Korkea-alppi, toka yritys!

3. July 2024 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Appenzeller Ausserrhoden, Hochalp Leave a comment

Edellinen yritys Appenzeller Ausserrhodenin Hochalpille, korkealle Alpille, meni ns. läskiksi, sillä sää olikin hyvin paikallisesti surkea. Ja tänä kesänä se on tarkoittanut kaikkea mahdollista dramatiikkaa, kivivyörystä sillat murjoviin tulviin. Joten kun yhtäkkiä sattuu olemaan kaunis sää ja vaikka tajuaisit sen leipää jyrsiessä kesken rauhallisen aamun ja silmät rähmässä, on siirryttävä nopeasti löysäilystä lähtömoodiin. Kamat reppuun, parille leivälle päällystettä ja laatikkoon, pähkinöitä ja kuivahedelmiä pikaenergiaksi ja vettä, paljon vettä pulloihin.

Hochalpin juurella postibussi jätti meidän yksinäiselle pysäkille. Parikymmentä metriä tien viertä ja sen jälkeen ei saatu armoa vasta kuin ylhäällä. Sää oli niin hiostava, että aurinkolasit sumenivat ja hiki valui reisiä pitkin, kasvoista puhumattakaan. Jos olisin aavistanut lähteväni jyräämään rinnettä ylös, olisin jättänyt edellisenä päivänä pilatekset vähemmälle tai ainakin sen illan maastopyörälenkin, joka nyt tuntui reisissä ja pisti huohottamaan.

Pysähtelin vähän väliä puhaltelemaan ja jyrkällä polulla nilkat oli aivan äärirajoilla, yliliikkuvuudesta huolimatta. Vertikaalimetrejä oli ensimmäisillä parilla kilometrillä 500 m, mikä tarkoittaa sitä, ettei tasaista tai edes vähemmän jyrkkää ollut montakaan metriä. Ei ihme, ettei polulla tullut ketään vastaan, ei ainuttakaan. Vasta ylempänä, harjanteen tiellä, tarpoi pari vastaantulijaa.

Hochalpin majatalon edustalla oli muutama ruokailemassa, vieressä kanat ja kukko huutelivat morjestuksesi ja sisältä leijui savustetun makkaran tuoksu. Paikkaa pitää sympaattinen nuori pariskunta, nainen on kokki ja mies alunperin lihamestari, joten kaikki on omaa, lähiruokaa tai ainakin lähes. Sapuska oli perinteistä, makkaroita, ranskalaista perunasalaattia, ja olipa listoilla jotain mahalaukkuruokiakin. Kasvissyöjän on syytä varustautua eväin, sillä mielestäni muuta ei ollut tarjolla kuin runsas vihreä salaatti.

Vessa oli ylläri, sillä se vaikutti uudelta ja modernilta pönttöineen. Jostain kaukaa putkesta kuului tiputus, kun avasin kannen. Huuhtelu olikin käsipelillä; vieressä oli vesikannu.

Maastoa peittivät alppitimjamin lilat kukat ja metsämansikat, paikoittain myös mustikat ja ylempänä alkoi olla muita korkean seudun kukkia. Lounaan aikana taivaalle alkoi kertyä aina vain mustempia pilviä ja sumu peitti näkymät Alpeille. Tuuli vaikutti jo uhkaavalta ja lähdettiin liukkaasti jatkamaan matkaa, kipitellen mäkeä alas, poikki niittyjen, läpi metsien. Päätepiste Urnäsch olikin aurinkoinen, ukkonen jäi leijumaan Säntis-vuoren ympäristöön.

Mitä tästä jäi käteen? No, ainakin 65 rappenia, jotka löysin polulta ja erittäin ulkoilutetut keuhkot. Säätä täytyy tarkkailla valppaana, se on selvää. Ja ilman sadevarusteita ei voi lähteä minnekään.

Alppitimjami ja mansikka tykkäävät toisistaan. Alpine thyme and strawberry like each other.

Jospa istahtaisin tähän hetkeksi, johan ollaan edetty vartti. *What if I sat here for a while, we already walked 15 minutes.*

Tässä vaiheessa pitäisi riittää pattereita, mutta ei.
*At this point I still should have energy, but no.*

Säntisin huippu näkyvissä.
*Säntis peak ahoy!*

Hän tuli minun kuvaani.
*He appeared to my picture.*

Tässä pätkä tasaista, iiihanaa.
*Couple of meters flat, wooonderful.*

Jos asuisin tuolla ylhäällä ja hiiva olisi unohtunut ostaa, niin voisi ottaa aivoon.
*If I was living in the house up on the mountain and had forgot to by yeast to bake, I´d probably shout loud.*

Vähän snäkkiä, että jaksaa.
*A small snack for energy.*

Alppitimjami värittää kivasti rinnettä.
*The alpine thyme gives a nice touch to the colors.*

Kannatti kiivetä, tippinä 65 rappenia.
*It was worth the climb, as a tip 65 rappen.*

Nyt ollaan jo voiton puolella.
*Getting there!*

Alppikellot on karvaisia.
*Heary alpine flower.*

Sisällä tuoksuu savumakkaroilta ja on viehkeää.
*Cute place and it smells like smoked sausages.*

Hän tarkistaa säätilanteen.
*Observing the weather situation.*

Alppikukkia niityllinen.
*A field full of alpine flowers.*

Lounaspaikka ylhäällä.
*The lunchplace up on the mountain.*

No mutta sehän on Urnäsch!
*Well, well, that´s Urnäsch!*

En resumen: En este verano no se puede pensar, que hago un paseito en alguno de estos días. Si hoy no llueve, es hoy que hay que salir. Nadie sabe, como va a estar todo mañana y si hay todavia calle por donde ir.

Kurzgesagt: In diesem Sommer muss man wandern gehen, wenn es nicht regnet. Man kann nicht den perfekten Tag warten, weil es wahrscheinlich nicht kommt.

Patikasta pyöräreissu

19. June 2024 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu Tags: kesä, plan b, pyöräily, sää, ulkoilu 1 Comment

Ensimmäisen hellepäivän jälkeen nukuin rokuliin ja aamu meni veroasioita säätäessä, siksi lyhyestä virsi kaunis: lähdettiin sunnuntaina vuorille, tehtiin u-käännös ja palattiin kotiin.

Ja sitten vähän pidempi versio. Kaatosateiden kesässä vuorilta on tullut alas muutamista kivistä isompiin vyöryihin ja kun avasin kartan, jossa on kaikki suljetut patikkapolut, koko Sveitsi oli yhtä kieltomerkkiä. Tarkemmin katsottuna tilanne ei ole ihan niin dramaattinen, mutta joka tapauksessa kannattaa tarkistaa etukäteen onko paikat auki. Yllätyksiä saattaa tulla.

