Katselin kuvasatoa ja edellisen satsin nimeksi olin laittanut “huhtikuun kesä”. Tällä viikolla se on “huhtikuun talvi”. Tuiskukuvia en teille edes laita, Suomessa takatalvi on sen verran selvästi esillä, ettei tarvitse alkaa sen kummemmin availla asiaa.
Viikonlopun anti oli mielessäni harmaata täynnä ja kun avasin kansion, se olikin vihreää täynnä ja sitä ihanaa, kevään tuoretta vihreää. Kylmä ei ole puita hyydyttänyt, lehdet ovat revähtäneet täyteen kokoonsa. Lumi peitti hetken hennon nahkeita lehtiä ja painoi oksia. Metsä on niin rehevää ja mehevää, kontrastina muutaman viikon takaiselle pelkkien runkojen ja oksien harmahtavan ruskealle.
Sain huomautuksen, että edellisestä postauksesta puuttuivat kuvatekstit. Ensinnäkään en ole aavistanut, että joku niitä lukee ja toisaalta unohtamista en ainakaan myönnä. Kiireessä on hypättävä yli siitä mistä pääsee. Mutta siis palaan nyt ruotuun.
Nenä jäässä ja kasvot märkinä, hanskat kädessä ja talvisissa vaatteissa oli hämmentävää ajatella, että viikko sitten hikoilimme helteessä. Jokivarren polulla ainut merkki pikaisesta kesästä oli veden keskelle ilmestynyt kivipatsas. Joku oli siis kahlannut täällä kuumissaan.
Varmuuden vuoksi naulakossa roikkuu kokoelma eri vuodenaikojen vaatteita. Uikkarit ovat valmiina kassissa, käsineet lipastolla. Koskaan ei tiedä, mitä ulko-oven takaa löytyy.
Kohti vihreää. Towards the green.Vettä virtaa iloisesti. The waterfall is full and happy.Kolmihaarainen putous. Three-pronged waterfall.Mun lempivihreä, kevään vihreä. My favorite green, spring green.Joku on käynyt joessa kasaamassa kivipatsaan. Someone went to the river to make a stonestatue.Reitti vie läpi japanilaisen puutarhan. The path tooks us through a japanise garden. Herkkiä ja tuoksuvia. Delicate with a sweet smell.Terassi, missä haluaisin nauttia kahvit. A terrasse, where I´d like to enjoy a cup of coffee.
En resumen: Se nos volvió el invierno. Pero todo está muy verde.
Kurzgesagt: Wir sind zurück im Winter. Aber alles ist schön grün.
Lauantain pääohjelmanumero oli selvä: roinasta piti päästä eroon. Tölkkejä, purkkeja ja muuta oli kerääntynyt korikaupalla ja ne odottivat sievästi rivissä kierrätyskeskuskeikkaa. Laahauduin liian myöhään aamiaiselle, sen verran hitaalla tempolla, että tuli kiire. Kierrätyspaikka sulkee ovensa kello 12. Me olimme paikalla kymmentä vaille.
Olo oli hieman nahkea illan urbaaneista urbaaneimpien juhlien jälkeen; valvominen sekoitti pakan. Silti, sää vaati liikkeelle ja koska omenat kukkivat, lähdettiin suoraan kierrätyskeskuksesta kohti Saksan rajaa ja Bodeninjärveä.
Olin sitä mieltä, että reitti on uusi. Nimet eivät sanoneet mitään; muistikuvia tasan nolla. Tai oli, mutta en tiedä mistä, samoilta seuduilta kuitenkin. Pari sataa metriä myöhemmin olin jälleen kartalla. Tuttu polku.
Jätettiin auto hevosaitauksen viereen nurmelle. Ratsujen karva kiilsi auringossa tummanruskeana, eikä niitä haitannut. Kävin nimittäin kysymässä. Vieressä tilalla ei näkynyt ketään, jossain lähistöllä lakaistiin. Ehkä väki hinauttaisi auton kantonin pääkaupunkiin ja sen saisi maanantaina. Tai soittaisi poliisin paikalle ja lasissa odottaisi QR-koodi sakkoineen.
