Tulivuoren rinteillä

Tulivuoren rinteillä

Arenal on Costa Ricassa se yksi ja ainut, joka on perinteinen tötterömallinen tulivuori. Tällä kertaa oli sen verran säkää, että sitä useimmiten peittävät pilvet liikkuivat eestaas aina vain ylemmäs ja lopulta nähtiin suurin osa vuoresta. Se on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja kuulemma kuumien hönkäysten vuoksi sen yllä on aina höyrystynyttä vettä. En kyllä mene takuuseen, että se pitää ihan paikkansa.

Joka tapauksessa Arenalilta on turhan odottaa nykyisin roiskuavaa laavaa tai edes pientä kipinöintiä. Edellisestä kerrasta on jo yli vuosikymmen. Ylös kraaterille ei silti pääse kiipeämään, se on yhä liian riskaabelia.

Alempana on muutama polku laavamaastossa ja pidempi reitti vie ensin kukkulalle, josta on näkymät sekä tulivuorelle että Arenalinjärvelle. Lago de patos, ankkajärvi, on pieni lätäkkö reitin lopussa, missä ei juuri ankkoja kyllä näkynyt, mutta merimetso sentään.

Reitti oli mukava, metsä rehevä, mutta eläimistöä ehkä vähemmän kuin odotettiin. Lopussa osui kiikariin pari kapusiiniapinaa, bobo ardilla -lintu ja useampi kourallinen toukkia passionhedelmäköynnöksessä. Sen kukat ovat muuten upeita, aivan kuin koristeellisia lampunvarjostimia.

Koska meillä on historiallinen valokuva Arenalilta -90-luvulta, oli nyt otettava uusintaversio tukka märkänä sateesta ja myrskytuulen riepottelemana. Mutta otettu on ja ajankulu on konkreettisesti nyt demonstroitu.

Polun lopusta löytyi ravintola ja halusin tuulelta suojaan, ettei kaalisalaatti lentäisi lautaselta (sitä on usein casado-annoksissa). Tarjoilija oli samaa mieltä “Tietäisit vain!”

Koska on tulivuori, on myös kuumia lähteitä ja patikan jälkeen mentiin kansan uimalaan eli joelle, jossa virtaa +38 asteista vettä. Paikka oli kuin ihmissoppa, vaikka kuljettiin polku loppuun ja kahlattiin vedessä vielä pitemmälle, aina sinne asti, missä oli pieniä putouksia. Todisteita ei nyt ole, koska kuvaaminen oli haastavaa ihmismassassa ja liukkailla kivillä tasapainoillessa. Virtaava lämmin vesi hieroi kintut pehmeiksi. Perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että porukkaa oli yksinkertaisesti liikaa. Tämä oli siis ilmainen versio; tukulla seteleitä olisi päässyt viereiseen Tabaconin spahan ja varmaankin saanut ostettua enemmän yksityisyyttä.

Arenalilla on ties mitä seikkailuaktiviteettejä, mutta minä halusin katsomaan laiskiaisia. Niistä lisää, kunhan seuraavan kerran pysähdyn paikkaan, missä nettiyhteydet pelaa.

Jonkun sortin orkidea.
Some kind of orchid, I think.
Laavapolulla.
On the lava path.
Minä ja Arenal. Me and Arenal.
Kovin korkealle ei rinteellä pääse, mutta jonkun verran noustiin kuitenkin.
You can’t climb very high, but a bit anyway.
Hieno kukka, eikä mitään tietoa, mikä.
Nice flower and no idea about the name.
Lago de patos. Ankkajärvi.
The ducklake.
Olisko tämä se ankka?
*Is this the duck?
Hän ja varjo.
Arenal ja passionhedelmä.
Arenal and the passionfruit.
Reproduktio -90 luvun kuvasta. Yhtään ei olla muututtu, mitä nyt yhdellä vähän pidempi tukka ja toisella lyhyempi.
A reproduction of a picture in the -90’s. Luckily we haven’t changend at all. One just has a bit shorter hair and the otherone a bit longer.
Kolibrit on hätäisiä poikia, ihan mahdottomia kuvata.
Colibries are very busy boys and difficult to photograph.
Kahvia.
Coffee.
Lounas, casado vaihteeksi.
Lunch. Casado for a change.

