Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.
Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.
Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.
Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.
Playa FrijolarPlaya Uvita
Hän kalastaa. Fishing.Nämä kerättiin. Picked these up.Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen. River delta by Playa Grande.Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.
Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.
Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.
Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.
Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.
Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.
Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.
Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.
Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.
Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.
Lounas Arenalinjärvellä. Lunch by lake Arenal.Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa. This was by the national park und luckily no paymentlike by the previous one. Täällä majoitutaan. Rincon de la Vieja lodge.Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia. The leafcuttingants were cutting flowers for a change.Hän viilentyy. Dipping into water.Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi. Posing, so that you get the idea of the size of the tree.Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. After the forest open path and burning heat.Pulahdus veteen. A dip to the water.Ficus aurea kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. Ficus aurea strangels the hometree with it´s airroots.En ollenkaan jännitä käärmeitä. Not at all being nervous because of the snakes.Tropiikin ilta. The night in tropics.Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot! The foto is like a painting, but look at the bats!!Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa. Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.Kattilallinen kuumaa kuplivaa. A pot full of hot bubbling stuff.Hevosia polulla. Horses on the path.Sehän on pöllö! It´s an owl!Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen? Would you go to this hot spring.Kuumia kuplia. Hot bubbles.Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla. Pretty refreshing!Floating relaxed, not tense at all.
En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.
Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.
Fortunasta vie Monteverdeen ihan hyvä tie, kiertäen Arenalinjärven. Mutta me luonnollisesti valittiin se, mistä ei ole takeita, missä saattaa olla maavyöryjä viime päivien asiaankuulumattomien sateiden jälkeen ja joissakin virtasi tavallista enemmän vettä.
Tiedettiin, että matkalla on yksi leveämpi ja vuolaampi joki ylitettäväksi ja paikallisilta saatiin hyväksyvä nyökkäys mitä autoon tulee. Aldo kahlasi varmuudeksi toiselle puolen, kartoitti reitin ja sitten menoksi.
Keinahdellen ja nytkähdellen, kuin mursu vedessä, etenimme kohti viimeistä koukkausta ja kuivaa maata. Joku oli laittanut merkeiksi kaksi kiveä, siinä apu ylittäjälle.
Se että joista ei karttatiedoissa mainita ei ole mitään ihmeellistä, tälläkin reitillä niitä oli lopulta viisi. Autovuokraamosta muistuttivat painokkaasti, ettei ajokkia tulisi viedä mereen. Kuuliaisina ihmisinä tottelimme. Jokihan ei ole meri. Joka tapauksessa jalat säilyivät kuivina, eikä auto jumahtanut kertaakaan keskelle jokea.
Kuivalla malla tien laidassa löyhytteli kaksi korppikotkaa siipiään. Saalista ei näkynyt, mutta jotain oli varmaan lähellä, koska mustia hahmoja lenteli ylempänä muutama lisää. Kummallinen vapauden tunne ajella kuoppaisella tiellä vihreän keskellä, seurana vain metsän vakioasukkaita.
Matka seuraavaan etappiin Monteverdeen ei ole kilometreissä pitkä, mutta tien kunto venyttää sitä jonkin verran. Ylväänä tuulessa seisovan tuulimyllyrivistön paikkeilla oltiin jo korkeammalla ja reittikin sileämpi, mukavampi munuaisille. Pysähdyttiin ottamaan kuvia harjanteella ja puhuri oli sitä luokkaa, että oli vaikea seisoa pystyssä. Pelkäsin kameran lentävän pusikkoon ja laitoin Aldon ottamaan todistekuvan siitä, että olimme päässeet tänne asti.
Monteverde on pikkuruinen seikkailu- ja ekoturismiin keskittynyt paikka. Käytiin tarkistamassa, onko vanha tuttu ravintola yhä hengissä tai pikemminkin onko puu pystyssä. Kuppila on näet rakennettu valtavan puun ympärille. Tarjoilija joutui joka kerralla kyyristymään oksan alta päästäkseen taaimmaisiin pöytiin. Tuuli pyyhki täälläkin sellaisella otteella, etteivät salaatit olleet kestää lautasilla. Palelin tropiikissa takista huolimatta.
Auringonlaskun jälkeen käytiin sademetsässä etsimässä nukkuvia käärmeitä (kaksi kaikkein myrkyllisintä) ja lintuja, sammakoita, hyönteisisiä ja vyötiäinenkin osui kohdille. Silti kohokohta taisi olla lehteä muistuttava hyönteinen. Se maastoutui täydellisesti.
Päiväretkellä puiden latvojen keskellä ylitettiin kuusi riippusiltaa. Rengasreitti lintujen näkökulmasta oli viehkeä; metsän runsaus, sateen lähestyminen, kaikki suurta ja mahtipontisen pehmeää. Tuhatjalkaisia vipelsi siellä täällä, muita otuksia emme tavanneet. Missä olivat linnut? Perhoset?
