Kastanjametsän läpi tattipastalle ja jätskille

26. October 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, Lugano, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Ticino Tags: Morcote, San Salvatore, Sveitsin ja Italian rajalla, syksypatikka Leave a comment

Sain eilen aikaan erinäisiä kaaostilanteita, joita kypsästi syytän auringonpimennystä. Tänään otan varman päälle ja mietin jopa, että pitäisikö kuvamateriaali jakaa kahteen osaan, etten kuormita päivää liikaa.

Heti seuraavassa hetkessä päätän, että ei, kaikki peliin. 30 kuvaa? Ihan sama, lataan ne tähän putkeen ja se joka ei jaksa, vaihtaa sivua.

Edellisen postauksen Lugano vaihtui illalla Italiaksi, sillä Sveitsistä ei löytynyt lähimailta yhtään rahapussille sopivaa majoitusta. Sitäpaitsi mikä ihana tekosyy mennä yöksi rajan toiselle puolen ulkomaille, vaikka vain hetkeksi.

Luganojärvellä oli hiljaista, kaikki näytti olevan kiinni. Puolisen tuntia myöhemmin meidät otti vastaan Porto Ceresioon vievä talorykelmä, joiden välistä pilkotti kirkko ja eläväinen aukio. Seudun väki olikin täällä, illan viimeisissä auringonsäteissä aperitiivin ääressä, tepastelemassa lungolagoa pitkin, kävelytietä järven sivustalla.

Käytiin heittämässä kamat B&B:n ja ihasteltiin parvekkeelta järvinäkymää, palmuja. Talo oli täynnä kitschiä, kaikenlaista rantaroinaa. Herttainen, mutta kummallinen oli myös aamiaispyötien sijoituspaikka, ne olivat keittiön viereisessä huoneessa pienen uima-altaan äärellä. Suihku peränurkassa oli kaiketi looginen, ottaen huomioon uintimahdollisuuden. Lainaksi olisi ollut kajakkeja, suppilautoja ja muita, sillä pihan poikki pääsee kätevästi järvelle.

Käveltiin etsimässä kylältä ilta-ateriaa vain todetaksemme, että lähes kaikki ravintolat olivat pimeinä. Ihmettelin, minne ne kaikki aperitiivi-ihmiset menisivät syömään. Siinä ainoassa ravintolassa oli vain muutama pöytää ja kaikki varattuja.

Mobiilinetti ei pelannut, oli käveltävä takaisin wlanin luo majapaikkaan etsimään ratkaisuja nälkään. Hoipuin energiapulassa, eihän voi olla ettei Italiassa saa ruokaa! Pyörsimme takaisin aperopaikkojen lähelle; baarin ruokalistalla oli sentään pizzaa. Päällä oli kaikki pakaaseista löytyvät kerrokset, myös yökäyttöön tarkoitettu huppari, silti paleli; mutta miten kauniisti valot tuikkivat järven molemmin puolin.

Aamupalalla meitä oli tasan kaksi. Juotiin talon italialaiset sekä amerikkalaiset kahvikanisterit tyhjäksi ja suunnattiin kylän leipomoon. Tiskissä oli kauniita sokerileipurin taidonnäytteitä, pienenpieniä leivonnaisia joiden koristeeksi oli asetettu joutsen. Pyynnöstä meille täytettiin ystävällisesti eväsfocacciat.

Puolisen tuntia myöhemmin pyörittiin jälleen Sveitsin Luganossa ja aseman parkkipaikalla. Jumituimme ensimmäiselle, jossa ei lopulta ollutkaan tilaa. Seuraavalta, pohjoiselta parkkipaikalta, löytyi paikka, mutta maksulaite puuttui. “Missä se verdammtes vehje on??!! Juna lähtee viiden minuutin päästä!” hermoili toinen zürichiläinen, joka ilmeisesti oli vetänyt useamman juoksurundin alueen ympäri, tarkastanut kaikki mahdolliset pylväät ja tolpat. Hän meni menojaan – maksamatta – kun huomasin maininnan sovelluksesta. Paikallisen junayhtiön SBB:n parkkia ei siis voi maksaa samalla appillä, jolla ostetaan liput. Ehei. Aloin ladata puhelimeen uutta sovellusta. Siihen tarvitsin salasanan Swisspassiin, joka toimii tunnisteena junamatkailussa ja muussa. Ihan puskista tuli tämäkin, joten ei muuta kuin salasanan vaihtoon.

Aika monta #¤rkelettä saattoi päästä suustani. Junailu ja byrokratia, siinä vasta näppärä kaksikko.

Vasta puolen päivän jälkeen oltiin junassa, joka vei meidät kolmessa minuutissa funikulaarin luo. Stressitaso alkoi laskea, sillä olimmehan paratiisissa, Paradisossa. San Salvatore nousi uhkeana melkein sokeritoppamaisena edessä. Samassa loosissa oli nainen kahden lapsensa kanssa ja jalkojeni välissä heidän koiran muhkea häntä. He olivat nousseet Monte Brélle edellisenä päivänä, nyt oltiin menossa vain nauttimaan näkymistä ja auringosta.

Ihan täyttä aurinkoa ei päivä tarjonnut, alkuun sumuista huttua ja kastanjametsässä varjoa. Kolmen tunnin patikasta tuli varmaan neljä, sillä kuvailin samalla paikkoja virtuaalimatkaa varten. (Lähtisitkö mukaan?!) Kapusimme vuoren laen yli ja laskeuduimme sen toiselle puolen, taatusti tuhat rappusta alaspäin aina järvelle asti.

Italiasta tuotu foccaccia maistui älyttömän hyvältä puunrungolla istuessa. Olimme metsässä taasen kerran ihan yksin. Siellä täällä rapsahteli; ne olivat kastanjoita, joita yritettiin väistellä, sillä piikit on todella teräviä.

Morcoteen laskeuduttiin sen maamerkin, Santa Maria del Sasson yläpuolelta, kirkon, jonka näimme jo Italian puolelta. Itse kylä on pikkuruinen, mutta viehkeä kapeine kujineen ja palmuineen.

Oli sen verran ilta, että päätettiin jäädä rantaravintolaan iltaruualle. Takaisin Luganoon pääsee päiväsaikaan myös laivalla, myöhemmin postibussilla. Tattipastan jälkeen noustiin bussiin, joka kiemurteli pimeää rantatietä takaisin Luganoon.

Italian puolella, mutta Luganojärvellä Porto Ceresio / Porto Ceresio in Italy, but by the lake Lugano.

Okei, tähän näkymään voin herätä.
*Ok, this is an acceptable view from our room.*

Tuonne Morcoteen laskeudutaan ylhäältä San Salvatorelta.
*We hiked from the top of San Salvatore to Morcote.*

Lavuaaria voisi pieni ihminen käyttää ammeena.
*This sink could a small person use as a bathtub.*

Morcote aamusumussa.
*Morcote in morningmist.*

Cionassa Osteria, kuten kaikki muutkin sapuskapaikat matkanvarrella.
*Osteria in Ciona was closed, as well as all the other restaurants on the way.*

Kasvusto on rinteellä runsasta.
*It´s bushy on the hillside.*

Näitä ropsahteli puista pitkin polkua. We were trying not to get hit by falling chestnuts.

Kakipuu on täynnä hedelmiä.
*The kakitree is full of fruits.*

Kummallisia pikkusieniä.
*Weird small shrooms.*

Kylä näkyvissä!
*A village on the sight!*

Kastanjat puussa.
*The chestnuts in the tree.*

Hän kai suojelee?
*She´s probably protecting?*

Valkoisessa osassa kirkkoa kastetaan lapset.
*The white building is where the children are baptized.*

Ja kuten sanoin, tämä on Morcote.
And as said before, this is Morcote.

Mango maistui oudolta, mutta kyllähän tämä piristi.
*Mango tasted weird, but this did give some energy.*

Morcoten sivukujaa.
*A sidealley in Morcote.*

Tänne ei menty.
*Didn´t go to this restaurant.*

Veden äärellä tattipastaa.
*Pasta with porcini by the lakeside.*

Laiva odottelee matkustajia.
*A boat waiting for the passingers.*

En resumen: Un viaje al extranjero de una noche; fuimos a dormir a Porto Ceresio y en día próximo regresamos al lado Suizo para hacer una caminata de la cima del San Salvatore al pueblo del Morcote. Un paseito con paisajes increibles y un ataque de nervios por la culpa la compania de trenes Suiza. Lo de dejar el carro en el parqeo de la estación de Lugano se puso complicado. Pero lo lográmos.

Kurzgesagt: Oktober ist perfekt für eine Wanderung in Tessin. Es gibt schon Herbstfarben, aber mit das Gefühl von Süden.

Syysvärejä ja aprikoosipiirakkaa

12. October 2022 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, Urheilu Tags: Basel, Jura, kristallit, patikkaretki, patikointi Sveitsissä, patikointi vuoristossa, ruska, syksy Leave a comment

Tykkään syksymetsistä. Sateessa, auringossa, sumussa, ihan mitä vain. Vähän olin silti odottanut syysvärien loistoa auringossa, mutta olkoot, ajattelin.

Sääkartalla Sveitsi oli pilvien alla, mutta Baselin suuntaan luvattiin kolmea tuntia paistetta. Vetelin aurinkovoidetta varmuuden vuoksi kasvoihin. Myöhemmin vuorella pää pilvissä virnistin optimismilleni.

