshornin asemalta kohti omenapuita.
Bodenjärvi jää selän taa, mutta sekään ei haittaa, vaikka järvimaisema kaunis onkin. Sillä on melkein se paras kukinta aika, ajattelen. Omenoita on kukat levällään rivittäin, sitten toisia nuppuineen, ne ei vielä edes yritä avautua. Varmaankin muu lajike, ehkä myös vähän ylempänä. Pölyttäjiä ei näy, vaikka aurinko lämmittää. Se on ohi nopeasti, kuten huhtikuussa usein käy. Sade ja aurinko kilpailevat kumpi voittaa. Jälkimmäistä ei viime viikkoina juuri ole näkynyt.
Ehkä siksi monissa puissa on jo pienet lehdet kukkien lisäksi. Vihertävän valkoiset puut on kummallinen näky; mitä se tuleville omenoille merkitsee, jää arvailun varaan. Ei siis hajuakaan. Ehkä sekin käy?
Voikukkia on pelloilla triljoona ja keltainen peitto on ihana. Taustalla pitäisi siintää Appenzellin Alppeja, mutta usva on tiukassa. Yritän zoomata ja kirkastaa näkymää. Juuri ja juuri pystyn kuvittelemaan muhkeat vuoret maalaismaisemaan.
Välillä riisun takin pois, sitten taas viluttaa. Maaseutu kumpuilee, mutta ei enää tarpeeksi, että lämpenisin, sillä olen tottunut kunnon mäkiin. Kivahan tätä on polkea.
Ensimmäisessä linnassa, Wasserschloss Hagenwilissä, vietetään häitä. Pieni linna istuu kylään nätisti, vierestä nousee viinikukkula ja toisella puolen tiet vievät mäkiä ylös peltojen reunaan.
Jotkut teistä risteää polkujen kanssa, joita olemme kulkeneet jalan aiemmin. Silloinkin kukkivia puita etsiskellen. Harjanteelta tie laskeutuu Arboniin järvelle, ohi kaupungin linnan ja vanhankaupungin.
Tekisi mieli jäädä katselemaan; miksi en aiemmin ole käynyt siellä? Pilvet silti lähestyvät ja tunnen tipan kasvoilla. On syötävä jotain, koska ilta kallistuu myöhään. Rantabeizissa tilaamme juuri ennen sen sulkeutumista siikaa, niitä öljyssä paistettuja tartarkastikkeen kera, joita joka paikasta löytyy. Ei mikään gourmetannos tämäkään, mutta täyttää tarpeen.
Järven itäpuolella ilta-aurinko näyttää vuoret sinertävinä. Hetken henkäilen järvi-ilmaa paikoillaan. Loput kilometrit odottelen jännittyneenä rankkasadetta, jota ei tulekaan – muutamia tippoja enempää.
En resumen: Una vuelta entre los mazanos en el campo en el norte de Suiza era pura belleza. Los pajaros cantando de la lluvia, flores, el inmenso lago de Constanza y tranquilidad.
Kurzgesagt: Wunderschöne Velotour am Bodensee, zwischen den blütenden Apfelbäumen und gelben Felden. Am Abend wird alles ruhig, es riecht nach knoblauch und zwiebel, die Vögel singen über das Regen und wir, wir fahren weiter.
Kävi sitten niin, että sormi meni pitkähihaisen teepaidan kankaasta läpi. Se oli selvästi merkki, oli mentävä kaupunkiin ja ostettava tilalle uusi. Lykkäsin lähtöä, mietin että jaksaako. Tunnustelin että huvittaako. Entä aurinko, olisiko sitä, sillä sateeseen en mene. Ihmisvirta harmaassa ja kosteassa betoniympäristössä tuntui epäystävälliseltä asetelmalta ja ehdottomasti vältettävältä juuri nyt. Jossain takaraivon puolella ääni muistutti, että musta paita pitää aina olla kaapissa käyttövalmiina. Sille nyt vain on käyttöä.
Sitäkin mietin, ettei reikäinen vaate haittaa. Kohta on kuitenkin kesälämpö ja muiden vaatteiden vuoro. Ompeleminen tuskin auttaa, sillä se repeää sauman läheltä uudelleen hiutuneen kankaan takia. Kylmänä päivänä vetäisin paidan päälleni, muistaisin reiän ja puhahtaisin, että ääh, miksi tämä on yhä näin. Joten sinne kaupunkiin.
