Kesäjuttuja

26. July 2023 By suklaasyomari in Allgemein, kaupunki, kulttuuri, matkailu, Sveitsi Tags: kesä, Rote Fabrik, Zürich 3 Comments

Kylällä oli hiljaista, bussit ajelivat ohi puolityhjinä, siellä täällä joku tepasteli kohti asemaa. Kaupassa muutama haahuili kärryineen aprikoosien luota kohti jäätelötiskiä. Metsässä olin vain minä ja Aldo, sekä lammen sorsalinnut.

Kesä oli parhaimmillaan, melkein kaikki lomilla ja heinäkuu. Laivalaiturilla käynnistettiin bileitä, tyypit hyppäsivät korkealta laineisiin, kapusivat laiturin rakenteita myöten takaisin ylös. Kylmälaatikoista kaivettiin ruokaa, kuplivan korkki posahti ja grilli oli jo lämmin.

Tuuli puhalsi hiukset sekaisin, kun odottelin laivaa, joka vei suoraan toiselle puolen järven. Köysi ei lentänyt tolppaan, vaan sen ohi. Uusi yritys laskeutuii sen viereiseen metalliseen pidikkeeseen. Tarpeeksi hyvä, laiva pysyi laiturin vieressä. Oh, näitä järvi-ihmisiä…

Täpötäysi laiva purjehti järvenselän toiselle puolen punaisen tehtaan, Rote Fabrikin lähelle. Vedessä polski pienokaisia, leikkikenttäkin oli täynnä. Vanhan nosturisysteemin vieressä dj viritteli graffitibileisiin musiikkia. Kulttuurikeskuksen terassilla lautasilla oli enää muruja, laseissa juomaa. Ulkoilmaleffateatterista oikealle, piipun takaa, löytyi Summer camp, kesäleiri. Entisen tehtaan tiloissa ja pihamaalla vaihdetaan ajatuksia, puhutaan yhteiskuntapolitiikkaa, on kulttuuriprojekteja ja mahdollisuus tuoda omia töitä näytille.

Istuttiin hetkeksi alas, kuunneltiin musiikkia ja katseltiin. Hiljan hopeakorut, paidat ja tarrat tekivät kauppansa, porukkaa tuli juttelemaan, viettämään aikaa, tapaamaan kavereita.

Rantapolkua reunusti ihmisvirta, vedessä ja nurmikolla. Pikkuruisissa grilleissä paistui ruoka, musiikki soi ja jäätelökauppiaat pyyhkivät hikeä otsalta. Keskikaupungilla, järven vieressä, sähkökitarasaundista kuuli jo kauas, että paikalla oli Zürichin paras katusoittaja paikalla. 70-luvun saundit saivat vaarinkin lykkäämään varovasti keppinsä penkille ja tanssimaan muusikoiden vieressä.

Kotipihalla oli pakko pistää grilli päälle, sen verran oli kävelty tuoksujen keskellä. Onneksi kaapissa oli perunoita, vegimakkaroita ja bratwurstikin.

Kesäinen lorvimisfiilis sai jatkua seuraavanakin päivänä, kun patikan sijaan päätettiin lopulta jäädä syömään rauhassa aamupalaa, rupattelemaan pöydän ääreen pihalle. Iltapäivän auringon vaellettua järven puolelle laahasin korit varjoon ja kiskoin rikkaruohon sieltä, saksin kuivuneita ruusuja tuolta. Siinä vaiheessa, kun aloin vetää alppiruusujen alta muratteja olin jo ihan vauhdissa. Kaikki voima peliin ja irti!

Alus Zürichinjärvellä.
*A vessel on the lake Zurich.*

Rote Fabrik näkyvissä.
*Rote Fabrik on the sight.*

Kirpparijuttui, koruja, paitoja, musiikkia, olutta.
*Second hand stuff, juwelery, shirts, music, beer.*

@sadbutrat myyntipuuhissa.
*@sadbutrat and handmade jewelery.*

Saalistaja paikalla.
*A cat looking for snack.*

En resumen: Estámos en el modo de verano. Nada fue según el plan y así era perfecto.

Kurzgesagt: Manchmal müssen es einige Sommertage ohne Plan sein.

Tuokio Keväisessä Zürichissä

19. April 2023 By suklaasyomari in Allgemein, kaupunki, matkailu, Matkat, Sveitsi Tags: kaupunki, kevät, kukat, Zürich 2 Comments

Kävi sitten niin, että sormi meni pitkähihaisen teepaidan kankaasta läpi. Se oli selvästi merkki, oli mentävä kaupunkiin ja ostettava tilalle uusi. Lykkäsin lähtöä, mietin että jaksaako. Tunnustelin että huvittaako. Entä aurinko, olisiko sitä, sillä sateeseen en mene. Ihmisvirta harmaassa ja kosteassa betoniympäristössä tuntui epäystävälliseltä asetelmalta ja ehdottomasti vältettävältä juuri nyt. Jossain takaraivon puolella ääni muistutti, että musta paita pitää aina olla kaapissa käyttövalmiina. Sille nyt vain on käyttöä.

Sitäkin mietin, ettei reikäinen vaate haittaa. Kohta on kuitenkin kesälämpö ja muiden vaatteiden vuoro. Ompeleminen tuskin auttaa, sillä se repeää sauman läheltä uudelleen hiutuneen kankaan takia. Kylmänä päivänä vetäisin paidan päälleni, muistaisin reiän ja puhahtaisin, että ääh, miksi tämä on yhä näin. Joten sinne kaupunkiin.

