Kunto kunnolla kuntoon

Ahkerana ja tunnollisena, ehkä voisin sanoa pikkuisen fanaattisena liikkujana, kuntoilun esteet ottavat hermoon aika imakasti. Kuten se, että nilkka rusahti, eikä tule enää olemaan entisenlainen. Tai se, että talvella sairastin vatsataudin, angiinan ja tavallisen flunssan putkeen ja sen jälkeen jaksoin hädin tuskin kantaa lenkkarireppua selässä ja salilla tein liikkeitä laitteiden vieressä ilman vastusta ja väsyin. Uimalakin paloi. Eikä Suunto näytä pulssia.

17-05-17-08-24-03-737_deco

Täältä haetaan peruskuntoa. Teoriassa. Oikeastaan etsimme sisiliskoja ja putouksia.

Vuorilla vaeltelu on jäänyt nilkan myötä vähiin. Ortopedi povasi leikkausta turpoilun ja kipujen takia ja oli jo teroittelemassa veitsiään. Koska kolmesta nivelsiteestä yksi on pelkkää arpikudosta, toinen suhteellisen romuna ja kolmas venynyt, tarkoittaisi se uuden nivelsiteen rakennusta ja kolmea kuukautta vasempaan jalkaan varaten. Eli täysin kauhuskenaario. Kinkkaisin sauvojen kanssa, ylirasittaisin muutenkin yliliikkuvat vasemman puolen niveleni, enkä saisi nukuttua yöllä, sähisin kuin joutsen ja murjottaisin kotona. Reilun vuoden pohdinnan jälkeen totesin, ettei nilkka sittenkään turpoile enää. Tai turpoilee, mutta sen näki vain ortopedi. Sain hyväksynnän leikkauksen siirtämiselle jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja rallattelin iloisena metsäpoluille.

erlenbach tobel2

Erlenbachissa Tobelin kaunein ja korkein putous

putous

Jano. Kauhea jano.

Talven sairastamisen jälkeen aloitin liikkumisen vähitellen, muutamalla kerralla, kevyesti, oppikirjojen ja neuvojen mukaisesti. Silti sain vanhan rasitusvamman hereille käsivarresta olkapään kautta niskaan. Vähensin taas liikkeitä, kävin lenkillä, unelmoin uinnista, mutta uimalassa oli vielä ovella muovi ja työmiehiä kulki ees taas kuin muurahaisia.

Pari kuukautta myöhemmin olen jälleen siinä jamassa, että pääsen pyörällä kylän vuoren laelle, vaikka pulssi varmaan huiteleekin huippulukemissa. Mutta sitäkään en tiedä, koska Suunto Ambit2:ssa on ollut koko kevään ongelmia. Vaihdoin vyön, lähetin kellon huoltoon, sain uuden laturin ja eikä pulssia näy vieläkään. Jos se mittaisi verenpaineen, luultavasti lukemat kohoaisivat tappiin joka kerta, kun tajuan, ettei kello toimi taaskaan. Nyt kello lähtee vöineen ja moduuleineen taas huoltoon. Jos Suunnolla ei olisi niin nopea, selkeäsanainen ja loistavasti toimiva asiakaspalvelu, olisin viskannut kellolla jo jotain sveitsiläistä vesilintua, jonka nimeä en tiedä. Kiristyneitä hermoja tyynnyttää sekin, että kello haetaan kotoa ja tuodaan myös kotiovelle takaisin.

suunto ambit2

Joko sydämeni ei pumppaa tai tämä laite ei toimi.

Päivä päivältä – liian hitaasti, mutta kuitenkin – tossut vievät vähän pitemmälle ja hapotus lientyy. Ja hei – aurinko paistaa, iltapäivällä paahdetta 27 asteen edestä ja uimalakin on auki, ulkoallasta myöten. Yksi solatiekin Alpeilla aurattiin eilen kulkukelpoiseksi, vaikka hankea on kuvien mukaan vielä reilusti ja jos siellä uskotaan tulevaisuuteen, niin eiköhän yksi epäkuntoinen ihminenkin saada toimimaan.

erlebachtobel3

Mikä maa, mikä valuutta?? Tropiikin eläimistö on saapunut Küsnachtin Schübelweiherille.

En resúmen: un tobillo roto, una fila de viruses, Suunto Ambit2 que no sirve y piscina que se quemó, han sido los retos del último año. Ahora por fin empieza ser el momento de poder moverse casi-como-antes, aunque sin pulso, ya que el Suunto sigue con problemas. Pero –  nos llegó el verano, así que montañas, ahorita voy subiendo!

Kurzgesagt: ein kaputtes Sprunggelänk, Viren und Angina, Suunto Ambit2, die nicht funktioniert und ein verbranntes Schwimmbad waren die Herausvorderungen in den letzten zwölf Monaten. Aber bald bin ich schon da, wie früher und kann fast-wie-immer mich bewegen, obwohl ohne Puls, weil meine Suunto immer noch Probleme hat. Aber – der Sommer ist da! Alpen, wartet nur, ich werde bald hinauf laufen!

Vuorten toisella puolen on…ihanaa!

Etelään! Vuorta ylös ja läpi San Bernardinon läpi Alppien eteläpuolelle Tessiiniin! Korkeimmissa kohdissa ruoho oli vielä talven latistamaa, joen pientaretta koristivat lumiraidat. Mutta tunnelin toiselta puolen löytyi: tropiikki!

locarno palmut

Iltahetki Locarnossa

Olin kaivanut vintille menevistä pusseista lämmintä vaatetta, sillä kesä oli paennut ja tilalle ilmestyneet syksysäät. Pakkasin aamukylmässä päälleni hihattoman teepaidan, pitkähihaisen teepaidan, villatakin, nahkatakin ja kaulahuivin. Aurinko paistoi molemmin puolin vuoristoa, mutta mikä hämmästys iholla, kun Tessiinissä auton ovesta tulvahti kesä. +23, palmuja, pääskysiä, kukkivia kiinanruusuja, kaskaiden siritystä.

locarno kiinan ruusut

Palmun vartta nouseva köynnosruusu

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vanhan pyörän vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Italiankieliset tessiiniläiset olivat jo siirtyneet sandaalikauteen, varpaankynnet oli lakattu punaisiksi ja hellemekot otettu esille. Junista ja autoista Locarnon rantabulevardille ilmestyneiden pohjoissveitsiläisten ilmeet olivat hämmentyneen nautinnollisia. Päämääränä oli jäätelökioski ja gelato. Me nautimme illallisen ulkosalla ja katselimme valojen syttymistä vuorten rinteille. Aamupalakin tarjoiltiin terassilla auringossa. Kuumia sarvia ja espressoja.

locarno järvi palmut

Lago Maggiore. On sitä huonommissakin maisemissa pyöräilty.

