Tervetuloa Teehüsliin

Olen vouhkannut Teehüslistä Zürchin kotivuorella Uetlibergillä useasti, sillä se on ehdottomasti yksi mukavimmista taukopaikoista kaupungin lähistöllä. Ja järkyttyneenä luin lehdestä, että sen toiminta loppuu. Miten voi olla! Miten niin pistetään kiinni 80 vuoden jälkeen?!

albis näkymä vuorille

Helteellä ilman on sameaa, mutta ei niin paksua, etteivätkö Zürichinjärven taustalla häämöttävät Alpit näkyisi.

Noustiin sitten päivänä eräänä jälleen seinämää ylös ja syötiin kielekkeellä loputkin eväät. Katseltiin vastakkaiselle niemimäiselle harjanteelle ja ihmeteltiin sitä, että teemökki oli rakennettu juuri sortumakohtaan. Lippu liehui tangossa ja terassilla näkyi liikettä. Häh? Ehkä se oli nyt yksityiskäytössä. Ehkä joku oli pistänyt omat eväät terassin pöydälle. Ehkä se olikin auki!

teehusli sortuma

Teehüsli on vasemmalla hiekkaisen läikän yläpuolella. Koti taas vastarannalla.

Tallaamme risteymäkohtaan, josta polku lähtee alaspäin, muuttuu portaiksi, harjanne kapenee reilun metrin levyiseksi, ohitamme lähteen, jossa sanko kerää vettä ja tulemme ruokalistan luo. Kyllä, teehüsli on erittäin auki.

teehusli kyltti

Ruokalista.

teehusli ja savua

Ihan kuin mökillä. Tulet on uunissa ja ulkona kesä. Pönitsässä ikkunalaudalla kuivamakkaroita.

Mökin piipusta tulee savua ja sisällä hääräilee kaksi miestä, terassilla juoksentelee jomman kumman pieni poika. Suomessa poika olisi varmaankin kiinnitetty valjailla kaiteeseen, ollaanhan rotkon reunalla. Parista pöydästä kuuluu vaimeaa puheensorinaa, muuten on hiljaista. Aldo oli haaveillut koko matkan porkkanakakusta ja tyrmään toiveet; Teehüslissä ei koskaan ollut porkkanakakkua. Ja täällä on turha kysellä jätskiä, kahvia tai limskoja. Sen sijaan puualustalla kuivasalamia, juustoa ja leipää. Tai biberlejä, marsipaanilla täytettyjä lebkuchen -tyyppisiä äkkimakeuksia yksittäispakattuina. Juomaksi hellalla höyrävästä kattilasta seljankukkateetä tai lihalientä.

teehusli ja hilja

Tältä suunnalta ei pääse kovin kauas ottamaan mökistä kuvaa. Yksikin askel ja ollaan rotkossa.

näkymä teehusli

Terassiltakin on kivat näkymät.

Mutta niin se vain on, pöydällä on juuri aloitettu porkkanakakku. Valikoimaa on siis laajennettu. Kovin suuria muutoksia ruokalistaan tuskin tehdään, sillä tarjottavat tuodaan repussa alhaalta laaksosta. Teemökki toimii vapaaehtoisvoimin ja sitä pyörittää Alpenklub zur Steilen Wand. Joka sunnuntai ja muina pyhäpäivinä pari vuorossa olevaa pakkaa repun ja lähtee nousemaan jyrkännettä ylös. Vaikka ollaan vain pari kilometriä kaupungista, seinämällä on Alppien jyrkkyyttä.

Lämpöä on ulkona yli 30  astetta, tulet on silti sytytetty uuniin. Vesi haetaan puuämpärillä lähteestä ja mökin vieressä on puunhakkuupaikka. Pöytien pikkumaljakoihin on kerätty metsäkukkia.

teehusli terassi

Tämä kuva demonstroi katoamista. Kaiteen toisella puolen oli aiemmin vasemmalle avautuva terassi. Nykyisin jyrkänteessä kasvavia kuusia.

Terassi on pienentynyt roimasti alkuajoista. Mökkiä ei olekaan tehty sortuman ylle, vaan sortuma on syntynyt mökin siinä jo ollessa – ja vienyt ison osan terassia. Kosteina vuosina vuoren rinteeseen tulee uusia raapaisulta näyttäviä viiruja. Metsä on romahtanut juurineen alemmas laaksoon. Alppikerholaiset tekevät viikoittain (!) mittauksia, joilla tarkistetaan maaperän vakaus. Luotamme alppikerholaisten tarkkaan silmään ja istahdamme terassille siemailemaan lähteessä viilennettyä omenamehua.

Kotona kaivoin esille lehtijuttuja ja kyllä, Teehüsliä oltiin sulkemassa pari vuotta sitten. Se vain oli se toinen, kioski nimeltä Teehüsli, toisella puolen vuorta. Ja sekin on avattu uudelleen.

uetliberg

Teehüsliltä jatkettiin tallaamista kohti Uetlibergin turistirysää, Utokulmia.

En resumen: En la montaña de Zürich hay una cabañita un poco escondida. Yo ya creí que lo habían cerrado, pero en total – y por dicha- no. El Club de Alpinismo lo mantiene abierto y todos los domingos llenan la mochila con comida, suben al monte, parten leña, encienden el fuego en la cocina para calentar el té y traen agua de la fuente. Y revisan, que el terreno está estable, ya que una parte de la terraza ya se derrumbó al valle.

Kurzgesagt: Ich dachte, dass Teehüsli war am Ende. Aber anscheinend war es nicht dieses Teehüsli und das andere ist auch schon wieder geöffnet. Teehüsli Fallätsche ist wirklich eine Perle und speziell für eine Finnin die Mökki-Stimmung einfach wunderschön. Das Wasser wird vom Brunnen getragen, die Bouillon auf dem Holzofen aufgewärmt und Käse, Biberli und Trockenwürste vom Tal im Rücksack hingebracht. Da braucht man schon ein bisschen Engagement. Zum Glück gibt es Alpenklub zur Steilen Wand.

