Joulumarkkinathan on ihania. Tepastellaan joulukuplassa, haistellaan kerran vuodessa ilmoillle pölähtäviä maustekombinaatioita ja maistellaan rasvassa paistettuja ylilyöntejä. -Tai sitten kyyrötetään sateessa varjon alla, täristään kylmästä, sadatellaan ihmispaljoutta ja ikinä en tule uudelleen.
On toppeja ja floppeja ja yksi floppi on myös toppi. Nimittäin Zürichin Üetlibergin joulutori. Runsaasti mainostettu tapahtuma on varmaankin illalla hieno tietä reunustavine soihtuineen. Mutta päivällä se oli vaatimaton, parin kioskin juttu. Silti, kipuaminen kannattaa, sillä kaiken tämän harmauden keskeltä vuorelta saattaa löytää auringon ja Alpit. Joulutunnelmaan pääsee kupposellisella glühweinia.
Toisessa päässä, siinä paremmassa, on Huttwil. Pienen kylän muutaman päivän markkinolla on laatukäsitöitä, leivonnaisia ja musiikkiesityksiä ulkona ja kirkossa, pitkin päivää. Tiivis, leppoisa tunnelma ja keskellä sveitsiläistä maaseutua.
Montreux´n joulumarkkinoilla leijuu ranskalaisia vaikutteita, foix gras´ta ja vin chaudia. Ja maisema nyt vain on otollinen ihan mihin vain tapahtumaan. Aava Genevenjärvi ja lumihuiput toimivat kulisseina.
Tämän sesongin surkein idea oli tunkeutua Zürichin Bellevuen joulukylään matkatavaroin. Kamppasin laukullani erään naisen, jumituin tungoksen keskelle ja kastuin sateessa. Silti hetken pysähdys, rauhoittuminen kaaoksen keskellä ja oikeastaan se sateen ropina huppuunkin oli tunnelmallista. Joulu on tätäkin. Säntäilyn välissä pysähtymistä.
HuttwilKuivia hedelmiä ja tomaatteja. Dried fruit and tomatoes.Valais´n mustanenälampaita. Blacknose sheep from ValaisMontreuxKallein pipari ikinä: 6 Fr. Herkullinen silti! The most expensive cookie ever: 6 Fr. Still delicious!BernRanskalaiset tryffelimajoneesilla ja parmesaanilla. French fries with truffel mayonaise and parmesan.OltenZürich OpernhausZürich
En resumen: No todas las ferias son iguales y a veces vale la pena, a veces no. Pero todo forma parte del ambiente navideño.
Kurzgesagt: Alle Weihnachtsmärkte sind unterschiedlich, manchmal lohnt es sich, manchmal nicht. Aber das alles gehört zur Weihnachtsstimmung.
Appenzellissa vai Appenzellissä? Jämähdin hetkeksi taka- ja etuvokaaleihin; mikä on oikein ja mikä tuntuu hyvältä. Vaikka järki kuinka sanoisi, että jos on a-kirjain, niin ä:tä ei sanaan laiteta, päätin, että Appenzellissä kuulostaa paremmalta. Vierassanojen käytössä esiintyy horjuvuutta, luin jostain.
Mutta takaisin retkelle, sinne Appenzelliin. Brülisausta lähtevä polku on tallattu monesti, toisinaan vain Sämtiserjärvelle, toisinaan sitä seuraavalle Fäleninjärvelle, mutta kesällä tai keväällä. Yllättäin tätä polkua pidetään auki talvellakin ja koska verkkokamera näytti aurinkoa ja säätiedotkin puolipilvistä, lähdettiin leivät repussa liikkeelle. Otin mukaan sekä sauvat että liukuesteet. Jos alkupätkän nousu olisi jäinen, sitä olisi mahdoton kivuta ilman kunnon pitoa.
Matkalla vahvistui itäisen Sveitsin onneton lumitilanne. Niityt olivat laimean vihreitä, laduista jäljellä läikittäin runkoa. Brülisaussa ei ollut lumesta tietoakaan; sumua sitäkin sankemmin.
Väkeä oli liikkeellä vain muutamia seurueita. Sumussa vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoi vain veden lorina kanjonin joessa. Hiki pukkasi nopeasti pintaan, vähennettiin kerroksia, juotiin vettä ja päästiin lumirajalle. Pehmeä, valkoinen kerros ei ollut liukas, mutta lisäsi haastetta. Vielä enemmän hiki, vielä vähemmän kerroksia.
Tunnin nousussa tuli kierrätettyä happea moneen kertaan. Vaatteet olivat kuoriutumisesta huolimatta niin läpimärät, että päätettiin pysähtyä Plattenbödelin vuoristomajalle kahville ja kuivattelemaan selkää. Seudulla ei ole laskettelumahdollisuuksia, ellei kipua suksineen ylös ja pyyhällä sitten rinnettä alas. Joka tapauksessa majalla oli hiljaista, vain kahdessa muussa pöydässä oltiin ruokailemassa ja tämä oli lauantai keskellä talvisesonkia.
