Elämän illuusiohan on, että joku olisi pysyvää. Ainut mistä kenties niin voisi sanoa on muutos ja liike. Se on ehkä tämän vuoden motto.
Joka tapauksessa, olin reppu selässä rinteessä ja nousemassa Arosan Weisshornille. Sauvat olivat kotona, koska eivät mahtuneet pakaasiin ja reittihän on tuttu, ei mitään se kummoista matkalla. Pieni eväs ja riittävästi vettä; siinä kaikki mitä tarvitaan. Ja paljon happea.
Värit olivat alkaneet taittua kellertävään ja punertavaan, kirkkaimpina loistivat mustikanlehdet. Alku ja keskivälikin meni mainiosti; kuuntelin murmeleiden vihellyksiä, enkä nähnyt yhtään. Välillä tarvitsin pulssintasauspaussin, täytin keuhkot ja taas eteenpäin.
Matkalla on vain yksi kohta, jossa nousu on sekä jyrkkä että vaatii pientä tarkkuutta. Sen olisin voinut kiertää alamäkipyöräilyyn tarkoitettua tietä pitkin, mutta olin jo sen verran ylhäällä, ettei kannattanut kääntyä takaisin. Viime kerralla kaikki meni sen suuremmitta vaikeuksitta.
Nyt tajusin, että kenkä saattaa luistaa hiekkaisessa rinteessä ja vieressä oli vain samanlaista hiekkaista seinämää, mistä ei saanut otetta. Tarrasin silti, kynsillä. Ja pariin piikkiseen kasviin. Melkolailla nelin kontin muutama metri ja sitten istahdin miettimään. Valutin desinfiointiainetta piikkien jättämiin punaisiin kohtiin, joita poltteli.
Polku oli muuttunut viime kerrasta, se oli hiekkaisempi ja viereiset seinämät murtuneet, sitä koossa pitävä kasvillisuus kadonnut. Jos olisin mennyt alaspäin, olisin varmaankin edennyt istualtaan.
Kauneuskin oli toisenlaista, vuoret sinisiä ja kasvusto oranssihtavaa. En muista mikä vuodenaika edellisellä kerralla oli, mutta karuus oli tänään herkistävää.
Jos vielä tulen tänne, palannen sauvojen kera. Polku on näet silloinkin jo taas toinen.
Mini-ihmisiä harjanteella. Mini people on the ridge.Kohde taustalla. Target on the background. Reunalla. Tämä ei ollut se nelinkontin kohta. On the edge.This wasn´t the critical point.Lopussa kiitos seisoo jne. All good.
En resumen: Las rutas se cambian, nunca es como la vez pasada.
Kurzgesagt: Die Wege ändern sich, es ist nie wie beim letzten Mal.
Menzingenin päätapahtuma sunnuntaina: pari outoa tyyppiä reput selässä pyöri keskustaa ympäri. Syy: ohjeet, kyltit ja tekniset apuvälineet osoittivat kukin omaan suuntaansa.
Polku löytyi, mutta katosi jälleen niityn tullen.
Nurmirinteessäkään ei reittiä näkynyt ja valuin tennareilla alas tielle. Ainakin suunta oli oikea.
Pienestä kappelista löytyi osuva lause: Onnea tulee etsiä matkanvarrelta, ei määränpäästä, minne matka päättyy.
Maaseutuhan on viehättävää ja monin paikoin kasvoi kirsikkaluumuja, joita en ole koskaan maistanut (listoille).
Sihl-joen tunnelien korkeus vaihteli ja suojasin kädellä päätä, katto oli kivisen muhkurainen. Jokihan on kaunis, muttei kovin puhdas, joten pulahdus jäi kotirantaan.
Loppuvaihessa käveltiin kapoisaa rantapolkua ja joen toisella puolella rinteessä nähtiin kaksi henkilöautoa. Olivat törmänneet toisiinsa Hirzeliin vievällä kiemuraisella tiellä ja sinkoutuneet alemmas kohti jokea. Paikalla oli yhä paloautoja ja poliiseja.
Sihlbruggin teollisuusalueen luona yritettiin bussiin, joka veisi Baarin asemalle. Jollain käsittämättömällä logiikalla pysäkki oli toinen kuin se, jonka kyltissä luki Banhof Baar, joten tehtiin ylimäräinen maaseututurnee Neuheimiin ja takaisin.