Nuotio alppijärven rannalla

”Vuoristoon, vuoristoon…” surraa mielessä heti kun kesä ja +30 saapuu Zürichiin. Ilma kaupungissa on paksua ja saastearvot punaisella. Lehmältä ja ruoholta tuoksahtava vuoristoilma kuulostaa huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta ja alan selata talven aikana löytämiäni linkkejä vaelluspaikkoihin. Toukokuussa ja kesäkuun alkupuolella pitää vielä vähän jarrutella; ihan kaikki polut eivät ole sulia.

seealpsee tie2

Tästä se lähtee. Kohti hammasvuorta.

Liikuntasaralla on muutenkin hyvä meininki, palanut uimala ulkoratoineen on avattu ja Suuntokin sykkii jälleen kokonaan uuden sykevyön kera. Vaelluskunto löytynee parin reissun jälkeen.

Kevään ensimmäisellä vuoristovaelluksella keskityttiin olennaiseen eli kauniseen maisemaan minimiponnistuksella ja maksimimäärällä herkkuja. Näin pohjustetaan positiivisia muistoja vaelluksesta ja saadaan perhe liikkeelle vastakin. Tai näin ainakin suunnittelin.

seealpsee tie porukkaa hyvä 6

Jo melkein järven luona.

seealpsee lehmä 3

Kriittinen lehmä. Suhtautuu ilmeisen ynseästi ohikulkijoihin.

seealpsee ranta7

Järven toinen ääripää. Tuulensuojaan oli kertynyt paljon porukkaa.

Valitsin kartalta todella lyhyen, vajaan puolentoista tunnin nousun Appenzellin Wasserauenista (868 m) Seealpseelle (1141) ja vakuutin, että kärsimys on lyhyt mutta kannattava. Muisti vain tuotti tepposia. Pätkän voi kävellä joko metsässä tai leveää, osittain päällystettyä tietä myöten, joten kovin kauas sivistyksestä ei oltu menossa.

seealpsee runko 8

Seealpsee on vihertävä järvialue jyrkästi nousevien seinämien välissä ja eikä näillä poluilla tarviste kohota kovinkaan korkealle, kun pulssi on jo tapissa. Perheen astmaatikko oli kalpea ja happivajeinen jo ennen puoliväliä, eikä varmaan enää koskaan usko vakuutuksiani kevyestä patikoinnista. Edellisellä kerralla (siitä täällä) näillä rinteillä onnistuin pudottamaan vaelluskengistä pohjat.

seealpsee nuotio 9

Laihat oli ainekset, mutta tuli syttyi.

20170525_155204 (2)

Järven toisessa päässä häämöttää Gasthaus Seealpsee.

Järven rannalla on pari ravintola-Gasthausia ja toisen pihaan oli parkkeerattu kävelysauvoja, mutta myös kaksi lumilautaa. Ylempänä on siis ilmeisesti vielä rinnettä laskettavaksi. Sen verran kesä on jo nyt, että lehmät on tuotu syömään alppiheinää ja niityt kukkivat täysillä.

Järven sopukoissa ja pitkin rantaviivaa räiskyivät pienet risunuotiot. Polttopuutarpeita löytyi ympäristöstä niukasti, mutta juuri sen verran että saatiin eväät paistumaan. Jälkkäriksi paahdettiiin vaahtokarkkeja ja rakennettiin vaahtokarkki-suklaa-kerroskeksit, S´mores.

seealpsee marshmallow 10

Tuhkat hohkaa kuumaa ja vaahtokarkki alkaa paahtua.

seealpsee marshm sandwich 11

Vaahtokarkkileivos.

Näillä murkinoilla jaksoi juuri ja juuri järven toiseen päähän juustolaan ostamaan kimpaleen vahvaa alppijuustoa ja toiselle puolen järveä kahville. Kahvitermari oli näet unohtunut eväslistalta; se on näitä alkukauden ongelmia.

seealpsee käserei 12

seealpsee käse 13

Kahvi ilman kahvileipää on tietty tynkä ja koska vuoristossa joka tapauksessa kuluttaa enemmän kuin alavilla mailla, tilasin Berggasthaus Seealpseessä vielä Schlorzin. Jos tuntuu jalka ei enää vaelluksella nouse tai muuten vain heikottaa, voin vakuuttaa, että tässä on eväs, jonka jälkeen jaksaa. Piirakka on kotoisin juuri näiltä main, Toggenburgin ja Appenzellin tienoilta ja se on täyttä tavaraa. Sisällä on yön yli punaviinissä tai kirschissä uitetuista kuivista päärynöistä jauhettua hilloketta ja päällä rahka-kerma-muna -sekoitus.

seealpsee schlorzi 16

Retkipaikka oli juuri sopiva arkipyhälle ja suunnitelmani onnistui: kukaan ei väsynyt liikaa, kriiseiltä vältyttiin ja alettiin jo miettiä seuraavaa patikkakohdetta.

seealpsee lehmiä tiellä 17

Alkuperäisasukkaita ja turisteja.

En resúmen: El primer paseito en los Alpes en esta primavera. Corto, pero cuesta arriba y un éxito total. Nos concentrámos, ya que es el comienzo de la temporada, en el paisaje espectacular entre Wasserauen y Seealpsee (Appenzell) y snacks ricos.

Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings. Kurz, aber bergauf. Weil es der Anfang des Saisons ist, haben wir uns eher auf die feine Snacks und schöne Aussicht zwischen Wasserauen und Seealpsee (Appenzell) konzentriert.

 

Zürichin kahvilat osa 1: vietnamilaista kahvia ja sconesit japanilaisittain

Yleensä se menee niin, että kun kintut on löperöinä ja pakko saada kahvia ja heti, ei mitään kivaa paikkaa tunnu olevan missään. Tai kun vieraiden kanssa pitäisi löytää se täydellinen paikka, jossa a) olisi kaupungin parhaat maisemat, b) joka tarjoaisi sataprosenttisen makunautinnon paikallisen kulttuurin ja henkilökohtaiset preferenssit yhdistäen, ja c) vastaisi “kivan paikan” kriteereihin, käy muisti aivan tyhjillä. Yhtäkkiä ei mieleen tule muuta kuin ne ketjukuppilat, jos sitäkään. Siksi uusi projekti: kategorisoin käymäni kahvilat ja listaan ne puhelimeen. Sieltä sitten näppärästi valitsen, kun kofeiinitaso on päässyt laskemaan uhkaavan alhaiseksi ja aivotoiminta on nollilla.

cranh caphe terassi

Granh Caphên katuterassi ei jää jalankulkijoiden jalkoihin.