Koska edellisen reissun kuminen rösti kummitteli vielä jossain ruokatorven loppupäässä ankeana muistona, päätettiin pysytellä varmalla tiellä ja tilattiin omenakakut. Keittiön puolelta kurkisteli partainen iäkäs mies, joka asetteli lautaselle kaakun lisäksi kunnon pläjäyksen kermaa ja koristeitakin. Kakku oli pelkkää plussaa, pähkinäinen ja lämminkin.
Plattenbödelistä eteenpäin reitti oli meille uusi ja kurvasi metsään. Kesäinen patikkapolku myötäilee järveä. Sumu sakeni entisestään, vaikka aurinko yritti piikata reiän sen vaippaan. Näkyvyys oli enää kymmenisen metriä, eikä merkkitolppia erottunut valkoisesta. Onneksi polku oli tallattua jälkeä ja melkein koko matkan helppo seurata. Reitti oli tietty myös kellossa, mutta talvisin heittoa on aikalailla. Se näytti kuitenkin suuntaa, sillä maamerkeistä, vuorista tai muista maisemista ei ollut jälkeäkään.
Sumu kasteli hiukset, kylmä jäädytti kostean puikoiksi ja helmiksi. Vajan katon laidassa suorat jääpuikot olivat villisti harallaan joka suuntaan.
Jossain vaiheessa, kun alettiin aavistaa olevamme melko perillä, tajuttiin, että nyt on lähellä vuoden ensimmäinen parkkisakko. Maksu jäi hoitamatta, eikä sovellus pelannut, koska oltiin liian kaukana pisteestä. Brülisaun poliisi taisi olla lauantaivapaalla, eikä jaksanut käydä tarkistamassa viittä autoa parkkipaikalla, sillä tuulilasissa ei näkynyt minkäänlaista lappua. Ellei sitten posti tuo.
Kohti sumua. Towards the fog.Vielä lumetonta. No snow yet.Huurtuneet oksat sumussa – karmivan kaunista. Frosted branches in foggy forest; kind of creepy but pretty.Mitä jyrkempää ja lumisempaa, sitä hikisempää hommaa. Steep and snowy; really sweaty.Löytyi yksi paikallinen. Found a local.Joku siellä menee. A person in the forest.Plattenbödeli. Kahvipaikka näkyvissä. Plattenbödeli. Coffeeplace in sight.Omenakaakku on niin just sopiva. Applecake is just perfect at this moment.Kohti aurinkoa. Towards the sun.Jääkiekkobongaaja.
Icicle watcher.Ja sumu vain synkkenee. It gets even foggier.Harmaahapsi. New hairstyle.
En resumen: En Appenzell uno tiene que subir bastante para encontrar la nieve. Y en la neblina hay que ponerse vivo, para no perderse.
Kurzgesagt: Im Appenzell muss man bergauf laufen um Schnee zu finden. Nebel musst du nicht suchen, es ist überall.
Lauantain pääohjelmanumero oli selvä: roinasta piti päästä eroon. Tölkkejä, purkkeja ja muuta oli kerääntynyt korikaupalla ja ne odottivat sievästi rivissä kierrätyskeskuskeikkaa. Laahauduin liian myöhään aamiaiselle, sen verran hitaalla tempolla, että tuli kiire. Kierrätyspaikka sulkee ovensa kello 12. Me olimme paikalla kymmentä vaille.
Olo oli hieman nahkea illan urbaaneista urbaaneimpien juhlien jälkeen; valvominen sekoitti pakan. Silti, sää vaati liikkeelle ja koska omenat kukkivat, lähdettiin suoraan kierrätyskeskuksesta kohti Saksan rajaa ja Bodeninjärveä.
Olin sitä mieltä, että reitti on uusi. Nimet eivät sanoneet mitään; muistikuvia tasan nolla. Tai oli, mutta en tiedä mistä, samoilta seuduilta kuitenkin. Pari sataa metriä myöhemmin olin jälleen kartalla. Tuttu polku.
Jätettiin auto hevosaitauksen viereen nurmelle. Ratsujen karva kiilsi auringossa tummanruskeana, eikä niitä haitannut. Kävin nimittäin kysymässä. Vieressä tilalla ei näkynyt ketään, jossain lähistöllä lakaistiin. Ehkä väki hinauttaisi auton kantonin pääkaupunkiin ja sen saisi maanantaina. Tai soittaisi poliisin paikalle ja lasissa odottaisi QR-koodi sakkoineen.
Huumaava tuomen tuoksu levisi heti metsäpätkän jälkeen. Viivähdin valkoisen keskellä; kuin parfyymipilvessä. Tässä vielä hengittelin syvään. Sää oli kuiva ja helteinen, pelloilla oli menossa kilpa-ajo. Traktorit vetivät täyttä vauhtia kivet singahdellen ja heinä pöllyten. Kuiva sato piti saada talteen, koska kesää riitti kaksi päivää, sen jälkeen lämpötila romahti, tuli sade ja viikon lopulla ehkä lumi.
