Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.
Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.
Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?
Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.
Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.
Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta. This foto is now the background picture of my phone.Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way. Tämä on jäätikkökaivo. This is a so called moulin. Kalassa. Fishing.Polku kulkee tästä. This is the path. Tyypit tauolla. Some guys havin a snack.Polku on nirhattu kallion kylkeen. The path has been carved on the side of the rock.Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia. The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa. The path goes normally on the dam, which was now repaired.Legendaarinen Grimselin Hospiz. Legendary Grimsel Hospiz. Maan uumenissa on kristalleja. Deep in the ground there are crystals.Rakennustöitä. Constructionsite.Karussa maisemassa värit korostuu. In this bare nature the colors seem even more intense.Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa. This means, we got some bilberrypie.Mun lepohetki. My siestamoment.Vuorilla sapuska on melko tömäkkää. In the mountains the food is pretty heavy.
En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.
Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.
Olihan siitä maininta, että näillä seuduin pitää maksaa parkkimaksu. Noustiin kiemurtelevaa tietä ylös ja ohitettiin parkkipaikka lippukoneineen, jatkettiin eteenpäin, toisen parkkipaikan ohi, kilometrejä kertyi, tie pieneni, mukuloitui, kapeni ja metsittyi. Siinä missä ei päästy enää eteenpäin ei maksumahdollisuutta ollut.
Rustasin kaupan kuitin toiselle puolelle “Liebe Murgtaler, ei tajuttu tätä parkkihommaa, mutta maksetaan takaisinpäin mennessä, liebe Grüsse Aldo ja Liisa” Ihan kohteliaisuussyistä laitoin Aldon ensin. Hän ei kyllä hyväksynyt lappua, jätin sen silti tuulilasiin. Ei todellakaan lähdetty enää kiemurtelemaan mäkeä alas ensimmäiselle parkkipaikalle pysäköintimaksun takia. Ihan sama, mutisin. Se olkoon minun joululahjani, koska kahden hengen ryhmänjohtajana hoksasin homman liian myöhään.
Mielikuvissani patikka, jolla noustaan melkein kilometri ylemmäs alppijärville, tarkoittaa karua maisemaa, kapeaa polkua rotkon reunalla, siksakkia kalliossa, kaukana kasvustosta. Todellisuus olikin sammaleista satumetsää, kiviportaita, alppiniittyjä, sembramäntyjä ja heinäistä kivikkoa.
Oltiin Glarusin klassikkoreitillä ja huokailin, että siis miten en tajunnut tulla tänne aiemmin. Lähellä kotia, silti sopukka ei-missään. Siis siinä mielessä, ettei vuorten väliseen laaksoon Murgtaliin kanna mobiiliverkko, ylös ei pääse hissillä, eikä palveluja näin syksyllä ole minkään sorttisia.
Polku Merlenistä rutistaa ihmisestä kaiken mehun heti alkuun. Näin repuissa useampia 2l litran vesipulloja, eikä se ole liioittelua. Vaikka kuljimme matalalla paistavan auringon ulottumattomissa suurimman osan ajasta ja lämpötila oli ehkä 12, irrotin housujen vetskarilahkeet melkein alussa ja paita oli litimärkä ylös asti. Murgseehütte oli kiinni; juotava oli kannettava itse.
Tallasimme vesistöjen viertä, ohi kuohuvien putousten ja alppilaaksosta seuraavaan. Murgbach oli sen verran täynnä, että päälle roiskui viilentävää pirskettä. Vieressä oli puusta veistetty pää runonparren kera. Pään sisältä, siitä aivojen kohdalta, löytyi muovikuoresta metallilaatikko ja kirja. Siihen saa ohikulkija kirjoittaa värssynsä. “Kiitos, että löysin tämän polun!” raapustan. Aldo jää luomaan runonparsia, minä yritin viilentyä putouksen vesisumussa.
Ylempänä kasvusto oli havupuista, osa korkeita, toiset muutaman metrin, leveälle levittyviä mäntyjä. Heinä oli syksyn lyttäämää, keltaisen ruskeaa. Oltiin Alpeilla, silti korvissani soi Ultra Bran “Savanni nukahtaa, iltapäivän aurinkoon, myös me nukahdamme, me väsyneet leijonat…”
Välissä syötiin leivät; mukana ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Hiljan tekemät suklaapiparit jätettiin kahvin kaveriksi Murgseefurggelin luo, korkeimpaan kohtaan, missä siirryimme Glarusin kantonista St.Galleniin ja nähtiin alhaalla ensimmäinen Murginjärvi. Oltiin 1983 metriä merenpintaa korkeammalla. Lokakuun loppu, eikä missään pienenpientä lumiläikkää enempää talvea.
Reitin kolme järveä ovat kyljikkäin. Siellä näyttivät monet pitävän eväspaussin. Samasta kohtaamispisteestä löytyi myös majatalo, joka siis jostain syystä oli aloittanut talvilevon viikkoa ennen kuun päättymistä.
Alaspäin mentiin vauhdilla, matka oli lyhyt ja viettävä. Maiseman värit muistuttivat villapaitaa, pehmeän lempeää ruskeaa, punertavaa, kellertävää ja veteen heijastuvat vuoret kuin peilikuvia, toisinaan siveltimellä sameaksi laveerattu.
