Viikonloppu, jolloin ei pyöräilty Elsassin viinialueella

Heräsin juuri liian aikaisin, liian lyhyen yön jälkeen. Parin päivän tiukka kesäflunssa on päästämässä otteestaan ja kuten aina, tauti päättyy huonosti nukuttuun yöhön. Kroppa ylilevännyt ja aivot käyvät ylikierroksilla.

Mietin mitä kuvia laittaisin tähän, sillä niiden piti olla Elsassin viinialueelta. Sieltä, missä kuvittelin pyöräileväni helteessä valkoinen paita tuulessa lepattaen. Valkoinen, koska oli valkoviinin päivä, kerrottiin ohjesivustolla. Lenkki olisi ollut lyhyehkö ja matkalla linnoja, niitä viiniviljelyksiä, pittoreskeja kyliä ja tusinoittain mahdollisuuksia nauttia viileää valkoviiniä.

Kuumeisen aamupala. / You don´t have any appetite when sick? I do.

En koskaan sotke urheilua ja valkoviiniä, mutta Elsassin osalta olisin tehnyt poikkeuksen. Olisin aloitellut päivää ranskalaisilla voisarvilla, pyöräillyt hiukkasen kuvitellakseni kiemuraisilla maalaisteillä, maistanut pikkuisen alueella tuotettua rypälejuomaa ja jossain vaiheessa syönyt monen lajin aterian ranskalaisella aksentilla.

Suunnittelimme lähtöä iltasella, yöpymistä jossain niistä pienistä kylistä. Tapahtumaan osallistui viime vuonna 40 000 pyöräilijää, joten kyliäpahasten muutaman huoneen hotellit ja peräkamarit saattoivat olla tupposen turvoksissa meistä vierailijoista. Joten ehkä sittenkin olisi pitänyt lähteä aamulla varhain, silloin kun ruuhkat eivät olisi vielä täyttäneet Baselin rajanylityspaikkaa.

Kettujen jälkikasvua pihalla. / New generation of foxes in our garden.

Lopulta kuitenkin istuskelin kuumeisen yön jälkeen kurkkukivusta irvistellen aamiaispöydässä kotona. Helteiden ansiosta sentään pihalla. Ei tämäkään niin paha ole, ajattelin, kääriytyneenä villuriin ja jalat visusti villasukissa. Elsass jäi taas haaveeksi, kuten monena menneenä vuotena. Mutta kerran sinnekin vielä mennään.

Valkoviinin sijaan maistelin hanavettä ja heitin suuhun aina väliin palan inkivääriä. Rouskuttelin sen vauhdilla ja nielaisin. Siitä jää sisäinen kuumotus, jonka parantavaan voimaan uskon enemmän kuin mihinkään muuhun flunssalääkkeeseen.

Päiviltä ei ole raportoitavana nerokkaita ideoita, joita olisin luonut sairasvuoteella tai muuta henkevää, kenties syvälle luotaavaa tai ehkä vain suunnitelmia kesälle. Ei, ei niin mitään. Viikonloppu on päässä vain yhtenä sumuna, jonka yllä roikkui helle, se mistä en saanut otetta. Makasinhan paksun peiton alla ne samaiset villasukat jalassa.

Ruusun nuput aukeavat helteessä kuin popcornit./ The rosebuds open in the heat like popcorn.

Kuumeiseen tajuntaani tunkeutui siis vähän, mutta pihalla pyörivä ketunpentu sai huomioni. Meillä on pelkoon ja arkuuteen pohjautuva suhde, joka lienee molemminpuolinen. Kettu tietää, ettei se ole toivottu, mutta käy silti väijymässä pöydältä pudonneita muruja. Me taas ihastelemme pienokaista ja toivomme, ettei sillä ole kapia ja ettei se levittäisi myyräekinokkia vieressä kasvaviin punaviinimarjoihin.

Kuumeiselle aamupalalle avautui myös ensimmäinen kämmenen kokoinen, hunajaiselta tuoksuva ruusu. Työnsin nenäni melko lähelle sisäänhengittääkseni kesäistä aromaterapiaa, mutta tällä kertaa jättäen kuitenkin pienen välimatkan. Edellisellä tuoksuttelulla olin vetää sieraimeeni metallinvihreän kukkakuoriaisen.

Tänään hyvästelen sairasvuoteen ja kuorin villasukat jalasta. On aika alkaa miettiä uusia retkiä, kesäjuttuja, henkeviä tuotoksia ja tutustua helteeseen.

Tämä oli se kuoriainen, jonka olin vetää sieraimeen. / I almost inhaled this guy.

En resumen: En vez de andar en bici, estaba en la cama con una gripe de verano. Así que no hay fotos del area de vino en Alsacia, si no que de nuestro jardín.

Kurzgesagt: Anstatt mit dem Velo in Alsass zu fahren, war ich im Bett mit Sommergrippe. Deswegen gibt es Fotos nur vom Garten.

Melkein pyhiä munia aamiaiseksi

Meillä kananmunat tulee yleensä postilaatikkoon. Se on kuin kaappi, ovessa on lukollinen lokero kirjeille ja lehdyköille, sisällä pieni tila paketeille ja vaikka munalaatikolle.

Muna-auto kiertelee joka viikko seudulla, mutta jättää halutessa lastin myös joka toinen viikko. Kätevää ja jotenkin viehättävää, ajattelin aikanaan. Munien pitäisi tulla hyvinvoivilta kanoilta, joten sekin puoli on reilassa. Ainut joka viittaa firman pieneen sekasortoon kirjanpidossa, on se, että vaikka olimme ilmoittaneet olevamme matkoilla, loota ilmestyi lokeroon kahdesti. Naapurin Sylvia oli niitä sitten tuohtuneena varastoinut kylmäkaappiinsa. Ja lasku tulee aina Herr Liisa H:lle. Olemme puhuneet asiasta puhelimessa, mutta en saa vaihdettua sukupuoltani laskuun.