Harvinainen huhtikuun sää, sillä villakangastakissa tunsin lievää hytinää, vaikka odottelin junaa auringossa. Sveitsin lämpö iskee auringon myötä heti ja hanakasti, Silloin lentää päältä takki, pitkähihaiset vaatteet muutoinkin ja lapset sekä urheilijat viilettävät välittämästi sortseissa. Tänään kaupungillä käveli yhä pipopäitä, paksuihin takkeihin kääriytyneitä ja muutama teepaitailija.
Noudin paidan, kuljin vanhankaupungin läpi, koska se on erityisesti auringossa kaunis. Jäljellä oli yhä kukkia eiliseltä keväiseltä juhlapäivältä, värit lilluivat lähteissä ja turistit yrittivät mahduttaa kameran silmään sekä itsensä että väriloiston.
Kantonien liput roikkuivat kujaa varjoilla täplittäen, aukiolla istuttiin kahviloissa ja maisteltiin oransseja drinkkejä, katseltiin ohikulkijoita cappuccinon vaahtoa suupielessä. Huomasin uuden italialaisen kahvilan, joka varmaankin on ollut siinä jo ikiaikoja, mutta jäänyt huomaamatta nurkkauksen taa. Sinne tulisin lämpimänä aamuna, söisin mantelisarven ja maistelisin kahvin aromia.
En resumen: La primavera ha traido las flores a Zurich.
Kurzgesagt: Der Frühling hat die Blumen nach Zürich gebracht.
Viime viikko oli yhtä myrskyä, puita kaatui, metsässä meno yhtä aitajuoksua yli runkojen, kamat lensivät ja minä melkein myös. Sunnuntaina sääkartta näytti vähän rakoa sateiden välillä ja pienessä tihkussa lenteli mehiläisiä etsien kukkia; magnolioita, valkoisia kirsikoita, vaaleanpunaisia, aprikoosinkukkia ja mitä niitä onkaan.
Kävelin kadulla ja tuoksuttelin. “Ei, tämä ei toimi”, totesin nenä täynnä sellaista kukan terälehtien perushajua, vähän kirpeää ja orgaanista. Työnsin nokkani seuraavaan kämmenenkokoiseen vaaleanpunaiseen magnoliaan – toki tarkistaen ensin, onko kukkahämähäkki tai kenties joku pistävä lentävä ehtinyt sinne ennen klyyvariani – ja vetäisin nenäontelot täyteen oletettua tuoksua. Ei vieläkään.
Varsinaisesta liikunnasta ei ollut jälkeäkään, sillä oli jatkuvasti pysähdeltävä nyökyttelemään, että kyllä, tämäkin puska/puu/tiesmikäkasvi on taatusi seutukunnan kaunein. Väri – upea ja ainutlaatuinen. Valo – juuri sopivasti auringonsädettä varjon keskellä. Sijainti – miten sattuukaan juuri värimaailmaltaan sopivaan ympäristöön.
Villa Patumbahin puisto Zürichissä vetää kukkabongaajia puoleensa juuri näihin aikoihin. Kamerat räpsyy jo sen edustalla, missä kirsikka kukkii diivamaisesti keskellä kaupunkimaisemaa. Valurautaportista puikahtaa hymyileviä ihmisiä, keväthuuman luomamia.
Lähestyin valkoisten magnolioiden riviä sillä mielellä, että onhan näitä nähty. Pienet lerpattavat terälehdet ovat vähän sekaisin, eivätkä ollenkaan niin upean turpeita kuin tuplakokoiset vaaleanpunaiset tai keltaiset serkkunsa. Väheksyntä hyytyi sitä mukaa, kun hengitin makeaa tuoksua. “Nämäkö ne ovat?” Lähestyin valkeaa lurpaketta, nostin terälehteä ja haistoin. Kyllä, tässä on lumovoimaa.
Koska sää oli mitä oli, viileä ja pikkuisen epävarma, oli puistossa mukava käyskennellä, ei tavanomaista kevättungosta, silti muutamia ihailijoita ikuistamassa itsensä kukkapaljoudessa.