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Täydellinen pyöräilypäivä oli pysähtyä alkuunsa, sillä yksi joukosta sai akuutiin vatsavaivan juuri ennen lähtöä. Matkaan lähdettiin kuitenkin, valmiina pyörtämään takaisin, jos kuvotus pahenisi.

ticino vanha rakennus

Varoitustaulu ei koske takana olevaa taloa, vaan kehottaa tielläliikkujia pysymään tiellä.

bellinzona linnan torn

Bellinzona on kolmen linnan kaupunki.

bellinzona linnan tornit

Muuri toisesta kulmasta

Heti alussa päätettiin lyhentää 50 km:n Locarno-Bellinzona-Locarno -reitti puoleen. Mutta alkuperäisen puolivälin puolivälissä vatsavaivainen totesi, että eiköhän tämä tästä, jos on pakko. Bellinzonasta takaisin kaartaessa alkoi pyörryttää ja vauhti hiipui niin hitaaksi, että juoksijat pyyhkivät ohi. (Tässä kohtaa vanhemmat saattoivat tuntea piston omassatunnossaan). Mutta lepo- ja juomataukojen kera päästiin perille – polkien.

bellinzona arkkitehtuuri

Kotona hädin tuskin enää muistin, milloin olimme lähteneet matkaan. Puolentoista päivän retki tuntui viikon aurinkolomalta ja palautti uskon kesään. Kesästä tosin tuli jälleen talvi, lumineen kaikkineen. Aprikoosit ja kirsikat paleltuivat, viiniköynnöksiä on lämmitelty lämpökynttilöin ja kun ne oli loppuunmyyty koko Euroopasta, pienillä nuotioilla. Meidän talon kiivin pehmeät ja turpeat lehdet muuttuivat haperon kuiviksi, sekin kylmästä. Suuret kosteat lumihiutaleet peittävät pinaatin taimet, petuniat, ruusut ja lilat kurjenmiekat. Rastas laulaa hämmentyneenä. Peipponen ei edes yritä.

En resúmen: En el otro lado de los alpes está el trópico: palmeras, vegetación abundante y grillos. Anduvimos en bici 50 km de Locarno a Bellinzona, apesar de los problemas de estomago de uno de nosótros. Y que dicha que pudimos hacer un viaje al verano, ya que al norte de Suiza regresó hoy el invierno con nieve.

Kurzgesagt: In Tessin herrscht die Tropen. Wenigstens im Vergleich zu Zürich, wo es jetzt schneit. Das Wetter in Locarno war einfach perfekt für das Velofahren. Die 50 km von Locarno nach Bellinzona und zurück war einen Genuss (für diejenige von uns, die keine Magenbeschwerden hatten. Für eine wahrscheinlich das Gegenteil.)

Jalassa sveitsiläiset lenkkarit

Ihan kuin kuorikot jalassa. Tai ihan kuin kuorikat. Kummastakaan en tiedä mitä ne on, mutta silti, jotain hyvin keveän aamutossun ja crocsin väliltä. Se tuli ensimmäisenä mieleen, kun otin askeleen Zürichistä kotoisin olevilla “maailman keveimmillä juoksukengillä”.

 

17-01-30-16-54-30-797_deco

Sillä aikaa, kun oikeaa kokoa etsittiin, selvitin, että kuorikko on “lääketieteen termi ja eräs anatominen rakenne” ja kuorikka ei liene suomenkielen sana lainkaan. Tosin on olemassa kaksi järveä, nimeltään Iso-Kuorikka ja Pieni-Kuorikka, jossain Länsi-Suomessa.

Joka tapauksessa, olin siis etsimässä uusia lenkkareita vanhojen Adidas Fluxien tilalle, joista isovarvas oli kurkistellut jo jonkin aikaa. Adidaksista oli tullut parhaat arkihiihtimet nilkan nivelsiteiden rusahtamisen jälkeen, mutta ne eivät näyttäneet kestävän mäkistä maastoa, varsinkaan alamäkeä.

Olin nähnyt näitä sveitsiläiskenkiä salilla aina vain enemmän ja niitä näyttivät pitävän niin urheilu- ja fysioterapeutit työkenkänä kuin tavalliset kuntourheilijatkin. Ja keveyttä ylistettiin. Etsin tossuja netistä nimellä QC, enkä ole ilmeisesti ainoa, sillä ne ilmestyivät heti ruudulle, vaikka urheilukenkä- ja vaatemerkki on On ja kengät taas Cloud. Tässä voisi olla logon suunnittelijalla vähän miettimistä. Asiaa sen paremmin tutkimatta, menin kauppaan ja otin käsiini mustat peruskengät.

17-01-30-16-54-58-117_deco

Väri valintarkiteerinä taitaa olla juoksukenkien maailmassa huono, mutta koska en ole aikeissa juosta näillä askeltakaan ja tarvitsen yleispätevät, kaikkeen sopivat tossut, eivät muut vaihtoehdot tulleet kysymykseen. Entisten sveitsiläisten huippu-urheilijoiden kehittämiä  kenkiä on joka lähtöön, matkan pituudesta riippuen ja myös käyttötarkoituksesta, yhdet on surkeaan säähän, toiset kilpailuun, kolmannet maratonille ja neljännet peruspuurtamiseen. Minulle luvataan, että Cloud-kengät toimivat kuin pienet jumppapallot, jotka reagoivat jokaiseen jalan liikkeeseen. Niiden pitäisi tukea jalkaa vain silloin, kun se sitä tarvitsee.

17-01-30-16-52-06-967_deco

Kannattaako sitten laittaa melkein parisataa frangia arkikenkiin? Kannattaa. Varsinkin kärsinyt nilkkani on hyvin tyytyväinen kevyisiin askeltimiin. Talvisessa säässä tähän malliin puhaltaa kylmä, mutta jalka lämpiää nopeasti vauhdin lisääntyessä. Outoa on se, että jalalla on reilusti vapautta ja tietynasteinen huteruus tuntui aluksi kummalliselta. Näitä ei sidota nauhoilla tiukaksi jalkaterää tukevaksi paketiksi, vaan ilmaa jää joka puolelle. Silti jalka ei seilaa sisällä, enkä ole saanut vielä nyrjäytettyä nilkkaa uudelleen. Kengässä on löysä kuminauha, johon ei tarvitse koskea lainkaan. Siis todelliset tohvelit. Mukaan saa kyllä oikeat nauhat, jos niitä kaipaa.

17-01-30-16-52-31-810_deco

Ulkonäöllisesti kengät ovat vanhojen, samankokoisten, Adidasten vieressä pienet. Ne tuskin ovat leveäjalkaisen kengät. Aluksi kiristin kumppareita, mutta sitten aloin luottaa siihen, että kenkiä ei tarvitse laahata perässä, eivätkä ne silti putoa jalasta. Ensimmäisellä käyttökerralla oli talvinen keli ja tuntui siltä, kuin olisin lähtenyt kesäkengissä liikenteeseen. Epäilin pääsenkö liukasta mäkeä ylös, mutta tamppaantuneessa lumessa ne vetivät mainiosti ylöspäin. Märkä tosin tulee suoraan verkkomaisesta kärjestä sisään, niin lumi kuin sadekin.

En resúmen: Estos son los zapatos de correr más livianos del mundo, dicen. Y primeros tennis suizos, que he tenido. El pie tiene mucha libertad y se supone que el zapato On Cloud apoya sólo cuando haga falta. Bueno, vamos a ver. Ahora en el invierno me parece, como si estuviera caminando con unos zapatillos de playa. Pero livianos si son. Tan comodas, como unas pantuflas viejas.

Kurzgesagt: Die Schuhe On Cloud sind die leichteste Laufschuhe der Welt, sagen sie. Gut möglich. Und für mich die erste Schweizer Laufschuhe. Der Fuss hat viel Freiheit und On Cloud sollte nur dämpfen, wenn man es braucht. Na ja, mal schauen. Jetzt, im Winter, es hat ein Gefühl als ob man mit Strandschuhen unterwegs wäre. Aber leicht sind sie tatsächlich. So gemütlich, wie alte Pantoffeln.