Vähänkö jännittää, mitä täältä löytyneekään…/I wonder, whats in there…

Muutaman sadan metrin ja noin 50 korkeusmetrin päässä on kylän vuohet, Felix ja Fiona. Vuohien palstan tuntumassa kaakattaa myös iso joukko kanoja ja kukkoja, hyvin symbolisen verkkoaidan takana. Yleensä siis. Toisinaan satunnainen kana tai kukko hilpottaa pitkin katua, mutta kenties tämänhetkinen kettuinvaasio pitää ne lähellä kotikanalaaa.

Munakaappi./Egg fridge.

Kanojen kaakatus kertoo hyvästä munasadosta, enkä ole aiemmin pohtinut sitä, minne se päätyy. Nyt ladon seinään oli ilmestynyt kyltti: munia pihan puolella. Siis munia parin sadan metrin päästä kotoa! Ihan mahtavaa, ajattelimme ja lähdimme munaostoksille.

Ohitimme Felixin ja Fionan, joita pari lasta juuri rapsutteli ja vuohet tietenkin yrittivät syödä lasten takkien hihat ja nauhat. Ladon pihalla on kylän puutarhayrityksen vehkeitä ja koneita. Kanala on suuren kuusen alla varjossa. Ihmisiltä suojaa aitauksen ulkopuolella oleva nokkosmeri. En pääse lähelle, mutta luomme katsekontaktin. Kukkoja on monta. Kanojakin. Ne näyttävät virkeiltä, hyvälihaisilta ja jänteviltä kuopsuttaessaan ja kirmatessaan pitkin ketoa.

Kanojen mäen yläpuolella on katolinen kirkko. Niityt menevät meiltä sekaisin, emme tiedä juoksentelevatko kaakottajat puutarhafirman vai kirkon mailla. “Saattaa olla, että lähimunien lisäksi nämä on pyhiä munia. Sillä kirkon maathan on pyhiä, por su puesto, tietenkin, ” toteaa Aldo.

Ladossa on myös muuta maaseudun tarpeistoa, kuten lehmänkelloja./All kinds of stuff you need in Swiss villages.
Munia. Eier./Eggs.

Ladon ovessa lukee “Jääkaappi oven takana.” Jännittyneenä avaamme kaapin. Monta munakennoa, kaksi munaa. Ei siinä mitään. Otetaan ne mukaan. 70 Rappenia kappale, 60 senttiä. Testimunat. Ja toisella kertaa lisää.

Seuraavana pyhäaamuna pannulla sihisi mahdollisimman pyhiä munia ja Aldo riemuitsi. Luvassa olisi kotoistakin kotoisempaa gallo pintoa, costaricalaista aamiaista. Papuja, riisiä, sipulia, paprikaa, korianteria ja Salsa Lizanoa hyvässä suhteessa. Ja kaverina munakokkelia. Koska meitä on monta ja munia taas vähän, heitettiin pannulle pari kylän ulkopuolista vierasmunaa. Maistui silti.

Vehreyden keskellä on kanala./There they live, the happy village-chickens.
Pontevia on, kanat ja kukot./ There they are, village chickens and roosters.

Seuraavalla kerralla munareissulle lähdettiin illalla aamun sijaan. Ja kuinka ollakaan – jääkaappi oli täynnä tavaraa. Laatikollinen munia lähti matkaan. Kiitos kanat!

Aamupala tulossa./Some breakfast coming.
Siinä sitä on, sveitsiläistä leipää, oman kylän munia ja gallo pintoa./There it is, Swiss bread, eggs from our village and costarrican gallo pinto.

En resumen: Tenémos un lujo nuevo, huevos de las gallinas del pueblo!

Kurzgesagt: Luxus pur, Eier von den Hühnern vom Dorf.

Etsivä kyttää roskaajia

Sveitsihän on se maa, jossa paikat kiiltää, roskapöntötkin puunataan, metsä säihkyy siisteyttään ja kadulla tuoksuu pesuaine ja pestyjen pesurättien raikas sitruunainen tuoksahdus.

Kuvittelisi siis, että siisteys kulkisi jo pienestä pitäen päivittäisen juustoviipaleen mukana jokaisen sveitsiläisen sisäiseen käytösohjeistoon. Silti roskaamisesta on tullut yksi kaupunkien suurimmista ongelmista.

Kesäillat vetävät porukkaa ulkosalle. Puistoissa ja rannoilla käydään piknikillä, juhlijat viettävät iltaa ja jälkeen jää raivattavaa, joka tulee kalliiksi. Oluttölkkien, noutoruokien pakkauksien, pullojen ja pussien siivous luonnosta ja kaduilta maksaa maalle vuosittain 130 miljoonaa euroa.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 1:
Meidän kylän karja syö mieluusti niityllä kasvavaa vihreää. Ei roskia.

Sveitsin pohjoisosassa Aargaun kantonissa todettiin, että nyt riitti. Lokakuusta lähtien tupakka-askin, tölkin tai ateriapakkauksen heittämisestä maahan voi saada 300 frangin, noin 265 euron sakon.

Eväspapereita ja juomapulloja jätetään maastoon myös luontopoluilla, maalla ja vuoristossa. Maanviljelijät ovat pitkään vaatineet sakkorangaistusta, sillä patikoitsijoiden jäljiltä heinikon sekaan jäävät tölkit ja muut roskat ovat kipeä vaara karjalle. Lehmä ei syö niityltä kokonaista tölkkiä, mutta se voi saada haavoja suuhunsa. Rehun joukossa pieneksi pilkkoutuneet metalliroskat sen sijaan joutuvat eläimen elimistöön ja aiheuttavat sisäistä verenvuotoa, joka johtaa usein hätäteurastukseen.