Rypsipeltojen keltainen menee suoraan aivoon; se jos joku on endorfiinejä tuottava näky. Omenapuissa oli kukkia enemmän kuin koskaan, sanoisin ja olen varmaankin väärässä. Mutta tiheässä silti. Tänään niistä on jäljellä ehkä enää terälehti siellä, toinen täällä, myrskytuuli on riepottanut parin päivän ajan.
Eväsleipiin pistin papumössöä ja salaattia edellispäivältä ja gourmet-osuus tuli marinoiduista punasipulinsuikaleista sekä paahdetuista saksanpähkinöistä ja paprikasta tehdystä tahnasta. Näytti vaatimattomalta, mutta sain aikaan mehevimmät leivät aikoihin. Lounasmaisemana oli sinisenä kimmeltävä Bodeninjärvi; reitti kulki sen yläpuolella rinteessä. Alppirivistöä peitti usva; Säntis oli tunnistettavissa uhkeasta ja aina vähän uhkaavasta olomuodostaan. Ja antennista.
Reinhartin navettakuppilan kohdalla oltiin niin paistuneita ja janoisia, että päätettiin istahtaa kahville varjoon. Aldo inspiroitui bratwursteista ja Ruth-rouva sanoi välittävänsä sanan miehelleen, joka hoitaa grillihommat. Reinhart tosin tuli istahtamaan kahvikuppinsa kanssa ystäviensä pariin ja makkaran toinen puoli kärähti. Sisältä se tosi hyvää, hän vakuutti.
Reinhart halusi esitellä meille myös sisätilat. Siinä missä on pöytiä, hamusi ennenvanhaan heinää lehmä jos toinenkin.
Maalaistie oli tasaista, tunnelma rauhaisa ja jalka lopulta kepeä. Käsivarretkin poltin vasta seuraavana päivänä pyöräillessä, mutta koska nyt on jälleen villapaitakelit, sekään ei ota niin aivoon. Otin myös tyynesti vastaan nenäverenvuodon. Heinänuhaisen herkkä nenä protestoi maalaisilmaa. Yöllä aurinko, rypsipellot ja omenankukat kulkivat pehmeänä elokuvana unissani. Ja jossain naukui kissa.
Syyskuun päivä alkoi kallistua iltaan, kun tallasimme kohti lähintä museota kaupungin rajalla. North American Nativ Museum, Nonam, on sveitsiläiskaupungissa Zürichin kamariorkesterin harjoitustilojen vieressä, asuinalueen keskellä kätkössä.
Koska pääsy pitkään museoyöhön ei onnistunut, haettiin luomuoluet ja La Chamacan tacoja ja istahdettiin Nonamin edustalla puupöydän ääreen. Sillä jollain piti ylittää turhautumisen raja. Sää oli liian lempeä, lämmin ja aurinkoinen, ja ilta lupaava kaikesta huolimatta.
Liput olisi pitänyt lunastaa verkkosivulta, joka jumiutui jo muutama tunti ennen tapahtumaa. Puhelimen kanssa sählääminen väsytti ja jatkettiin seuraavaan kohteeseen, Le Corbusierin paviljonkiin Zürihornin puiston sivussa. Jos ei päästäisi sisään, niin ainahan sitä voisi jäädä rannalle jäätelölle, uittelemaan varpaita.
Meidät ja muutama muu turhautunut lipunostaja päästettiin sisälle kehoituksella kokeilla uudelleen. Sveitsiläis-ranskalaisen arkkitehdin talo muuttui auringon laskiessa, värikäs palapelirakennus sai uusia muotoja, keltainen, sininen, punainen leijui ilmassa. Astuin soikeasta vihreästä ovesta terassille, kuljin tilasta seuraavaan kapeita betoniportaita. Pimeän tullen ulkona alkoi väristä. Elämää juhlistava performanssi ei silti yltänyt Le Corbusierin arkkitehtuurin tasolle ja jatkoimme lyhdyin koristellun puiston sivusta ratikkapysäkille.
Kaupunki oli yöllä täydempi kuin koskaan arkisin, taiteen perässä kulkevia, nuoria rannassa tanssimassa salsaa, osa valui klubeihin, hengailivat kadulla, ajelivat suuntaan tai toiseen. Lämpö, valot ja elämä tuntuivat ihanalta, kuin Välimereltä suoraan. Zürichkö kiireinen tai jäykkä?
Freddy Benitezin y la Diferenten aloitellessa meillä oli vihdoin liput. Lattaribändi sai tiukan motivoinnoin jälkeen meidät kaikki tanssilattialle cumbiaan, tätä ei vain katsella, pitää liikkua, tuntea musiikki kehossa, sanottiin. Ja kyllä tuntui, hiki nousi heti niskaan, lantio vapautui hetken yskähtelyn jälkeen.