Sunnuntai oli ensimmäinen sateeton päivä aikoihin ja vaikka aamuvarhaisella oli töitä, olin jo illalla tehnyt voileivät, valmistellut repun ja pistänyt vaellussauvat kenkien viereen. Tarkoitus oli pyyhkäistä itä-Sveitsiin vielä aamupäivän aikana ja valloittaa kolmas 26 huipun haasteesta. Tunnin verran ajeltiin, katseltiin ihaillen mustavalkoisten haikaroiden eleganttia liitoa, vihreitä, pehmeitä kukkuloita, kumpuilevia niittyjä ja peltoja.

Olin vielä aamulla tarkistanut Appenzeller Ausserrhodenissa paikan, minne piti jättää auto ja jatkaa siitä bussilla numero 791 polun varteen. Kaikki oli hienosti, päivä upea, pientä pilveä taivaalla, retkimieli ja repussa evästä. Kunnes vähän St. Gallekappelin jälkeen vilkaisin bussin lähtöaikaa uudelleen. Ruudulle ilmestyi viesti “Bussi ei kulje koko päivänä huonon sään takia.” Miten niin? Mikä huono sää? Whaat! Eikä!

Hetken kävin turbovaihteella mielessäni kaikki läheiset alueet, mutta keksin vaihtoehtoplääniksi vain paikkoja, missä on vieressä seinämiä (vyöryvaara), jokia, järviä (sama juttu tulvinnan lisäksi). En jaksanut alkaa etsiä säätietoja, koska ne joka tapauksessa näyttivät olevan pielessä ja tietoja siitä onko polut, hissit auki, vaan päätettiin kylmästi päättää patikkareissu tähän.

Heitettiin siis ympäri, palattiin kotiin, vaihdettiin varusteet pyöräilyvehkeisiin, roudattiin kulkuneuvot kellarista katutasolle ja alettiin painaa mäkeä ylös ilman sen kummempaa suunnitelmaa lähimetsän läpi.

Jaksoin jonkun aikaa jäpättää turhautumistani, mutta kun mäki on tarpeeksi jyrkkä ja happi vähissä, valituskin hyytyy. Sitäpaitsi vihreän ja linnunlaulun keskellä on todella hankalaa olla harmistunut. Kesä oli parhaimmillaan, sainhan ensimmäisen paarmanpureman, joka paisui luumun kokoiseksi ja luulin keuhkojen repeävän hengittäessäni imurin lailla rinteiden niittyjen ja peltojen välissä heinäpölyä. Mutta ylhäällä oli voittajaolo. Oli tehty matkaa, päästy penkille missä syödä voileivät ja Glarusin päärynä-pähkinäleipää (vai leivonnainenko lienee).

Ja sitten se varsinainen palkinto: oranssipunaiset, pinkit ja lilat kukkapellot! En ymmärrä miten kamera sekosi väreissä ja valoissa, mutta voi sitä kauneutta, hentojen kukkien loistoa viljojen ja heinän keskellä. Jos sielu olikin vähän rutussa matkaan lähdettäessä, se täyttyi kesästä, kun tukka kypärän alta liehuen huristin vinhaa vauhtia alamäkeä.

Vuoret näkyvät pikkuisen.
*The mountains are there, somewhere behind the clouds.*

Aina se rouva raahaa jonnekin.
*Always the same, the wife dragging to places.*

Glarusin päärynä-pähkinäleipä ja tietenkin Sveitsin veitsi.
*A pearbread with nuts from Glarus for the snack and of course a Swiss knife.*

Kuka muu tööttäilee näin tyylikkäästi?
*Who else has a so cool bike bell?*

Sisällä siis pyrettä kuivatusta päärynästä.
*Inside there´s pyre from dried pears.*

Tämä on kai spelttiä, sitä alkuperäistä sorttia. *This is, I think, the original spelt* *variety.*

Tästä tuli ihan outo taidekuva, valo-olosuhteet aivan mahdottomat, enkä millään konstilla saa värejä kuntoon.
*Weird art picture.*

Peltojen risteyskohta.
*A meetingpoint of the fields.*

En resumen: Salimos para un paseito en los cerros de Appenzell, dimos la vuelta en u por el clima y en total fuimos a andar en bici. A veces los planes se cambian.

Kurzgesagt: Wir wollten in Appenzell wandern, sind bis St. Gallenkappel gefahren, herausgefunden, dass der Bus nicht fährt, wegen des Wetters, und sind zum schluss velofahren in Zürich gegangen.

Ja niin ratkesi harjanne

5. June 2024 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Albishorn, erämaapuisto, kesä, patikointi Sveitsissä, Sihlwald, vaellus, Zürich 3 Comments

Ei tietenkään mennä tulvivien jokien lähelle, jyrkänteiden alle, vaan lähiseudun matalille, matalan riskin kukkuloille, vakuutin Aldolle. Varustauduin sadehousuin, samaa sarjaa takki, paksut sukat ja vaelluskengät. Ei sillä että jälkimmäiset olisivat näillä reiteillä muutoin tarpeen, mutta ainoat vedenpitävät.

Kun sitten nousin Hausenista, Albisvuoren harjanteen takaa ylös ja hiki valui sadehousujen alla polvitaipeista alas, tajusin liioitelleeni. Mutta ei siinä mitään, pienessä tihkussa oli raikasta kävellä, ylimääräiset vaatteet sai reppuun.

Luin jostain, että linnunlaulun on todettu tekevän onnelliseksi, joten sitä oltiin metsästämässä. Ja kyllä lauloivat, peipposet, rastaat ja niiden kaverit. Sateen puhdistamassa metsässä kaikki olivat märkiä, mutta oloonsa tyytyväisiä. Mekin.

Albisin huipulla, monen rapun, mutaisten metsäpolkujen ja maaseudun jälkeen, kuului puheensorinaa ja kahvi tuoksui. Kuppila on ulkopuolelta ruma kuin taivas (huono sanonta, sillä taivashan on tietenkin kaunis), mutta terassilta näkyvät Alpit, Zürichinjärvi, Sihlwaldin metsää. Tosin ei tänään. Haitukkaiset pilvet vaelsivat hitaan laiskasti, yksi yhteen suuntaan, toinen toiseen tai ainakin siltä vaikutti. Osa järven yllä meidän alla, osa korkealla ja vakaa rivistö Alppeja suojaten.

Oikeastaan ei ollut nälkä, mutta laskeskelin, että matkalla voisi tulla. Ja sitähän en kestä. Olin pakannut mukaan vain pähkinöitä ja kuivahedelmiä, mutta lyhyeen juna-bussimatkaan suttaantuu useampi tunti, kun vaihtoja on tarpeeksi. Paperinohut Flammkuchen oli juuri sopiva suolainen hengähdystauolle; istuttiin hetki rauhassa, nautittiin kahvin tuoksusta, katseltiin haukan liitelyä ja ylös tallanneita, voitonriemuisen hikisiä ihmisiä.