Toiselta puolen kadunlaidasta löysin löysäposkisen koiran vakavalla katseella. Bernhardilainen tuijotti hetken silmiini ja käänsi sitten päänsä pois. Ehkä se analysoi tilanteen: pikkuisen huumaantunut keväthuuruista, mutta ei ole vaarassa, eikä kaipaa pelastusta.
En resumen: La primavera ha llegado a Suiza.
Kurzgesagt: Der Frühling ist angekommen in die Schweiz.
Sisällä +15, siihen on tultu. Ihan vapaaehtoisesti, kylläkin, mutta silti vahingossa. Patterit on pienellä lämmityskulujen takia ja ne jää jumiin, jos termostaattiin ei vähään aikaan koske. Ja sitten tarvitaan villasukat, pari villapaitaa ja tietokoneen ääressä istun toukkana peittoon kääriytyneenä.
Ulos lähtiessä poistan kerroksia, lenkille tarvitaan vain ne normaalit. Pari pakkasastetta ei päätä huimaa, mutta luonto alkaa kangistua.
Virtaavaa vettä on joka reitin varrella; sivuille on kangistunut vihreitä lehtiä jääkerroksen alle, joesta pistävistä oksista roikkuu talttamaisia jääpuikkoja ja putoukset, ne ovat suuria pakkasen taideteoksia. Sahalaitapuikot rivissä rinteessä, ryhmyläiset sammakonkutua imitoiva jääpallermatto tyynemmässä suvannossa, suihkeen ja roiskeen keskellä muhruista jääseinämää.
Ja se pieni läpinäkyvä jääpallo, kupla, joka oli jäätynyt oksan ympärille, pinnalla pieniä lumihiutaleita! Sattuman tuottama koriste-esine.
Kirsikka, joka jo ehti innostuia kukkimaan on hieman huonovointinen. Nuput ovat valmiina odottelemassa seuraavaa lämpöaaltoa; tuleekohan tähän tänä vuonna lainkaan satoa?
En resumen: La naturaleza se está congelando, pero yo no.
Pari päivää ennen Maailman talousfoorumin WEF:in alkua Davos oli muodonmuutoksen myllerryksen keskellä. Keskustaa tuskin tunsi, pääkadulle oli ilmestynyt eri maiden fasaadeja, kirkkoakin koristi amerikkalaisen televisioyhtiön CNBC:n koko seinän kattavat mainokset. Liikenne oli jo aikaa sitten laitettu kiertämään toista reittiä, mutta vaikuttavinta oli armeijan, poliisin ja muiden turvaihmisten läsnäolo.
Joka tapauksessa päästiin läpi ja ohi, ylemmäs ja rauhallisempaan maastoon. Laakson päätyä kohti vievällä tiellä oli kaksi ravintolaa ja koska seudulla ei ollut juuri mitään, en edes epäillyt listoilla olevan muuta kuin röstiä ja alppimakaroneja, vuoriston klassikkoja.
Mühlen Gasthaus olikin itävaltalainen, siis Knödeleitä, Kaiserschmarrn ja Apfelstrudelia. Vetoaako itävaltalainen keittiö sveitsiläisiin, sitä ihmettelin.
Ensimmäinen haarukallinen perusteli sen, kuinka naapurimaan ruokalistalla pärjää Sveitsissä. Ruoka oli herkullista ja esillepanoonkin oli selvästi panostettu. Otin pienemmän annoksen ja kaduin, sillä sitä sain mitä pyysin. Kalliin, pienen nyrkin kokoisen pinaattinködelin ja nälän pari tuntia syömisen jälkeen. Yritin tasapainottaa tilannetta jätskiannoksella, huonolla menestyksellä. Lämmin suklaakastike oli ihanaa, muttei pitänyt nälkää loitolla sekään.
Iltapäiväkävelyllä lähirinteillä huomattiin hangessa millin pituisten ötököiden peite. Lumikirppuja kenties? Ainakin ne hyppäsivät ilmaan kosketettaessa.
Polun kurvin jälkeen edessä näkyi yksin miekkaileva nuorukainen. Metalli kimmelsi auringossa. Meidät huomatessaan hän katosi läheisen talon edustalle.
Luulin ensin, että vain minä näin lumisen karhun kiipeämässä puunrunkoa ylös, kohti latvaa. Mutta ei, luonnon veistos oli aivan selkeä. Vai oliko se jonkun taideteos?