Harvinainen huhtikuun sää, sillä villakangastakissa tunsin lievää hytinää, vaikka odottelin junaa auringossa. Sveitsin lämpö iskee auringon myötä heti ja hanakasti, Silloin lentää päältä takki, pitkähihaiset vaatteet muutoinkin ja lapset sekä urheilijat viilettävät välittämästi sortseissa. Tänään kaupungillä käveli yhä pipopäitä, paksuihin takkeihin kääriytyneitä ja muutama teepaitailija.

Noudin paidan, kuljin vanhankaupungin läpi, koska se on erityisesti auringossa kaunis. Jäljellä oli yhä kukkia eiliseltä keväiseltä juhlapäivältä, värit lilluivat lähteissä ja turistit yrittivät mahduttaa kameran silmään sekä itsensä että väriloiston.

Kantonien liput roikkuivat kujaa varjoilla täplittäen, aukiolla istuttiin kahviloissa ja maisteltiin oransseja drinkkejä, katseltiin ohikulkijoita cappuccinon vaahtoa suupielessä. Huomasin uuden italialaisen kahvilan, joka varmaankin on ollut siinä jo ikiaikoja, mutta jäänyt huomaamatta nurkkauksen taa. Sinne tulisin lämpimänä aamuna, söisin mantelisarven ja maistelisin kahvin aromia.

En resumen: La primavera ha traido las flores a Zurich.

Kurzgesagt: Der Frühling hat die Blumen nach Zürich gebracht.

tuoksua ja huumaa

5. April 2023 By suklaasyomari in Allgemein, kaupunki, luonto, matkailu, Matkat, Sveitsi Tags: kevät, kirsikankukat, kirsikkapuut, magnoliat, Villa Patumbah, Zürich 2 Comments

Viime viikko oli yhtä myrskyä, puita kaatui, metsässä meno yhtä aitajuoksua yli runkojen, kamat lensivät ja minä melkein myös. Sunnuntaina sääkartta näytti vähän rakoa sateiden välillä ja pienessä tihkussa lenteli mehiläisiä etsien kukkia; magnolioita, valkoisia kirsikoita, vaaleanpunaisia, aprikoosinkukkia ja mitä niitä onkaan.

Kävelin kadulla ja tuoksuttelin. “Ei, tämä ei toimi”, totesin nenä täynnä sellaista kukan terälehtien perushajua, vähän kirpeää ja orgaanista. Työnsin nokkani seuraavaan kämmenenkokoiseen vaaleanpunaiseen magnoliaan – toki tarkistaen ensin, onko kukkahämähäkki tai kenties joku pistävä lentävä ehtinyt sinne ennen klyyvariani – ja vetäisin nenäontelot täyteen oletettua tuoksua. Ei vieläkään.

Varsinaisesta liikunnasta ei ollut jälkeäkään, sillä oli jatkuvasti pysähdeltävä nyökyttelemään, että kyllä, tämäkin puska/puu/tiesmikäkasvi on taatusi seutukunnan kaunein. Väri – upea ja ainutlaatuinen. Valo – juuri sopivasti auringonsädettä varjon keskellä. Sijainti – miten sattuukaan juuri värimaailmaltaan sopivaan ympäristöön.

Villa Patumbahin puisto Zürichissä vetää kukkabongaajia puoleensa juuri näihin aikoihin. Kamerat räpsyy jo sen edustalla, missä kirsikka kukkii diivamaisesti keskellä kaupunkimaisemaa. Valurautaportista puikahtaa hymyileviä ihmisiä, keväthuuman luomamia.

Lähestyin valkoisten magnolioiden riviä sillä mielellä, että onhan näitä nähty. Pienet lerpattavat terälehdet ovat vähän sekaisin, eivätkä ollenkaan niin upean turpeita kuin tuplakokoiset vaaleanpunaiset tai keltaiset serkkunsa. Väheksyntä hyytyi sitä mukaa, kun hengitin makeaa tuoksua. “Nämäkö ne ovat?” Lähestyin valkeaa lurpaketta, nostin terälehteä ja haistoin. Kyllä, tässä on lumovoimaa.

Koska sää oli mitä oli, viileä ja pikkuisen epävarma, oli puistossa mukava käyskennellä, ei tavanomaista kevättungosta, silti muutamia ihailijoita ikuistamassa itsensä kukkapaljoudessa.

Toiselta puolen kadunlaidasta löysin löysäposkisen koiran vakavalla katseella. Bernhardilainen tuijotti hetken silmiini ja käänsi sitten päänsä pois. Ehkä se analysoi tilanteen: pikkuisen huumaantunut keväthuuruista, mutta ei ole vaarassa, eikä kaipaa pelastusta.

En resumen: La primavera ha llegado a Suiza.

Kurzgesagt: Der Frühling ist angekommen in die Schweiz.

Zürichin adventtitunnelmia

14. December 2022 By suklaasyomari in joulu, juhlat, kaupunki, matkailu, Matkat, Ruoka, Sveitsi Tags: joulumarkkinat, Joulutorit, joulutunnelma, Talvi, Zürich Leave a comment

Lumi teki tehtävänsä, jouluinen olo tuli vahvempana kuin vuosiin ja yhdellä kertaa. Kirsikkapuu oli päättänyt samaan syssyyn, että nyt on aika kukkia. Vaaleanpunaiset pitsimekot saivat jääkuorrutuksen, mikä saattaa pitää ne hengissä, olen kuullut sanottavan. Silti joulukuun kukka tuskin on helmikuun kirsikka.