Harjannetta pitkin, ravintolan sivua, lähti yksi polku, toinen vastakkaiseen suuntaan ja meidän pienestä puusisäänkäynnistä siksakaten rinnettä alas Sihlwaldin Wildnisparkin läpi. Siis erämaapuiston. Ensinnäkin erämaa on Zürichissä outo käsite; sivilisaatio on liian lähellä. Ja miten erämaa, koskematon luonto, voi olla puisto? Eikö puisto juuri ole se, missä näkyy ihmisen kädenjälki?

Joka tapauksessa, jo ylhäältä käsin ihmeellisen rehevä metsä vihreän sävyineen kutsui luokseen. Kosteus, valtavat saniaiset, mehevän maan tuoksu toivat trooppisen metsän tuntua. “Ihan kuin Cartagossa” totesi Aldo. Siis Costa Ricassa.

Harjanteen toiselle puolelle laskeutuminen vaati todellista keskittymistä jarrutukseen, sillä polkuja petti monen sentin pehmeän ja liukkaan mutainen lehtikerros, jonka keskelle oli syntynyt kanava. Ylhäältä oli siis virrannut vettä joen lailla. Ensin tiellä oli poikittain yksittäinen puunrunko, sitten toinen. Alempana metsä oli täynnä kaatuneita puita, sekaisin kuin läjä hammastikkuja. Purot ja joet virtasivat kovaa vauhtia kohti Sihlin jokea ja Zürichiä.

Albishornin alueella on suljettu 700 m patikkapolkuosuus mahdollisen maavyöryn takia luin seuraavana aamuna lehdestä. Mitä, eikä?! Olin lähes varma, että se oli heti ravintolan jälkeen rinteessä, missä oli muutamia pudonneita lohkareita ja jyrkempää seinämää. Todennäköinen, mutta väärä paikka. Harjannetta ratkesi ja on lohkeamassa vuoristokuppilalta vähän eteenpäin. Joka tapauksessa, täpärästi vältetty. Olisin saattanut kipittää märissä parin kilon vaelluskengissäni aika hölkkää metsän läpi, jos olisin kuullut maan repeilevän, puhumattakaan harjanteen humahduksesta alas metsään.

(Ai niin – ja Albishorn oli huippuhaasteen 2/26.)

Ensin tankataan, sitten liikkeelle.
*First things first, a good breakfast,*

Bussi toi tänne, Hausen am Albis.
*Starting point, Hausen am Albis.*

Tervehdimme toisiamme.
*We greeted each other.*

Nämä on jo vähän ohi, mutta hienoja.
*Kind of gone, but beautiful.*

Täyttä vauhtia tilan läpi ja rinteeseen.
*Full power, through the farm and to the hill.*

Albishornin huipulla, Zürichinjärvi alhaalla.
*On the peak of Albishorn (and that´s lake Zürich)*

Portti erämaapuistoon.
*The gate to the wildernesspark.*

Muutama runko pitkin poikin joen yli.
*A couple of trunks leaning over the river.*

En resumen: Subimos a Albishorn en Zurich y después de tantos días de casi deluvio nos pareció un día perfecto, solamente poca lluvia. El bosque pareció a los de Cartago, dicen, humedo y tupido. En la cumbre, por el restaurante, resulta, que el asunto se puso demasiado humedo y una parte del cerro está apunto de colapsarse. Por dicha la raja no apareció, hasta que, que nosotros ya habiamos pasado el bosque.

Kurzgesagt: Albishorn 2/26. Und jetzt ist beim Restaurant Albishorn einen Stück vom Wanderweg gesperrt, er droht abzurutschen.

Vuoden ensimmäinen huippu, Etzel

22. May 2024 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Sveitsi, terveys, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Etzel-Kulm, huiputus, patikointi, Richterswil, Schindellegi, Schwyz Leave a comment

Keli olisi ollut mahtava vaikka mille vuoristoretkelle, mutta kiire ja tekemisten suma tiivisti tilanteen selkeäksi: jos jonnekin, niin lähelle. Zürichinjärven länsipuolella Schwyzin kantoniin kuuluvasta Pfäffikonista pääsee nopeasti rinteeseen ja taatusti tuntuu, jos ei reisissä, niin ainakin keuhkoissa. Luvassa oli 600 rappusta, mutta niitä oli kyllä aikalailla enemmän, jos kaikki matkalle osuvat lasketaan mukaan.

Ekat vaatekerrokset kuorin jo kymmenen ensimmäisen minuutin jälkeen, aurinko tuntui huumaavan lämmittävältä ja kiitin itseäni päätöksestä laittaa sortsit. Punkeista viis, ajattelin. Onhan kotona pinsetit.

Meidän edellä nousi isojen reppujen kanssa kaksi naista, joiden matkan laadusta kertoi iso simpukka. Santiagon jäljillä, siis. Uskoisin, että heillä oli suuntana Einsiedeln, vuoren toisella puolen Sihlinjärven rannalla. Einsiedelnin luostari vetää pyhiinvaeltajia puoleensa.

Zürichinjärven yläpuolella, kiemurtelevalla solatiellä postiauto päästi nelisävelisen tuuttauksen merkiksi muille tiellä kulkijoille. Moni oli liikkeellä tavallisella pyörällä, sähköpyörällä tai moottoripyörällä. Me ylitimme tien ja sujahdimme takaisin metsään.

Ns. polku on tältä puolelta Etzelin huipulle (1098 m) noustessa suurelta osin yhtä juurakkoa tai kapeilla puunrungoilla tuettuja askelmia. Ennen loppunousua asiasta vielä muistutettiin: “573 askelmaa”, “Joitakin kivisiä osuuksia”, “Juurisia askelmia? Monia!”, “Korkeuseroa? 300 m.”

Huipulla oli vain pari kourallista ihmisiä, vaikka toiselta puolen vuorta kipuaminen onnistuu autollakin. Ja se tunnelma, ystävällinen ja mukava, rauhallisen rento. Hyvä vaihtoehto ylikansoitetulle Zürichin Uetlibergille, vähän korkeampikin. Kyltit oli sveitsinsaksaksi ja ensimmäistä kertaa ikinä näin legendaarisen Chuchichästlin käytössä. Sana tarkoittaa keittiön laatikkoa ja on ääntämyksensä takia se ulkomaalaisten koetinkivi. (Joka tapauksessa, kahvilusikat ja kermat sun muut löytyivät oven luota chuchichästlistä.)

