Onneksi meidän perheemme ole innostunut vapaaehtoisvoimin pyörivän Zollikonin palokunnan toiminnasta. Nopeat lähdöt eivät nimittäin kuulu meidän vahvuuksiin.
Oltiin olevinaan jo ajoissa hereillä, reppu mielessä ja määränpääkin melkein kartalla. Bensaa oli kyllä tankattu, mutta kun aamupalaa on kiva syödä pihalla rauhassa ja sen jälkeen tulee mieleen, että pitäisi käydä suihkussa, etsiä evästä, pakata eväät, roudata kilokaupalla sanomalehtiä kadunvarteen kierrätykseen, kastella nuupahtaneet kukat kuumalla seinustalla, sulkea ikkunaluukut, ai niin ja etsiä vaelluskengät ja missäs ne sortsitkin on, lähtee auto – taas kerran – liikkeelle pari tuntia aiottua myöhemmin.
Noh, siinä vaiheessa, kun löysimme oikean lähtöpisteen, kuplahissin Nidwaldenin kantonista, alkoi lähtöhiki olla jo kuivaa. Hissejä on kaksi lähes vierekkäin, ensimmäinen (Fell) nousee Chrüzhüttelle ja toinen (Fellboden) suoraan Bannalpseelle, joka oli määränpäämme. Tai lähtöpisteemme. Suunnitelmat olivat vähän auki ja joka suuntaan levällään. Näin helteellä en jaksanut ajatella asiaa ihan loppuun; tärkeintä oli lähteä.
Köysirataa hoitaa pyörittää paikallinen Verein, yhdistys, joten mistään isosta bisneksestä tuskin on kyse. Kotikutoisuudesta johtuen näille seuduille kannattaa tulla seteleiden kera, sillä kortilla ei voi maksaa ja ainut automaatti matkalta löytyi moottoritien bensa-asemalta.
Fellin sininen hissikoppi on pieni, ajattelimme, kunnes näimme sen toisen. Fellbodenin minikabiiniin mahtuu hyvällä säkällä neljä ihmistä. Automatia on myös minimoitu, ovi ei ylhäällä perillä avaudu, ellei itse käännä kahvasta. Hätäiselle voi tulla paniikkihetki, sillä ovi ei lähde välittömästi auki.
Polkuja risteilee joka suuntaan, joten opastekylteistä voi valita reittien pituuden kinttujen keston ja mielen mukaan. Me olimme tulleet kaupungista hellettä pakoon tai pikemminkin etsimään happea alavan maan smogin keskellä sakkaaville keuhkoille ja virkistävää uimapaikkaa.
Nyrhättyä maisemaa. Maatalossa on majapaikkoja.
Kivat maisemat kappelilla. Tämä on Bannalpsee.
Pastelliportista lähti lapsille suunnattu polku, jonka varrella on pieniä mukavia tekemisiä ja alppitonttuja. Me löysimme jättikokoisia muurahaisia ja pesästä kasvavia päivänkakkaroita, lehmiä puiden alta sekä padotun järven.
Tässä mie teppasen.
En tiedä kumpi on raikasti sielua enemmän, opaalin väreissä kimmeltelevä vesi vai sen viileys, kun sujahdin kalastajien siimoja vältellen uimaan. Järvessä parveili miljoonia pikkukaloja, jotka näykkivät varpaita. Ja varmaankin myös isompia vonkaleita, koska virvelöijiä oli joka puolella.
Vasemmalla kulkee polku ja näkyypä siellä muutama ihminenkin.
Bannalpsee ei ole mikään suuri turistipaikka, mutta selvästikin lapsiperheiden suosiossa. Hurlumhei keskittyy nuotiopaikalle, joka kuvassa kätkeytyy kokonaan pienen niemen taa.
Jos omat eväät loppuu, on järven rannalla myös kuppila ja jos tuntuu, ettei maisemista saa päivän aikana tarpeeksi, löytyy sieltä myös maijoitustiloja. Alaspäin tallatessa iltasella vastaan tuli kolmen hengen porukka, joka varmaankin aikoi yöpyä Bannalpseellä ja jatkaa sieltä patikointia aamusella uusin voimin.
Polku alas Bannalpseeltä Oberrickenbachiin ja sieltä Fellin kuplahissin parkkipaikalle on alku kolmanneksen isoa kivimurskaa, osittain nyrkin kokoisia kimpaleita, joten hyvät nilkkaa tukevat ja sorassa pitävät kengät ovat asiaa. Ja jos suunta on vastakkainen, kuvittelisin, että tilanne on sama.
Perillä kuplahissin lähtöpisteessä kipaisin vielä tuliaisostoksille vihreälle kaapille. Mansikkahillo ja vadelmaetikka lähtivät mukaan, voikukkahunajaa vähän mietin, mutta kolikot loppuivat kesken. Hilloa testattiin melkein heti lettujen kanssa ja se oli kyllä parasta mansikkahilloa aikoihin. Etikalle pitäisi vielä löytää joku resepti, mutta puteli saa toimia ensialkuun koristeena keittiössä.
En resumen: Bannalpsee es un laguito artificial en los Alpes, cerca de Engelberg. Un lugar bonito y tranquilo para un picknick y para un nadadito refrescante o para seguir por las montañas hasta el infinito. Y si se devuelve a Fell, en la estación de la gondola se puede conseguir alguito, productos locales, para llevar a casa. Las jaleas, miel, jugos, suspiros y tajaditas secas de manzana están en un closet abierta afuera y la plata se pone en una cajita. Nosótros llevamos jalea de fresa para las crepas y una botellita de vinagre de frambuesa para dar sabor a las ensaladas.
Kurzgesagt: Die heisse Luft war in Zürich so schwer zum atmen, dass wir in den Bergen wollten. Irgendwohin und, bitte, mit einem See. Bannalp war die Antwort. Dort ist es schön, ruhig und erfrischend. Dazu haben wir Himberressig und Erdbeer Konfitüre von der Region gekriegt. Die Konfitüre war so fein, das ich unbedingt zurück möchte. Auch zum wandern.
Pala Suklaata 