Viviane Chassot´n harmonikkasävelet kaktusten ja muiden mehikasvien keskellä rauhoittivat niin, että aloin valua penkiltä unisena. Tajusin, että tämä oli tässä. En jaksaisi enää venyttää yötä edes taiteen vuoksi. Toki yöpalalle lasisten kasvihuoneiden edustalle kykenin, mutta illan vire viilensi käsivarsia ja alkoi palella. Soikean kuun valossa palasimme keskemmälle kaupunkia. Laivallakin olisi päässyt, mutta se tuli mieleen liian myöhään, värikkäänä ja kauniina ilmestyksenä järven pinnalla.
Lähiluomuolutta tietenkin maistettava La Chamacan tacojen kera. Organic beer with the tacos of La Chamaca. Koska ei päästy museeon, katseltiin taivasta ja fasaadeja. Couldn´t get to the musem, so we checked the sky and facades.Le Corbusierin paviljonki. The pavilion of Le Corbusier.Detalji sisältä. A detail inside.Performanssi meneillään. A performance going on.Yön valot. The lights of the night.Freddy Benitez y la Diferente.Viviane Chassot ja kaktukset. Viviane Chassot and the cactus.Kuu ja sen silta. The moon and it´s bridge.Iltapala. Night snack. Olisko tuo tapahtuman kulkuneuvo? Is that the shuttle of the museum event?
En resumen: Un evento de museos en la noche de Setiembre es siempre como del otro mundo. Relajado, divertido y lleno de color.
Kurzgesagt: In der Lange Nacht der Museen wird Zürich entspannt, amüsant und voll von Farben.
Kuljin pitkän matkaa varjossa, joka tuntui hyvältä. Iho viileni, sisällä oli vielä lämpöä, kertymää monelta viikolta. Muistin miltä syyspäivät tuntuvat ja hengitin raikasta. Laakson tukaluus tuntui kaukaiselta, ohut ilma sai sydämen nakuttamaan. Ehkä siksi tuntui että ympärillä oli rauha. Ja liikkumattomuus. Suuret vuoret, nehän ovat yhtä pysyvyyttä ja turvaa.
Auringon rajalla ensimmäinen askel; lämpö kohtasi kengän ilman vaikutusta, sukan paikkeilla se tuntui keveänä, iski ylempänä sääreen, käsivarsiin, poskiin kuin kuuma vaippa. Hetken se oli tervetullut, sen jälkeen oli mietittävä aurinkorasvaa. Ja niitä jäätiköitä, sulavaa vettä. Että kuinka tämä tästä jatkuu.
Tänään tiedetään, että tukaluus loppui kerralla. Kaatosateeseen, rakeisiin ja lumipeitteeseen. Nyt tälläkin polulla olisi tarvittu kengät, jotka tarraavat lumikerrokseen, lapio ja ehkä kelkkakin.
Toisen päivän pilvet pehmensivät rajoja. Olo tasaantui, hetken ajattelin normaalia, jota ei ole olemassakaan, mutta voisi olla. Se jatkumo, jolloin kaikki sujuu tasaisella samanlaisuudellaan. Harhaluulo siitä, ettei mikään muutu. Maakin liikkuu, eikä jäätikkö ole paikallaan pysyvä kerros hohkaavaa kylmää, vaan virta.
Mutta ihminen raivaa lumet ja maavyöryt, odottaa että vesi laskee, lapioi polut puhtaaksi ja rakentaa uudet talot. Kun juna asemalla nyrjähti raiteeltaan, tuotiin toinen, kiivettiin kyytiin ja matka jatkui. Päivät lyhenevät ja tarraamme kalenteriin, alamme miettiä villasukkia tai ainakin etsiä sienikoria. Ja olemme jälleen kiinni pienissä muutoksissa, joita kiertokuluksi sanotaan.
Eigergletscheriltä lähtiessä valo on sinistä. Leaving from the station of Eigergletscher, the light is blue.Lehmä johdatti joelle. This cow guided to the river.Ja sitten tuli aurinko. And then there was sun.Schynige Platten ympärillä vuoret ovat pyöreitä – tai teräviä. By Schynige Platte the mountains are round – or sharp.Väriterapiaa. Colortherapy.Vasemmalla polku, jota seuraillaan seuraavaa huippua kiertäen. The path we follow is on the left and continues going around the next peak.Kerroksia. Layers.Juna nyrjähti. The train derailed.BachalpseeUkkonen valuu hitaasti hiipuen. Thunderstorm comes little by little.Mutta katto on näkyvissä. But there´s a roof on the sight.Ihminen on pieni. We humans are so small.
En resumen: Quien se podría imaginar, que justo después de estas fotos vinieron lluvias superfuertes y en las alturas nieve.
Kurzgesagt: Wer hätte gedacht, dass nach diesen Fotos ist oben alles weiss geworden.
Ollakseen enimmäkseen patikkablogi, aika vähän on viime aikoina tullut liikuttua yhtään missään. Mutta pienestä se postkoronainenkin aloittaa. Sunnuntaina tuntui, että nyt on aika mennä kastamaan jalat Zürichinjärveen, helteestä ja järjettömästä heinien sirottelemasta siitepölypilvestä huolimatta. Grindelwaldista hankitut uudet urheiluaurinkolasit päähän ja kadulle!