Zürichin kauppakadun Bahnhofstrassen luksusmerkkien päässä eli lähellä järveä on vuosikaudet ollut hiljaista. Paradeplatzin perinteistä ja aina tupaten täynnä olevaa Sprüngliä lukuunottamatta, Jimmy Choon, Diorin ja Tiffanyn ympäristössä ovat perinteisesti kukoistaneet pankit, eivät kahvilat. Toukokuussa ovensa avasi kuitenkin Granh Caphê. Aasialaistyyppisiä ravintoloita on joka kulmalla, mutta väittäisin, että tämä on kaupungin ensimmäinen vietnamilainen kahvila. Jota nimestä huolimatta kutsutaan myös deliksi.

cranh caphe filtterikahvi

Tämä on vietnamilainen filtterikahvi.

Granh Caphên edustalla on zürichiläisittäin harvinaisen leveä jalkakäytävä ja reilusti tilaa pöydille. Iltapäivän helteessä varjoisalla katuterassilla istuu enemmän porukkaa kuin sisällä. Ohi römistelee ratikoita, muuten paikka on rauhallinen ottaen huomioon, että ollaan kaupungin ytimessä.

cranh caphe ikkuna2

Ikkunasta voi pitää silmällä ratikkaliikennettä ja turistilaumoja.

cranh caphe rainbowrolls

Rainbowrolls. Ilo silmälle.

Kahvila on pop-up -tyyppinen, sillä on kaksi vuotta aikaa kukoistaa, sen jälkeen rakennus menee täysremonttiin. Väliaikaisuus näkyy ehkä siinä, että kaupan toisesta päästä avautuu lasiseinä ja ovi Gross Couture -liikkeeseen. Kahvia siemaillessa voi samalla valita ikkunassa roikkuvista iltapuvuista mieleisensä. Kätevää.

cranh caphe yleis sisä

Kuppilassa oli tilaa.

Iltapäivällä ruokalistasta löytyy pientä syötävää, joista osa on vasta “tulossa”. Nyt kahvin seuraksi tarjottiin joko sandwichiä tai rainbowrolls. Valitsin jälkimmäisen ravuilla ja kokeeksi vietnamilaisen kahvin kondensoidulla maidolla. Kahvi oli kuin karkki, voimakas ja todella makea. Hinta sen sijaan oli suolainen; 6 frangia desin juomasta, mikä on kallis jopa Bahnhofstrassella. Rullien 9 Fr sen sijaan on normaalin rajoissa.

cranh caphe hylly

Vietnamilaista kotiin vietävää.

cranh caphe kallopullot

Näissä ei olekaan vietnamilaista, vaan meksikolaista juomaa. Arvannette mitä.

Aivan toiselta puolen kaupunkia, Beckenhofstrasselta, löytyy japanilaishenkinen Miyuko, jonka myös laittaisin aasialaisten kahviloiden sarjaan. Oikeastaan Les gourmandises de Miyuko on kulttuurien sekamelska. Nimessä on ranskaa ja japanilainen nimi, joka ilmeisesti viittaa mangaan, sisustuksessa japanilaista söpöilyä, kahvilan perustaja on sinertävätukkainen saksankielinen sveitsiläinen ja toinen Miyuko-kahvila on avattu – minnekäs muualle – muodikkaaseen Reykjavikiin, Islantiin.

miyuko ulko2

Siinä niin nätisti vierekkäin: sveitsiläinen Wirtschaft ja Japanila.

miyuko taulut kukatZürichissä varaus on avainsana. Ihan kaikessa. Leffaliput, pöydät ravintoloihin, kinkku jouluksi ja ystäväni Pian mukaan myös ruokakaupasta ruodot ja päät kalakeittoon – tai jäät ilman. Miyukoon on turha yrittää ilman pöytävarausta, varsinkaan viikonloppuna. Torstaina niitä oli lauantaille jäljellä “muutama”. Varauksen voi tehdä netin kautta, kunhan ensin hyväksyy tiukat säännöt myöhästymisestä ja valitsee valmiiksi menú-vaihtoehdon. Jo edellisellä kerralla kaikesta ulkoisesta herttaisuudesta huolimatta kahvilassa leijui jonkinlainen ankaruus. Seurani mielestä tarjoilijat olivat pelottavia.

miyuko kakku

Laktoositon mutta graafinen kaakku.

miyuko cappuccino

Ihan tavallinen capuccino.

miyuko taulu

Edellisestä kerrasta viisastuneena päädyin nyt ihan tavalliseen capuccinoon. Miyukon plussaksi on laskettava se, että kakkuja saa myös vegaanisena ja laktoosittomina, kuten myös kaikkia juomia. Tällä kertaa sconesit (brittiläistä alkuperää) olivat uunissa liian kauan ja pieni pettymys. Sortteja oli myös yksi vähemmän. Kahvi tuotiin sveitsiläiseen tapaan ensin ja syötävät myöhemmin. Kuiva scones olisi vaatinut huuhteluksi toisen kupin kahvia. Kahvista ja syötävästä pulitettiin noin 16 Fr.

miyuko scone annos

Teelusikallinen hilloa ja kuivahtaneet sconesit, mutta kermaa on riittävästi.

miyuko syöty

Valituksesta huolimatta kaik´mäni.

En resúmen: Nunca se me ocurre donde podría haber una buena cafetería (bonita, con algo rico de comer y con una buena vista) en Zürich, cuando urgentemente haga falta. Entonces, ahora hago una lista en categorías en mi teléfono. Las dos primeras son en alguna manera asiaticos: la cafetería vietnamita, Granh Caphê,  y la cafetería en el estilo manga japonés, Les gourmandises de Miyuko.

Kurzgesagt: Es fällt mir nie in Züri ein Café ein, wenn es notfallsmässig nötig wäre. Deswegen mache ich mir jetzt eine Liste auf dem Handy. In der Kategorie “praktisch asiatisch” gibt es jetzt zwei: contemporary Vietnam Deli Granh Caphê und Les gourmandises de Miyuko mit Japan-Flair.