Aika hämärää aamupäivällä, aurinko ei kanna tänne asti. Pretty dark in the morning, the sun is still behind the mountain.Tästä ylös, rehevän kaunista metsäpolkua. Up we go; beautiful forestpath.Selän takana Churfirstenin vuoret ja Walensee. Behind the back Churfirsten and lake Walen.Ensimmäisen alppilaakson tavarahissi. Tai ehkä tällä tuodaan vuohia, lampaita? The gondola to bring stuff to the alpinevalley. Or maybe goats or sheep?Syksyn valo on kaunis. The autumnlight is beautiful.Muutamat kukat vielä voimissaan. Some flowers still going strong.Putouksena ryöppyävän joen vierestä löytyy kirja. Beside a river there´s a book to write some verses.Aldo luo runoutta. Luulen. Aldo is creating poetry.I think.Tähän oli pysähdyttävä tuulen ja vesiroiskeen raikastettavaksi. Had to stop here to get some refreshment from the splashing river and wind.Navetta näkyvissä. A cattleshed in sight.Voinko muuttaa kesäksi tänne? Could I move here for the summer?Kostea kalliopolku. A wet and rocky path.Olisiko tämä sembramänty? Is this swisspine?Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta eväänä leivät. Might be surprising, but we had sandwiches for snack.Joessa vilahtelee pieniä kaloja. Small fishes in this river.Minusta ihan savannia. Looks like savanna for me.Murgseefurggel, 1983 m.Tälle nousulle tarvitsen kahvia. To this hike you really need your coffee.Kultainen sieni, joka siis kasvaa lehmänläjässä. A golden shroom growing on cowpat.Kahden järven välisen muhkuran luona myös majatalo. Between the two lakes there´s the alpine hut.Kuten sanottu, valo on upea! As said before, the light was incredible!Matalaa männykköä. Some pines.Lehdet ovat suurelta osin pudonneet, tässä vielä ruskaa. There are almost no leaves, nut here still some yellow ones.Lievästi viettävä polku dippaa lopulta jyrkästi laaksoon. The slightly down going path dips suddenly sharply to the valley.Siellähän on jälleen putous. Another waterfall.Tässä tajuttiin vesivärien todellinen merkitys. Here we realised the real meaning of watercolors.Raikasta vettä. Refreshing water.
En resumen: Esta vuelta en el valle de Murg era definitivamente uno de mis favoritos. Casi un kílometro de subida, un paisaje increible, luz de otoño lindísimo y tan remoto, que no funciona el teléfono, pero en total no tan lejos de Zurich. Nos vino una multa de parqeo, por chapas, pero que importa, que lo usen para la infraestructura.
Kurzgesagt: Glarner klassiker war wirklich ein Topwanderung. Sportlich, aber nicht gefährlich, mit Wasserfällen, Flüssen, super Aussicht. Ziemlich nahe Zürich, aber so weit, dass ein Handy nicht funktioniert.Wenn man bis Merlen fährt, sollte man die Parkgebühr schon beim ersten Parkplatz bezahlen.Oder dann die 40 Franken Busse später zahlen.Wie wir.
Melkein vahingossa tuli nähtyä aivan upea ruska, löydettyä oranssinpuna, syvän keltainen. Edellisen päivän palmut Luganossa unohtuivat välähdyksessä; ketä kiinnostaa alati vihreä ja tylsä palmu, kun väriloisto avautuu laaksossa, jonne pääsee vain jalan.
Aamulla olin herännyt jo kuudelta, sillä majapaikan ilmastointisysteemi tuuppasi voisarven tuoksua. Nälkä heräsi heti. Sarvi ei ollut kovin kummoinen, mutta täydensi muuta aamupalaa ja täytti aamuvarhaisesta heränneen croissant-tarpeen.
Olin pitkään halunnut nähdä Foroglion kylän, joka on valittu yhdeksi Sveitsin kauneimmista ja ajattelin, että samalla keikalla voitaisiin nousta Calnègian laaksoon.
Seutu ei ollut aivan uutta, sillä polun alkuun vievässä Bavonan laaksossa asuu ystäviämme. Tien varrella on koru toisensa jälkeen ja kivirakennukset ihmeellistä. Lohkareiden onkalotkin on otettu käyttöön ja kallioinen lippa suojaa ylhäältä tippuvilta yllätyksiltä.
Foroglio on suosittu paikka, kesällä sinne varmaan jonotetaan. Nyt syksyllä liikkellä oli muutamia porukoita. Eräs iäkäs rouva kiirehti meidän luokse kertomaan patikkasovelluksen kätevyydestä, sieltä löytyy samasta reitit ja yhteydet. “Koska kuulin, että puhutte espanjaa.”
Foroglion kylän vieressä on putous, jonka viertä lähdimme nousemaan rappuja ylös. Täällä ei sovellus olisi auttanut reittien kanssa, kellokin näytti vain kauniisti heijastuvia syyslehtiä reitin sijaan. Ehkä vika oli satelliitissa, ehkä syy joku muu. Tekniikan toimimattomuus tuskin haittaa ketään, polku on Val Calnègiaan asti hyvin merkitty.
Puntidin muutaman talon rykelmä on sekava, kivien rytmittämä. Kauempaa asumuksia tuskin havaitsee, niin hyvin ne istuvat maisemaan. Joki on se sama, joka putoaa alas Foroglioon muhkeana putouksena. Toiselle puolen virtaa pääsimme tietenkin kivistä ladotun kaarisillan yli. Roomalaisten aikuinen sekin, sanovat.
Puntidista eteenpäin polku nousee yhä, mutta kuljimme joen viertä, keltaisen keskellä, kohti uusia putouksia ja terävänä laakson päässä odottavaa bhuippua ja paistetta. Aurinko ylsi retken alkupuolella hetkeksi korkeiden seinämien väliin ja takaisin kävellessä selkää lämmittäen.
Määränpään lähettyvillä oli jälleen silta joen yli, modernimpi kylläkin. Ilmeisesti aiempi riippusilta on lähtenyt veden matkaan, tämä oli puusta ja uuden näköinen. Silta vie Gerraan, jonka asumuksia tuskin huomaa, ne ovat järkäleiden katveeseen ja osittain allekin rakennettuja suojia karjalle, ihmisille tai juustolle.