Matkaa kertyi 1,6 kilometriä eestaas ja tuloksena lihasväsymys. Ja koska ollaan Sveitsissä, korkeuserolta ei voinut välttyä. Takaisin rinteeseen oli noustava, jos halusi kotiin ja vaakatasoon lepäilemään. Ja kuinka monesta sadasta metristä olikaan kyse? 40 metristä.
Joka tapauksessa energiatasot ottavat nyt isoja harppauksia päivästä toiseen. Enää eivät koivet tutise tai silmissä pimene seistessä, postilaatikolla käyn keveästi ja eilen kokeilin jotain jumpan kaltaista. Hengitysharjoituksia, syviä vatsalihaksia ja testing-testing, vieläkö käsivarret toimivat. Kaikki siis tarkasti kontrolloidusti, ettei yskitä ja pulssin pitää pysyä alle 120.
Ammattikseen urheilevan mukaan keuhkot pitäisi tarkastuttaa ennen kuntoilun aloittamista. Lääkäriltä sain terveisiä, ettei tarvitse, mutta näin kuumalla ilmalla siitepölyjen keskellä ei kannata tehdä mitään haastavaa. Strateginen suunnitelma sisältää kevyttä liikkumista joka toinen päivä viikon verran, sen jälkeen voin yrittää mennä salille, jossa samaten alku lähinnä liikeratojen kokeilua.
Viikkoja on kulunut yskiessä, mutta tiedän päässeeni lopulta vähällä ja olen siitä kiitollinen.
Järvi on paikoillaan. Here it is, lake Zurich.Ihan kuin olisi ulkomalla. As I was abroad.Mehiläiset ovat yhtä innoissaan karhunvadelman kukista kuin minä. The bees are as excited of the blackberries as I.
En resumen: Poquito a poco recuperando de corona y ya llegué al lago de Zurich. Y devuelta a casa.
Kurzgesagt: Langsam erhole ich mich von Corona und bin schon zum Zürisee gelaufen. Und zurück nach Hause auch.
Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.
Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.
Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.
Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä. The traffic was light, just a couple cows on the road.Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.
Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.
Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.Eväs. Snack.
Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.
Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!
Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)
Alppikrookuksia. Alpine Crocus.Puu kivellä. A tree on a stone.Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta. A bit higher there are still some thicker snowlayers.
Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.
Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.
Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.
Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.
Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella. Crocus, like white pearls on the grass.Fälenseellä ei vielä laineet loisku. In Fälensee there are no waves yet. Toivo silti jäiden lähdöstä. Still some hope, that the ice might melt someday.Patikkaretkue. Hikingpals.Huippu huipun takana. A peak behind the peak.Twinpeak?!
Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.
Uusia sammakkosukupolvia tulossa. New generation of frogs coming up.Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo
Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.
Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.
Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.
Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.
En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.
Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!
Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.
Olen viipottanut viime aikoina kuin Peukaloinen seitsemän peninkulman saappaissa kuvailemassa maisemia, keskellä Sveitsiä, idässä ja lännempänäkin. Appenzellin söpössä pikkukaupungissa vai kyläkö virallisesti lie, tein ehkä ennätyksen. Videomatsku on mainota, mutta valokuvat huonoimpia ikinä. Saappaat ruopivat kärsimättöminä maata. Piti jo päästä nousemaan rinnettä ylös, ettei päivä mene ohi.
Appenzellin söpöjä talosia. Cute houses in AppenzellMelkein linna. Well, this is almost a castle.Luonnon muovaama penkki. A natural bench.
Alpsteinissa ilmeni, että pari muutakin ihmistä oli keksinyt lähteä samaan paikkaan. Ikinä en ole nähnyt vastaavaa vyöryä, edes näillä seuduin. Ebenalpin köysirata-asemalla oli silti lyhyehkö jono, mitä on paikallislehdissä valiteltu. Ihmiset ovat kuulemma sulkutilassa treenanneet enemmän kuin tavallisesti ja nyt pinkovat rinteitä ylös jalan. Hissin on kuljettava säännöllisesti, jotta hommassa olisi järkeä, mutta ilman kunnon tienestejä varat eivät riitä ylläpitoon.
Energinen vasikka. A calf with a lot energy.Tunnetun huipun takaa ilmestyy toinen, Säntis. Behind the known summit appears another one, Säntis.Hämähäkin installaatio. An installation made by a spider.
Metsäpolun yläpäässä, aukean avautuessa, oli kohta, jonka olin miettinyt Reppu ja reitti -kirjan taustaksi. Siinä sitten räpsimään, ihan muina patikoitsijoina. Kivi oli rypelöinen, kirja vinossa, mutta niihän se on, luonto määrää, minä sovellan.