Kunto kunnolla kuntoon

Ahkerana ja tunnollisena, ehkä voisin sanoa pikkuisen fanaattisena liikkujana, kuntoilun esteet ottavat hermoon aika imakasti. Kuten se, että nilkka rusahti, eikä tule enää olemaan entisenlainen. Tai se, että talvella sairastin vatsataudin, angiinan ja tavallisen flunssan putkeen ja sen jälkeen jaksoin hädin tuskin kantaa lenkkarireppua selässä ja salilla tein liikkeitä laitteiden vieressä ilman vastusta ja väsyin. Uimalakin paloi. Eikä Suunto näytä pulssia.

17-05-17-08-24-03-737_deco

Täältä haetaan peruskuntoa. Teoriassa. Oikeastaan etsimme sisiliskoja ja putouksia.

Vuorilla vaeltelu on jäänyt nilkan myötä vähiin. Ortopedi povasi leikkausta turpoilun ja kipujen takia ja oli jo teroittelemassa veitsiään. Koska kolmesta nivelsiteestä yksi on pelkkää arpikudosta, toinen suhteellisen romuna ja kolmas venynyt, tarkoittaisi se uuden nivelsiteen rakennusta ja kolmea kuukautta vasempaan jalkaan varaten. Eli täysin kauhuskenaario. Kinkkaisin sauvojen kanssa, ylirasittaisin muutenkin yliliikkuvat vasemman puolen niveleni, enkä saisi nukuttua yöllä, sähisin kuin joutsen ja murjottaisin kotona. Reilun vuoden pohdinnan jälkeen totesin, ettei nilkka sittenkään turpoile enää. Tai turpoilee, mutta sen näki vain ortopedi. Sain hyväksynnän leikkauksen siirtämiselle jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja rallattelin iloisena metsäpoluille.

erlenbach tobel2

Erlenbachissa Tobelin kaunein ja korkein putous

putous

Jano. Kauhea jano.

Talven sairastamisen jälkeen aloitin liikkumisen vähitellen, muutamalla kerralla, kevyesti, oppikirjojen ja neuvojen mukaisesti. Silti sain vanhan rasitusvamman hereille käsivarresta olkapään kautta niskaan. Vähensin taas liikkeitä, kävin lenkillä, unelmoin uinnista, mutta uimalassa oli vielä ovella muovi ja työmiehiä kulki ees taas kuin muurahaisia.

Pari kuukautta myöhemmin olen jälleen siinä jamassa, että pääsen pyörällä kylän vuoren laelle, vaikka pulssi varmaan huiteleekin huippulukemissa. Mutta sitäkään en tiedä, koska Suunto Ambit2:ssa on ollut koko kevään ongelmia. Vaihdoin vyön, lähetin kellon huoltoon, sain uuden laturin ja eikä pulssia näy vieläkään. Jos se mittaisi verenpaineen, luultavasti lukemat kohoaisivat tappiin joka kerta, kun tajuan, ettei kello toimi taaskaan. Nyt kello lähtee vöineen ja moduuleineen taas huoltoon. Jos Suunnolla ei olisi niin nopea, selkeäsanainen ja loistavasti toimiva asiakaspalvelu, olisin viskannut kellolla jo jotain sveitsiläistä vesilintua, jonka nimeä en tiedä. Kiristyneitä hermoja tyynnyttää sekin, että kello haetaan kotoa ja tuodaan myös kotiovelle takaisin.

suunto ambit2

Joko sydämeni ei pumppaa tai tämä laite ei toimi.

Päivä päivältä – liian hitaasti, mutta kuitenkin – tossut vievät vähän pitemmälle ja hapotus lientyy. Ja hei – aurinko paistaa, iltapäivällä paahdetta 27 asteen edestä ja uimalakin on auki, ulkoallasta myöten. Yksi solatiekin Alpeilla aurattiin eilen kulkukelpoiseksi, vaikka hankea on kuvien mukaan vielä reilusti ja jos siellä uskotaan tulevaisuuteen, niin eiköhän yksi epäkuntoinen ihminenkin saada toimimaan.

erlebachtobel3

Mikä maa, mikä valuutta?? Tropiikin eläimistö on saapunut Küsnachtin Schübelweiherille.

En resúmen: un tobillo roto, una fila de viruses, Suunto Ambit2 que no sirve y piscina que se quemó, han sido los retos del último año. Ahora por fin empieza ser el momento de poder moverse casi-como-antes, aunque sin pulso, ya que el Suunto sigue con problemas. Pero –  nos llegó el verano, así que montañas, ahorita voy subiendo!

Kurzgesagt: ein kaputtes Sprunggelänk, Viren und Angina, Suunto Ambit2, die nicht funktioniert und ein verbranntes Schwimmbad waren die Herausvorderungen in den letzten zwölf Monaten. Aber bald bin ich schon da, wie früher und kann fast-wie-immer mich bewegen, obwohl ohne Puls, weil meine Suunto immer noch Probleme hat. Aber – der Sommer ist da! Alpen, wartet nur, ich werde bald hinauf laufen!

“Being at home in the post-migratory society”

Koti vaikuttaa päivänselvältä asialta – sitä kuitenkaan olematta. Jäin miettimään omaa käsitystäni kodista sen jälkeen, kun Zürichissä pidetyssä paneelikeskustelussa käsiteltiin asiaa. Tai oikeastaan olen miettinyt sitä useasti ja varsinkin silloin, kun yritin tiivistää identiteettiäni itselleni Hausfrau – kotona Sveitsissä -kirjaa hahmotellessani. Olen nimittäin muuttanut muistikuvani mukaan 17 kertaa. Koillisesta itään, idästä länteen, lännestä kaakkoon, kaakosta Hondurasiin, Hondurasista takaisin Suomen kaakkoon, koillisesta Hämeeseen, piipahdus Norjassa, sen jälkeen Hämeestä Costa Ricaan, Costa Ricasta Hämeeseen, Hämeestä Kaakkoon, Kaakosta Helsinkiin ja sieltä Sveitsiin. Ja näissä eri asuinpaikoissa asunnoista toisiin.

17-05-07-20-27-07-054_deco

Koti.

