Category Archives: Sveitsi

Kukkia ja kulttuuria

13. March 2024 By in Allgemein, Elämänlaatu, kaupunki, luonto, Retkeily, Sveitsi, taide Tags: , , , , , , , , 2 Comments
Kukkia ja kulttuuria

Koko viikko meni aika lailla harakoille. Siinä mielessä, etten todellakaan ollut hyödyksi. Kuten vaikka ahkerat pörrääjät kevätkukissa, joilla on sesonki vakaasti käynnissä. Itse makasin maanantain vaakatasossa kuunnellen mitä vatsassa tapahtuu ja kuumetta mitaten, loppuviikon periaatteessa terveen kirjoissa, töitä vasurilla hoidellen ja päiväunia nukkuen. Se hyvä puoli oli, ettei tarvinnut mennä kauppaan. Ruokaa ei kulunut.

Voimat palasivat kinttuihin perjantai-iltana ja kun en enää pudotellut kuppeja ja kävellyt päin seiniä, tuli tarve päästä ulos. Ihana kevät hurisee jatkuvasti eteenpäin, enkä halua pudota kelkasta, jäädä paitsi. Piti tarkistaa ne ensimmäiset jonkun sortin kirsikan kukat – hyvin kukinta aluillaan. Ja Balgristin valtavat magnoliat – tiheällä karvalla päällystetyt nuput jo rakoilevat. Karhunlaukat peittävät metsänpohjaa ja rinteitä; pitäisi kerätä talteen, jotta saan tehtyä pääsiäisen hitiksi nousseen nyhtöleivän. Siinä vaiheessa, kun valkeat kukat aukeavat, on jo liian myöhäistä.

Ulkoilmasta huumaantuneena energisoiduin niin, että sain myös hoidettua käytävien, nähtävien, koettavien listoilta pois taidenäyttelyn ja yhden elokuvan. Villa Meier-Severinissä on ison lähiseudun taiteilijaryhmän töitä esillä kerran vuodessa ja heräsin siihen huomatessani katiskamateriaalia taivaalla. Ne ovat varmaankin pilviä, ymmärsin. Isossa puutarhassa kimmeltää illalla värikkäitä juttuja, kaukaa ei pysty päättelemään ovatko ne keijukaisia vai kukkasia. Osa kipuaa puunrunkoa ylös, jotkut kasvavat ruohikosta. Yhden tunnistan sieneksi ja toisen kukaksi.

Sisällä on hauskoja ideoita, älykkäitä oivalluksia ja myös töitä, joita en varsinaisesti taiteeksi tunnista. Mutta itseni löysin. Mietin, olisiko vauhdikkaan oloinen pitkäraajainen mekkohenkilö pitänyt tuoda kotiin.

Aldo suhtautui ajatukseen Wim Wendersin leffasta Perfect Days ihan, että joo ei. Yleisten vessojen siivojasta Tokiossa kertova elokuva kuulostaa niin masentavalta, ettei tule kuuloonkaan. Mutta ehkä kevät vaikutti, herätti mielenkiinnon ja astelimme lähes sata vuotta illasta iltaan elokuvia pyörittänyttä Uto-teatteria kohti. Pienen ja kapean sisäänkäynnin perällä lipunmyyntiluukku on sekaisen nuhruinen, vanhanaikainen ja varmaankin alkuperäinen. Siinä seisoskellessa kannattaa nostaa katse ylös, sillä sinisessä kupolikatossa kimmeltävät kultaiset tähdet. Tämä oli varmaankin viimeinen kerta näissä tiloissa; paikka suljetaan kuun lopussa.

Leffa oli juuri sopiva sateiselle sunnuntaille, pienieleinen ja hurmaava. Toimintaleffojen kannattajakin myönsi, että kannatti. Tunnelma jäi kuplimaan aurinkoa useammalle päivälle. Kuuntelen parhaillaan päätöskappaletta, Nina Simonen Feeling Good. Se olkoon tämänkertaisen postauksen äänetön taustamusiikki.

Pörrääjä työssä.
A hard working creature.
Ekat huitukkamagnoliat auki.
The first magnolias.
Villa Meier-Severini
Löysin itseni näyttelystä. (Rachel Duc: The future is unwritten – sarjasta yksi)
Found myself in the exhibition
Koko paikassa on kaurismäkeläistä nuhruisuutta.
The whole place has this certain Kaurismäki-feeling.
Viimeinen kerta varmaankin tässä salissa.
Most probably last time in this movietheater.