Zürichissä olin valmis vastaanottamaan asiaankuuluvan mainosjätskin. Jakajia ei näkynyt missään, joten oli pakko kaivaa kuvetta. Mustikka-vanilja vetosi suomalaiseen sydämeen, costaricalaiseen vaniljasandwich.
26 Summits Challenge 6/26
MenzingenTalo maalla. A country house.Melkein jatkettiin tietä. Polku vie kohti metsää. Almost took the wrong road.Metsästä kumpuilevalle maaseudulle. From the forest to hilly countryside.Sen verran liukas nurtsi, ettei lenkkarit pitäneet rinteessä. A bit slippery with runningshoes.Pikkuruinen kappeli hyvällä sanomalla. A small chapel with a good message.Pyöräilijät suuntasivat oikealle, me vasemmalle. The cyclists went to right, we to the left.Joku on puraissut kirsikkaluumua. Somebody has tasted the cherryplum.Tunneleita matkalla. Some tunnels on the way.Kuvat on kuin vekkulasta. The pictures are kind of weird.Itse joki nätti, muttei kovin puhdas. Pretty river but not very clean.Välillä tunneli on vain puoliavoin galleria. The half open gallery part of the tunnel.Lopussa jätski seisoo, vai miten se menikään. In the end there´s almost always an icecream.
En resumen: El rio Sihl fluye hacia Zürich y nosotros hicimos una caminata desde Menzingen hasta Sihlbrugg. No nos tocó la lluvia prometida y en el final había un helado, así que todo bien. (Esta vez no era gratis).
Kurzgesagt: Der Wanderweg am Sihl, zwischen Menzingen und Sihlbrugg, ist schön und der angesagte Regen ist irgendwohin anders gegangen. Zum Schluss gab es Glace, natürlich.
Elämän eri kerroksissa tuulee räväkästi. Pyörällä poljin kaiken voiman mitä irtosi, siis tasaisella ja vastatuulessa ja tunsin, kuinka puhuri tunkeutui kypärän sivuilta hiuspohjaan. Yritin ottaa puuskat vastaan varmalla tanko-otteella, etten lentäisi katuun ja tunsin itseni taistelijaksi.
Selvisin. Seuraava taso on muu arki ja tuulista on, projektit menevät limittäin ja lomittain ja menen ilmavirran mukana eteenpäin, vähän tukka putkella, ehkä lievästi sekopäisenä mutta kuitenkin. Maailma, johon kietaisen kansainvälisen politiikan ja muut, you know, on se tuulisin paikka tai ainakin se puhaltaa hurrikaanin oloisesti, yhteen ja toiseen suuntaan ja tuhoa tehden.
Taustalla, siellä lähempänä omaa napaa, on myös epävarmuus pysyvästä katosta ja paljon kysymyksiä, milloin, minne ja mitä sitten, kuinka elämä sutjaantuu ja sutjaantuuko.
Joka tapauksessa näistä myrskyisistä olosuhteista täytyy välillä mennä suvantoon, etsiä pysyvää ja kiinnekohtaa. Vuoristopolut on yksi vaihtoehto, koska kapealla rinteellä ei juuri muuta ehdi ajatella. Kaikki ponnistelu toimii, eikä ole suuresti väliä raahaanko kauppakasseja vai painoja salilla. Leipominen kelpaa, tulos on aina mieltä lämmittävä – tai tarpeeksi vaativa kirja. Ja sitten ne pienet yksityiskohdat. Uppoan kirsikankukkiin, magnolioihin, narsisseihin, puiden silmuihin ja kirkkaanvihreisiin hiirenkorviin, enkä kuule enää tuulen suhinaa.
Kirsikka japanilaisella tunnelmalla. Cherrytree with japanise flair.Missä kirsikka päättyy ja magnolia alkaa? Where does the cherry tree end and magnolia start?Magnolia oli lähteä tuulessa käsistä. Magnolia was almost gone with the wind.Tätä paljoutta! So many flowers!
En resumen: Para ventilar la cabeza sirve el ejercisio – y poner la atención a los detalles. En este momento: los arboles con flores.
Kurzgesagt: Die Bäume mit Blumen – kleine wunderschöne Details sind das beste Medizin um den Kopf zu belüften.