Opiskelijana – ja siis kirjallisuuden opiskelijana – pidin oikeana todeta, että kotini on siellä missä kirjani. Nyt kypsemmällä iällä koti ei ole enää mikään jämähtänyt kohta tai yksi asia, vaan perusmuodoltaan se muistuttaa mehiläisparven aaltoilua itseni ja rakkaiden ihmisten ympärillä ja kulkee mukanani, vähän samantyyppisenä kokoonpanona kuin etana kotiloineen, kun siirrän itseäni kohdasta toiseen. Se on se paikka, jonne olen asettanut hammasharjani, josta löydän aamupalani, jossa on sänkyni. Se on myös se paikka, jossa tiedän tärkeimmät arkipäivän koordinaatit: ruokakaupan, postin, lenkkipolut ja kuntosalin.

17-05-07-20-30-48-646_deco

Koti.

Koti yhdistetään yleensä turvallisuudentunteeseen. Mutta monelle se on myös paikka josta on paettava. Meidän perheemme on etuoikeutettu, sillä olemme luksussiirtolaisia ja voimme sanoa, että koteja ei ole vain yksi, vaan peräti kolme. Mehiläisparvesta on syntynyt ja lähtenyt liikkeelle sisarparvia. Olemme kotona Sveitsissä, Suomessa ja Costa Ricassa. Jokaisesta näistä kolmesta maasta löytyy koti, jossa on tärkeitä ihmisiä ja kodikas olo. Vaikkemme ole aina läsnä.

17-05-07-20-25-06-081_deco

Koti

Koti nähdään myös mielentilana. Se missä voit olla oma itsesi ja tuntea olevasi perillä. Yhteiskunnassa sen pitäisi olla paikka, jossa oikeutesi tunnustetaan. Tässä kohtaa olen kodistani hieman epävarma. Olen virallisesti oman kyläni ja kantonini asukas, maksan veroja, mutta olen ilman äänioikeutta. En voi vaikuttaa siihen mihin veroni käytetään. Enkä ilmaista mielipidettäni, kun asioista päätetään. Mutta koska olen tässä yhdessä pisteessä viettänyt jo melkein kaksikymmentä vuotta (huh!), pidän sitkeästi kiinni oikeudestani sanoa että tämäkin on – koti.

17-05-07-20-25-43-086_deco

Koti.

 

“Being at home in the post-migratory society” -paneelikeskustelu, vetäjänä Laura Hirvi (Director, Finnland-Institut Berlin), keskustelijoina Katharina Morawek (Artistic director, Shedhalle Zürich) ja Ahmed Al-Nawas (Art Curator, Helsinki)

17-05-10-09-31-32-730_deco

 

En resúmen: En una discusión en Zürich hablaron del tema casa. Yo soy suertero, tengo tres. En Finlandia, en Costa Rica y en Suiza. En todos estos países tengo gente querida y me siento segura – o sea, en casa.

Kurzgesagt: En un Podiumsdiskussion in Zürich hat man über das Thema “das Zuhause” gesprochen. Ich habe Glück, weil ich drei habe, in Finnland, in Costa Rica und in der Schweiz. In diesen Ländern habe ich für mich wichtige Leute und in denen fühle ich mich sicher – also, zu Hause.

Lunta pakoon

Pitkin talvea mietittiin, kuinka ihana Zürichin kasvitieteellinen puutarha onkaan ja miten ryntäämme välittömästi auringon pilkahtaessa piknik-liinoinemme ja alamme nauttia. Puutarha on aivan kaupungin tuntumassa, mutta sen rakenne muistuttaa kattilaa, siksi tänne ei kantaudu liikenteen melu. Pohjalla on pieni lammikko. Lämpimällä penkit on täynnä, vilttejä pitkin nurmikkoa, joku tekee itämaisia voimisteluliikkeitä, toinen lukee. Lounasaikaan lähitoimistoista tullaan eväiden kanssa lyhyelle retkelle.

lempikukka

Ehdoton lempikukka. Karvaisen pehmeä, varmaan myrkyllinen, enkä edes tiedä nimeä, mutta otin 20 kuvaa.

lempikukka2

Jostain syystä blogipohjalla kuvan värit ovat tummemmat. Kasvin lehdet ovat kirkkaan sammalen vihreät.

Suomalaiselle ei pitäisi olla mikään ihme, että keväällä taivaalta tanssii valkoista päälaelle, hyytävä tuuli kylmää korvia ja sormet sinertyvät. Mutta kun sitä ennen on levitelty aurinkorasvaa ja asennoiduttu kesään, tuntuu siksak-sää väärältä.

Kolmessa kupolimaisessa kasvihuoneessa vallitsee tropiikki. Sitä lähdimme etsimään. Trooppisen vuorimetsän lasi-ikkunoille laskeutuvat lumihiutaleet ärsyttävät ja mieluusti olisimme siellä oikeassa tropiikissa, mutta no, tämäkin kelpaa paremman puutteessa ja matka on huomattavasti lyhyempi, muutama kilometri kotoa. Hikoilen, vaikka olen ottanut kaikki ulkovaatteet pois. Kosteus käpertää hiukset ja tutkin orkideoita sillä aikaa, kun tytär ikuistaa kasveja.

taiteilija piirtää

Hän piirtää.

orkidea

Alastonmalli: orkidea. Myöskin tunnettu Costa Rican kansalliskukkana.

Trooppisesta sademetsästä löydän tuttuja costaricalaisia kasveja. Ja kahvipapuja, kaakaohedelmäkin. Metsä on kasvanut edellisestä käynnistä. Jättipuun (joka järkytykseksemme on betonia) kupeessa uiskentelee kaloja, joita on turha sorkkia. Ne purevat.

kiemurakukka

Onko kiemura kukinto? Juuri? Tarrain?

roikkuorkidea

Verhomaisia kukkia valuu ylhäältä kalojen ylle.

Kuivassa trooppisessa metsässä hyräilen aina Ultra Bran Savanni nukahtaa. Pienenä tytär pelkäsi leijonan väijyvän jossain kaktuksen paikkeilla.

lehden läpi kurkstus

Joku on nakertanut reiän jättimäiseen lehteen.