Huumaava tuomen tuoksu levisi heti metsäpätkän jälkeen. Viivähdin valkoisen keskellä; kuin parfyymipilvessä. Tässä vielä hengittelin syvään. Sää oli kuiva ja helteinen, pelloilla oli menossa kilpa-ajo. Traktorit vetivät täyttä vauhtia kivet singahdellen ja heinä pöllyten. Kuiva sato piti saada talteen, koska kesää riitti kaksi päivää, sen jälkeen lämpötila romahti, tuli sade ja viikon lopulla ehkä lumi.
Rypsipeltojen keltainen menee suoraan aivoon; se jos joku on endorfiinejä tuottava näky. Omenapuissa oli kukkia enemmän kuin koskaan, sanoisin ja olen varmaankin väärässä. Mutta tiheässä silti. Tänään niistä on jäljellä ehkä enää terälehti siellä, toinen täällä, myrskytuuli on riepottanut parin päivän ajan.
Eväsleipiin pistin papumössöä ja salaattia edellispäivältä ja gourmet-osuus tuli marinoiduista punasipulinsuikaleista sekä paahdetuista saksanpähkinöistä ja paprikasta tehdystä tahnasta. Näytti vaatimattomalta, mutta sain aikaan mehevimmät leivät aikoihin. Lounasmaisemana oli sinisenä kimmeltävä Bodeninjärvi; reitti kulki sen yläpuolella rinteessä. Alppirivistöä peitti usva; Säntis oli tunnistettavissa uhkeasta ja aina vähän uhkaavasta olomuodostaan. Ja antennista.
Reinhartin navettakuppilan kohdalla oltiin niin paistuneita ja janoisia, että päätettiin istahtaa kahville varjoon. Aldo inspiroitui bratwursteista ja Ruth-rouva sanoi välittävänsä sanan miehelleen, joka hoitaa grillihommat. Reinhart tosin tuli istahtamaan kahvikuppinsa kanssa ystäviensä pariin ja makkaran toinen puoli kärähti. Sisältä se tosi hyvää, hän vakuutti.
Reinhart halusi esitellä meille myös sisätilat. Siinä missä on pöytiä, hamusi ennenvanhaan heinää lehmä jos toinenkin.
Maalaistie oli tasaista, tunnelma rauhaisa ja jalka lopulta kepeä. Käsivarretkin poltin vasta seuraavana päivänä pyöräillessä, mutta koska nyt on jälleen villapaitakelit, sekään ei ota niin aivoon. Otin myös tyynesti vastaan nenäverenvuodon. Heinänuhaisen herkkä nenä protestoi maalaisilmaa. Yöllä aurinko, rypsipellot ja omenankukat kulkivat pehmeänä elokuvana unissani. Ja jossain naukui kissa.
Huhtikuun vuoristorataan on totuttu, mutta yli 25 astetta tuntuu päätä huimaavalta. Tunnelma on erikoinen kellahtavassa valossa, sillä Saharan pöly ei päästä aurinkoa läpi.
Kesä muistuttaa olemassaolostaan hyttysinä, niitä on joka paikassa, myös silmässä. Pyörälenkillä sain samaan silmään kaksi ja hintaa niille kertyi 30 frangia per inisijä. Allergiatipat eivät auttaneet punotukseen, homma eskaloitui, pussi roikkui sekä yllä että alla ja vasta toiset tipat sekä voide tekivät tehtävänsä.
Muita kesän iloja: patterit voi laittaa pois päältä ja talvivaatteet kiikuttaa vintille. Kunnes seuraavien päivien säätiedot kertoivat lähestyvästä kylmyydestä; yöllä hallanvaara ja eilen, päivä sen jälkeen kun olin viipottanut hihattomassa kesäpaidassa, piti kaulaan jälleen kietoa huivi ja takin alle laittaa villapaita.
Ja sitten ne kukat! Zürich on todellakin puhjennut kukkaan. Magnolioiden hiipuessa tulee aina hieman haikea olo, nytkö se on jo ohi, kunnes silmä löytää uudet ihanuudet, monet upeat kirsikat, juuri nyt ne pallomaiset rykelmät, jotka koristavat myös kotikylän aukion reunaa.
Päärynöissä ja kirsikoissa näkyy olevan kukkia tiheikön lailla, hommia on kokonaiselle pölyttäjien pilvelle. Meidän pikkuruinen hapankirsikka on kuin valkoinen, kukkaisa hahmo, joka moikkailee pitkillä tuulessa heilahtelevilla käsivarsillaan. Ja se tarkoittaa kirsikankukkajuhlan hetkeä. Piknik-liina nurmelle, sushit esille ja Saharan pehmentämässä lämmössä, kirsikan vieressä, nautimme kesästä – siis keväästä, tietenkin.