Kolmas adventti tarkoitti, että jos haluaa mennä joulutoreille, alkaisi olla hetki. Jo junassa kaupunkiin selvisi, että ajatus oli levinnyt zürichiläisten mielessä kuin kulovalkea. Tungos alkoi jo sieltä.

Oli myös Silvesterlauf, talvinen juoksukilpailu keskustassa. Liikennevaloissa seisoi höyryäviä poroja ja joulupukkeja, jo osuutensa kirmanneita ja palauttavaa glögiä etsiviä porukoita. Limittäin ja lomittain haahuili joulutunnelman etsijöitä, päiväretkellä alppiauringossa käyneitä ruskeaposkisia lumilautailijoita ja laskettelijoita välineineen, joukossa luovien, monoja roikottaen, laudalla tönien.

Väkijoukko on yhä se mikä tuntuu eksoottiselta ja pikkuisen painostavalta. Silti lämmiteltiin hetki markkinoiden keskellä kuuma fish&chips lautanen käsissä, haisteltiin mausteisia tuoksuja. En muistanutkaan kuinka kylmä voi tulla, kun lumi kimmeltää. Kotona suussa maistui joulu, kanelinen ja neilikkainen, sanoisin. Joulutunnelma kai tiivistyi makumuistoon ja vaikutti ihan aidolta.

Toisena päivänä, arkena ja Zürichin asemalla oltiin oikeasti vain läpikulkumatkalla, mutta jos hetkeksi poikkeasi katoksen alle markkinahumuun. Sen verran, että tulisi nähtyä kristallein koristeltu kuusi. Joka siis ei ollutkaan kristallein koristeltu. Konsepti oli muutettu tuosta noin ajanmukaiseksi, lehvillä loistivat jouluvalot, jotka saivat energiaa alla olevista pyöristä. Jos haluat, että valot palaa, täytyy istahtaa polkemaan. Vieressä olevasta mittarista voi tarkkailla wattimäärää.

Lunta roipotti kosteasti ja kylmä tunkeutui joka sopukkaan takin alle. Emmentalilaisten kuuma omenamehu vei hytinän. Olisi ollut keltaista hernekeittoakin, ehkä markkinoiden laadukkain ja halvin annos. Kokeiluun meni silti toisen ääripään korealainen corn dog, maissinakki. Korealaisen draaman seuraamisella on seurauksensa; siitä kärsii sekä kroppa että lompakko. Nakkia ei tässä edes ollut, vaan friteeratun pötkylän sisältä löytyi venyvää juustoa, päällä chilikastiketta ja liru majoneesia koristeeksi. Annoksessa, tuskin oli mitään terveydelle hyvää, lähinnä rasvaa ja rasvaa, silti se hymyilytti.

Jäätyneitä kirsikankukkia.
*Frozen cherryflowers.*

Maalaisin tämän jos osaisin.
*I´d like to paint this. Just missing some talent*.

Populaa niin, ettei eteenpäin pääse.
*You just gotta go with the flow…*

Joulukylän humua Bellevuellä. Christmasvillage in Bellevue.

Fish and chips lämmittää käsiä.
*Fish and chips to warm up the cold hands.*

Kelluva teatteri ilmestyy rantaan näinä aikoina.
*The floating theater appears by the shore in December.*

Kuusi loistaa pyörävoimalla.
*The tree shines with bike energy.*

Enkeli ei näytä olevan samaa mieltä snäkin valinnasta.
*I think the angel doesn´t agree the choise.*

Sivukadun jouluvalot on symppikset.
*These christmaslights are kind of cute.*

Poseerauskohta selvästikin.
*The place to pose, it seems.*

En resumen: Nos vino nieve justo para el 3. adviento. Decoró todo como ázucar y lo que todavía faltaba del átmosfera de la navidad lo encontramos de las ferias de navidad.

Kurzgesagt: Es hat für 3. Advent geschneit. Der Schnee hat alles wie Zucker dekoriert und was noch fehlte von der Stimmung haben wir von den Weihnachtsmärkten gefunden.

Kirjavaihtarit ja suomiherkkuja sielulle

5. October 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, kirjallisuus, kulttuuri, matkailu, Sveitsi Tags: Fennica, suomalaista kirjallisuutta Sveitsissä, suomiherkkuja, Zürich 2 Comments

Sadetta, sadetta, harmaata ja lauantai. Istuin ratikassa kohti Zürichin solmukohtaa, jossa kaupunki on ehkä urbaaneinta, molemmin puolin jokea. Liikenne soljui virtanaan, haisi märille vaatteille, eikä tänään kauneus pistänyt silmään.

Nappasin itsestäni jälleen vahinkolaukauksen sateenvarjon alla, alan olla näissä ekspertti. Mitä silloin teenkään; nyt yritin kai saada kameraa päälle. Kasvojen lisäksi sormet olivat uniset, ehkä tämä oli se hetki, kun halusin ottaa kuvan vauhdikkaana virtaavasta Limmat joesta. Vedenpinnassa väreili sen voima, uoma oli täynnä virtaavaa vihreää, toisin kuin kuumina ja kuivina kesäkuukausina.

Migrationskirchellä Wipkingenissä vaihtuvat suomalaisten sinapit, pullat, karjalanpiirakat ja kuulumiset. Tänään myös kirjat. Pöydille levittäytyivät dekkarit, lukuromaanit, palkitut teokset, keittokirjat, muut tietokirjat, lastenkirjat ja suomalaiset käännösteokset. Paljon oli houkutuksia, lukemattomia, mutta liian monta siihen kasaan, joka odottaa yöpöydällä. Hillintä on vaikeaa, sillä näitä voi latoa kassiin veloituksetta. Sääntöni on, ettei kirjatorni kotona saa kaatua imuroidessa.