Ulkona palelemme vieläkin enemmän kuin tropiikkiin mennessä. Yritämme istahtaa penkille syömään eväshapankorppuja. Se on niin kylmä, että on pakko jatkaa matkaa samantien, heti tarkistettuamme järven eläimistön tilanteen: nuijapäitä pienillä jaloilla. Pähkinät napostelemme samalla, kun kostea sade alkaa uudelleen. Mutta meitä ei haittaa, sillä tulemme sieltä, missä kukoistavat vanilja, pippuri ja Andien verenpisarat.

kiipeävät lehdet

Voisin haluta tällaisen kasvin kasvamaan makuuhuoneen seinään.

partakasvi

Naavakin on tropiikissa suurempaa. Tai sitten se on jotain muuta.

sadesumun kellokukat

Kellokukka sademetsän kosteassa sumussa

En resúmen: Después, cuando ya guardamos la ropa de invierno, es una chanchada, que nieva. Así que nos escapámos al trópico más cercano: al jardín botánico de Zürich.

Kurzgesagt: Wenn man die Winterkleider schon entsorgt hat, ist es eine Schweinerei, dass es plötzlich schneit. Deswegen sind wir in die Tropen geflüchtet. Nämlich in den Botanischen Garten.

Vuorten toisella puolen on…ihanaa!

Etelään! Vuorta ylös ja läpi San Bernardinon läpi Alppien eteläpuolelle Tessiiniin! Korkeimmissa kohdissa ruoho oli vielä talven latistamaa, joen pientaretta koristivat lumiraidat. Mutta tunnelin toiselta puolen löytyi: tropiikki!

locarno palmut

Iltahetki Locarnossa

Olin kaivanut vintille menevistä pusseista lämmintä vaatetta, sillä kesä oli paennut ja tilalle ilmestyneet syksysäät. Pakkasin aamukylmässä päälleni hihattoman teepaidan, pitkähihaisen teepaidan, villatakin, nahkatakin ja kaulahuivin. Aurinko paistoi molemmin puolin vuoristoa, mutta mikä hämmästys iholla, kun Tessiinissä auton ovesta tulvahti kesä. +23, palmuja, pääskysiä, kukkivia kiinanruusuja, kaskaiden siritystä.

locarno kiinan ruusut

Palmun vartta nouseva köynnosruusu

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vanhan pyörän vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Italiankieliset tessiiniläiset olivat jo siirtyneet sandaalikauteen, varpaankynnet oli lakattu punaisiksi ja hellemekot otettu esille. Junista ja autoista Locarnon rantabulevardille ilmestyneiden pohjoissveitsiläisten ilmeet olivat hämmentyneen nautinnollisia. Päämääränä oli jäätelökioski ja gelato. Me nautimme illallisen ulkosalla ja katselimme valojen syttymistä vuorten rinteille. Aamupalakin tarjoiltiin terassilla auringossa. Kuumia sarvia ja espressoja.

locarno järvi palmut

Lago Maggiore. On sitä huonommissakin maisemissa pyöräilty.

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Täydellinen pyöräilypäivä oli pysähtyä alkuunsa, sillä yksi joukosta sai akuutiin vatsavaivan juuri ennen lähtöä. Matkaan lähdettiin kuitenkin, valmiina pyörtämään takaisin, jos kuvotus pahenisi.

ticino vanha rakennus

Varoitustaulu ei koske takana olevaa taloa, vaan kehottaa tielläliikkujia pysymään tiellä.

bellinzona linnan torn

Bellinzona on kolmen linnan kaupunki.

bellinzona linnan tornit

Muuri toisesta kulmasta

Heti alussa päätettiin lyhentää 50 km:n Locarno-Bellinzona-Locarno -reitti puoleen. Mutta alkuperäisen puolivälin puolivälissä vatsavaivainen totesi, että eiköhän tämä tästä, jos on pakko. Bellinzonasta takaisin kaartaessa alkoi pyörryttää ja vauhti hiipui niin hitaaksi, että juoksijat pyyhkivät ohi. (Tässä kohtaa vanhemmat saattoivat tuntea piston omassatunnossaan). Mutta lepo- ja juomataukojen kera päästiin perille – polkien.

bellinzona arkkitehtuuri

Kotona hädin tuskin enää muistin, milloin olimme lähteneet matkaan. Puolentoista päivän retki tuntui viikon aurinkolomalta ja palautti uskon kesään. Kesästä tosin tuli jälleen talvi, lumineen kaikkineen. Aprikoosit ja kirsikat paleltuivat, viiniköynnöksiä on lämmitelty lämpökynttilöin ja kun ne oli loppuunmyyty koko Euroopasta, pienillä nuotioilla. Meidän talon kiivin pehmeät ja turpeat lehdet muuttuivat haperon kuiviksi, sekin kylmästä. Suuret kosteat lumihiutaleet peittävät pinaatin taimet, petuniat, ruusut ja lilat kurjenmiekat. Rastas laulaa hämmentyneenä. Peipponen ei edes yritä.

En resúmen: En el otro lado de los alpes está el trópico: palmeras, vegetación abundante y grillos. Anduvimos en bici 50 km de Locarno a Bellinzona, apesar de los problemas de estomago de uno de nosótros. Y que dicha que pudimos hacer un viaje al verano, ya que al norte de Suiza regresó hoy el invierno con nieve.

Kurzgesagt: In Tessin herrscht die Tropen. Wenigstens im Vergleich zu Zürich, wo es jetzt schneit. Das Wetter in Locarno war einfach perfekt für das Velofahren. Die 50 km von Locarno nach Bellinzona und zurück war einen Genuss (für diejenige von uns, die keine Magenbeschwerden hatten. Für eine wahrscheinlich das Gegenteil.)

Mikä suomalainen ruoka olisit?

Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen zürichiläisessä teatterissa, ilmeisen sveitsiläisen yleisön joukossa, sekoitti hetkeksi todellisuustasot. Kun on parin tunnin ajan katsonut valkokankaalla siniasuisia, joilla lukee selässä ”POLIISI”, kuunnellut Tuomari Nurmiota ja nähnyt kavalkaadin vanhoja tuttuja suomalaisia näyttelijöitä, vaikuttaa oma kieli elokuvateatterin ovesta ulos astuttaessa hypänneen leffasta kadulle, väärän lavastuksen keskelle.