Mutta päivän kristalli oli taskussa. Tuliaisiksi. Se saatiin mukaan jo ennen Wasserfallenin hissiä. Jotenkin herttaista, että metallinen rahalaatikon kansi ei ollut edes kiinni.

Hissin luona on zipline-rata, sinne jää lapsiperheitä. Porukkaa tallaa jonossa ensimmäisille nuotiopaikoille, sen jälkeen on rauhallisempaa. Voin vain kuvitella trafiikkia aurinkoisena päivänä. Selvästikin tykätty ulkoilualue Jura-vuoristossa; tänne voi tulla läpi vuoden.

Huipulta, seudun korkeimmalta kohdalta, piti nähdä joka suuntaan, Saksaan, Mont Blancille Ranskaan, ylipäätään Alpeille. Meille avautui valkea huttu, molemmin puolin kapeaa kannasta. Pilvimassa lellui yli, sivuttain ylhäältä alas, alhaalta ylös. Äänet kantautuivat vaimeina, jostain kuului aavemaisesti naurua. Ja huuliharpun säveliä. Kiinalainen Nuuskamuikkunen soitteli polun syrjässä haikeaa melodiaa, toinen kuvasi puhelimella.

Kulkutautien pyhimys Rochus matkasi ruton riehuessa näillä main Roomasta Mümliswiliin ja loukkaantui vakavasti suistuttuaan harjanteelta. Paikalle rakennettiin kappeli, nykyisen edeltäjä.

Polku on kuin silvottua kiveä, ei ihme, että täällä kompastellaan. Lipulla koristetun sääaseman jälkeen ollaan kuitenkin ihan kunnon tiellä, joka vie kohti surkeaa kulinaarista kokemusta, Bergrestaurant Vogelbergiä.

En kestä istua kylmältä sumussa ja tuulessa terassilla, joten sisään tupatentäyteen tupaan. Palvelu on kummallisen ynseää, ei tervehdystä, ei kiitosta, ei mitään. Kahvi kuin vettä, snapsilla terästetty samoin. Isäntä ripittää viereisen pöydän porukkaa, eivät olleet huomanneet käteismaksusta muistuttavaa kylttiä. Aprikoosipiirakka on hyvää, se on läheiseudun konditoriasta, hinta sen sijaan järkyttävä. Myöhemmin luen terävää kritiikkiä paikasta; laatu, tunnelma, kaikki on surkeaa.

Pilvet lipuvat syrjään, oranssi ja keltainen paljastuu. Aidatulla niityllä laiduntaa hevosia; mutta porttihan on auki! Hepoja on siellä täällä, toistakymmentä, pitkin niittyjä, ruohoa hamuamassa. Yksi vilkaisee meitä ja kääntää selän. Aina noita kaksijalkaisia.

Päivän aarteet.
*The treasure of the day.*

Ei vielä pilvien tasolla.
*Not yet by the clouds.*

Nuo valkoiset ovat sieniä.
*Those white things are shrooms.*

Polku päättyy jyrkänteen reunalle.
*The path ends by the ridge.*

Niin mut jos tämä putoaa päälle?
*Yeah, but if this falls…?*

Siinä se lelluu, pilvimassa.
*There it hangs, the cloud.*

Kappeli polulla.
*A chapel on the path.*

Tällä jaksaa vaikka kuuhun: Glarusin päärynäleipä pähkinöillä.
*With this you can walk till the moon; pearbread with nuts from Glarus.*

Sienet mätsää syysväreihin.
*Mushrooms that match the fallcolors.*

Ihan olen energinen, vaikkakin turvonnein silmin.
*Full of energy, despite of baggy eyes.*

Tässä olisi sitten sitä maisemaa.
*Here´s the marvellous view.*

Häikäisee ihan sikana, vaikka sumuista. Taustalla Alpit.
Totally dazzeled by the sun. *I mean by the fog.* *Alps on the background.*

Ja yhtäkkiä esirippu repesi.
*And suddenly the white curtain opened.*

Surkea kuppila.
*A miserable mountainrestaurant.*

Ulkonäkö pettää, todella huono kahvi. Mutta konditorian piirakka on hyvää.
*Horrible coffee, but the cake from a pastryshop is tasty.*

Herttinen, tuollahan on lisää kukkuloita.
*Gosh, there´s more hills.*

Loppuun pieni nousu.
*A short uphill climbing.*

Näitä heppoja oli vapaana pitkin poikin.
*There were horses here and there, walking freely* *to the best spot of green.*

En resumen: Fuimos a Wasserfallen en la busqueda de colores de otoño. Habia, pero rodeado por las nubes. Bonito en todo caso.

Kurzgesagt: Wir sind nach Wasserfallen gefahren um goldener Herbst zu suchen. Trotz Nebel und Wolken haben die Farben schön geleuchtet.

78 km rankkasateessa

28. September 2022 By suklaasyomari in Allgemein, liikenne, Liikunta, luonto, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Meilen-Schmerikon, pyöräily, Slow up, slow up Zürich, syksy 2 Comments

Kostea viikonloppu oli todella sananmukainen ja vettä lotisee tänäänkin. Mutta jalassa on kuivat sukat, eikä kasvoja pitkin valu vesi, toisin kun lauantain lenkillä ja sunnuntain pyöräilytapahtumassa.

Kalastajat olivat kesän kuivuuden jälkeen saapuneet metsän jokivarteen. Harmaahaikara tuijotti meitä hetken, palasi sitten omiin toimiinsa eli tarkkailemaan vedenalaista liikehdintää tuoreen snäkin toivossa.

Sieniä näkyi siellä täällä ja saksanpähkinät värittivät polkua, rusahtelivat kengän alla. Joku kyläläinen oli tullut jumppakassin kera pähkinään ja lattoi juuri valtaisaa saalistaan jemmaan, jatkaakseen seuraavan pussin täyttämistä. Tungin taskuun niin paljon kuin mahtui ja juostessa se tuntui heiluvalta vesimelonilta taskussa. Ei varsinaisesti helpottanut askellusta.

Nyt on kaloja.
*Now there are fish again.*

Nää pitävät sadetta.
*A rainy moment to rest.*

Vihreät verhot pähkinäsaaliin ympärillä ovat viikunanlehtiä.
*The green curtains are figleaves.*

Sadetutka lupaili sunnuntaina Zürichinjärvelle vähäsateista osuutta iltapäivään asti. Päätin, että jos aamulla ei tulisi vettä siinä määrin, että vaatteet kastuisivat välittömästi, lähdettäisiin järven toiseen päähän vievään pyöräilytapahtumaan. Ensimmäiset 10 km mentiin omia polkuja, kukkulan viiniviljelysten kautta lähtöpisteeseen Meileniin. Puhallettu kaariportti heilahteli tihkussa ja tuulessa surkean yksinäisenä. Ei soittokuntaa, ei väentungosta, ei myslipötköjä tai jätskejä ilahduttamaan polkijaa.

Ajeltiin melko yksin ja vauhdilla eteenpäin, suunnitelmien mukaan ainakin siihen asti, kunnes sade estäisi näkyvyyden. Stoppi tuli yllättäin 7 km ensimmäistä etappia eli Rapperswilin linnakaupunkia.

Sunnuntain fiilis. Harmaa ja kostea. *The feeling of Sunday: gray and wet.*

Rapperswil häämöttää.
*There´s Rapperswil.*

Edessäni ajoi neljä rinnakkain täyttäen kaistan, heidän vieressä kaksi peräjälkeen ohitusmeiningillä. Lähdin kiihdyttämään samaa vauhtia, ajatuksenani vetää näidenkin ohi. Edessäni oleva teki yllättäin jonkun ihme liikkeen sivulle, minä hätäjarrutuksen. Aldo perässä samoin, niin tiukan, että päätyi syleilemään asvalttia.

Tien sivussa tarkastettiin tappiot ja todettiin, että laastari oli repusta loppu ja desinfiointiliina kuivunut. Hurjalta näyttänyt lento oli kuitenkin pintapuolinen, vaikkakin törkeät jäljet jättävä, joten eteenpäin.

Rapperswilissa oltiin päivän ensimmäisinä asiakkaina koputtelemassa ensiapuvaunun ovelle. Desinfinointisession jälkeen pohdittiin sadetilannetta, joka oli kääntymässä rankaksi. Jos vielä vähän eteenpäin, Bächlihofin kurpitsafarmille, ajattelin. Sieltä löytyisi katosta ja ruokaa.

Varsinaisesta gourmet´sta ei ollut kyse, kun ladoin lautaselle sapuskaa, mutta kuumaa ja täyttä energiaa. Höyryävä kahvi lämmitti, eikä edes ottanut niin päähän se, että varapaita oli litimärkä ja kylmä. Olin tunkenut reppuun kaksi vesipulloa, joista toinen oli törmäyksessä auennut ja kastellut kaiken, lompakkoa myöten.

Rankkasade lounaan päätteeksi pisti jälleen pohtimaan jatkoa. Toisaalta, housut oli jo likomärät, lenkkarit kuin veteen upotetut pesusienet. Tähän parikymmentä kilometriä lisää järven toiseen ääreen ei pahentaisi tilannetta.

Kurpitsat sateessa.
*The pumpkins in rain.*

Muutama lajike siinä. *A couple of different pumpkinvarieties there.*

Vedin sadetakin hupun päähän, sen päälle kypärän ja pyyhin vettä satulalta. Ajeltiin ohi luostarin, sekö talon, jonne täkäläinen psykoanalyytikko C.G.Jung purjehti järven toisesta päästä ollakseen rauhassa. Rauhassa oltiin mekin; rankkasade oli hyydyttänyt vähäisenkin osanoton. Tie oli autoilta suljettu ja ne muutamat pyöräilijät istuskelivat juoma- tai ruokatauolla katosten alla odottelemassa sateen laantumista.