Aldo tutkii jokipohjaa, että pärjääkö auto. Aldo investigating the river to check if our can can manage the drive to the other side.Arenalinjärven seutu on rehevää. The nature around Arenal lake is abundant.Korppikotka hengailee. A vulture is hanging around.Keski-Amerikan Sveitsi. Switzerland of Central America.Meri? The sea?Puun ympärille rakennettu ravintola. A restaurant around a tree.Kasviscasado. A vegetarian casado.Vihreä pallo keskellä on nukkuva lintu. A green ball in the middle is a sleeping birdy.Lehti keskellä onkin hyönteinen. The leave in the middle is an insect.Aamiaishuone banaaninlehtien keskellä. A breakfastroom in the middle of bananaplants.Hyvin täsmällisesti rei’itetty. Nice pattern, who ever is eating this.
En resumen: Monteverde siempre es bonito, esta vez también de mucho viento. Llegamos pasando 5 rios y logramos quedarnos en la carretera apesar del viento de tormenta.
Kurzgesagt:Monteverde ist immer schön, das Mal auch sehr windig. Aber wir haben es gesachafft dorthin zu fahren durch Flüssen und Sturm.
Kuuma on sitä luokkaa kuin fööni puhaltaisi jatkuvasti täydellä lämmöllä ihon lähellä. Costa Rican matka on jo jatkunut Tyynenmeren rannalle, mutta ensin tehtiin siis lenkki pohjoiseen, Arenalin tulivuoren luo, sieltä toiselle tulivuorelle ja palattiin vajaaksi viikoksi takaisin pääkaupunkiseudulle. Seuraava reissu vei etelään Tyynenmeren rannikolle ja sitä myötäillen ollaan noustu kohti pohjoista.
Läppäri polttaa jalkoja ja muutenkin letargia on sitä luokkaa, että blogin päivitys laahaa perässä. Mutta kuvia on jo enemmän kuin pilveen mahtuu, joten jaan saalista hamaan tulevaisuuteen asti, kunhan olen kylmemmillä leveyspiireillä.
Arenalin tulivuoren hotspot on Fortunan kaupunki, mutta me yövyttiin Arenalin toisella puolen El Castillossa. Laiskiaisretkiä on useampikin seudulla ja päädyttiin yksityiselle. Perheellä on hehtaareittain tiluksia, osa siitä varattu laiskiaisten suojeluun. Poluille ei pääse yksin ja säännöt on tiukat, edes hyttyskarkotetta ei saa laiskiaisten alueella käyttää.
Jouduttiin pieneen väittelyyn siitä, pitääkö minun maksaa turstihinta vai paikallinen summa, kun muu perhe pääsi puolella dollarimäärällä. Ei auttanut kuin kaivaa kuvetta. Tasapuolisuuden nimissä minusta meidän kaikkien kuuluisi maksaa ulkomaalaisen summa, koska asumme maan ulkopuolella. Mutta se, jolla on costaricalainen henkilökortti, on oikeutettu edullisempaan sisäänpääsyyn.
Oppaalla oli mukana kunnon kaukoputki; tavan kiikareista oli niukasti hyötyä. Joukkoon liittyi kymmenien metrien ajaksi uusi joukon johdattaja, ties mikä trooppinen riikinkukon sukulainen, joka tepasteli tyytyväisenä raivatulla polulla.
Laiskiaisia on muuten kahta sorttia, kaksi ja kolmisormisia. Kasvot ovat myös erilaiset, jälkimmäinen näyttää hymyilevän.
Muiden tähyillessä laiskiaisia itse hihkuin esteettistä täyttymystä tarralehtien takia. Ihan valmista designia, koristivat upeasti puunrunkoa.
Tukaanit löysi Aldo. Kuvat linnuista eivät ole ihan tarkkoja, sillä kontrastit on mahdottomia ja kännykän kapasiteetti rajallinen, sitäpaitsi otukset liikkuvat. En ehkä sittenkään pärjää vielä luontokuvaajana.
Lounaalla löysin onnekseni kasvisfajitakset. Kasvisruoka ei ole mikään itsestáäselvyys ja yleensä lähinnä turisteille suunnatuissa paikoissa ja tuplahintaista. Perinteiset casado-annokset on liha/kana/kala vaihtoehdolla.
Käytiin vielä Fortunan putouksella, joka on lähellä, mutta 400 askelmaa alaspäin. Oli todella kosteaa ja lämmintä ja ohjeissa kehotettiin raskaana olevia sekä astmaatikkoja välttämään putousta. Luonnostani kovakorvaisena en piitannut neuvoista (Alpitkin on noustu, joten miten 400 rappusta voisi olla ongelma). Tykkään enemmän putouksista, missä on vähemmän infrastruktuuria ja porukkaa, mutta haluttiin virkistää Hiljan muistoja, jotka olivat haalistuneet ajan kanssa. Putouksellekaan ei päässyt maksutta, kuten ei juuri minnekään, mutta täältä saatavat varat sentään käytetään Fortunan kaupungin asukkaiden hyväksi.
Putouksella voi uida, mutta meillä oli aikaa hintsusti, puisto oli menossa kiinni, joten vain kahlattiin virrassa paikallaan pysyttelevien kalojen luo. Ja sitten takaisin niitä portaita. Nousu ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen. Mutta se hikimäärä, mikä valui reisiä ja vatsaa pitkin oli merkittävä. Sademetsää todellakin.