Niin ilmeisesti ympärillä seisovienkin mielestä, mutta jatkoimme silti keskustelua elokuvasta kotkaksi, välillä espanjaksi, kuten perheessä on tapana, luovia kielestä toiseen. Muistin Kaurismäen lausahduksen Hesarin taannoisessa haastattelussa, jossa hän kertoi suomen kielen olevan hänen isänmaansa ja olevansa Berliinissä kuin lenkkimakkara katukeittiössä. Alkuosa kommentista on selvä, mutta lopusta en saa tolkkua. Kaurismäki tuntee olevansa Saksassa kuin lenkkimakkara Brat- ja Currywurstien seurassa? Vähempiarvoinen, koska vähälihainen, kenties jauhoinen? Hyvin suomalainen? Retro? Kaurismäkeläinen?

17-04-18-20-31-59-419_deco

Ei siinä mitään, makkaralla on oma paikkansa keittiössä, eikä kukaan pakota olemaan gourmet-makkara, jos ei halua. Mietin sitä hetken. Suomalaisten on usein vaikea olla gourmeta. Mieluusti tukeudutaan perusruokaan. Mikä suomalainen ruoka minä itse sitten olisin? Tai miksi itseni tunnen Zürichissä? Tuskin olisin mikään tryffeli, pikemminkin jotain kotisapuskaa.

Lista pitämistäni ruuista ei toimi, sillä se mikä maistuu, ei kuvasta itseäni. Kuten pasha. Kermaisen maistuvaa, ravitsevaakin, sattumilla rikastettu, hapokkailla kuiva-aprikoosin paloilla ja rusinoilla, purutuntumaa taas manteleista. Ongelmana on se, etten ole makea – en siis missään tapauksessa, enkä ikinä. Sitä paitsi pasha on tuontituote idästä, joten aivan suomalaiseksi sitä on paha mennä väittämään. Vai onko? Missä vaiheessa ruuasta tulee jonkun maan oma? Kenelle kuuluvat lihapullat? Ikealle? Olenhan minäkin tuontituote idästä länteen, Kotkasta Sveitsiin.

17-04-18-20-31-31-486_deco

Kävin läpi laatikoita. Makaroni-, kaali- ja lohilaatikoita. Josko sieltä löytyisi suomalainen ruokaidentiteettini. Mutta ei. Makaronilaatikko on liian simppeli, ellei peräti kahtia jakautunut, lihaa ja pastaa. Liian tylsä makumaailma. Lohilaatikko kenties, sillä se on herkkuani. Mutta jotain siitäkin jää uupumaan. Osatekijä, jota en osa nimetä. Ehkä se kuvastaa sisäistä mutkikuuttani; en vain voi olla kahden pääraaka-aineen ruoka.

Kaalilaatikko sen sijaan kuulostaa yllättäin aika hyvältä. Ehkä kasviksen ja jauhelihan täydellinen yhteys, joka pitkään haudutettaessa vain paranee ja suolaisen makean kruunaa kirpeä puolukkahillo, on juuri se mitä olen etsinyt. Makukokemus joka kasvaa. Mutta ehkä sittenkin olen savulohi. Mehevä, suolainen, lohta parhaimmillaan, kalaruokien aatelia. Tai ainakin haluaisin olla.

Sitten huomaan, että ajatuksestani jäi uupumaan jotain. Ehkä Suomessa tunnen olevani savulohi, mutta entä Zürichissä? Savulohi sveitsiläisten rakastamien uppopaistettujen ahvenfileiden keskellä? No ei nyt aivan, pikemminkin paistettu silakka kaviaarin keskellä. – Siinä se onkin, se vastaus. Olen selvästikin pannulla voissa paistettu silakka. Ruskea ja rapea, sisältä maukas, mutta hiukkasen varottava, sillä se rouskutetaan ruotoineen.

En resúmen: El director de cine Aki Kaurismäki, dijo en una entrevista, que se siente en Berlin como un salchichón finlandés en una cocina de la calle. No tengo ni idea, que quería en total decir con eso, pero empezé a buscarme una identidad de comida. Y el resultado es, que si yo fuera comida finlandesa, sería un arenque del Báltico frito en la mantequilla. Crujiente y sabroso, pero hay que tener cuidado por las espinas.

Kurzgesagt: Der finnische Regisseur Aki Kaurismäki hat in einem Interview gesagt, er fühle sich wie ein finnischer Wurst in der Strassenküche. Was das bedeutet, keine Ahnung, aber dann habe ich angefangen für mich eine Gerichtidentität zu suchen. Wenn ich ein finnisches Gericht wäre, wäre ich ein Ostseehering, im Butter gebraten. Aber aufpassen, es hat gräten.

Värikäs Sveitsi?

Valo, auringonvalo, on Sveitsissä keväällä punertavan keltaista. Se kirkastaa luonnon, talot, taivaan ja värit kuin ikkunanpesu. Eikä haalista entisestään talven jäljiltä kalvakoita ihmisiä, vaan pistää puhkeamaan kukkaan.

ug4

Kevät on usein lyhyt, toisinaan vain muutaman päivän ja lämpötilat sinkoavat samantein kesäisiin. Toisinaan sitä riittää pitempään, toisinaan ei, kesä käy kylässä, palaa odotushuoneeseen ja tulee taas houkuttelemaan. Saamme maistiaisia lämpimistä illoista. Nytkin istumme vielä yhdeksältä illalla  pihalla ja katselemme toisella puolen järveä syttyviä valoja. Syömme syntympäiväkakkua kynttilöiden liekit lepattaen, kun ensimmäiset lepakot ilmaantuvat tekemään syöksyjään nurmen ylle lentäviä makupaloja hakien.