Calnègian kivitalot olivat samaa sarjaa kuin aiemmatkin matkalle osuneet, pieniä, pinnalta eläväisiä ja toisiinsa tukeutuvia. Paikassa vallitsi syyspäivänä rauha. Kesällä niityille tuodaan lehmiä laiduntamaan. Kapeassa laaksossa ollaan todellakin kuin herrankukkarossa. Istahdimme kivelle syömään leipiä ja tuijottelemaan käsittämättömän keltaista maisemaa. Sveitsissä ei kovin maailman ääreen pääse, mutta täällä tuntui siltä. Olimme toisessa aikakaudessa, siellä missä luonto määrää elämää, perinteet pitävät hengissä.
Takaisin palattiin samaa reittiä, vaihtoehtoa ei ollut, sillä aurinko oli jo alhaalla. Gerran kohdalla mies kysyi italiaksi, että onko vielä pitkä matka Calnègiaan. “No mitä siellä on, kannattaako mennä? Lisää kivitaloja?!” hän hymähti ja käveli sillan poikki kameravarustuksensa kera.
Foroglion Osteria La Froda oli vielä auki ja päätettiin syödä iltapalaa ennen monen tunnin ajoa kotiin. Ruokalista on perinteinen, vanhoja reseptejä ja lähiruokaa vaalitaan. Kaikki tarjoiltiin polentan kera tai perunamuussilla ja lihalla, kuten näillä seuduin varmaan on aina ollut. Valittavana oli tavallisten porsaan ja naudan lisäksi murmelia tai vuohea ja kasvissyöjälle lähinnä tattarinuudeleita juustolla ja vihanneksilla tai polentaa juustolla. Päätettin kokeilla ekstreemiä eli leikkeleitä perinteiseen tapaan, leipää ja salaattia. Kun edessä oli erilaisia kuivalihoja ja makkaroita reippaalla rasvamäärällä olin lannistua, mutta Aldo testasi myös laardia, valkoinen viipale sitä itseään. Olen syönyt pitkään lähes kasvispohjaista ruokaa ja tämä oli kyllä tuhti satsi, eikä tule toistumaan enää ikinä. Tulipa ruokailtua, kuten calnegialaiset ikään, perinteitä ja vanhoja valmistustapoja vaalien.
SabbioneViimeinen kylä ennen Forogliota. The last village before Foroglio.ForoglioForoglion putous. The waterfall by Foroglio.Foroglio on pieni mutta kaunis. Foroglio is small but pretty.Reitti kateissa, jäljellä vain lehtiä. The route missing, only leaves left.Pikkuisen noustu joen tasolta. Already some vertical meters behind.Portaita ylös. Up we go.Puntidin silta näkyvissä. The bridge of Puntid is on the sight.Väriä on maisemassa pisteinä. The whole place is like a painting.Puntidin silta on sekin kivestä. The bridge in Puntid is made of stones, of course.Vesi virtaa kivien lomassa. The water flows between and over the stones.Pari-kolme putousta näkyvissä. A couple of waterfalls on the mountains.Tämä on Calnègia. This is Calnègia.Täällä kaikki on kivestä. Here everything is made of stone. Punainen piste: minä. The red spot: me.Nättejä sieniä. Pretty shrooms.Sillan toisella puolen kiven alla onkalo. On the other side of the bridge there´s a small cave.Paljon kiviä, joilla leikkiä. A lot of stones to play with.Perinteitä lautasellinen. Salaatti tuskin kuuluu niihin. A plate full of traditions. The salad might not be part of it.
En resumen: Pensé que la culminación de este paseito iba ser el pueblo de Foroglio y su catarata, pero en total la belleza increible nos tocó unas horas después llegando caminando en el valle de Calnègia. Los arboles en colores de otoño brillaban en el sol y entre los montes había una tranquilidad asombrosa.
Kurzgesagt: Ich dachte der Höhepunkt wäre Foroglio und der Wasserfall, aber die unglaubliche Schönheit haben wir erst nach ein paar Stunden laufen in Calnègiatal gefunden. Die Bäume in Herbstfarben haben gescheint und zwischen den Bergen herrschte eine sagenhafte Ruhe.
Sain eilen aikaan erinäisiä kaaostilanteita, joita kypsästi syytän auringonpimennystä. Tänään otan varman päälle ja mietin jopa, että pitäisikö kuvamateriaali jakaa kahteen osaan, etten kuormita päivää liikaa.
Heti seuraavassa hetkessä päätän, että ei, kaikki peliin. 30 kuvaa? Ihan sama, lataan ne tähän putkeen ja se joka ei jaksa, vaihtaa sivua.
Edellisen postauksen Lugano vaihtui illalla Italiaksi, sillä Sveitsistä ei löytynyt lähimailta yhtään rahapussille sopivaa majoitusta. Sitäpaitsi mikä ihana tekosyy mennä yöksi rajan toiselle puolen ulkomaille, vaikka vain hetkeksi.
Luganojärvellä oli hiljaista, kaikki näytti olevan kiinni. Puolisen tuntia myöhemmin meidät otti vastaan Porto Ceresioon vievä talorykelmä, joiden välistä pilkotti kirkko ja eläväinen aukio. Seudun väki olikin täällä, illan viimeisissä auringonsäteissä aperitiivin ääressä, tepastelemassa lungolagoa pitkin, kävelytietä järven sivustalla.
Käytiin heittämässä kamat B&B:n ja ihasteltiin parvekkeelta järvinäkymää, palmuja. Talo oli täynnä kitschiä, kaikenlaista rantaroinaa. Herttainen, mutta kummallinen oli myös aamiaispyötien sijoituspaikka, ne olivat keittiön viereisessä huoneessa pienen uima-altaan äärellä. Suihku peränurkassa oli kaiketi looginen, ottaen huomioon uintimahdollisuuden. Lainaksi olisi ollut kajakkeja, suppilautoja ja muita, sillä pihan poikki pääsee kätevästi järvelle.
Käveltiin etsimässä kylältä ilta-ateriaa vain todetaksemme, että lähes kaikki ravintolat olivat pimeinä. Ihmettelin, minne ne kaikki aperitiivi-ihmiset menisivät syömään. Siinä ainoassa ravintolassa oli vain muutama pöytää ja kaikki varattuja.