En resumen: La primavera avanza. Fuimos a ver arboles floreciendo, en una exposición de arte (de donde encontré a mi misma) y en el cine (la película de Wim Wenders, Perfect days.). La canción para el feeling de ahora: Nina Simone, Feeling Good.

Kurzgesagt: Wir haben Blumen und Blüten gesehen, Kunst (ich habe mich selbst gefunden) und einen Film (Wim Wenders, Perfect days). Das Stück für das heutige Gefühl: Nina Simone, Feeling Good.

Vuorilla krookusten aikaan

6. March 2024 By in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi Tags: , , , , , , 1 Comment
Vuorilla krookusten aikaan

Uhmattiin Wildhausista jäänyttä rasittavan reissun muistoa ja lähdettiin lauantaina ajelemaan, vähän aikaisemmin kuin normaalisti, varmuuden vuoksi. Tasaisella oli sumua, vuorilla kaunista eli väkeä olisi liikkeellä, päättelin. Viikonloppu, sama juttu.

Kun ruuhkaa ei ollutkaan, oltiin tietty ainoastaan tyytyväisiä. Ei edes hissin lippukassalla tai ylhäällä polulla. Sen olisi saattanut aavistaa verkkokameran kuvan perusteella, sillä Oberdorfin laskettelurinne oli vihreä. Kapea, valkoinen rantu kulki hissille, tekolunta, jotta suksityypit pääsisivät etenemään.

Talvipatikkareitti kulki suljetun hiihtohissin viertä. Siinä mutaisessa nurmessa mäkeä tarpoessa tuli mieleen, että olisihan sitä voinut kävellä kesäistä hiekkapolkuakin pitkin. Mutta kun talvireitti oli yhä merkitty pinkein seipäin, niin sitä sitten.

Ensimmäiset kevään merkit, alppiananakset, kuten Aldo sanoi, tunkivat mättäästä pontevina vihreinä pallukoina. Epäilen, että ne ovat todellisuudessa valkoisia kukintoja, sen verran pääsin näkemään nuppujen raoista.

Vasta 1200 metrissä alkoi näkyä läikkiä luonnon talvesta, ensin pieniä kasoja varjossa, sitten sohjoa ja lopulta polku, alla kolmisenkymmentäsenttiä lunta.

Lumen keskellä kulkevan ruohoisen reitin päässä oli liikettä, kaksi isoa kaurista lähti vauhdilla pinkomaan metsän suojiin. Muita vastaantulijoita ei tavattukaan. Peipposet lauloivat innolla ja maasto oli rauhoittunut laskettelijoiden kaikottua. Pienen mökin toisella puolen istuskeli nainen lempeässä säässä kirja käsissään, edessä vuorijono ja savua tuprutteleva pieni grilli. Hänkin nautti keväästä.

Talven lannistaman ruohon välistä pilkotti jotain valkoista. Aurinkoista rinnettä koristivat pikkuruiset, peukalonkynnen kokoiset krookukset, kuin pienet helmet. Istahdettiin siihen eväille, annettiin säteiden lämmittää. Katseltiin vuoria, Itävaltaan asti. Puhelinoperaattori oli jo ilmoittanut, että muistathan roaming-kulut. Niin lähellä itäistä naapuria ei oltu, mutta katveessa selvästikin.

Skihaus Gamperfinin pienellä terassilla oli jo väkeä lounaalla. Hikisimmät olivat nousseet maastopyörillä toiseltä puolen laaksosta; iloisten naisten joukko tilasi patikoinnin jälkeen snapsilla ja kermavaahdolla terästetyt kahvit. Meihin vetosi kahvi ja minuun schlorzifladä, piirakka, jonka sisällä on päärynäpyrettä ja kermalla, koska olihan paluuta ajatellen varmistettava energiat.