Roskaamisesta sakotus ei ole mikään uusi asia, summa vain on moninkertainen pariin muuhun kantoniin, joissa se on jo käytäntönä. Luoteis-Sveitsissä Solothurnin kaupungissa rangaistusta käytetään opetusmielessä. Jos roskaa ei suostu keräämään maasta ja viemään roskakoriin tai roskaaja kadu tekoaan, sakkoa räpsähtää pari kymppiä lisää.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 2:
Ateriaansa tyytyväisiä lähilehmiä.

Vuoristossa tuskin kukaan juoksee roskaajien perässä sakkolappujen kanssa, mutta kaupungissa valvonta käy helpommin. Baselissa työhön on palkattu erityisosaajia. Kaupunkilaisia pitää silmällä muutama kaupungin siivooja ja joukko erityisiä roskaetsiviä.

En resumen: Tirar basura es feo, peligroso para los animals y además, ahora sale caro. En el canton de Aargau dan una multa de 300 francos, si dejas una botella, lata o papeles de helado en la calle o en la naturaleza.

Kurzgesagt: Littering ist nicht nur unschön, sondern auch ein Gefahr für die Tiere. Dazu wird es jetzt teuer. In Kanton Aargau kann man eine Busse von 300 Franken bekommen, wenn man eine Flasche, Dose oder Zigaretten Päckli auf dem Boden oder in die Natur wirft.

Sisusta

Kun elämä iskee paistinpannulla toistamiseen ja taas uudelleen, eikä siis millään kevyellä alumiinisella lettupannulla, vaan kunnon rautaisella, on oikeutettua tuntea itsensä lytätyksi. “Jaksaa, jaksaa!” kannustukset ovat kuin kaukaista hurinaa toisessa universumissa. Kun ei jaksa, riitä tai kykene, niin sitten ei. “Kyllä se sisulla onnistuu!” ei sekään auta. Tyrmätty sisu kutistuu pienenpieneksi, surkeaksi ja onnettomaksi. Siinä nököttäessään se on kalmankalvakka, ponneton ja saisi liikkeelle enintään olmin. Pienellä hönkäyksellä se katoaa kokonaan. Vai katoaako?

Ei tietenkään, sillä sisu on meissä sisäänrakennettuna. Sen siemen on istutettu suomalaiseen jo pienenä. Ja kun sveitsiläisen päivittäistarvikekaupan lehdessäkin tiedetään, että sisu on se suomalaista elämäntapaa kuvastava filosofia, samaan tapaan kuin hygge kuuluu tanskalaisuuteen, onhan siihen uskottava. Itse en ole koskaan pitänyt sisua filosofiana, mutta väliäkö tuolla. Sisäisestä voimastakin voisi olla monta mieltä. Asenne se kuitenkin on.

Tämänkö läpi me suomalaiset olemme valmiita menemään?

Pieni epäilyksen poikanen kytee sisälläni. Kenties sisu on samaa sarjaa kuin suomalainen joulupukki ja sveitsiläinen pääsiäispupu. Kun niistä on puhuttu tarpeeksi kauan, alkaa uskokin vakiintua. Tai ehkä sisimmässämme tiedämme, ettei niitä sittenkään ole, mutta halu uskoa on voimakkaampi kuin epäilys.

Oma sisuni on toisinaan pikemminkin välinpitämättömyyden kuori, joka sekin toimii. Torjun kaiken sen, joka saattaisi häiritä eteenpäin porskuttamista. Sillä tärkeintähän on se, että etiäppäin mennään. Vaikka seuraava pannun läjäys näkyisin olevan tuloillaan.

En resumen: Sisu es la fuerza interna finlandés, que nos lleva hacia adelante, venga lo que venga. Si existe o no, da lo mismo. Lo más importante es seguir y no dejar de rendirse.

Kurzgesagt: Sisu ist die innere Kraft, die die Finnen immer vorwärts bringt, egal wie gross das Hindernis wäre. Ob sisu existiert oder nicht, ist auch egal. Das wichtigste ist weitermachen.

Huhtikuu, yhtä juhlaa

Jos laitan silmät kiinni ja yritän luoda huhtikuusta yhden kuvan, se on pikemminkin tunne. Se, kun vatsa on täynnä ja tyytyväinen. Sillä synttäreiden, pääsiäisen ja muiden kestien välissä vatsa on täyttynyt erityisen hyvällä ruualla monesti.

Tyytyväistä vatsaa ympäröivät värit. Valkoista, keltaista, vaaleanpunaista, pinkkiä, lilaa, oranssia, punaista. Sveitsissä kaikki kukoistaa. Hedelmäpuut, pensaat, kukat. Auringonpaiste syö kuvat ja lintujen laulu kuuluu uniin.

Kirsikkapuussa on Kinder-linnun muna.
Pääsiäisbrunssin aineksia: tuli ja sapuskaa. Joukot puuttuvat.

Pääsiäissunnuntaina virittelemme alapihan takkaan tulet. Perinteinen brunssi vaatii liekit, vaikka olisi lämminkin. Ja kasviväreillä ja lehdillä koristellut kovaksi keitetyt munat, niitä pitää etsiä, vaikka kaikki kuuluvatkin jo virallisesti aikuisten kategoriaan. Sveitsiläisittäin jokainen valitsee itselleen munan. Ensin sen suippo pää isketään toisen kanssa yhteen, sitten tylppä. Joka säästyy vaurioitta pääsee jatkoon ja voittaja on se, joka sinnittelee pisimpään.

Banaanimuffinssit tuorejuustokuorrutteella
Suuresti rakastetut Mignonit.
Litteähköä pashaa pääsivät koristamaan vegaanit marmeladipuput.
Naapurin Sylvian koristelema muna.
Näitäkin syötiin, tuliaissuklaita Berliinistä.