Ja montako toin itse vaihtoon? Yhden. Vain siitä voin luopua. Jotkut pitävät vuosittaista kirjapörssiä kuin hitaana kirjastona, ottavat nyt mukaansa ja tuovat ensi vuonna takaisin. Sekin sopii. Toiset tulevat katsomaan tarjonnan ja pääasiassa syömään pullaa ja kahville. Sveitsin suomalaisen kirkon korvapuustikulho tyhjeni ensimmäisenä, seuraavana mustikoin koristeltu porkkanakakku.

Fennica-kirjaston toimikunta järjesteli kirjoja, minä mukana. Iso osa oli pokkareita, niitä on varmaankin kevyempi tuoda Suomesta. Zürichin pääkirjaston kellarissa on Fennican aarteet ja niihin poimitaan täältäkin uutta luettavaa, mutta niitä kovakantisia. Kukapa arvaisi, että kaupungissa on tuhansien suomenkielisten teosten kokoelma, vuosittaiset uutuudet mukaanluettuina.

Zürichin Suomi-koulun pöydällä oli lisää houkutuksia. Mietin, mitä herkkuja tarvitsisin. Sillä tarpeestahan on kyse, kun puhutaan suomalaisesta salmiakista, suklaasta, ruisleivästä ja suomalaisista mausteista. Identiteettiäni on pönkitettävä, ettei se ala muistuttaa juustosta, voisarvista ja sveitsiläisestä suklaasta koottua ihmistä. Sekin minussa varmaan jo on, mutta ydin on kyllä rukiinen.

Päädyin kolmeen kirjaan ja kolmeen herkkuun. Päälle ostin vielä lakritsan. Ne mahtuivat hyvin kassiin ja pääsin muhimaan siihen mistä niin pidän. Hyvän tekstin pariin satunnaisen suklaapalan kera.

Limmat-joki pyörteineen. *Limmat-river with eddy current.*

Tässä yksi fennicalainen kulkee tyyriinä kohti kirjapörssiä.
*Going to book changing -event; a picture a took accidently, when I was trying to prepare the phone to take a picture of the river Limmat.*

Tämä portaikko tuo suomalaiseen kirjapörssiin.
*These staircase brings you to the Finnish books.*

Kakkua kahville? *Some cake for the coffee?*

Lukemista kahville?
*Some reading material for the coffee?*

Ainakin korvapuusti, vai kuinka?
*At least a cinnamon bun, right?*

Ja kotiin…? *And for later on to enjoy…?*

Hän vartioi seutua.
*He keeps eye on the area.*

En resumen: Los finlandeses necesitan unas ciertas cosas: libros en su idioma, pancitos de canela, mostaza y confites finlandesas. Por dicha tenemos gente, que organiza eventos, donde conseguimos todo eso con un cafecito.

Kurzgesagt: Die Finnen brauchen einige Sachen: Bücher in ihrer Sprache, Zimtschnecken, Finnischer Senf und Süssigkeiten. Zum Glück haben wir Leute, die solche Events organizieren, wo wir das alles kriegen, mit einem Kaffee.

Haikaroita ja kurpitsoita

7. September 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi Tags: elämystila, Juckerfarm, kurpitsat, Pfäffikersee, syksy, vyöruusu, Zürich 2 Comments

Yritin tainnuttaa kaikki houkuttelevat ajatukset vuoristosta. Teoriatasolla toteutettavissa, mutta sen verran on järkeä jäljellä, ettei kroppa ehkä sittenkään vielä kestä.

Vyöruusu on periaatteessa siis tainnutettu, käytännössä ei ihan. Koska oli sunnuntai, niin ehkä sitten sunnuntaikävelylle.

Pfäffikonin järven seutu on oikeastaan yksi niistä paikoista, joita viikonloppuna pitäisi välttää. Väkijoukot, lapsiperheet, juoksijat, kävelijät, pyöräilijät ja taivastelijat, kaikki ovat liikkeellä. Suurin osa porukasta virtaa Pfäffikonista suorinta reittiä Juckerfarmin elämysmaatilalle. Rauhallisempaa on heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.

Me lähdettiin kävelemään jonkunlaisen kanaalin jälkeen järvensivua myötäpäivään. Heti kaislikon jälkeen oli puu pesineen. Haikara liikehti jotain touhuten; vasemmalta viereen lennähti toinen. Kaksi, eikä vauvan vauvaa.

Joku valokuvaaja kuvaili tapahtumaa kameran ja pitkän putken kanssa, minä ja Aldo kännykällä. Uusi puhelin vakuuttaa, mutisin. Kuka jaksaa raahata helteessä kuvauskalustoa, kun kevyemmälläkin pärjää? Se että kuva ei isolla ruudulla olekaan yhtä tarkka kuin puhelimen näytössä, on vain käytännön ongelma. Avaa tietokoneen ruudun sijaan blogi puhelimella ja kas, jopas on hyvä kuva haikaroista.

Syyskuun aurinkoiset päivät on ihania, ei enää sitä paksua kuumuutta, mutta yhä lämpöä, jonka voi antaa painua ihoon muistoksi kesästä. Tämän sunnuntain aurinko tosin jätti mukavan tunteen lisäksi rinnuksiin ja niskaan punaisen muistutuksen. Ollaan vuoden talvea lähestyvällä puoliskolla, mutta aurinkorasvan pitäisi yhä kuulua ulkoilutarpeistoon.