Tämä viimeinen pätkä, siis kirjanaisen talolta kahville ja toista kautta takaisin, jäi edellisellä reissulla näkemättä, koska ruuhkien takia tuli kiire; piti kiiruhtaa viimeiselle hissille. Nyt aikaa oli reilusti ja onneksi, koska Skihausilta lähtiessä ylämäessä talvivaelluskenkä alkoi jälleen vaivata. Oikea pohjallinen valuu kantapäähän ja olin jo saanut uudet, mutta ongelma on yhä sama. Perillä kantapää oli punainen ja sitä peitti litteä rakkula. Illalla lähetin taas viestiä valmistajalle, että mitäs nyt. Kuulemma voin lähettää kengät takaisin. Saa nähdä millä kävelen ensi talvena.

Vihreää on.
It´s very green.
Laskettelurinteen tasainen pätkä heikossa hapessa.
Doesn´t really invite to downhill skiing.
Aldon mielestä alppiananas, muut saattavat olla toista mieltä.
Alpine pineapple, says Aldo, others might have a different opinion.
Jee, talvessa.
Jei, in Winter!
Kesäinen polku, talvi sivuilla.
Winter on the sides of the paths.
Mökki, jonka toisella puolen nainen kirjan kanssa.
A hut and a lady on the other side reading a book.
Minikrookus.
A tiny crocus.
Eväät talven jälkeisellä nurtsilla.
Enjoying sandwiches sitting on the grass; first time after winter.
Ja tottahan vielä kahveet.
Of course also a coffee brake.

En resumen: La primavera está en el camino!

Kurzgesagt: Der Frühling kommt!

Levottomat jalat

28. February 2024 By in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: , 2 Comments
Levottomat jalat

Viimeistään siitä tietää, että ollaan taitettu talven selkä, kun jalat on levottomat. Ja varsinkin mieli. Jos tämä olisi sarjakuva, olisin juoksuasennossa ilmassa, kintut pyörisivät alla kuin häkkärät. Menoks, sanoi Annie Lennox! Let´s go, lehmäneväät! Ja täällä istun, kello 8:00 työpöydän ääressä, kuin syksyinen tatti sateisessa metsässä.

Ei ole edes sienirihmastoa, jota lähettää lähialueelle tutkimaan mahdollisuuksia, mutta ajatukset, ne lentää. Jalat ovat vieneet ovesta ulos, mutta lähilenkistä, vaikka lähes 15 kilometriä, 10 kilometriä, 5 kilometriä, suuntaan ja toiseen, ei tule samanlaista oloa kuin kunnon retkestä toisaalla. Tapetit pitäisi saada vaihtoon ja äkkiä.

Säät eivät osu kohdilleen tekemisten kanssa ja nyt puren huulta, mietin kuinka saada huominen tyhjennettyä, jotta pääsisi retkelle. Muut päivät ovat joko sateisia, Saharan pölyisiä, yhtä sumua tai vuorilla lumisadetta. Hamaan tulevaisuuteen siis.

Ja kaikkihan johtuu siitä, että tekemiset ovat istumahommia. Ei puutu motivaatiota, mutta se sisäinen rauha. Ehkä menen hetkeksi istumaan järven seitsemään asteeseen. Siinä vihertävän veden liplatellessa ja nokikanojen ohi lipuessa tyyntyy kaikki. Jopa minä.

Istuu kuin tatti, mutta siivillä pääsee.
There it sits, but when necessary, the wings take where ever.

En resumen: De qué se sabe que ya viene la primavera: necesito salir para un paseito.

Kurzgesagt: Wo weisst man, das es Frühling ist? Ich muss unbedingt wandern.

Kevät talvella

14. February 2024 By in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Sveitsi Tags: , , 2 Comments
Kevät talvella

Näihin aikoihin olen tavallisesti kuvaillut laskiaispullia ties missä valkoisen keskellä, rinteeseen repussa kannettuna. Nyt hiiva on vielä jääkaapissa ja kerma ei jaksa kiinnostaa. Kaapissa on näet myös aimo lohkare kerma-rahka-hedelmäkakkua, josta iso osa sunnuntaista lähtien syötynä vatsassa.

Ovesta ulos katsottuna on kevät. Nenä tiputtaa, silmät turpoilevat ja krookukset revähtivät eilen täyteen loistoon. Zürichissä aukiot täyttyivät aurinkoa hakevista kaupunkilaisista; kuin liskot konsanaan he hakeutuivat rantamuurin sivuun lämpimään kohtaa, aukioiden tuoleille ja terassien vilttien lämmittämille tuoleille. Talvitakkeja availlaan, tiukasti kierrettyjä kaulaliinoja löysätään.