Ylhäältä oli siis näkymät kahdelle puolen, Zürichin- ja Sihlinjärvelle, valkohuippuisille vuorille. Alaspäin kuljettiin metsien ja niittyjen poikki, välillä bunkkereiden viertä ja puiden välissä kummallisissa rivistöissä olevien betoniporsaiden ohi. Selitys löytyi viimeisen bunkkerin seinästä: maailmansotien aikaan näillä estettiin mahdollisen vihollisen nousu vuoren yli.

Loppumatkaa rytmitti jälleen edellisenkin retken Sihl-joki ja kosteikot, luonnonsuojelualueet. Matalikot olivat täynnä sammakoita ja salamantereita, kaislikoissa viihtyvät vesilinnut.

14 kilometrin ja n.600 korkeusmetrin jälkeen Schindellegi-Feusisbergin asemalla päätettiin sittenkin jatkaa alamäkitaivallusta kohti Zürichinjärveä ja ehkä laivaa, jolla purjehtia kohti kotia. Oli kuitenkin jo niin ilta, ettei tarjolla ollut kuin juna, mikä oli nopeampi vaihtoehto ja toi kotiterassille sopivasti ilta-auringon viimeisiksi hetkiksi.

Tästä lähtee kapenemaan ja nousemaan. Kuvastahan jyrkkyys ei näy ollenkaan…
*This is the real start, where the path gets steep and narrow*er.

Oikealla järven ja sillan toisella puolen häämöttää Rapperswil.
*On the right side over the bridge there is Rapperswil.*

Simpukka repussa kertoo vaelluksen tarkoitusesta.
*The shell on the backpack tells about the meaning of the hike.*

Olento avaruudesta?
*A creature from outer space?*

Hurja kontrasti, kirkas auringonpaiste ja metsän varjo.
*Heavy contrast, sunshine and shadow.*

Sveitsissä ollaan.
*Good to know, we are in Switzerland.*

Viimeiset varoitukset.
*The last warnings.* *There are 573 steps, a lot of roots and stones* *and 300 vertical meters.*

Pientä usvaa, mutta kaunista.
*A bit misty, but beautiful!*

Tuijottelin sen verran kauan vuoria, että suklaavaahtoherkku oli sulaa.
*Concentrated to the view a bit long, result: melted chocolate.*

Vanhanajan postimerkkikone ja laatikkokin. Sitä tyhjentääkö joku sen, ei käynyt ilmi.
*An old fashion stamp maschine and postbox.*

Täältä näkyy peltojen toiselle puolen Einsiedelniin asti.
*Here there´s a view over the fields to Einsiedeln.*

Myönnän: tukkaa ei ole kammattu. Mutta tyytyväisiä ihmisiä.
*I admit not have combed my hair. But anyway, happy people.*

Nämä oli siltä varalta, että Zürichinjärveltä olisi vihollinen yrittänyt tankeilla vuoren yli. *These were just in case the enemy would have tried to climb the mountain with tanks.*

Kyllähän yksi lehmäkuva per patikka pitää olla.
*At least one cow picture per hike.*

Jokimaisema voisi olla Costa Ricasta.
*This could be Costa Rica.*

Salamanterihan siinä. Pikkuisia sammakoita myös samassa lätäkössä. *A salamander and small frogs enjoying the day.*

Oikea puoli tietä Zürichiä, vasen, hm, olisiko Schwyzin kantonia?
*The right side of the road belongs to Zurich.*

En resumen: El primer pico del -24, Etzel Kulm (1098 m). Humildito y el camino era corto, pero por eso intenso.

Kurzgesagt: Erste Kulm dieses Jahr, Etzel Kulm (1098 m). Moderat und ziemlich kurz, aber deswegen intensive.

Aurinkoa joka soluun

7. February 2024 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Urheilu Tags: Domleschg, Feldis, Graubünden, Sveitsin Nattaset, Talvi 1 Comment

Lähestyttiin Rhäzünsia, kun huomasin jotain puissa. Kiiltäviä syksystä jääneitä lehtiä? Huurretta? Ei, hedelmäpuut kukassa. Sujahdettiin niin nopeasti ohi, etten nähnyt sen tarkemmin, mutta aprikoosit ovat yleensä kevään ensimmäisiä, ehkä sitten niitä.

Ihan arvuutellen lähdettiin matkaan, ei ollut mitään tajua siitä mitä olisi luvassa. Paitsi että aurinkoa oli povattu ja sitä halusin, sillä Zürich oli talvisumun peitossa.

Kuplahissillä selvisi, että tämä on tosi pieni pieni paikka. Käveltiin suoraan hissiin, ei jonoja, ei ihmispaljoutta. Ylhäällä Feldisin kylällä, 1470 metrissä, on varmaan ollut talvea, koska oli hiihtokoulukin. Mutta nyt ei näkynyt lunta kuin läikittäin, vaikka on helmikuu. Sen sijaan puuveistoksia oli pitkin poikin. Taiteellista väkeä nuo feldisläiset.

Vartin matkan tuolihissille voi taittaa myös shuttlebussilla, jos mukana on kelkka tai pienokaisia. Tosi hyvin toimivat järjestelyt näinkin pikkuruisella alueella.

Tuolihississä jalkoja heilutellessani olin vetäistä hyönteisen nenään. Siis hyttysen. Heti perään alkoi nokka valua keväisellä energialla. Kerrankos sitä näinkin, heinänuhaa talvessa.

Yläasema nimeltä Mutta oli pieni tönö kukkulan huipulla. Siihen jäätiin hetkeksi siristelemään silmiä. Vuoria, valkoista, ihanaa valoa, sinistä ja kirkkaan aurinkoista. Kotona olo oli kuin perunanidulla, kalpea ja nuutunut. Juuri tätä piti saada. Raikasta ilmaa, lumen narsketta ja säteitä.

Taputtelin itseäni moneen kertaan olkapäälle, kyllä nyt tuli löydetty helmi. Talvipatikkareitti voisi olla piirun verran kyllä pitempikin, mutta koska jaloissa painoivat vuodenvaihteen virukset ja muut, otettiin nautinnon kannalta. Ja 2000 metrissä lumessa tallatessa tulee hiki pienessäkin mäessä; se laskettakoon urheiluksi. Pikkuisen on alkanut kyteä mielessä lumikenkäily, täällä olisi siihenkin kivat maastot.

Ainut näkymä varsinaiseen sivilisaatioon on melko alussa alas laaksoon Churin kaupunkiin ja lopussa toiseen suuntaan, mitä siellä sitten onkaan. Muuten edessä oli valkoista ja sinistä, kimmeltävää lunta ja taivasta. Ja bongattiin myös huippuset, jotka ovat selvästikin sveitsiläinen versio Lapin Nattasista, jos tiedätte.

Puista oli karissut jäätynyttä lunta, kuin kristalleja, hangen päälle. Jänisten jälkiä näkyi myös siellä täällä, mutta yhä vieläkään en ole tavannut ainuttakaan pitkäkorvaa Sveitsissä.