En resumen: En Zurich las temperaturas se cambian de un día al otro: hoy verano, mañana invierno. Pero los arboles de manzana, pera y cereza floreciendo, están más bonitos que nunca!
Kurzgesagt: Wunderschöne die blühende Fruchtbäume. Und das Wetter? Verrückt wie immer im April.
Kirkkaan sininen taivas, valkoiset ja makealta tuoksuvat magnoliat, pyöräily kaupunkiin, kävely kukkapuiden alla, kirsikkapuiden keskellä, leivos ranskalaistyyppisestä Garde-Manger patisseriesta, sinne tänne haahuilua, aurinkolasien asettelua, lämpöä selässä. Se oli sunnuntain suunnitelma.
Ja koska sää, niin myös mutta. Yritän tästä kaivaa sen kultareunuksen, enkä edes väkisin. Olihan päivä melko joutava, hidas aamu, päiväunet, sateen ropinaa ja harmauden pehmentämää oloa. Ei sellaista kirkasta kevään iloa, voimasysäystä lihaksissa. Jossain välissä taisin saada aikaan järjestystä ja listoilta pari asiaa pois, se oli hyvä ja lonksahdutti olon lähtösuuntaan. Katselin ikkunasta sadetta ja laitoin takin päälle, hupun suojaamaan hiuksia.
Vaaleanpunaisen kirsikkapuun edessä keltainen postilaatikko kirkui väärää kohtaa. Äiti ja pieni tyttö olivat laittaneet ykköset päälle, korkkarit ja mustat sukkahousut, huulipunaa, kiharretut hiukset ja kauniit mekot. Isoa kameraa kantava antoi ohjeita, kuinka poseerata niin että postilaatikko jäisi piiloon. Puu on hetken verran kadun koristehelmi.
Puistossa valkoisten magnolioiden rivi – niiden aikaisten, joiden terälehdet ovat sikin sokin ja siksi niin viehättäviä – tuoksui hiekkakäytävän yllä kuin parfyymipilvi. Kukat tuskin erottuivat valkoista pilvitaivasta vasten, vain profiilit erottuivat kuvissa.
Vaaleanpunavalkoisten magnolioiden alle oli asteteltu tuolit ja pöytä. Nuput olivat vielä suppuiset, joistakin karvakuori rapsahtanut auki ja pari terälehteä puski ulos. Tulevat lämpimät päivät saisivat tämänkin upeuden täyteen loistoonsa.
Takaisin kävellessä happi oli tehnyt tehtävänsä, sadekin hiipunut. Yöllä näin leppeitä unia tuulessa heilahtelevista valkoisen magnolian terälehdistä.
En resumen: Así es la primavera. A veces de sol, a veces de lluvia, siempre con flores.
Kurzgesagt: So ist der Frühling. Manchmal sonnig, manchmal regnerisch, immer mit Blüten.
Koko viikko meni aika lailla harakoille. Siinä mielessä, etten todellakaan ollut hyödyksi. Kuten vaikka ahkerat pörrääjät kevätkukissa, joilla on sesonki vakaasti käynnissä. Itse makasin maanantain vaakatasossa kuunnellen mitä vatsassa tapahtuu ja kuumetta mitaten, loppuviikon periaatteessa terveen kirjoissa, töitä vasurilla hoidellen ja päiväunia nukkuen. Se hyvä puoli oli, ettei tarvinnut mennä kauppaan. Ruokaa ei kulunut.
Voimat palasivat kinttuihin perjantai-iltana ja kun en enää pudotellut kuppeja ja kävellyt päin seiniä, tuli tarve päästä ulos. Ihana kevät hurisee jatkuvasti eteenpäin, enkä halua pudota kelkasta, jäädä paitsi. Piti tarkistaa ne ensimmäiset jonkun sortin kirsikan kukat – hyvin kukinta aluillaan. Ja Balgristin valtavat magnoliat – tiheällä karvalla päällystetyt nuput jo rakoilevat. Karhunlaukat peittävät metsänpohjaa ja rinteitä; pitäisi kerätä talteen, jotta saan tehtyä pääsiäisen hitiksi nousseen nyhtöleivän. Siinä vaiheessa, kun valkeat kukat aukeavat, on jo liian myöhäistä.