 

Arkitiistai Sveitsissä

Heti aluksi on myönnettävä, että tämä tiistai ei nyt sitten kuitenkaan ole ihan keskivertotiistai. Kun Suomessa 6.12 heräillään itsenäisyyspäivään, minä haen kaapista jemmaamiani suklaita, tähtipiparin, mandariineja ja pähkinöitä, osan laitan pöydälle, osan tavan mukaisesti oven eteen laitettuihin saappaisiin. Pyhän Nikolauksen päivänä Samichlaus tuo lapsille joko risuja tai herkkuja, riippuen siitä miten vuosi on kulunut.

1-itsen-a

Aamu kajastaa.

7.30 Kaadan kahvin kuppiin ja istahdan aamupalalle. Yksin, sillä toinen nukkuu vielä ja kolmas on matkalla. Totean, että jugurttiannokseni leseillä ja pellavansiemenrouheella näyttää kuvassa karmealta ja yritän somistaa pintaa ananaksella ja siemenillä.

1-b-aamupala

8.00 Hiukset on vielä märät, kasvot meikkaamatta, mutta uskon ehtiväni pyöräyttää pullataikinan. Tytär pyysi itsenäisyyspäiväksi jotain suomalaista, “karjalanpiirakoita tai korvapuusteja.” Mietin, kuinka saan taikinaisilla käsillä otettua kuvan. Ja sen jälkeen, kuinka puhdistan pullataikinan kännykästäni.

9.00 Juoksen mäkeä ja portaita alas asemalle. Neljä minuuttia myöhemmin istun junassa, jossa on täyttä ja hiljaista. Kaksi naista lapsineen istuu toisessa päässä vaunua ja he juttelevat keskenään. Suomeksi. Kaikki muut keskittyvät kännyköihinsä tai tuijottavat seiniä vaivaantuneina, sillä ovien edessä keski-ikäinen pariskunta, näyttäisi olevan menossa vuoristoon asuista ja rinkoista päätelleen, suutelee aivan omassa maailmassaan.

3-asemalle

Portaat alas asemalle, mieluiten kompuroimatta

5-hb

Zürich, Hauptbahhof

6-hb-kulma

Zürichiläinen ratikka poseeraa aseman varjossa. Kulissit tarjoaa Landesmuseum.

7-hb-pyorat

Aseman pyöräparkki

9.30 Olen valmiina aloittamaan suomen keskustelutunnin. Aloitamme tietenkin Suomen 99. itsenäisyyspäivästä, mutta teema vaihtuu myöhemmin Costa Ricaan, joka juhlii parhaillaan 68-vuotista taivaltaan ilman armeijaa. Ihmetellään sitä, että ylipäätään on maa, joka pärjää ilman sotilaallisia voimia ja vielä Keski-Amerikassa.

8-tunti

Ope valmiina. Vain oppilaat puuttuu.

11.10 Käyn aseman lähellä Coopissa ja haen parmesania sekä paprikan. Kauppa on uusi ja henkilökuntaa yksi. Itsepalvelukassoja on rivillinen, skannaan tavarat, maksan kortilla ja kävelen meksikolaiseen kauppaan. El Maís on pienentynyt viime käynniltä. Mutta hyllyillä on yhä pulloittain chilikastikkeita, papuja, kuivattuja chilejä ja costaricalaista maustekastiketta. Tarvitsen maissijauhoja empanadoihin ja maksan kilosta yli 8 frangia.

9-el-mais-ulko

Täältä noudetaan latinalaisamerikkalaiseen sapuskaan tarvittavia aineksia.

11-el-mais-sisa-2

10-el-mais-sisa

12.00 Teen sveitsiläisestä lehdestä löytämäni ohjeen mukaan punajuurikeiton. Se näyttää tomaattikeitolta. Kun keitto kylmenee, siitä tulee jälleen punajuuren väristä. Keittoprosessin lomassa leivon pullat ja tuuppaan uuniin. Syömme poikkeuksellisesti tyttären kanssa yhdessä. Coopista ostin myös sesonkituotteen Grittibänzin, pullapojan. Se ei ole yhtä makeaa kuin suomalainen pulla.

13-lounas

Pullapojalla oli vino hymy. Se oli tyttären mielestä ikuistettava wannabe-tomaattikeiton kera.

14-valmiit-pullat

Kämpässä leijuu pullan tuoksu.

14.00 Kahden korvapuustin vahvistamana lähden salille. Otan kuvan männyistä, jotka näyttävät suomalaiselta metsältä. Mäessä ja auringossa tulee niin hiki, että riisun takin. Jokivarsi taas on kanjonissa ja polulla vähän jäätä. Nilkalle on myönnetty lupa 3 x 5 minuutin juoksun, mutta taukoja tulee monta, koska kaikki pienetkin putoukset ovat niin kauniita ja niitä on ihmeteltävä hetki.

15-suomimetsa

18-joki-ylhaalta

Lenkkipolku kipusi joen vierestä vähän korkeammalle.

17-joki-lahis

Vesi on niin kirkasta, että tulee jano.

15.10 Kevyenpuoleisen viikon jälkeen painot ovat todella painavia. Teen puolet ajasta tasapainotreeniä nilkalle. Alan pysyä Funambolo-putkella, mutta takaperin kävellessä nojaudun seinään.19-sali-prassi

21-funambolo-b

Tämä vehje on Funambolo.

16.30 Kävelen kotiin, aurinko laskee. On kaunis valaistus.

24-kotiin

18.00 Kynttilät on sytytetty aiemmin, Suomen ajassa. Viritämme kahden hengen itsenäisyyspäiväkatsomon. Päätämme, että lohipasta on hyväksyttävä illallinen, onhan siinä suomalainen vivahde, kun kerran käytämme kylmäsavulohta. Bongaan linnan vieraista tuttuja ja julkkiksia. Meillä jatkot on keittiössä, kaakaota ja pullaa. Työmatkalainen liittyy seuraamme.

itsenais-lappari

22.40 Luen vielä hetken Maarit Tyrkön kirjaa Tyttö ja nauhuri, sitten simahdan.

En resúmen: Este es el recorrido de mi día en fotos. Suponia ser un cualquier día entre semana, pero resulta que había hasta dos fiestas, en Suiza el día de St. Nicholaus ( por eso chocolate, nueces, galletas y mandarinas) y en Finlandia el 99. día de la indepedencia (por eso la bandera de Finlandia). Fui a dar una clase de conversación de Finlandés en la mañana, conseguí masa para empanadas, hice sopa para el almuerzo, cociné rollos de canela finlandeses para celebración, fui corriendo por el bosque al gimnasio y en la noche vimos la recepción del presidente de Finlandia en directo en la tele. Y comí antes de ir adormir el 4. rollo de canela.

Kurzgesagt: Ich wollte einen normalen Tag mit Fotos dokumentieren, aber so war es nicht ganz. In der Schweiz war es Samichlaustag (deswegen Schoggi, Mandarine und Nüsse auf dem Tisch) und in Finnland 99.Unabhängigkeitstag (deswegen die Flagge). Am morgen, nach dem Zmorge habe ich den Teig für die Finnischen Zimmtrollen gemacht. Dann bin ich in die Stadt gefahren, für die Finnischstunde. (Und habe meine Stifte vergessen; was für eine Lehrerin…) Auf dem Weg besuchte ich den Mexikanischen Laden um Maismehl für Empanadas zu kaufen. Zu Hause gab es für Zmittag Randensuppe, die wie Tomatensuppe aussieht. Zum Dessert die Zimtschnecken, so das ich Energie durch den Wald zu joggen hatte. Im Fitness habe ich auch den verletzten Sprunggelänk trainiert. Und am Abend ich, wie die meisten Finnen, schauten direkt, den Empfang im Präsidentenpalast. (Und habe noch einen, den 4., Zimmtrolle gegessen.)