Yhdet leivät syötiin hangessa istahtaen, toiset penkillä. Aurinko lämmitti niin ihanasti, että raukeus valtasi jäsenet. Onneksi heti jälkimmäisen tauon jälkeen oltiin jo Skihüttellä, jonka pihalle oli levitetty lepotuoleja ja pöytiä penkkeineen. Istuskeltiin vielä hetki kahvi tekosyynä. Tällä mökillä voi myös yöpyä ja tietenkin ruokailla. Ruokalista oli melko perinteinen, mutta selvästi modernilla twistillä, kaikki näytti herkulliselta. Pahus vain, että oli juuri tullut syötyä eväät.

Ennen hissiasemaa on myös talven jäädyttämä luistinrata ja jos omat hokkarit jäi kotiin, täältä voi lainata. Nyt meneillään oli curling-peli, joten luistelut jäi toiseen kertaan. Sillä tänne palaan. Viimeistään ensi talvena.

Täällä tehdään puutöitä.
*Some woodart in Feldis.*

Kyltti näyttää vasenta reittiä, kello keskimmäistä, osa lähti suoraan oikealle.
*Which way choose?*

Churin kaupunki pilkotti alhaalla.
*The town of Chur down in the valley.*

Metsäneläin liikkeellä.
*A creature of the woods hopping away.*

Lumikengillä pääsisi edessä olevalle kumpareelle.
*You could climb the hill with snowshoes.*

Olisivatko nämä Lapin Nattasten Sveitsin versiot?
*In Lapland there are Nattaset-peaks, this might be the Swiss version.*

Ihan hyvät lounasmaisemat.
*Pretty ok this lunch view.*

Skihütte, missä voi yöpyä ja saa myös sapuskaa.
*Skihütte, where you get some snack and there´s also a possibility to stay overnight.*

Kahvetta vuoristomaisemalla.
*Some coffee with a view.*

Täältä löytyy myös luistinrata. Ihan vain pakkasen ylläpitämä.
*There´s also a ice skating track.* *A natural one.*

Kuplahissin sumean ikkunan läpi näkyy ihmeellinen jokimaisema.
*Through the blurry gondola window we saw a view of contrasts.*

En resumen: Encontré un lugar perfecto para un paseito corto en el invierno en las montañas, cerca de Rhäzüns.

Kurzgesagt: Ein perfecter Ort für eine entspannte Winterwanderung nahe Rhäzüns.

Vuorilta matkamessuille

17. January 2024 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, Urheilu Tags: Alpit, Amden, talvipatikka Leave a comment

Täällä on siis pakkailut meneillään, Helsingin matkamessut odottaa. Jos olet hoodeilla ja Sveitsi kiinnostaa, paikalla on myös Suomen Sveitsin Ystävät ja minä myös, lauantaina kahteen asti.

Viikonloppuna kävin hakemassa tuoretta tuntumaa alppimaisemiin, että on mitä kertoa. Zürichin lähellä Walenseen yläpuolella on meidän perinteinen uudenvuodenretkipaikka, reitti on lyhyt ja mahtuu hyvin yhteen iltapäivään. Vuodenvaihteessa oli vain niin surkeat kelit, että lykättiin hommaa parilla viikolla.

Tästä on blogissa ollut aiemminkin puhetta, mutta edellisiin reissuihin verrattuna nyt oli kyllä tungosta, siis parkkipaikkateknisesti. Jo alhaalla Weesenissä, ennen mutkittelevaa nousua ylös Arvenbüeliin, oli parkkikyltit punaisina, kaikki täynnä. Otettiin riski, mutta Amdenissa tuli stoppi, auto piti jättää sinne. Matkaa oli vielä viitisen kilometriä ja bussipysäkillä porukkaa ainakin kahden lastin verran suksineen ja kelkkoineen plus lumikenkineen. Moni tuntui ihmettelevän, ettei busseja ole tiheämmässä tahdissa, kun keli oli upea pitkän surkean jakson jälkeen. Tuskin tuli yllätyksenä, että kaikki halusivat lumeen ja aurinkoon.

Joka tapauksessa ylös lähtöpisteeseen päästiin ihan sutjakkaasti ja ilmeisesti busseja lisättiin, takaisin tullessa niitä kulki jo tuplamäärä normaaliaikatauluun verrattuna.

Lumi narskui jalkojen alla ja kuten monesti ekoilla talvipatikoilla, vaatetta oli ihan liikaa. Pilvisessä ja sumuisessa säässä Zürichissä tarvitaan enemmän lämmikettä kuin auringossa vuorilla taivaltaessa. Toppahousut voi todellakin jättää kotiin, ohuita voi kyllä olla pari kerrosta. Takki lensi lanteille kädenkäänteessä ja lopulta olin välikerros auki ja silti selkä märkänä.

Lunta on tullut aika lailla ja lämpötilojen vaihtelut nostivat heti lumivyöryriskin tappiin. Tällä reitillä ei ole isoja seinämiä vieressä, mutta lumikenkäilijöitä varoteltiin matkan varrella.

Yleensä tykkään rengasreiteistä, mutta tämä eestaas polku on niin kaunis, molempiin suuntiin, ettei haittaa. Päätepiste ylhäällä on risti, jonka luota näkyy alas Toggenburgin alueelle. Säntisin vuori on vasemmalla ja kuulut Churfirstenin huiput oikealla. Yhdelle näistä, Selunille, kipaistiin aikamoisella kiireellä kesällä.

Yleensä olen hurjan nälkäinen retkillä, nyt pistelin lempiyhdistelmääni, Tartex-suolakurkkuleipiä, vähän puolipakolla, mutta kahvi ja kaakku houkutteli. Vorder Höhissä on kesällä lehmiä ja jonkinlainen vaja tai tallirakennus oli valjastettu talveksi meidän kaksijalkaisten käyttöön. Moottorikelkalla oli roudattu juomista, kahvista viiniin, aprikoosikakkua, mantelisarvia, makkaroita ja juustoja nälkäisille. Sisällä oli vain myynti, ulkona auringossa istumapaikat.

Vorder Höhi on sola, joten viima on lähes aina aikamoinen. Moni näytti hytisevän auringosta huolimatta. Takaisin lähdettiin sutjakkaasti heti kahvin jälkeen. Säteet lämmittivät kävellessä, alamäki tuntui mukavalta ja ne valkoiset huiput; aina niin uhkeita.

Tähän jäi auto.
*The car had to stay in Amden.*

Lunta, aurinkoa ja vuoria.
*Snow, sun and mountains.*

Tästä lähdettiin kesällä talon takaa vasemmalle, nyt suoraan eteenpäin.
*This was the turning point in summer, went left instead of climbing up.*

Lumivyöryjen mahdollisuus, josta tästä lähtisi lumikenkäillen eteenpäin.
*Avalanche risk*.