Oppaalla on kaukoputkin matkassa. The guide had a telescope.Hän vei oppaalta paikan. He was our guide for a while.Laiskiainen. A sloth.Syömässä. Eating.Tukaani. A tucan.Helikonia. A heliconia.Tarrakasvi. A sticker plant.Guanabana, sanoo Aldo, mutta olisiko Guava? Guava, I think.Lounas. Lunch.Fortunan putous. The waterfall in Fortuna.Jokivarsi on ihan sademetsää. Pure rainforest.Me tässä. We here.Splash.
En resumen: Fuimos a ver los perezosos y la catarata en Fortuna. Nuestro guia en el comienzo era un pajaro desconocido y el resto de la vuelta un mae con un telescopio. Por dicha, sin el no hubieramos encontrado ni un perezoso, que se esconden en la vegetación.
Kurzgesagt: Wir haben in Fortuna die Faultiere beobachtet, zuerst mit einem Vogel vorne auf dem Regenwaldweg und dann mit dem zweibeinigen Guide.
Sisällä +15, siihen on tultu. Ihan vapaaehtoisesti, kylläkin, mutta silti vahingossa. Patterit on pienellä lämmityskulujen takia ja ne jää jumiin, jos termostaattiin ei vähään aikaan koske. Ja sitten tarvitaan villasukat, pari villapaitaa ja tietokoneen ääressä istun toukkana peittoon kääriytyneenä.
Ulos lähtiessä poistan kerroksia, lenkille tarvitaan vain ne normaalit. Pari pakkasastetta ei päätä huimaa, mutta luonto alkaa kangistua.
Virtaavaa vettä on joka reitin varrella; sivuille on kangistunut vihreitä lehtiä jääkerroksen alle, joesta pistävistä oksista roikkuu talttamaisia jääpuikkoja ja putoukset, ne ovat suuria pakkasen taideteoksia. Sahalaitapuikot rivissä rinteessä, ryhmyläiset sammakonkutua imitoiva jääpallermatto tyynemmässä suvannossa, suihkeen ja roiskeen keskellä muhruista jääseinämää.
Ja se pieni läpinäkyvä jääpallo, kupla, joka oli jäätynyt oksan ympärille, pinnalla pieniä lumihiutaleita! Sattuman tuottama koriste-esine.
Kirsikka, joka jo ehti innostuia kukkimaan on hieman huonovointinen. Nuput ovat valmiina odottelemassa seuraavaa lämpöaaltoa; tuleekohan tähän tänä vuonna lainkaan satoa?
En resumen: La naturaleza se está congelando, pero yo no.
Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.
Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.
Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.
Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.
Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.
Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.
Yhtä sumua. Foggyon the way.Sumu jäi alas ja ollaan huurrerajalla. We left the fog behind and are there, where white frost covers the grass.Talviurheilurinne. Slope for wintersports.Tämä on jo lupaavaa. This is promising.Ylhäällä Melchseen asemalla. Up by the Melchsee cablecar station.Hissi vetää suksiporukkaa kohti rinnettä. A lift pulls the skiers etc towards the slopes.Tyytyväistä porukkaa. Very happy to be here.Talvipolku on osittain märkä. A bit wet this winterhiking path.Maistuisko sullekin? Kuivamakkaraa särpimeksi. Would you like some?Bündner Gerstensuppe eli Graubündenin ohrakeittoa nakeilla. Soup from Graubünden with sausages.Pilkkijät Melchseellä. Icefishing on the lake Melch.Täyttää hoipakkaa tunnelin läpi vanhalta hissiasemalta uudelle. Through a tunnel from the old cablecar station to the new one.Sehän on leskenlehti. One of the first Spring flowers.
En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.
Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.
Vuosi mennä sujahti ja eipä voi muuta kuin sanoa, että tuntuu hyvältä aloittaa uusi. Pientä inventaariota tein ja tajusin, että olin noussut vertikaalimetrejä jalan ja pyörällä maratoonin verran. Toisaalta ei ihme, kun jo pelkästään kotoa lähtiessä on edessä aina mäki jompaan kumpaan suuntaan.
Uudenvuoden aattona on ollut tapana käydä ennen kuplivan poksahdusta jossain pikaisella retkellä, laittaa jalat lumeen kokeilla talvea. Viime vuoden Arvenbüelin talvipatikkareitti Walenseellä on kiinni, joten se siitä ja monesta muusta lähipaikasta. Lumi on tänä vuonna luksusta.
Flumserbergistä löytyi kuitenkin sopiva pätkä; ei liian kaukana, eikä liian pitkä, jotta ehdin tänä vuonna vielä kotiin. Mukana oli uudenuutukaiset alustat, joille istahtaa vaikka märälle sammalelle, jos niikseen tulisi, sillä tällä kertaa en kävelisi nälissäni yhtään metriä. Siitä oli pyörälenkiltä ja muilta riittävästi viime ajoilta kokemusta. En toimi, jos ei ole energiaa ja jälkeenpäin olen sekä hapoilla, että täysin letku.