Juuresta roikkuva jäinen kyynel oli varmasti luonnon tekosia, kaunis ja ihmeellinen, Puikko olisi ollut liian painava juurelle, ellei se olisi ottanut tukea sammalesta.
Laakson viimeinen kylä on Sertig. Aurinko oli jo laskenut ja sininen valo täytti vuorten välin, peitti valkoiset rinteet. Bergführer ravintolan terassi oli täynnä porukkaa, edustalla kymmeniä suksia. Kylän pienessä kirkossa vietetyn hääseremonian jälkeen seurue nautti aperot ulkona ja sitten suksille. Palavat soihdut käsissä porukka katosi alaspäin mäkeä kaartaen kuin kiiltomadot peräperää kohti laaksoa.
450-vuotisessa tuvassa oli tyhjää. Kauniin kattauksen kankaisine servietteineen olisi pitänyt kertoa, että nyt ollaan ehkä vähän hintavammassa paikassa, mutta nälkä ja kylmä ei antanut sijaa ajatuksille. Useimmiten alppimajat keskivertoja joka suhteessa, enkä osannut odottaa muuta tältäkään paikalta.
Mutta Ninan keittiössä ruoka on pikemminkin gourmet´a, silti isoäitien resepteihin ja makuihin nojautuvaa lähiruokaa. Oltiin yhtä mieltä, tämä oli yksi parhaimmista ravintola-aterioista, jonka olen Sveitsissä syönyt. Jopa niin tavallinen kuin bruschetta, tomaattileipä, maistui mahtavalta. Pihviin päätynyt ylisti lihan laatua, päärynä- ja herkkusieniraviolit sulivat suussa, kastikkeet olivat ihmeellisen keveitä ja maukkaita. Päivän jälkiruuasta huolimatta oli jaettava vielä Toblerone soufflee, koska sellainen oli tarjolla. Kuuma, sisältä pehmeä kohokas oli täydellinen.
Lämpimästä tuvasta tulimme narskuvaan pakkaseen. Laakson yksinäisyydessä pilkotti vain yksi valo, seuraava ravintola. Voin kuvitella susien hiippailevan pimeässä tähtitaivaan alla. Me noustiin autoon ja ajeltiin takaisin Zürichin ikisyksyyn.
Kuin vesivärimaalaus. Like an aquarelle painting.Davosissa armeija läsnä kaikkialla. Army presence everywhere in Davos.Knödel.Coupe Dänemark.Sehän on puolukka! It´s lingonberry!Aivan selvästi karhu kiipeämässä puuhun. Clearly a bear climbing up to the tree.Design-jääpuikko kyyneleen muodossa. A design icecle, in a form of a teardrop.Tämä on Sertigin kylä. The village of Sertig.Kirkossa vietettiin juuri häitä. A couple just got married in this church. Hääaperitiivi ulkona, sitten suksille. A drink after the ceremony and the on the skis!Laakson päädyssä on vielä toinen ravintola. In the end of the valley, there´s one another restaurant.Käytiin kirkossa ja sain aikaan taidekuvan. Went to the church and took an artpicture.Hääporukka lähti soihtuineen kiiltomatona mäkeä alas. The people celebrating the matrimony left skiing with torches uphill, like a giant glowworm. BruschettaPäärynäraviolit villisikakinkulla ja herkkusieniraviolit taustalla.Toblerone soufflee.
En resumen: En Davos vale la pena de subir al valle de Sertig. En el camino pasamos por 2 restaurantes y Bergführer era nuestro favorito. En un pueblo remoto de un par de casas, entre los Alpes disfrutamos una de las mejores cenas en Suiza. Nina nos cocinó de los ingredientes cercanos y según los sabores de las abuelas.
Kurzgesagt: In Davos es lohnt sich hinauf nach Sertigtal zu gehen. In den restaurant Bergführer haben wir ein köstliches Abendessen genossen, mit lokalen Zutaten und nach Grossmutterart, schön ausgestellt und happiness pur für den Gaumen.
Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.
Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.
Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.
Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.
Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.
Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.