Mobiilinetti ei pelannut, oli käveltävä takaisin wlanin luo majapaikkaan etsimään ratkaisuja nälkään. Hoipuin energiapulassa, eihän voi olla ettei Italiassa saa ruokaa! Pyörsimme takaisin aperopaikkojen lähelle; baarin ruokalistalla oli sentään pizzaa. Päällä oli kaikki pakaaseista löytyvät kerrokset, myös yökäyttöön tarkoitettu huppari, silti paleli; mutta miten kauniisti valot tuikkivat järven molemmin puolin.
Aamupalalla meitä oli tasan kaksi. Juotiin talon italialaiset sekä amerikkalaiset kahvikanisterit tyhjäksi ja suunnattiin kylän leipomoon. Tiskissä oli kauniita sokerileipurin taidonnäytteitä, pienenpieniä leivonnaisia joiden koristeeksi oli asetettu joutsen. Pyynnöstä meille täytettiin ystävällisesti eväsfocacciat.
Puolisen tuntia myöhemmin pyörittiin jälleen Sveitsin Luganossa ja aseman parkkipaikalla. Jumituimme ensimmäiselle, jossa ei lopulta ollutkaan tilaa. Seuraavalta, pohjoiselta parkkipaikalta, löytyi paikka, mutta maksulaite puuttui. “Missä se verdammtes vehje on??!! Juna lähtee viiden minuutin päästä!” hermoili toinen zürichiläinen, joka ilmeisesti oli vetänyt useamman juoksurundin alueen ympäri, tarkastanut kaikki mahdolliset pylväät ja tolpat. Hän meni menojaan – maksamatta – kun huomasin maininnan sovelluksesta. Paikallisen junayhtiön SBB:n parkkia ei siis voi maksaa samalla appillä, jolla ostetaan liput. Ehei. Aloin ladata puhelimeen uutta sovellusta. Siihen tarvitsin salasanan Swisspassiin, joka toimii tunnisteena junamatkailussa ja muussa. Ihan puskista tuli tämäkin, joten ei muuta kuin salasanan vaihtoon.
Aika monta #¤rkelettä saattoi päästä suustani. Junailu ja byrokratia, siinä vasta näppärä kaksikko.
Vasta puolen päivän jälkeen oltiin junassa, joka vei meidät kolmessa minuutissa funikulaarin luo. Stressitaso alkoi laskea, sillä olimmehan paratiisissa, Paradisossa. San Salvatore nousi uhkeana melkein sokeritoppamaisena edessä. Samassa loosissa oli nainen kahden lapsensa kanssa ja jalkojeni välissä heidän koiran muhkea häntä. He olivat nousseet Monte Brélle edellisenä päivänä, nyt oltiin menossa vain nauttimaan näkymistä ja auringosta.
Ihan täyttä aurinkoa ei päivä tarjonnut, alkuun sumuista huttua ja kastanjametsässä varjoa. Kolmen tunnin patikasta tuli varmaan neljä, sillä kuvailin samalla paikkoja virtuaalimatkaa varten. (Lähtisitkö mukaan?!) Kapusimme vuoren laen yli ja laskeuduimme sen toiselle puolen, taatusti tuhat rappusta alaspäin aina järvelle asti.
Italiasta tuotu foccaccia maistui älyttömän hyvältä puunrungolla istuessa. Olimme metsässä taasen kerran ihan yksin. Siellä täällä rapsahteli; ne olivat kastanjoita, joita yritettiin väistellä, sillä piikit on todella teräviä.
Morcoteen laskeuduttiin sen maamerkin, Santa Maria del Sasson yläpuolelta, kirkon, jonka näimme jo Italian puolelta. Itse kylä on pikkuruinen, mutta viehkeä kapeine kujineen ja palmuineen.
Oli sen verran ilta, että päätettiin jäädä rantaravintolaan iltaruualle. Takaisin Luganoon pääsee päiväsaikaan myös laivalla, myöhemmin postibussilla. Tattipastan jälkeen noustiin bussiin, joka kiemurteli pimeää rantatietä takaisin Luganoon.
Italian puolella, mutta Luganojärvellä Porto Ceresio / Porto Ceresio in Italy, but by the lake Lugano.Okei, tähän näkymään voin herätä. Ok, this is an acceptable view from our room. Tuonne Morcoteen laskeudutaan ylhäältä San Salvatorelta. We hiked from the top of San Salvatore to Morcote.Porto Ceresio Lavuaaria voisi pieni ihminen käyttää ammeena. This sink could a small person use as a bathtub.Aamupalaa. Breakfast.Morcote aamusumussa. Morcote in morningmist.San Salvatorella. At San Salvatore.Cionassa Osteria, kuten kaikki muutkin sapuskapaikat matkanvarrella. Osteria in Ciona was closed, as well as all the other restaurants on the way.Kasvusto on rinteellä runsasta. It´s bushy on the hillside.Näitä ropsahteli puista pitkin polkua. We were trying not to get hit by falling chestnuts. Kakipuu on täynnä hedelmiä. The kakitree is full of fruits.Kummallisia pikkusieniä. Weird small shrooms.Kylä näkyvissä! A village on the sight!Melkein perillä. Almost there. Kastanjat puussa. The chestnuts in the tree.Hän kai suojelee? She´s probably protecting?Valkoisessa osassa kirkkoa kastetaan lapset. The white building is where the children are baptized. Palmuja! The palmtrees!Tämä on Morcote. This is Morcote.Ja kuten sanoin, tämä on Morcote. And as said before, this is Morcote.Mango maistui oudolta, mutta kyllähän tämä piristi. Mango tasted weird, but this did give some energy.Morcoten sivukujaa. A sidealley in Morcote.Tänne ei menty. Didn´t go to this restaurant.Veden äärellä tattipastaa. Pasta with porcini by the lakeside.Laiva odottelee matkustajia. A boat waiting for the passingers.Ilta saapuu. Getting late.