Huningue hunningolla

Ennen aamupalaa olin sitä mieltä, että tuohon sateeseen en lähde. Ja heti sen jälkeen, että tuohon sateeseen tietty lähden. Costaricalaisella gallo pintolla, riisiä ja papuja munakokkelin kera, parhaassa tapauksessa lisukkeena avokadoa, paahdettua leipää, kahvia ja puristettua appelsiinimehua, on kotiväen mukaan ihmeitä tekevä vaikutus. Se on kuulemma ”power breakfast”, jolla jaksaa ja kykenee kohtaamaan kaiken, mitä ikinä päivä tarjoaakaan.

vesivoimala

Reinin yli vesivoimalan kautta. Pienet pisteet rakennuksen muurin takana ovat pyöräilijöitä.

reittikartta

Gallo pinton maagisia ominaisuuksia ei ole kiistäminen, mutta siinä pikkuhiljaa herätessä oivalsin myös, että olisi toivoa lounaasta Ranskassa ja kakusta sekä kahvista Saksassa. Sillä ranskalaiset osaavat ruuanlaiton ja saksalaiset leipomisen.

Reitti kulki kahdeksikon lailla Sveitsistä Saksaan, sieltä Ranskaan, takaisin Sveitsiin ja Saksan kautta Sveitsiin. Raja tuli vastaan niin useasti, etten enää pysynyt laskuissa mikä maa oli menossa. Kylän sisällä, pyörätiellä oli siitä merkkinä kolme maalattua valkoista ristiä. Ei ollut tullimiestä kysymässä, että mitä mitä tarakalla kulkee.

friedensbrucke

Rauhansillalla oli rauhallista

Baselissa pieni poika ähisi mäessä suomeksi, sisarukset painelivat edellä ranskaksi keskustellen. Ehkä jossain niillä paikkein, ennen tai jälkeen, meille ojennettiin mehevät omenat. Sveitsiläisiä, meille painotettiin.

huningue

Tämä on Huningue. Ilma korosti ilmeistä ankeutta.

huningue-katu

Huninguen kaduilla oli hiljaista

huningue-talo

Ranskassa tajusin, että minua on petetty: osuudella ei ollutkaan rehevää maaseutua, pittoreskeja kyliä seitsemän ruokalajin lounaineen. Kaupunki, luultavasti Huningue, oli kyllä hunningolla. Rönttöinen, harmaa, auki vain kebab-kioski ja noutopizza.

herkkuateria

Päivän gourmet-lounas.

Lounasaika oli jo ohi ja Ranskan pätkä loppumaisillaan, nälkä heikotuksen puolella. Sade kiristi otettaan, joten Saint-Louisin Slow up –tapahtumapysäkki kutsui katokseensa. Flammkuchen tuli minuuteissa uunista, kuumana ja rapeana, lähes täydellisenä. 7 euron hinta ei päätä huimannut ja jälkiruoka, kaksi kahvia, kakkupala ja omenapiiras lähtivät kahdella eurolla. Siis yhteensä 2 euroa – puolikkaan espresson hinta Zürichissä.

jalleen-kotona

basel

Baselissa, endlich.

CH-merkkien toisella puolen, Baselissa, vauhti kiihtyi kaupungin ali kulkevissa autotunneleissa. Tuntui kummalliselta kiitää omin voimin siellä, missä yleensä on peltiruuhka. Ja lähes yksin. Kiihtyvä sade, ehkä myös iltapäivän tunnit, veivät loputkin pyöräilijät kotiin.

rheinfelden-d

Tällä puolella siltaa Rheinfelden (D), toisella Rheinfelden (CH).

rheinfelden-ch

Rheinfeldenissä näytti olevan kivoja kahviloita useampikin. Litimärkinä jätettiin väliin, mutta tänne haluan uudelleen.

rheinfelden-katukuvaa

Rheinfeldenistä (CH) lähdettiin ja Rheinfeldenistä (D) palattiin sillan yli Sveitsiin. 60 kilometriä sateessa, loppu ypöyksin, pikkuisen eksyskellen, sillä opastekylttejä keräiltiin jo pois. Lienee luksusta, että saksalainen poliisi pysäyttää kaupungin liikenteen vain meille kahdelle. Viimeinen rajan ylitys tapahtui sekunteja ennen kuin puhallettava tapahtumaportti lösähti maahan ja harmaista harmain slow up oli virallisesti ohi.

Slow up Basel-Dreiland, 60 km

En resúmen: Una vuelta en bici en la lluvia. No way, pensé. Pero después del gallo pinto pensé de nuevo: way, man way.  El Slow up de tres países, Suiza, Alemania y Francia, lo hicimos casi solos. Y el pueblo francés pintoresco con un almuerzo de siete platos no lo encontramos nunca.

Kurzgesagt: Mit dem Velo im Regen. Nichts für mich, dachte ich vor dem Frühstück. Nach dem costaricanischen Frühstück, Rührei mit Reis und Bohnen, das wie ein Wunder wirkt, dachte ich: doch etwas für mich. In Slow up Schweiz-Deutschland-Frankreich waren wir zum Schluss ziemlich allein. Und das malerische französische Dorf mit einem Mittagsessen des 7 Gänge Menús habe ich nie gefunden.

Ihana, löyhkäävä Emmental

Unohtakaa juustot, nyt ollaan Sveitsin sydämessä, keskellä kumpuilevaa maaseutua. Pohjoisen Slow up-tapahtumista Saksan rajan tuntumassa, joissa ajettiin karsinoissa tungoksessa, kaaduttiin, väisteltiin, ängettiin ja kaahattiin, on jäljellä vain häivähdys jossain muistin perukoilla. Emmentalissa ollaan sunnuntaipyöräilemässä, kukaan ei hurjastele, eikä tiukkapipoisia suorittajia näy missään. Porukkaa on vähemmän, fiilis miellyttävä ja lähes koko reitti sitä vehreää maaseutua ja maataloja, joiden kaikkien runsaan värikkäästä ja elinvoimaisesta kukkaloistosta olisi pitänyt räpsiä kuvia.

emmental-talo-kukat

Emmentalilaisen ravintolan tyylinäyte ulkokoristelusta

Talojen edustoilla oletettavasti vuoden suurtapahtumaa oli kerääntynyt katsomaan useampi sukupolvi, lounaiden, viinien, kahvikannujen ja kakkujen kera. Hikipäissäni pysäytin pyörän pariin kertaan ja totesin, etten jaksa mennä kysymään kuvauslupaa ja aiheuttamaan iltapäivän raukeudessa häiriötä. Sillä mummo olisi varmaan lähtenyt kampaamaan tukkaa, teini paennut paikalta ja muut olleet vain vaivautuneen oloisia. Polkaisin pyörän vauhtiin ja olin onnellinen näkemästäni.