Lupasin itselleni Schmerikonissa kaakkupalan ja jättikupillisen kahvia. Perillä oli tarjolla pyörähuoltoa, lounasta ja olutta. Missä oli kaikki kahviteltat, kuppikakut ja suklaakakkuja myyvät vapaaehtoiset? Riehakas lopputapahtuma? Torvisoitto?

Katoksen päälle kertyi vesimassoja joita poika tökki sormellaan tyhjäksi. “Saisiko olla burgeri?” ehdotti mummeli hymyillen. Torjuin sen, mutta nyökkäsin letulle. Aldolle kanelisokerilla, minulle Nutellalla. Ja sitä kahvia.

Proosalliseltahan annos näytti ja kahvi oli surkeaakin laihempaa, mutta kuuma lettu suussa olin tyytyväinen. Tällä jaksaisi kotiin.

Schmerikonista takaisin ajeltiin rantatietä niittyjen viertä. Ilmavirta ja sade heilutteli kolmen ilmapallon rykelmää ensin yhtäälle, sitten se leijaili toisaalle. Kaksi lehmää katseli kiinnostuneena lähestyvää spektaakkelia, kolmas kauhistui ja rynni toisaalle. Pallot seurasivat lehmää ja se päätti lähteä kokonaan toiseen suuntaan. Laskeutumispaikaksi valikoitui niityn keskipiste. Pelokas lehmä kävi haistelemassa niitä varmistaakseen, että härpäke on eloton, eikä esimerkiksi jättimäinen surviainen. Perästä tuli kaksi muuta vasikoineen. Koska tilanne oli vielä epävarma, ne jättivät pienokaisensa vähän taaemmas, kunnes totesivat, ettei tässä ole hätää. Palloista ei olisi uhkaa.

Useimminten Slow up, oli se sitten Zürichinjärvellä tai muualla Sveitsissä, osuu aurinkoiselle, lämpimälle päivälle. Zürichissä on syksyn viimeinen tapahtuma; ripaus kesää on tuntunut ihanalta. Sade & pyöräily ei koskaan ole ollut lempikomboni, mutta jotain hauskaa hulluutta tässäkin oli. Plussia lisäsi huomio, ettei lenkki tuntunut juuri missään. Ei karmeaa väsymystä, eikä kipeitä lihaksia. Ja tasapuolisuuden nimissä olimme molemmat, mies ja minä, toinen silmä turvonneena seuraavana päivänä. Loppumatkasta sade vaimentui ja ilmassa lenteli hyttysiä, joista yhden matka päättyi verkkokalvolleni.

Kuuma lettu ja laiha kahvi.
*Hot crepe* *and very bad coffee.*

Kuka sinä olet ja miksi makaat laitumellani?
*Who are you and why are you on my lawn?*

Kello jäi päälle lounaan ajaksi. Mutta kilometrit täsmää.
*Forgot to stop the watch during the lunchbrake, but the kilometers match.*

En resumen: Una vuelta en bici en la lluvia. 78 km a la par del lago de Zurich, hasta Schmerikon. Positivo: cansancio minimo, crepa caliente, casi nadie en la calle. Negativo: una caida, mal café y un mosquito en el ojo.

Kurzgesagt: Slow up in Zurich, von Meilen bis Schmerikon im Regen. Positiv: minimal Muskelkater, eine heisse Crêpe, fast niemand auf der Strasse. Negativ: ein Sturtz, schlechter Kaffee und eine Mücke im Auge.

Haikaroita ja kurpitsoita

7. September 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi Tags: elämystila, Juckerfarm, kurpitsat, Pfäffikersee, syksy, vyöruusu, Zürich 2 Comments

Yritin tainnuttaa kaikki houkuttelevat ajatukset vuoristosta. Teoriatasolla toteutettavissa, mutta sen verran on järkeä jäljellä, ettei kroppa ehkä sittenkään vielä kestä.

Vyöruusu on periaatteessa siis tainnutettu, käytännössä ei ihan. Koska oli sunnuntai, niin ehkä sitten sunnuntaikävelylle.

Pfäffikonin järven seutu on oikeastaan yksi niistä paikoista, joita viikonloppuna pitäisi välttää. Väkijoukot, lapsiperheet, juoksijat, kävelijät, pyöräilijät ja taivastelijat, kaikki ovat liikkeellä. Suurin osa porukasta virtaa Pfäffikonista suorinta reittiä Juckerfarmin elämysmaatilalle. Rauhallisempaa on heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.

Me lähdettiin kävelemään jonkunlaisen kanaalin jälkeen järvensivua myötäpäivään. Heti kaislikon jälkeen oli puu pesineen. Haikara liikehti jotain touhuten; vasemmalta viereen lennähti toinen. Kaksi, eikä vauvan vauvaa.

Joku valokuvaaja kuvaili tapahtumaa kameran ja pitkän putken kanssa, minä ja Aldo kännykällä. Uusi puhelin vakuuttaa, mutisin. Kuka jaksaa raahata helteessä kuvauskalustoa, kun kevyemmälläkin pärjää? Se että kuva ei isolla ruudulla olekaan yhtä tarkka kuin puhelimen näytössä, on vain käytännön ongelma. Avaa tietokoneen ruudun sijaan blogi puhelimella ja kas, jopas on hyvä kuva haikaroista.

Syyskuun aurinkoiset päivät on ihania, ei enää sitä paksua kuumuutta, mutta yhä lämpöä, jonka voi antaa painua ihoon muistoksi kesästä. Tämän sunnuntain aurinko tosin jätti mukavan tunteen lisäksi rinnuksiin ja niskaan punaisen muistutuksen. Ollaan vuoden talvea lähestyvällä puoliskolla, mutta aurinkorasvan pitäisi yhä kuulua ulkoilutarpeistoon.

Järveä reunustava rantatie on osittain päällystetty. Pistelin vauhdilla menemään, kunnes ranka alkoi notkua ja päässä sumentua. Kymmenisen kilometriä sen jälkeen, kun on vain tullut käveltyä kotona, on sittenkin kohtalainen matka.

Elämys- ja kurpitsafarmin meininki kaikui kauas järvelle. Laahauduin viimeiset metrit rypälekujan läpi kukkulalle kuin tryffelipossu saaliin toivossa. Jossain oli tulet ja tuoksui makkaralle. Täällä tarjoillaan lähiruokaa; bratwurstissakin on kurpitsaa. Tarjolla oli myös kurpitsarisottoa ja -keittoa, plus muuta syötävää sisätiloissa, jonne en jaksanut tunkeuta.

Pieni pyöräilyreppu ei ole ehkä paras väline kuskata kurpitsoita, joten jouduttiin vaikean valinnan eteen. Useita pieniä? Yksi iso? Rypyläinen, vihreä, oranssi, pitkulainen vain kummallinen? Koska myskikurpitsa on yksi parhaista, päädyin siihen ja lisäksi tietysti yksi lähikaupasta harvemmin löytyvä spagettikurpitsa, siitä saa mukavan aterian. Kotona tajusin, että jälkimmäinen jäi ostamatta. Pakko mennä toisen kerran.

Olin tehnyt uudella reseptillä omenakakun, jossa oli enemmän hedelmää kuin kakkua ja päällä vaniljainen tuorejuustokerros murulla. Se ja kahvi mielessä kaahattiin kotiin. Huoltoaseman kautta. Kuuma vaati viilennystä eli vaniljajätskiä lisäksi. Oikeastaan kakku toimii paremmin ilman sitä, mutta vyöruusu, se tuntuu vähemmän, kun edessä on muhkea lautasellinen herkkua.

Kaksi haikaraa, eikä vieläkään vauvaa. *Two hero*n and still no baby.

En yhtään ole poikki, muuten vain poseeraan.
*Not tired, just posing.*

Tasaista joka suuntaan. Taustan vuoret pilvien takana.
*Flat to all directions. The mountains in the background are behind the clouds.*

Syksyn krookuksia otuksilla.
*The fall crocus with some creatures.*

Seegräben ja elämystila.
*Seegräben and an adventurefarm.*

Rypälekujaa pitkin perille.
*Through a grapealley to the farm.*

Tapahtumien keskuspaikka.
*The center of action.*

Omenoita lilasta keltaiseen.
*Apples from violet to yellow..*

Lopulta omenakaakulle.
*And finally some applecake.*

En resumen: un paseito tranquilo alrededor del lago de Pfäffikon. Perfecto para el domingo y además en el final un pedazote de queque de manzana con heladito.

Kurzgesagt: der Sonntagsspaziergang rund um den Pfäffikersee kann auch gemütlich sein, wenn man früh geht.

Ukkonen Alpeilla? Ukkonen Alpeilla!

3. August 2022 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, terveys, Urheilu Tags: Berghaus Männdlenen, Faulhorn, First, Grindelwald, huono sää vuorilla, Schynige Platte, ukkonen Alpeilla, Ukkonen vuorilla 4 Comments

Kartan sadetta vuorilla, mikäli mahdollista. Ukkosta kuin ruttoa. Avoimelta rinteeltä ei löydy suojaa ja ihmisparka on villinä raivoavan tuulen ja sateen saartamana, ehkä tönimänä, irtonaisena ulokkeena ja ukkosenjohdattimena.