Sunnuntaina vietettiin siis syntymäpäiviä, laskiaista ja seurattiin presidentinvaaleja. Eilen laskiaistiistaita, tänään tuhkakeskiviikkoa ja ystävänpäivää tai mitä ikinä haluaakaan juhlistaa. Laskiainen muistuttaa talvesta; sitä käyn katsomassa ystävien kuvista tai verkkokamerasta, sillä tällä hetkellä Sveitsi ja Suomi ovat todella eri vuodenajassa. Tuisku ja synkeä talvi on Zürichissä niin mennyttä, etten edes muista milloin sellainen oli. Eikä kyse ole Biden-oireesta, vaan talvien katoamisesta.

Vuorilla yritetään venyttää lunta riittämään ainakin helmikuun hiihtolomien ajaksi. 1500 metriä korkeutta ei riitä, pitää mennä ylemmäs, jos haluaa talveen. Laskiaismäet jäi laskematta, siis lumessa (rinnettä tultiin alas, pyörällä), mutta ehkä vielä.

Tuhkakeskiviikostahan alkaisi paasto. Minä sen sijaan lämmittelen eilistä hernekeittoa ja kaivan esille sen kaakun lohkareen. Katselen krookusten tummanlilaa joukkoponnistusta ja mietin pitäisikö ruusut leikata, sillä nekin aloittavat jo kasvukautensa.

En resumen: Debería ser el invierno, pero se nos vino la primavera.

Pyrähdys Suomen pyryyn

31. January 2024 By in Allgemein, luonto, matkailu, Matkat, Sveitsi Tags: , , , , , Leave a comment
Pyrähdys Suomen pyryyn

Takaisin kotona tuntuu kuin olisin kulkenut valovuosia, menneessä, nykyisyydessä, talvessa ja keväässä. Suomi otti vastaan arktisena ja noviisit tunnisti koneessa siitä, että kamerat filmasivat teatraalisen saapumisen, kentän, jota ei pyryltä nähnyt ja hermostuneista naurunpyrskähdyksistä, sillä koneesta ei päästy ennenkuin lumi oli lapioitu portailta.

Sveitsissä kukkivat lähtiessä lumikellot, valoisuus loi jo keväistä kajoa ja vuodenvaihde oli todellakin mennyttä. Helsingissä tultiin takaisin jouluun. Koristevalot loistivat paikoillaan ja kaduilla vallitsi rekikeli.

Matkamessuilla oli valtavasti porukkaa, sää ei selvästikään estänyt suomalaista hankkiutumasta haaveilemaan matkoista. Suomen Sveitsin Ystävien ständillä sateli kysymyksiä vaikka mistä, eniten patikoinnista ja junamatkoista, mutta myös kiinteistökaupoista ja miten pääsee Reinin alkulähteille.

Ja jotta talvikokemus olisi täydellinen, keli lauhtui yössä niin, että jalkakäytävät ja sivutiet olivat yhtä luistinrataa. Käveltiin silti märässä Helsingin ja Kotkan loskassa, jäisillä, toisinaan hiekoitetuilla jalkakäytävillä, nähtiin meriveden raidoittama jäänpinta ja keltaisia hyytelösieniä, keltahytyköitä, pajun rungossa. Tammikuussa. Suomessa.

Luminen polku vei Kotkansaaren Mansikkalahteen ja “Here ends Europe” -kyltin luo, joka on tätä nykyä vieläkin ajankohtaisempi. Sitä mietittiin hetki. Ja menneitä taisteluja Ruotsinsalmessa.

Ennen nousua Zürichin koneeseen tuli olo, ettei ole lähtöä ilman laskiaispullaa. Se näytti herkulliselta, mehevältä ja runsaasti täytetyltä. Kunnes haukatessa muistin, että moni pulla päältä kaunis. Hilloa oli nimeksi ja kermasta puuttui sokeri. Älä koskaan siis luota vieraaseen pullaan. Vain omaan ja äidin.