Siinä missä laskettelijoille on ruutattu rinteeseen uutta lunta, oli kävelyreitillä täysi kevät, jäätä ja vettä. Ylöspäin täytyi todella tarkkaan katsoa minne laittoi jalan, jotta vetoa olisi riittänyt. Vieressä oli monin paikoin metsää ja sammalikkoa, minkä kautta kiertää ja metrien karttuessa alkoi polku olla sohjoisen jälkeen pitävän luminen.
Tuntui hurjalta kävellä vihertävien niittyjen keskellä; yllä jyräsi hissejä, ihmisiä suksineen ja talvivarusteineen, me keväässä.
Seebenalpin hotelli-majatalon luon pari pientä järveä kimmelsivät pilvisumun takaa yrittävässä heikossa auringossa. Jälkimmäinen, Heusee, on 1620 metrissä ja täälläkin vesi lainehti tuulessa jään päällä. Silti tällä korkeudella oli jo sentään valkoista, vaikka monissa lähteissä väitetään, ettei Sveitsissä ole lunta kuin 2000 metrissä. Sohjoistahan tämä oli, mutta lunta.
Eväät pisteltiin penkillä järven sivustalla, kahville mentiin järvikierroksen jälkeen ravintolan terassille. Kevätvarusteissa ja vain lievässä auringossa oli niin lämmintä, etten koko reissulla tarvinnut hanskoja.Ylös noustiin treenipaidoissa hikoillen; omassani oli kyllä pitkät hihat.
Paluumatkalla ohitettiin laskettelurinteen ja patikkapolun risteyksessä pari laumaa hiihtokoululaisia. He jatkoivat eteenpäin valkoista raitaa vihreän keskellä. Kotiin ajellessa mittari näytti +14.
2022Tässä lumet. This is all the snow at this point.Walensee ja taustalla pikkuruisena Zürichinjärvi sekä vieläkin pitemmällä Saksaa. Lake Walen and after that in the background Lake Zurich and maybe even Germany.Polttopuut järjestyksessä. The firewood well organized.Tämä tuntuu oikealta ja melkein talvelta. This feels right and almost like winter.Laskettelijoita paussilla terassilla. Some people got here with skies.Heusee 1620 m. Lake Heu 1620 m over seelevel. Jää sulaa. The ice is melting.Vuoristohotelli Grossseen luona. The mountainhotel by lake Gross.Me. That´s us. Hiihtokoululaiset. The ski school kids.Talvella on selvät rajat. The winter has it´s clear limits.Ja taas ollaan keväässä. And we are again in Spring.
En resumen: Esta es la situación triste en más on menos 1600 metros en los Alpes Suizos. Muy poca nieve y en el 31.12 hacia un calor primaveral. Esperémos que vuelva el invierno. En todo caso, lo pasamos muy bien en nuestro paseito tradicional del año nuevo, esta vez en Flumserberg.
Kurzgesagt: Traurig ist die Situation in den Bergen, eher wie im April. Trotzdem haben wir unsere traditionelle Wanderung vom neu Jahr im Flumserberg genossen.
Sain sunnuntaina kuningas- tai kuningataridean yhdistää joulutorit kuntoiluun. Pyörällä liikenteeseen, matka ei maksa tai saastuta, lihakset liikkuu ja perillä odottaa kuuma juoma.
Aloin yhdistellä tekemisiä, sillä nämä viikot ennen joulua tuntuvat aina liian lyhyiltä. Eikö adventtiaikaan voisi liittää puolet marraskuustakin?
Joka tapauksessa kypärä päähän, kaikki takin alle mahtuvat kerrokset päälle ja mäkeä ylös aurinkoa siristellen. Ensin pienelle vuoriselle Pfannenstieliin, sitten mäkeä täyttä hoipakkaa alas kohti rasvaisia markkinaherkkuja, näin pläänäsin.
Aurinko kultasi lehdet ja joessa pärskyi vesi. Zoomailin putousta, kun vierestä pörähti pyörä alamäkeä vauhdilla ja kuulin sveitsiläisen “Hoi!”, joka ehkä sittenkin oli “Moi!”. Selästä päätellen kuka tahansa maastopyöräilijä mustissa vaatteissaan, mutta ehkä Satu; lähimetsän todennäköisin suomalainen.
Ylhäällä vuorella istahdettiin hetkeksi tutkimaan paluureittiä. Puhelimen kartta ehdotti isompia teitä ja Zürichinjärven puolelta koukkausta, Aldo oli Greifenseen ja metsäpolkujen kannalla. Mentiin aluksi kartan neuvojen mukaan, sitten Aldon, tultiin kahdesti samalle metsämökille ja minä olin jääpuikkona.
Vuoren +3 astetta ei ollut ongelma noustessa, mutta kun korkeuseroa on 600 metriä, ylämäessä kostunut paita on alas ajaessa todella kylmä ja kolme muuta kerrosta liian vähän. Ylimääräisen fleecin halusin jättää torille, silloin tulisi jälkihytinä. Pysähdeltiin vähän väliä tsekkaamaan sijaintia ja reittivaihtoehtoja ja siinä vaiheessa alkoivat jo varpaatkin jäätyä.