Pääsiäissunnuntaina brunssin sulaessa tuijottelen ruohikkoa, jo hiipuvia tulppaaneita ja voikukkia. Tajuan, että puutarhassa kukkii pääasiassa rikkaruohoja. Tämä ajatus sulaa vaikeammin kuin kouralliset suklaamunia mämmin ja pashan kera. Saan huomiosta yöllä vatsanpuruja ja mietin järjestystä, jolla kävisimme vastahyökkäykseen.

Kun pelargoniat on tuotu kellarista ikkunan edustalle paikoilleen, mullat vaihdettu ja kuivat lehdet leikattu, siirryn murheenlaaksoon. Keltaiset auringonhatut ottivat viime vuonna lojot ja pari metriä leveä, metrin syvä kukkapenkki oli surullisen tyhjä. Olosuhteet eivät kai tyydytä enää keltaista kukkamerta tai sitten niittykukat ovat vallanneet asuinalueen, sillä keltaista tässä kohtaa on jo nyt.

Hetken kiskon rikkaruohoja, pohje kramppaa, samoin joku käsivarren lihas, peukalo valittaa, eikä selkä halua suoristua enää koskaan. Tunnen lyhythihaisen paidan reunan alapuolella käsivarressa jotain merkillistä, samanlaista arkuutta, kun kuume nousee. Ehkä housukangas hankaa, ajattelen ja vetäydyn yläruumiillani hiukksen ilmaan, niin etteivät käsivarret koske kyykkyasennossa polvia.

Ihoa alkaa poltella. Kämmenenkokoiset läikät ovat täynnä nokkosrokkoa. Niittykukka onkin rönslyleinikki tai joku samaa sukua – ja myrkyllinen ja hyvin vaikea saada kukkapenkistä katoamaan.

Tässä se on, varsinainen pirulainen. Kukapa olisi arvannut. Niin viattoman kaunis.

Keltaiset vihulaiset kiskon nopeaan tahtiin pois pois ja välillä ihailen vieressä seisovaa kitukasvuista hapankirsikkaa. Heti seuraavana arkipäivänä pidämme perinteiset kirsikankukkajuhlat. Hiukkasen myöhässä, koska työt, pääsiäinen ja sää häiritsivät alkukukintaa. Lähimmästä Japaniin viittaavasta ravintolasta mukaan sushit, peitto nurmikolle ja juhlat käyntiin. Kiitämme kauniista kukista, joita olemme saaneet ihailla vuodesta toiseen ja kilistämme syömäpuikoilla.

Kerran keväässä kokoonnumme kirsikan viereen lounaalle.
Puu valkoisessa asussaan.

Tuskin japanilaiset eväät ovat sulaneet, kun vaihdamme eurooppalaiseen ja sveitsiläiseen. Viulunrakentajan kanssa oli sovittu fonduetreffit jo viime vuoden lopulle. Tytär oli käynyt ikuistamassa paperille ateljeesta ja kodista yksityikohtia ja projektin päättymistä piti juhlia. Tämänkin tapaamisen järjestämistä häritsivät monet menot ja juhlat. Illalla on niin lämmin, että istumme vanhan myllyn terassilla. Koira käpertyy tyttären jalkoihin, kissa pinkaisee sisälle nauttimaan rauhastaan. Naapurin poika huutelee tervehdyksensä yläkerran ikkunasta. Viulunrakentajan lampaat määkivät ja meidän pihalla ruukussa alunperin kasvanut koivu on kasvanut jo puun mittaan terassin läheisyydessä.

Sisällä joudun hommiin. Olen kuulemma luvannut fonduen hämmentäjäksi. Kuumottava paikka; en ole koskaan tehnyt fonduetä sveitsiläisille. Pärjään kuitenkin hyvin, en polta massaa pohjaan. Joka puolella taloa on marimekkoa. Keittiössä peltipurkeissa koiran snäkkejä, naulakoissa roikkuu kuppeja, patahanska, tarjottimet; kaikki samaa. Mainitsen siitä isännälle ja hän esittelee myös mustaruskearaitaiset marisukkansa.

Nyt on keskiviikko. Illalla syöty fondue lämmittää vatsaa vieläkin. Tänään ei ole tiedossa juhlia, mutta kukkeus ulkona jatkuu ja juhlaruokiin on vielä jääkaapissa aineksia. Hetken hengähdys ja kohtahan voimme avata simapullot.

Siinä ne roikkuvat, Marimekon kupit. Yksi on tisipöydällä.
Vasemmalla viulunrakentaja ateljeensa 50-vuotisjuhlaessussa. Perhe oikealla. Myös Marimekon kannattajia. Pikkuikkunasta saattaa huomata pienet kasvot.
Tähän kuvaan keittiöstä ei osu Marimekon esineitä, mutta sentään Fiskarsin sakset. Ja yksi suomalainen.

En resumen: Abril ha estado lleno de fiestas, mucha comida, sol y la naturaleza floreciendo con unos colores increibles. En el fin de semana celebramos la pascua, tuvimos nuestra propia fiesta del cerezo tradicional y una noche de fondue con el constructor de violines. Ahora podemos respirar un par de días hondo y ahorita ya es mayo – y el asunto sigue.

Kurzgesagt: April ist dieses Jahr Fest pur. Viel Essen, Sonne, die Frühlingsblumen mit wahnsinnig schönen Farben. Am Wochenende Ostern, dann unser eigenes traditionelles Kirschblüten Fest, fondue auf der Terrasse vom Geigenbauer. Jetzt einige Tagen durchatmen und dann gehts weiter im Mai.

Kylässä Pohjois-Koreassa

Kirja saatu Atena Kustannukselta

Oletko koskaan käynyt Pohjois-Koreassa? En minäkään, eikä lähitulevaisuuden matkasuunnitelmissa ole minkäänlaista viittaa siitä, että sinne haikailisin. Mutta tämä kummallinen, sulkeutunut ja ydinaseita henkivakuutuksenaan käyttävä maa kiinnostaa. Jo itsessään, mutta myös siksi että johtaja Kim Jong Un ja minä olemme asuneet yhtä aikaa Sveitsissä.