En resumen: Arenal es siempre bonito y que dicha que las nubes nos dejaron ver casi todo el volcan.

Kurzgesagt: Der Vulkan Arenal ist immer schön zu besuchen. Dieses Mal die Wolken sind hinaufgeflogen und haben uns eine Chance fast den ganzen Vulkan zu sehen gegeben.

Perillä Costa Ricassa

Perillä Costa Ricassa

Niin täpärällä on matkustaminen ollut, etten uskonut lähtöön vasta kun lentokone oli tasaisessa lennossa yläilmoissa. Miten ihmeellistä kaikkien vuosien jälkeen, että suuntana on todellakin Costa Rica.

Ensimmäinen pura vida lentokoneessa kuulosti pehmeän pyöreältä, ystävälliseltä ja niin tutulta. Kun ikkunasta näkyi valojen koristama Puntarenas, kaupunki niemen nokassa Tyynenmeren puolella, vakuutuin – perillä ollaan.

Tai ainakin ruumis oli. Päällä on lopulta ollut hankalampaa. Jet lagissä suusta lipsahtelee hassua kyllä saksaa. Kuulen lintujen ääniä, tuttuja mutta unohtuneita. Ja ne tuoksut, tropiikissa kostea sekoittuu maahan, imelän kukkaiseen ja välillä viemärin pölähdykseen.

Aamupalalla kahmin hedelmiä; papaija, ananas, mango, guanabana, manzana de agua, caimito…Me kolme haluamme maistaa kaivattuja ruokia, virkistää makumuistoja. Ystävällinen aamiaisvastaava lentoenttähotellissa kiikuttaa meille hedelmiä lisää, kuorittuna, pilkottuna ja Aldolle gallo pintoa, perinteinen aamupala täällä, vaikkei sitä puffetissa olekaan.

Liikenne on hurjaa, vähemmän agressiivista kuin Sveitsissä, mutta kadut täynnä, kaistat ilman merkkejä ja me pihalla. Mistä mennä, kuinka kääntyä, miten päästä virran sekaan ilman peltiruhjeita?

San Josén ulkopuolella helpottaa. Maisema vihertyy, autoja on vähemmän. Kiemurtelemme tulivuoren sivustaa, löydämme toisen luo. Matkalla ostetaan kojusta ananas, syödään casado, annos jossa on vähän kaikkea, aina riisiä, papuja, vihanneksia, salaattia ja lihaa, kanaa tai kalaa.

Arenal-tulivuoren luona on ensimmäinen pysähdys. Tervehdimme nenäkarhua ja huumaannumme majapaikan maisemasta; tulivuori yhdellä puolen, järvi toisella.

Täällä hengähdämme hetken.

Ameriikka näkyvissä.
States in sight.
New York näkyvissä.
New York in sight.
Puntarenas

Aamiaista lentokenttähotellissa.
Breakfast at the airport hotel.
Pois San Josén hullusta liikenteestä.
Away from San José’s crazy traffic.

Manzana de agua vesiomena/waterapple.

Tien varrelta palmukaaleja, pejibayes. Palmcabbages on the way.
Keittobanaaneja, raakoja ja kypsiä eri tarkoituksiin. Plantains for different purposes.
Ensimmäinen perinteinen lounas, casado. First traditional lunch, casado.
Nyt on lupaavaa, Arenal-tulivuori melkein näkyvissä. Promising, the volcano Arenal almost complete to be seen.
Löydätkö nenäkarhun?
Can you find the coati?
Tutkivat joen eläimistöä.
Investigating the creatures of the river.
Hän tuli käymään.
He’s visiting us.
Hyväksyn majapaikan maiseman.
I accept the view of our accomodation.
Jaamme talon.
We share the house.
Yhdellä puolen Arenalinjärvi, toisella tulivuori Arenal.
At once side lake Arenal, on the other vulcano Arenal.
Palmunydinrisottoa, sekin kuulemma tulivuoren muotoinen.
Palmheartrisotto, also shaped like a volcano, they say.
Reissussa rämppääntyy.
Traveling shows.