Näin oli. Junastakin oli paremmat näkymät valkohuippuisille, kuin monen tunnin patikalla. Ei se silti ollut iso yllätys, korkeus ja ilman sumeus eivät suuria luvanneet.
Mutta oi sitä vapauden tunnetta, kun aamupäivän töiden jälkeen huiskaistiin reppuun sisältöä ja juostiin junalle. Oli kiire ottamaan kiinni päivän ihanuudesta, sillä huomenna taas sataisi.
Eväät oli syöty ennenkuin juna ehti lähteä Zürichin asemalta. Ympärillä sorisi monia kieliä, lapset juoksentelivat ja viereisessä loossissa amerikkalaisrouvat juttelivat. Toinen heistä yski jatkuvasti ja näytti todella sairaalta, ääni oli niin käheä, että ystävän oli kumarruttava hänen puoleensa kuullakseen jotain. “Paetaanko? Maskit?” oli Aldon reaktio. No ei kai näin lyhyellä matkalla, eiköhän tämä tästä, ajattelin.
Junasta bussiin ja bussista kadulle, keskellä Unterägeriä, pientä paikkakuntaa Ägerijärven kupeessa. Yhtään kuvaa ei ole, koska se ei todellakaan kutsunut ihastelemaan, vaan mieluusti kiihdytettiin vauhtia ja oltiin neljässä minuutissa niittyjen keskellä.
Tämä oli 26 Summits -haasteen tähän asti tallatuista reiteistä vaatimattomin. Polut ja tiet kulkivat alussa ja lopussa kaupunkialueiden läpi, välissä metsässä, peltojen sivua, kukkulan yli. Ei mitään vikaa, muttei myöskään kovinkaan kummoinen. Iltapäiväkävelyksi soveltuva. Tennaritasoinen.
Bruneggin alppikuppilan terassilla nälkä pääsi valloilleen ja söin suolaisen juustopiirakan salaatilla, Aldo friteeratut taimenfileet samoin salaatilla. Lisäksi tilattiin yhdet ranskalaiset, kaksi lasia vettä, kahvit ja tikkujätskit. Mitä veikkaisit hinnaksi? Itse olin varautunut kuuteenkymppiin ja kun lasku näytti 82 frangia (n.84 e), päätin, että oli seuraava retki minne tahansa, ottaisin lounaan reppuun.
Mitä muuta raportoisin retkeltä? Aurinko porotti ensimmäistä kertaa aikoihin ja lämpö tuntui – sekä näkyi. Sormet turposivat kävellessä niin että aina, kun oli mahdollista, upotin kädet lähdeveteen. Kuuma oli myös niityn rinteessä jolkottelevalla ketulla. Se näytti etsiskelevän jotain ja pyyhkäisi sitten täyttä vauhtia purolle juomaan.
Reitti oli siinä mielessä kivasti suunniteltu, että se vei lopuksi Zugin vanhankaupungin läpi järvelle ja -yllätysyllätys- rantakioskille, mistä saa pirskahtelevaa juomaa ja jäätelöä.
Siinä ilta-auringossa istuskellessa korona teroitti kynsiään ja minä pahaa aavistamatta suunnittelin seuraavaa retkeä. Amerikkalaisrouva sai hyvässä lykyssä tartutettua koko vaunullisen kansainvälisiä matkailijoita. Jospa hän olisi edes peittänyt suunsa yskiessään.
Junamatkalla alppitilanne näytti lupaavalta. On the way in train the Alp-situation looked promising.Ägerisee pilkotti pikkuisen. A bit higher we could see Lake Ägeri.Mikä hänellä on selässä? Ensin luulin, että kelkka. Mutta se onkin enkeli. So what is it he is carrying?I thought a sledge. But it´s an angel. Suomalainen ominaisessa ympäristössään, Finnenbahnilla. A Finn in authentic environment, on Finnenbahn.Maissipellon takana häämöttää taukopaikka. Behind the cornfield is waiting a nice place to rest in a shadow.Samettiruusut koristivat terassia. Always flowers on a terrace.Juustopiirakkaa nälkäiselle. Cheesepie to a hungry hiker.Koodikin löytyi! Found the code!Iho näyttää oudolta, olisiko aurinkosuoja? Is it the sunscreen or why does my skin look so weird?Puutarhalehmät. Garden cows.Kuka siellä?! Hello, who´s there?!Ja niin janoinen Kettu Repolainen jolkotti joelle, missä sitä odotti raikas vesi. And so thursty Tod the Fox ran towards the river.Zug näkyvissä. Almost in Zug.Kylmä vesi tekee hyvää nakkisormille. Cold water for sausage fingers.Zuginjärvi on aina kaunis. Lake Zug is always beautiful.