Kim Jong Un kävi koulua Bernin lähistöllä ja olen usein miettinyt, eikö ihmiseen, joka on viettänyt täällä lapsuusvuosiaan tarttunut yhtään sveitsiläisiä tai eurooppalaisia arvoja tai moraalikäsitteitä. Koko Pohjois-Korea on käsittämätön. Onneksi entinen kolleegani YLE:n ulkomaantoimituksesta, Mika Mäkeläinen, on avannut näkemäänsä ja kirjoittanut maasta kirjan.

Mäkeläinen ja kaksi uutta parasta ystävää, jotka pysyvät kintereillä koko Pohjois-Korean vierailun ajan.

En tiedä miksi kuvittelin tarttuvani teokseen, joka olisi tunnelmaltaan harmaata maailmanpolitiikkaa ja raskasta paraatia. Luultavimmin teemansa vuoksi. Jos Pohjois-Korea jotain maailmalle uutisissa antaa, niin uhkaa, ilottomuutta, turhia neuvotteluja, massojen voimaa ja painavaa pelkoa. Mutta Mikä Mäkeläisen ja hänen kertojanlahjansa tuntien olisi pitänyt tietää toisin. Kirja on erittäin luettava, sujuvan hauskasti kirjoitettu, viihdyttäväkin ja erityisesti äärettömän mielenkiintoinen.

Mäkeläinen on usein tarttunut aiheisiin, jotka ovat meille tuntemattomia ja matkustanut paikkohin, jonne harvat pääsevät. Kimlandia kirjassaan hän raottaa Pohjois-Korean todellisuutta ja pääsee myös kaikista rajoituksista ja kielloista huolimatta tutustumaan kansalaisten arkea koskettaviin asioihin. Hän kokeilee nettiä, jonka sivustoilla ei pääse pitkällekään, vaihtaa valuuttaa Pohjois-Korean woneihin, käy kaupassa ja huomaa luksustuotteita, joita ei kansainvälisten pakotteiden vuoksi pitäisi hyllyiltä löytyä ja vierailee kodissa, jossa katsotaan kiellettyjä eteläkorealaisia ohjelmia muistitikulta.

Pohjois-Korea paketissa. (kuva: Visa Mäkeläinen)

Luen läppäriltä, mikä on ainut asia, joka kirjassa ärsyttää. Eikä se ole tietenkään tekijänsä syytä. Sählään sivujen kanssa ja luen muutamia uudelleen, mutta käyn myös välillä netissä etsimässä mieleeni juolahtavasta asiasta tietoa. Mietin samalla omaa asemaani, sitä että saan lukea mitä haluan, surffailla rajattomasti, kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, matkustaa, elää vapaasti ja kuinka etuoikeutettu olen. Ja kuinka paljon voimavaroja maassa, kuten Pohjois-Korea, käytetään propagandaan, kyttäämiseen ja raportointiin, kuinka kansalaiset on valjastettu palvelemaan johtonsa tarkoituksia ja kuinka se kaikki porskuttaa eteenpäin ilman, että kukaan voi tehdä asialle mitään. Kirjassa spekuloidaan, mikä voisi saada aikaan Pohjois-Korean romahtamisen ja toisi mukanaan muutoksen. Mistään esitellyistä vaihtoehdoista ei ole merkkejä. Ainakaan vielä.

En ole nähnyt kaikkia Mäkeläisen raportteja Pohjois-Koreasta, mutta sosiaalisen median kautta olen jyvällä useastakin kirjassa kerrotusta tapahtumasta. Silti kirjan sivuilta löytyy aina uusia merkillisiä yksityiskohtia poliisivaltion kiemuroista. Sen lisäksi, että Mäkeläinen rikastuttaa mielikuvaa Pohjois-Koreasta, hän myös muuttaa käsityksiä. Maa ei ole niin suljettu kuin olen ymmärtänyt. Ulkomaalaiset, turistitkin, pääsevät kyllä rajan yli ja ovat valuuttavirran vuoksi toivottujakin, kunhan hyväksyvät rajoitukset. Sen sijaan pohjoiskorealaiset itse eivät pääse rajojen ulkopuolelle tai saa ottaa yhteyttä ulkomaille, oli se sitten kirjeitse, netin kautta tai puhelimitse.

Mika Mäkeläinen juttukeikalla.

Mutta kun on kieltoja, on myös kiertäjiä. Salakauppa ja sivubisnekset kukoistavat ja markkinatalouden käärme on luikerrellut yhteiskuntaan. Oikean ja väärän käsitteet ovat pohjoiskorealaisessa todellisuudessa elävälle aivan jotain muuta kuin eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa. Samoin se, mikä on laillista – tai pohjoiskorealaista arkipäivää värittävä kysymys: mistä on lupa kertoa ilman rangaistusta. Kansalaiset perehdytetään Juche-ideologiaan pienestä pitäen. Kaikki, kodin puhtaudesta ja töiden hoitamisesta lähtien tähtää maan johtajan ehdottomaan kunnioitukseen. Ja jo pienokaiset opetetaan arvioimaan itsekriittisesti, kuinka uskollisia he omasta mielestään ovat onnistuneet olemaan.

Toimittajalle tiedonsaanti on hankalaa, on “sumua ja sumutusta”. Maan pimeästä puolesta, kuten vankileireistä ja niiden olosuhteista, voidaan vain aavistella. Mäkeläinen on koonnut kirjansa teemoista, joista maa haluaisi myös vaieta: markkinatalouden vakiintumisesta, ulkomaisen viihteen ja tiedon leviämisestä sekä poliisivaltiokehityksestä. Mukana on myös vaikuttavia anekdootteja toimittajan työn esteistä ja riskeistä. Sananvapauden toteuttaminen ei maailmalla ole ole vaaratonta.