Tutkin lähtiessä kaikki mahdolliset sääsivustot, ennusteet ja arvelut ja niiden mukaan säädän ohjelmaa. Ja jos vaikuttaa siltä, että päivän loppupäähän ajoittuu myräkkä, jätän vaellussauvat kotiin, sillä epäilen niiden vain lisäävän mahdollisuutta saada tärskyn taivaalta.

Aurinko paistoi aamulla lämpimästi ja olin jo vaihtanut plääniä moneen kertaan. Suuntaan vai toiseen? Ylös ja alas? Vai ylös, kiertäen ja junalla? Mennäkö ollenkaan?

Firstille nousevalle päivän ensimmäiselle hissille oli odottelemassa vain kourallinen porukkaa. Sillä se sää. Kysyin vielä lähtiessä tietäviltä ja sanoivat, että poutaa riittää hyvälle vaellukselle. Uskoin. Ja lähdettiin.

Aamun rauha oli ihmeellinen, näillä seuduin tuppaa olemaan tungosta. Kauris oli samaa mieltä, se hypähteli rennon kevyesti ja pysähteli haukkaamaan ruohoa. Murmeleiden vihellyksiä kuului puolelta jos toiseltakin, mutta ihan lähikontaktia ei saatu. Useampi huomioi kulkijat ja jähmettyi patsaaksi varmuuden vuoksi. Sillä meistä ei tiedä. Saatamme olla vihollisia.

Ennen viimeistä siksakkia Faulhornin huipulle tie oli täynnä. Juttelin lehmälle, että josko se antaisi tilaa. Juttelin myös sähköaitaa virittelevälle isännälle, sillä hän paikallisena varmaan tietäisi säästä. “Ei mitään hajua”, hän sanoi ja räpläsi puhelinta. Sieltä varmistettuaan uskalsi kehottaa matkaan. Jos huipulle nousun jälkeen jatkaisimme välittömästi matkaa, ehtisimme ohittaa säälle armottomimmat kohdat ennen rajuilmaa3.

Vilkaisimme maisemat, söimme lounaan sijaan vahvistavat patukat ja lähdimme reippahasti alamäkeä, tasaista, ylämäkeä ja kohti uutta, sinistä järveä ja turkoosia järveä.

Paljaalla harjanteella ylle liiti valtava lintu. Nostin pään ylös ja olin horjahtaa, tunsin olevani maailman huipulla. Siivenväli ja leveys ei antanut epäilykselle sijaa. Alppikotka! Sen perässä tuli jokunen pienempi, joista en saanut selvää. Väittäisin että haukkoja, mutta miksi ne lentäisivät kotkan perässä? Kotkan jälkikasvua?

Maasto oli murenevaa, joka mutkan takana uudenlaista. Välillä Grand Canyon -tyyppistä, toisinaan selvää Alppia niittyinen, sitten valkeahkoa outoa kivikkoa.

Ukkosesta ei ollut jälkeäkään, silti katsoin kelloa ahkerasti. Matkaa riitti ja piti saada energiaa. Pötköistä sitä saa, päätin. Niillä pääsee perillea asti. Ei, tarvitaan sittenkin lounasta.

Louhikon alla näkyi Männdlenenin vuoristomökki, mutta kunnon ruokailu veisi liikaa aikaa. Alamäkikivikon puolivälissä oli selvää, ettei asiakkaita juuri ollut. Ehkä sittenkin. Jotain, mikä ei vaatisi valmistusta.

Päivän kasviskeitto oli kaasulla höyryävänä, samoin siihen kuuluvat ohuet makkarat. Korillinen leipää ja puoli litraa vettä lisäksi. Isäntä kertoi, että tänne asti patikoineiden olisi pelastushelikopterin tyyppien mukaan pitänyt helteillä juoda jo 2,5 litraa. Edellisinä päivinä oli tullut useita uupumuksen partaalla. Taju saattaa mennä yllättäin pelkästään nestehukasta. Olivat kuulemma juoneet vettä, kuten asiaan kuuluu. Kun isäntä tiukkasi määrää, oli se vain joitakin desejä.

Tuuli puhalsi raikkaasti. Isäntä tuli kiikareiden kanssa, kotka istui lähinyppylällä tarkkailemassa maastoa. Kyselin mielipidettä säästä ja mies pyöritti päätä. Ei ole tulossa sadetta, ei tänne.

Mutta meillä oli vielä matkaa sinne, minne oli luvattu ukkosta. Isoa louhikkoa seurasi kivimuruinen rinne, kapeaa ja viettävää. Sitä en olisi sateella ilman sauvoja selvittänyt.

Mutka mutkalta, alas ja ylös, lähestyimme Schynige Platten harjannetta ja muutaman harhautuneen pisaran lisäksi avautui näkymä järville, Brienzerseelle ja oletettavasti Thunerseelle. Sinisenharmaa, lilahtavakin, välkkyviä salamia ja jokunen jyrähdys. Siellä se oli, vuorten toisella puolen.

Katselin kolmea edessä avautuvaa reittiä auringossa, sinisen harmaata taustaa ja päätimme vielä mennä äärimmäistä, harjanteen reunimmaista. Sieltä kurvaisimme suojaista polkua mahdollisimman suoraan kohti asemaa.

Jokunen sata metriä ennen Schynige Platten rakennuksia nousi pyörteinen tuuli. Yritin kiskoa takkia ylleni, se halusi lentää taivaalle, kädessä oleva kännykkä myös. Pilvet tulivat kovaa kyytiä ukkosen puolelta peittämään meidät, laskeutuivat viereen, alemmas laaksoon, pyörähtivät takaisin. Maisema vaihtui sekunneissa moneen kertaan.

Sade yltyi rankaksi, kun olimme jo aseman katoksen alla. Rakeet ja sateenkaari tulivat bonuksena, samoin tieto siitä että alas vievä juna oli peruttu. Siihen oli iskenyt salama. Aseman ihminen haalareissa käveli koira perässään hakemaan tikkaat; menivät yhteen suuntaan, sitten toiseen, mies puuhasteli jotain sähkölaitteiden kanssa, koira makoili odottaen.

Istuin portaalle ja vedin pitkähihaista päälle. Puolitoista tuntia myöhemmin päivän viimeinen juna pääsi tuksuttelemaan ylös vuorelle. Hitaasti jarrutellen laskeuduttiin alas laaksoon, yhdellä pysähdyksellä. Lehmä pyrki raiteille. Esikouluikäinen lehmipoika huopahattu päässä, oksa kädessä, komensi kantturoita pysymään poissa tieltä. Nainen, ehkä äiti, tuli myös hätiin, mutta siinä vaiheessa tilanne oli jo hallussa.

Patikalla nämäkin.
*These were hiking too.*

Faulhorn huiputettu.
*The peak of Faulhorn climbed.*

Sininen ja turkoosi järvi.
*Blue and turquoise lake.*

Pientä kiveä tiellä.
*Some stones on the way.*

Sapuskapaikka Berghaus Männdlenen (2344 m) poterossa.
*The lunchplace Berghaus Männdlenen (2344 m)*

Energiaa loppumatkalle. Onneksi syötiin, matka venyi.
*Energy for the rest of the way. Didn´t know that it was gonna be a looong way.*

Kivikossa ei juuri ole multaa, mutta kukkia riittää.
*There´s almost no soil, but a plant finds a way to grow.*

Tämäkin on alppivuoristoa.
This is Alps too.

Alppikannusruoho. Erittäin pieniä kukkia.
*Linaria alpina, very small pretty flowers.*

Meidän polku kulkee harjannetta ukkosen ja auringon rajalla.
*Our path is the one just on the border of the sun and storm.*

Tällö puolella vallitsee ukkosolosuhteet.
*The stormside.*

Dauben näköalapaikalta pyyhkäistiin möhkäreen vierestä vasemmalta alas.
*Beside the weird stone there´s our way down towards the station.*

Selviän ehkä sittenkin.
*Might survive after all.*

Lehmät järjestykseen.
*Putting the cows in order.*

En resumen: Un par de cientos de metros antes de la estación de Schynige Platte se nos vino la tormenta encima. Un espectáculo increible y por dicha, no hasta que en el final. Al tren tuvimos que esperar 1,5 horas, ya que le pegó un relámpago.

Kurzgesagt: Ein Gewitter in den Bergen möchte ich immer vermeiden. Aber es war ein super Show und zum Glück waren wir schon in der Nähe vom Bahnhof Schynige Platte.

Alppien kyy – check!

29. June 2022 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Ängiseeli, gemssit, Glarus, Kies, kyy, Leglerhütte, saksanhirvet 5 Comments

Tähän olisi tietty kiva laittaa kuva tummana sukkelaan kiemurtelevasta kyystä, jonka päälle olin todella lähellä astua. Käärme oli ensimmäinen, jonka olen nähnyt lähes parissa tuhannessa metrissä, joten reaktio oli sen mukainen. Kiljahdus ja askel taaksepäin ylämäkeen. Apua en saa kännykän kameraa päälle, nyt se menee jo tonne, ääh, kuvassa on vain nurmikkoa.

Suhtaudun käärmeeseen varovaisesti, mutta innostuneesti. Glarusin kantonissa kyyt saattavat olla tummanmustia, tämä oli minusta hyvinkin musta, mutta kuvio selkeän vaalea. Aldon mukaan kyy oli enimmäkseen vaalea. Pidän itseäni luotettavampana todistajana, sillä otus oli minun edessä, kymmenisen senttiä vaelluskengän kärjestä.