Oikealla Selunin huippu, sinne kivuttiin vastakkaiselta suunnalta kesällä. Peak of Selun on the right, that´s where we climbed in summer.

Lipun voisi ehkä vaihtaa.
*New flag might be good.*

Sisältä saa sapuskaa.
*If you are hungry, there´s cake, cheese and sausages inside.*

Aprikoosikakkua ja -sori- karmeaa kahvia.
*Apricot cake was good, but the coffee pretty awful.*

Putouksia ja lehtitimantteja

22. November 2023 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Männedorf, Pfannenstiel, syksy Leave a comment

Myrskyjen ja rankkasateen keskellä on oltava tikkana. Heti kun aamu oli edes lievästi pouta, oli lähdettävä ja otettava vastaan se mitä oli luvassa, luovittava kaatuneiden puunrunkojen yli ja ali, hypeltävä oksien ohi ja haisteltava taittuneen metsän pihkansävyistä tuoksua. Ja hyväksyttävä jälleen lähestyvä sade.

Aamun kulttuurishokki tuli siinä, kun tajusin, että Zürichinjärven Männerdorf onkin Männedorf. Olin aina lisännyt nimeen yhden ärrän, puhunut miesten kylästä, mitä se kai tuossakin muodossa tarkoittanee. Saman luokan erhe, kuin Helsinski.

Katselin junan ikkunasta järveä, auringon pilkettä. Asemalla tolpassa luki keltaisella pohjalla “patikkapoluille”. Hyvä, mutta viitta oli 3 metrin korkeudessa. Kenen silmiin se osuu? Junan toisen kerroksen matkustajien, ehkä.

Lähiseutu oli tuttua maisemaa ja silti aivan uutta. Asemalta nouseva polku kohosi nopeasti lempeiden ja lemmekkäiden lampaiden ohi kohti metsää ja näytti mikä on tilanne vuorilla – selkeä ja luminen. Edustan ruosteenruskeat ja keltaiset puut, tummanvihreä, kauempana loistava valkoinen sai huokailemaan, ehkä myös nousu. Lenkkitossuilla mäkeä pääsi ylös vauhdilla, askel oli kevyt.

Myrsky oli kaatanut runkoja kuin hammastikkuja, säleikköä oli pitkin poikin, poluilla, jokien ja purojen yllä, sikin sokin metsässä. Ylhäällä Pfannenstielissä oli tarkoitus haukata lounasta, itselpalveluterassi oli kuitenkin kiinni, koska tämä sää ja me plus muutamat muut nälkäiset haahuilimme turhaan. Nälkäkuolemalta pelastivat mantelisarvet. Saatiin ostettua ne mukaan sisältä ravintolasta, missä moni näytti kärsivänä odottelevan. Henkilökuntaa oli kai kolme, asiakkaita tupa täynnä.

Yli viiden tunnin patikka vaatisi kunnon eväät, mutta näillä mentiin, siis sarven lisäksi pähkinöillä, kuivahedelmillä, muutamalla timjamikeksillä ja mandariineilla. Raskas patikka, joka vaatii erittäin hyvän kunnon oli kyllä höpönhöpöä, mutta nälkä tuli silti.

Alaspäin mennessä karttaan merkittyä polkua ei näkynyt mailla halmein. Mutta mentiin toista, löydettiin alemmas ja kohdattiin oikea reitti. Meilenin Tobel, jolle en ole löytänyt vielä oikein hyvää käännöstä, mutta jota jokikanjoniksi kutsun, oli kaunis, kapea, mutta viehkeä putouksineen, yksi kaksihaarainen, toinen kuin hiukset levällään, kolmas perinteinen suoraan voimalla suihkuava. Tuhansia vuosia sitten virrannut vesi oli kovertanut kanjonin jyrkkäreunaiseksi ja syväksi.

Keskiajalla kanjonin sivulla asusteli ritari, linnassa tietenkin. Sen raunioilla puun alla, rautapenkillä, syötiin viimeiset eväät, mandariinit. Mietin oliko grilli laitettu linnan keittiön kohdalle. Siinä varmaan paistettiin villisikaa peijaisiin.

Sillalla, joka vei joen jyrkänteen sivua, roikkui lehtinippuja, kuin ruskeita syksyn timantteja. Joku oli koristellut metsää.

Metsän jälkeen avautuva kaupunkimainen ympäristö oli karu ja vähän turhauttava. Olisi kannattanut nousta junaan jo siinä, myöhemmin ajattelin.

Ja kuinka patikka päättyi? Kävelimme kohti auringonlaskua ja juna-asemaa.

Kuka väistää ja ketä.
*Who gives way* *and to whom.*

Polku menee ylemmän tunnelin läpi
*The path goes through the upper tunnel.*

Tässä kohtaa on keskiajalla ollut linna.
*Here was once a castle.*

En resumen: Nada nos frena, una pequeña pausa entre las tormentas y lluvias y ya volvimos a los caminitos. Esta vez una vuelta bonita de otoño subiendo del lago de Zurich, de Männedorf a Pfannenstiel.

Kurzgesagt: Es gibt immer neue Wege zu finden. Und Regen? Egal.

Tuskaa kauniissa syksyssä

1. November 2023 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, kulttuuri, Liikunta, luonto, Retkeily, Sveitsi, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: krampit, pyöräily Zürichissä, syksy, syysmaisemat Leave a comment

Tämä oli se päivä, kun unien piti olla pitkät ja makoisat. Olo kertoi toista; olin muutellut yön kohtaa viikosta toiseen ja sisäinen herätyskello herätteli raottamaan silmää vähän väliä. Onko sisään kurkistava valo aurinkoa? Ehkä ainakin sarastusta? Vai ollaanko vasta kuun vaiheessa yötä?

Kun laahustin kahvitarjottimen kanssa olohuoneeseen, oli jo selvää, että jos suunnitelmia olisi ollutkin (en muistanut), ne oli nollattava. Halusin silti ehdottomasti katsomaan syksyä. Makustelin helppoja vaihtoehtoja, kotiovelta toteutettavia vaihtoehtoja, sillä mihinkään vaativan mietintään ei ollut aivokapasiteettia.

Ensimmäessä mäessä maastopyörä kulki kuten ennen, minä juuri ja juuri. Tuli lämmin, purin kerroksia. Kellertävien puiden muodostamassa tunnelissa rapisi kosteasti, maa oli märkää, niin jo sitä koristava lehtimattokin.

Auringonkukkapellolla näin taidetta; joukko väsyneitä, harmaanruskeita vaeltajia, päät roikkuen. Yksityiskohdat olivat hämmentävän kauniita, jokainen sakara ja karva. Ohiajaessa yritin katsoa melkein jokaista ja pellon päättyessä huimasi, vatsassa kiersi.