Kuvat Mika Mäkeläisen omasta albumista.

En resumen: Mi collega de las noticias de television Mika Mäkeläinen ha escrito un libro fascinante del Corea del Norte, de los temas grandes, pero también de la gente y de su vida entre semana. Los ciudadanos del país cerrado viven su realidad sin tener contactos permitidos con el mundo. Nosótros que tenémos la libertad de expreción, podémos elegir donde viajamos, que hacemos y como vivímos, pensemos y apreciemos eso. Espero, que el libro lo públiquen pronto en varios idiomas.

Kurzgesagt: Mein Kollege im YLE hat ein faszinierendes Buch über Nordkorea geschrieben, über die grossen Themen, aber auch über den Alltag. Die Bürger leben eingeschlossen ohne erlaubten Kontakte zum anderen Ländern. Wir haben Meinungs- und Pressefreiheit, dürfen leben wie und wo wir wollen, reisen wann und wohin wir wollen, sollten daran denken und schätzen. Ich hoffe das Buch wird bald in mehreren Sprachen auch publiziert.

Kahden viikon kokeilu ilman tietokonetta

Myönnän heti aluksi, ettei koe ollut vapaaehtoinen. Läppärin näyttö oli oireillut jo pitkän aikaa. Ensin ilmeistyi muutamaksi sekunniksi pari viirua, joskus raitaviidakko, lopulta pelottavan pitkäksi ajaksi vain valkoinen ruutu. Siinä vaiheessa näin silmieni edessä kaiken kirjoittamani ja tallettamani, jota en enää koskaan voisi lukea uudelleen. Ja lähetin koneen verstaalle.

Herkku ja kahvi -komboja tuli nautittua läppäripaussilla useita./ Life without a laptop sucks, no doubt about that. But coffee with a treat helps to get bloodpreassure back down.

Lupailivat, että laite tulee takaisin kotiin kahdesta viiteen päivässä. Ei hätää, ajattelin. Sompailen sen mitä tarvitsee paperin ja kynän avulla ja puhelimella nettiasiat. Ja onhan laatikossa hätätilanteeseen viruksen runtelema läppäri, jolla voi ahdistuksen iskiessä katsoa jotain ohjelmaa.

Siis työasiat eivät selvästikään huolestuttaneet niin kuin riippuvaisuus viihteestä. Oivallus johti toiseen: tämä olisi hyvä hetki läppäridetoxille. Sopivasti myös pääsiäisen alla. Kaikki kieltäytyminenhän on näinä viikkoina pelkkää plussaa. Toiset jättävät herkut, jotkut lihan, minä tietokoneen.

Kuuma kaakao mantelimaidolla ja taatelikaakaopallo. Nekin maistuvat/ Hot chocolate with a treat. That helps, too.

Selvisi, etten olekaan niin riippuvainen kuin luulin. Läjä lehtiä vajui. Luin ensin Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun (424 sivua) loppuun ja sitten iskin kirpparilta 1,5 frangilla ostamaani 395 sivuisen Milena Moserin Montagsmenschen-kirjaan, joka vastaisi sarjamaratonia endorfiiniarvoltaan.

Puhelin on olkapäille rankempi kuin tietokone. Sekin tuli selväksi. Viikon päästä, kun koneen varaosat olivat vielä jossain tehtaalla, olin jo aivan jumissa. Tunsin myös olevani epäsosiaalinen. Nettiepäsosiaalinen. En vastannut kommentteihin, en viesteihin. Kävin katsomassa sähköpostini, mutta en jaksannut alkaa puhelimella tai miehen koneella juurikaan vastailla. Sen sijaan kävin monesti kahveilla perheen ja kavereiden kanssa.

Espresso ja tumma karamellisuklaa. Mahtava yhdistelmä./Espresso with dark chocolate with caramel. Great combination.

Oli myös aikaa pohtia asioita, joiden en tiennyt edes päätäni vaivaavan. Kuten että miksi Karjalan murteessa sanotaan “potslojollaan”, kun minä olen koko elämäni sanonut “potsojollaan”, siis pitkällään. Heittäydyn punkalle potsojolleen, sanon minä, yhä, enkä suostu muuttamaan siitä yhtäkään kirjainta.

Siinä vaiheessa, kun tajusin että joudun äänestämään kahden maan vaaleissa ja tehdä pohjatyötä ilman läppäriä aloin jo tuskastua. Suomen vaalit ovat vielä tulossa ja vaalikoneita on helppo käyttää myös puhelimella, mutta Sveitsi! Vaalikuori oli täynnä paperisilppua, nimiä joita en tunne, aukkoja joihin olisi pitänyt täyttää ehdokkaista tietoja, joita ei tietenkään löytynyt käsillä olevasta nivaskasta. Zürichin vaalit vaativat jo varsinaista omistautumista. Ajattelin niitä, joilla ei ole nettiä. Mistä he repivät nämä tiedot? Katsovat kai tikkana uutisia televisiosta ja lukevat lehtiä. Ja äänestävät niitä samoja kuin aina.

Capuccino ja herkku, terveellisemmästä päästä. / Capuccino with a treat. A healthy one, with dates and cacao.

Puolentoista viikon kohdalla alkoi kärsivällisyys pettää. Enää en kaivannut viihdettä, vaan töitä ja hoidettavia hommia alkoi kerääntyä. Kaikenlaisten asioiden selvittäminen alkoi käydä hermoille. Siinä vaiheessa aloimme jakaa kodin toisen läppärin käyttöaikaa. Päätin, että jos konetta ei pian kuuulu, haen sen takaisin ja käytän viiruinen kaikkineen varaosia odotellessa.

Kone oli viety remonttiin maanantaina. Melkein kaksi viikkoa siitä, perjantaina, sain lopulta viestin, että nyt olisi homma hoidettu. Kun musta lituska vihdoin oli pöydälläni, olin onnellinen. Ja lähdin ulos aurinkoon.