Ulkoilmasta huumaantuneena energisoiduin niin, että sain myös hoidettua käytävien, nähtävien, koettavien listoilta pois taidenäyttelyn ja yhden elokuvan. Villa Meier-Severinissä on ison lähiseudun taiteilijaryhmän töitä esillä kerran vuodessa ja heräsin siihen huomatessani katiskamateriaalia taivaalla. Ne ovat varmaankin pilviä, ymmärsin. Isossa puutarhassa kimmeltää illalla värikkäitä juttuja, kaukaa ei pysty päättelemään ovatko ne keijukaisia vai kukkasia. Osa kipuaa puunrunkoa ylös, jotkut kasvavat ruohikosta. Yhden tunnistan sieneksi ja toisen kukaksi.
Sisällä on hauskoja ideoita, älykkäitä oivalluksia ja myös töitä, joita en varsinaisesti taiteeksi tunnista. Mutta itseni löysin. Mietin, olisiko vauhdikkaan oloinen pitkäraajainen mekkohenkilö pitänyt tuoda kotiin.
Aldo suhtautui ajatukseen Wim Wendersin leffasta Perfect Days ihan, että joo ei. Yleisten vessojen siivojasta Tokiossa kertova elokuva kuulostaa niin masentavalta, ettei tule kuuloonkaan. Mutta ehkä kevät vaikutti, herätti mielenkiinnon ja astelimme lähes sata vuotta illasta iltaan elokuvia pyörittänyttä Uto-teatteria kohti. Pienen ja kapean sisäänkäynnin perällä lipunmyyntiluukku on sekaisen nuhruinen, vanhanaikainen ja varmaankin alkuperäinen. Siinä seisoskellessa kannattaa nostaa katse ylös, sillä sinisessä kupolikatossa kimmeltävät kultaiset tähdet. Tämä oli varmaankin viimeinen kerta näissä tiloissa; paikka suljetaan kuun lopussa.
Leffa oli juuri sopiva sateiselle sunnuntaille, pienieleinen ja hurmaava. Toimintaleffojen kannattajakin myönsi, että kannatti. Tunnelma jäi kuplimaan aurinkoa useammalle päivälle. Kuuntelen parhaillaan päätöskappaletta, Nina Simonen Feeling Good. Se olkoon tämänkertaisen postauksen äänetön taustamusiikki.
Pörrääjä työssä. A hard working creature.Ekat huitukkamagnoliat auki. The first magnolias.Villa Meier-SeveriniLöysin itseni näyttelystä. (Rachel Duc: The future is unwritten – sarjasta yksi) Found myself in the exhibition Koko paikassa on kaurismäkeläistä nuhruisuutta. The whole place has this certain Kaurismäki-feeling. Viimeinen kerta varmaankin tässä salissa. Most probably last time in this movietheater.
En resumen: La primavera avanza. Fuimos a ver arboles floreciendo, en una exposición de arte (de donde encontré a mi misma) y en el cine (la película de Wim Wenders, Perfect days.). La canción para el feeling de ahora: Nina Simone, Feeling Good.
Kurzgesagt: Wir haben Blumen und Blüten gesehen, Kunst (ich habe mich selbst gefunden) und einen Film (Wim Wenders, Perfect days). Das Stück für das heutige Gefühl:Nina Simone, Feeling Good.
Lähestyttiin Rhäzünsia, kun huomasin jotain puissa. Kiiltäviä syksystä jääneitä lehtiä? Huurretta? Ei, hedelmäpuut kukassa. Sujahdettiin niin nopeasti ohi, etten nähnyt sen tarkemmin, mutta aprikoosit ovat yleensä kevään ensimmäisiä, ehkä sitten niitä.
Ihan arvuutellen lähdettiin matkaan, ei ollut mitään tajua siitä mitä olisi luvassa. Paitsi että aurinkoa oli povattu ja sitä halusin, sillä Zürich oli talvisumun peitossa.
Kuplahissillä selvisi, että tämä on tosi pieni pieni paikka. Käveltiin suoraan hissiin, ei jonoja, ei ihmispaljoutta. Ylhäällä Feldisin kylällä, 1470 metrissä, on varmaan ollut talvea, koska oli hiihtokoulukin. Mutta nyt ei näkynyt lunta kuin läikittäin, vaikka on helmikuu. Sen sijaan puuveistoksia oli pitkin poikin. Taiteellista väkeä nuo feldisläiset.