En resumen: En la ruta panorámica de los Alpes entre Ägerisee y Zug no se ven mucho los Alpes, pero buen paseito en todo caso. Y apesar de que se me pegó covid en el tren.
Kurzgesagt: Der Alpenpanorama-Weg von Ägerisee nach Zug hatte wenig Alpen, aber schön trotzdem. Und obwohl ich mich mit Covid angesteckt habe.
Keli olisi ollut mahtava vaikka mille vuoristoretkelle, mutta kiire ja tekemisten suma tiivisti tilanteen selkeäksi: jos jonnekin, niin lähelle. Zürichinjärven länsipuolella Schwyzin kantoniin kuuluvasta Pfäffikonista pääsee nopeasti rinteeseen ja taatusti tuntuu, jos ei reisissä, niin ainakin keuhkoissa. Luvassa oli 600 rappusta, mutta niitä oli kyllä aikalailla enemmän, jos kaikki matkalle osuvat lasketaan mukaan.
Ekat vaatekerrokset kuorin jo kymmenen ensimmäisen minuutin jälkeen, aurinko tuntui huumaavan lämmittävältä ja kiitin itseäni päätöksestä laittaa sortsit. Punkeista viis, ajattelin. Onhan kotona pinsetit.
Meidän edellä nousi isojen reppujen kanssa kaksi naista, joiden matkan laadusta kertoi iso simpukka. Santiagon jäljillä, siis. Uskoisin, että heillä oli suuntana Einsiedeln, vuoren toisella puolen Sihlinjärven rannalla. Einsiedelnin luostari vetää pyhiinvaeltajia puoleensa.
Zürichinjärven yläpuolella, kiemurtelevalla solatiellä postiauto päästi nelisävelisen tuuttauksen merkiksi muille tiellä kulkijoille. Moni oli liikkeellä tavallisella pyörällä, sähköpyörällä tai moottoripyörällä. Me ylitimme tien ja sujahdimme takaisin metsään.
Ns. polku on tältä puolelta Etzelin huipulle (1098 m) noustessa suurelta osin yhtä juurakkoa tai kapeilla puunrungoilla tuettuja askelmia. Ennen loppunousua asiasta vielä muistutettiin: “573 askelmaa”, “Joitakin kivisiä osuuksia”, “Juurisia askelmia? Monia!”, “Korkeuseroa? 300 m.”
Huipulla oli vain pari kourallista ihmisiä, vaikka toiselta puolen vuorta kipuaminen onnistuu autollakin. Ja se tunnelma, ystävällinen ja mukava, rauhallisen rento. Hyvä vaihtoehto ylikansoitetulle Zürichin Uetlibergille, vähän korkeampikin. Kyltit oli sveitsinsaksaksi ja ensimmäistä kertaa ikinä näin legendaarisen Chuchichästlin käytössä. Sana tarkoittaa keittiön laatikkoa ja on ääntämyksensä takia se ulkomaalaisten koetinkivi. (Joka tapauksessa, kahvilusikat ja kermat sun muut löytyivät oven luota chuchichästlistä.)
Ylhäältä oli siis näkymät kahdelle puolen, Zürichin- ja Sihlinjärvelle, valkohuippuisille vuorille. Alaspäin kuljettiin metsien ja niittyjen poikki, välillä bunkkereiden viertä ja puiden välissä kummallisissa rivistöissä olevien betoniporsaiden ohi. Selitys löytyi viimeisen bunkkerin seinästä: maailmansotien aikaan näillä estettiin mahdollisen vihollisen nousu vuoren yli.
Loppumatkaa rytmitti jälleen edellisenkin retken Sihl-joki ja kosteikot, luonnonsuojelualueet. Matalikot olivat täynnä sammakoita ja salamantereita, kaislikoissa viihtyvät vesilinnut.