Oltiin siis nousemassa Leglerhüttelle, missä on käyty aiemminkin, mutta nyt toista kautta, ympyräreittinä ja järvien ohi.

Mettmerseeltä polku lähtee heti rivakasti ylöspäin ja meitä on kolme-neljä seuruetta peräjälkeen askeltamassa. Jättäydymme kuvailemaan kukkia ja järveä; suma hajoaa.

Mehikasvi kukkii.
*A blooming succulent.*

Välillä tasaisempaa.
*Not that steep – for a short while.*

Matzlenfurggle on risteys, jossa kaikki tuntuvat hengähtävän. Osa jatkaa tästä eteenpäin hetken verran suht tasaista maastoa, meitä odottaa paletillinen siksakkia ja suoraa, välillä ylös, toisinaan alas ja taas ylös.

Tauolla risteyksessä toisen seurueen lapsi alkaa yhtäkkiä kailottaa, yrittää säikäyttää lähelle hypähdellen nousevan gemssin. Otus pysähtyy kuuntelemaan ja katsoo mikä on meininki. Ehkä se tajuaa, ettei tuosta ole vaaraksi. Isä hiljentää pojan ja me muut ihailemme kepeää kapuamista heinikkoiselle vuorelle.

Seuraava luontokokemus onkin se käärme. Välissä huomaan, että mustikanvarvuissa näkyy raakileita. On hiljaista, vain tuuli humisee, se pyyhkii vihreitä rinteitä niin, että punaiset, valkoiset, siniset ja keltaiset kesäkukat hulmuilevat aaltoina.

Nousut ovat kaikki lyhyitä ja nopeasti kohoavia. Nälkä on muistuttanut pariin kertaan olemassaolostaan. Päässäni järvet sijoittuvat viimeisen vuorenharjanteen toiselle puolen, niin muistan ne nähneeni ylhäältä, Leglerhütteltä. Ja kartastakin.

Vesi on kirkasta ja kivet punertavan vihertäviä.
*Clear water and some reddish and greenish stones.*

Jo tallattua polkua.
*Path already hiked.*

Alppiruusut kukassa.
*Blooming alpine roses.*

Koipien tutina on energiapulassa sitä luokkaa, että päätän lounaskiven olevan tässä. Siihen istumme, lämmitetylle istuinpaikalle. Muhkea lumella koristeltu Glarusin vuorijono edessämme, alppiruusuja punaisina ketoina. Mutustelen leipiä tyytyväisenä, vaikka olinkin luvannut evästauon järvien luona. Tämäkin kohta on vailla vertaa.

Tajuan yhtäkkiä, että olen hävittänyt pienen pussukan, joka roikkui repusta. Matkapyyhe! Aldo muistelee nähneensä hissiaseman lähellä naisen, joka pisti pussukan reppuunsa. Hän ei silti ollut tajunnut, että se saattaisi olla minun. Läksytän itseäni, sillä muistan ajatelleeni, että se olisi laitettava varmempaan kohtaan. Vain puoli kesää käytetty! Miten nyt saan itseni kuivattua?!

Toinen miinus reissulle: Housujen takapuolen saumassa on reikä. Nousu vaati veronsa. Saatan tarvita uudet vaellushousut.

Reput selkään, eteenpäin. Ohitsemme kulkee vauhdilla puolijuoksua pinkovia lapsia, tässä on tasaisempaa hetken verran. Vajaa sata metriä ja notkahdelmassa edessämme kimmeltävät ne järvet. Olimme eväsleivillä siis aivan niiden vieressä.

Uiminen sai jäädä, koska ei ollut pyyhettä ja toisaalta, tuuli oli niin voimallinen, pilvet taivaalla risteileviä, ettei ollut tarvettakaan. Jalat olisin uittanut, mutta toisaalta olimme vetreitä paussin jälkeen. Mutisin jotain hyvästä suuntavaistosta ja kartanlukutaidosta. Kolmiuloitteinen pläänäys meni pieleen; en sittenkään ole sisäistänyt vuorten seinämiä ja notkahdelmia.

Viimeinen pätkä nousua ja olemme mökillä. Järvien luona ohi on kulkenut jonkun verran porukkaa, ylämäessä tapaamme pari retkuetta, mutta ylhäällä, siellä on hiljaista. Hüttestä tulee joku kysymään jäämmekö yöksi. Voi mieli tekisi, mutta…Joten päädymme vain kahviin ja omenaluumupiirakkaan.

Paluumatka kulkee aiemmalta reissulta tuttua reittiä, neljästi lumikenttien poikki. Kohtaamme murmelin, toisen nuoren gemssin, joka hypähtelee vähän kauemmas meitä tarkastelemaan ja kauempana kolme saksanhirviperhettä pienokaisineen. Jokaisella on kaksi pientä vasaa.

Nilkat ovat jostain syystä todella väsyneet. Syytän alun nälkää, se tekee oloni huteraksi ja kostautuu myöhemmin. Olisi pitänyt syödä se leipä jo silloin, kun tunsin vähäistä energiapulaa. Vasen nilkka muljahtaa kahdesti ikävästi. Se ei ole vielä toipunut viime vuoden rusahduksesta. Hidastamme hieman.

Leglerhütten pihamaata.
*The garden of Leglerhütte.*

Makkarat riippumassa.
*The salamis hanging.*

Reppu on myös tavallista painavampi, sen tunnen jaloissani. En tiedä kuinka sain aikaan lähes yhdeksän kilon lastin. Takki, pitkähihainen ja vetskarihousuihin puntit, ne otin mukaan, koska oltiin menossa yli 2000 metriin. Ja varmuudeksi vaellussauvat (400 g), jotka lopulta toin vain repun koristeeksi. Noin kilon kamera, siltä varalta, että kännykkä ja sen viimeisiä hengähdyksiä vetelevä akku simahtaisi kokonaan. Kirkkaassa auringossa on silti turha alkaa arpoa kameran asetuksia, jos ne eivät ole aivan selkeinä mielessä. Joten kamerakin kävi lomareissulla Glarusin Alpeilla.

Kiesissä laakson asemalla hissin ovet avautuivat ja katseeni osuu pienellä tuolilla seinän vieressä olevaan pakettiin. Pyyhe! Minun! Kyllä, te voitte ottaa sen mukaan, siitä vain! Pilatukselle noustessa pudotin aurinkolasit pöydän ja penkin väliin, sieltä samaiselta rinteen piknik-pöydältä ne löytyivät takaisin tullessa. Ja nyt tämä. Kuinka todennäköistä on että vuorilla löytää kadottamansa? Erittäin, ainakin kun se tapahtuu Sveitsissä.

Hissiaseman jääkaapista ostamme vielä kimpaleet Glarusin Alppien juustoa. Yksi meille, toinen yläkerran Sylvialle, alkuperäiselle glarusilaiselle. Saamme kiitoskortin.

…Teistä kahdesta on tullut niin sisukkaita patikoitsijoita. Se tekee minut onnelliseksi, että te vaellatte läpi Sveitsin ja Glarusin. Mekin yövyimme aikanaan usein Leglerhüttellä ja Engi Seelillä ja toimme ajatuksissamme kaunista maailmaa mukanamme kotiin. Näitä kuvia näette tekin silmissänne vielä vuosien jälkeen.…

Talven jämiä.
*Some rests of the winter.*

Hyvin tarraa uudet kengät.
*New boots seem to be working.*

Suomen luontoa vuorilla.
*Finnish nature in the mountains.*

Merkkikivi joka haluaa isona olla vuori.
*A markstone that would like to be a mountain.*

Tuolta voi katsella luontoa.
There you can observe the nature.

En resumen: A la la cabaña alpina de Legler hemos ya subido antes, pero esta vez la ruta era diferente y nos llevó por unos lagos. Vimos una víbora, gamuzas y tres familias de ciervos cómunes. Un día increible, aunque se me rompieron los pantalones y casi perdí el paño de viaje. O sea, lo perdí y lo encontré. Me estaba esperando en la estación de la condola. Sólo en Suiza!

Kurzgesagt: Wir sind schon zur Leglerhütte gewandert, aber das Mal haben wir den Weg bei den Seen gewählt. Minuspunkte: eine Kreuzotter, verlorene Reisetuch und kaputte Wanderhosen. Pluspunkte: eine Kreuzotter, Gämse und Rothirsche, Wähe auf der Hütten Terrasse, Glarner Lanschaft, der Reisetuch der mich beim Talstation wartete.

Lohkareista raapaleilla Sveitsin ja Italian rajalla

15. June 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, liikenne, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, terveys, vastuullinen matkailu Tags: Graubünden, Italia, Kahden maan patikka, kolmen järven patikka, Lombardia, Montespluga, patikointi Italiassa 2 Comments

Hiukkasen meinasi verenpaine nousta, kun Suunnon ruutu oli mustana juuri sillä hetkellä, kun piti startata kohti Italian rajaa. Reitillä kuulemma vaaditaan jonkinlaista suunnistustaitoa. Ilman kellon tukea en lähde, hermoilin.

Kello heräsi kuitenkin henkiin; seuraavana yllärinä oli ruuhka moottoritiellä, puolivälissä matkaa. Yhtä matelua ja odottelua. Kesäkuu on kuitenkin hyvä hetki myöhäisille lähdöille; valoa riittää pitkälle iltaan.