Vartin matkan tuolihissille voi taittaa myös shuttlebussilla, jos mukana on kelkka tai pienokaisia. Tosi hyvin toimivat järjestelyt näinkin pikkuruisella alueella.
Tuolihississä jalkoja heilutellessani olin vetäistä hyönteisen nenään. Siis hyttysen. Heti perään alkoi nokka valua keväisellä energialla. Kerrankos sitä näinkin, heinänuhaa talvessa.
Yläasema nimeltä Mutta oli pieni tönö kukkulan huipulla. Siihen jäätiin hetkeksi siristelemään silmiä. Vuoria, valkoista, ihanaa valoa, sinistä ja kirkkaan aurinkoista. Kotona olo oli kuin perunanidulla, kalpea ja nuutunut. Juuri tätä piti saada. Raikasta ilmaa, lumen narsketta ja säteitä.
Taputtelin itseäni moneen kertaan olkapäälle, kyllä nyt tuli löydetty helmi. Talvipatikkareitti voisi olla piirun verran kyllä pitempikin, mutta koska jaloissa painoivat vuodenvaihteen virukset ja muut, otettiin nautinnon kannalta. Ja 2000 metrissä lumessa tallatessa tulee hiki pienessäkin mäessä; se laskettakoon urheiluksi. Pikkuisen on alkanut kyteä mielessä lumikenkäily, täällä olisi siihenkin kivat maastot.
Ainut näkymä varsinaiseen sivilisaatioon on melko alussa alas laaksoon Churin kaupunkiin ja lopussa toiseen suuntaan, mitä siellä sitten onkaan. Muuten edessä oli valkoista ja sinistä, kimmeltävää lunta ja taivasta. Ja bongattiin myös huippuset, jotka ovat selvästikin sveitsiläinen versio Lapin Nattasista, jos tiedätte.
Puista oli karissut jäätynyttä lunta, kuin kristalleja, hangen päälle. Jänisten jälkiä näkyi myös siellä täällä, mutta yhä vieläkään en ole tavannut ainuttakaan pitkäkorvaa Sveitsissä.
Yhdet leivät syötiin hangessa istahtaen, toiset penkillä. Aurinko lämmitti niin ihanasti, että raukeus valtasi jäsenet. Onneksi heti jälkimmäisen tauon jälkeen oltiin jo Skihüttellä, jonka pihalle oli levitetty lepotuoleja ja pöytiä penkkeineen. Istuskeltiin vielä hetki kahvi tekosyynä. Tällä mökillä voi myös yöpyä ja tietenkin ruokailla. Ruokalista oli melko perinteinen, mutta selvästi modernilla twistillä, kaikki näytti herkulliselta. Pahus vain, että oli juuri tullut syötyä eväät.
Ennen hissiasemaa on myös talven jäädyttämä luistinrata ja jos omat hokkarit jäi kotiin, täältä voi lainata. Nyt meneillään oli curling-peli, joten luistelut jäi toiseen kertaan. Sillä tänne palaan. Viimeistään ensi talvena.
FeldisTäällä tehdään puutöitä. Some woodart in Feldis.Kyltti näyttää vasenta reittiä, kello keskimmäistä, osa lähti suoraan oikealle. Which way choose?Churin kaupunki pilkotti alhaalla. The town of Chur down in the valley.Metsäneläin liikkeellä. A creature of the woods hopping away.Sinistä valoa. Blue light.Lumikengillä pääsisi edessä olevalle kumpareelle. You could climb the hill with snowshoes. Olisivatko nämä Lapin Nattasten Sveitsin versiot? In Lapland there are Nattaset-peaks, this might be the Swiss version.Tähän jäin hetkeksi. A moment to sit.Ihan hyvät lounasmaisemat. Pretty ok this lunch view.Skihütte, missä voi yöpyä ja saa myös sapuskaa. Skihütte, where you get some snack and there´s also a possibility to stay overnight.Kahvetta vuoristomaisemalla. Some coffee with a view.Täältä löytyy myös luistinrata. Ihan vain pakkasen ylläpitämä. There´s also a ice skating track.A natural one.Kuplahissin sumean ikkunan läpi näkyy ihmeellinen jokimaisema. Through the blurry gondola window we saw a view of contrasts.