Seuraava stoppi tuli t-risteyksessä puolivälissä vuorta. Viereen parkkeerasi kaksi muuta pyöräilijää, kasvot villapipon ja kaulaliinan sisällä, silti selvästi kylmäisinä, ja heillä oli sama meininki. Puhelin kädessä he tutkivat suuntaa ja äänensävy kohosi. Epäilen, että siinä kohtaa hakukone oli pihalla. Katujen nimet oli väärät ja sijainti hornan kuusessa.
Varttia myöhemmin oltiin kuitenkin jo Zumikonin joulutorin paikkeilla, selvästikin, sillä meidän arpoessa lopullista pysähdyspaikkaa ohi pyrki joulupukki ohjaamiensa hevoskärryjen kera. Kahdesti vaihdettiin paikkaa, aina oltiin pukin ja hirnahtelevan kaksikon tiellä.
Nopea silmäily kertoi karun totuuden torista; ei väkeä, ei ruokaa, ei Glühweinia. Ehkä oli jo liian myöhä. Kylmän karkoitukseen juotiin nopeasti talvinen ja hirveän makea punssikupillinen ja ajeltiin metsän läpi kotiin.
Seuraavana päivänä oman kylän joulutorille mentiin ihan perinteisin keinoin eli jalan. Täällä oli sentään ihmisiä, Glühweinia ja syötävääkin. Usko pysyvyyteen sai vahvistusta, sillä samat myyjät ja samat tuotteet ilmestyvät kuin taikaiskusta samaan kohtaan aina ensimmäisenä adventtina.
Kylän aukion vierustalla uudehkossa pizzeriassa myydään ylikalliita pizzoja, myös kullan kera jos niin haluaa (noin 400 fr kipale). Foodtruck-pisteessä paistettiin tänään vähän pienempiä ja siksi edullisempia peruspizzoja. Ihan ok, mutta yhä ollaan sitä mieltä, että hinnat on todella yläkantissa.
Miesten jumppakerhon pöydän edustalla jono oli jopa pidempi kuin kastanjoiden paahtopisteen luona. Maustettua viiniä kauhottiin pömpelistä kuppeihin ja se oli hintansa väärti, kuumaa sekä ilahduttavaa.
Kojujen välissä nähtiin tuttuja kyläläisiä, torikauppias ja maanviljelijä S. jolta ostan lantut laatikkon, kierrätyskeskusta hoitava pariskunta, koulun opettajia, vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja. Juustoputiikissa maistatettiin viiniä ja ulkosalla oli muuten kaupan suomalaista glögiä.
Gomsin kellonsoittajat olivat matkanneet Zollikoniin jälleen kerran. Sekin porukka alkaa jo näyttää tutulta. Jostain syystä kylän joulutorin tunnelmankohottajiksi tarvitaan Alpeilta lehmänkellot. Tonttuparaatin sijaan kylän ympäri vaelsi punaisiin pukeutuneiden soittajien pitkä letka kellot olkapäillä heilahdellen. Ääni värisytti koko rintakehää, siis minun. Soittajat tuntenevat jyminän kehossa vielä nukkuessaankin.
“Maastopyöräillen joulumarkkinoille” taisi tulla tältä vuodelta testattua. Paperilla hyvä idea, toteutuksessa parantamisen varaa.
Ookkona aurinko? Is that sun I see??Vesi suihkaa. Water flowing down.Tässä pari pähkinää, että jaksaa tulevan nousun. Here some nuts for energy.Pakko pysähtyä, tietenkin kauniiden värien vuoksi. Had to stop on the way to the hill. Ylhäällä! Vuoret on komeat. Up on the hill; the mountains are looking great.Alas läpi maiden ja mantujen. Vähän eksyen. Uphill through the forests. Aika mitätön joulutori. A pretty empty Christmas Market.Markkinoiden tausta on kuitenkin nätti. The background of the market is nice though.Jumppamiehet myy kuumaa juotavaa. The guys of the villages excercisegroup sell hot drinks.Italialaisia pipareita. Italian cookies.Mistelin oksia ja muita kaupan. Mistletoes and other decorations for home.Juustoa tietty. Cheese of course.Kansainvälinen jouluherkku: pizza. International Chrismas goodie: pizza.Tänä vuonna ei ole jouluvaloja, koristeluja puita kuitenkin. This year no Christmaslights, but some decorated trees.Juustokaupassa on kaikenlaista herkkua. In the cheeseshop there´s loads of delicious stuff.Joulukulkue eli Gomsin kellonsoittajat. Cowbells bringing the Christmasspirit to the village.
En resumen: Tuve la idea de andar en bici al monte y bajar a una feria de navidad. Me congelé, quedé sin comer – pero era muy divertido y en el día próximo caminé a la feria de nuestro pueblo, donde si habia de todo: gente, vino caliente y alguito de comer.