Tietä (emmental-reitti) oli hyvä polkea ja matkalle osui oikeastaan vain kaksi pidempää mäkeä. Jyrkemmän alussa oli rullaluistelijoille tarjolla crew-paitaistia avustajia. Avustaja polki edellä ja rullaluistelija kiikkui perässä puristaen pyörään kiinnitettyä (hiihtohissistä lainattua) t-vedintä. Lenkkeilijöitä ei näillä mailla ja mannuilla juuri näkynyt, vain yksi väsähtäneen oloinen tiukimman nousun lopussa. Päätä roikottava tyyppi heräsi tervetulobiisin vetävyyteen ja tanssi loppunousun mäkeä ylös.

emmental-maisema

Pehmeästi aaltoilevaa peltomaisemaa

Lounaspaikkaa etsittiin jokunen tunti, sillä maaseudulla edes uhkea kukkaloisto ei peitä lannoituksen löyhkää. Kaaressa pelloille ruiskutettavan lannan huuru jättää mehevän arominsa pysyvästi suuhun ja kyllä, tuntuu suussa vielä illallakin. Nälkä pakotti pysähtymään lemusta huolimatta ja talon kulman takaa löytyi myötätuulesta ja varjosta pitkä pöytä, jonka ympäristöön oli pakkautunut reilusti porukkaa. Oletettavasti kaikki samoista syistä.

emmental-pyoraparkki

Tähän parkkeerasin menopelin lounaan ajaksi. Näiden kasvimaa oli vähän kuivemman sorttinen.

emmental-traktorit

Traktorit järjestyksessä

emmental-kurpitsakauppa

Kurpitsakauppa. Talon katon lippa on jotenkin sienimäinen.

Auto odotteli pellolle perustetulla parkkipaikalla, reitin pohjoispäässä, Madiswilin länsipuolella, kurpitsafarmin vieressä. Pyörän tarakalle mahtui vain yksi butternut-kurpitsa keittoa varten, mutta nappasin lisäksi mukaan kourallisen pieniltä vesimeloneilta näyttäviä meksikolaisia kurkkuja. Rypäleen kokoiset marjamaiset kurkut, lat. melothria scabra, tunnetaan englanniksi myös nimellä Mexican sour gherkin tai espanjaksi Cucamelón sekä pikku-vesimeloni, sandiita. Myyjä varoitteli, että ne ovat hirveän happamia. No jaa, kuka on lapsuutensa syönyt sitruunapommeja, ei näistä kyllä vaikutu. Mutta laittaisin niitä salaattiin jo pelkästään koristukseksi. Kiloittain meksikolaisia kurkkuja tuskin tulee ostettua; frangilla (0.92 e) niitä saa viisi kappaletta.

emmental-kurpitsatarjonta

emmental-kurpitsakarry

emmental-kummalliset-kurpitsat

Piikkistä valikoimaa

emmental-meksikolaiset-kurkut

Mexican sour gherkin

Slow up Emmental-Oberargau: Madiswil-Sumiswald-Hüttwil. 40 km

En resúmen: En Emmental, en el corazón de Suiza, me pareció, que por fin estuvimos en el campo verdadero. Colinas redondas, vacas, potreros, casas decoradas con una cantidad abundante de flores. Y por su puesto, el aroma al abono fresco en los campos. Y lo que sabe en la boca todavía en la noche, después de respirar el aire fresco campesino.

Kurzgesagt:  Ach, Emmental! Die grüne Hügel, die Häuser mit bunten Blumen. Und die Duft von den frischgedüngten Feldern, die man noch in der Nacht im schmecken kann, nach dem vielen Einatmen vom Landluft beim Velofahren.

 

Santiagon tiellä Sveitsissä, 2. etappi Märstetten-Tobel

Jakobsweg, Märstetten-Tobel,  n.12 km, nousua 147 m, laskua 56 m

Niin se vain kävi, että Jakobin retkikunta muotoutui uudelleen. Nelli, joka on siis koira, canis, ei tykännyt edellisen pätkän kuumasta asvaltista ja jäi kotiin lepuuttamaan käpäliään. Koiran hihnasta kiinni pitänyt Riikka viis veisasi lämpötilasta ja Sari, joka täytti kolmannen osapuolen paikan homo sapiensin edustajana, vetäisi tyynesti vain lenkkarit jalkaansa ja täytti repun eväsleivillä.

Reitin alku oli haasteellinen, sillä lähtöasemalla Märstettenissä oli kyllä pyöräliike, kebabkioski, kiinni oleva Gasthaus sekä punaverhoinen bordelli, mutta ei vessaa. Koukkasimme suoraan metsään tieosuuden sijaan ja sen jälkeen navigaattorin avustamana varsinaiselle Santiagon reitille.

16-10-02-21-22-30-710_deco

Metsäpolkua reunustivat ruohikon seassa kasvavat valtavat lilat krookukset. Eikä ole edes kevät. Uudet vaelluskengät, joilla olin vain juoksennellut talon portaita vintille ja takaisin, saivat oranssin sahramipeitteen. Kukkakaste kengille tuntui pätevältä ja oikealta. Luonnossa ne eivät näyttäneet edes niin valtavilta.

16-10-02-21-18-12-502_deco

16-10-02-21-15-54-245_deco

Miten niin isot?!

En ole koskaan mieltänyt 176 cm:n varttani isoksi, vasta Sveitsissä. Keski-Amerikassa tietenkin olin päätä pitempi kuin muut, mutta se kuului asiaan, olinhan gringo. Sveitsissä sitä ihmetellään. Pyöräkaupassa kauhisteltiin, että miten hirveän pitkä rouva onkaan (=iso rouva, iso pyörä). Ja nyt on sitten jalassa upouudet Lowat, miesten malli, kun jalkateränikin on niin valtaisa, tavallisesti siis kokoa 39-40. Vaelluskenkien koot ovat pieniä ja alamäkiin on varattava reilusti tilaa varpaille, eikä naisten vaelluskenkiä valmisteta kuin 42:n asti. Joten jonka räpylä kaipaa kokoa 42,5, kääntyköön miesten malliston puoleen.

16-10-02-21-17-12-483_deco

Alkupätkältä löytyi myös tulevan matkan suuntaviivat. Tästä riittäisi vielä tallattavaa, sillä Santiago de Compostelaan on vielä matkaa reilusti yli 2000 kilometriä. Ei sillä, että sinne asti oltaisiin menossa, tällä erää suunnitelma kattaa vain Sveitsin osuuden. Ja tällä vauhdilla, kaksi etappia kesässä, näemme Santiagon myöhäisessä eläkeiässä.

Toinen osuus kulki pitkin pohjoista vai olisiko koillista maaseutua, ei juuri ketään missään, varsinkaan muita Jakobswegiä kulkevia. Silti löysimme liikenneruuhkan, kun lastenvaunuja lykkäävä nainen saatteli lehmät laitumelle ja jonossa oli muutaman auton lisäksi pari-kolme traktoria ja me.

Vaikka asvalttia oli jälleen enemmän kuin kaipasimme, kulki askel kevyesti. Jos nousua oli, se tuli jutellessa ohitettua huomiotta. Kylttien simpukat johdattivat eteenpäin kohti aavoja peltomaisememia, omenapuita ja maissipeltoja.

16-10-02-21-19-37-269_deco

16-10-02-21-20-43-371_deco

16-10-02-21-20-14-427_deco

Aurinko porotti ja odotin kohdalle osuvaa jokea, mutta kävelimme vain yhden yli, eikä toista, edes puroa, tullut kohdalle. Repussa oli uutuuttaan hehkuva ultrakevyt pyyhe, jonka otin mukaan ihan vain siksi, että matkalla on mukava uittaa koivet viilentävässä vedessä. Nyt söin vain eväät metsän siimeksessä pyyhkeen päällä istuen.