En resumen: Un viaje al extranjero de una noche; fuimos a dormir a Porto Ceresio y en día próximo regresamos al lado Suizo para hacer una caminata de la cima del San Salvatore al pueblo del Morcote. Un paseito con paisajes increibles y un ataque de nervios por la culpa la compania de trenes Suiza. Lo de dejar el carro en el parqeo de la estación de Lugano se puso complicado. Pero lo lográmos.
Kurzgesagt: Oktober ist perfekt für eine Wanderung in Tessin. Es gibt schon Herbstfarben, aber mit das Gefühl von Süden.
Olen juuri nyt siinä matkan jälkeisessä tilassa, jossa ruumis on kotona ja pää ei tajua ikkunasta näkyvää sumuvaippaa, sillä silmät sulkiessani olen muualla. Mutta yritän palauttaa itseni tähän tietokoneen ääreen ja kohta alan latailla kuvia työstettäväksi.
Pikareissu Ticinoon, italiankieliseen Sveitsiin, odotti muutaman viikon toteutumistaan; hetki, tekemiset ja varsinkin sää loksahtivat paikoilleen sunnuntaina ja hujauksessa oltiin menossa ruskan läpi kohti palmuja.
Eväspaussille pysähdyttiin Sufersiin, keltaisten lehtikuusien koristaman rinteen viereen. Istahdettiin kiville kuivahtaneen joen partaalle, sen saman, missä kerran patikan jälkeen uiteltiin vuolaassa virrassa jalkoja. Vai oliko se tämä reissu?
Tiedättehän sarjakuvien ja elokuvien siirtymään luolan läpi trooppiseen laaksoon? Se löytyy Sveitsistä. St. Bernardinon tunnelin jälkeen avautuu eteläinen kasvusto palmuineen ja muineen.
Hyvin lähellä Italian rajaa Luganossa tankattiin jätskiä ja espressoa, sitten lähdettiin juoksentelemaan ympäri kaupunkia. Saaliina videomatskua, sivussa napsittuja hätäisiä räpsyjä, vinoja torneja ja pari kivaakin kuvaa.
Mutta koska jälkiselvittely on kesken, käyn nyt hommiin ja ensi viikolla lisää!
Eväspaussilla Sufersissa. A snackbreak in Sufers.Ja tämä on Lugano. And this is Lugano.Keskustaan pääsee kevyesti rappuja alas tai funikulaarilla. Lugano has a real downtown. If you don´t want to walk the stairs, there´s a funicular.San Salvatore, tuonne seuraavaksi! San Salvatore is our next destination.Piazza Cioccaron kulmaa. The corner of Piazza Cioccaro.Viimeiset portaat kirkolle. The last stairs to the church.Luganon arkkitehtuuria. Some cute houses. Lugano on kirkkojen kaupunki, tässä yksi San Lorenzon katedraali. Lugano is a town of many churches, here the cathedral of St. Lawrence.
En resumen: hicimos un viaje rapidito a Ticino para conseguir fotos y video para futuros proyectos. La primera parada era en Lugano. De los próximos cuento cuando haya procesado el material, pero prometo unas fotos increibles, de lugares fantásticos!
Kurzgesagt: wir haben eine Kurzreise nach Tessin gemacht um Fotos und video zu kriegen für zukünftige Projekte. Erste Haltestelle war Lugano. Nächste Woche mehr Fotos aus wunderschönen Orten.
Kostea viikonloppu oli todella sananmukainen ja vettä lotisee tänäänkin. Mutta jalassa on kuivat sukat, eikä kasvoja pitkin valu vesi, toisin kun lauantain lenkillä ja sunnuntain pyöräilytapahtumassa.
Kalastajat olivat kesän kuivuuden jälkeen saapuneet metsän jokivarteen. Harmaahaikara tuijotti meitä hetken, palasi sitten omiin toimiinsa eli tarkkailemaan vedenalaista liikehdintää tuoreen snäkin toivossa.
Sieniä näkyi siellä täällä ja saksanpähkinät värittivät polkua, rusahtelivat kengän alla. Joku kyläläinen oli tullut jumppakassin kera pähkinään ja lattoi juuri valtaisaa saalistaan jemmaan, jatkaakseen seuraavan pussin täyttämistä. Tungin taskuun niin paljon kuin mahtui ja juostessa se tuntui heiluvalta vesimelonilta taskussa. Ei varsinaisesti helpottanut askellusta.
Nyt on kaloja. Now there are fish again.Kiharakampaus. Curly hairstyle.Nää pitävät sadetta. A rainy moment to rest.Vihreät verhot pähkinäsaaliin ympärillä ovat viikunanlehtiä. The green curtains are figleaves.
Sadetutka lupaili sunnuntaina Zürichinjärvelle vähäsateista osuutta iltapäivään asti. Päätin, että jos aamulla ei tulisi vettä siinä määrin, että vaatteet kastuisivat välittömästi, lähdettäisiin järven toiseen päähän vievään pyöräilytapahtumaan. Ensimmäiset 10 km mentiin omia polkuja, kukkulan viiniviljelysten kautta lähtöpisteeseen Meileniin. Puhallettu kaariportti heilahteli tihkussa ja tuulessa surkean yksinäisenä. Ei soittokuntaa, ei väentungosta, ei myslipötköjä tai jätskejä ilahduttamaan polkijaa.
Ajeltiin melko yksin ja vauhdilla eteenpäin, suunnitelmien mukaan ainakin siihen asti, kunnes sade estäisi näkyvyyden. Stoppi tuli yllättäin 7 km ensimmäistä etappia eli Rapperswilin linnakaupunkia.
Sunnuntain fiilis. Harmaa ja kostea. The feeling of Sunday: gray and wet.Tilaa tiellä. Almost nobody there.Rapperswil häämöttää. There´s Rapperswil.Ekat täällä. We were the first here.