Kurzgesagt: Ich hatte diese super Idee mit dem Mountainbike auf dem Berg zu fahren und dann zum Schluss zu einem Weihnachtsmarkt die Runde zu enden. Resultat: eine Tiefgefrorene Person mit Hunger und ohne Glühwein. Wahrscheinlich waren wir zu spät unterwegs, aber der Markt war wie tot. Am nächsten Tag wurde alles besser: ein anderer Markt, Glühwein, Snacks – und kein Velo.
Olihan siitä maininta, että näillä seuduin pitää maksaa parkkimaksu. Noustiin kiemurtelevaa tietä ylös ja ohitettiin parkkipaikka lippukoneineen, jatkettiin eteenpäin, toisen parkkipaikan ohi, kilometrejä kertyi, tie pieneni, mukuloitui, kapeni ja metsittyi. Siinä missä ei päästy enää eteenpäin ei maksumahdollisuutta ollut.
Rustasin kaupan kuitin toiselle puolelle “Liebe Murgtaler, ei tajuttu tätä parkkihommaa, mutta maksetaan takaisinpäin mennessä, liebe Grüsse Aldo ja Liisa” Ihan kohteliaisuussyistä laitoin Aldon ensin. Hän ei kyllä hyväksynyt lappua, jätin sen silti tuulilasiin. Ei todellakaan lähdetty enää kiemurtelemaan mäkeä alas ensimmäiselle parkkipaikalle pysäköintimaksun takia. Ihan sama, mutisin. Se olkoon minun joululahjani, koska kahden hengen ryhmänjohtajana hoksasin homman liian myöhään.
Mielikuvissani patikka, jolla noustaan melkein kilometri ylemmäs alppijärville, tarkoittaa karua maisemaa, kapeaa polkua rotkon reunalla, siksakkia kalliossa, kaukana kasvustosta. Todellisuus olikin sammaleista satumetsää, kiviportaita, alppiniittyjä, sembramäntyjä ja heinäistä kivikkoa.
Oltiin Glarusin klassikkoreitillä ja huokailin, että siis miten en tajunnut tulla tänne aiemmin. Lähellä kotia, silti sopukka ei-missään. Siis siinä mielessä, ettei vuorten väliseen laaksoon Murgtaliin kanna mobiiliverkko, ylös ei pääse hissillä, eikä palveluja näin syksyllä ole minkään sorttisia.
Polku Merlenistä rutistaa ihmisestä kaiken mehun heti alkuun. Näin repuissa useampia 2l litran vesipulloja, eikä se ole liioittelua. Vaikka kuljimme matalalla paistavan auringon ulottumattomissa suurimman osan ajasta ja lämpötila oli ehkä 12, irrotin housujen vetskarilahkeet melkein alussa ja paita oli litimärkä ylös asti. Murgseehütte oli kiinni; juotava oli kannettava itse.
Tallasimme vesistöjen viertä, ohi kuohuvien putousten ja alppilaaksosta seuraavaan. Murgbach oli sen verran täynnä, että päälle roiskui viilentävää pirskettä. Vieressä oli puusta veistetty pää runonparren kera. Pään sisältä, siitä aivojen kohdalta, löytyi muovikuoresta metallilaatikko ja kirja. Siihen saa ohikulkija kirjoittaa värssynsä. “Kiitos, että löysin tämän polun!” raapustan. Aldo jää luomaan runonparsia, minä yritin viilentyä putouksen vesisumussa.
Ylempänä kasvusto oli havupuista, osa korkeita, toiset muutaman metrin, leveälle levittyviä mäntyjä. Heinä oli syksyn lyttäämää, keltaisen ruskeaa. Oltiin Alpeilla, silti korvissani soi Ultra Bran “Savanni nukahtaa, iltapäivän aurinkoon, myös me nukahdamme, me väsyneet leijonat…”
Välissä syötiin leivät; mukana ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Hiljan tekemät suklaapiparit jätettiin kahvin kaveriksi Murgseefurggelin luo, korkeimpaan kohtaan, missä siirryimme Glarusin kantonista St.Galleniin ja nähtiin alhaalla ensimmäinen Murginjärvi. Oltiin 1983 metriä merenpintaa korkeammalla. Lokakuun loppu, eikä missään pienenpientä lumiläikkää enempää talvea.
Reitin kolme järveä ovat kyljikkäin. Siellä näyttivät monet pitävän eväspaussin. Samasta kohtaamispisteestä löytyi myös majatalo, joka siis jostain syystä oli aloittanut talvilevon viikkoa ennen kuun päättymistä.
Alaspäin mentiin vauhdilla, matka oli lyhyt ja viettävä. Maiseman värit muistuttivat villapaitaa, pehmeän lempeää ruskeaa, punertavaa, kellertävää ja veteen heijastuvat vuoret kuin peilikuvia, toisinaan siveltimellä sameaksi laveerattu.