Surettaseen ja Surettatalin lähimailla olin jo aiemmin katsellut kiemurtelevaa solatietä Italiaan. Mitä sieltä löytyy? Kivoja paikkoja? Jotain kivempaa kuin rajan tältä puolen? Kyltin mukaan ainakin ruokaa, mikä tietenkin veti minua puoleensa. Aina.

Kukkulan yli ja alas laaksoon ei selvästikään ole kaikkien kuppi teetä; edessä mateli auto pohjoisesta, hidastellen juuri nousevan mutkan selvitettyään ja aiheuttaen nytkähtelevää ajoa takana tuleville.

Montesplugan pikkuruinen kylä näytti Italialta; oli väriä, vähän heikossa hapessa olevia rakennuksia ja rauhallista istuskelua auringossa. Patojärvi Lago di Montespluga kimmelsi auringossa leveänä ja laveana, suistomaisena vesistönä.

Siinä, mistä kuvittelin polun lähtevän, oli portti ja kieltomerkki. Aldo muistutti, että costaricalaisena häntä ei estä mikään ja kiersi aidan toiselle puolen. Suunta oli silti väärä. Hetken pyörimisen jälkeen näkyi kohta, josta saattoi kuvitella jonkun joskus kulkeneen. Sinne. Kyltti oli selän takana. Valkoinen, haalistunutta punaista, ilman tekstiä. Siinä kaikki.

Reitti oli rengas tai ehkä pehmeä neliö, suurin osa matkasta Italian puolella. Neliön yläosa kuljettiin Sveitsissä. Se, että vertikaalista nousua oli vain puoli kilometriä harhautti. Lyhyehköllä eli n. 7 km:n matkalla se tarkoitti jyrkkää mäkeä ja koko kipuaminen heti alussa.

Polkumerkit oli varmaankin maalattu viime vuonna tai ehkä ennen koronaa, joten niitä jouduttiin etsiskelemään. Siinä polkua arpoessa katseltiin silmästä silmään murmeleita, viisi vaaleahkoa, pulleaa ja vilkasta otusta sujahti nopeasti koloihinsa.

Merkkien lisäksi myös se varsinainen reitti katosi ensin kivikkoon, sitten louhikkoon. Oltiin kuin temppuradalla, ihan muina kiipeilijöinä, ensin kädet apuna ja sitten takapuoli kolmantena jalkana, kuten Aldo asian ilmaisi. Joku saattaisi sanoa istuen.

Oli älyttömän hauskaa, ettei vain kuljettu eteenpäin tallaten rotkon reunalla. Molemmat oltiin tyytyävisiä siitä, että kivillä kiipeilyä ja hyppelyä oli tullut harrastettua lapsuudessa, Aldo costaricalaisissa joissa, minä Kotkan saaristossa. Ja kerrankin pilateksen tuoma kehonhallinta pääsi loistamaan.

Kivien kantit ja varsinkin kirkkaanvihreä sammal niiden päällä olivat teräviä ja veri valui säärtä pitkin. Pohkeet loistivat ensin punaisina raapaleista ja illalla auringosta. (Miten se jalkojen rasvaaminen aina unohtuu?)

Nousun välissä oli pakko vetäistä pienet leivät, mutta varsinainen tauko pidettiin ylhäällä Lago Azzorella. Solassa puhalsi kylmä tuuli, eikä todellakaan tullut mieleen edes uittaa jalkoja. Aldo tietenkin riisui välittömästi sukat ja kengät ja seisoi tyytyväisenä keskellä jääkylmää alppijärveä. Ei kuulemma edes kovin hyytävää.

Minä sillä aikaa puin päälleni kaikki löytyvät vaatteet ja kaduin, etten ottanut mukaan vetskarillisten housujen puntteja. Sortseissa olin kananlihalla.

Löysin lepotuolimaisen kohdan, jossa ei ollut tyyntä, mutta ainakin vähemmän tuulta. Kevennettiin repun eväspuolta ja lähdettiin tallaamaan kohti Sveitsiä, siis muutaman kymmenen metrin päähän.

Järven tasolla alkoi matkalla olla läikkiä lunta. Toisinaan myös oletetulla reitillä, alaspäin mennessä myös rinteessä. Ne pystyi silti hyvin kiertämään.

Kun edessä oleva merkki ei enää ollut puna-valko-punainen, vaan valko-puna-valkoinen, äskettäin maalattu ja vieressä keltainen kyltti, joka kertoi suunnista, oltiin taas Sveitsissä. Jalkojen alla ihan oikea polku ja matka selkeä.

Siis louhikkoon asti, tällä kertaa alaspäin. Kirkkaat merkit kyllä näkyivät hyvin, poluksi en reittiä silti nimittäisi.

Pienen järven, Bergseelin, jälkeen oltiin suoran Splügenpassin solatien yläpuolella. Kiemura näytti upealta, mutta kapeneva patikkapolku oli hetken sen näköinen, että saatoin väittää palaavani takaisin sinne mistä tultiin. Toisinaan kannattaa kuitenkin mennä hiukan eteenpäin, kulman takana ei välttämättä aina odotakaan rotko ja kylmä hiki.

Rajan paikkeilla Sveitsin puolella oli kartta, tervetuloa patikkamaahan, kylttiä joka suuntaan. Me jatkettiin eteenpäin kukkaketojen poikki, kivistä ladottua tietä pitkin. Muinaiset roomalaiset tekivät pari tuhatta vuotta sitten hyvää työtä, Alpit ylittävää reittiä on yhä hyvä tallata.

Viimeinen pätkä oli vehreää, niityillä kukkivat alppikukat, keltainen alppivuokkokin ja valkoinen ahokissankäpälä.

Näemme matkalla kahdeksan ihmistä, eikä Montesplugan kylälläkään ollut illalla enää juuri ketään. Kioski meni kiinni, kaksi pienempää ravintolaa näyttivät tyhjiltä. Päädyimme La Capriatan katetulle terassille. Toppatakkinen nainen ei kestänyt lämpötilaa, vaan poistui seuralaisensa kera oluen jälkeen. Sisällä ei ollut tilaa. Kinttuja paleli ja yritin lämmittää niitä avaamalla servetin.

Tilasin salaatin, Gli Gnocchetti di Chiavenna, juustoisen ja valkoispulisen peruna-leipä-minignocchi-annoksen ja vielä kokonaisen kalan grillatuilla vihanneksilla. Salaatin jälkeen en ollut varma jaksaisinko enää muuta ja kalalautasen tullessa tajusin ajatelleeni zürichiläisesti. Montesplugan annokset olivat valtavia ja niin ilahduttavia.

Lähdimme takaisin solatietä, joka nyt oli tyhjä. Vuoret loistivat keltaisina ilta-auringossa. Solatien ainut kuppila Berggasthaus Splügenpass kuulemma panostaa ruokaan, on kai paineita Italian läheisyydessä. Se jäi seuraavaan kertaan.

Lombardia, täältä tullaan!
*Lombardy, here we come!*

Montesplugan kylä.
*The village of Montespluga.*

Tässähän on ihan polku, sitä sitten tuonne ylös.
*We found the hiking path, after some moments of uncertainty.*

Ensimmäiset vaikutelmat: täällä on kaunista.
*First impressions: it´s beautiful here.*

Löysin kultaisia sieniä lehmänlannassa. *I found golden shrooms in cow manure.*

Tämä on vielä suht hyvää reittiä. Mutta polku…
*This is still quite ok route.* *But a path…*

Kiipeilijä Helve dokumentoi reittiä.
*The climber Helve is documenting the way.*

Hetken verrean oli katseltava kukkia.
*For a moment concentrating on the flowers.*

Hädin tuskin pystyssä tuulessa, mutta ylhäällä vuorella.
*Almost flying with a wind, but up in the mountain.*

Lohkareiden takaa tulee mies.
*A guy appears behind the rocks.*

Suomalainen valitsee lumen. *The Finn choosees the snow.*

Raja ylitetty, Sveitsissä. Se tietää tuoreista patikkamerkeistä ja keltaisista infokylteistä.
*How do you know, you are in Switzerland: freshly painted marks and yellow hikingsigns.*

Suunta on oikea, Splügen-sola.
*The right way, Splügen pass.*

Kivikko on meidän polku, alla solatie.
*The rocks are our path. The serpentine road is Splügenpass.*

Ja takaisin Italiaan. *And back to Italy.*

Tämä näyttäisi alppireitiltä, mutta tässä mennään kyllä ihan tasaista.
*What´s this sign?*

Muinaisten roomalaisten reittiä.
*Via Spluga.*

Keltainen alppivuokko.
*Yellow alpine anemone.*

Montesplugan raitilla on hiljaista.
*It´s peaceful in Montespluga.*

En resumen: La primera caminata de dos paises, en el paso de Splügen (CH) o Spluga (IT)! Caminar es tal vez mucho decir, más bien era escalar. Al menos parcialmente. Puntos extra del paisaje y de la comida en Montespluga.

Kurzgesagt: Erste zwei Länder Wanderung beim Splügenpass. Ziemlich kurz, steil und steinig, aber super schön und macht spass. Extra Pünkte für das Essen in Montespluga.

Olkoon kaikki elolliset onnellisia

8. June 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, vastuullinen matkailu Tags: Gräppelensee, patikka, St Gallen, Thurwasserfälle, Toggenburg 2 Comments

Naapurin kissa tuli tänään vähän aamunsarastuksen jälkeen naukumaan ikkunan alle, että pääsisikö meille lepotuoliin. Heräsin siis aika lailla ajoissa, joten tämä kirjoittaminen on yhtä pusertamista. Jos teksti tökkii, katso ainakin kuvat, sillä retki oli huikea!