Polun varrelta saatiin alppitilan juustopöydältä vakuuttavat maistiaiset ja reppuun tuli mukaan lisäpainoa. Paussilla viistettiin kunnon siivut – aivan liian nössöä meille voimakkaan juuston ystäville. Eikä edes yhtä hyvää kuin viipale, jonka saimme maistettavaksi.
Kirja osaa poseerata. The book knows how to pose.Pikkuinen alppitila. A small alpinefarm.
Kurvissa, jossa järvi alkaa kumottaa, oli seuraava hetki unohtaa kaikki epämukavuus ja kiusautuneisuus, olla piittaamatta muiden patikoitsijoiden uteliaista katseista. Kyllä, tässä poseeraan tekeleeni kera ja teillekin, hyvät ohikulkijat, voin myydä opuksen, eniten tarjoavalle! Muistutin Aldolle, että myös oikea jalkani saa olla mukana kuvissa. Jostain syystä se tuppaa puuttuumaan.
Tämähän siis oli oma ideani, joten pientä yritystä poseeraukseen!. Well, it was my idea to take these pictures, so, let´s tryto pose.
Orasteleva syksy näkyi varjoissa. Hikinen olo vaihtui värinäksi heti kun ei ollut aurinkoa. Rannalla mentiin pieneen lämpimään läikkään; eväät esiin ja paljon vettä. Pullossa oli enää liru. Entä toinen pullo?! Olin ehkä jättänyt sen repun viereen kirjan kuvauspaikalla tai jättänyt autoon. Ei, ihan varmasti join siitä putouksen luona. Muistan kuinka korkki napsahti auki. Tässä toisessa pullossa on kierrekorkki.
Ei jaksa lähteä ylämäkeen yhden pullon takia. Vai pitäisikö? Onhan ne kalliita. Ja sitäpaitsi lainapullo. Ääh, en kyllä kävele takaisinpäin. No jos sittenkin.
Ei ollut pullo kiven vieressä, mutta meistä tuli alppijuustoa myyvälle naiselle ohjelmanumero, kun kuljimme kolmannen kerran ohi.
Taidekuva hevos-kliseineen. A artpicture with the horse-cliché.
Pikkuiselta tilalta klopotteli tyyppi hevosineen, ilman satulaa ja muita varusteita, kohti iltaan kääntyvää vuoristomaisemaa. Kaksikko jäi keskelle jorpakkoa seisoskelemaan ja oli niin esteettinen näky, että kamerat räpsyivät ihan vieressäkin. Hevonen turahteli ja tyyppi tutki puhelintaan tupakka suussa.
Jospa menis veteen. I might go to the lake…Ei, kääk, en ehkä sittenkään. Nope, maybe not.No, okei… Well, ok… Fischknusperli salaatin kera. Fischknusperli with salad.Varjot alkavat lähestyä. The shadows are coming.
Sen verran otti hermoille tämä ylimääräinen kierros, että lykkäsi pientä hikeä ja olin valmis järveen. Luulin. Veden ylettäessä puoliväliin pohjetta en tuntenut enää varpaita. Tosin en myöskään edellispäivältä kertynyttä lihasväsymystä. Tai ylipäätään yhtään mitään.
Pulahdus toi katsojia ympärille. Että hullut. Aika voitonriemuinen olo siinä vaiheessa, kun taas istuin turvallisesti rannalla auringossa. Eikä edes saunaa missään.
Vesi on kirkastakin kirkkaampaa. The water couldn´t be more transparent.Iltavalaistus on niin kaunis. The evening light is so beautiful.
Niin ja pullomysteerikin selkeytyi. Auton jalkatilassa puolittain penkin alla lojui litra lähes kuumaksi lämmennyttä vettä.
Ja myöhemmin enää vuoriston siluetti. And later, just a silhouette.
En resumen: Hice una vuelta de recoger material para un video y algunas tomas de mi libro. Cada vez en Alpstein me sorprende la luz y los colores.
Kurzgesagt: Eine runde in den Bergen um Aufnahmen zu machen. Jedesmal sind die Licht und die Farben eine wunderschöne Überraschung in Alpstein.
Nyt syntyy megakesäpostaus! Kesä on ollut sitä luokkaa, että aurinkoiset hetket on käytettävä heti ja todella siihen tarttuen tai on jo liian myöhäistä. Siksi ajattelin, että menen kesähuuhailemaan kaupungille, tiedättehän, jätskiä herkullisesti kupposessa, ehkä kahvi silmiä siristellen katukahvilassa, nojailua kaiteeseen ja järven sineen tuijottelua, turistien ohittelua ja sen sellaista. Käyn läpi kaikki kesäiset asiat, jotka mieleen juolahtavat.
Huomioitavaa tässä on siis: 1.Uhkarohkeasti jätin sateenvarjon kotiin. 2.Menin kaupunkiin. 3.Uhrasin salireissun. 4. En ollut vuorilla, vaan patikoin urbaanissa ympäristössä.
Zürichin verhoiltu asema. The upholstered main station in Zürich. On jälkiä siitä, että kaksi ihmistä on käynyt ulkokahvilla. There are signs, that two people had coffee in the terracecafé.