Aika hämärää aamupäivällä, aurinko ei kanna tänne asti. Pretty dark in the morning, the sun is still behind the mountain.Tästä ylös, rehevän kaunista metsäpolkua. Up we go; beautiful forestpath.Selän takana Churfirstenin vuoret ja Walensee. Behind the back Churfirsten and lake Walen.Ensimmäisen alppilaakson tavarahissi. Tai ehkä tällä tuodaan vuohia, lampaita? The gondola to bring stuff to the alpinevalley. Or maybe goats or sheep?Syksyn valo on kaunis. The autumnlight is beautiful.Muutamat kukat vielä voimissaan. Some flowers still going strong.Putouksena ryöppyävän joen vierestä löytyy kirja. Beside a river there´s a book to write some verses.Aldo luo runoutta. Luulen. Aldo is creating poetry.I think.Tähän oli pysähdyttävä tuulen ja vesiroiskeen raikastettavaksi. Had to stop here to get some refreshment from the splashing river and wind.Navetta näkyvissä. A cattleshed in sight.Voinko muuttaa kesäksi tänne? Could I move here for the summer?Kostea kalliopolku. A wet and rocky path.Olisiko tämä sembramänty? Is this swisspine?Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta eväänä leivät. Might be surprising, but we had sandwiches for snack.Joessa vilahtelee pieniä kaloja. Small fishes in this river.Minusta ihan savannia. Looks like savanna for me.Murgseefurggel, 1983 m.Tälle nousulle tarvitsen kahvia. To this hike you really need your coffee.Kultainen sieni, joka siis kasvaa lehmänläjässä. A golden shroom growing on cowpat.Kahden järven välisen muhkuran luona myös majatalo. Between the two lakes there´s the alpine hut.Kuten sanottu, valo on upea! As said before, the light was incredible!Matalaa männykköä. Some pines.Lehdet ovat suurelta osin pudonneet, tässä vielä ruskaa. There are almost no leaves, nut here still some yellow ones.Lievästi viettävä polku dippaa lopulta jyrkästi laaksoon. The slightly down going path dips suddenly sharply to the valley.Siellähän on jälleen putous. Another waterfall.Tässä tajuttiin vesivärien todellinen merkitys. Here we realised the real meaning of watercolors.Raikasta vettä. Refreshing water.
En resumen: Esta vuelta en el valle de Murg era definitivamente uno de mis favoritos. Casi un kílometro de subida, un paisaje increible, luz de otoño lindísimo y tan remoto, que no funciona el teléfono, pero en total no tan lejos de Zurich. Nos vino una multa de parqeo, por chapas, pero que importa, que lo usen para la infraestructura.
Kurzgesagt: Glarner klassiker war wirklich ein Topwanderung. Sportlich, aber nicht gefährlich, mit Wasserfällen, Flüssen, super Aussicht. Ziemlich nahe Zürich, aber so weit, dass ein Handy nicht funktioniert.Wenn man bis Merlen fährt, sollte man die Parkgebühr schon beim ersten Parkplatz bezahlen.Oder dann die 40 Franken Busse später zahlen.Wie wir.
Melkein vahingossa tuli nähtyä aivan upea ruska, löydettyä oranssinpuna, syvän keltainen. Edellisen päivän palmut Luganossa unohtuivat välähdyksessä; ketä kiinnostaa alati vihreä ja tylsä palmu, kun väriloisto avautuu laaksossa, jonne pääsee vain jalan.
Aamulla olin herännyt jo kuudelta, sillä majapaikan ilmastointisysteemi tuuppasi voisarven tuoksua. Nälkä heräsi heti. Sarvi ei ollut kovin kummoinen, mutta täydensi muuta aamupalaa ja täytti aamuvarhaisesta heränneen croissant-tarpeen.
Olin pitkään halunnut nähdä Foroglion kylän, joka on valittu yhdeksi Sveitsin kauneimmista ja ajattelin, että samalla keikalla voitaisiin nousta Calnègian laaksoon.
Seutu ei ollut aivan uutta, sillä polun alkuun vievässä Bavonan laaksossa asuu ystäviämme. Tien varrella on koru toisensa jälkeen ja kivirakennukset ihmeellistä. Lohkareiden onkalotkin on otettu käyttöön ja kallioinen lippa suojaa ylhäältä tippuvilta yllätyksiltä.
Foroglio on suosittu paikka, kesällä sinne varmaan jonotetaan. Nyt syksyllä liikkellä oli muutamia porukoita. Eräs iäkäs rouva kiirehti meidän luokse kertomaan patikkasovelluksen kätevyydestä, sieltä löytyy samasta reitit ja yhteydet. “Koska kuulin, että puhutte espanjaa.”
Foroglion kylän vieressä on putous, jonka viertä lähdimme nousemaan rappuja ylös. Täällä ei sovellus olisi auttanut reittien kanssa, kellokin näytti vain kauniisti heijastuvia syyslehtiä reitin sijaan. Ehkä vika oli satelliitissa, ehkä syy joku muu. Tekniikan toimimattomuus tuskin haittaa ketään, polku on Val Calnègiaan asti hyvin merkitty.
Puntidin muutaman talon rykelmä on sekava, kivien rytmittämä. Kauempaa asumuksia tuskin havaitsee, niin hyvin ne istuvat maisemaan. Joki on se sama, joka putoaa alas Foroglioon muhkeana putouksena. Toiselle puolen virtaa pääsimme tietenkin kivistä ladotun kaarisillan yli. Roomalaisten aikuinen sekin, sanovat.