Järveä reunustava rantatie on osittain päällystetty. Pistelin vauhdilla menemään, kunnes ranka alkoi notkua ja päässä sumentua. Kymmenisen kilometriä sen jälkeen, kun on vain tullut käveltyä kotona, on sittenkin kohtalainen matka.

Elämys- ja kurpitsafarmin meininki kaikui kauas järvelle. Laahauduin viimeiset metrit rypälekujan läpi kukkulalle kuin tryffelipossu saaliin toivossa. Jossain oli tulet ja tuoksui makkaralle. Täällä tarjoillaan lähiruokaa; bratwurstissakin on kurpitsaa. Tarjolla oli myös kurpitsarisottoa ja -keittoa, plus muuta syötävää sisätiloissa, jonne en jaksanut tunkeuta.

Pieni pyöräilyreppu ei ole ehkä paras väline kuskata kurpitsoita, joten jouduttiin vaikean valinnan eteen. Useita pieniä? Yksi iso? Rypyläinen, vihreä, oranssi, pitkulainen vain kummallinen? Koska myskikurpitsa on yksi parhaista, päädyin siihen ja lisäksi tietysti yksi lähikaupasta harvemmin löytyvä spagettikurpitsa, siitä saa mukavan aterian. Kotona tajusin, että jälkimmäinen jäi ostamatta. Pakko mennä toisen kerran.

Olin tehnyt uudella reseptillä omenakakun, jossa oli enemmän hedelmää kuin kakkua ja päällä vaniljainen tuorejuustokerros murulla. Se ja kahvi mielessä kaahattiin kotiin. Huoltoaseman kautta. Kuuma vaati viilennystä eli vaniljajätskiä lisäksi. Oikeastaan kakku toimii paremmin ilman sitä, mutta vyöruusu, se tuntuu vähemmän, kun edessä on muhkea lautasellinen herkkua.

Kaksi haikaraa, eikä vieläkään vauvaa. *Two hero*n and still no baby.

En yhtään ole poikki, muuten vain poseeraan.
*Not tired, just posing.*

Tasaista joka suuntaan. Taustan vuoret pilvien takana.
*Flat to all directions. The mountains in the background are behind the clouds.*

Syksyn krookuksia otuksilla.
*The fall crocus with some creatures.*

Seegräben ja elämystila.
*Seegräben and an adventurefarm.*

Rypälekujaa pitkin perille.
*Through a grapealley to the farm.*

Tapahtumien keskuspaikka.
*The center of action.*

Omenoita lilasta keltaiseen.
*Apples from violet to yellow..*

Lopulta omenakaakulle.
*And finally some applecake.*

En resumen: un paseito tranquilo alrededor del lago de Pfäffikon. Perfecto para el domingo y además en el final un pedazote de queque de manzana con heladito.

Kurzgesagt: der Sonntagsspaziergang rund um den Pfäffikersee kann auch gemütlich sein, wenn man früh geht.

Sveitsin turnee

27. July 2022 By suklaasyomari in Allgemein, matkailu, Matkat, Sveitsi Tags: Bern, Genevenjärvi, Gruyères, Lauterbrunnen, Luzern, Schilthorn, Sveitsin kesä, Zürich 2 Comments

Sain juuri sydämentykytyksiä, koska jostain syystä en päässyt blogin kirjoitusalustalle. Joka tapauksessa täällä ollaan; onneksi on kiertoteitä.

Eksoottisessa kesäflunssassa jaksan lähinnä yskimisen välillä vetää suoraksi punkalle. Siihen ei mahdu teknisten ongelmien setvimistä.

Niin ja joo, ei ole korona. Ihan normivirus. Siitä kai pitäisi olla tyytyväinen. Keuhkot on eri mieltä.

Tässä siis tiivistettynä kaikki tämänhetkiset ajatukset.

Loput kuvissa viime viikon työreissulta.

Kotikaupunki tai ainakin melkein. Zürich.
*Zürich. Almost home.*

Suojassa kuumuudelta.
*Escaping the heat.*

Hiukkasen usvaa. Ja puiden lehdissä näkyy kuivuus.
*A bit misty. And the leaves are getting yellow because of the lack of rain.*

Kofeeinia tarvitsee helteelläkin, mahdollisimman tiiviissä muodossa.
*One needs coffeine also in the heat, just in the most possible compact form.*

Pilatuksen yläosaan jo kiivetty, vielä puuttuisi huippu.
*Already got pretty high up in the mountain Pilatus, but the peak is to be climbed in the hopefully near future.*

Siinäpä se, Sveitsin sosiaalisen median nro 1 tai ainakin melkein: Staubbach-putous.
*There it is, the number 1 social media star of Switzerland or at least almost: Staubbach-waterfall.*

Schilthornilla reittejä riittää, Northface-polku silti yhä se ainut missä käyty.
*In Schilthorn there are plenty of paths, but still the only one where I have hiked is the Northface-path.*

Vuorennoita, öh siis, -neito.
*The maiden of the mountain. Or witch. Whatever you see in the picture.*

Jäätikkö ja joki.
*A glacier and a river.*

Uimarit Aaren särkällä.
*Swimmers on the reef of Aare.*

Vanha suklaatehdas.
*An old chocolate factory.*

Gruyèresin linnan muuria.
*The wall of the castle of Gruyères.*

En resumen: Tengo una gripe de verano y por eso solamente una historia de fotos, una vuelta en Suiza.