En resumen: A la pantalla de mi computadora se le vinieron rayas raras y de pronto estaba totalmente blanco, como yo también, de susto. La compu tenía que ir al taller. En las dos semanas me di cuenta que estoy demasiado dependiente de la tecnología y ya era hora de un detox. Pero resulta que conseguir información y hacer deberes sólo con el teléfono es pesado. Leí mientras tanto un montón de periódicos, 2 libros y fui a un montón de cafecitos con amigos y familia. Ahora la compu ha devuelto en mi escritorio. Y yo me siento como después de las vacaciones. Con energía y refrescada.

Kurzgesagt: Der Bildschirm hatte seit langem, aber ab un zu, komische Linien. Dann plötzlich war er ganz weiss und ich auch, vom Panik. Der Laptop musste zur Werkstatt. Also, zwei sehr lange Wochen ohne Komputer. Schon am ersten Tag bemerkte ich, dass es Zeit war für ein Technologie-Detox. So abhängig war ich vom Laptop. Aber es war auch überraschend schwierig Information zu kriegen, nur mit dem Smartphone. Anstrengend für den Schultern und der kleine Bildschirm hat genervt. In diesen Wochen habe ich viele Zeitungsartikel und zwei Bücher gelesen und war mehrere Mals mit den Freunden und Familie zum Kaffeetrinken. Jetzt ist der Laptop zurück auf meinem Schreibtisch. Und ich fühle wie nach den Ferien: mit Energie und erfrischt.

Läppäri pimeänä

Niin siinä kävi, että aikansa oireiltuaan – räpsähdys, viirut, pelkkää valkoista, raidallinen ruutu – läppäri joutui hoitoon. Pelkän löystyneen kontaktin sijaan diagnoosi on hajonnut näyttö. Sain nyt käsiini lainakoneen, mutta vain pieneksi hetkeksi, joten siksi vain tämä pieni tervehdys.

Mietin myös:

Jos kirjoittaisin vain vähän

tulisiko blogista kuin karkki

joka sulaa suuhun

jättäen makean muiston.

En resumen: La pantalla de mi compu dijo adiós.

Kurzgesagt: Der Bildschirm meines Computers hat adieu gesagt.

Zürich, rottien ja köyhien kaupunki

Astun metrin leveälle kujalle, talojen välissä ja kuvittelen rotan vilahtavan jaloissani. Hevosen kavioiden kopinaakaan en hämmästelisi, sähkövalon ilmestymistä nurkan takaa kylläkin. Yhtä sekaisin nykyisyydestä ja menneestä ovat edessä ja takana tulevat. Pimeä hämmentää todellisuutta; onko yhä 1500-luku, pitääkö yhden luterilaisen ja toisen katolisen pelätä henkensä vuoksi?

Keskiajalla kaupunki tuskin oli näin loistava pimeällä.

Keskiajalla Zürichin halkaisevan Limmat-joen yli kulki kävelysilta. Kaupungin profiili ei ole muuttunut lainkaan niin paljon kuin kuvittelisi. Satoja vuosia vanhoja taloja nojailee toisiinsa, lankkulattiat nitisevät, katot aaltoilevat ja niiden välissä on suojaisaa.

Nykyinen vanha kaupunki on herttainen, kodikas. Silloin kun kaupunki oli vielä katolinen ja Huelrich Zwingli vasta saapunut reformaatio-ajatustensa kanssa, kaduilla oli likaista, ihmiset köyhiä ja tautisia. Rutto vei ison osan asukkaista, sodat toisen. Zürichiläinen arroganttius ja omanarvontunto olivat jo silloin paikoillaan. Kaupunginjohtaja ja parlamentti ajoivat oman kaupunkinsa hyvää. Jos kirkolle menevistä varoista osa kääntyisi Zürichin kirstuun, sitä parempi. Zwingli sai ajatuksilleen tukea ja seuraajia. Katoliset saivat lähteä.

Zwinglin ja aikalaisensa Lutherin välit olivat kireät, he eivät päässeet yhteisymmärrykseen reformaation pääajatuksista. Mutta Zwinglin ajama uudistus levisi Sveitsissä. Entisessä zürichiläisessä luostarissa sijaitsi pian korkeakoulu, jonne kerääntyi eurooppalaisia teologeja ja älykköjä kääntämään ensimmäistä raamattua latinasta saksaksi.

Keski-Sveitsin katoliset lähtivät kuitenkin hyökkäykseen. Zwingli kokosi joukot, sai kasaan liian vähän miehiä ja päätyi surmatuksi ja tuhkat sirotelluksi Kappelin niityille.

Keskiajan näkökulmasta katsottuna tämä on supermodernia Zürichiä.

Pankki- ja finanssikeskus on sliipatun siisti, puhdas ja rikas. Sampanjaa, kultaa, kalliita autoja ja merkkivaatteita. Zürich on itsevarma, peloton. Ilmeisesti ollut jo vuosisatojen ajan. Yritän ymmärtää kaupungin menneisyyttä kävellessäni sen kujilla. Monet pysähtyvät Zwinglistä kertovan elokuvan jälkeen joen partaalla uskonpuhdistajan patsaalle. Rohkeutta, sitä tällä miehellä oli.

Eipä tiennyt Zwingli pääsevänsä leffan pääosaan. Eikä kyllä tiennyt elokuvista muutenkaan.

En resumen: Quien pensaría, que en Zurich, en la ciudad donde se toma champan y viven los banqueros, en la edad media había pobreza, enfermedades y una lucha religiosa.

Kurzgesagt: In der Stadt, wo man heutzutage champan trinkt und Geld fliesst, gab es in Mittelalter Pest, Armut und Religionskampf.