Puntidista eteenpäin polku nousee yhä, mutta kuljimme joen viertä, keltaisen keskellä, kohti uusia putouksia ja terävänä laakson päässä odottavaa bhuippua ja paistetta. Aurinko ylsi retken alkupuolella hetkeksi korkeiden seinämien väliin ja takaisin kävellessä selkää lämmittäen.
Määränpään lähettyvillä oli jälleen silta joen yli, modernimpi kylläkin. Ilmeisesti aiempi riippusilta on lähtenyt veden matkaan, tämä oli puusta ja uuden näköinen. Silta vie Gerraan, jonka asumuksia tuskin huomaa, ne ovat järkäleiden katveeseen ja osittain allekin rakennettuja suojia karjalle, ihmisille tai juustolle.
Calnègian kivitalot olivat samaa sarjaa kuin aiemmatkin matkalle osuneet, pieniä, pinnalta eläväisiä ja toisiinsa tukeutuvia. Paikassa vallitsi syyspäivänä rauha. Kesällä niityille tuodaan lehmiä laiduntamaan. Kapeassa laaksossa ollaan todellakin kuin herrankukkarossa. Istahdimme kivelle syömään leipiä ja tuijottelemaan käsittämättömän keltaista maisemaa. Sveitsissä ei kovin maailman ääreen pääse, mutta täällä tuntui siltä. Olimme toisessa aikakaudessa, siellä missä luonto määrää elämää, perinteet pitävät hengissä.
Takaisin palattiin samaa reittiä, vaihtoehtoa ei ollut, sillä aurinko oli jo alhaalla. Gerran kohdalla mies kysyi italiaksi, että onko vielä pitkä matka Calnègiaan. “No mitä siellä on, kannattaako mennä? Lisää kivitaloja?!” hän hymähti ja käveli sillan poikki kameravarustuksensa kera.
Foroglion Osteria La Froda oli vielä auki ja päätettiin syödä iltapalaa ennen monen tunnin ajoa kotiin. Ruokalista on perinteinen, vanhoja reseptejä ja lähiruokaa vaalitaan. Kaikki tarjoiltiin polentan kera tai perunamuussilla ja lihalla, kuten näillä seuduin varmaan on aina ollut. Valittavana oli tavallisten porsaan ja naudan lisäksi murmelia tai vuohea ja kasvissyöjälle lähinnä tattarinuudeleita juustolla ja vihanneksilla tai polentaa juustolla. Päätettin kokeilla ekstreemiä eli leikkeleitä perinteiseen tapaan, leipää ja salaattia. Kun edessä oli erilaisia kuivalihoja ja makkaroita reippaalla rasvamäärällä olin lannistua, mutta Aldo testasi myös laardia, valkoinen viipale sitä itseään. Olen syönyt pitkään lähes kasvispohjaista ruokaa ja tämä oli kyllä tuhti satsi, eikä tule toistumaan enää ikinä. Tulipa ruokailtua, kuten calnegialaiset ikään, perinteitä ja vanhoja valmistustapoja vaalien.
SabbioneViimeinen kylä ennen Forogliota. The last village before Foroglio.ForoglioForoglion putous. The waterfall by Foroglio.Foroglio on pieni mutta kaunis. Foroglio is small but pretty.Reitti kateissa, jäljellä vain lehtiä. The route missing, only leaves left.Pikkuisen noustu joen tasolta. Already some vertical meters behind.Portaita ylös. Up we go.Puntidin silta näkyvissä. The bridge of Puntid is on the sight.Väriä on maisemassa pisteinä. The whole place is like a painting.Puntidin silta on sekin kivestä. The bridge in Puntid is made of stones, of course.Vesi virtaa kivien lomassa. The water flows between and over the stones.Pari-kolme putousta näkyvissä. A couple of waterfalls on the mountains.Tämä on Calnègia. This is Calnègia.Täällä kaikki on kivestä. Here everything is made of stone. Punainen piste: minä. The red spot: me.Nättejä sieniä. Pretty shrooms.Sillan toisella puolen kiven alla onkalo. On the other side of the bridge there´s a small cave.Paljon kiviä, joilla leikkiä. A lot of stones to play with.Perinteitä lautasellinen. Salaatti tuskin kuuluu niihin. A plate full of traditions. The salad might not be part of it.
En resumen: Pensé que la culminación de este paseito iba ser el pueblo de Foroglio y su catarata, pero en total la belleza increible nos tocó unas horas después llegando caminando en el valle de Calnègia. Los arboles en colores de otoño brillaban en el sol y entre los montes había una tranquilidad asombrosa.
Kurzgesagt: Ich dachte der Höhepunkt wäre Foroglio und der Wasserfall, aber die unglaubliche Schönheit haben wir erst nach ein paar Stunden laufen in Calnègiatal gefunden. Die Bäume in Herbstfarben haben gescheint und zwischen den Bergen herrschte eine sagenhafte Ruhe.
Pala Suklaata 