14 kilometrin ja n.600 korkeusmetrin jälkeen Schindellegi-Feusisbergin asemalla päätettiin sittenkin jatkaa alamäkitaivallusta kohti Zürichinjärveä ja ehkä laivaa, jolla purjehtia kohti kotia. Oli kuitenkin jo niin ilta, ettei tarjolla ollut kuin juna, mikä oli nopeampi vaihtoehto ja toi kotiterassille sopivasti ilta-auringon viimeisiksi hetkiksi.
Tästä lähtee kapenemaan ja nousemaan. Kuvastahan jyrkkyys ei näy ollenkaan… This is the real start, where the path gets steep and narrower.Oikealla järven ja sillan toisella puolen häämöttää Rapperswil. On the right side over the bridge there is Rapperswil.Simpukka repussa kertoo vaelluksen tarkoitusesta. The shell on the backpack tells about the meaning of the hike.Olento avaruudesta? A creature from outer space?Hurja kontrasti, kirkas auringonpaiste ja metsän varjo. Heavy contrast, sunshine and shadow.Sveitsissä ollaan. Good to know, we are in Switzerland.Viimeiset varoitukset. The last warnings.There are 573 steps, a lot of roots and stonesand 300 vertical meters.Tämä on siis polku. This is the path.Pientä usvaa, mutta kaunista. A bit misty, but beautiful!Tuijottelin sen verran kauan vuoria, että suklaavaahtoherkku oli sulaa. Concentrated to the view a bit long, result: melted chocolate.Vanhanajan postimerkkikone ja laatikkokin. Sitä tyhjentääkö joku sen, ei käynyt ilmi. An old fashion stamp maschine and postbox. Täältä näkyy peltojen toiselle puolen Einsiedelniin asti. Here there´s a view over the fields to Einsiedeln.Myönnän: tukkaa ei ole kammattu. Mutta tyytyväisiä ihmisiä. I admit not have combed my hair. But anyway, happy people.Nämä oli siltä varalta, että Zürichinjärveltä olisi vihollinen yrittänyt tankeilla vuoren yli. These were just in case the enemy would have tried to climb the mountain with tanks.Kyllähän yksi lehmäkuva per patikka pitää olla. At least one cow picture per hike.Jokinen. A small river.Jokimaisema voisi olla Costa Ricasta. This could be Costa Rica.Salamanterihan siinä. Pikkuisia sammakoita myös samassa lätäkössä. A salamander and small frogs enjoying the day. Oikea puoli tietä Zürichiä, vasen, hm, olisiko Schwyzin kantonia? The right side of the road belongs to Zurich.
En resumen: El primer pico del -24, Etzel Kulm (1098 m). Humildito y el camino era corto, pero por eso intenso.
Kurzgesagt: Erste Kulm dieses Jahr, Etzel Kulm (1098 m). Moderat und ziemlich kurz, aber deswegen intensive.
Äxgüsi – siis anteeksi – tämä myöhäinen postaus. Yleensä napsautan kello kymmenen publish-nappulaa, tänään kävelin niihin aikoihin pitkin rantabulevardia Zürichinjärvellä, toinen silmä raollaan, toinen vähän enemmän auki, siristellen auringossa.
Sillä kaatosateiden jälkeen aurinko tuntui entistäkin voimakkaammalta, ihanalta kylläkin. Vieressä nakuteltiin joulumarkkinoiden kojuja, viriteltiin kuusia. Sekin oli ihmeellisen mukavaa, vähän asiaan kuulumatonta, näin lämmössä. Mutta ehkä se sesonkipakkanenkin vielä tulee.
Sadetta on saatu enemmän kuin tarpeeksi, se selvisi jo viikonloppuna, kun sadetakin ja sadetta pitävien vaelluskenkien sisältä löytyi puristettavan märkiä vaatteita. Käsineistäkin irtosi toista desiä vettä. Tänään rantapolku, jota pitkin ajattelin koukata, oli veden alla. Järvi on siis melko täynnä, joista puhumattakaan.