Kurzgesagt: Mich hat eine Sommergrippe erwischt, deswegen nur eine Fotogeschichte.

Juhla nimeltä vappu, kuka muistaa vielä?

4. May 2022 By suklaasyomari in Allgemein, juhlat, luonto, Sveitsi Tags: kevät, vappu, Zürich 2 Comments

Kevään juhlasuorassa pitää hoppua, nyt kai pitäisi suunnitella sunnuntaita. Äitienpäiväsimaa lienee luvassa, kenties mämmikakulla ja pääsiäispupusuklaalla koristeltuna.

Epävakaus Euroopan lähikulmilla rauhoitti Zürichin keskustan vappurähinät, tällä kertaa ei tuhottu paikkoja, vaan pysyttiin mielenosoituksen pääpointissa, mielipiteiden osoittamisessa.

Samaan aikaan toisaalla eli meillä kotona katseltiin ikkunasta sadetta ja syötiin venäläistä silliä sekä vegehodareita. Vappusalaatin koristeeksi pääsi kasvimaan ensimmäinen vähän hernettä suurempi retiisi, sen jaoimme tasapuolisesti kolmeen osaan. Satoa toukokuun ensimmäisenä!

Munkit pääsivät paistattelemaan iltapäivän auringossa ja costaricalainen rakensi kahvihetkeen installaation. Hän parantaa suomalaiset perinnejälkiruuat banaanilla.

Vappukukaksi avautui pihalle kielo. Harvoin olen yhtä iloinen mistään puutarhatapahtumasta, paitsi että äskettäinen huomio pihan nurkalla talvihorroksesta räpistelevästä siili vei voiton. Puiden alle kasattuihin lehtikekoihin ei koskaan saapunut asukasta; tämä löysi ihanteellisen kohdan siitä vierestä, tontin kulmasta murattien alta. Iso ja muheva siili oli ilmeisen tyytyväisenä ja meidän huomaamatta talvehtinut pihapiirissä ja otti lojot näin kevään tullen.

Nyt kirjoittelen kalenteriin seuraavia arkipyhiä, helatorstai ja helluntai. Ja mitä silloin syödäänkään? Ennustelisin, että yhä mämminjämiä suklaamunilla koristeltuna. Tai helahernekeittoa? Helluntaihampurilaisia?

Kielon valkoinen on niin kirkas, että kamera häikäistyy.
*The white of the lily of the valley is so bright, that the camera gets confused.*

Perjantaitortillat valmistelevat vappuun.
*Fridaytortillas prepare us for the Finnish springparty on the first of May.*

Kaikki kukoistaa sateen jälkeen, tuoreet lehdet tosin kärsivät myös vähän.
*The nature is happy of the rain, big soft new leaves may also have suffered a bit.*

Salaatti ja sen silli.
*Salad with herring.*

Kaikkea sekaisin, kuten vappuun kuuluu.
*Some herring salad and hotdogs, all together.*

Eka retiisi penkistä, siis sen kolmannes.
*First raddish from the garden, actually 1/3.*

Ne vappumunkit.
*The first of May -doughnuts.*

Näin costaricalainen syö vappumunkin.
*This is how a costarrican eats a Finnish doughnut.*

En resumen: En Finlandia el primer de mayo es una fiesta de primavera y como todas las fiestas, de mucha comida. Muchos hacen donas, yo también. El tico de la familia le añadió el toque tropical con rodajas de banano.

Kurzgesagt: In Finnland der erste Mai ist eher ein Frühlingsfest. Viele backen Donuts, ich auch. Der costarricaner der Familie hat dem Design einen tropischen Flair mit Bananescheiben zugefügt.

Kukkamaraton, aurinkoa ja pullaa

30. March 2022 By suklaasyomari in Allgemein, elämä, luonto, Sveitsi Tags: kevät, kirsikkapuut, kukkapuut, magnoliat, Zürich 4 Comments

Odottelen järven toiselta puolen harmaana lipuvaa sadetta. Tunnen itsenikin janoiseksi, niin kauan on siitä, kun edellisen kerran saimme maastoa kosteuttavan edes heikohkon kuuron. Hasselpähkinä ikkunan alla on jo hiirenkorvilla. Se riemastunee sateesta. Huomenna oksissa saattaa roikkua elefantin korvia – tai ainakin isohkon koiran.

Viikonloppuna oli tehtävä vaikeita päätösiä. Talvikausi vuorilla vetelee viimeisiä, mutta vielä olisi voinut. Kirsikat ja magnoliat sun muut kukkivat hulluna, ehkä myös viimeisiä päiviä, sillä sade riipii niistä terälehdet ja hehkeyden. Niitä pitäisi käydä katsomassa niin paljon, että illalla olisi varmasti silmien sulkemisen hetkellä mieli täynnä vaaleanpunaista.

Ja sitten ne semlat. Tarjolla on vuoden viimeiset. Oma laskiaispullakauteni loppui jo aikaa sitten, mutta sitten kuulin vegaasesta leipomosta ja jokaviikkoisesta pullatuotannosta. Jos kerran Zürichissä on vaikkakin ruotsalaisia laskiasipullan serkkuja, olisi väärin olla niitä testaamatta.

Päivät ovat menneet aurinkoa metsästäessä, kahvit ulkona, lounas ulkona, iltaruokakin auringossa. Iho auringosta pikkuisen säikähtäneenä. Kevätesikkomeriä nurmikoilla, kaikenlaista kukkarunsautta.