Mannerheimintie.
The main street in Helsinki.
Eduskuntatalon portaita ei näköjään lapioida kauttaaltaan.
Parlament house has a lot stairs that need to be kept clean of snow.
Jouluinen fiilis.
Pretty Christmassy feeling.
Tuiskussa.
In snowstorm.
Aurinko osui Kotkan vesitorniin.
The watertower of Kotka in sun.
Näitkin herkkuja syötiin, kala- ja kasviversiot.
Very much delicatessen, in front the vegetarian versions.
Sinivalkoista.
Blue and white.
Äidin pullakranssi. Mum´s bun.
Keltahytykkä.
Tremella mesenterica
Kaunissaari.
Vettä jäällä.
Water on the ice.
Moni pulla siis päältä kaunis.
You can´t judge a bun by it´s cover.
Tuttu profiili.
This is a mountain profile I know.

En resumen: En Finlandia llegamos a un invierno de verdad, lo que se convirtió en un clima de calles de hielo. Eso es algo, que en Suiza pocas veces se ve.

Kurzgesagt: In Finnland haben wir nochmals den Winter gefunden.

Vuorilta matkamessuille

17. January 2024 By in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, Urheilu Tags: , , Leave a comment
Vuorilta matkamessuille

Täällä on siis pakkailut meneillään, Helsingin matkamessut odottaa. Jos olet hoodeilla ja Sveitsi kiinnostaa, paikalla on myös Suomen Sveitsin Ystävät ja minä myös, lauantaina kahteen asti.

Viikonloppuna kävin hakemassa tuoretta tuntumaa alppimaisemiin, että on mitä kertoa. Zürichin lähellä Walenseen yläpuolella on meidän perinteinen uudenvuodenretkipaikka, reitti on lyhyt ja mahtuu hyvin yhteen iltapäivään. Vuodenvaihteessa oli vain niin surkeat kelit, että lykättiin hommaa parilla viikolla.

Tästä on blogissa ollut aiemminkin puhetta, mutta edellisiin reissuihin verrattuna nyt oli kyllä tungosta, siis parkkipaikkateknisesti. Jo alhaalla Weesenissä, ennen mutkittelevaa nousua ylös Arvenbüeliin, oli parkkikyltit punaisina, kaikki täynnä. Otettiin riski, mutta Amdenissa tuli stoppi, auto piti jättää sinne. Matkaa oli vielä viitisen kilometriä ja bussipysäkillä porukkaa ainakin kahden lastin verran suksineen ja kelkkoineen plus lumikenkineen. Moni tuntui ihmettelevän, ettei busseja ole tiheämmässä tahdissa, kun keli oli upea pitkän surkean jakson jälkeen. Tuskin tuli yllätyksenä, että kaikki halusivat lumeen ja aurinkoon.

Joka tapauksessa ylös lähtöpisteeseen päästiin ihan sutjakkaasti ja ilmeisesti busseja lisättiin, takaisin tullessa niitä kulki jo tuplamäärä normaaliaikatauluun verrattuna.

Lumi narskui jalkojen alla ja kuten monesti ekoilla talvipatikoilla, vaatetta oli ihan liikaa. Pilvisessä ja sumuisessa säässä Zürichissä tarvitaan enemmän lämmikettä kuin auringossa vuorilla taivaltaessa. Toppahousut voi todellakin jättää kotiin, ohuita voi kyllä olla pari kerrosta. Takki lensi lanteille kädenkäänteessä ja lopulta olin välikerros auki ja silti selkä märkänä.

Lunta on tullut aika lailla ja lämpötilojen vaihtelut nostivat heti lumivyöryriskin tappiin. Tällä reitillä ei ole isoja seinämiä vieressä, mutta lumikenkäilijöitä varoteltiin matkan varrella.

Yleensä tykkään rengasreiteistä, mutta tämä eestaas polku on niin kaunis, molempiin suuntiin, ettei haittaa. Päätepiste ylhäällä on risti, jonka luota näkyy alas Toggenburgin alueelle. Säntisin vuori on vasemmalla ja kuulut Churfirstenin huiput oikealla. Yhdelle näistä, Selunille, kipaistiin aikamoisella kiireellä kesällä.