Pääsiäistä kohden kevät tuppaa palaamaan taas paikoilleen, vedämme takkeja päälle, ensin villatakkia ja sen jälkeen ehkä nahkatakinkin.

zug1

Jos sveitsiläisiä pitäisi kuvailla, värikkyys tuskin olisi ensimmäinen tälle kansalle antamani epiteetti. Kevät, joka on salamannopeasti tulvillaan värejä, puhkeaa tumman kansan keskelle. Ainakin kaupunkikuvassa, siis pohjoisessa, Zürichissä, vietetään pimeä vuodenaika mustaan verhoiltuna. Hyvä pukeutuminen tarkoittaa täällä myös mustiin pukeutumista. Mutta keväällä sekin muuttuu. Beigejen, harmaiden ja mustien trenssien joukossa vilahtelee väriläisikiä, vaikka luulen ensin olevani ainut ja näkyvä kuin hälytysvalo, kun vedän jälleen hiukkasen arkaillen oranssin nahkatakkini päälle.

luzern3

Mutta ei, vastaan tulee useita punaisia biker-takkeja,  tummanvihreä astuu ulos raitiovaunusta, yhdistettynä punaisiin housuin, illalla keskustassa joen uoman rappusella istuu toinen, syvempi oranssi. Keskemmällä maata, Vierwaldstätterseen rantaravintolassa joudun pistävässä auringonpaisteessa kuoriutumaan takistani. Tunnen jonkun seuraavan tekemisiäni ja nostan katseeni. Se on terassille astuva sitruunankeltainen nahkatakki.

En resúmen: La luz de primavera en Suiza es amarilla. En el norte de Europa no, allá es palida y casi sin color y así se ve también la naturaleza. En el centro de Europa en vez es como una lavada de ventanas. De pronto los colores se ven brillantes y todo parece florecer. También la gente.

Kurzgesagt: Das Licht im Frühling ist gelb in der Schweiz. Im Norden Europas ist es eher blass, ohne Farbe und so sieht auch die Natur aus. Dagegen im Mitteleuropa wirkt es wie das Fensterputzen. Mit dem Sonnenschein sind die Farben plötzlich strahlende und alles blüht. Auch die Menschen.

Alkaisinko kasvattaa avokadoja Costa Ricassa?

Tässäkö on se tilaisuus, jota aina olen odottanut? Eurooppalaiset ovat yhtäkkiä avokadohuumassa ja minulla lanko, jolla maata Costa Ricassa. Sillä pläntillä on kasvatettu kahvia, pienen nyrkin kokoisia retiisejä, korianteria, salaattia, kurpitsoita ja possuja. Sikala oli viimeisin projekti, pari vuosikymmentä sitten. Pläntillä majaa pitäviä tilanhoitajia uhkailtiin, kyläläiset harrastivat jäyniä, kaikki mitä voi ryöstettiin, possuille tuli suu- ja sorkkatauti ja talo poltettiin.

avokadon siemen

Avain vaurauteen?

Costa Ricassa avokadoja syödään 15 000 tonnia vuodessa, mutta niistä tuotetaan itse vain 3000 tonnia. Loput on tuotu Meksikosta, sieltä missä nyt kai ”vihreää kultaa” on enemmän kuin tarpeeksi, kun virta rajan pohjoispuolelle on pysäytetty erilaisin muurein ja estein tai ainakin hankaloitettu. Ja Costa Rica päätti, että kaikkein halutuinta lajiketta ei maahan enää Meksikosta tuoda, koska sen mukana saattaa tulla laiton siirtolainen, virustauti nimeltä auringontäplä.

avokado ja siemen

Tätä kaikki haluavat: vihreää kultaa.

Siitä meksikolaiset eivät tietenkään pidä ja syyttävät Costa Ricaa protektionismista. Joka tapauksessa, Keski-Amerikan avokadokiistat, yhdysvaltalaisten Trump-ongelma ja eurooppalaisten vihersmoothie-avokadoleipä-raakakakku -muoti horjuttavat avokadolaivaa ja virtaukset vaihtavat suuntaa.

Costa Ricassa avokado on peruskauraa, sitä on aina pöydässä, aamiaisesta lähtien. Suoraan kuoresta, veitsellä tai lusikalla pyöräytettynä. Ei mitään hifistelyä, kauniisti aseteltuja viipaleita. Guacamolea ehkä, kun kokki innostuu. Avokadopastasta ei ole tietoakaan.

salaatti

Langon viljelykset tätä nykyä kotipihan perukoilla. Nämä melkein puut ovat salaattia, joka on puhjennut kukkaan. Epäilen, että kukkivaa salaattia on vain tropiikissa.

salaatin kukinnot

Saisiko tästä jo salaatin siemeniä? Onko sellaisia?

Nyt hinnat on pilvissä, avokadoja on tarjolla vähän ja nekin surkeita. Näkisin tässä markkinaraon. Sitä, miksi costaricalaiset eivät itse viljele tarvitsemiaan avokadotonneja, en tiedä. Ehkä syy on sama kuin aina. Muualta tuotettuja saa halvemmalla.

Jos kerran Kirsi Salo on ruvennut avokadofarmariksi Kolumbiassa, niin mikä etten minä. Eli jos kaikki menisi poskelleen, elämä kippaisi yllärinä kaiken nurinpäin, Sveitsi sulkisi minulta rajat ja Suomi hylkäisi, niin mitä olisi jäljellä? Ainakin hedelmällistä maaperää, aurinkoa ja riittävästi sadetta. Jos lanko suo.

orkidean kukkatyyppi

Langon pihalla kasvaa myös kansalliskukka orkidea, joka näyttää satuolennolta.

En resúmen: Europa está en una fiebre de aguacate. Hay pasta con aguacate, smoothies, pan, queque, todo. Y en Costa Rica no producen tanto como haga falta. Antes importaron de México, pero ticos ya no quieren “el oro verde” mexicano, ya que temen que estén infectados con “mancha del sol”.  Mi solución personal es muy facil: voy a ser un productor de aguacates. Y cómo? Me voy a Costa Rica con la maleta llena de semillas y los siembro en la finca. En la finca de mi cuñado. Si me deja. (Nana: gracias por las fotos.)

Kurzgesagt: Europa hat ein Avocadofieber. Alle essen avocados. Und im Land der Avocados, in Costa Rica, können sie nicht mal genug Avokados für sich selbst produzieren. “Das grüne Gold” von dem grossen Avocado Produzent Mexiko, wollen sie nicht mehr, weil die vielleicht mit einem Krankheit infiziert sind. Meine Lösung wäre, dass ich nach Costa Rica reisen würde, mit einem Koffer voll von den Samenkernen und die dort in einem Finca zu pflanzen. In dem Finca meines Schwagers. Wenn er mich lässt.