Yhtä sumua. Foggyon the way.Sumu jäi alas ja ollaan huurrerajalla. We left the fog behind and are there, where white frost covers the grass.Talviurheilurinne. Slope for wintersports.Tämä on jo lupaavaa. This is promising.Ylhäällä Melchseen asemalla. Up by the Melchsee cablecar station.Hissi vetää suksiporukkaa kohti rinnettä. A lift pulls the skiers etc towards the slopes.Tyytyväistä porukkaa. Very happy to be here.Talvipolku on osittain märkä. A bit wet this winterhiking path.Maistuisko sullekin? Kuivamakkaraa särpimeksi. Would you like some?Bündner Gerstensuppe eli Graubündenin ohrakeittoa nakeilla. Soup from Graubünden with sausages.Pilkkijät Melchseellä. Icefishing on the lake Melch.Täyttää hoipakkaa tunnelin läpi vanhalta hissiasemalta uudelle. Through a tunnel from the old cablecar station to the new one.Sehän on leskenlehti. One of the first Spring flowers.
En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.
Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.
Vuosi mennä sujahti ja eipä voi muuta kuin sanoa, että tuntuu hyvältä aloittaa uusi. Pientä inventaariota tein ja tajusin, että olin noussut vertikaalimetrejä jalan ja pyörällä maratoonin verran. Toisaalta ei ihme, kun jo pelkästään kotoa lähtiessä on edessä aina mäki jompaan kumpaan suuntaan.
Uudenvuoden aattona on ollut tapana käydä ennen kuplivan poksahdusta jossain pikaisella retkellä, laittaa jalat lumeen kokeilla talvea. Viime vuoden Arvenbüelin talvipatikkareitti Walenseellä on kiinni, joten se siitä ja monesta muusta lähipaikasta. Lumi on tänä vuonna luksusta.
Flumserbergistä löytyi kuitenkin sopiva pätkä; ei liian kaukana, eikä liian pitkä, jotta ehdin tänä vuonna vielä kotiin. Mukana oli uudenuutukaiset alustat, joille istahtaa vaikka märälle sammalelle, jos niikseen tulisi, sillä tällä kertaa en kävelisi nälissäni yhtään metriä. Siitä oli pyörälenkiltä ja muilta riittävästi viime ajoilta kokemusta. En toimi, jos ei ole energiaa ja jälkeenpäin olen sekä hapoilla, että täysin letku.
Siinä missä laskettelijoille on ruutattu rinteeseen uutta lunta, oli kävelyreitillä täysi kevät, jäätä ja vettä. Ylöspäin täytyi todella tarkkaan katsoa minne laittoi jalan, jotta vetoa olisi riittänyt. Vieressä oli monin paikoin metsää ja sammalikkoa, minkä kautta kiertää ja metrien karttuessa alkoi polku olla sohjoisen jälkeen pitävän luminen.
Tuntui hurjalta kävellä vihertävien niittyjen keskellä; yllä jyräsi hissejä, ihmisiä suksineen ja talvivarusteineen, me keväässä.
Seebenalpin hotelli-majatalon luon pari pientä järveä kimmelsivät pilvisumun takaa yrittävässä heikossa auringossa. Jälkimmäinen, Heusee, on 1620 metrissä ja täälläkin vesi lainehti tuulessa jään päällä. Silti tällä korkeudella oli jo sentään valkoista, vaikka monissa lähteissä väitetään, ettei Sveitsissä ole lunta kuin 2000 metrissä. Sohjoistahan tämä oli, mutta lunta.
Eväät pisteltiin penkillä järven sivustalla, kahville mentiin järvikierroksen jälkeen ravintolan terassille. Kevätvarusteissa ja vain lievässä auringossa oli niin lämmintä, etten koko reissulla tarvinnut hanskoja.Ylös noustiin treenipaidoissa hikoillen; omassani oli kyllä pitkät hihat.
Paluumatkalla ohitettiin laskettelurinteen ja patikkapolun risteyksessä pari laumaa hiihtokoululaisia. He jatkoivat eteenpäin valkoista raitaa vihreän keskellä. Kotiin ajellessa mittari näytti +14.