Vaellusreiteiltä saa lähes aina jossain vaiheessa ruokaa ja vettä, mutta Jakobswegin toinenkin etappi (ensimmäisestä osuudesta täällä) menee dietin puolelle, ellei mukana ole evästä. Eihän tämä ole mikään 60 kilometrin taivallus pilkkopimeässä, kuten Matin matka Kouvolasta Kotkaan (kts. juttu löytyy täältä) eli hengissä selviää pelkällä vedelläkin. Silti repullinen leipiä, hedelmiä ja herkkuja lisää retken mukavuutta.

Viimeisillä kilometreillä tien varrelta löytyi kyltti kuppilaan, Gasthaus zum Bienen. Suunta oli vastakkainen, joten jatkoimme matkaa pysähtymättä, Tobel-Affeltrangenin asemalle asti ja sen läheisen kuppilan pihalle jäätelölle. Koska pyrkimyksenä ei ole vain selviytyä, vaan kaikinpuolinen nautinto.16-10-02-21-23-12-284_deco

 

 

En resúmen: En la segunda etapa en el Camino de Santiago por Suiza, de Märstetten hasta Tobel, nos dimos cuenta, que este tal vez sea un proyecto eterno. Hemos avanzado como 30 km en todo el verano. Y si quisieramos seguir después hasta Santiago de Compostela, nos faltarían todavía 2325 km. Pero este caso, como en muchas veces, lo más importante es el camino, no el destino.

Kurzgesagt: Jakobsweg, der zweite Teil, Märstetten-Tobel. Es sieht aus, unsere Wanderung bis Ewigkeit dauert. Erst etwa 30 Km sind vorbei, und das seit Mai. Wenn wir nach der Schweiz bis Santiago de Compostela laufen möchten, fählt es, laut einem Schild, noch 2325 Km. Aber in diesem Fall, wie sehr oft, der Weg ist wichtiger als der Ziel.

 

Apua, koivet hyytelönä

kronberg11 tyypit reunallaSveitsiläiset pysyttelevät mieluusti omilla kielialueillaan, eivätkä ole kovinkaan kiinnostuneita muiden tarjonnasta. Näin väitti artikkeli aamun lehdessä ja kehotti esimerkiksi länsi-sveitsiläisiä piipahtamaan Kronbergillä, jolla on kuulemma “huimasti annettavaa”, vaikka onkin Alppien joukossa nysä, vain 1663 metriä. Ranskankielisen alueen väki tuskin avaa saksankielistä Tages-Anzeigeria tai ottaa kehotuksesta vaarin. Mutta sen sijaan me, suomen- ja espanjankieliset, pakkasimme kamat ja lähdimme oitis tutkimaan Kronbergin rinteitä.

Takana oli vaellusväsymystä, joten pieni lenkki jossain huipun tuntumassa, lounaalla ja auringolla terästettynä, kuulosti täydelliseltä. Samoin “Kraftweg”, voimauttava lenkki nyppylän ympäri. Paikallinen vaeltajia opastava tyyppi lähetti meidät matkaan kylttien osoittaman suunnan sijaan vastapäivään. Normaalin kierroksen alussa on “ainakin sata rappusta alaspäin”, meille sanottiin. Paikan kohdalla selvisi varoittelun todellinen sisältö: puisista askelmista ei ollut juuri mitään jäljellä, vain hiekkaa ja kiviä. Ja kyllä, pätkä oli huomattavasti parempi kulkea ylös- kuin alaspäin.

kronberg5

Jaakobin ts.Santiagon kappeli

kronberg7 hyvä polku sivusta

Tämä polku on vielä turvallisen leveä, eikä aivan reunalla.

kronberg1 bodensee

Bodenjärvi sinertää vasemmalla.

Matkalle osui myös Jaakon kappeli eli Jakobskapelle. Reitti on osa Sveitsin läpi kulkevaa Santiagon tietä, joka päätyy Espanjassa Santiago de Compostelaan. Kappelilta tie kapeni ja kulki horisontaalisti vuoren sivua. Jyrkänne ja laakso vetivät minua puoleensa kuin magneetti. Maasto oli matalaa, hiukkasen kumpuilevaa ja alavuutta riitti kauas, niin kauas, aina Bodenjärvelle ja Saksaan. Lintu minussa halusi levittää siivet. Maakrapu taas piti kiinni kasveista, kuin hengenhädässä. Siinä vaiheessa, kun polku oli enää kahden vaelluskengän levyinen ajattelin takaisinpäin kääntymistä. Toisaalta, tie olisi yhtä kapea sinnekin suuntaan. Jalkani sen sijaan eivät ajatelleet enää minkäänlaista liikettä. Tilanne oli kuin muulin kanssa. Kehotuksia sateli, eteenpäin, mars, yks, kaks, mutta mitään ei tapahtunut. Jalka ei ottanut nytkäystäkään astuakseen eteenpäin.Eikä taaksepäin. Puoliso totesi, että ehkä merenpinnankorkeus on saaressa syntyneelle sittenkin se oikea korkeus. 1500 metrissä syntynyt ei havainnut polussa ja mitään ongelmaa.

Kuvittelin, että polku on Mussalossa, meren rannassa ja siinä ne aallot liplattelevat vieressä. Helppo nakki, tästä näin askelletaan. Ei ynähdystäkään. Sitten rähisin jaloille hetken ja sain ne lopulta hitaasti liikkeelle. Laahauduin vinossa, ylärinteeseen tukeutuen, heinissä ja alppikukissa roikkuen. Lihasten hyytelömäinen tila alkoi palautua normaaliksi. Aiemmin olin kokenut saman kuvausreissulla teollisuuslaitoksen katolla. Tarkoitukseni oli ottaa artikkeliin kuvia antennissa roikkuvasta asentajasta, mutta muutama metri kertaa metri katolla siitä ei tullutkaan mitään. Jouduin istumaan keskelle kattoa ja kun lopulta sain jalat toimivaan kuntoon, kapusin yhä tutisevin koivin tikkaita alas.

Jyrkkä rinne ei haittaa, ei edes kilometrin pudotus, eivät kiviset ja huonokuntoiset polut. Tältä polulta puuttui henkinen tuki, samoin sieltä katolta. Vieressä nouseva vuori olisi vienyt aavalta pudotukselta kärjen. Tai alemmassa rinteessä nousevat pari puuta, kenties vähän kasvustoa, puskia tai nokkosetkin olisivat kelvanneet. Niillä olisi tyynnytetty jostain kumpuava saarelaisen paniikki korkeuksissa.

kronberg9 hörppy jacobsquellestä

Hörpin vettä Jakobin lähteestä raamatullisten säteiden keskellä.

Onneksi Jakob silloin aikoinaan Santiagossa heitti vaelluskeppinsä menemään. Legendan mukaan se tulla singahti Appenzelliin, tänne Kronbergin kylkeen ja sai aikaisiksi energisoivan lähteen. Sillä tämän polun keskellä todella tarvitsin voimaa. Ripulinkin uhalla join desikaupalla vettä. Epäilin hikoilleeni itseni pelkästä hermostuksesta nestehukan partaalle. Kapealla osalla ei nimittäin otettu repusta yhtään mitään, ei vesipulloa, eikä kameraa.

Siinä vettä maistellessani tajusin,  että joutuisin todennäköisesti kävelemään polun toistamiseen.Olimmehan Riikan kanssa päättäneet kulkea osissa Santiagon tien Sveitsin osuuden.Vesihuikan jälkeen tunsin oloni mainioksi. Mies sen sijaan alkoi nähdä siellä täällä sinisiä pieniä sammakoita.