Edessäni ajoi neljä rinnakkain täyttäen kaistan, heidän vieressä kaksi peräjälkeen ohitusmeiningillä. Lähdin kiihdyttämään samaa vauhtia, ajatuksenani vetää näidenkin ohi. Edessäni oleva teki yllättäin jonkun ihme liikkeen sivulle, minä hätäjarrutuksen. Aldo perässä samoin, niin tiukan, että päätyi syleilemään asvalttia.
Tien sivussa tarkastettiin tappiot ja todettiin, että laastari oli repusta loppu ja desinfiointiliina kuivunut. Hurjalta näyttänyt lento oli kuitenkin pintapuolinen, vaikkakin törkeät jäljet jättävä, joten eteenpäin.
Rapperswilissa oltiin päivän ensimmäisinä asiakkaina koputtelemassa ensiapuvaunun ovelle. Desinfinointisession jälkeen pohdittiin sadetilannetta, joka oli kääntymässä rankaksi. Jos vielä vähän eteenpäin, Bächlihofin kurpitsafarmille, ajattelin. Sieltä löytyisi katosta ja ruokaa.
Varsinaisesta gourmet´sta ei ollut kyse, kun ladoin lautaselle sapuskaa, mutta kuumaa ja täyttä energiaa. Höyryävä kahvi lämmitti, eikä edes ottanut niin päähän se, että varapaita oli litimärkä ja kylmä. Olin tunkenut reppuun kaksi vesipulloa, joista toinen oli törmäyksessä auennut ja kastellut kaiken, lompakkoa myöten.
Rankkasade lounaan päätteeksi pisti jälleen pohtimaan jatkoa. Toisaalta, housut oli jo likomärät, lenkkarit kuin veteen upotetut pesusienet. Tähän parikymmentä kilometriä lisää järven toiseen ääreen ei pahentaisi tilannetta.
Kuumaa sapuskaa. Hot food.Kurpitsat sateessa. The pumpkins in rain.Muutama lajike siinä. A couple of different pumpkinvarieties there.
Vedin sadetakin hupun päähän, sen päälle kypärän ja pyyhin vettä satulalta. Ajeltiin ohi luostarin, sekö talon, jonne täkäläinen psykoanalyytikko C.G.Jung purjehti järven toisesta päästä ollakseen rauhassa. Rauhassa oltiin mekin; rankkasade oli hyydyttänyt vähäisenkin osanoton. Tie oli autoilta suljettu ja ne muutamat pyöräilijät istuskelivat juoma- tai ruokatauolla katosten alla odottelemassa sateen laantumista.
Lupasin itselleni Schmerikonissa kaakkupalan ja jättikupillisen kahvia. Perillä oli tarjolla pyörähuoltoa, lounasta ja olutta. Missä oli kaikki kahviteltat, kuppikakut ja suklaakakkuja myyvät vapaaehtoiset? Riehakas lopputapahtuma? Torvisoitto?
Katoksen päälle kertyi vesimassoja joita poika tökki sormellaan tyhjäksi. “Saisiko olla burgeri?” ehdotti mummeli hymyillen. Torjuin sen, mutta nyökkäsin letulle. Aldolle kanelisokerilla, minulle Nutellalla. Ja sitä kahvia.
Proosalliseltahan annos näytti ja kahvi oli surkeaakin laihempaa, mutta kuuma lettu suussa olin tyytyväinen. Tällä jaksaisi kotiin.
Schmerikonista takaisin ajeltiin rantatietä niittyjen viertä. Ilmavirta ja sade heilutteli kolmen ilmapallon rykelmää ensin yhtäälle, sitten se leijaili toisaalle. Kaksi lehmää katseli kiinnostuneena lähestyvää spektaakkelia, kolmas kauhistui ja rynni toisaalle. Pallot seurasivat lehmää ja se päätti lähteä kokonaan toiseen suuntaan. Laskeutumispaikaksi valikoitui niityn keskipiste. Pelokas lehmä kävi haistelemassa niitä varmistaakseen, että härpäke on eloton, eikä esimerkiksi jättimäinen surviainen. Perästä tuli kaksi muuta vasikoineen. Koska tilanne oli vielä epävarma, ne jättivät pienokaisensa vähän taaemmas, kunnes totesivat, ettei tässä ole hätää. Palloista ei olisi uhkaa.
Useimminten Slow up, oli se sitten Zürichinjärvellä tai muualla Sveitsissä, osuu aurinkoiselle, lämpimälle päivälle. Zürichissä on syksyn viimeinen tapahtuma; ripaus kesää on tuntunut ihanalta. Sade & pyöräily ei koskaan ole ollut lempikomboni, mutta jotain hauskaa hulluutta tässäkin oli. Plussia lisäsi huomio, ettei lenkki tuntunut juuri missään. Ei karmeaa väsymystä, eikä kipeitä lihaksia. Ja tasapuolisuuden nimissä olimme molemmat, mies ja minä, toinen silmä turvonneena seuraavana päivänä. Loppumatkasta sade vaimentui ja ilmassa lenteli hyttysiä, joista yhden matka päättyi verkkokalvolleni.
Kuuma lettu ja laiha kahvi. Hot crepeand very bad coffee.Kuka sinä olet ja miksi makaat laitumellani? Who are you and why are you on my lawn?Harmaa Rapperswil. Grey Rapperswil.Kello jäi päälle lounaan ajaksi. Mutta kilometrit täsmää. Forgot to stop the watch during the lunchbrake, but the kilometers match.
En resumen: Una vuelta en bici en la lluvia. 78 km a la par del lago de Zurich, hasta Schmerikon. Positivo: cansancio minimo, crepa caliente, casi nadie en la calle. Negativo: una caida, mal café y un mosquito en el ojo.