Nyt en tarvinnut syydvestiä enkä sadetakkia, mutta aurinkolaseihinkaan en ollut varautunut. Kävellä piti, sillä reiden pullottavat suonet olivat juuri saaneet laserista. Kannattaa hoitaa tämäkin kohta, ennenkuin tulee enemmän ongelmia, kehotettiin ja ei siinä mitään, sitten vain laverille ja hommiin. On ihmeellistä että näin voi tehdä ja miten tekniikka auttaakaan. Ja kun yksi reitti on suljettu, veri etsii uuden. Se vasta ihme onkin.
Samasta syystä kuvien editointi ja kirjoittaminen on nykivää. Vähän väliä nousen oikaisemaan kinttuja, kävelen ja tepastelen, jotta kuplinta tasaantuisi, enkä enää muista mitä olin sitä ennen ajatellut, mitä aikonut. Tuntoaistimukset ovat ykkösenä, kaikki muu sivuosassa.
Siksi en edes yritä venyttää tarinaa tämän pitemmälle. Kerron enää vain sen, että kuljin kotia kohti sateenkaaren alta ja viimeisessä mäessä kohtasin sadesumun.
Vesi loiskuu polulla. The path is now part of the lake.
En resumen: Ha llovido muchísimo, hasta el lago de Zurich ya llegó a tapar la acera. Pero hoy tuvimos unos rayos de sol y hasta un arcoiris.
Kurzgesagt: Nach heftigem Regen ein bisschen Sonne und einen Regenbogen. Und dann geht es weiter.
Kipaisen pirteään syysaamuun mäkeä ylös sydän läpättäen, koska olen myöhässä, enkä koskaan ole myöhässä. Yritän voittaa kellon, etten olisi perillä 9.01, sillä silloin saattaisin jo saada katseen, joka kertoo kaiken.
Lääkäristä ei koskaan tiedä, useimmiten se tarkoittaa kaikesta huolimatta odotusta, mutta tänään pääsen suoraan näytteenottoon. Odotushuoneessakaan ei ole ketään, vaikka ilma on tiheänä viruksista, näin kerrotaan.
Rautavarastot olivat viime vuonna siinä tilassa, ettei kroppa enää palautunut. Lihakset olivat pysyvästi hapoilla. Söin tummanvihreää, pähkinöitä, papuja. Kasvipohjaista rautaa. Pihviinkin tukeuduin silloin tällöin, sen mukaan miten omatunto antoi periksi ja ruoka maistui.
Tiesin, että pohjilla mennään, sillä vuosia sitten ehdin elää niin pitkän tovin varastot tyhjinä, että menetin hiuksista aimo nipun. En ollut väsynyt, kuulemma, koska juoksin ja kirimailin vuorilla ja hemoglobiinihan on silloin usein korkea. Siksi en huomannut puutetta, eikä useampi lääkärikään.
Tällä kertaa arvot olivat matalat, minulle ja hiuksilleni kriittiset, mutta sairausvakuutuksen näkökulmasta vielä sellaiset, ettei rautaa pistetä suoraan suoneen. Joten rautatabletteja, kuulemma vuoden verran.
Puoli vuotta myöhemmin olo on jälleen normaali. Väsyn liikunnasta, kuten pitääkin, mutta mikä tärkeintä, myös toivun. Virtaa siis riittää.
Tuloksista en vielä tiedä, mutta epäilen, että rautasatsi tällä erää oli tässä. Sen kunniaksi kipaisin kylän konditoriaan, sillä harva paikka täyttää aistit yhtä lailla onnesta, kuin aamuinen leivonnaisten ja kahvin tuoksu. Katselin hetken kermamunkkeja ja kastanjaleivoksia. Mietin verikoetta ja kärsimyksen astetta, ollaanko siis leivoksen tasolla vai riittäisikö joku vähemmän makea. Ei, tänään ei kärsitty lainkaan, homma sujui sutjakasti ja asianmukaisesti. Ja oikeastaan mielessä olivat jo alun alkaenkin kummitelleet lämpimät sarvet, iloisesti kutsuen. Croissantit laitettiin uunista suoraan pussiin ja minä, se onnellinen, viiletin kotiin aamuauringossa, kohti kahvia ja keskiviikon alkua.
-Niin ja miten kuvat liittyvät rautaan? Ei mitenkään, paitsi että virtaa tarvitaan, jotta jaksaa taivaltaa näissä maisemissa.
En resumen: El hierro es super importante, para que uno tenga energía para andar en estos paisajes.