2022Tässä lumet. This is all the snow at this point.Walensee ja taustalla pikkuruisena Zürichinjärvi sekä vieläkin pitemmällä Saksaa. Lake Walen and after that in the background Lake Zurich and maybe even Germany.Polttopuut järjestyksessä. The firewood well organized.Tämä tuntuu oikealta ja melkein talvelta. This feels right and almost like winter.Laskettelijoita paussilla terassilla. Some people got here with skies.Heusee 1620 m. Lake Heu 1620 m over seelevel. Jää sulaa. The ice is melting.Vuoristohotelli Grossseen luona. The mountainhotel by lake Gross.Me. That´s us. Hiihtokoululaiset. The ski school kids.Talvella on selvät rajat. The winter has it´s clear limits.Ja taas ollaan keväässä. And we are again in Spring.
En resumen: Esta es la situación triste en más on menos 1600 metros en los Alpes Suizos. Muy poca nieve y en el 31.12 hacia un calor primaveral. Esperémos que vuelva el invierno. En todo caso, lo pasamos muy bien en nuestro paseito tradicional del año nuevo, esta vez en Flumserberg.
Kurzgesagt: Traurig ist die Situation in den Bergen, eher wie im April. Trotzdem haben wir unsere traditionelle Wanderung vom neu Jahr im Flumserberg genossen.
Lumi teki tehtävänsä, jouluinen olo tuli vahvempana kuin vuosiin ja yhdellä kertaa. Kirsikkapuu oli päättänyt samaan syssyyn, että nyt on aika kukkia. Vaaleanpunaiset pitsimekot saivat jääkuorrutuksen, mikä saattaa pitää ne hengissä, olen kuullut sanottavan. Silti joulukuun kukka tuskin on helmikuun kirsikka.
Kolmas adventti tarkoitti, että jos haluaa mennä joulutoreille, alkaisi olla hetki. Jo junassa kaupunkiin selvisi, että ajatus oli levinnyt zürichiläisten mielessä kuin kulovalkea. Tungos alkoi jo sieltä.
Oli myös Silvesterlauf, talvinen juoksukilpailu keskustassa. Liikennevaloissa seisoi höyryäviä poroja ja joulupukkeja, jo osuutensa kirmanneita ja palauttavaa glögiä etsiviä porukoita. Limittäin ja lomittain haahuili joulutunnelman etsijöitä, päiväretkellä alppiauringossa käyneitä ruskeaposkisia lumilautailijoita ja laskettelijoita välineineen, joukossa luovien, monoja roikottaen, laudalla tönien.
Väkijoukko on yhä se mikä tuntuu eksoottiselta ja pikkuisen painostavalta. Silti lämmiteltiin hetki markkinoiden keskellä kuuma fish&chips lautanen käsissä, haisteltiin mausteisia tuoksuja. En muistanutkaan kuinka kylmä voi tulla, kun lumi kimmeltää. Kotona suussa maistui joulu, kanelinen ja neilikkainen, sanoisin. Joulutunnelma kai tiivistyi makumuistoon ja vaikutti ihan aidolta.
Toisena päivänä, arkena ja Zürichin asemalla oltiin oikeasti vain läpikulkumatkalla, mutta jos hetkeksi poikkeasi katoksen alle markkinahumuun. Sen verran, että tulisi nähtyä kristallein koristeltu kuusi. Joka siis ei ollutkaan kristallein koristeltu. Konsepti oli muutettu tuosta noin ajanmukaiseksi, lehvillä loistivat jouluvalot, jotka saivat energiaa alla olevista pyöristä. Jos haluat, että valot palaa, täytyy istahtaa polkemaan. Vieressä olevasta mittarista voi tarkkailla wattimäärää.
Lunta roipotti kosteasti ja kylmä tunkeutui joka sopukkaan takin alle. Emmentalilaisten kuuma omenamehu vei hytinän. Olisi ollut keltaista hernekeittoakin, ehkä markkinoiden laadukkain ja halvin annos. Kokeiluun meni silti toisen ääripään korealainen corn dog, maissinakki. Korealaisen draaman seuraamisella on seurauksensa; siitä kärsii sekä kroppa että lompakko. Nakkia ei tässä edes ollut, vaan friteeratun pötkylän sisältä löytyi venyvää juustoa, päällä chilikastiketta ja liru majoneesia koristeeksi. Annoksessa, tuskin oli mitään terveydelle hyvää, lähinnä rasvaa ja rasvaa, silti se hymyilytti.