This slideshow requires JavaScript.

kronberg16 liitäjiä taivaalla

Takaisin lähtöpisteessä, Kronbergin kuppilan terassila, tuoli tuntui hyvältä ja vakaalta istua. Käänsin katseeni vuoristoon ja dokumentoin siipensä levittäviä liitäjiä, mutten enää tuntenut tarvetta liittyä heidän joukkoonsa, vaan halusin keskittyä eteeristen tunnelmien sijaan realiteetteihin. Adrenaliinin ylituotanto nimittäin johtaa nälkään. Lieneekö sitä silmälläpitäen vai kohtalon oikku, mutta ruokalistalla ei ollut mitään kevyttä; kasvissyöjä saisi täällä tyytyä pieneen alkusalaattiin.

kronberg15 sapuska

Vuoristossa ei tunneta mitään läskittömiä fitnesspossuja.

Vuorelta laskeuduttuamme Jacobsbadin aseman vierestä löytyi nunnaluostari, Kaputzinerinnen Kloster (josta ottamani kuvat onnistuneesti kadotin). Kyltit veivät luostarin pieneen kauppaan, josta ostettiin tuliaisia, tummaa minttusuklaata ja valkosuklaata, jossa oli aronian marjoja, ja lisäksi pieni pullo mustaseljalikööriä. Nunnilla on bisnekset hallussa, sillä suklaista veloitettiin melkein kahdeksan frangia/100g. En oikeastaan tiedä miten nunnat suhtautuvat maallisiin nautintoihin, mutta ehkä tuo on hinta pienestä synnistä.

kronberg16 nunnilta eväitä

En resumen: En un sabado queríamos hacer una vuelta pequeña y comoda, un poco de sol, aire fresco y buen almuerzo. Así que fuimos a Appenzell, a Kronberg, una montaña de 1663 m. Caminamos la vuelta alrededor del pico, la vuelta de energía. Según la leyenda, Santiago tiró su bastón en Satiago de compostela y vino hasta aquí y en ese punto nació una fuente. Tomámos agua y me sentí refrescada. Mi compañero mantañero (que no vio ningún problema con el camino tan angosto, que era de dos zapatos de caminar, a la par de un guindo) en vez empezó a ver ranas azúles por todo lado. Yo sólo vi un camino, donde mis pies eran como burros, no querían tomar ni un paso. Tal vez el tiene razón: la mejor altura para mi, es en el nivel del mar.

Kurzgesagt: Kronberg sollten auch die Leute von Romandie besuchen, schrieb jemand in der Tagesszeitung. Wir, von Deutschschweiz, hatten den Berg auch nicht erlebt. Also, hinauf marschieren! Oder eigentlich: hinauf mit dem Seilbahn! Oben wollten wir den Kraftweg laufen. Etwas gemütliches für Samstag, frische Luft, Sonne, Mittagsessen…und schwer war es nicht, nur für mein Gehirn. Der Weg war teilweise so schmal wie zwei Wanderschuhen und meine Füsse meinten “Das war´s”. Ich konnte keinen Schritt nehmen. Nur ein paar Bäume neben dem Hang oder wenigstens einige Blümen hätten schon geholfen. Aber es war zu Steil und dann zu flach, bis Bodensee und nach Deutschland. Ich brauche Bergen neben mir um mich sicher zu fühlen, war meine Theorie. Zum Glück gab es Jacobsquelle auf dem Weg und mit dem Wasser haben wir uns erholt und konnten weiterlaufen. Ich – ziemlich ohne Probleme und er – na ja, er sah einige blaue Frösche ab und zu. Vielleicht hatte der Wasser mehr Kraft als wir hätten geglaubt.

 

 

 

 

 

 

 

Jäätikön liepeillä

Vaikka kuinka olen syntynyt lumen, jään, pakkasen ja pimeyden mannuilla, niin silti ajatus, että Sveitsissä on ikuisia jäätiköitä, on sävähdyttävä. Massa, joka ei sula pois. Ainakaan kokonaan. Tai ihan heti. Ja on melkein paikoillaan. Mitä nyt virtaa hitaasti.

Suomen talvinen kerros sulaa kuitenkin joka vuosi kokonaan pois. Jäätikkö ei. Janan yhdessä päässä on aikakausia, jolloin ne ovat keränneet valkoista massaa ja venyneet pituutta, toisessa taas pienentyneet hälyttävällä nopeudella. Ja niiden välillä on ollut liikettä molempiin suuntiin. Nyt ollaan tuon jälkimmäisen vaihtoehdon paikkeilla ja pessimistisimmät tutkijat näkevät kerroksen vajuvan niin huolestuttavasti, että lapsille pitäisi paikkaa esitellä vielä, kun se näyttää jäätiköltä.

 

aletsch9 tie pitka ja kivinen

Tie on pitkä ja kivinen

aletsch1 pilvi

Pilvi on tässä kohtaa maiseman tiellä. Polku kulkee kohti oikealla seisovaa tyyppiä.

hilja polulla

Vain vähän lunta. Onneksi, sillä lapio jäi kotiin.

aletsch3 kivitorni

Jäätikön pää näkyvissä. Tai siis alku.

Niinpä raahattiin kummipoika, joka siis on jo pikemminkin mies, härmän lakeuksilta kiviselle polulle, Euroopan suurinta jäätikköä, Aletschia, sivuavan vuoren polulle. Kiva reitti sinänsä, aina ihan uudenlainen. Ylhäältä vierii silloin tällöin tonnikaupalla kiviä ja –voilá- taas on uudet haasteet polulla. Mietin kypärän tarvetta, mutta luulen, että jos vyöry osuu kohdalle, pään suojaamisesta tuskin on kauheasti apua.

 

 

 

 

aletsch4 jaatikolla porukkaa

Jäätikön päällä 2 muurahaisihmistä. Helpommin havaittavia kalliolla oikealla.

aletsch6 sinista jaata

Gib eine Beschriftung ein

aletsch7 jaatikon sisalla

Poseerauspaikka jäätikön välissä.

Hiekkakuorrutteisella marengeilla eteni muurahaisia; vaeltajaporukkaa köysien ja hakkujen kera.Viime kerralla, jokunen vuosi sitten, sokeritötterömäiset kohoumat jäätiköstä olivat mielestäni erottuvampia.. Ehkä alppiaurinko on tehnyt tehtävänsä.

Reitin puolivälissä pääsee laskeutumaan joenkin käyttämää kivistä tietä alas jäätikön sivuun. Sekin oli kutistunut, kerrostalosta oli tullut toisesta laidasta kavuttava kohouma. Mutta oli se silti vielä vaikuttava. Siis jäätä, joka kestää helteen silloin kun ihokin palaa! Siis jäätä, joka virtaa!

Tällä polulla ei tule vesipulaa, eikä heikotusta, sillä tottahan jäätikön kupeessa pitää olla kuppila. Jäätikkötupa. Taukopaikka oli kohdallaan, vaikka reitti ei ole vaativa, riittää kilometrejä tallattavaksi. Jäätikkötuvan läheltä voivat laiskemmat oikaista kostean tunnelin läpi toiselle puolen. Vaihtoehtona on kiertää yläkautta, sieltä missä ovat muutkin ahkerat liikkujat, lehmät ja lampaat.

 

 

 

aletsch8 lounaspaikka

Lounaspaikka

aletsch7 tunneli

Tunneli. Ihmisen kaivama.

mhorn

Kyllä, tama on Matterhorn.

Reittinä oli Bettmeralp-Bettmerhorn (kuplahissillä pääsee ylös, luonnollisesti myös jalan) -Märjelensee-Fiescheralp-Bettmeralp, meidän majapaikalta n.17 km. Se ei vaadi erityistä kuntoa, mutta kompastelu ei ole suositeltavaa. Tunnelista eteenpäin leveä hiekkatie.