Kurzgesagt: Das Eisen ist super wichtig, so dass man Energie hat sich in diesen Lanschaft zu bewegen.
Jo perinteeksi muodostunut kontrollin menetys ostoksilla näihin aikoihin vuodesta tarkoittaa sitä, että kotona on toista kiloa nektariineja, persikoita ja aprikooseja, ehkä luumujakin ja ulko-ovea reunustava viikuna tuuppaa satoa päivittäin. Näille pitäisi tehdä jotain ja nopeasti tai kompostia peittää pian homeinen hedelmäkerros, mitä ei tietenkään haluta.
Pihan aprikoosit keitettiin heti hilloksi, koska ne pääsivät menemään pehmeäksi hurjissa helteissä. Viikunat syödään mieluummin sellaisenaan.
Olin jo lähes unessa, kun vielä selailin puhelimelta erilaisia aamupaloja ja valaistuin. Yönylikaurahiutaleet, siis tuorepuuro, jonka nimi aiheuttaa minussa jostain syystä negatiivisia väreitä ja jota Sveitsissä Birchermüesliksi kutsutaan, paranee huimasti, jos sen tekee pirtelöön.
Kipaisin keittiöön, heitin mikseriin pari aprikoosia ja banaanin (huom, pitää olla kunnolla kypsä) soijamaitoa ja hurhur, valmista tuli. Joukkoon pellavansiemeniä, kauranleseitä, kourallinen kaurahiutaleita, vähän mysliäkin (koska seassa kuivahedelmiä) ja jääkaappiin. Aamulla odotti ihanan ilmava ja oranssihtava pöperö, jonka päälle latasin mansikoita, banaania, mantelilastuja ja kookosmurskaa. “Tää on ihan second level! Ei aamupala, vaan herkku!” oli syöjien ihastunut kommentti.
Tätä olen tehnyt päiväkausia, välillä hedelmiä vaihdellen, mutta aina banaani ja joko persikka, nektariini tai muu mukana. Päälle sitä mitä löytyy. Mantelista rousketta, kookoksesta tropiikkia, marjoista hapokkuutta ja viikunoista pehmeää makeutta. – Niin ja hedelmiongelma ratkesi yhdellä kertaa. Kulutus kolminkertaistui.
Joku oli jo puraissut viikunasta. Ampiaiset tai muurahaiset. Somebody had tasted the fig, maybe the ants or a wasp.
En resumen: Desayuno next level: el base de avena remojada se hace con leche de soya, banano y albaricoques en un mixer. Después se le añade avena, semillas etc. y en el día próximo es una espuma riquísma. Yo lo decoro con bananitos, coco, almendras, higos y fresas o frutas de epoca (mango sería bueno!)
Kurzgesagt: Das Geheimnis von Overnightoats ist der Flüssigkeit. Next level wird erreicht, wenn man zuerst einen Smoothie (Milch (Soya Milch in diesem Fall), Aprikosen (oder Nektarinen) und eine Banane) macht und danach die Haferflocken und was auch immer hineintut. Am nächsten Tag mit Lieblingsfrüchten und Nüssen dekorieren.
Ollakseen enimmäkseen patikkablogi, aika vähän on viime aikoina tullut liikuttua yhtään missään. Mutta pienestä se postkoronainenkin aloittaa. Sunnuntaina tuntui, että nyt on aika mennä kastamaan jalat Zürichinjärveen, helteestä ja järjettömästä heinien sirottelemasta siitepölypilvestä huolimatta. Grindelwaldista hankitut uudet urheiluaurinkolasit päähän ja kadulle!
Matkaa kertyi 1,6 kilometriä eestaas ja tuloksena lihasväsymys. Ja koska ollaan Sveitsissä, korkeuserolta ei voinut välttyä. Takaisin rinteeseen oli noustava, jos halusi kotiin ja vaakatasoon lepäilemään. Ja kuinka monesta sadasta metristä olikaan kyse? 40 metristä.
Joka tapauksessa energiatasot ottavat nyt isoja harppauksia päivästä toiseen. Enää eivät koivet tutise tai silmissä pimene seistessä, postilaatikolla käyn keveästi ja eilen kokeilin jotain jumpan kaltaista. Hengitysharjoituksia, syviä vatsalihaksia ja testing-testing, vieläkö käsivarret toimivat. Kaikki siis tarkasti kontrolloidusti, ettei yskitä ja pulssin pitää pysyä alle 120.
