Nähtiin liikaa mustikkapiirakkakuvia pohjoisesta ja iski mustikkakateus. Tai jos ei ihan kateus, niin ainakin himo. On se nyt hitto, ettei meillä kasva kuin sisältä haaleita pensasmustikoita. Sato oli tänä vuonna 15 marjaa, joten siitä ei piirakkaa leivota.
Laskeskelin, että jos Kotkan leveysasteilla on kypsyystaso syöntiluokkaa, niin silloin tilanteen täytyy olla jotakuinkin sama vuoristossa. Siis siellä missä Sveitsissä mustikoita löytyy. Puurajan paikkeilla, tarpeeksi ylhäällä, muttei liian korkealla. Joten marjaan.
Purkit ja pönitsät reppuun, evästä, tällä kertaa varmuuden vuoksi myös sadetakki ja retkelle. Ensimmäinen yllätys tuli avatessani kartan mobiiliversion. Kuplahissiä rempataan, ylös pääsee vain puoliväliin.
Tossua toisen eteen ja mäkeä ylös. Saatiin ohjeet oikaista niityn poikki, lehmien ja oletetun hissiradan välistä, kunnes kohtaisimme tien, nousisimme vähän kohti huippua, kääntyisimme oikealle ja ylittäisimme kukkulan.
Alhaalla siinsi kaksi pientä järveä, jälkimmäisellä heittäydyimme alppiniitylle heideiksi. Jalkoja keitti, puolipilvinen sää päätti juuri nyt muuttua hiostavan kuumaksi. Eväs maistui paremmalta kuin koskaan, vaikka oli taas melkein samaa kuin joka retkellä.
Mustikan varpuja oli täällä niukasti, mutta muutama marja ropsahti kupposeen. Metsämansikoitakin. Alempana niitä ei tule syötyä kettujen levittämän myyräekinokin takia. Ymmärtääkseni ja toivoakseni ketut pysyttelevät alempana.
Järveä reunustava mustikkamaasto haastoi nilkat ja akillesjänteen uskomattoman jännityneisiin suorituksiin. Suomessa kerääminen on helpompaa, kyykistyt maahan ja alat poimia. Nyt olin vuorikauriin asennossa. Yksi marja täältä, käännä nilkkaa hieman niin, ettei hiekka, kivet, sammal, petä, tartu varpuihin, että yläruumis kestää paikallaan, aseta toinen kinttu ylemmäs, niin pitkällä kuin haaraa riittää, kurkota ja nappaa toinen.
Kypsiä marjoja oli vähän ja mukaan lähti nekin, jotka sinersivät, mutta eivät vielä olisi oikeastaan täyttäneet kriteereitä. Saalista oli saatava.
Seuraavilla apajilla oli enemmän varvikkoa, eikä marjan marjaa. Tänne ei mitään edes tulisi. Vielä alempaa löytyi laveampaa mustikkamaastoa, ihan mahtavaa, innostuttiin. Eikä marjan marjaa.
Poukkoilu ylös, alas, sai hien valumaan, kuppi oli lähes tyhjä ja ukkospilvet kerääntyivät. Kuudelta sen piti tulla. Neljältä alkoi sataa, vähän myöhemmin jyristä ja salamoida. Juuri sillä hetkellä, kun löytyi rinne ja kypsät marjat.
Ohi käveli espanjalaisten joukko. Epäluuloisena kyselivät, ovatko ne oikeasti mustikoita. Maistoivat muutaman. Jyrähti kunnolla ja alaspäin käveleville alkoi tulla kiire. Ukkosta on vuorilla kiva katsella majapaikan ikkunasta, sen sijaan ulkosalla saattaa kadota silmistä polku, jalka lipsahtaa ja salamatkin tuntuvat välkähtelevän lähempänä.
Saaliina oli yhdet seuraavana päivänä sinertävät polvet ja aamujugurttiin mustikkaista makua. Piirakkamarjoja täytynee hiukkasen odotella.
En resumen: Fuimos a buscar arándanos en la montaña y el resultado era unas rodillas azules y un vasito de berries para el desayuno. La busqueda en la montaña es bastante exigente, los tendónes se estiraron en posiciones exstremos e imposibles para coger el único arándano en vista, tratando de no caer o rodar de la cuesta al lago. Buen ejercisio y la próxima vez ojalá más botín.
Kurzgesagt: Plötzlich hatten wir das Bedürfnis die Blaubeeren zu pflücken, wie im Norden. Mit dem Wetter sollten sie schon reif sein, dachte ich. Auf dem Berg gab es doch nur Blätter oder grüne Beeren, ab und zu eine Beere, die man blau beschreiben konnte. Gerade dann, als es mit Donner und Blitze anfing, fanden wir mehr. Tagesresultat: Zwei blaue Knie und ein Dezi Blaubeeren.
Pala Suklaata 