Jäätyneitä kirsikankukkia. Frozen cherryflowers.Maalaisin tämän jos osaisin. I´d like to paint this. Just missing some talent.Ihan parhaat maisemat. The best view!Populaa niin, ettei eteenpäin pääse. You just gotta go with the flow…Joulukylän humua Bellevuellä. Christmasvillage in Bellevue.Fish and chips lämmittää käsiä. Fish and chips to warm up the cold hands.Kelluva teatteri ilmestyy rantaan näinä aikoina. The floating theater appears by the shore in December.Kuusi loistaa pyörävoimalla. The tree shines with bike energy.Enkeli ei näytä olevan samaa mieltä snäkin valinnasta. I think the angel doesn´t agree the choise.Sivukadun jouluvalot on symppikset. These christmaslights are kind of cute.Poseerauskohta selvästikin. The place to pose, it seems.Lunta vihmoo. It´s snowing.
En resumen: Nos vino nieve justo para el 3. adviento. Decoró todo como ázucar y lo que todavía faltaba del átmosfera de la navidad lo encontramos de las ferias de navidad.
Kurzgesagt: Es hat für 3. Advent geschneit. Der Schnee hat alles wie Zucker dekoriert und was noch fehlte von der Stimmung haben wir von den Weihnachtsmärkten gefunden.
Sain sunnuntaina kuningas- tai kuningataridean yhdistää joulutorit kuntoiluun. Pyörällä liikenteeseen, matka ei maksa tai saastuta, lihakset liikkuu ja perillä odottaa kuuma juoma.
Aloin yhdistellä tekemisiä, sillä nämä viikot ennen joulua tuntuvat aina liian lyhyiltä. Eikö adventtiaikaan voisi liittää puolet marraskuustakin?
Joka tapauksessa kypärä päähän, kaikki takin alle mahtuvat kerrokset päälle ja mäkeä ylös aurinkoa siristellen. Ensin pienelle vuoriselle Pfannenstieliin, sitten mäkeä täyttä hoipakkaa alas kohti rasvaisia markkinaherkkuja, näin pläänäsin.
Aurinko kultasi lehdet ja joessa pärskyi vesi. Zoomailin putousta, kun vierestä pörähti pyörä alamäkeä vauhdilla ja kuulin sveitsiläisen “Hoi!”, joka ehkä sittenkin oli “Moi!”. Selästä päätellen kuka tahansa maastopyöräilijä mustissa vaatteissaan, mutta ehkä Satu; lähimetsän todennäköisin suomalainen.
Ylhäällä vuorella istahdettiin hetkeksi tutkimaan paluureittiä. Puhelimen kartta ehdotti isompia teitä ja Zürichinjärven puolelta koukkausta, Aldo oli Greifenseen ja metsäpolkujen kannalla. Mentiin aluksi kartan neuvojen mukaan, sitten Aldon, tultiin kahdesti samalle metsämökille ja minä olin jääpuikkona.
Vuoren +3 astetta ei ollut ongelma noustessa, mutta kun korkeuseroa on 600 metriä, ylämäessä kostunut paita on alas ajaessa todella kylmä ja kolme muuta kerrosta liian vähän. Ylimääräisen fleecin halusin jättää torille, silloin tulisi jälkihytinä. Pysähdeltiin vähän väliä tsekkaamaan sijaintia ja reittivaihtoehtoja ja siinä vaiheessa alkoivat jo varpaatkin jäätyä.
Seuraava stoppi tuli t-risteyksessä puolivälissä vuorta. Viereen parkkeerasi kaksi muuta pyöräilijää, kasvot villapipon ja kaulaliinan sisällä, silti selvästi kylmäisinä, ja heillä oli sama meininki. Puhelin kädessä he tutkivat suuntaa ja äänensävy kohosi. Epäilen, että siinä kohtaa hakukone oli pihalla. Katujen nimet oli väärät ja sijainti hornan kuusessa.
Varttia myöhemmin oltiin kuitenkin jo Zumikonin joulutorin paikkeilla, selvästikin, sillä meidän arpoessa lopullista pysähdyspaikkaa ohi pyrki joulupukki ohjaamiensa hevoskärryjen kera. Kahdesti vaihdettiin paikkaa, aina oltiin pukin ja hirnahtelevan kaksikon tiellä.
Nopea silmäily kertoi karun totuuden torista; ei väkeä, ei ruokaa, ei Glühweinia. Ehkä oli jo liian myöhä. Kylmän karkoitukseen juotiin nopeasti talvinen ja hirveän makea punssikupillinen ja ajeltiin metsän läpi kotiin.