En resumen: Encontré un lugar perfecto para un paseito corto en el invierno en las montañas, cerca de Rhäzüns.
Kurzgesagt: Ein perfecter Ort für eine entspannte Winterwanderung nahe Rhäzüns.
Takaisin kotona tuntuu kuin olisin kulkenut valovuosia, menneessä, nykyisyydessä, talvessa ja keväässä. Suomi otti vastaan arktisena ja noviisit tunnisti koneessa siitä, että kamerat filmasivat teatraalisen saapumisen, kentän, jota ei pyryltä nähnyt ja hermostuneista naurunpyrskähdyksistä, sillä koneesta ei päästy ennenkuin lumi oli lapioitu portailta.
Sveitsissä kukkivat lähtiessä lumikellot, valoisuus loi jo keväistä kajoa ja vuodenvaihde oli todellakin mennyttä. Helsingissä tultiin takaisin jouluun. Koristevalot loistivat paikoillaan ja kaduilla vallitsi rekikeli.
Matkamessuilla oli valtavasti porukkaa, sää ei selvästikään estänyt suomalaista hankkiutumasta haaveilemaan matkoista. Suomen Sveitsin Ystävien ständillä sateli kysymyksiä vaikka mistä, eniten patikoinnista ja junamatkoista, mutta myös kiinteistökaupoista ja miten pääsee Reinin alkulähteille.
Ja jotta talvikokemus olisi täydellinen, keli lauhtui yössä niin, että jalkakäytävät ja sivutiet olivat yhtä luistinrataa. Käveltiin silti märässä Helsingin ja Kotkan loskassa, jäisillä, toisinaan hiekoitetuilla jalkakäytävillä, nähtiin meriveden raidoittama jäänpinta ja keltaisia hyytelösieniä, keltahytyköitä, pajun rungossa. Tammikuussa. Suomessa.
Luminen polku vei Kotkansaaren Mansikkalahteen ja “Here ends Europe” -kyltin luo, joka on tätä nykyä vieläkin ajankohtaisempi. Sitä mietittiin hetki. Ja menneitä taisteluja Ruotsinsalmessa.
Ennen nousua Zürichin koneeseen tuli olo, ettei ole lähtöä ilman laskiaispullaa. Se näytti herkulliselta, mehevältä ja runsaasti täytetyltä. Kunnes haukatessa muistin, että moni pulla päältä kaunis. Hilloa oli nimeksi ja kermasta puuttui sokeri. Älä koskaan siis luota vieraaseen pullaan. Vain omaan ja äidin.
Mannerheimintie. The main street in Helsinki.Eduskuntatalon portaita ei näköjään lapioida kauttaaltaan. Parlament house has a lot stairs that need to be kept clean of snow.Jouluinen fiilis. Pretty Christmassy feeling.Tuiskussa. In snowstorm.Aurinko osui Kotkan vesitorniin. The watertower of Kotka in sun.Näitkin herkkuja syötiin, kala- ja kasviversiot. Very much delicatessen, in front the vegetarian versions.Sinivalkoista. Blue and white.Äidin pullakranssi. Mum´s bun.Keltahytykkä. Tremella mesentericaKaunissaari. Vettä jäällä. Water on the ice.Moni pulla siis päältä kaunis. You can´t judge a bun by it´s cover. Tuttu profiili. This is a mountain profile I know.
En resumen: En Finlandia llegamos a un invierno de verdad, lo que se convirtió en un clima de calles de hielo. Eso es algo, que en Suiza pocas veces se ve.
Kurzgesagt: In Finnland haben wir nochmals den Winter gefunden.
Täällä on siis pakkailut meneillään, Helsingin matkamessut odottaa. Jos olet hoodeilla ja Sveitsi kiinnostaa, paikalla on myös Suomen Sveitsin Ystävät ja minä myös, lauantaina kahteen asti.
Viikonloppuna kävin hakemassa tuoretta tuntumaa alppimaisemiin, että on mitä kertoa. Zürichin lähellä Walenseen yläpuolella on meidän perinteinen uudenvuodenretkipaikka, reitti on lyhyt ja mahtuu hyvin yhteen iltapäivään. Vuodenvaihteessa oli vain niin surkeat kelit, että lykättiin hommaa parilla viikolla.