Ammattikseen urheilevan mukaan keuhkot pitäisi tarkastuttaa ennen kuntoilun aloittamista. Lääkäriltä sain terveisiä, ettei tarvitse, mutta näin kuumalla ilmalla siitepölyjen keskellä ei kannata tehdä mitään haastavaa. Strateginen suunnitelma sisältää kevyttä liikkumista joka toinen päivä viikon verran, sen jälkeen voin yrittää mennä salille, jossa samaten alku lähinnä liikeratojen kokeilua.
Viikkoja on kulunut yskiessä, mutta tiedän päässeeni lopulta vähällä ja olen siitä kiitollinen.
Järvi on paikoillaan. Here it is, lake Zurich.Ihan kuin olisi ulkomalla. As I was abroad.Mehiläiset ovat yhtä innoissaan karhunvadelman kukista kuin minä. The bees are as excited of the blackberries as I.
En resumen: Poquito a poco recuperando de corona y ya llegué al lago de Zurich. Y devuelta a casa.
Kurzgesagt: Langsam erhole ich mich von Corona und bin schon zum Zürisee gelaufen. Und zurück nach Hause auch.
Sanatorio on kuvaava termi; vähän vanhanaikainen, silti niin hetkeen kuuluva. Istun ikkunat auki raikasta sveitsiläistä ilmaa hengitellen, katselen järven kimmellystä, taustalla vuori. Yskähtelen kumeasti, päätä jomottaa ja vedän jälleen syvään henkeä. Tilanne voisi hyvin olla Thomas Mannin Taikavuoresta, parantolan arkea.
Koska olen jo päiviä sitten päässyt eroon kuumeesta, olen siinä vaiheessa sairastamista, että selaan kaikkia mahdollisia vaatesivustoja. Ei sillä että olisin hankkimassa mitään, se vain kuuluu yleensä hetkeen, jolloin kuume laskee, tällä kertaa vähän viiveellä siis. Kuumepäivistä on jo aikaa; en ole sairas, mutten tervekään. Pukeutuminen on lanka tavalliseen elämään, ei enää nuhjuisia ja kuumeelta haisevia verkkareita, teepaitaa, vaan jotain aivan muuta. Asu, joka lupaa askeleen sairastuvan ulkopuolelle.
Ja vaellusreitit, niitä selaan hullun lailla, aina silloin kun en tarkista, että kuinka kauan koronan jälkeen pitäisikään jarrutella liikkumista. Perustelen vuoristoretkeä keuhkosyillä, parantavalla vuoristoilmalla. Joku lyhyt, tasainen tai alaspäin kulkeva polku kenties?
Raput ylös katutasoon postilaatikolle on jo testattu – yskittää. Zürichissä kävelin reilun kilometrin, tietenkin rappuja ja vähän nousevaa tietä. Se oli päivän treeniksi riittävä. Yllättäin eteneminen ei ole haaste, lihakset tietävät mitä tekevät, mutta yskä pitää vauhdin kurissa.
Ja miten nämä kuvat liittyvät mihinkään? Eivät oikeastaan mitenkään, vain ohut lanka yhdistää paikkoja toisiinsa, räpsy sieltä, toinen toisaalta, Sveitsiä parin viikon taka. Alkukesää, elähdyttäviä värejä, muistikuvia siitä mitä oven ulkopuolella odottaa.
Ja ruttukukan nimi on…? And this flower is…?Genevenjärveä. Lake Geneva.Taustalla Moléson. The mountain Moléson. Aare ja Berniä. The river Aare and Bern.Mistä tietää, että on karhujen kaupungissa? How do you know, you are in the city of the bears?Kapea talonen. A narrow, tall, house.
En resumen: Recuperar de corona toma su tiempo y ahora estoy en el punto, cuando ya no tengo paciencia. Estoy planeando caminatas en los Alpes, ya que eso supone ser bueno para los pulmones.
Kurzgesagt: Erholen braucht Geduld, was ich nicht habe. Ich suche Wege und plane Wanderungen wie verrückt, obwohl ich noch huste. Aber man weisst doch, dass Bergluft die Lungengesundheit fördert.
Pala Suklaata 