En kylläkään lähtenyt vaelluskengissä, vaan pitkän pähkäilyn jälkeen laitoin oikein silitetyn puseron päälle ja ulkona hetkisen kuluttua peitin sen villatakilla, tuli vilu, nääs. Kaupungissa huomasin, että siinä oli reikä ja hihat roikkuvat velttoina. Kotona sen rääpälemäisyys ei ollut tehnyt minkäänlaista vaikutusta.
Aurinkoahan ei sitten ollut. Sitä ei kukaan enää jaksa ihmetellä, mutta järveltä nouseva tuuli, sellainen myrskyä ennustava, ja jostain Alpeilta päin pukkaava musta taivasvyöhyke lupaili jotain muuta kuin meteorologi.
Rakkauskin on ruostunut. Eventhe love has gotten rusty.Jotain on tulossa. Something is coming.
Pikku sortseissaan ja paitasissaan, hellemekoissaan ja muissa kesävehkeissään kaduille uskaltautuneet söivät väristen jäätelöä. Muutamat olivat ennakoineet tilanteen, sen josta Suomessa jo puhutaan, siis syksyn, ja vetäneet päälleen kunnon pompat tai ainakin parkatakkeja, nahkatakkeja ja muita lämmikkeitä.
Siis ei!! Sveitsissähän kesä jatkuu usein vielä syyskuuhun ja nyt se ei ole vielä oikeasti alkanutkaan. Vettä on satanut toukokuusta ja se oikea kesäfiilis on vain jossain menneiden kesien muistoissa.
Jätskikärry ja ulkopaikat varjojen ja markiisien alla. Ice-cream cart under the (sun)shades and umbrellas. Suklaapuodista saisi erimakuisia myös lämpimiä kaakaoita. In the chocolateshop you´d get different cocoas, also warm.
Tämä on siis ollut yhtä feikki kesä kuin nyt tunnelma kaupungilla. Konstruktio, johon halutaan uskoa. Zürichin rautatieasemakin on verhoiltu kankaalla, johon fasaadi on maalattu. Sekään ei ole oikea. Terassikahvilat ovat tyhjillään, jäätelökärryt katoksen alla suojassa sateelta, laivat ajelevat ees taas suht tyhjillään ja lähteet pulputtavat vettä, eikä kenelläkään ole jano.
Tähän on jäänyt. Left alone.Kaupungin uusi lähde. The new fountain of the town.
Olen silti syönyt aamupaloja ulkona, en kaikkia mutta kuitenkin, käynyt uimassa suoraan lenkiltä, patikoinut, vähemmän kuin tavallisesti ihan vain turvallisuussyistä, koska vuorten rinteet ovat vettyneitä ja vettä virrannut yli jokien ja järvien, pyöräillytkin ja mitäs niitä muita kesäasioita on? Reisissä on paarman pistoja, pihalta on syöty kesäkurpitsoita (kasvit ovat venyneet valtavasti, kaikenlaisia kukkia on silti vähemmän) illalla on istuttu katsomassa punaisia auringonlaskuja.
Ainut, mikä on jäänyt väliin, on kuumat yöt, joita en sinällään haikaile. Talon lämmityssysteemi on paukutellut putkia läpi kesäkuukausien, jottei kosteus tunkisi luihin ja ytimiin.
Vedän tässä villasukkia jalkaani ja odottelen perjantaita, seuraavaa sateetonta päivää. Ainakin niin on ennusteltu.
Bulevardilla ei enää onneksi läisky tulviva järvivesi. No more flooding on the boulevard.Laivaliikenne pelaa jälleen. The boats sail again normally.
En resumen: Iba hacer unas tomas de verano, heladito, cafecito en una terraza, gente disfrutando, pero este año ha sido medio complicado el asunto. Hay que ser muy rapido, correr al sol, cuando aparesca o ya se le viene un chubasco o hasta tormenta encima. Ha sidoel verano que nunca vino de verdad.
Kurzgesagt: Ich wollte einige Sommer Fotos machen; du weisst schon, Café am Strassencafe, Glace, die Leute am geniessen….aber das Jahr ist anders. Man sollte schnell sein, sonst verliert man den Besuch der Sonne und bekommt Regen oder vielleicht einen Sturm anstatt. Es ist ein Sommer, der eigentlich nie angefangen hat.
Yritin miettiä pääni puhki sveitsiläistä patikkaidolia itselleni, mutta ei löydy. On romaaneja, jotka sijoittuvat vuoristoon, henkilöitä, jotka tekevät matkaa, mutta Alppien ykkönen taitaa olla aina vain Heidi. Eikä Heidistä tai isoisästä ole kuitenkaan tähän rooliin, jota haen. Ja jonka ylivoimainen ykkönen on tietenkin Nuuskamuikkunen.