Seuraavana päivänä oman kylän joulutorille mentiin ihan perinteisin keinoin eli jalan. Täällä oli sentään ihmisiä, Glühweinia ja syötävääkin. Usko pysyvyyteen sai vahvistusta, sillä samat myyjät ja samat tuotteet ilmestyvät kuin taikaiskusta samaan kohtaan aina ensimmäisenä adventtina.
Kylän aukion vierustalla uudehkossa pizzeriassa myydään ylikalliita pizzoja, myös kullan kera jos niin haluaa (noin 400 fr kipale). Foodtruck-pisteessä paistettiin tänään vähän pienempiä ja siksi edullisempia peruspizzoja. Ihan ok, mutta yhä ollaan sitä mieltä, että hinnat on todella yläkantissa.
Miesten jumppakerhon pöydän edustalla jono oli jopa pidempi kuin kastanjoiden paahtopisteen luona. Maustettua viiniä kauhottiin pömpelistä kuppeihin ja se oli hintansa väärti, kuumaa sekä ilahduttavaa.
Kojujen välissä nähtiin tuttuja kyläläisiä, torikauppias ja maanviljelijä S. jolta ostan lantut laatikkon, kierrätyskeskusta hoitava pariskunta, koulun opettajia, vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja. Juustoputiikissa maistatettiin viiniä ja ulkosalla oli muuten kaupan suomalaista glögiä.
Gomsin kellonsoittajat olivat matkanneet Zollikoniin jälleen kerran. Sekin porukka alkaa jo näyttää tutulta. Jostain syystä kylän joulutorin tunnelmankohottajiksi tarvitaan Alpeilta lehmänkellot. Tonttuparaatin sijaan kylän ympäri vaelsi punaisiin pukeutuneiden soittajien pitkä letka kellot olkapäillä heilahdellen. Ääni värisytti koko rintakehää, siis minun. Soittajat tuntenevat jyminän kehossa vielä nukkuessaankin.
“Maastopyöräillen joulumarkkinoille” taisi tulla tältä vuodelta testattua. Paperilla hyvä idea, toteutuksessa parantamisen varaa.
Ookkona aurinko? Is that sun I see??Vesi suihkaa. Water flowing down.Tässä pari pähkinää, että jaksaa tulevan nousun. Here some nuts for energy.Pakko pysähtyä, tietenkin kauniiden värien vuoksi. Had to stop on the way to the hill. Ylhäällä! Vuoret on komeat. Up on the hill; the mountains are looking great.Alas läpi maiden ja mantujen. Vähän eksyen. Uphill through the forests. Aika mitätön joulutori. A pretty empty Christmas Market.Markkinoiden tausta on kuitenkin nätti. The background of the market is nice though.Jumppamiehet myy kuumaa juotavaa. The guys of the villages excercisegroup sell hot drinks.Italialaisia pipareita. Italian cookies.Mistelin oksia ja muita kaupan. Mistletoes and other decorations for home.Juustoa tietty. Cheese of course.Kansainvälinen jouluherkku: pizza. International Chrismas goodie: pizza.Tänä vuonna ei ole jouluvaloja, koristeluja puita kuitenkin. This year no Christmaslights, but some decorated trees.Juustokaupassa on kaikenlaista herkkua. In the cheeseshop there´s loads of delicious stuff.Joulukulkue eli Gomsin kellonsoittajat. Cowbells bringing the Christmasspirit to the village.
En resumen: Tuve la idea de andar en bici al monte y bajar a una feria de navidad. Me congelé, quedé sin comer – pero era muy divertido y en el día próximo caminé a la feria de nuestro pueblo, donde si habia de todo: gente, vino caliente y alguito de comer.
Kurzgesagt: Ich hatte diese super Idee mit dem Mountainbike auf dem Berg zu fahren und dann zum Schluss zu einem Weihnachtsmarkt die Runde zu enden. Resultat: eine Tiefgefrorene Person mit Hunger und ohne Glühwein. Wahrscheinlich waren wir zu spät unterwegs, aber der Markt war wie tot. Am nächsten Tag wurde alles besser: ein anderer Markt, Glühwein, Snacks – und kein Velo.
Pala Suklaata 