Yleensä olen hurjan nälkäinen retkillä, nyt pistelin lempiyhdistelmääni, Tartex-suolakurkkuleipiä, vähän puolipakolla, mutta kahvi ja kaakku houkutteli. Vorder Höhissä on kesällä lehmiä ja jonkinlainen vaja tai tallirakennus oli valjastettu talveksi meidän kaksijalkaisten käyttöön. Moottorikelkalla oli roudattu juomista, kahvista viiniin, aprikoosikakkua, mantelisarvia, makkaroita ja juustoja nälkäisille. Sisällä oli vain myynti, ulkona auringossa istumapaikat.

Vorder Höhi on sola, joten viima on lähes aina aikamoinen. Moni näytti hytisevän auringosta huolimatta. Takaisin lähdettiin sutjakkaasti heti kahvin jälkeen. Säteet lämmittivät kävellessä, alamäki tuntui mukavalta ja ne valkoiset huiput; aina niin uhkeita.

Tähän jäi auto.
The car had to stay in Amden.
Lunta, aurinkoa ja vuoria.
Snow, sun and mountains.
Tästä lähdettiin kesällä talon takaa vasemmalle, nyt suoraan eteenpäin.
This was the turning point in summer, went left instead of climbing up.
Lumivyöryjen mahdollisuus, josta tästä lähtisi lumikenkäillen eteenpäin.
Avalanche risk.
Oikealla Selunin huippu, sinne kivuttiin vastakkaiselta suunnalta kesällä. Peak of Selun on the right, that´s where we climbed in summer.
Lipun voisi ehkä vaihtaa.
New flag might be good.
Sisältä saa sapuskaa.
If you are hungry, there´s cake, cheese and sausages inside.
Aprikoosikakkua ja -sori- karmeaa kahvia.
Apricot cake was good, but the coffee pretty awful.
Sitten takaisin.
Then back.
Iglu.

Adiós, 23

3. January 2024 By in Costa RIca, elämä, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: 1 Comment
Adiós, 23

Olihan se, aikamoinen, tuo vuosi 23. Ei mitään tasaista, vaan joko kiirettä tai ei mitään, täydellinen pysähdys tai täyttä hoipakkaa. Nikotellen koronan täyttämien vuosien jälkeen ja – kuinka ironista – ensimmäinen koronani. Mutta Costa Rica, vihdoin siellä, vuosien odotuksen jälkeen. Maisemien ja muutosten päivitystä, tapaamisia ja uudelleen tutustumista, muistelua ja kuinka tämä olikaan, mistä mennään ja mihin halutaan. Kuukausi ei millään riittänyt kaikkeen, mutta sitä tarvitsimme ja se täytti vallinneen tyhjän – ja jätti myös uuden paluun siemenen itämään.

Kuvien mukaan olin ison osan vuodesta vuorilla, mikä ei kyllä pidä paikkansa, mutta kameralle oli hommia. Nousin yhteensä 37 kilometriä pystysuoraan, mikä on hämmästyttävän paljon, edellisvuodesta jää vain viisi kilometriä uupumaan. En sinänsä metsästä kilometrejä, vaan mietin sairastusaikaa ja heikohkoa kuntoa, loppuvuoden kolmen viikon ikuisflunssaa. Kipusin siis sittenkin vuorille, jalan ja maastopyörällä. Aina tuntuu siltä, että enemmänkin olisi voinut. Tietenkin, jos olisi ollut säitä ja olosuhteita.

Avaan puhtaan kalenterin ja olen siihen tyytyväinen. Pikkuhiljaa alan raapustaa siihen sisältöä; elämä täyttää vuoden.

En resumen: Este era el año 23.

Kurzgesagt: Das war das Jahr -23.

Valoa sateessa

13. December 2023 By in Allgemein, joulu, kaupunki, matkailu, Matkat, Sveitsi Tags: , , , , , 5 Comments
Valoa sateessa

Hengitä hitaasti nenän kautta syvään, niin että se tuntuu palleassa – mitä tunnet? Jos alat pärskiä sadevettä jo heti ensimmäisten sekuntien aikana, olet jyvällä. Entä sukat? Onko varpaat kosteat? Parempi, jos nilkkaa myöten märät, pesusienen tyyppisesti, pienen hytinän kera. Tältä nimittäin tuntuu zürichiläinen joulukuu. ,Limmat-jokeen virtaa jostain korkeammalta vettä niin että laineet loiskuu ja joutsenet ovat lipsahtaa jalkakäytävälle. Lumet sulavat täyttä häkää vuorilla, eikä kaupungin tauoton sade auta asiaa.