Ei aamiaista ilman gallo pintoa ja taustalla tulivuori, joten annan laihan kahvin anteeksi.
No breakfast without gallo pinto and the volcano on the background, so perfect, that I forgive the poor coffee.

En resumen: Después de tanto tiempo hemos vuelto a Costa Rica y me doy cuenta cuanto se me había olvidado; olores, colores, maneras y como se habla. Pero poquito a poco todo está volviendo. Y lo disfruto.

Kurzgesagt: In Costa Rica nach vielen Jahren. Ich merke wieviel vergessen ist, aber langsam erkenne ich alles wieder: die Farben, die Natur, wie man spricht, wie easy alles ist. Und geniesse es.

Paikat jäässä

Paikat jäässä

Sisällä +15, siihen on tultu. Ihan vapaaehtoisesti, kylläkin, mutta silti vahingossa. Patterit on pienellä lämmityskulujen takia ja ne jää jumiin, jos termostaattiin ei vähään aikaan koske. Ja sitten tarvitaan villasukat, pari villapaitaa ja tietokoneen ääressä istun toukkana peittoon kääriytyneenä.

Ulos lähtiessä poistan kerroksia, lenkille tarvitaan vain ne normaalit. Pari pakkasastetta ei päätä huimaa, mutta luonto alkaa kangistua.

Virtaavaa vettä on joka reitin varrella; sivuille on kangistunut vihreitä lehtiä jääkerroksen alle, joesta pistävistä oksista roikkuu talttamaisia jääpuikkoja ja putoukset, ne ovat suuria pakkasen taideteoksia. Sahalaitapuikot rivissä rinteessä, ryhmyläiset sammakonkutua imitoiva jääpallermatto tyynemmässä suvannossa, suihkeen ja roiskeen keskellä muhruista jääseinämää.

Ja se pieni läpinäkyvä jääpallo, kupla, joka oli jäätynyt oksan ympärille, pinnalla pieniä lumihiutaleita! Sattuman tuottama koriste-esine.

Kirsikka, joka jo ehti innostuia kukkimaan on hieman huonovointinen. Nuput ovat valmiina odottelemassa seuraavaa lämpöaaltoa; tuleekohan tähän tänä vuonna lainkaan satoa?

En resumen: La naturaleza se está congelando, pero yo no.

Kurzgesagt: Die Natur ist am frieren, ich nicht.

Herkullista ruokaa Davosin alppilaaksossa

Herkullista ruokaa Davosin alppilaaksossa

Pari päivää ennen Maailman talousfoorumin WEF:in alkua Davos oli muodonmuutoksen myllerryksen keskellä. Keskustaa tuskin tunsi, pääkadulle oli ilmestynyt eri maiden fasaadeja, kirkkoakin koristi amerikkalaisen televisioyhtiön CNBC:n koko seinän kattavat mainokset. Liikenne oli jo aikaa sitten laitettu kiertämään toista reittiä, mutta vaikuttavinta oli armeijan, poliisin ja muiden turvaihmisten läsnäolo.

Joka tapauksessa päästiin läpi ja ohi, ylemmäs ja rauhallisempaan maastoon. Laakson päätyä kohti vievällä tiellä oli kaksi ravintolaa ja koska seudulla ei ollut juuri mitään, en edes epäillyt listoilla olevan muuta kuin röstiä ja alppimakaroneja, vuoriston klassikkoja.

Mühlen Gasthaus olikin itävaltalainen, siis Knödeleitä, Kaiserschmarrn ja Apfelstrudelia. Vetoaako itävaltalainen keittiö sveitsiläisiin, sitä ihmettelin.

Ensimmäinen haarukallinen perusteli sen, kuinka naapurimaan ruokalistalla pärjää Sveitsissä. Ruoka oli herkullista ja esillepanoonkin oli selvästi panostettu. Otin pienemmän annoksen ja kaduin, sillä sitä sain mitä pyysin. Kalliin, pienen nyrkin kokoisen pinaattinködelin ja nälän pari tuntia syömisen jälkeen. Yritin tasapainottaa tilannetta jätskiannoksella, huonolla menestyksellä. Lämmin suklaakastike oli ihanaa, muttei pitänyt nälkää loitolla sekään.

Iltapäiväkävelyllä lähirinteillä huomattiin hangessa millin pituisten ötököiden peite. Lumikirppuja kenties? Ainakin ne hyppäsivät ilmaan kosketettaessa.

Polun kurvin jälkeen edessä näkyi yksin miekkaileva nuorukainen. Metalli kimmelsi auringossa. Meidät huomatessaan hän katosi läheisen talon edustalle.

Luulin ensin, että vain minä näin lumisen karhun kiipeämässä puunrunkoa ylös, kohti latvaa. Mutta ei, luonnon veistos oli aivan selkeä. Vai oliko se jonkun taideteos?

Juuresta roikkuva jäinen kyynel oli varmasti luonnon tekosia, kaunis ja ihmeellinen, Puikko olisi ollut liian painava juurelle, ellei se olisi ottanut tukea sammalesta.

Laakson viimeinen kylä on Sertig. Aurinko oli jo laskenut ja sininen valo täytti vuorten välin, peitti valkoiset rinteet. Bergführer ravintolan terassi oli täynnä porukkaa, edustalla kymmeniä suksia. Kylän pienessä kirkossa vietetyn hääseremonian jälkeen seurue nautti aperot ulkona ja sitten suksille. Palavat soihdut käsissä porukka katosi alaspäin mäkeä kaartaen kuin kiiltomadot peräperää kohti laaksoa.

450-vuotisessa tuvassa oli tyhjää. Kauniin kattauksen kankaisine servietteineen olisi pitänyt kertoa, että nyt ollaan ehkä vähän hintavammassa paikassa, mutta nälkä ja kylmä ei antanut sijaa ajatuksille. Useimmiten alppimajat keskivertoja joka suhteessa, enkä osannut odottaa muuta tältäkään paikalta.

Mutta Ninan keittiössä ruoka on pikemminkin gourmet´a, silti isoäitien resepteihin ja makuihin nojautuvaa lähiruokaa. Oltiin yhtä mieltä, tämä oli yksi parhaimmista ravintola-aterioista, jonka olen Sveitsissä syönyt. Jopa niin tavallinen kuin bruschetta, tomaattileipä, maistui mahtavalta. Pihviin päätynyt ylisti lihan laatua, päärynä- ja herkkusieniraviolit sulivat suussa, kastikkeet olivat ihmeellisen keveitä ja maukkaita. Päivän jälkiruuasta huolimatta oli jaettava vielä Toblerone soufflee, koska sellainen oli tarjolla. Kuuma, sisältä pehmeä kohokas oli täydellinen.

Lämpimästä tuvasta tulimme narskuvaan pakkaseen. Laakson yksinäisyydessä pilkotti vain yksi valo, seuraava ravintola. Voin kuvitella susien hiippailevan pimeässä tähtitaivaan alla. Me noustiin autoon ja ajeltiin takaisin Zürichin ikisyksyyn.

Kuin vesivärimaalaus. Like an aquarelle painting.
Davosissa armeija läsnä kaikkialla. Army presence everywhere in Davos.
Knödel.
Coupe Dänemark.
Sehän on puolukka!
It´s lingonberry!
Aivan selvästi karhu kiipeämässä puuhun.
Clearly a bear climbing up to the tree.
Design-jääpuikko kyyneleen muodossa.
A design icecle, in a form of a teardrop.
Tämä on Sertigin kylä.
The village of Sertig.
Kirkossa vietettiin juuri häitä.
A couple just got married in this church.
Hääaperitiivi ulkona, sitten suksille.
A drink after the ceremony and the on the skis!
Laakson päädyssä on vielä toinen ravintola.
In the end of the valley, there´s one another restaurant.
Käytiin kirkossa ja sain aikaan taidekuvan.
Went to the church and took an artpicture.
Hääporukka lähti soihtuineen kiiltomatona mäkeä alas.
The people celebrating the matrimony left skiing with torches uphill, like a giant glowworm.
Bruschetta
Päärynäraviolit villisikakinkulla ja herkkusieniraviolit taustalla.
Toblerone soufflee.

En resumen: En Davos vale la pena de subir al valle de Sertig. En el camino pasamos por 2 restaurantes y Bergführer era nuestro favorito. En un pueblo remoto de un par de casas, entre los Alpes disfrutamos una de las mejores cenas en Suiza. Nina nos cocinó de los ingredientes cercanos y según los sabores de las abuelas.

Kurzgesagt: In Davos es lohnt sich hinauf nach Sertigtal zu gehen. In den restaurant Bergführer haben wir ein köstliches Abendessen genossen, mit lokalen Zutaten und nach Grossmutterart, schön ausgestellt und happiness pur für den Gaumen.

Alppiaurinkoa 1900 metrissä

Alppiaurinkoa 1900 metrissä

Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.

Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.

Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.

Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.

Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.

Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.

Yhtä sumua.
Foggy on the way.
Sumu jäi alas ja ollaan huurrerajalla.
We left the fog behind and are there, where white frost covers the grass.
Talviurheilurinne. Slope for wintersports.
Tämä on jo lupaavaa.
This is promising.
Ylhäällä Melchseen asemalla.
Up by the Melchsee cablecar station.
Hissi vetää suksiporukkaa kohti rinnettä.
A lift pulls the skiers etc towards the slopes.
Tyytyväistä porukkaa.
Very happy to be here.
Talvipolku on osittain märkä.
A bit wet this winterhiking path.
Maistuisko sullekin? Kuivamakkaraa särpimeksi.
Would you like some?
Bündner Gerstensuppe eli Graubündenin ohrakeittoa nakeilla.
Soup from Graubünden with sausages.
Pilkkijät Melchseellä.
Icefishing on the lake Melch.
Täyttää hoipakkaa tunnelin läpi vanhalta hissiasemalta uudelle.
Through a tunnel from the old cablecar station to the new one.
Sehän on leskenlehti.
One of the first Spring flowers.

En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.

Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.

Vihreässä rinteessä kohti lunta ja vuotta 2023

Vihreässä rinteessä kohti lunta ja vuotta 2023

Vuosi mennä sujahti ja eipä voi muuta kuin sanoa, että tuntuu hyvältä aloittaa uusi. Pientä inventaariota tein ja tajusin, että olin noussut vertikaalimetrejä jalan ja pyörällä maratoonin verran. Toisaalta ei ihme, kun jo pelkästään kotoa lähtiessä on edessä aina mäki jompaan kumpaan suuntaan.

Uudenvuoden aattona on ollut tapana käydä ennen kuplivan poksahdusta jossain pikaisella retkellä, laittaa jalat lumeen kokeilla talvea. Viime vuoden Arvenbüelin talvipatikkareitti Walenseellä on kiinni, joten se siitä ja monesta muusta lähipaikasta. Lumi on tänä vuonna luksusta.

Flumserbergistä löytyi kuitenkin sopiva pätkä; ei liian kaukana, eikä liian pitkä, jotta ehdin tänä vuonna vielä kotiin. Mukana oli uudenuutukaiset alustat, joille istahtaa vaikka märälle sammalelle, jos niikseen tulisi, sillä tällä kertaa en kävelisi nälissäni yhtään metriä. Siitä oli pyörälenkiltä ja muilta riittävästi viime ajoilta kokemusta. En toimi, jos ei ole energiaa ja jälkeenpäin olen sekä hapoilla, että täysin letku.

Siinä missä laskettelijoille on ruutattu rinteeseen uutta lunta, oli kävelyreitillä täysi kevät, jäätä ja vettä. Ylöspäin täytyi todella tarkkaan katsoa minne laittoi jalan, jotta vetoa olisi riittänyt. Vieressä oli monin paikoin metsää ja sammalikkoa, minkä kautta kiertää ja metrien karttuessa alkoi polku olla sohjoisen jälkeen pitävän luminen.

Tuntui hurjalta kävellä vihertävien niittyjen keskellä; yllä jyräsi hissejä, ihmisiä suksineen ja talvivarusteineen, me keväässä.

Seebenalpin hotelli-majatalon luon pari pientä järveä kimmelsivät pilvisumun takaa yrittävässä heikossa auringossa. Jälkimmäinen, Heusee, on 1620 metrissä ja täälläkin vesi lainehti tuulessa jään päällä. Silti tällä korkeudella oli jo sentään valkoista, vaikka monissa lähteissä väitetään, ettei Sveitsissä ole lunta kuin 2000 metrissä. Sohjoistahan tämä oli, mutta lunta.

Eväät pisteltiin penkillä järven sivustalla, kahville mentiin järvikierroksen jälkeen ravintolan terassille. Kevätvarusteissa ja vain lievässä auringossa oli niin lämmintä, etten koko reissulla tarvinnut hanskoja.Ylös noustiin treenipaidoissa hikoillen; omassani oli kyllä pitkät hihat.

Paluumatkalla ohitettiin laskettelurinteen ja patikkapolun risteyksessä pari laumaa hiihtokoululaisia. He jatkoivat eteenpäin valkoista raitaa vihreän keskellä. Kotiin ajellessa mittari näytti +14.

2022
Tässä lumet.
This is all the snow at this point.
Walensee ja taustalla pikkuruisena Zürichinjärvi sekä vieläkin pitemmällä Saksaa.
Lake Walen and after that in the background Lake Zurich and maybe even Germany.
Polttopuut järjestyksessä.
The firewood well organized.
Tämä tuntuu oikealta ja melkein talvelta.
This feels right and almost like winter.
Laskettelijoita paussilla terassilla. Some people got here with skies.
Heusee 1620 m.
Lake Heu 1620 m over seelevel.
Jää sulaa.
The ice is melting.
Vuoristohotelli Grossseen luona.
The mountainhotel by lake Gross.
Me.
That´s us.
Hiihtokoululaiset.
The ski school kids.
Talvella on selvät rajat.
The winter has it´s clear limits.
Ja taas ollaan keväässä. And we are again in Spring.

En resumen: Esta es la situación triste en más on menos 1600 metros en los Alpes Suizos. Muy poca nieve y en el 31.12 hacia un calor primaveral. Esperémos que vuelva el invierno. En todo caso, lo pasamos muy bien en nuestro paseito tradicional del año nuevo, esta vez en Flumserberg.

Kurzgesagt: Traurig ist die Situation in den Bergen, eher wie im April. Trotzdem haben wir unsere traditionelle Wanderung vom neu Jahr im Flumserberg genossen.

Maissipiirakka banaaninlehdessä

Maissipiirakka banaaninlehdessä

Aika lähellä täydellistä, todettiin aamulla, kun maistettiin banaaninlehtikuoressa keitettyä maissipiirakkaa. Costaricalainen aamupala joulun seutuun on herkku, mutta myös kalori- ja kolesterolipommi. Koska minä olen projektipäällikkö, eivätkä perinteen säännöt rasita, olen tehnyt tamaleksista kevytversion ja tällä kertaa myös muutaman ilman lihaa, korvaten possun jakkihedelmällä.

Tämä oli kai neljäs kerta, kun ryhdyimme hommaan ja aina on jotain mennyt pikkuisen pieleen. Ensimmäisellä kerralla vähän enemmänkin; kukaan meistä ei tajunnut maissijauhon tajutonta kykyä imeä nestettä. Täytteet olivat herkullisia, mutta itse piiras kivikova. Joten ne päätyivät kompostiin.

Jauhot ovat siis samoja, joita käytetään tortilloihin. Meidän versiossa on kolmannes perunaa, margariinia ja mausteita. Ja litroittain kasvislientä. Hämenssin kauhamaisella lusikalla, käänsin ja väänsin, kunnes käsissä alkoi muodostua rakkojen alkuja. Seuraavana päivänä masan valmistus tuntui aina selkälihaksissa asti.

Kun taikina on sopivan löysää, laitetaan kuumennetulle banaaninlehdelle kämmenen kokoinen pläjäys. Päälle tulee Sibajan perheen versiossa pieni pala aikaisemmin hartaasti ja pehmeäksi kypsytettyä possunfilettä, yksi luumu, oliivi, pikkuisen herneitä ja suikale pannulle pehmitettyä paprikaa ja sahramilla (tai tässä tapauksessa kurkumalla) värjättyä riisiä, joka siis laitetaan ensimmäiseksi, jos sattuu muistamaan. Kikherneet unohdin, sen sijaan olin kypsentänyt vihreitä papuja – jotka eivät kuulu tamalekseen lainkaan. Yllätysaines tänä vuonna, siis.

Piiras kääritään lehteen ja tässä vaiheessa mentiin jälleen vikaan. Kun paketteja oli jo aika pino, muistettiin, että pahus, tuplavarmistus puuttui. Toinen lehti päällä pitää huolen siitä, että jos sisempi repeää, piiraan ainekset eivät pursu kattilaan keittovaiheessa.

Viimeiset käärittiin kakkoslehteen, osa laitettiin kiehuvaan veteen parasta toivoen.

Tunnin keittämisen jälkeen paketit otetaan jäähtymään ja ekopakkaus pitää huolen siitä, että ne säilyvät viikkojen ajan jääkaapissa.

Höyryävästä paketista löytyvän piirakan syöntityyli riippuu syöjästä. Joku etsii ensin lihan, toinen herneet, itse jätän oliivin viimeiseksi makupalaksi. Loraus chilikastiketta kuuluu päälle, ilman kahvia tamalesta ei voi syödä ja Sibajan tapaan pitää palan painikkeena olla leipää. Siinä costaricalainen jouluaamiainen.

Ainekset kattilassa.
All the ingredientes in a pan.
Näyttää hyvältä, mutta yhä liian kuivaa.
Looking good, but still too dry.
Välissä glögiä ja lohipasteijoita. In between some mulled wine and salmon pastries.
Aineksiä sisään ja lehtipaketti. Ingredients to put inside and the leaves to wrap up.
Porsasta tai jakkihedelmää lihaisaan makuun. Pork or jackfruit for the meaty taste.
Valmis paketoitavaksi.
Ready to wrap up.
Paketit odottavat keittämistä.
The packages waiting to be boiled.
Oikealla osittain revenneet lehtipaketit.
On the right the damaged packages.
Valmis nautittavaksi!
Ready to be enjoyed.

En resumen: Esta vez los tamales nos salieron casi perfectos. Sólo se me olvidaron los garbanzos – y pensé que llevan vainicas.

Kurzgesagt: Costarricanische Frühstück im Dezember ist Tamal, Maiskuchen mit Fleisch und Gemüse in einem Bananenblatt. Das wichtigste ist, das man Tamales zusammen mit der Familie macht – und speist. Diesmal sind unsere fast perfekt geworden.

Zürichin adventtitunnelmia

Zürichin adventtitunnelmia

Lumi teki tehtävänsä, jouluinen olo tuli vahvempana kuin vuosiin ja yhdellä kertaa. Kirsikkapuu oli päättänyt samaan syssyyn, että nyt on aika kukkia. Vaaleanpunaiset pitsimekot saivat jääkuorrutuksen, mikä saattaa pitää ne hengissä, olen kuullut sanottavan. Silti joulukuun kukka tuskin on helmikuun kirsikka.

Kolmas adventti tarkoitti, että jos haluaa mennä joulutoreille, alkaisi olla hetki. Jo junassa kaupunkiin selvisi, että ajatus oli levinnyt zürichiläisten mielessä kuin kulovalkea. Tungos alkoi jo sieltä.

Oli myös Silvesterlauf, talvinen juoksukilpailu keskustassa. Liikennevaloissa seisoi höyryäviä poroja ja joulupukkeja, jo osuutensa kirmanneita ja palauttavaa glögiä etsiviä porukoita. Limittäin ja lomittain haahuili joulutunnelman etsijöitä, päiväretkellä alppiauringossa käyneitä ruskeaposkisia lumilautailijoita ja laskettelijoita välineineen, joukossa luovien, monoja roikottaen, laudalla tönien.

Väkijoukko on yhä se mikä tuntuu eksoottiselta ja pikkuisen painostavalta. Silti lämmiteltiin hetki markkinoiden keskellä kuuma fish&chips lautanen käsissä, haisteltiin mausteisia tuoksuja. En muistanutkaan kuinka kylmä voi tulla, kun lumi kimmeltää. Kotona suussa maistui joulu, kanelinen ja neilikkainen, sanoisin. Joulutunnelma kai tiivistyi makumuistoon ja vaikutti ihan aidolta.

Toisena päivänä, arkena ja Zürichin asemalla oltiin oikeasti vain läpikulkumatkalla, mutta jos hetkeksi poikkeasi katoksen alle markkinahumuun. Sen verran, että tulisi nähtyä kristallein koristeltu kuusi. Joka siis ei ollutkaan kristallein koristeltu. Konsepti oli muutettu tuosta noin ajanmukaiseksi, lehvillä loistivat jouluvalot, jotka saivat energiaa alla olevista pyöristä. Jos haluat, että valot palaa, täytyy istahtaa polkemaan. Vieressä olevasta mittarista voi tarkkailla wattimäärää.

Lunta roipotti kosteasti ja kylmä tunkeutui joka sopukkaan takin alle. Emmentalilaisten kuuma omenamehu vei hytinän. Olisi ollut keltaista hernekeittoakin, ehkä markkinoiden laadukkain ja halvin annos. Kokeiluun meni silti toisen ääripään korealainen corn dog, maissinakki. Korealaisen draaman seuraamisella on seurauksensa; siitä kärsii sekä kroppa että lompakko. Nakkia ei tässä edes ollut, vaan friteeratun pötkylän sisältä löytyi venyvää juustoa, päällä chilikastiketta ja liru majoneesia koristeeksi. Annoksessa, tuskin oli mitään terveydelle hyvää, lähinnä rasvaa ja rasvaa, silti se hymyilytti.

Jäätyneitä kirsikankukkia.
Frozen cherryflowers.
Maalaisin tämän jos osaisin.
I´d like to paint this. Just missing some talent.
Ihan parhaat maisemat.
The best view!
Populaa niin, ettei eteenpäin pääse.
You just gotta go with the flow…
Joulukylän humua Bellevuellä. Christmasvillage in Bellevue.
Fish and chips lämmittää käsiä.
Fish and chips to warm up the cold hands.
Kelluva teatteri ilmestyy rantaan näinä aikoina.
The floating theater appears by the shore in December.
Kuusi loistaa pyörävoimalla.
The tree shines with bike energy.
Enkeli ei näytä olevan samaa mieltä snäkin valinnasta.
I think the angel doesn´t agree the choise.
Sivukadun jouluvalot on symppikset.
These christmaslights are kind of cute.
Poseerauskohta selvästikin.
The place to pose, it seems.
Lunta vihmoo.
It´s snowing.

En resumen: Nos vino nieve justo para el 3. adviento. Decoró todo como ázucar y lo que todavía faltaba del átmosfera de la navidad lo encontramos de las ferias de navidad.

Kurzgesagt: Es hat für 3. Advent geschneit. Der Schnee hat alles wie Zucker dekoriert und was noch fehlte von der Stimmung haben wir von den Weihnachtsmärkten gefunden.