 

 

 

aletsch10 lepotila

En resumen: El camino de Bettmerhorn a ver el lado del glaciar, Aletsch, es siempre impresionante. El glaciar parece un flujo de suspiros (en el verano suspiros decorados con arena) y encima de vez en cuando aparecen unas hormiguitas; grupos de gente con cuerdas de seguridad. La ruta es cada vez diferente; de vez en cuando vienen avalanchas de piedras que modifican el paisaje y el camino. Pensé, que tal vez me haga falta un casco. Pero si de pronto vendría un rio de una tonelada, tal vez proteger la cabeza no me ayudaría mucho.

Kurzgesagt: Aletsch Gletcher ist immer beeindrückend. Und der Weg zum Gletcherrand anders, weil es ab und zu ein Fluss von Steine herunterkommt. Der Gletcher ist auch seit dem letzten Mal kleiner geworden; glaube ich. Oder weitergeflossen und zeigt uns nur eine andere Seite. Dieses Mal die Natur gibt uns die möglichkeit den Eissculptur zu besuchen, sogar daraufzustehen.

Riippusillalla jäätikön päässä

belalp4

Wallis: Belap-riippusilta-Riederfurka-Riederalp-Bettmeralp

Siitä lähtien, kun kuulin, että Euroopan suurimman jäätikön toisessa ääripäässä Wallisissa keikkuu 124 m pitkä riippusilta, 80 m korkeudessa, olen halunnut ylittää sen. Lähellä on oltu, useastikin, ja mietitty, että tänään, huomenna, ehkä sittenkin seuraavalla kerralla. Sade, sumu, liukkaus tai liian hapoilla olevat kintut, ehkä porukan sisältä tulevat soraäänet ovat aina siirtäneet reissua jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Torstaina kaikki natsasi: oli aurinkoa, kuiva polku ja innokkaat koivet.

Belalp2

Tästä se lähtee, Belalpin kirkon vierestä

belalp7

Polku viettää alas kivisenä.

Patikkapolun lähtöpisteeseen Belalpiin oli majapaikasta tunnin matka. Kuplahissillä alas, junalla laakson pohjaa lähimpään kaupunkiin, sieltä postibussilla puoleen väliin vuorta. Bussissa joku tarttui olkapäähäni ja huikkasi: ”Ei tänne mahdu enempää zollikonilaisia!” Tuttava kotikylältä oli matkalla ylös, mountain bike bussin kyydissä. Tyyppi jatkoi omille teilleen, me nousimme vielä viimeisen pätkän kuplahissillä ylös.

 

 

belalp9

Ylhäällä olevalta kirkolta on tultu jo aikamoinen taival.

belalp8

Laaksossa oleva silta ei silti vielä edes näy tänne

Kuvittelin, että joka suuntaan korkealla heilahteleva ja notkuva silta aiheuttaisi ainakin hetkittäistä sydämentykytystä ja kenties hyytelöittäisi muuten vakaat ja eteenpäin pyrkivät reidet, mutta yllättäin haastavin osuus olikin heti alussa, lakeutumisen ensimmäinen osuus. Belalpin kirkolta lähti pieni polku, joka muuttui melkein heti kiviseksi siksak-portaikoksi. Se oli jyrkkä ja reunoilla tarrattavaksi lähinnä nokkosia. Lähtöpaikan ja sillan korkeuseroa oli puolisen kilometria ja saman verran nousua sillan toiselta puolen. Kilometrejä kertyi väliltä Belalp-silta-Riederalp-Bettmeralp noin 16.

Lähdin liikenteeseen reikäisillä, henkitoreisilla lenkkareilla, mutta en uhkarohkeaa uhmapäisyyttäni, vaan – tulkoon tämä selväksi – fysioterapeutin suosituksesta. Vaelluskenkä on vielä syksyllä nyrjähtäneelle nilkalle liian jäykkä. Trail running –kenkä ei silti tarraa yhtä hyvin jyrkän polun hiekkaisiiin pätkiin ja olisin varmaankin päätynyt alas laakson lumipallon lailla, elleivät urheat vaelluskumppanit olisi tarjonneet vakaata käsivarttaan. Nyt selvisin parilla pyllähdyksellä.

 

 

belalp19

Tämän puunrungon yli hilpaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Kuvassa kylläkin kummipoika, jota ei yhtään huimannut.

Toinen paikka, joka vaati ennen askellusta pientä keskittymistä, oli kallion vieressä, rotkon yli viritetty puunrunko. Kuva ei tee asialle oikeutusta, mutta pudotusta on reilusti, eikä runko ole kiinni viereisessä kallioseinämässä. Siihen pultatusta ketjusta voi hakea ylittäessä turvaa.

 

belalp14

Keskellä ei roiku naru, vaan silta.

Maasto on koordinatiivisesti suhteellisen vaativaa, on kivirappusia, hiekkapolkua, sileää kalliota, viipaleiksi hajonnutta kalliota, korkeita askelia vaativia suuria kiviä. Alkumatka tallattiin auringossa ja vaikka oltiin parintuhannen metrin korkeudessa ja menossa alaspäin, oli vesipullossa tilanne huono jo riippusillalle tullessa.

 

belalp16

Tossua toisen eteen ja kännykkää ei sitten pudoteta, vaikka kuinka heiluttaisi.

belalp17

Sameaa jokea. Sulanutta vettä jäätiköltä.

belalp18

Voiton puolella.

Eväsvoileivät ja aprikoosit syötiin sillan toisella puolen, varjossa, pienen alppijärven sivustalla. Reittivaihtoehtoja ylöpäin oli kaksi ja toinen niistä vähän jyrkempi. Valittiin olevinaan helpompi, mutta heti alussa selvisi, miksi paikkaa kutsutaan ”syväksi metsäksi”. Vesipullon sisältö veteli viimeisiään ja elimistö oli yhtä kuivilla kuin joka askeleella kumeasti tömähtävä polku, eikä missään ollut ainuttakaan raikasta vuoristopuroa. Yritin kuvitella vesimelonin raikkautta ja sitä tunnetta, kun vesi valuu kurkusta alas ja jano sen kuin yltyi. Positiivisesti ajattelin, että viimeinen tunti oli jo melkein selvitetty. Kellosta kävi ilmi, että oltiin kivuttu vain kymmenen minuttia.

 

 

 

belalp20

ehreä keidas ennen jyrkkää nousua.

Meidät ohitti käsittämättömän tasaisella, jäntevällä ja rivakalla menolla harmaahapsinen vaari. Eikä mies ollut ainut saman sarjan kulkija. Ehkä vuoristossa asuvilla on erilainen geeniperimä tai enemmän vettä mukana. Mutta perille päästiin mekin, vaikkakin nestehukasta rusinoituneina.

 

En resúmen: Como nos costó, pero por fin llegamos a Wallis, a cruzar el puente colgante entre Belalp y Riederfurka. 500 m diferencia de altura, en total caminando 16 km. Lo más dificil no era caminar en el puente, como yo me imaginé, sino que el problema, que –por chapas- llevamos demasiado poca agua. El resultado? LLegamos a Riederfurka, pero en el estado pasa.

Kurzgesagt: Endlich waren wir da, auf der Hängebrücke im Wallis. 500 M Höhenunterschied, 16 Km, viel Schwitzen, viel Konzentration, viel Durst. Aber wunderbare Aussicht und genug Nervenkitzel.