Litsläts kadulla, litsläts joulutorilla. Kojut ja niissä värjöttelevät, takkeihinsa kietoutuneet myyjät, kuin turpeat perhoskotelot, ovat surkean yksinäisinä harmaassa ja hämärtyvässä illassa. Valot näyttävät missä on oaasi, se mistä löytyy lämmintä juomaa, mutta kukapa jäisi värjöttelemään märkään?

Lapset laulavat tavaratalon katoksen alla, reput mytyssä lätäkön vieressä. Jouluhuumaa nostatetaan yhteen ääneen, ponnekkaalla Frohe Weihnachten! Ohikulkijat luovat ihmetteleviä ja pikkuisen surkuttelevia katseita.

Onneksi on jouluvalot, sillä ne taittavat ankeutta; oikeastaan alan viihtyä, jos ei oteta lukuun nilkan syvyisiä lammikoita ja rännistä niskaan kaatuvaa suihkua. Käyn haalimassa joulujuttuja, niitä pieniä lisukkeita, jotka vain minä tiedän haluta. Ainakin siltä vaikuttaa. Sillä silliä, ei, sitä ei enää ole valikoimissa. Miten olisi tuoretiskistä Matjess? Juuei – missä ne sillipurkit on? Eei, ei mene enää kaupaksi, niistä on luovuttu. Mutta kaviaaria, monenmoista mätiä ja lohta löytyisi.

Lanttupuolella on myös haastetta. Löydän rypälemäisesti kasvavia sieniä, meksikolaisia tamaleksia ja pakastettuja hummereita, mutta en lanttuja. Paitsi että löydän, mutta silmä ei heti ymmärrä mitä näkee. Puhtaanpuhtoiset puolentoista nyrkin kokoiset ihanat keltaiset möllykät ovat keossa muiden juuresten vieressä. Siitä ei selvästi kukaan ole ottanut yhtäkään. Sivelen lanttua onnellisena ja pitelen sitä kokeeksi kädessä; en muista kuinka paljon niitä oikeastaan tarvitsen, vain sen, että ohjeen kolme kiloa on liikaa. Laitan lantun puntariin ja kiljaisen äänettä. Kilohinta on 12,5 frangia, euroissa yhden enemmän. Ei, ei tule kauppoja.

Sade yltyy ja tuntuu keskiyöltä, kun harpon lätäköstä toiseen, kaupungin läpi, värikkäiden tähtien ali, valopisteestä toiseen, hehkuviinin ja fonduen tuoksua seuraillen. Bussissa unohdun ajatuksiini, kun on aika jäädä pois. Sateenvarjon kärki tarttuu hanskoihin ja kassi putoaa lattialle, kun yritän pyyhkäistä sovelluksesta punaista palloa vasemmalle matkan päättymisen merkiksi. Kerään kamani ja poistun nenä tippuen. Pimeähköllä pysäkillä seison hetken kokoamassa itseäni. Seuraava valo, sitä kohti.

En resumen: Estamos hundiendonos en la lluvia, pero las lucesitas de navidad nos guían.

Kurzgesagt: Wir versinken im Regen, aber die Weihnachtslichter begleiten uns im Dunkeln.

Hetken talvihuumassa

6. December 2023 By in Sveitsi Tags: , Leave a comment
Hetken talvihuumassa

Sveitsiläisessä talvessa täytyy olla nopea lähtijä tai se saattaa jo olla ohi. Törkeä nuha ja hirveä yskä? Sivuutin ne kevyesti ja kiedoin päälleni napapiirivarustuksen ja päätin kiertää kylille pitemmän kautta, mäkiä vältellen.

Juuri siinä kohtaa, missä olin todellakin päättänyt mennä toista kautta (koska jyrkkä mäkihän oli suora, mutta visualisoin jo keuhkoni lentämässä hangelle ja liukumassa alas kohti järveä) kuulin lehmänkellojen voimallisen kalkatuksen. Kellonsoittajat olivat jo joulumarkkinoilla ja minä en.

