Tässäkö on se tilaisuus, jota aina olen odottanut? Eurooppalaiset ovat yhtäkkiä avokadohuumassa ja minulla lanko, jolla maata Costa Ricassa. Sillä pläntillä on kasvatettu kahvia, pienen nyrkin kokoisia retiisejä, korianteria, salaattia, kurpitsoita ja possuja. Sikala oli viimeisin projekti, pari vuosikymmentä sitten. Pläntillä majaa pitäviä tilanhoitajia uhkailtiin, kyläläiset harrastivat jäyniä, kaikki mitä voi ryöstettiin, possuille tuli suu- ja sorkkatauti ja talo poltettiin.
Avain vaurauteen?
Costa Ricassa avokadoja syödään 15 000 tonnia vuodessa, mutta niistä tuotetaan itse vain 3000 tonnia. Loput on tuotu Meksikosta, sieltä missä nyt kai ”vihreää kultaa” on enemmän kuin tarpeeksi, kun virta rajan pohjoispuolelle on pysäytetty erilaisin muurein ja estein tai ainakin hankaloitettu. Ja Costa Rica päätti, että kaikkein halutuinta lajiketta ei maahan enää Meksikosta tuoda, koska sen mukana saattaa tulla laiton siirtolainen, virustauti nimeltä auringontäplä.
Tätä kaikki haluavat: vihreää kultaa.
Siitä meksikolaiset eivät tietenkään pidä ja syyttävät Costa Ricaa protektionismista. Joka tapauksessa, Keski-Amerikan avokadokiistat, yhdysvaltalaisten Trump-ongelma ja eurooppalaisten vihersmoothie-avokadoleipä-raakakakku -muoti horjuttavat avokadolaivaa ja virtaukset vaihtavat suuntaa.
Costa Ricassa avokado on peruskauraa, sitä on aina pöydässä, aamiaisesta lähtien. Suoraan kuoresta, veitsellä tai lusikalla pyöräytettynä. Ei mitään hifistelyä, kauniisti aseteltuja viipaleita. Guacamolea ehkä, kun kokki innostuu. Avokadopastasta ei ole tietoakaan.
Langon viljelykset tätä nykyä kotipihan perukoilla. Nämä melkein puut ovat salaattia, joka on puhjennut kukkaan. Epäilen, että kukkivaa salaattia on vain tropiikissa.
Saisiko tästä jo salaatin siemeniä? Onko sellaisia?
Nyt hinnat on pilvissä, avokadoja on tarjolla vähän ja nekin surkeita. Näkisin tässä markkinaraon. Sitä, miksi costaricalaiset eivät itse viljele tarvitsemiaan avokadotonneja, en tiedä. Ehkä syy on sama kuin aina. Muualta tuotettuja saa halvemmalla.
Jos kerran Kirsi Salo on ruvennut avokadofarmariksi Kolumbiassa, niin mikä etten minä. Eli jos kaikki menisi poskelleen, elämä kippaisi yllärinä kaiken nurinpäin, Sveitsi sulkisi minulta rajat ja Suomi hylkäisi, niin mitä olisi jäljellä? Ainakin hedelmällistä maaperää, aurinkoa ja riittävästi sadetta. Jos lanko suo.
Langon pihalla kasvaa myös kansalliskukka orkidea, joka näyttää satuolennolta.
En resúmen: Europa está en una fiebre de aguacate. Hay pasta con aguacate, smoothies, pan, queque, todo. Y en Costa Rica no producen tanto como haga falta. Antes importaron de México, pero ticos ya no quieren “el oro verde” mexicano, ya que temen que estén infectados con “mancha del sol”. Mi solución personal es muy facil: voy a ser un productor de aguacates. Y cómo? Me voy a Costa Rica con la maleta llena de semillas y los siembro en la finca. En la finca de mi cuñado. Si me deja. (Nana: gracias por las fotos.)
Kurzgesagt: Europa hat ein Avocadofieber. Alle essen avocados. Und im Land der Avocados, in Costa Rica, können sie nicht mal genug Avokados für sich selbst produzieren. “Das grüne Gold” von dem grossen Avocado Produzent Mexiko, wollen sie nicht mehr, weil die vielleicht mit einem Krankheit infiziert sind. Meine Lösung wäre, dass ich nach Costa Rica reisen würde, mit einem Koffer voll von den Samenkernen und die dort in einem Finca zu pflanzen. In dem Finca meines Schwagers. Wenn er mich lässt.
Siinä missä tavallisesti on keskustan suurin lauantainen ulkokirppis, velloi vaaleanpunaisten pipojen ja sateenvarjojen jatkuvasti laajeneva joukko. Kolmen nuoren porukalla oli kyltti, joihin oli piirretty munasarjat: “Me olemme tulevaisuus!” Liian myöhään ymmärrettiin, että sinnehän meidänkin olisi pitänyt mennä. Jonon jatkoksi 10 000 naisen ja jokusen miehen perään. En ole mieltä osoittavaa sorttia, mitä nyt privaatisti ja joskus kirjallisesti, enkä tiedä ulkomaalaisten oikeudesta marssia Zürichin kaduilla, mutta tällä kertaa olisi ollut aihetta. Banderolleja kannettiin tasa-arvon puolesta ja sukupuolierottelua vastaan. Sveitsi on kieroutuneesti moderni maa; tasa-arvoasioissa riittää työsarkaa.
Löysin itseni myös katselemasta sveitsiläisiä seinäkelloja 1500-luvulta, mitä en todellakaan päivältä olisi odottanut. Designmessujen lipulla pääsi museon muihinkin näyttelyihin. Kellot sopivat messujen teemaan, olivathan ne varmaankin aikansa huippudesignia ja todellakin kulutusta kestävää, sillä ne tikittävät virkeästi yhä vielä.
Pala Suklaata 