Tästä on blogissa ollut aiemminkin puhetta, mutta edellisiin reissuihin verrattuna nyt oli kyllä tungosta, siis parkkipaikkateknisesti. Jo alhaalla Weesenissä, ennen mutkittelevaa nousua ylös Arvenbüeliin, oli parkkikyltit punaisina, kaikki täynnä. Otettiin riski, mutta Amdenissa tuli stoppi, auto piti jättää sinne. Matkaa oli vielä viitisen kilometriä ja bussipysäkillä porukkaa ainakin kahden lastin verran suksineen ja kelkkoineen plus lumikenkineen. Moni tuntui ihmettelevän, ettei busseja ole tiheämmässä tahdissa, kun keli oli upea pitkän surkean jakson jälkeen. Tuskin tuli yllätyksenä, että kaikki halusivat lumeen ja aurinkoon.
Joka tapauksessa ylös lähtöpisteeseen päästiin ihan sutjakkaasti ja ilmeisesti busseja lisättiin, takaisin tullessa niitä kulki jo tuplamäärä normaaliaikatauluun verrattuna.
Lumi narskui jalkojen alla ja kuten monesti ekoilla talvipatikoilla, vaatetta oli ihan liikaa. Pilvisessä ja sumuisessa säässä Zürichissä tarvitaan enemmän lämmikettä kuin auringossa vuorilla taivaltaessa. Toppahousut voi todellakin jättää kotiin, ohuita voi kyllä olla pari kerrosta. Takki lensi lanteille kädenkäänteessä ja lopulta olin välikerros auki ja silti selkä märkänä.
Lunta on tullut aika lailla ja lämpötilojen vaihtelut nostivat heti lumivyöryriskin tappiin. Tällä reitillä ei ole isoja seinämiä vieressä, mutta lumikenkäilijöitä varoteltiin matkan varrella.
Yleensä tykkään rengasreiteistä, mutta tämä eestaas polku on niin kaunis, molempiin suuntiin, ettei haittaa. Päätepiste ylhäällä on risti, jonka luota näkyy alas Toggenburgin alueelle. Säntisin vuori on vasemmalla ja kuulut Churfirstenin huiput oikealla. Yhdelle näistä, Selunille, kipaistiin aikamoisella kiireellä kesällä.
Yleensä olen hurjan nälkäinen retkillä, nyt pistelin lempiyhdistelmääni, Tartex-suolakurkkuleipiä, vähän puolipakolla, mutta kahvi ja kaakku houkutteli. Vorder Höhissä on kesällä lehmiä ja jonkinlainen vaja tai tallirakennus oli valjastettu talveksi meidän kaksijalkaisten käyttöön. Moottorikelkalla oli roudattu juomista, kahvista viiniin, aprikoosikakkua, mantelisarvia, makkaroita ja juustoja nälkäisille. Sisällä oli vain myynti, ulkona auringossa istumapaikat.
Vorder Höhi on sola, joten viima on lähes aina aikamoinen. Moni näytti hytisevän auringosta huolimatta. Takaisin lähdettiin sutjakkaasti heti kahvin jälkeen. Säteet lämmittivät kävellessä, alamäki tuntui mukavalta ja ne valkoiset huiput; aina niin uhkeita.
Tähän jäi auto. The car had to stay in Amden.Lunta, aurinkoa ja vuoria. Snow, sun and mountains.Tästä lähdettiin kesällä talon takaa vasemmalle, nyt suoraan eteenpäin. This was the turning point in summer, went left instead of climbing up. Lumivyöryjen mahdollisuus, josta tästä lähtisi lumikenkäillen eteenpäin. Avalanche risk.Oikealla Selunin huippu, sinne kivuttiin vastakkaiselta suunnalta kesällä. Peak of Selun on the right, that´s where we climbed in summer.Lipun voisi ehkä vaihtaa. New flag might be good.Sisältä saa sapuskaa. If you are hungry, there´s cake, cheese and sausages inside.Aprikoosikakkua ja -sori- karmeaa kahvia. Apricot cake was good, but the coffee pretty awful. Sitten takaisin. Then back.Iglu.