Kurzgesagt: Slow up in Zurich, von Meilen bis Schmerikon im Regen. Positiv: minimal Muskelkater, eine heisseCrêpe, fast niemand auf der Strasse. Negativ: ein Sturtz, schlechter Kaffee und eine Mücke im Auge.
Yritin tainnuttaa kaikki houkuttelevat ajatukset vuoristosta. Teoriatasolla toteutettavissa, mutta sen verran on järkeä jäljellä, ettei kroppa ehkä sittenkään vielä kestä.
Vyöruusu on periaatteessa siis tainnutettu, käytännössä ei ihan. Koska oli sunnuntai, niin ehkä sitten sunnuntaikävelylle.
Pfäffikonin järven seutu on oikeastaan yksi niistä paikoista, joita viikonloppuna pitäisi välttää. Väkijoukot, lapsiperheet, juoksijat, kävelijät, pyöräilijät ja taivastelijat, kaikki ovat liikkeellä. Suurin osa porukasta virtaa Pfäffikonista suorinta reittiä Juckerfarmin elämysmaatilalle. Rauhallisempaa on heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.
Me lähdettiin kävelemään jonkunlaisen kanaalin jälkeen järvensivua myötäpäivään. Heti kaislikon jälkeen oli puu pesineen. Haikara liikehti jotain touhuten; vasemmalta viereen lennähti toinen. Kaksi, eikä vauvan vauvaa.
Joku valokuvaaja kuvaili tapahtumaa kameran ja pitkän putken kanssa, minä ja Aldo kännykällä. Uusi puhelin vakuuttaa, mutisin. Kuka jaksaa raahata helteessä kuvauskalustoa, kun kevyemmälläkin pärjää? Se että kuva ei isolla ruudulla olekaan yhtä tarkka kuin puhelimen näytössä, on vain käytännön ongelma. Avaa tietokoneen ruudun sijaan blogi puhelimella ja kas, jopas on hyvä kuva haikaroista.
Syyskuun aurinkoiset päivät on ihania, ei enää sitä paksua kuumuutta, mutta yhä lämpöä, jonka voi antaa painua ihoon muistoksi kesästä. Tämän sunnuntain aurinko tosin jätti mukavan tunteen lisäksi rinnuksiin ja niskaan punaisen muistutuksen. Ollaan vuoden talvea lähestyvällä puoliskolla, mutta aurinkorasvan pitäisi yhä kuulua ulkoilutarpeistoon.
Järveä reunustava rantatie on osittain päällystetty. Pistelin vauhdilla menemään, kunnes ranka alkoi notkua ja päässä sumentua. Kymmenisen kilometriä sen jälkeen, kun on vain tullut käveltyä kotona, on sittenkin kohtalainen matka.
Elämys- ja kurpitsafarmin meininki kaikui kauas järvelle. Laahauduin viimeiset metrit rypälekujan läpi kukkulalle kuin tryffelipossu saaliin toivossa. Jossain oli tulet ja tuoksui makkaralle. Täällä tarjoillaan lähiruokaa; bratwurstissakin on kurpitsaa. Tarjolla oli myös kurpitsarisottoa ja -keittoa, plus muuta syötävää sisätiloissa, jonne en jaksanut tunkeuta.
Pieni pyöräilyreppu ei ole ehkä paras väline kuskata kurpitsoita, joten jouduttiin vaikean valinnan eteen. Useita pieniä? Yksi iso? Rypyläinen, vihreä, oranssi, pitkulainen vain kummallinen? Koska myskikurpitsa on yksi parhaista, päädyin siihen ja lisäksi tietysti yksi lähikaupasta harvemmin löytyvä spagettikurpitsa, siitä saa mukavan aterian. Kotona tajusin, että jälkimmäinen jäi ostamatta. Pakko mennä toisen kerran.
Olin tehnyt uudella reseptillä omenakakun, jossa oli enemmän hedelmää kuin kakkua ja päällä vaniljainen tuorejuustokerros murulla. Se ja kahvi mielessä kaahattiin kotiin. Huoltoaseman kautta. Kuuma vaati viilennystä eli vaniljajätskiä lisäksi. Oikeastaan kakku toimii paremmin ilman sitä, mutta vyöruusu, se tuntuu vähemmän, kun edessä on muhkea lautasellinen herkkua.
Pfäffikersee. Lake Pfäffikon.Yksi haikara. One heron.Kaksi haikaraa, eikä vieläkään vauvaa. Two heron and still no baby.Veneet odottelemassa. Boats waiting.En yhtään ole poikki, muuten vain poseeraan. Not tired, just posing.Tasaista joka suuntaan. Taustan vuoret pilvien takana. Flat to all directions. The mountains in the background are behind the clouds.Rauniot. The ruins.Syksyn krookuksia otuksilla. The fall crocus with some creatures. Seegräben ja elämystila. Seegräben and an adventurefarm.Laituri. A dock.Rypälekujaa pitkin perille. Through a grapealley to the farm.Tapahtumien keskuspaikka. The center of action. Muutama kurpitsa. Some pumpkins.Kurpitsakala. Pumpkinfish.Omenoita lilasta keltaiseen. Apples from violet to yellow.. Lopulta omenakaakulle. And finally some applecake.
En resumen: un paseito tranquilo alrededor del lago de Pfäffikon. Perfecto para el domingo y además en el final un pedazote de queque de manzana con heladito.
Kurzgesagt: der Sonntagsspaziergang rund um den Pfäffikersee kann auch gemütlich sein, wenn man früh geht.
Eteläiseen Sveitsiin ei sitten lähdetty ja toinenkin retki päätettiin jättää väliin kesäflunssan yskän takia. Mutta nyt olen melkein vapailla jonkun aikaa. Tänne päivittelen kuvia. Ehkä. Tai sitten myöhemmin. Yhden kerran.
En resumen: El blog está casi en vacaciones.
Kurzgesagt: Der blog machtFerien. Teilweise wenigstens.
