Vaellus: Ebenalp (1644 m)-Füessler-Altenalp (? m)-Mesmer (1613 m)-Seealpsee (1141 m)-Wasserauen (876m). Opasvihkosen mukaan 5h, 11,7 km ja vaativa. Nousua 397 m ja laskua 1083 m.

Luin laiskasti lehteä loppukesän aamuna pihalla, välillä jäin tuijottamaan venettä järvellä ja hörppäsin jo kylmennyttä kahvia. Tuntui vähän siltä, että haluaisin tänään kiivetä vuorelle. Vilkaisin kelloa ja näytti aika myöhältä. Yritin kipristellä muistiani, josko sieltä tulisi mieleen joku paikka, jonne aina on tehnyt mieli. Tarve kiivetä jonnekin tuli vain vähän myöhään, jos sattuu istumaan vielä yhdeksältä aamiaisella yöppärissä, eikä edes kohdetta ole päätetty. Moni paikka on turhan kaukana tai vaellukset liian pitkiä.

Kuvasta tuli vähän turhan, sanottaisiinko taiteellinen, mutta laitettava silti. Tilanne on niin Appenzelliä. Yhtäkkiä eteen tuli lauma lehmiä, joita johdattavat kukkakranssein koristetut nuorukaiset. Ehkä jo paluuliikennettä vuorilta laaksoon.

Vuoristossa vaellusreitit tunnistaa punavalkoisista merkeistä

Tuntia myöhemmin oli ikkunaluukut suljettu, reppu pakattu ja auto käännetty kohti Appenzellin Alppeja. Kuplahissillä vaikutti siltä, että samaan ideaan oli päätynyt koko lähialueen väestö. Olin halunnut pitkään näyttää Ebenalpin seudun puolisolle. Puolilta päivin oltiin lopulta ylhäällä ja täydessä paisteessa tallaamassa kohti ensimmäistä määränpäätä, Altenalpia.

Altenalp. Tässä puhallutti sen verran, että kamerakin on vinossa.

Maitotonkat järjestyksessä ulkoseinällä.Ylhäällä yöpymätilat.

Viitta näytti heti alkupätkän jälkeen osoittavan pienelle, alaspäin siksakkaavalle kiviselle polulle. Pari porukkaa kävi kurkkaamassa, pyörittivät päätä ja jatkovat leveämpää tietä. Osuus on lyhyt, eikä niin paha miltä vaikuttaa. Silti, näillä seuduilla olen ensimmäisen kerran nähnyt kylttejä, joissa lapset kehotetaan sitomaan turvaköyteen kiinni. Polut ovat kapeita ja reunat jyrkkiä. Vuoristolaispuolisosta täällä oli syytäkin olla hiukan hermona, oli kuulemma sen verran kivistä ja koordinatiivisesti hankalaa reittiä. Minä, saarelainen ja Kronbergillä, kolmisen sataa metriä alempana korkean hyydyttämä, en nähnyt näissä poluissa mitään ongelmaa. Kuulin sveitsiläisen pariskunnan kyselevän paikallisilta, jyrkkeneekö reitti vielä tästä, oli jonkinlaista korkeanpaikan kammoa. ”Jos kerran olette tänne asti päässeet, niin ei se enää pahemmaksi muutu,” kannusti Alpenalpin pikkuruisen maatalon emäntä. Sattuvasti uutisissa mainitaan juuri näihin aikoihin, että ihan tavallisia patikkaretkeläisiäkin putoa, kompastuu, lierähtää ja lipsahtaa poluilta vuosittain  useita ja huonoin seurauksin. Eniten onnettomuuksia vuorilla sattuu yli viisikymppisille miehille, jotka ovat yksin liikenteessä.

Vaaleaa vuohenjuustoa ja kellertävää alppijuustoa.

Altenalpissa on pakko pysähtyä, ihan vain siksi, että saman katon alla on itse tupa, possuja ja navetta. Ja pihalla vielä parit kanat. Ruokalistalta löytyy maitoa suoraan lehmästä, lämpimänä tai kylmänä, Heusuppe, heinäkeittoa, jonka liemi tehdään kuivista alppiheinistä, possun filettä pihan sikalasta, piimää, omia juustoja ja jugurttia. Tämän lähempää lähiruoka tuskin voisi tulla.  Meille tuli pöytään alppi- ja vuohenjuustoa ja pussillinen leipää. Kahvi tarjoiltiin laakeasta kupista. Meidän lepuuttaessa vaelluskenkien suojaamia kaupunkilaiskoipiamme, isäntä työnsi paljasjaloin edelweiss-paidassa kottikärryt alamäkeä lähteen luo ja haki siellä kylmenneen maitotonkan ja puski lastin kaulasuonet pinkeinä torpan edustalle.

Appenzellin vuoret ovat rajusti kohoavia, särmäreunaisia. Kivimursketta on valunut alas laaksoon; isoja möhköjä on siellä täällä. Ja niiden vieressä Seealpsee, kirkkaan vihertävä alppijärvi.

Mesmerin kohdalla on nousut ja kapeimmat polut selätetty, siitä eteenpäin on alamäkeä ja välillä tasaistakin. Meillä oli kahvin tarve, kova paiste oli muutenkin saanut mehut irti molemmista. Tunsin valtavan kiven kengänpohjassa, enkä tajunnut missä se oikein oli.  Pohja oli irronnut jalkaterän kohdalta kokonaan ja kivi siellä välissä. Tilattiin kahvit ja mantelisarvet sekä rulla teippiä. En kuulemma ole ensimmäinen, joka on kaivannut ensiapua vaelluskengilleen. Teippasin varmuudeksi molemmat, mutta mutta puolivälissä kohti järveä tunsin käveleväni varvastossuissa. Nyt lonksutti oikean kengän pohja kantapäästä asti ja vasenkin oli irtoamassa.

Jos oikein siristää silmiä, näkyy kuvan keskellä laaksossa talo. Siellä juotiin kahvit ja teipattiin kengät.

Myönnetään, että kengät ovat edelliseltä vuosituhannelta, mutta muuta vikaa ei tähän mennessä ollut ilmaantunut. Järven luona mies pulahti uimaan ja minä etsin lisää teippiä. Ei löytynyt. Lonksuttelin viimeisen tunnin autolle ja kotona oli pakko luovuttaa kengät roskapussille. Tärkeiden vaellustarvikkeiden listalle pääsee siis teippirulla. Sen lisäksi seuraavalla kerralla olisi muistettava hengittää suu kiinni maastosta riippumatta, sillä onnistuin polttamaan aurinkosuojalla voitelemani huulet suun sisäpuolelta.

Vingertävää polkua alas kohti järveä

Seealpsee

En resúmen: La ruta en Appenzell es maravillosa, pero parece que demasiado para mis botas. En la mitad del camino se me cayó la suela de frente, pero por dicha en el lugar de pausa tenían teip. No se me ocurrió, que también hubiera tenido que amarrar la parte del talón, así que la última hora cuesta abajo mi bota pareció un flipflop.

Kurzgesagt: Die Umgebung von Ebenalp ist eine von meinen Favoriten. Aber anscheinend zu viel für meine Wanderschuhen. In Mesmer im Berggasthaus hatten sie Klebeband zur ersten Hilfe, aber ich hätte auch daran denken sollen, dass die Sohle auch bei der Ferse ausfallen wird. Die letzte Stunde bergab hatte ich dann anstatt einen Wanderschuh einen Flipflop.

Seealpseen niemi