Tilannekatsaus: lantut ovat ikkunalaudalla värjöttelemässä, koska jääkaappiin ei mahdu. Jossain vaiheessa niistä muotoutuu laatikko. Porkkanat: sama tilanne. Kuusi: sekin värjöttelee, metsässä kai. Sille on kyllä jo kohta, mutta vihreää ei vain näy. Kynttilät: sytytetty. Ei siis kuusen, koska asia vielä vaiheessa. Tontut: pari on kivunnut lipastolle. Pikkujoulut: ei tällä kertaa. Joulutortut: muutama vatsassa, loput pakastimessa. Glögi: lämmittämättä ja testaamatta. Suklaatit: jatkuva laatututkiskelu meneillään. Kiire: no eipä juuri. Tästä alkaa nimittäin virallinen rauhoittuminen. Joulu tulee joka tapauksessa.
Hengitä hitaasti nenän kautta syvään, niin että se tuntuu palleassa – mitä tunnet? Jos alat pärskiä sadevettä jo heti ensimmäisten sekuntien aikana, olet jyvällä. Entä sukat? Onko varpaat kosteat? Parempi, jos nilkkaa myöten märät, pesusienen tyyppisesti, pienen hytinän kera. Tältä nimittäin tuntuu zürichiläinen joulukuu. ,Limmat-jokeen virtaa jostain korkeammalta vettä niin että laineet loiskuu ja joutsenet ovat lipsahtaa jalkakäytävälle. Lumet sulavat täyttä häkää vuorilla, eikä kaupungin tauoton sade auta asiaa.
Litsläts kadulla, litsläts joulutorilla. Kojut ja niissä värjöttelevät, takkeihinsa kietoutuneet myyjät, kuin turpeat perhoskotelot, ovat surkean yksinäisinä harmaassa ja hämärtyvässä illassa. Valot näyttävät missä on oaasi, se mistä löytyy lämmintä juomaa, mutta kukapa jäisi värjöttelemään märkään?
Lapset laulavat tavaratalon katoksen alla, reput mytyssä lätäkön vieressä. Jouluhuumaa nostatetaan yhteen ääneen, ponnekkaalla Frohe Weihnachten! Ohikulkijat luovat ihmetteleviä ja pikkuisen surkuttelevia katseita.
Onneksi on jouluvalot, sillä ne taittavat ankeutta; oikeastaan alan viihtyä, jos ei oteta lukuun nilkan syvyisiä lammikoita ja rännistä niskaan kaatuvaa suihkua. Käyn haalimassa joulujuttuja, niitä pieniä lisukkeita, jotka vain minä tiedän haluta. Ainakin siltä vaikuttaa. Sillä silliä, ei, sitä ei enää ole valikoimissa. Miten olisi tuoretiskistä Matjess? Juuei – missä ne sillipurkit on? Eei, ei mene enää kaupaksi, niistä on luovuttu. Mutta kaviaaria, monenmoista mätiä ja lohta löytyisi.
Lanttupuolella on myös haastetta. Löydän rypälemäisesti kasvavia sieniä, meksikolaisia tamaleksia ja pakastettuja hummereita, mutta en lanttuja. Paitsi että löydän, mutta silmä ei heti ymmärrä mitä näkee. Puhtaanpuhtoiset puolentoista nyrkin kokoiset ihanat keltaiset möllykät ovat keossa muiden juuresten vieressä. Siitä ei selvästi kukaan ole ottanut yhtäkään. Sivelen lanttua onnellisena ja pitelen sitä kokeeksi kädessä; en muista kuinka paljon niitä oikeastaan tarvitsen, vain sen, että ohjeen kolme kiloa on liikaa. Laitan lantun puntariin ja kiljaisen äänettä. Kilohinta on 12,5 frangia, euroissa yhden enemmän. Ei, ei tule kauppoja.
Sade yltyy ja tuntuu keskiyöltä, kun harpon lätäköstä toiseen, kaupungin läpi, värikkäiden tähtien ali, valopisteestä toiseen, hehkuviinin ja fonduen tuoksua seuraillen. Bussissa unohdun ajatuksiini, kun on aika jäädä pois. Sateenvarjon kärki tarttuu hanskoihin ja kassi putoaa lattialle, kun yritän pyyhkäistä sovelluksesta punaista palloa vasemmalle matkan päättymisen merkiksi. Kerään kamani ja poistun nenä tippuen. Pimeähköllä pysäkillä seison hetken kokoamassa itseäni. Seuraava valo, sitä kohti.
En resumen: Estamos hundiendonos en la lluvia, pero las lucesitas de navidad nos guían.
Kurzgesagt: Wir versinken im Regen, aber die Weihnachtslichter begleiten uns im Dunkeln.
Pala Suklaata 