Sain juuri sydämentykytyksiä, koska jostain syystä en päässyt blogin kirjoitusalustalle. Joka tapauksessa täällä ollaan; onneksi on kiertoteitä.
Eksoottisessa kesäflunssassa jaksan lähinnä yskimisen välillä vetää suoraksi punkalle. Siihen ei mahdu teknisten ongelmien setvimistä.
Niin ja joo, ei ole korona. Ihan normivirus. Siitä kai pitäisi olla tyytyväinen. Keuhkot on eri mieltä.
Tässä siis tiivistettynä kaikki tämänhetkiset ajatukset.
Loput kuvissa viime viikon työreissulta.
Kotikaupunki tai ainakin melkein. Zürich. Zürich. Almost home.Suojassa kuumuudelta. Escaping the heat.LuzernHiukkasen usvaa. Ja puiden lehdissä näkyy kuivuus. A bit misty. And the leaves are getting yellow because of the lack of rain.Kofeeinia tarvitsee helteelläkin, mahdollisimman tiiviissä muodossa. One needs coffeine also in the heat, just in the most possible compact form.Pilatuksen yläosaan jo kiivetty, vielä puuttuisi huippu. Already got pretty high up in the mountain Pilatus, but the peak is to be climbed in the hopefully near future.Siinäpä se, Sveitsin sosiaalisen median nro 1 tai ainakin melkein: Staubbach-putous. There it is, the number 1 social media star of Switzerland or at least almost: Staubbach-waterfall.Schilthornilla reittejä riittää, Northface-polku silti yhä se ainut missä käyty. In Schilthorn there are plenty of paths, but still the only one where I have hiked is the Northface-path.Vuorennoita, öh siis, -neito. The maiden of the mountain. Or witch. Whatever you see in the picture.Jäätikkö ja joki. A glacier and a river.Bern.Uimarit Aaren särkällä. Swimmers on the reef of Aare.Vanha suklaatehdas. An old chocolate factory.Gruyèresin linnan muuria. The wall of the castle of Gruyères.Itse linna. The castle itself.Genevenjärvi. Lake Geneva.
En resumen: Tengo una gripe de verano y por eso solamente una historia de fotos, una vuelta en Suiza.
Kurzgesagt: Mich hat eine Sommergrippe erwischt, deswegen nur eine Fotogeschichte.
Ei ehkä kaikkein viisainta, mutta kuinka vaikeaa se lopulta voi olla? Siis uuden kännyn ja sen kameran käyttöönotto, heti suoraan työreissulla. Kamera-appi auki ja napsnaps. Kuvia miljoona ja kyllä sieltä käyttökelpoisia löytyy.
Tienpäällä tai siis polulla vuoristossa, Grimselin solatien maastossa, tuli mieleen, että ehkä olisi pitänyt pari muutakin juttua miettiä ennen lähtöä. Kuvien formaatti on selvästikin eri kuin edellisessä puhelimessa; pitkulaisia ja laihoja otoksia.
Heti lähtiessä Zürichistä matkalle osui kaksi massiivista tukkoa liikenteessä, mikä oli aiheuttaa dominoefektinä juoksureissun ylös vuorelle ja takaisin. Halusin auringossa ylös, ihan vain kuvausvalon takia. Niin ja olisi ollut kiva ehtiä takaisin alppijuustolaan ja juustokaupoille ennen sulkemisaikaa. Ei ehditty, mutta myivät juustot silti. Ystävällistä väkeä.
Kahvipaikassa oltiin niin myöhään, että aprikoosipiiraasta oli jäljellä vain yksi pala. Puolentoista kämmenen viipaleesta riitti molemmille; kokonaisenkin olisin haarukoinut. Ihanan ilmavaa ja aprikoosien alla reilusti mantelirouhetta.
Matkanvarrelta löytyi mustikoita, liian aikaista, mutta helteet ovat tehneet tehtävänsä. Takaisin tallatessa eväslaatikko oli tyhjä ja täyttyi marjoista. Istuin kivellä, jalat kohti rotkoa ja yritin ylettää mahdollisimman pitkälle alas, sillä siellä varvut olivat tietenkin täydempiä kuin missään muualla.
Epäilin saalista alle puoleksi litraksi, mutta se osoittautui seitsemäksi desiksi, riittävästi Mamman marjapiirakkaan sekä vielä muffinsseihinkin. Vuoden ekat alppimustikat.
Kohti vuoria Lungererseen ohi. Lake Lungern, towards the mountains.Moikattiin alppijuustolan possuja ja lähdettiin patikoimaan. Said “hi” to the pigs of an alpine cheesefactory and started the hike.Siellä pilkottaa joku jäätikkö. There´s a glaciar.Maadoitus käynnissä. Grounding myself.Taivasta. The sky.Ja mitenkäs etukamera pelaa? How does the frontcamera work?Pakolliset snäkit. Obligatory snacks.Lepohetki. Time to rest. Zoomi ei oikein riittänyt, mutta tyyppejä kiipeilemässä. Zoom isn´t really enough, but anyway, there are some people climbing up.Järvellä. By the lake.Aprikoosipiirakkaa. Apricotpie.Mustikoita! Rotko ei näy kuvassa, mutta siellä se on. Bilberries! The canyon doesn´t seem much in the picture, but it´s there.Muutama jo laatikossa. Some already in the box.
En resumen: Tal vez hubiera sido bueno probar la camara del nuevo teléfono antes de ir a un gig de trabajo en el paso de Grimsel. Pero bueno, el viaje era increible y así son una gran parte de las fotos. Y además encontrámos blueberries, suficiente para un quequito y todavía a unos muffins.
Kurzgesagt: Vielleicht wäre es gut gewesen, das neue Handy und Kamera ein bisschen mehr zu studieren bevor einer Arbeitsereise. Aber Fotos gibt es schon und Heidelbeere habe ich auch gefunden, genug für einen Kuchen und dazu noch Muffins.