Viime päivät on luovittu ukkoskuuroissa ja aurinkoisissa hellehetkissä. Helluntain paikkeilla teillä on aina jonoa Italian suuntaan, joten jos mielii retkelle, parasta on mennä jonnekin toisaalle. En myöskään halunnut joutua salamoiden keskelle paljaalle jyrkänteelle, ei siis kovin korkealle eikä kauas, sillä ukkosen mahdollisuus nousi iltaa kohti.

Välillä valinnat osuu vahingossa nappiin. Reitin kudoin osittain itse kokoon, mutta tärkeimmät koordinaatit oli kellossa. Toggenburgin Alt St. Johannin luostaripuutarhan edestä tallattiin hetki maaseudun läpi posottavaa suoraa tietä. Heinikossa puhalteleva tuuli, vihreät niityt, paljaat kiviset rinteet taustalla – olin heti ihan myyty.

Ehkä se oli kesärauha, mikä iski. Kukkaniittyjä, vanhoja alppitaloja runsaine puutarhoineen, lehmiä, heinäpeltoja, ei siis mitään niin erilaista, mutta kuitenkin elähdyttävää, tasapainottavaa. Kukkien välissä kulkiessa olo kevenee.

Aivan suunnittelematta matkalle osuivat myös Thurin putoukset; luolastossa pirskahteleva vesi tuntui ihanalta kasvoissa. Kamera sai sätkyn, valon kontrasti oli niin huima, että laite meni pois päältä ja kieltäytyi kuvaamasta.

Niittyjen taustalla se kaikkein uhkein huippu, Säntis, on myös muuten mukana syksyllä ilmestyvässä true crime -kirjassa Rikostarinoita maailmalta. (- Niin ja kyllä, Sveitsin osuus on minun, vaikkakin joissakin tiedoissa olen saanut itselleni pseudonyymin L. Helve-Zibaja.)

Sirkkojen sirittäessä ja tuulen puhallellessa märkää paitaa purjeeksi oli niin kesäinen olo kuin voi. Heinät kutittelivat jalkoja ja joka paikassa oli vain älyttömän kaunista.

Ei siis ihme, että tänne rinteeseen oli viime vuosisadan alussa rakennettu parantola. Karuna-taloon tuotiin aluksi tuberkuloosisairaita lapsia raittiiseen vuoristoilmaan, myöhemmin tiibettiläisiä pakolaisia ja nykyisin paikka on omistettu rauhoittumiselle.

Mögen die Gäste frische Energie tanken und wahren Frieden, Freunde und Harmonie geniessen. Mögen alle Lebewesen glücklich sein.

Enjoy the beauty, relax, be happy.

Reitti nousi kiemurrellen, metsästä niitylle, asumusten välistä seuraavalle; aurinko puri selkään, päähän, käsivarsiin. Oli istahdettava hetkeksi puun alle varjoon lounasleiville. Ruohikko näytti kuivalta, mutta unohdin yöllisen myräkän. Litimärissä sortseissa oli toki viileämpi edetä rinnettä kukkekedoilta metsään.

Patikkapolku muuttui puiden suojassa vuoristoiseksi ja kiviseksi, jyrkemmäksi. Ylhäällä olimme jo kukkulan toisella puolen, jalat sateiden jälkeisessä savivellissä ja musiikkina laaksosta kuuluvat erikorkuiset lehmänkellon kalkatukset ja kilkatukset.

Gräppelenseellä oli enemmän lehmiä kuin ihmisiä ja rannan tuntumassa uiskenteli miljoona nutipäätä. Iho kiehui, oli upottauduttava heti veteen. Hetken kuivattelun aikana katselin huippuja ja näin jonkun tulevan puolijuoksua sauvoineen. Olemus näytti tutulta; aivan kuin suomalaista kirjallisuutta julkaisevan Antium Verlagin Beat. Ja koska some kertoo kaiken, myöhemmin selvisi, että kyllä, se oli Beat. Hän oli kivunnut toiselta puolen lähiseudun huipulle. Tuttuja vuorilla.

Takaisin edelliseen laaksoon vie polkuja, maalaisteitäkin. Me kapusimme suorinta reittiä vuorta ylös ja alas tietä kiemurrellen. Illemmaksi luvattu ukkonen näkyi pelloilla; niittopuuhat vaikuttivat kiireisiltä ja määrätietoisilta. Heinäpellon poikki kulkeva patikkareittikin oli niitetty pois.

Alempana suoraan talon ovelle osoittava keltainen polkumerkki vaikutti hauskalta; lyhyt reitti kotiin. Mutta kyllä, siitä talon kulmalta jatkui juuri ja juuri silminnähtävä ihan aito patikkapolku kohti Alt St Johania. Valkoinen kyltti kylään sen sijaan johdatti meidät toisen talon sivusta keskelle kukkaniittyä. Sieltäkin päästiin pois, mutta tiellä ohi kävelevien paikallisten isäntien ilmeet olivat kertovat. Lähinnä tuomitsevat. Turistit.

Alt St. Johanin luostarin sivulla on avoin puutarha.
*By the monastery of Alt *St.* Johan there´s a garden, which you can visit.*

Tämä on Toggenburgia.
*This is Toggenburg.*

Osa Thur-putouksesta jää vuoren katveeseen.
*From here you can see the Thur waterfall* *partly.*

Aivan kuin putouksessa olisi mutka.
It looks like the waterfall had an angle.

Kyllä, vesi virtaa.
*Yes, the water flows.*

Tunnelin läpi pääsee katsomaan putousta ylempää.
*Through the tunnel you get to see the upper part of the waterfall*.

Siellä pilkottaa Säntis.
*There´s Säntis.*

Lounaspaussi ja Churfirstenin huiput.
*Lunch and the Churfirsten peaks.*

Tämäkin on kesää.
*This is also summer.*

Lehmät olivat lähes pisteitä laaksossa, kellojen kilkatus sen sijaan kuului selkeästi.
*We could hardly see the cows, but the bells were loud.*

Gräppelen-järven jakavat ihmiset ja lehmät.
*The lake Gräppelen is for the cows and people.*

Nutipäät kutkuttelevat jalkoja.
*The pollards tickled feet.*

Ja sitten rinnettä ylös.
*And up we go.*

Ja polku kulkee siis missä?
*And the path goes where?*

En resumen: Cataras de Thur, montes, campos de flores, un laguito (Gräppelen) – una ruta lindísima y mucho calor en Toggenburg. A veces el día es perfecto.

Kurzgesagt: Thurwasserfälle, Blumenwiesen, Gräppelensee, Berge – ein super schöner Weg. Manchmal ist der Tag perfekt.

Kristallikaupoilla paratiisissa

1. June 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, terveys, Urheilu Tags: alkukesä, Amsteg, Arnisee, Gurtnellen Wiler, kristallit, patikointi, Sveitsin vuoristo, Uri Leave a comment

Amsteg on siinä, missä Sveitsin läpi ajettaessa liikenne usein sakkaa. Laakso kapenee tunnelia kohti ja pienet kylät ovat moottoritiesiltojen katveessa. Mietin sitä, millaista täällä oli ennen isoja väyliä ja jatkuvaa, jyräväävää liikennettä.

Pohdinnan keskeytti nopeasti nykyisyys, joka osoittautui solmuiseksi ja riitaiseksi. Amstegin rampin jälkeen oltiin joka suuntaan suihkaavien liittymien ja teiden keskellä, eikä gps auttanut. Köysiradan osoite oli kylän pääkatu, mutta ohiajamamme viitta oli ennen kylää. Hätäisesti kiljahtelin, kun mies aikoi kääntyä ympäri – takaisin moottoritielle. Ei sinne ainakaan, ihan minne tahansa muualle. Epämääräisen kiemurtelun jälkeen ajettiin eteenpäin.

Seuraavassa kyltissä oli myös Arnisee ja kuplahissin kuva. Oikea suunta, ajattelin. Kun Amstegin kylä oli ohitettu, tie kiemurteli kapeana kallion viertä, olin valmis u-käännökseen. Takaisin lähtöpisteeseen.

Kipakan väittelyn jälkeen käännyttiin vasemmalle ensimmäiseltä hissikyltiltä ja päädyttiin lopulta sinne minne piti, hissin parkkipaikalle. Tietä ei tunne mikään kartta tai gps, eikä se todellakaan ole kylän pääkatu.

Hissillä kukaan ei enää muistanut hankalaa alkua, sillä olimme nousemassa ilmoihin mitä ilmeisimmin lelulla. Painoin vihreää nappia ja tiedotin ylös, että meitä olisi kolme tulossa. Ahtaaseen hissiin mahtui neljä, matkatavarat eli reput laitettiinn sen ulkopuolelle sivulootaan. Pohdin kestävätkö vesipullot taskuissa, vaellussauvat repussa. Kulkuväline oli niin nafti, että istumme todellakin kuin sillit suolassa. Seisomaan tuskin olisimme pystyneet. Penkeillä oli lämmikkeet kankun alle. Viehättävää.

Hisseissä en yleensä kärsi korkeudesta, mutta jotenkin olo tuntui pieneltä tässä heilahtelevassa mikrokabiinissa jyrkänteen vieressä.