Kirppari Zürichin Kalliossa – Tampereen malliin

Yllätyn positiivisesti Langstrassella, kadulla, jolla kukkii elämän kaikki ilmiöt. Joidenkin mielestä ainut mielenkiintoinen paikka Zürichissä, ei niin sliipattu kuin muu kaupunki, kansainvälinen meininki ja vaihtoehtokulttuuria. Toisista alue on epäsiisti, ulkomaalaisten täyttämä, puukkotappeluiden paikka ja epämääräisen kaupan keskus.

Kolmansista se on jo pilalla. Vuokrien hinnat nousseet, menneen ajan tunnelma mennyttä. Pelätään, että kohta ne ovat täälläkin: halpaketjut, kansainväliset brändit. Ennen kadulla oli väriä ja vilskettä, jotain muuta kuin konservatiivisessa keskustassa, jossa kengät on lankattu ja vaurautta huokuvat vaatteet juuri silitetty.

Tästä käy tie Martan putiikkiin/ Here lives Marta´s second hand boutique

Tänään kadulle on helpompi sujahtaa, minusta tuntuu. Siis yksin, olemukseltaan pohjoismaisena, naisena, joka täältä katsottuna näyttää juuri siltä mitä on: ei täkäläisiä. Siis näistä kortteleista. Kesällä tyttären kanssa koimme olomme arvioiduksi. Kadulla baarien pöydissä istuskelevat miehet seurasivat, puhuivat jotain mitä emme ymmärtäneet. Mutta me olimme tulleet vain katsomaan kirpputoria, emmekä antaneet katseiden suuremmin häiritä.

Ajattelin vain niitä naisia, jotka kulman takana, Martan kirpputorin viereissä välikössä harjoittivat minihameissa ja pienissä topeissa ammattiaan. Kaupunki tarjoaa haluaville työluvan ja eläkkeen. Ajattelen mistä nämä nuoret naiset ovatkaan tulleet, mihin he päätyvät. He ovat tuskin tytärtäni vanhempia.

Luulen, että kenkieni joukossa on näiden saapikkaiden pikkuserkut. Avokkaat muistuttavat näitä – ilman pitsiosaa.

Nyt on kylmä. Kadulla on hiljaista. Ei miehiä, ei naisia. Martan kirpputorilla on kaksi naista, jotka kyselevät onko toppi tullut myydyksi. Sitten he palaavat paikalleen, ottavat styroksin ikkunalaudalle lämmikkeeksi ja jäävät odottelemaan.

Marta tulee meidän luo ja toteaa, että te varmaan puhutte jotain suomalaista murretta. Martalla on ystävä Tampereella ja sieltä idea kirpputoriin, missä kuka tahansa voi varata hyllyn tai rekin ja tuoda vaatteitaan kierrätykseen. “Tämä on kirppis.” Suomalainen terminologia on sekin hanskassa.

Kimmeltävää kirppiksellä / Some blingbling with a touch of past

Marta halusi tehdä jotain kestävän kehityksen puolesta; Sveitsissä käytetään uusiutuvia luonnonvaroja vuosittain monta kertaa enemmän kuin mitä ekosysteemi pystyy tuottamaan. Sveitsiläisiä second hand-putiikkeja on laidasta laitaan, melkein joka korttelissa ja nuhjuisista lastenvaatekirppareista kalliita merkkejä myyviin vintage-kauppoihin. Yhteistä niille on se, että ne valikoivat itse ostettavansa. Omia tavaroitaan voi kukin käydä myymässä ulkokirppareilla. Zürichissä Marta Flohmarkt on ensimmäinen, jonka omistaja tarjoaa infrastruktuurin, keskittyy pyörittämään toimintaa, eikä osallistu varsinaiseen kaupankäyntiin vain välikätenä ja kassanhoitajana.

Martalta löytyy vaatteita joka lähtöön ja makuun. / Black, white, colours, gold, fashionable, retro, new, old – you´ll find it here.

Hinnat Martalla riippuvat tietysti myyjistä. Joku on hinnoitellut ketjujen vaatteita hinnoiteltu aika yläkanttiin, huomaan. Mutta täällä saattaa tehdä löytöjä. Sivelen hellästi pehmeää villapaitaa, väriltään jotain persikan ja marjapuuron väliltä. Se on aivan uusi. Ja niin ihanan tuntuinen. Kashmir-villaa. 10 frangia, reilut 8 euroa. Martakin ihmettelee. Halvalla meni.

Yksisarvisia, niitäkin on kaupan. / Wellbehaved unicorn, anyone interested?

Martalla on korttelissa ja alueella myös sosiaalinen tehtävä. Tänne ovat kaikki tervetulleita. Asiakaskunta on heterogeenisempi kuin harvassa zürichiläisessä putiikissa. Martan idealla on selvästi tilausta. Varsinkin nyt, kun ilmastoasiat ovat pinnalla ja moni pohtii kulutuskäyttäytymistään.

Tämä on pehmein villapaita, joka löytyy kaapistani. Kalseassa vanhassa kivitalossa pelastava vaate. / Now the softest sweater in my closet. Thanks to Marta, I got it from someone, who did´t want it anymore.

En resumen: Martas tienda de segundamano tiene un concepto nuevo para Zurich – y traído de Tampere, Finlandia. Cada quien puede alquilar un estante o un perchero y vender sus cosas. Marta se concentra en la infraestructura. Con la tienda Marta apoya la naturaleza, desarrollo sostenible y es también un lugar importante socialmente en la area, donde se topan zuriquitos de diferentes lados de la ciudad.

Kurzgesagt: Marta Flohmarkt hat ein Konzept aus Finnland, ziemlich neu in Zürich. Jeder kann ein Regal hier mieten und die alte Kleider verkaufen. Marta kümmert sich um die Infrastuktur. Mit dem Laden unterstützt sie die Natur und nachhaltige Entwicklung. Er ist auch ein Ort der wichtig in sozialer Hinsicht ist, hier können verschiedensten Menschen sich vernetzen.

%d bloggers like this: