Testissä sveitsiläinen juttu: tryffelifondue

Suhteeni tryffeleihin on kahtalainen. Ne suklaiset, niitä syön mielelläni, mutta korkealla kaakaoprosentilla, ilman voista jälkimakua ja seassa saa olla pikkuisen rouskuvaa pähkinää. Ne taas, joita tryffelipossut kärsillään hamuavat, ovat yhä vielä pohdinnan alla.

Jos saan lautasella risottoa, jonka päälle on raastettu ohuita suikaleita sientä, olen siitä otettu ja nautin sen hyvällä ruokahalulla ja kunnioituksella. En kuitenkaan ole valmis hehkuttamaan sen miedon maun puolesta. Enkä varsinkaan tyhjentämään kukkaroni sisältöä pohjaa myöten.

tryffelifondue (2)

Mutta meillä on nykyisin suhteita kylän juustokauppaan ja sieltä rantautuu kotiin silloin tällöin kokeellisia tuotteita. Tällä kertaa pussillinen tryffelifondueta. Ja koska ilta oli pimeä ja myrskyinen, oli korkea aika kaivaa caquelon kellarista ensimmäisen kerran tänä syksynä ja laittaa se tulille.

tryffelifondue 2

Tästä kaikki alkaa: valkosipulin aromi saadaan aikaan hankaamalla sitä caquelonin sisäpintaan.

Tässä tuli ensimmäinen virhe: caquelon päätyi hellalle liian nopeasti. Fondue on periaatteessa pikaruokaa, juustojen sulaessa pilkotaan leivät ja otetaan esille muut lisukkeet ja valmista tuli.  Mutta caquelon vaatii muutaman tunnin esivalmistelun. Ohjeiden mukaan sen pitäisi olla vähintään tunnin upotettuna veteen ja toisen kuivamassa. Tai vesi räiskyy savisista huokosista pitkin hellaa koko lämmityksen ajan ja kalkki palaa kiinni keraamisen lieden ennen niin kimmeltävään pintaan. Vaihtoehtona on olla laittamatta caquelon veteen ja toivoa, ettei se halkea. Sulanutta juustoa tosin on vaikeampi raapata hellalta kuin kalkkia.

tryffelifondue 3

Mikäs puuro se tässä porisee? Tryffelipuuro.

Sekoittelin sulavaa massaa puulastalla piirtäen kahdeksikkoa caquelonin pohjaan. Koulukuntia on kaksi, toinen kannattaa kellon viisareiden mukaista liikettä. Väärällä tekniikalla fonduestä tulee susi, niin väitetään. Rasva erkanee massasta ja pohjalla makaa surullinen purkkamainen pallo tai kenties juuston saa peräti juoksettumaan; mene ja tiedä.

tryffelifondue 4

Iltapalan ainekset: leipää, juustoa, sipuleita ja kurkkua. Tänään gourmet-formaatissa.

Pöydässä caquelonin sisältö ei saanut hurraahuutoja. Se näytti epämääräisesti vaniljakiisseliltä pippurilla. Toisaalta pieneksi jauhettu tryffeli herätti toiveita; suikaleet olisivat olleet outoja ja kenties liikaa maustavia.

Fonduesession improvisoidusta luonteesta kertoi myös se, että kaapista ei löytynyt kuin ne peruslisukkeet: hillosipuleita ja pieniä suolakurkkuja. Ilmassa tuoksui alppimajalta ja tunsin olevani vuoristossa. Ja olimmehan me, ainakin verrattuna vaikkapa Pohjanmaan lakeuksiin, siis noin 500 metriä merenpinnan korkeudesta, wannabe-alpilla.

Fonduen rakenne oli sopivan tahmea ja leipään tarraava. Entä maku? Hyvää. Yllättävän maukasta, eikä tryffeli puskenut läpi, vaan maustoi tasapainoisesti juustoa. Silti loppulausunto oli odotettu: fondue toimii ihan hienosti ilman tryffeliäkin ja hintakin putoaa alle puoleen.

En resumen: Probámos el fondue de trufas por la primera vez. El resultado: suena muy lujoso y seguro también es. Sospechamos que iba saber raro, pero no. En total a mi me pareció rico, pero demasiado caro. Los otros de la família no estában convencidos del sabor. La próxima vez volvemos a lo normal, fondue sólo de queso.

Kurzgesagt: Wir hatten ein plötzlich improvisiertes Fondueabend – mit Trüffelfondue. Das Resultat: es ist sicher luxus, aber nicht wahnsinnig fein im Vergleich zu den anderen Fondues. Ich würde nochmals meine Brotstücke ins Trüffelfondue tunken, aber nächstes Mal haben wir sicher nur Käse im Caquelon.

 

Suomalainen Sveitsissä: Marika Rosenius

Sihl-joen toisella puolen, kasarmialueesta koilliseen, kieli vaihtuu saksasta espanjaksi. Dienerstrassella myydään kolumbialaisia vaatteita ja baarin ulkopuolella seinään nojailevat miehet tuijottavat tulijoita ryhmänä estoitta.

Korttelin sisäpihalla, japanilaisen liikkeen vastapäätä Wood Factoryssä meidät vastaanotetaan suomeksi. Tummien nahkasohvien ja massiivisten puuhuonekalujen ylle on ripustettu maisemia, joissa on jotain utuisesti tuttua, herkkää, mutta kuitenkin vahvaa.

Marika Rosenius, suomalainen kuvataiteilija, työstää teoksensa puulle, sahalla ja taltoilla viiltäen ja maalaa rosoiselle, muutaman millin levyisten lastujen ja suikaleiden elävöittämälle pinnalle akryylivärein.

Kiertelemme liikkeessä, juttelemme toista tuntia ja mietin kuinka kotoisaa täällä olisi asua, keskellä sitä karkeampaa Zürichiä, suojassa korttelin sisällä.

marika rosenius 6
Marika Rosenius

 

Marika, miten olet päätynyt Sveitsiin? Suomalaisen mieheni työn vuoksi.

Kuinka kauan olet asunut Sveitsissä? 18 vuotta.

Onko tämä pääteasema vai suunnitteletko muuttoa Suomeen tai muualle? Taitaa olla pääasema, joskin välillä täytyy päästä “hengittämään” rajojen ulkopuolelle.

marika rosenius 4

marika rosenius 5

Miten vietät arkesi? Olen taidemaalari ja olen joka päivä ateljeessani, illat menevät usein markkinoinnin merkeissä.

Entä minkälaisena näet suomalaisen aseman tai osan, Sveitsissä? Ulkomaalaisista suomalaiset ja muut pohjoismaalaiset ovat varmaankin kaikkein hyväksytyimmät.

marika rosenius 1

Kolmen kärki Sveitsistä? Luonto, sijainti ja kansainvälisyys.

Mitä haluaisit tuoda kotimaasta Sveitsin elämääsi? Tietyt ystävät ja sukulaiset, huumorin ja koulujärjestelmän.

marika rosenius 3

 

marika rosenius 2

Marika koivumetsänsä keskellä.

En resumen: Me topé con Marika Rosenius, una pintora finlandesa, que vive en Zurich y tiene ahora su exposición en Wood Factory. Trabaja con cierras y con formónes para alistar la superficie de la madera y pinta después con colóres acrílicos. Los abedules son un tema muy finlandes, en algúnas otras pintúras lo nordico está más en el átmosfera del cuadro.

Kurzgesagt: Ich habe mit der Künstlerin Marika Rosenius in zürcher Wood Fabric getroffen. Die Finnin arbeitet mit den Sägen und Meisseln um die Oberfläche zu vorbereiten und malt danach mit Akrylfarben. Die Birken sind ein finnisches Thema, aber in den anderen Gemälden das Nördliche findet man eher in der Stimmung.

Monet Karhulassa

Syksy uhittelee, puhaltaa ja vihmoo, mutta riehukoon, me tiedämme, että se on sen olemus. Lämmitän kaakaota ja mietin olisiko omenakakulle tarvetta. Miten turhaa mietintää; totta kai sille on tarvetta.

jokipuisto 1

Kaivelen kuvia kesältä ja muistan lämmön ja kirkkauden. Tuurimoottorin kyydissä olin siellä missä pitääkin, merilevän tuoksuisen tuulen pyöriteltävänä. Mikä tuuri, kysyt ehkä. Hyvä tuuri, että mahduimme tuuriin – jota muut kuin kotkalaiset ehkä siis vuoroveneeksi tai vuoroyhteysalukseksi (mitä kauheaa kirjainten tuhlausta!) kutsuisivat.

Sapokan venesatamasta livuimme kantasataman sivulta Summan ohi kohti mangrovea ja krokotiilejä tai siltä se ainakin näytti. Kellertävän vihreä matto veden yllä rajoitti vesitietä niin, että epäilin matkan päättyvän tähän.

jokipuisto 4 vastaantulija

Koht myö mennää sillan alta! Sitä ennen moikattiin vastaantulevan meriläismallisen veneen kipparia.

jokipuisto 5 perillä

Täs on meijän tuurin turistikokoelma. Kaik haluttii tulla kattoo et milt tääl nyt sit oikeest näyttää. Oltiihan myö jo lehest luettu, et hianoo on ja et taas se puutarhuri Laaksonen oli pistänyt parastaan.

Kotka on puhjennut kukkaan, puistoja on siellä täällä, kaunista kaupungin keskellä ja nyt Karhulassakin.  Kierrämme sujauksessa jokipuiston ja harmittelemme, ettei mukana ole evästä, sillä pöydät ja penkit kutsuvat istahtamaan. Käsittämätöntä, että moottoritie kulkee kivenheiton päässä.

Matka pysähtyy taulun eteen ja se on joku Claude Monet´n lumme-aiheisista teoksista. Vaaleanpunaiset vesililjat, valkoiset kaarisillat ja ryöppyävät pajut (kai ne ovat pajuja?) olisivat Monet´n mieleen. Tänne näkisin iltapäiväkävelylle herraskaisia pariskuntia, pitsivarjoin, korissa leivonnaisia, viinirypäleitä ja viltti.

jokipuisto 8 kelt kukat

jokipuisto 7 lumpeet

jokipuisto 10 yleis

jokipuisto 9 kiviputous

Merellä istun täkillä ja syön jäätelöä kananlihalla, tytär kainalossa. Esittelen, kuinka äiti vietti lapsuutensa. Laineilla keinuen, tukka tuulessa liehuen. Tuon saarimaiseman tuntisin missä vain. Kaunissaari, Tuohipöllö, Lehmä.

jokipuisto 13 ulappa

Ulapalla.

jokipuisto 14 kotkan profiili

Ja tämä kaupunki on…?

jokipuisto 12 melkein sapokassa

No et sie sitä tiiä, sehän on tiätyst Kotka!

Ja tuon kaupunkiprofiilin tunnistaisin kaukaakin. Kolme pistetaloa ja oikealla piippu. Se on Kotka.

En resumen: En el verano salimos del centro de Kotka en bote o será barco, tal vez algo en el medio, pasámos entre las islas y por el río a ver algúno de los cuadros de nenúfares de Claude Monet – un parque chiquitillo.

Kurzgesagt: Wir sind im Sommer mit dem kleinen Schiff von Kotka zwischen den Inseln, den Fluss entlang nach Karhula gefahren. Da gab es ein Bild von den vielen mit Wasserlilien von Claude Monet – ein kleiner Park.

 

 

 

“Pahin patikkapolku ikinä” eli Walenpfad

“Ikinä ei olla kävelty näin pahassa paikassa”, oli jotakuinkin tyttären sanat, kun olimme päässeet Waleggiin asti  (1943 m) ja laaksoa avautui joka suuntaan. Vuoristopolku oli nimensä mukaisesti kapea, välillä parin kengän levyinen, kivinen ja savinen, toisinaan vähän leveämpi. Kylmää hikeä pukkasi vierestä lähtevä pudotus alas.

Oppaiden mukaan Walenpfadin reitti Chrüzhütte-Ristis sopii varmalle tallaajalle, jota ei ihan joka kielekkeellä huippaa, mutta myös pienemmille patikoijille, sillä poluilla on tiukoissa paikoissa vaijerit laakson puolella. Mutta juuri siinä, missä oli kosteaa, vierivää kiveä ja kapein polku ylös/alas, oli päätetty, että jätetäänpä tähän aukko. Olen jo kokeillut luiskahdusta muilla reiteillä, tiedän kuinka se tapahtuu: juuri silloin kun luulet, että kenkä tarraa hienosti maastoon. Tässä kohtaa siihen, “oho, hups”-tilanteeseen ei ollut varaa. Askeleen oli pidettävä.

walenpfad 1 bussi

Postibussilla pääse kuplahissille. Kuskia ei hermostuta kapeat kurvit, pakittaminen tai matkustajat, jotka haluavat rotkon reunalla yllättäin jäädä pois.

Reitti on normaalikuntoiselle päivän reissuksi kiva. Saattaisin ottaa mukaan ainakin yhden sauvan per henkilö, vaikka niiden käytöstä ollaan monta mieltä. Tutkimusten mukaan osa onnettomuuksista vuorilla on tapahtunut juuri sauvojen takia, ne ovat joko pettäneet tai niihin on kompastuttu.

walenpfad 6 bannalpsee

Tähän pisteeseen olimme tallanneet jostain tuolta vasemmanpuoleiselta kukkulalta.

Ajoituksessa on pientä haastetta, ellei satu tulemaan lähiseuduilta, sillä reitin molemmissa päissä, käveli sen suuntaan tai toiseen, on kuplahissi ja viimeinen lähtee laaksoon viiden paikkeilla. Jos siis ei halua kävellä alas ja lisätä matkaan toista tuntia lisäpatikkaa, niin pausseilla täytyy katsoa kelloa. Vuoret ja stressi eivät sovi yhteen ja kiireessä kävely rotkon reunalla on aivan järjetöntä ja sitäpaitsi epämiellyttävää.

Tein siksi meille minuuttiaikataulun aamuksi, aamiaisvoileivät laatikkoon autossa nakerrettavaksi ja eväät muutenkin valmiiksi jääkaappin. Mutta tyypilliseen tapaan puolet matkasta meni hermostuneeseen kellonkyttäykseen. Apua, taas on ruuhkaa! Me ei ikinä keritä junaan! Enää kymmenen minuuttia junan lähtöön! Siinä vaiheessa. kun Engelbergin asema oli jo vieressä, jakauduimme kahteen ryhmään, yksi juoksi ostamaan liput ja toinen parkkeerasi auton. Kolme minuuttia myöhemmin minä ja tytär hyppäsimme junaan, mies laukkasi kuin hirvi paljain jaloin vaelluskengät yhdessä ja reppu toisessa kädessä kondutoorin yrittäessä pitää naamaa peruslukemilla. Juna lähti ajallaan ja me kuin ihmeen kautta kyydissä.

walenpfad 3 im oberfeld

walenpfad 4 im oberfeld beizli

Taukopiste. Juustokaupoilla luomutilalla.

walenpfad 5 juusto

Yrttistä juustoa tältä alpilta.

Ideana oli jättää kulkuneuvo reitin viimeiseen pisteeseen Engelbergiin, ajaa junalla Wolfenschiesseniin, ajaa kiemurtelevaa tietä postibussilla Oberrickenbachiin ja nousta kuplahissillä Chrüzhüttelle, kävellä polku Ristisiin ja tulla alas kabiinilla takaisin Engelbergiin.

Lähtö kotoa oli aamun sarastaessa ja aikataulullisesti oltiin polun alkupisteessä viimeisellä hetkellä. Yhtä junaa myöhemmin olisi koko aikataulu romuttunut kuin korttitalo ja retken pitänyt muuttua pienemmäksi lenkiksi.

walenpfad 7 polku harjanteella

Matka jatkuu muutama metri ennen polun edessä näkyvää nypyä vasemmalle alaspäin.

walenpfad 8 levähdyspaikka smog

Walegg. Horisontissa näkyvä raja lienee sitä saastaista ilmaa, jota me alavalla maalla elävät hengitämme.

Im Oberfeld tarjosi hengähdyspaikan nousujen välillä. Pienessä mökissä olisi ollut välipalaa, mutta koska olin täyttänyt repun voileivillä, kananmunilla, porkkanatikuilla ja oman puskan pikkutomaateilla, ostettiin vain mukaan yrttinen luomualppijuusto, joka oli tuotettu viereisen niityn heinää syöneen lehmän maidosta.

Vähän ylempänä istahdettiin kirpakkaan aamuaurinkoon syömään eväitä. Tauko kannatti pitää, sillä haastavimmat pätkät olivat edessä. Sateen jälkeen en tälle reitille lähtisi, enkä edes pienellä liukkaudella. En ole niitä, jotka lähtevät vuorille köysien ja kypärän kanssa ja nousevat tikkaita huipulla, kiipeävät minne vain, mutta toisaalta en myöskään panikoi entiseen tyyliin pudotuksesta, niin kauan kun polku on hyvä.

walenpfad 9 portaat yli piikkilangan

Mikä on tuo hökötys? No nehän on portaat piikkilanka-aidan yli. Huom. punavalkoinen vuoristopolkumerkki.

Tein pikakyselyn viidelle eri-ikäiselle sveitsiläiselle ja kukaan heistä ei pidä patikoimista riskialttiina. Mukava vaellus kauniissa säässä perheen kera saisi minusta olla enintään 25% jännitystä ja loput huoletonta askellusta tai adrenaliinin määrä alkaa nousta turhan korkeaksi ja tärinä kintuissa väsyttää, mikä taas lisää onnettomuusriskiä. Walenpfad on juuri näissä rajoissa. Vuoristopolkujen peruskauraa. Tosin se sveitsiläispariskunta, joka ohitti meidät valokuvauspaussilla yhdessä kapeimmista ja korkeimmista kohdasta, puhisi, että nyt kyllä riitti, eihän tätä enää kestä. Se lohduttaa myös saaristossa syntynyttä.

Vuoristopolut, myös Walenpfad on hyvin merkitty. Loppuvaiheessa ideana oli heittää sydänjärven, Härzliseen, kautta, mutta se kyltti jäi kai huomaamatta ja loppuvaiheen paussi pidettiinkin viimeisen kuplahissiaseman terassilla. Reittivastaavaa hiukan otti pattiin, mutta toisaalta, patikointia kertyi lopulta päivälle yli neljä tuntia ja perheen mielestä siinä oli enemmän kuin tarpeeksi.

walenpfad 10 engelberg

Ihan perillä. Engelberg ja sen luostari.

Jälkeenpäin tytär otti vähän sanojaan takaisin. Reitti ei kuulemma ollutkaan niin kamala, mutta silti ehdottamasti tähänastisista stressaavin.

Jos joku siellä nyt pakkailee kamoja ja olisi lähdössä tallaamaan tätä reittiä, niin halt! Walenpfad on tämän kauden osalta suljettu. Lumi tuli pari päivää meidän retken jälkeen ja polku avautuu patikoijille joskus kesemmällä.

REITTI: Bannalp/Fell-Chrüzhütte 1713m – Urnerstaffel 1690m –  Alp Oberfeld 1861m – Walegg 1943m – Walenalp 1671m – Steinig Stalden 1695m – Rosenbold 1863m – Brunnihütte  1860m – Ristis 1600m

En resumen: Nunca hemos hecho un caminito tan terrible, pensaba la hija, cuando llegamos al punto más alto de una vuelta de 4 horas. El comienzo era angosto, a veces resbaloso y de piedras – y a la par del precipicio. Walenpfad no es fisicamente muy exigente, pero hay que tener un paso firme y andar sin miedo de las alturas. En todo caso, disfrutamos el paseito y era uno de los mejores que hemos hecho: todo tipo de paisajes desde las montañas nevadas hasta bosque de piedras.

Kurzgesagt: Walenpfad war mein Ziel seit langem und endlich haben wir es geschafft. Etwa 4 Std. Marschzeit, ein bisschen Nervosität wegen des Bergwanderwegs und super Aussicht. Es war der letzte Moment – jetzt ist der Weg geschlossen bis nächsten Sommer.

Aurinkoa tänne, mulle, heti

Zürichiläiset ajoivat letkassa kohti aurinkoa, sillä kotona olisi saattanut joutua odottamaan muutaman tunnin sumun hälvenemistä – eihän sitä kukaan kestä! Lauantaina! Mekin olimme autossa, aurinkorasvaa iholla ja aurinkolasit toiveikkaana otsalla odottamassa käyttöä.

glarus 1 kaupunki

Glarusin kaupunki

Suunnitelmassa oli vain se vika, että aurinko oli auton ulkopuolella, me sisällä ja auto ruuhkassa. Olisi pitänyt mennä junalla, kuten kunnon ekologiset reippailijat tapaavat. Mutta maailmanmatkaaja piti noutaa illalla bussiasemalta matkalaukun kanssa; kyllä auto oli nyt ihan perusteltu juttu, ajattelin. Seuraavassa ruuhkakohdassa en enää ollut varma. Ja kun olimme patikkareissun aloituspisteessä Braundwaldissa vasta puoliltapäivin, alkoi iskeä stressi.

glarus 4 kivinen tie

Siellä se polku jossain menee.

Kiire ja vuorilla taivallus eivät oikein sovi yhteen. Ainut mistä yleensä on pidettävä huolta, on mahdollinen viimeinen kuplahissin tai vuoristojunan vuoro, joka saattaa olla yllättävän aikaisin. Mutta sekään ei ole ongelma, jos mukana on hammasharja ja vähän käteistä. Vuoriston kuppilat ovat usein myös Gasthauseja, jotka tarjoavat edulliseen hintaan yösijaa kulkijoille. Jalkapatikka tulee vieläkin halvemmaksi.

glarus 5 gumen merkki

Punavalkoista vuoristopatikkapolkua seuraten kohti Gumenia. Aivan tuoreet merkit.

Meidän kahden hengen ryhmän toinen jäsen halusi kiertää reitin vastapäivään, rankemman kautta, tiukemmalla nousulla. Kaikenkaikkiaan ylämäkeä oli 490 m ja alamäkeä 720 m, väittää Suunto, tosin tiedoista on kadonnut puolen tunnin pätkä, joten luvut on arvioita. Mutta kinttumittari kertoo, että nousua oli ihan riittävästi ja se näkyi myös vesipulloissa. Reipas tahti ja tiukka syysaurinko vaativat kaksi pulloa nestettä per nenä pelkästään ylöspäin mennessä.

glarus 6 kyparatyypit polulla

Silmiä siristäen näkyy kuvan keskipaikkeilla kulkeva polku. Ja jokunen ihminenkin.

Panoramapolku oli juuri sitä mitä luvattiin, yleisnäkymää Glarusin Alpeille, yläkerran naapurin kotiseuduille, ja muille kantonin kukkuloille sekä Oberblegijärvelle. Lunta oli niukasti näkyvissä ja hyvä niin. Polkua riitti ajoittain juuri ja juuri molempien kenkien alle ja se oli kivistä, soraista, toisaalla taas leveää lähes tietä. Kauniiseen kirjottuun villahameeseen sonnustautunut mummeli talsi kivikossa hienostuneen rivakasti mokkasaapikkaissa. Matalissa, mutta sittenkin. Toisentyyppistä varustusta oli kuvan tyypeillä, jotka olivat köysineen ja kypärineen varmaankin matkalla kiipeilemään lähikukkuloille.

glarus 9 hieno vuori

Tää on Glarusin kukkula. Mikä niistä, sen tietäisi naapuri.

glarus 8 luola

Luolan suullakin on reittimerkintä. Hyvä tietää, ettei ole eksynyt tunnelissa.

Matkalle osui myös luola, jossa tuli testattua vaelluskenkien vedenpitävyys. Hyvin toimi, eikä lätäkkö ollut vartta syvempi.

Lähtö oli sen verran äkkipuserrus, ettei matkaan tullut muuta evästä kuin pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä ja pari omenaa, mutta jos tulisin toisen kerran samaan paikkaan, pysähtyisin Kneugratin kohdalla ehdottomasti sytyttämään tulet grillipaikalle. Näkymät on samat kuin tältä valkoiselta penkiltä. Oberblegijärvi kimmeltelee sinisenä alhaalla ja vuoret on niin muhkeat! Järvelle ei tällä reissulla menty, mutta sielläkin on käyty uimassa.

glarus 10 hieno paikka penkille

On aivan juuri maalattu penkki. Hyvässä kohdassa.

Ei-sveitsiläinen patikkamaija tai -jorma saattaa raapia päätään muutamaan otteeseen yrittäessään yhdistää polkujen viittojen ja kartan nimiä. Braundwaldin panoramareitin Kneugrat (kartta)- Chneugrat (kyltti) on arvattavimmasta päästä. Kirjoitusasut vaihtelevat, mutta yleensä ääneen lukeminen valaisee, mistä on kysymys.

Reissun ruokapuoli jäi vähän laihaksi, sillä Gumenin keittiö oli aurinkoisen päivän loppupuolella selvästikin voipuneessa tilassa. Kokki hiihteli viimeisillä voimillaan ja jaksoi tuoda leipä koriin kaksi palaa leipää, yksi minulle keiton kaveriksi, yksi kaikille lopuille jonossa seisoville. Kahvissa sen sijaan oli tarvittava määrä kofeiinia ja sillä päästin perille lähtöpisteeseen. Ja ihan ajoissa noutamaan matkalaukku ja matkailija.

glarus 11 syysvärit

Alas laskeutuessa näkyy myös syksyn värejä.

En resumen: Encontrámos el lugar perfecto de hacer un barbecue en el camino panoramico en Braunwald. Una vista increible a un laguito alpino. Pero sólo nueces y fruta seca en la mochila.

Kurzgesagt: Auf dem Panoramaweg in Braunwald haben wir wahrscheinlich den schönsten Ort zum grillieren gefunden, beim Kneugrat. Schade, dass ich nur nüsse und getrocknete Früchte im Rucksack hatte.

Väri: okrankeltainen

Keltaisen eri sävyiset loppukesän kukat ja kurpitsat muuttuvat auringonvalossa okrankeltaiseksi peitoksi. Kun illalla laitan silmät kiinni, näen hehkua, keltaiset ja oranssit ovat kietoutunneet valoksi, joka pehmenee unen tullen.

kurprisotto 2

Jutun juoni alkaa tästä: kuoreton kurpitsa palasiksi.

Okrankeltaisina päivinä illat ovat pidempiä ja tummia, mutta kaupungilla on  valopisteitä. Pimeän läpi kipaisin Punaiseen tehtaaseen, Rote Fabrik, ja näin Taneli Törmän tanssivan koreografiansa punapartaisena, pienet rastat niskassa heiluen, iloisin tontun silmin, isona ja vähän kömpelönä pienten balleriinojen keskellä.

Ja Zadie Smith. Brittikirjailija Zürichin Schauspielhausissa! Niin intellektuelli ja hauskakin! Ehdoton valopiste synkeässä ja kosteassa illassa.

 

Samettisen punaisessa teatterisalissa Zadie Smith erottui yhtä punaisesta nojatuolista vihreän kukertavassa leningissään ja älykkään ihmisen hehkullaan. Zürich ei ole kaupunki, joka tunnetaan väreistään, mutta tänä iltana ne kaikki olivat paikalla. Kuten sekin mies, joka näytti kirjallisuuskriitikolta, pitkäksi kasvaneen tukkansa, viiksiensä ja silmälasiensa kera. Harmaa bleiseri ja paljaat jalat.

kurp risotto 1

Tarinan päähenkilöt: sipuli ja myskikurpitsa.

Tai ne, jotka eläytyivät tapahtumaan turbaanien kautta. Zadie Smithiä oli vaikea ajatella ilman hiukset sisälleen kietovaa turbaania, joka korostaa hänen hienostuneisuuttaan. Lapsena muistan turbaanien olleen mummojen päähine, viehättävä, mutta vähän vanhahtava ja vieras. Simone de Beauvoir taisi olla se, jonka päässä turbaani alkoi yhtäkkiä näyttää kultivoituneelta.

Turbaaneissa ei näkynyt okraa, Zadien oli ruskea, edessäni lila, jollain toisella vaalean keltainen. Mutta näistäkin illan väreistä syntyi valo, jonka jälleen näin unen tullen.

kurp risotto 3

Päähenkilö on luonteeltaan monikerroksinen ja muuntautumiskykyinen.

Sitä ennen loin lisää väriä keittiössä. Okra oli hiipinyt sisälle, kuoreltaan vaalea, vähän rypelöinen ja ihottumainen, myskikurpitsa avautui myös oranssina. Painoin veitsen sen lihaan ja pilkoin, kuten aina, vähän liikaa. Okran värinen risotto on syksyn aurinko pöydässä. Riisiä ja kurpitsaa jotakuinkin samassa suhteessa, sanoi resepti, mutta iloisesti surruttelin raastetta ainakin tuplamäärän. Loraus hyvää viiniä, suullinen itselle, parmesania, mustapippuria ja lopuksi kevätsipulin renkaita.

kurprisotto 4

Kertomuksen kliimaksi: viini sihahtaa kuumalle pannulle. Hedelmäistä happamuutta ateriaan.

Nyt siis olin sulkemassa niitä silmiäni, haarukoituani aimo annoksen okranväristä aurinkoa vatsaan. Ja jälleen kerran ihailin hehkuvaa keltaoranssia valoa miettien toiveikkaana, kuinka pitkälle syksyyn tätä mahtaakaan riittää.

En resumen: el otoño es del color ocre. Eso es lo que veo, cuando cierro los ojos en la noche oscura. Ocre de flores, ocre del atardecer, ocre de calabazas, ocre de risotto de calabaza. Ojalá dure mucho, la luz del ocre, hasta que nos llegue la luz de la navidad.

Kurzgesagt: Ocker ist die Farbe des Herbsts. Das ist was ich sehe beim einschlafen, in einer dunklen Nacht. Ocker von den Blumen, Ocker von der Sonnenuntergang, Ocker von den Kürbissen, Ocker von der Kürbisrisotto. Hoffentlich dauert das dunkelgelbe Licht lange – bis das Licht vom Weihnachten uns erreicht.

Kuka mie oon?

Hypätessäni uusien blogien kelkkaan, olen vähän hukassa. Kestää hetken ennenkuin tavoitan sen kuka kirjoittaa, mitä, joskus myös paikka on epäselvä, eikä tilannekaan avaudu. Lukijana olen se laiska, joka ei jaksa kulkea polkua takaisinpäin, käydä kurkistamassa menneisiin kirjoituksiin. Haluan vain sujahtaa tunnelmiin, ottaa vastaan valmista. Vähän niin kuin suklaapalan.

Tunnontuskissani ajattelin auttaa omia lukijoitani ja pistää koordinaatteja kartalle. Ei silti, että nämä auttaisivat ymmärtämään, mutta kenties täydentävät kuvaa.

Juuri nyt olen freelancer ja kopassa monenmoista, kuten kirjallisia hommia,  suomen opetusta, workshoppeja ja latte macchiaton valmistamista. Kirjallisuudellisimpiin kuuluu pari vuotta sitten julkaistu Hausfrau – kotona Sveitsissä.

kuka mie oon 2

Mie. Elina Warstan tulkintana kirjani kannessa.

Ja siis Sveitsi, se on se nykyinen tukikohtani, ollut jo lähes parikymmentä vuotta. Tänne tullessani puhuin itsestäni tamperelaistuneena kotkalaisena, joka oli kuitenkin asunut viimeiset vuodet pääkaupunkialueella. Sveitsissä on Tampere alkanut jäädä jonnekin taka-alalle ja murteenkin takia olen aina vain enemmän kotkalainen. Ja varmaan myös mentaliteetiltäni.

Höpötän vauhdikkaasti sietä ja mietä, välillä siätä ja miätä, enkä tiiä mennääks myö jonnee vai lähetsie ikinä minnee. Ja tähän väliin tuuppaan sanoja espanjaksi, ripottelen lauseisiin jostain mystisestä syystä myös englantia ja sveitsinsaksakin, se päivittäin kuultu kieli, tunkee mukaan. Espanjaa siis siksi, että la media naranja, se appelsiinin toinen puolikas, on keskiamerikkalaisesta Costa Ricasta. Ja tytär on siten kolmen maan tuote, vaikka usein aasialaiseksi tunnistetaan.

kuka mie oon 3

Tämä on se kirjallinen tuotokseni.

Mitä muuta haluaisitte tietää?

Syön mielelläni ja varsinkin omia leivonnaisiani. En kestä yli kolmea tuntia ravinnotta. Tai kestän, mutta kärttyisenä. En ole kaurapuuroihmisiä. Syön silti nykyisin ainakin kolmesti viikossa puuroa, koska tyttäreni sai kavereilta lahjaksi 13 kg ryynejä. Joukkoon tarvitsen paljon hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä ja mitä nyt kaapista löytyy.

Hallittu kaaos on kotona pysyvä tila ja imuria käytän, koska tiedän sen olevan välttämätöntä. Pölylle olen allerginen. Ikkunoiden pesun olen ulkoistanut tyttärelle.

Kirjat ovat osa identiteettiäni ja nykyisin luen liian vähän siihen nähden. Toisaalta turhan paljon dekkareita sekä niukasti uutta suomalaista kirjallisuutta, mikä johtuu kotini ja suomalaisten kirjastojen välisestä matkasta. Zadie Smith, Anna Gavalda, Siri Hustvedt, Donna Leon, Sue Grafton. Niist mie oon tykännyt. Ja monista muistakin.

Olen erittäin ahkera liikkuja, juoksen, pyöräilen, tallaan rinteitä ylös ja alas, pilates pitää kehoni kasassa ja kuntosali lihakset olemassa. Olen myös täysin lahjaton monessa urheilulajissa. Paras suoritus lienee ollut koulun tokalla luokalla maastojuoksussa. Olisin päässyt mitaleille, mutta jäin odottamaan kaveria puskan kohdalle; kävi sääliksi raukka, joka ei jaksanut ylämäessä. Sen jälkeen en enää havitellut kisoihin. Paitsi hiihtokilpailuihin, joissa sivakoin uutterasti ja sain aina lusikan. Kuten kaikki muutkin osanottajat.

kuka mie oon 1

Tämä on se, joka tuotti edellä olevan kirjallisen tuotoksen.

Meillä soi aina musiikki, mies soittaisi mieluusti kaikkia maailman instrumentteja ja haaveilee cajónista, perulaisesta laatikkorummusta sekä tuubasta. Kotona on jo kontrabasso, kitara, risa saksofoni, piano, huilu, nokkahuilu, oboe, huuliharppu ja ainakin jossain vaiheessa oli myös säkkipilli, sitä missä se nykyisin on, en tiedä ja parempi niin. Niin ja minun viuluni, joka pääsee ääneen jouluisin. Musiikillisesti muutoin olen jämähtänyt jonnekin vuosien taa ja kuuntelen yhä niitä samoja: Scandinavian Music Group, Ultra Bra, Kate Bush, Maija Vilkkumaa, Leonard Cohen, KT Tunstall, The Do, Marina and the Diamonds, Amy Winehouse…

En resumen: Quien soy en total? Bueno, los que leen mi blog en español, ya seguro lo saben. Pero para mis nuevos lectores quería contar que soy periodista, he escrito un libro, doy clases de finlandes, a veces hago latte macchiatos y workshops. Vivo desde hace años en Suiza, me gusta comer, especialmente mis propios quequitos, no puedo estár muchas horas sin nutrición, o puedo pero de mal humor. Hago mucho deporte, corro, camino, ando en bici, hago pilates y voy al gimnasio. Sin talento, pero todos los días. Libros me encantan, también música, que es bueno, ya que tengo esposo, que quisiera tocar todos los instrumentos del mundo. Ya tenémos un violín, guitarra, oboe, flauta, flauta irlandés, bajo y saxofón. Según el los próximos van a ser un cajón y una tuba. Lo dudo.

Kurzgesagt: Wer bin ich? Wahrscheinlich liest meinen Blog niemand auf deutsch, aber für alle Fälle, hier gibt es einige Details: Also, ich bin eine Journalistin, Schriftstellerin, ab und zu mache ich Latte Macchiatos und gebe Finnisch Stunden und Workshops. Die Schweiz ist mein zu Hause seit langem, ich mag gutes Essen, speziell meine eigene Gebäcke, ich überlebe nicht lange ohne Nahrung oder schon, aber schlecht gelaunt. Im Sport bin ich nicht begabt aber sehr fleissig und laufe, jogge, wandere, fahre mit dem Velo, gehe ins Pilates und ins Fitness. Lesen ist mir wichtig, auch Musik und gut so, weil mein Mann alle mögliche Instrumenten spielen möchte. Wir haben schon eine Geige, Guitarre, Oboe, 3 Flöten, Kontrabass und kaputte Saxofón. Die nächste werden ein Cajón und eine Tuba sein, sagt er. Das bezweifle ich.

Aurinkoa, kurpitsoita ja kastanjapyrettä

Syyspäivät on ihan mahtavia, ajattelin ja hyppäsin junaan, ajoin Pfäffikoniin, kaupunkiin, jossa en koskaan ole käynyt. Kaupunki oli vain välietappi, koska siellä oli juna-asema. Halusin järvelle ja kiertää sen ympäri, tuntea auringon lämmön, mutta nähdä kellertävää luonnossa.

psee 1 pfaffikon

Löysin järven. Pfäffikersee.

Rantatiellä taivalsin syysmekon helmat heiluen. Lenkkivaatteisiin tai farkkuihin sonnustautuneiden kävelijöiden joukossa olin todellinen outolintu keltapohjaisessa vaatteessani. “Nätti mekko!” totesi nainen toiselle takanani. “Erikoinen,” kuului diplomaattinen vastaus. “Minä kyllä tykkään,” vahvisti edellinen.

psee 2 haikaran pesä

Haikaran vino pesäpaikka.

psee 15 järvi

Kaisloissa on syksyä.

Sen sijaan kahvipaikassa katosin kuvaan anonyymiksi kulkijaksi. Kelta-oranssien, vihertävänharmaiden ja muiden kukertavien köynnöskasvien hedelmien joukossa olin vain yksi vähän suurempi kurpitsa.

psee 6 jucker farm

psee 8 marronileivos

Väittävät leivokseksi. Kastanjapyrettä taikinakupposessa kerman kera.

Istahdin aurinkoon tuplaespressolle ja kastanjaleivokselle, juuri sellaiselle, joita ennen inhosin. En voinut ymmärtää kastanjapyrettä ylipäätään ja vielä vähemmän, sitä, että sitä myytiin herkkuna. Ruskealta spagetilta näyttävä läjä ei mielestäni parantunut kermasta. Mauton ja outo, oli tuomioni. Kunnes muutama vuosi sitten huomasin kaipaavani kastanjoita leivoksen muodossa, sen ilahduttavaa, lempeää syksyn makua.

psee 10 hirvi ja pupu kurpisoista

Kurpitsojen inspiroimaa taidetta. Tai ainakin silmäniloa.

psee 4 raevaurioiset kurpitsat

Rakeiden aiheuttamia rupia.

psee 3 kurpitsoita

Monenmoista kurpitsaa.

Juckerfarmin pelloille iski kesällä kova raekuuro ja puolet sadosta menetettiin. Osa kurpitsoista selvisi jäisestä hyökkäyksestä rokonarvin ja kasvoi kunnioitettavaan kokoon ja myyntilaariin. Olisin ostanut jokusen mukaani, mutta nämä eivät mahtuneet käsilaukkuun.

Järven toisesta ääripäästä löysin suon, joka näytti erehdyttävän kotimaiselta.  Ja sen saunan, jonka lämmössä monet täällä asuvat suomalaiset tuntevat olevansa oikeassa paikassa.

psee 12 seegräben vastarannalta

Seegräben, kurpitsafarmin kotipaikka.

psee 11 suota

Suo.

Lenkin saldo oli vähintäänkin tyydyttävä: seitsemän harmaahaikaraa yhdellä pläntillä, polun vieressä syyskrookuksia, kuumailmapalloja ja liitokoneita taivaan täydeltä, arapapukaija miehen olkapäällä, kovasti aurinkoa, leivoskahvit ja lopuksi vielä roomalaisen linnakkeen rauniot.

psee 14 kyltit

Niin että mihinkäs sitä lähtisi?

psee 13 linna

Siinä se on, roomalainen linnake.

psee 14 meditoija linnan muurilla

Hän keskittyy.

Linnakkeen keskeltä nousi savun huitula. Tällä kukkulalla roomalaiset ehkä grillasivat aikanaan villisikoja tai kaurista iltapalaksi, hörppäsivät punaviiniä saviruukusta. Nyt 2017 isovanhemmat lapsenlapsineen olivat paistaneet retkensä päätteeksi makkaraa. Katselin hetken auringon vetäytymistä ilta-asentoon. Joku nainen meditoi muurilla. Mieleni teki jäädä tuijottelemaan Pfäffikerseen yli, mutta hämärän lähetystyminen muistutti, ettei tiellä ole lamppuja ja matkaa oli vielä jonkin verran.

En resumen: En un día de otoño hice un paseíto por Pfäffikersee, el lago de Pfäffikon, y encontré un pantano, calabazas, siete garcas reales en un campo, un guacamaya en el hombro de un señor, un espresso doble con un quequito de castaña, una fuerte romano, un montón de sol y tranquilidad.

Kurzgesagt: In einem Rundgang um den Pfäffikersee habe ich einen Sumpf, viele Kürbisse, sieben Graureiher auf einem Feld, einen Espresso doble mit Vermicellen, ein Römerkastell, viel Sonne und Ruhe gefunden.

Herra Herra ja hänen kirjansa

“Mitä teit ennenkuin sinusta tuli enkeli?” “Toitko nuo silmät mukanasi vai ostitko ne täältä?” “Ovatko ne lasuurikiveä?” “Ja tuo hymy…Eikö olisi hyvä, että hymyjä markkinoitaisiin ja myytäisiin, niitä kun on niin vähän tässä maailmassa!” Eräs kuubalainen kirjailija-toimittaja oli istahtanut viereeni ja suolsi kaunopuheisia flirttifraaseja kuin liukuhihnalta.

Sitä ennen hän kyseli samalla penkkirivillä istuvalta naiselta mikä hän oli. “Lihansyöjä? Uskovainen? Pidät muurahaisten syömisestä? Yöihminen?” Luulin, että costaricalaiset olivat mestareita iskurepliikeissään, mutta ehkä se ei rajoittunutkaan yhteen kansaan, vaan liittyikin kieleen. Tai Latinalaiseen Amerikkaan.

ra herra 12

ra herra 4

 

Nämä puheenparret olin kirjoittanut päiväkirjaani silloin kauan sitten. Pudistelin kirjasta pölyt, sillä oikeastaan etsin kohtaa kohtaa, jossa tapasin costaricalaisen kirjailija-filosofin Rafael Angel Herran, mutta löysin sitä ennen monta unohtunutta anekdoottia. Halusin kirkastaa kuvaa menneestä, sillä sain postipaketin, jossa oli kolme Herran kirjaa. Ne pääsivät kirjahyllyyni kahden edellisen viereen, sinne lähelle Hermann Hesseä ja Liisa Helve-Sibajaa.

Olimme kirjallisuusseminaarissa Costa Ricassa San Joséssa; minä, Rafael Angel Herra ja se kuubalainen kaunopuheinen kirjailija. Päädyin tapahtumaan kuvittajana, mikä oli mielestäni hilpeää, sillä itse tiesin, etten osaa piirtää edes kissaa. Toinen kuubalainen kirjailija-toimittaja, Antonio Orlando Rodríquez, opetti silloin costaricalaisessa La Universidad Nacionalissa, jossa minä opiskelin ja piirustukseni huomattuaan halusi, että osallistuisin lastenkirjallisuusjulkaisun kuvitukseen. Hänen äitinsä oli lukenut lapsille Muumeja ja sympatiat Suomeen olivat melkoiset. Ja niin olin tapahtumassa keskellä kuvittajia ja kirjailijoita.

ra herra 2

Tämä ei ole Rafael Angel Herran tuotantoa, vaan päiväkirjani menneisyydestä.

ra herra 3

Rafael Angel Herran kanssa satuimme samaan pöytään. “Ai olet Suomesta. Frankfurtin kirjamessuilla näin suomalaisilla kirjoja, joissa luki herra ja kun kerroin sen olevan nimeni, heistä se oli niin hauskaa, että sain kirjan lahjaksi.”

Seminaarin jälkeen en tavannut Herraa enää, mutta sain myöhemmin Suomeen kaksi kirjaa. Ja Facebookin ihmeellisen maailmaa yhdistävän ominaisuuden vuoksi nyt, vuosikymmeniä myöhemmin muutaman lisää.

Yritin miettiä, mikä olisi ollut kirja, joka olisi ollut kirjamessuilla, luultavasti -80 ja -90 luvun taitteessa, ja otsikossa “herra”. Löysin vain Herra Hakkaraisen tarinoita, mutta ne on julkaistu paljon myöhemmin.

Señor Herran kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu novelleja, runoja ja tarinoita. Ajattelin lukea kaikki, muistin virkistykseksi, vanhimmasta uusimpaan. Mutta La divina chusma kuulosti hauskalta ja kansi kutsuvalta, että tartuinkin siihen. Ja huomasin, että espanjani kaipaa päivittämistä. Heti aluksi on myönnettävä, että vaikka se on toinen kotikieleni, kirjan nimi oli hauska vain sillä perusteella, miltä se kuulostaa; “chusma” oli haettava sanakirjasta. Kuubalaista perää oleva sana tarkoittaa siis roskaväkeä. Ja kirjan nimi jumalaista roskaväkeä. (Se on myös ilmestynyt saksaksi, Das göttliche Lumpenpack.)

Kirjan kertoja on papukaija ja kertomukset eläintarinoita, jotkut vain yhden kappaleen, kahden lauseen mittaisia. En tiedä ovatko nykyajan eläintarinat aikuisyleisölle vain Latinalaisen Amerikan ilmiö, mutta suomalaisessa nykykirjallisuudessa ei tämäntyyppistä genreä mielestäni ole. Saatan olla kyllä väärässäkin. Herran kertomukset alkavat jonkun eläimen näkökulmasta ja lopussa on enemmän tai vähemmän brutaali kliimaksi. Kuten kolme hämähäkkiä, jotka saalistaessaan lopulta köyttäytyvät omiin verkkohinsa. Tai etana, joka nähdessään oman kuvansa peilistä liukuu kuvan yli kerta toisensa jälkeen yrittäessään peittää niin ällöttävän ilmestyksen.

Palaan jälleen seminaariin päiväkirjan sivuille. Näköjään eniten vaikutuksen teki se, että eräällä lounaalla tarjoiltiin perunamuussia. Tropiikissa! Siis Keski-Amerikassa!  Nuori minä oli siitä hyvin onnellinen.

Ja sitten se tapaaminen yhden Costa Rican kuuluisimmista kirjailijoista, Joaquín Gutiérrezin kanssa (1918-2000). Me olimme jo istuneet kahvilla aiemmin, sillä hän sattui olemaan vuokraemäntäni veli. Seminaariyleisö kiersi meitä kuin kissa kuumaa puuroa. Puhuimme vuokraemännän kissasta, Joaquín näytti minulle pilapiirroksiaan yleisöstä valitsemistaan ihmisistä, kerroin meidän saarista eteläisessä Suomessa, hän matkoistaan Tortugueron kanaaleissa. “Olen lukenut kaikki teidän kirjanne,” joku fani yritti väliin. “Niin, ahaa. Mutta jos arvaatte, mistä maasta tämä tyttö on, saatte lahjaksi Cocorín.” Nainen jäi ilman palkittua lastenkirjaa.

Seminaarista sain kolme ystävää ja muutaman tuttavuuden. Mietin olisiko päiväkirjat pitänyt tuikata jo aikaa sitten juhannuskokkoon. Mutta näitäkään päiviä en olisi muistanut yhtä kirkkaasti ilman epäselvällä käsialalla kirjoitettuja muistiinpanojani.

En resumen: Me llegó un sobre lleno de libros del escritor costarrisense Rafael Angel Herra. Y ya por la segunda vez. Los primeros recibí hace algunas decadas, después de un Coloquio Internacional de Promoción de Literatura. Yo no sabía exactamente que hacía yo allá, pero estaba entre los ilustradores, aunque para mi era claro que no hubiera podido dibujar ni un gato. Pero el escritor cubano Antonio Orlando Rodríguez pensaba que eran algo que publicar. En el seminario oí los mejores pirópos de mi vida (Qué hiciste antes de ser un anglel? Trajiste esos ojos contigo o los compraste aquí?), causé envidia entre los participantes conversando con el escritor famoso tico, Joaquín Gutierrez. (Y de que conversamos? De nuestras islas en Finlandia, del gato de la dueña de mi casa, que era la hermana de don Joaquín). Y hice varias amistades, como con Rafael Angel Herra.

Kurzgesagt: 5 Bücher von dem costaricanischer Schriftsteller Rafael Angel Herra habe ich jetzt in meinem Bücherregal. Ich habe ihn kennengelernt in einem Seminar von Literatur in Costa Rica, vor vielen, vielen Jahren. Er erzählte mir, dass er in Frankfurter Buchmesse Bücher mit einem Titel mit “Herra” gesehen hatte. Die Finnen haben es lustig gefunden, das sein Name auf Finnisch “ein Herr” bedeutet und haben ihn den Buch geschenkt. Nach dem Seminar hat er mir einige von seinen Büchern nach Finnland geschickt und jetzt – danke soziale Medien – haben wir schon wieder kontakt – und ich 3 neue Bücher zum lesen.

 

Jos olisin prinsessa ja asuisin linnassa…

…niin Lenzburg olisi yksi varteenotettava vaihtoehto. Paitsi että tajusin liian myöhään prinsessaelämän ongelmat. Kyllähän siitä varoitettiin kutsussa; linnaan olisi turha tulla stilettikoroilla ja sen ymmärsin. Lankkulattialla tulisi lento ja kupsahdus, jos korko jäisi väliin ja toisaalta, kenkäkaapistani ei piikkikorkoja edes löydy. Siksi varustauduin kengillä, joissa oli korkeutta, mutta myös tarttumapintaa.

linnanjuhl 2 linna (3)

Linna näyttää hämäävän pieneltä tältä suunnalta ja sitäpaitsi remonttityömaalta.

Linnaan piti kuitenkin kivuta, sillä tottahan se sijaitsee kukkulalla, josta näkee valtakunnan tai ainakin läänin. Vaelluskenkiin verrattuna taivaltaminen vaati varovaista askellusta ja kaiken tietämyksen pilateksesta, keskivartalon tuen ja kokonaisvaltaisen kontrollin.

linnanjuhl 3 kaariholvi (2)

Kauanko tätä tietä siis jatkuu?

linnanjuhlat 5 linna (3)

Ei enää mukulaa, vain soraa.

 

 

Ensimmäisellä kaariholvella huomasin, että autolla olisi saattanut päästä vähän pitemmällekin. Tie oli mukulakiveä ja kaikenlainen muhkura toisi haastetta pimeässä takaisin tullessa. Enkä edes osannut aavistaa, miltä tuntuu kävellä alamäkeä korkkareissa. Puhumattakaan seuraavan päivän hapotuksesta lihaksistossa. Pitäisi varmaan arkisin joskus pitää jalassa muitakin kuin lenkkareita.

linnanjuhl 8 sisäpiha

Juhlakansaa soljuu kohti ritarisalia.

linnanjuhlat 6myö

Myö. Äiti, joka ei vielä visajännitykseltään oikein kykene hymyyn, ja tytär. Oikean olkapääni takana valokuvaaja Sanna Heikintalo.

Mutta Suomi juhli tänään sataa vuottaan monta kertaa vanhemmassa linnassa. Ensin portaita ylös, laskusillan toiselle puolen, kauniille sisäpihalle ja ritarisaliin. Vahvojen seinien sisällä oli turvallinen olo; näille juhlille sopiva näyttämö. Sopivan karua, jämäkkää ja periksiantamatonta, vähän niinkuin me itsekin.

linnanjuhl 10 venlat

Venlat kansallispuvuissaan.

linnanjuhl 9 suurlähettiläs

Suurlähettiläs Timo Rajakangas

linnanjuhl 12 pepe

Matti Hussi (piano), Reeta Aho (viulu), Pepe Willberg (kaipaako selityksiä?), Joonas Pitkänen (sello), Sofia Ahjoniemi, (harmonikka)

Näissä linnanjuhlissa ei ollut kuningasta, mutta sentään aivan tuore suurlähettiläs, joka pääsi tapaamaan meitä maanmiehiään ja -naisiaan samantein ja tusinakaupalla.  Ja kuten kunnon pitoihin kuuluu, kannettiin pöytään villisikoja, ääh, siis vasikkaa, puronieriää tai ratatouillea preferenssien mukaan.

Trubaduurin rooli lankesi Pepe Willbergille ja Sofia Ahjoniemi Ensemblelle. Jossain niillä paikkein, Venlojen kansantanssien, “Aamun” ja “Elämältä kaiken sain” jälkimainingeissa vajosin jonnekin menneeseen Suomeen. Sinne missä keittiössä avattiin radio napista pyörittämällä ja kanavia oli kaksi, keittiössä räsymatto ja lehtenä Etelä-Suomi.

linnanjuhl 15 ohjelma

Paluu tähän hetkeen tapahtui sillä hetkellä, kun marssin yleisön eteen lukemaan Suomi-visan vastauksia. Jotenkin kummallisesti olin sotkeutunut juhlan ohjelmaan. Minä, joka luistan aina kaikista kilpailuista ja visoista. Onneksi työ oli tehty jo aiemmin, nyt oli aika vain julistaa voittajat ja keskittyä jälkiruokaan.

linnanjuhl 8 pöytäkoriste

 

 

linnanjuhl 14 jällkkäri

En resumen: Finlandia cumple 6.12 100 años y nosótros, los finlandeses en Suiza, lo celebramos ahora en el castillo de Lenzburg. Con mucha comida, música en vivo con los hits de mi niñes y bailes tipicos.

Kurzgesagt: Wie feiert man in einem Schloss? 100 Jahre Jubileum Finnlands im Schloss Lenzburg zumindest mit gutem Essen, Musikhits vom Kindheit und Volkstänzen.