Vasta alkumatka ja olin jo juonut pullosta puolet. Onneksi on metsälähteet, sieltä lirutin lisää apua janoon.

Syvemmällä metsässä haistelin sienten ja pudonneiden lehtien kohtaamisesta syntyneitä aromeja, kosteaa sammalta, juuri kynnetyn pellon tuoksua.

Ylämäet tuntuivat, mutta pääsin ylös. Nauroin, etten varmaan koskaan ole ollut yhtä hidas. Eväiden jälkeen ja alamäessä tuntui voitto. Jaksoin, selvisin. Totta kai, koska ennenkin.

Tasaisella asvaltilla, ehkä 3/4 matkasta taitettuna, kramppasi vasen sisäsivu, sitten oikea. Pysähdyin, jalat eivät suoristuneet. Join vettä. Oli pakko päästä istumaan, mutta miten, kun reidet eivät toimineet. Kallistin pyörää, pudottauduin pientareelle kankulleni. Siinä heinikossa yritin rentouttaa lihaksia, join loput vedet.

Nousin loputkin mäet, varovaisesti ja pienimmällä vaihteella. Syksyhavaintoja en sen enempää muistanut ajatella, sillä kuuntelin lihaksia.

Iltapäivällä monen vesilasillisen ja magnesiumin jälkeen oltiin sitä mieltä, että päivän päätökseksi sopisi Kaurismäen Kuolleet lehdet. Elokuvateatteri kapealla kujalla, vähän vanhanaikainen ja syrjässä, oli täydellinen. Haistoin vielä metsän syksyiset tuoksut, kun elokuvan otsikko rullasi valkokankaalle. Miten hauskaa istua zürichiläisessä elokuvateatterissa, kun kaikki alkuteksteistä lähtien on suomeksi! Rentoutin kinttuni tietoisesti vielä kerran ja otin käteeni kourallisen popcornia.

En resumen: una vuelta de otoño en bici, que casi se termina por culpa de calambres subitos. Pero logré llegar hasta casa y ver en el camino los montes y bosques en su traje amarillo.

Kurzgesagt: Krämpfe sind etwas, davon man nicht begeistert ist, speziell wenn du mit dem Mountainbike unterwegs bist und es eich noch einige steile Teile erwarten. Trotzdem eine schöne Runde in Herbstfarben.

Auringossa kohti kurpitsoita

27. September 2023 By suklaasyomari in Allgemein, matkailu, Matkat, Ruoka, Sveitsi, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: kurpitsat, pyöräily, Rapperswil, Schmerikon, slow up Zürich, Zürichinjärvi Leave a comment

Vetäisin jonkun lentävän otuksen henkeeni ennenkuin olin edes pyörän päällä. Olkoon tämä muistutukseksi, ajattelin ja pidin loppupäivän suun tiukasti kiinni.

Mäkeä alas -viuuuuh- kohti liikenteen ohjaajaa, joka näytti valkoisella hanskalla kohteliaasti, että eteenpäin vain. Koko rantatie, Zürichistä toiseen päähän järveä, oli suljettu autoilta. Päivän ajan, mutta silti.

Luulin lähteväni matkaan ensimmäisenä, roimasti ennen tapahtuman alkua, mutta ohi veti heti kourallinen kilpapyöräilijöitä. Luulin myös, että oli kesä ja lämmin ja järkytyin liikennettä ohjailevien tyyppien pipoista ja hanskoista. Katsahdin kinttuihini ja kananliha oli silkkaa todellisuutta. Onneksi oli fleece ja takki.

Zürichinjärven yllä leijui kerros lelluvaa vesihöyryä, maisema oli sinertävä ja aamuaurinkoinen. Ajelin eteenpäin rauhassa, pitkän tovin yksin, menetin tajun ajasta ja paikasta – missä kylässä olenkaan? Polkuflowta ei häirinnyt mikään.

Alkupätkän kunnat eivät selvästikään olleet panostaneet tapahtumaan, parinkymmenen kilometrin päässä alkoi olla viritteillä kahvipaikkoja, paikalle kannettiin leivonnaisia, grillejä lämmiteltiin ja trumpetti kokeili ääntä.

Ohitin talon, jossa Tina Turner asui, työmaan jonne valmistuu Roger Federerin kortteli, hurautin sveitsiläisen psykiatrin C.G.Jungin talon sivultalta, mutta näin kai myös järven toisessa päässä hänen vapaa-ajan tornitalonsa. Pyöräillessä en muistanut juuri ottaa kuvia, sillä jos takana ei ole mittavaa mäkeä ja niskassa polttava helle, tuskin pysähdyn muutoin kuin nälän takia. Kohtia täytyi myös miettiä, sillä liikkeellä oli monen tasoisia seurueita, potkupyörällä tai -laudalle etenevistä pienokaisista kilpapyöräilijöihin. Joku isä potkutteli skateboardilla pieni lapsi sylissä, toinen jalkakäytävällä ensimmäisellä pyörällään. Vastaan tuli myös muutama yksipyöräinen.

Lähempänä toisen pään linnakaupunkia Rapperswiliä pyörämäärä tiellä kasvoi ja edessä oli tungos. Olin jo ehtinyt unelmoida ranskalaisista perunoista, joista en todellisuudessa edes välitä, miettinyt mikä olisi lopulta maistuvinta, antaisi energiaa, muttei painaisi vatsassa. Väkijoukossa luoviessani tiesin, ettei tämä sittenkään olisi pysähdyspaikka ja jatkoin kohti reitin varrella olevaa kurpitsafarmia.

Kapealla osuudella, missä molempiin suuntiin kulkeva pyöräliikenne juuri ja juuri mahtui kulkemaan, huomasin yhtäkkiä olevani pari korttelia väärässä paikassa. Enkä ollut ainut. U-käännös ja Helvetiawegiä pitkin takaisin reitille. Yksi merkki puuttui ja se vei koko joukon hatelikkoon.

Kurpitsatilalla huuhailin etsimässä ruokaa lyhyimmästä jonosta ja päädyin pöytään edessäni kurpitsamakkara ja kurpitsajuomaa. Tuulettomassa kohdassa omenapuiden keskellä aurinko paahtoi jo polttavasti. Pyörän päällä oli jälleen laitettava takki päälle.

Rapperswilistä Schmerikoniin, järven viimeiseen kaupunkiin, on maaseutumaisemaa, lehmiä, kimmeltävää järveä. Jäin miettimään tuovatko 13 mustavalkoista haikaraa onnea vai pitäisikö alkaa syleksiä olan yli. Onneksi neljästoista liiti paikalle ja voin unohtaa tämän dilemman. (Ehkä ne tuovat 13+1 vauvaa).

Schmerikonissa hörppäsin kahvit ja pyörsin takaisin. Kotona mittari näytti 76 kilometriä ja kasvot ulkoilleilta.