Vedin henkeä ja lähdin vakaasti tallaamaan. Pulssi – normaali tikitys. Keuhkot – kaikki hyvin. Pääsin ylös, pidin kaiken puhdistavan tauon ennen massoja ja ehdin nähdä vilauksen kulkueesta.

Siinä paukkeessa hetken mietin, oliko säntäilyssä järkeä. Ääni kuului taatusti seuraavaan kyläänkin asti ja tyypit hengailivat joulumarkkinoilla tovin. Joka tapauksessa tehtävä tuli täytettyä. Näin ja koin. Samichlausit -sillä niitä oli jostain merkillisestä syystä kaksi- hiippailivat kellonsoittajien perässä hiipoissaan, Schmutzlin ja aasin kera, lapsilauma perässä, sillä luvassa oli mandariini ja pipari, ehkä suklaakin.

Glühweinin siemailu ja kuumien kastanjojen avaamisen saisi jäädä toiselle joulutorille tai ensi vuoteen. Pyörähdin tarkistamassa, että krääsä- ja muut kojut olivat samoilla paikoilla kuten aina, same procedure as every year. Jotain pysyvyyttä sentään maailmassa.

Kipusin vielä kylän viininviljelysten yläpuolelle tarkistamaan maisemat, sillä kaikki oli sokerihuurrettua, talvi-ihanaa, liukasta ja kaunista. Puiden oksat notkuivat lumen painosta, palokunta oli käynyt sahailemassa tielle romahtaneita runkoja ja isompia oksia. Kylän virallisella joulupalmulla oli valkoinen hattu, muuten se näytti selviytyvän paremmin kuin pohjoisempien seutujen lajitoverit.

Tänään heräsin märkään harmaaseen. Lunta näkyy enää toisella puolen järveä korkeammalla kukkulalla. Aldo halusi silittää Suomen lipusta rypyt, vaikka kosteus suoristaisi sen hetkessä. Siellä se nyt liehuu, talon edessä ja kerää katseita. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Samichlaus ja kloonattu versio vieressä. Taustalla varsinainen kaveri Schmutzli aasin kera.
Usually there´s only one Samichlaus, maybe they are both cloned? Behind his real buddy, Schmutzli.

En resumen: Tuvimos un invierno corto, pero muy bello.

Kurzgesagt: Wir hatten einen kurzen, aber schönen Winter.

Marraskuun syleilyssä

29. November 2023 By in elämä, Sveitsi Tags: , , , 1 Comment
Marraskuun syleilyssä

Marraskuu on tuntunut oikealta, kuin paksulta villapaidalta johon kääriytyä kesän ja valon jälkeen. Kylmää ja märkää, mutaisia ja savisia kenkiä, pitkin poikin lentäviä lehtiä.

Luulin, että tänään illalla voisin jo kääntää lehteä, sillä tunnen glögin tuoksun ja olen jo alkanut lämmitellä uunia useammin; leipomitarve iskee viileässä ja joulukuun lähestyessä. Karjalanpiirakoita tein jo, niitä perunaisia. Pataruuat, hauduttaminen, syvät maut ja punaviini; ihanan lämmittäviä ja houkuttelevia. Burritobowl, jota en terminä käsitä (burritoksi kutsutaan käärittyä toritillaa sisältöineen, tässä kaikki on kulhossa) oli sekin marraskuista iltaa ilahduttavaa; paahdettuja kasviksia, papuja, sipulia, korianteria, avocadokastiketta.

Ulkona kompastelen, koska silmät jumittuvat ihailemaan oranssia, syysväritteisiä lehtiä tai vihreän ja punertavan kontrastia, ja sitten niitä marraskuun ihmeitä, kakeja. Hillomaiset, oranssina hehkuvat hedelmät roikkuvat puussa vielä sen jälkeen, kun lehdet ovat varisseet nurmelle. Joulupalloista parhaat.

Ensimmäiset kepeät lumihiutaleet leijailivat märkinä myttyinä olkapäilleni kuin vanhat tutut, kaivatut kaverit. Ehkä tänään tulee lisää, ehkä ei. Sytytän kynttilän ja odottelen sitä joulukuuta.

En resumen: Estamos en el borde de invierno, cambiando de lo anaranjado al blanco.

Kurzgesagt: Wir sind am Rande des Winters.