Tein pienen vertailun, olenko jo nuuskamuikkusasteella vai toisen sortin vaeltelija. Tove Janssonin Kevätlaulu oli lähinnä mielessäni, se, kun Nuuskamuikkunen on ollut pitkään reissussa, vaeltanut kaiken päivää halki koskemattomien seutujen ja huhtikuun loppupuolella pohjoisessa, missä varjonpuoleisella rinteillä on vielä lumiläikkiä.
Kulkeminen on kevyttä, reppu melkein tyhjä, eikä huolta mistään. Nuuskamuikkunen on tyytyväinen itseensä, ilmaan ja metsään. Huomisesta ei ole huolta, eikä eilisestäkään ja hän keskittyy hetkeen.
Nuuskamuikkunen tapaa otuksen, joka on niin pieni, ettei sillä ole edes nimeä. Vaikkakin pieni, se ärsyttää, tunnelma on pilalla ja kevätlaulun virittely pilalla.
Sveitsiläinen patikkakirjallisuus on käytännönläheistä ja ohjepitoista. Nuuskamuikkusen tarina taas täyttä pohdintaa elämästä, ystävyydestä, hetkestä ja perusasioista. Molemmissa pointtinsa; edellistä käytän vinkkimielessä, jälkimmäisestä löydän itseni. Vai löydänkö?
Nuuskamuikkunen: vaeltaa yksin.
Minä: Kotiseudulla kyllä. Ymmärrän tarpeen ja nautin metsässä yksin liikkumisesta, jota tarvitsen silloin tällöin setviäkseni ajatusmyttyä. Vuorella patikoiden ehdottomasti seurassa.
Nuuskamuikkunen: Keskittyy hetkeen.
Minä: Mitä vaativampi maasto, sitä tärkeämpää. Yleensä kyllä, koska on pakko miettiä mihin mennään ja ihailla ympäristöä, etsiä hienoja juttuja, alppikukkia, jokia, vuoria, murmeleita, laaksoja, vuoristomökkejä, vuoristoheppuja.
Nuuskamuikkunen: Vaeltaa vapaana taivaanlintuna sinne, minne mieli ja hetki vie.
Minä:En todellakaan. Lähtökohta ja loppupiste aina tiedossa. Variaatiomahdollisuuksia on kyllä, jos vaikka reitti on poikki tai iskee väsy.
Nuuskamuikkunen: Vaeltaa yhtä soittoa ties kuinka kauan, viikosta toiseen.
Minä:Puuttuu se teltta. Ja evästä pitäisi jossain vaiheessa saada lisää. Yön yli -reissut on kyllä pläänätty, mutta toteutus vielä hakusessa. Vaatii varustusta, johon en ihan ole valmis satsaamaan. Myös vuoristomökki houkuttelee.
Nuuskamuikkunen: Ärtyy kontaktinottajista.
Minä: Tykkään siitä, että vaihdetaan sana jos toinenkin, mutta pitkään en jaksa jäädä rupattelemaan. Varmaankin molemminpuolista, pitäisi jatkaa eteenpäin. Nämä mikrokohtaamiset ovat monesti kullanarvoisia anekdootteja.
Nuuskamuikkunen: Ei kestä rupattelua matkallakaan.
Minä:Toisinaan juttelen, toisinaan en. Mitä jyrkempi reitti, sitä enemmän se alkaa olla tyyliin ”Ai kauhee, nyt ei keuhkot enää pysty!” tai ”Pidetäänkö juomatauko.” Mutta tasaisemmalla jutellaan kaikki asiat maan ja taivaan väliltä. Tai huipun ja laakson.
Nuuskamuikkunen: Jos pitää kertoa retkistä, lörpöttelee kaiken säpäleiksi. Kuulee vain oman kertomuksensa, kun yrittää muistella minkälaista oli.
Minä: Tietenkin kerron retkistä! Ja kaikilla mahdollisilla kanavilla. Se vain vahvistaa muistikuvaa ja saa ehkä muitakin kiinnostumaan paikoista, joista eivät muuten tietäisi. Huomaan myös itse asioita, joihin en välttämättä olisi kiinnittänyt huomiota matkalla.
Nuuskamuikkunen: Vaeltaa vaeltamisen vuoksi.
Minä: Kyllä. Klisee pitää paikkansa, tärkeintä on matka tai tässä tapauksessa retki. Rakastan myös lähtöä; monesti hektinen, mutta heti kotiportin ulkopuolella on mahtava fiilis, uuden alku.
En resumen: Snufkin es el personaje de Tove Jansson, el del sombrero verde, quien anda por el mundo caminando, por los bosques, en las riveras y disfruta estár sólo. Soy yo cómo el? Un poco sí. Estoy de acuerdo, que lo más importante es el camino y hay que fijarse en el momento.Clisches, pero tienen su parte de la verdad.
Kurzgesagt: Schnupferich ist ein Figur von Tove Jansson, der mit dem grünen Hut, der gerne allein in den Wäldern, an den Flüssen wandert. Bin ich wie er? Ein bisschen schon. Bin einverstanden, dass das wichtigste ist der Weg und man sollte auf dem Moment konzentrieren.Klischees, aber so wahr.
Pala Suklaata 