Siis silloin kun ei ole pitänyt istua sisällä. Mutta nämä hetket ulkona ovat olleet tärkeitä.

Välitilassa, työn ja auringon siirtymässä, otin kuvan, jotta sadeviikolla muistaisin nauttineeni. Kameraan virittyy varmaankin joku aurinkoisen hetken filtteri, sillä olen siloposkisempi kuin koulutyttönä.

Pullakaupan eli Moonshopin kadulla Bertastrassella leijui vaaleanpunainen sade; kirsikkaluumupuiden terälehdet olivat jo varisseet päiviä maahan, enää oli jäljellä haalea muisto kauneudesta. Zurlinderstrassen risteyksessä kuhisi, mehiläisiä ja kukkapaljoutta kuikuilevia. Valkoisiin japaninkirsikkapuihin tuskin olisi mahtunut enempää kukkia. Kadulla istuivat jonkun liikkeen kenties omistajat; he katselivat laiskahkosti ja jotakuinkin kärsivällisesti intoilijoita.

Kädet täristen kannoin semlakassia yrittäen olla tärisyttämättä kallista lastia. Olin juuri käyttänyt 29 frangia pullaan. Miten tuhlaavaista ja hullua.

Kardemummapulla näytti korvapuustilta, mutta oli tiukempi, makeampi, kuivempi ja kaneliton. Jos yritti unohtaa sen korvapuustiasian, tämä oli hyvää. Ehkä se tosiasia, että laskiaispulla mantelimassalla ja vattuhillolla voi maksaa 9 frangia olisi hieman hidastanut ostopäätöstä. Ehkä olisin päätynyt vain mantelimassaiseen. Pelkkä hillollinen ei ollut vaihtoehto. Jos siis olisin katsonut hintakylttiä. Syytän kevätriemastusta, kukkaloistoa. En tajunnut yrittää olla järkevä.

Kotona pihalla viritin pöytäliinan ja pyyhin hämähäkinverkot tuoleista. Makuraati oli sitä mieltä, että kaikki pullat olivat luonnollisesti erilaisia kuin omat leipomukset – jotka todettiin paremmiksi – mutta myös ikäänkuin toiseksi lajiksi. Ja ylihinnoitelluiksi, hyvin zürichiläisiksi siis.

Ei kotoa tarvitse välttämättä mennä kaupungille asti kukkapuita katsomaan, niitä on joka nurkalla. Lähikurvissa, lenkillä kohti seuraavaa kylää, valtavia magnolioita vanhojen talojen pihoilla, vaaleanpunaisia kirsikoita vaaleanpunaisten asumusten edustoilla.

Haahuiltiin siis vain katua eteenpäin, puulta puulle, vaaleanpunaiselta valkoisen luo. Ja puiston portista sisään.

Villa Patumbah, 1800-luvulta, nykyisin suojelukohde puutarhoineen, on kuin ylistys keväälle. Punavalkoisia valtavia makeasti tuoksuvia magnolioita, valkoinen kirsikka, kapealehtisiä lerppamagnolioita (ei, tämä ei ole kasvitieteellinen nimitys) ja ne koristeelliset rakennukset, jotka luovat satumaiset kulissit.

Oikeastaan oli se ja sama missä kävelee tai mihin. Piti vain päästää kevät sisään. Tervetuloa!

Aurinkopaussi ennen sisähommia.
*A moment in sun before work inside.*

Kirsikkaluumun kukinta lopuillaan.
*Cherryplum* *in the end of the blossoming*.

Viimeiset kermapullat.
*The last semlas of the season.*

Voi tätä kukkien määrää!
*An enormous amount of flowers.*

Parvekke kukkien keskellä.
*A balcony behind the flowers.*

Ei nämä talotkaan ole hullumpia.
*The houses are not that bad either.*

Pullat kärsivät vain lieviä vahinkoja matkalla.
*The pastrys suffered just little damage on the way.*

Juoksulenkin vakio ihasteltava.
*A obligatory stop to admire (on my jogging route).*

Vanhojen pihojen kauneutta.
*The beauty of old gardens.*

Villa Pathumbah on jo itsessään kaunis, kevätasussa vieläkin hehkeämpi.
*Villa Patumbah is beautiful, in it´s springclothing even more amazing.*

Tuoksu? Makeahko.
*The scent? Sweetish.*

Patumbahin muuta kukkaloistoa.
*Other flowers by Patumbah.*

Onhan nää nättejä.
*Beautiful, or what?!*

Hörsyläkirsikka, ei myöskään virallinen nimitys.
*Some sort of cherry, I suppose.*

Lerppamagnolia. Ei myöskään virallinen nimitys.
*Also sort of magnolia.*

En resumen: Este era el fin de semana de la culminación de florecimiento de magnolias y diferentes cerezas en Zurich. La ciudad se viste en la primavera en rosado y blanco. Vean las fotos en el blog.

Kurzgesagt: Zürich, bekleidet im Frühling, ist rosarot und weiss. Sonne pur, Magnolias und Kirschbäume mit tausende Blumen. Danke, wir haben es in vollen Zügen genossen.