Laakson ahtaus, liikenne ja muu tuska oli ylhäällä yhtä kaukana kuin kuu maasta. Olimme rantautuneet tai siis lipuneet paratiisiin. Värit olivat kirkkaammat, vallitsi rauha ja kiireettömyys. Meitä ennen matkustaneet istuivat jo mökin terassilla olusilla ja vilkuttivat.

Jäätiin suoraan aseman vieressä olevalle kristallilaatikolle. Tytär hamusi useita, minä löysin oman ja mielestäni parhaan, parin-kolmen sentin kantikkaan kristallin, josta maksoin frangin laatikkoon ja tulin onnelliseksi.

Aarre taskussa katseltiin alkukesän kukkaniittyjä ja tallattiin eteenpäin. Olisin voinut jäädä tähän ja olla täysin tyytyväinen retkeen.

Koska porukassa oli kaksi lenkkari-ihmistä ja yksi korona-keuhkoinen, oli itse patikka kevyt ja alas viettävä. Sitäpaitsi ylempänä on vielä paikoittain lunta. Näillä varustuksilla ja voimilla ei lähdetty liukastelemaan; tänään oli kyse vain ihanasta kesäpäivästä.

Kuljimme Arniseen ohi, metsien ja niittyjen poikki, toisinaan kedolla hädin tuskin seurattavaa polkua, kukat polvia kutkutellen, ohi meitä nihkeästi tiiravien lehmien, heinää niittävien urilaisten. Honigbergin Sanna kertoi, että Urin kantonissa eletään vielä suht samalla lailla kuin vuosikymmeniä sitten. Siksi ehkä tämä levollisuus.

Ostimme alppiperheen itsepalvelukojusta paketin juustoa, vaikka epäilin sen paistuvan repussa. Kuusi ja puoli frangia, sen verran pudottelin kolikoita metalliseen latikkoon kimpaleesta ohittamiemme lehmien maidosta tehdystä juustosta.

Kukkakehdossa kuhisi, ruskeita selkiä liikahteli, välillä heilahti häntä, toisinaan ylös katsahti sarvipää suussa nippu heinää ja kukkia. Alkukesän huuma oli selvästikin vienyt mukanaan nämä lehmät. Ne olivat onnellisia hamuamastaan keltasinisestä kukkavalikoimasta.

Gurtnellen kylässä polku oli kadota, mutta se löytyi lopulta kirkon sivusta, talojen välistä. Hetkeä pidemmällä gpx-reitin tilalla oli kaksi taloa. Pihan päässä varttui umpikuja, joten oli seurattava alaspäin mutkittelevaa autotietä ja siltä poikkeavia alkuperäistä alempana kulkevia patikkapolkuja.

Gurtnellen Wileristä oli paluu bussilla takaisin Arniseen hissin luo lähtöpisteeseen. Mielikuvissani istahtaisimme sitä ennen aurinkoon kahville ja muhkealle jäätelöannokselle. Kylässä ei ollut mitään auki olevaa kahvilaa, vain hotellin tyhjä ja ankea parin pöydän terassi, maisemat rautatien suojavallille.

Pysäkin läheltä löytyi pieni kyläkauppa, jonka tiskin takana roikkui kuivamakkaroita narulla ja ikkunaa koristivat paikalliset piiraat ja mikä tärkeintä, kylmäkaapissa oli jätskiä. Mutta huom, täällä pelaa vain käteinen, “Sveitsin frangi”, totesi myyjä. Ei kortti, ei sovellukset. Sveitsiläiset setelit ja kolikot.

Kuplahissi Arniseelle. Matkatavarat kulkevat ulkopuolella.
*Arnisee gondola.* *Luggage travels outside.*

Laaksoa halkoo moottoritie
*There´s a highway passing the valley.*

Kristalleja kaupan!
*Crystals to purchase.*

Tänne voisin jäädä. Taustalla hissiasema.
*I could stay here.* *On the background the liftstation.*

On se järvikin ihan nätti.
*The Arnilake is also pretty.*

Ylempää kulkee myös reitti Gurtnelliin, mutta sinne seuraavalla kerralla.
*There´s also a higher path to Gurtnellen, but that´s for next time.*

Matkalla samat huiput, mutta maisemat muuttuvat korkeuden mukaan.
*The same peaks but the view is different depending of the altitude.*

Orvokkeja kallion kupeessa.
*Violets by the rock.*

Kukkakedon läpi. Passing the flowerfield.

Gurtnellen kylä.
*The hamlet of Gurtnellen.*

Gurtnellen Wilerissä eletään monessa tasossa: joella kalastaja, ylempänä kylää, päällä moottoritie.
In Gurtnellen Wiler there´s life in different levels: by the river there´s a fisher, on the next level the village and higher up the highway.

Amstegissa hissiasemalle vie joen ylittävä kävelysilta.
*In Amsteg there´s a small bridge over the river to the gondolastation.*

Matkalla vielä kuppi kahvia Urnerseellä. *A cup of coffee on the way by the lake Uri.*

En resumen: Pasando Suiza uno ni se da cuenta, que de Amsteg para arriba hay un paraiso.

Kurzgesagt: Wenn man richtung Süden in der Schweiz fährt, merkt man vielleicht gar nicht, dass es oberhalb vom Amsteg ein Paradies gibt.

Ihan pihalla

25. May 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Retkeily, Sveitsi, terveys, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: kesä, kukat, Maastopyöräily, puutarha, pyöräily 2 Comments

Toukokuun parasta ovat olleet ulkoaamupalat. Niitä tässä mietin, kun istun sisällä ja viime viikon 30 asteesta on jäljellä 15.

Se hyvä puoli kosteassa ja viileämmässä on, että tuli tehtyä pihahommia. Kesä pörähti käyntiin niin vauhdilla, että kukkakalenterissani kääntyi sivu muutaman päivän välein: lumikellosta krookukseen, krookuksesta kirsikankukkaan, kirsikankukasta magnolian kautta omenankukkaan, omenankukasta – okei, nyt meni muisti. Joka tapauksessa puutarhaunikot tuli ja meni vauhdilla; onneksi pelloilla yhä kukitaan. Ja pionit ovat nyt parhaimmillaan. Se kesän paras, laventeli, jota kuljen haistelemassa istutukselta toiselle, on puolestaan aloittelemassa.

Kysyn vain, että mitä jää heinäkuulle, kun kaikki ihanuudet on jo nähty? Vai onko tämä vain alkukesän huumaa, jonka runsauden jälkeen ihminen ei enää jaksa reagoida luonnon kukkeuteen?

Koska mullan kapsutus on väsyttävää, pitää välillä tehdä muutakin (saan tämän kuulostamaan siltä, kuin ahkeroisin puutarhurina tuntikausia. Se on todellisuudessa tunti, puolitoista, sen jälkeen sormet eivät pysty tarraamaan rikkaruohoon, puristusote on mennyttä ja peukalo krampissa). Siispä pyörällä mäkeä ylös niitä unikoita tarkastamaan.

Viljapelto, yleensä spelttiä, kirkkaan oranssinpunaisine läikkineen on hyvä palkinto; ensimmäinen etappi saavutettu, puoliväliin noustu vuorelle. Se että lyhyen jyrkän pätkä yläpäässä on meneillään draama, häiritsee luontoon keskittymistä. Saksalainen pariskunta levittää ympäristöön negatiivista energiaa.

Järkyttävän hengästynyt nainen on lähellä leviämistä työntäessään raskasta sähköpyöräänsä viimeisiä metrejä ja mies seisoo ylempänä arrogantisti kommentoiden. “Älä anna minulle komentoja!” pystyy nainen hengenvedon välissä tiuskaisemaan.

Kohtaamme pariskuntaan vielä toisen kerran. Mies ei anna naisen levähtää hetkeäkään. Epäilemme, että tiet eroavat ennen kuin he pääsevät päämääräänsä.

Ylhäällä Pfannenstielissä on sumeat näkymät. Eväslaatikossa jämiä edellisiltä retkiltä, murusia ja palasia, joita tuskin edes evääksi voi mainostaa.

En uskonut, että tauon jälkeen jaksaisimme tänne asti, sitä paitsi toisen pyörän jarrut on siinä kunnossa, että olisi ehkä ollut parempikin pysyä alempana. Salitreenin muutamat muutokset ovat kuitenkin saaneet enemmän aikaan kuin vuosien uurastus. Nyppylällä oltiin sukkelammin ja kevyemmin kuin koskaan.

Alan miettiä pitempää pyörälenkkiä, sellaista yöpymisten kera. Mille järvelle? Minkä solan yli? Tour de Suisse?

Hyväntekeväisyyspulla marketista ja ekoja sveitsiläisiä mansikoita.
*A charity bun from the market and first Swiss strawberries*.

Molemmat köynnösruusut, punainen ja keltainen, kukkivat kuin viimeistä päivää.
*Both climbing roses, red and yellow, are blooming like crazy!*

Nämäkin kukoistavat.
*These do blossom too.*

Mikä tää on? Näitä oli erikokoisia, parisenttisiäkin ja ne tarttui iholle. What is this?
*There were different sizes, even 2 cm long, and they got stuck on the skin.*

Ei näitä ehkä evääksi voi kutsua.
*This might not be even a snack, but anyway…*

Sumuista ja ukkostavaa on.
*Some foggy view*s; *a thunderstorm coming up.*

En resumen: Trabajo de jardín obligatorio de la epoca, una vuelta en bici, muchos chubascos. Nada más esta vez.

Kurzgesagt: Gartenarbeit, Velotour, Gewitter und Schauer. Das ist alles dieses Mal.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Liikunta