Meillä kävi kevät

5. January 2022 By suklaasyomari in kaupunki, luonto, Sveitsi, Urheilu Tags: Alpit, lenkkeily, navigointi, urheilukello, Zürich 5 Comments

Täällä taas! Pidin joulun jälkeen vapaata, kuvittelin tarvitsevani ainakin kerran vuodessa ihan puhtaan lomaviikon. Muutamassa päivässä tuli selväksi, että päinvastoin kuin olen aina luullut, kykenin sittenkin tylsistymään. Välipäiville ei ollut kahvilakahvitteluja, elokuvia elokuvatettereissa tai museoissa luuhaamista ja säät pitivät huolen, ettei päiväretkille Zürichin ympäristön vuoristoon ollut oikein myöskään menoa (sadetta, tulvia ja lumivyöryjä). Joten lähdin ulkoiluttamaan uutta urheilukelloa kaupungissa.

Tarkoitus oli kokeilla navigointi-ominaisuutta kotipusikoissa, mutta mieluusti vierailla poluilla. Löysin uuden pätkän yhdistettynä tuttuun ja lähdin kiertämään Witikonin kaupunginosaa metsiä myöten.

Leppeässä ilmassa tuoksui kevät, linnut kantoivat oksia nokissaan ja kaunokaiset, Bellis Perennis, avasivat terälehtensä nurmikoilla loistaen pieninä valkoisina pilkkuina. Ei siis ihan tavallinen joulu-tammikuu. Kadulla ohi sujahti lapsia skeittilautoineen – sortseissa.

Metsässä joen varrella oltiin kanjonissa ja varjossa, viileämmässä ja talvitakkien osastossa. Paitsi me juoksevat, meillä kerrokset kuoriutuivat kilometrien myötä.

Elefanttipurolla laitoin navigoinnin päälle ja kello tuntui entiseen verrattuna älykkäältä ja helpolta. Kunnes suuntaa näyttävä nuoli yhtäkkiä halusikin viedä takaisinpäin. Vika ei ollut ymmärryksessä tai kellossa, vaan reitin gpx-tiedoissa.

Reitti ei lopulta vienyt purossa seisovan elefantin ohi, mutta polun varrella seisova puusta veistetty pää kärsällä kertoi, että paikka oli oikea. Viime päivien puhuri oli kaatanut puita ja aurinko oli jossain kaukana ylhäällä. En ollut muutenkaan ajatellut ottaa kuvia, kunhan pistin juosten, sillä kovin esteettinen ei lumeton, risuinen ja lehdistä muhjuuntunut polku ollut.

Witikonissa reitti vei sen vanhalle kirkolle, jossa entinen naapurimme vihittiin 1900-luvun puolivälissä, luulen muistavani. Kukkula näkyy vanhojen talojen reunustamana tuli mistä suunnasta tahansa ja sen ohi on ajettu taatusti tuhat kertaa, silti vanha osa on jäänyt käymättä.

Kirkon muurilla istui porukkaa nauttimassa auringosta, katselemassa maisemia ja yksi vanhempi pariskunta setvimässä kiivaasti suhdettaan. Portin kyltissä tosin vedottiin rauhalliseen käytökseen kirkkomaan läheisyydessä.

Kontrasti kanjonin varjoisaan lähes sokaisi; miten en ollut tajunnut, että näin läheltä kotia näkyvät Alpit aivan älyttömän upeasti? Zürichinjärven yllä leijui usvaa, mutta lumihuippuja ei peittänyt mikään.

Kukkulalta näkyi myös se, miten moderni piirittää vanhaa. Herttaiset Riegelhäuser eli ristikkotalot ovat jääneet vähemmistöksi ja kaupunki sekä valkoiset laatikkotalojen korttelit kuroneet niittyjä umpeen.

Vain piirun verran viistoon normireiteistä ja olo oli kuin lomalta palatessa. Kello näytti reilut 15 kilomeriä ja 68 tuntia palautumista. Edellinen pitänee paikkansa, jälkimmäinen tuskin. Mutta meillä molemmilla on opettelemista, kellolla ja minulla. Tämän tutustumissession jälkeen olemme valmiita vuoristoon ja tuntemattomille reiteille.

Jokikanjonissa ollaan auringon ulottumattomissa.
*The sun doesn´t reach the canyon at this time of the day.*

Pahka poikineen. Ja patikkakyltistä näkee, että olemme Zürichissä.
*Burl with the family. The hiking sign tells we are in Zurich.*

Ristikkotalon oven edessä roikkuu vielä misteli.
*The timber framed house has still a misteltoe hangin in front of the door.*

Kirkon muurilla istuu porukkaa ihastelemassa maisemia.
*The wall is a perfect place to look at the view.*

Kun päätä käänsi kohti Zürichiä, muuttui maisema usvaisemmaksi.
*When you turn your head towards Zurich, the view gets misty.*

Witikonin uutta ja vanhaa asutusta.
*New and old settlement in Witikon.*

Turvallisesti kotikukkulalla.
*Back on the hometown hill.*

En resumen: El tiempo está semi loco y las condiciones en las montañas cercanas malas, así que fui a probar la navegación con mi reloj de deporte nuevo en los bosques de Zurich. Después del cañon en la sombra subimos a la igelicia de Witikon y que increibles eran el sol y los Alpes! Y creo que ahora ya estoy lista para subir a las montañas con este aparato, que me ayuda a navegar hacia los nuevos destinos.

Kurzgesagt: Das Wetter spielt verrückt und deswegen habe ich meine neue Sportuhr in den Wälder von Zürich probiert. Nach dem Schatten im Tobel sind wir auf dem Kirchhügel in Witikon gestiegen und was für ein Kontrast! Wunderschöne Aussicht zu den Alpen und Sonne. -Und jetzt bin ich bereit in den Bergen zu wandern mit den Apparat, der mir zu den neuen Wegen navigieren hilft.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Tag Archives: Zürich