-Lokakuussa blogi on töiden takia lievästi heitteillä, mutta Instagramiin laittelen kuvia.

Maaseutua vaihteeksi.
*Some countryside for a change.*

Kurpitsaa kaikessa.
*Pumpkin in everything.*

Sain muutaman juotavan jugurtin.
*Got a couple of yogurt drinks.*

Valkoisilla pisteillä haluan demonstroida haikararivistön. Kaksi jäi kuvan ulkopuolelle ja 14. saapui liitäen.

En resumen: La calle a la par del lago de Zurich estába libre de autos y se podía andar hasta el final del lago, para mi eran más o menos 76 kilómetros. Un día lindísimo, fresquito pero con sol.

Kurzgesagt: Slow up von Zürich hatte perfektes Wetter!

Yksin pilvien välissä

12. July 2023 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, politiikka, Retkeily, Sveitsi, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Bussalp, First, Grindelwald, Hireleni, kangasvuokko, Kleine Scheidegg 2 Comments

Aamuvarhaisella, ensimmäistä bussia ensimmäisenä matkaajana innokkaana odottelemassa olin varma kaikesta, että päivä lupaa suopeata säätä, repussa on kaikki tarvittava linkkuveistä myöten ja voimia löytyy alppikauriin verran.

Bussi kipusi kiemuraista, yksikaistaista tietä, välillä odotellen, että vastaantulijat peruuttavat syrjään. Jos joku ei olisi painanut nappia Grosse Scheideggin kohdilla, olisin varmaan alppihurmoksissani jatkanut suvereenisti ja huomaamatta eteenpäin vuoren toiselle puolen.

Siinä kengännauhoja kaljulla pysähdyspaikalla viritellessäni hoksasin, että reppu oli sittenkin liian kevyt. Missä vesipullo? Majapaikan kylppärissä. Aika tavalla läksytin itseäni perusasiassa tyrimisestä. Onneksi vieressä oli alppihotelli, josta sain kalliin ja pienen pullon juotavaa.

Tallasin rauhassa hiekkatietä; vaihdettiin sananen parin muun patikoitsijan kanssa ja he jatkoivat pian toiselle puolen kukkulaa. Jäin yksin ylempänä laiduntavien lehmien kanssa.

Kedot olivat keltaisia, valkoisia, pinkkien sata sävyä. Puristelin sormissani timjamin sukulaista, jota englanniksi timjamin äidiksi kutsutaan ja haistelin sen sitrusta muistuttavaa tuoksua. Tiellä lepäsi varmaankin haukan sulka; selvästikin hyvä merkki.

Ensimmäisellä etapilla Firstissä päätin kahvitauon olevan paikallaan, sillä koronanjälkeisheikkous ilmoitteli olemassaolostaan. Olisin mielelläni pistellyt aimo palan aprikoosipiirakkaa, joka on lähes aina vuorilla listoilla. Sain silti vattubrownien pistaasioilla, ihan selkeästi gourmeta, mutta hyväksyin senkin. Tiivistettyä energiaa pienen palan verran.

“Mitä veikkaat säästä?”, kysyin tarjoilijalta. Mies povasi aurinkoa ja hetkessä koko paikka oli yhtä pilveä. Niin sumeaa, ettei tiestä näkynyt kuin muutama metri, kun lähdin kohti järveä.

Bachlapseella viuhtoi viima ja pidin tönön takana banaanipaussin, pistin pitkähihaista päälle. Tunsin elpyneeni ja päätin jatkaa alasmenon sijaan ylös, kohti Hirelenin harjannetta. Pari nuorukaista käveli perässäni, mutta he luovuttivat. Istuskelivat hetken ja lähtivät toista polkua alas. Viritin sauvat valmiiksi käyttöön ja tallasin kapenevaa reittiä kohti kivikkoa.

Pilvet lipuivat välillä maisemaa näyttäen, toisinaan kokonaan peittäen. Harjanteella ehdin nähdä alempana vihreää täplittävät lammet, kun maailma katosi ympäriltäni valkoiseen. Istuin kivellä hengittelemässä. Oli aivan hiljaista, eikä ketään missään. Vain minä ja kangasvuokot. Tunsin itseni Aku Ankaksi etsimässä Edelweissia Matterhornilla. Karvaiset vuokot herättävät samoja tunteita, nupulla ne ovat elähdyttävän ilahduttavia.

Kivikossa vuoren seinämän kupeessa oli pieni suojamökki, jonka orrella roikkui vettynyt patja ja Sveitsin armeijan peitto. Laskin sen vieressä penkillä pulssia ja katselin pilveä. Jostain alkoi kuulua vaimeaa puhetta; pieni porukka oppaan johdolla tuli vastaan myöhemmin. Olivat että wonderful ja fantastic, sen minkä hengästykseltä pystyivät.

Alaspäin meni sutjakkaasti; laakso ja lumihuiput kurkistelivat valkoisen verhon takaa ja murmeli tarkasteli menoani luolansa suulta. Olen muuten se, joka juttelee lehmille. Niittyjen läpi yritän kulkea rauhallisen varmasti, lähimpiä ja epäluuloisempia rouvia tervehtien. “Helou lehmä, tässä vain menen ohi, oikein nätti olet, minäpä tästä kierrän vähän ylempää, märehdi sinä vain siinä polulla!” Vasikat olivat jo ison lehmän kokoisia, joten hermostukseen ei ollut syytä, mutta otin varman päälle. Väsyneenä lehmälauma perässä pakoon juoksu ei kuulunut ohjelmani kuvaan.

Bussialpilla haukkasin lounasta, juustopiirakkaa ja salaattia, ja kipaisin maksamaan jotta ehtisin Grindelwaldin bussiin. Tarjoilijan mukaan ei hätää niin kauan kun tuo juo kahvia. Tuo oli kuppi käsissä pöytään nojaileva bussikuski.

Bussi kiemurteli ylös Grosse Scheideggiin.
*With a bus to Grosse Scheidegg.*

Ylälaidassa *mother of thym*e eli kangasajuruoho, joka on siis timjamin sukulainen ja tuoksuu sitruunalle. **The mother of thyme** is the purple very small flower, that smells lemon.

Bachalpseellä alkoivat pilvet hälvetä.
*By Bachalpsee I started to have some visibility.*

Vähän kerätty korkeutta.
*Already a bit higher.*

Kohti kiviä ja sitten oikealle.
*Towards the stones and then right.*

Varovasti vanhan lumivyöhykkeen yli.
*Cautiously over the old snow.*

Kangasvuokko! Nämä on ikisuosikkejani!!
*Spring pasqueflower or the name I prefare: lady of the snows, my alltime favorite!*

Yhtäänhän ei jännitä kapealla harjalla yksin. *Not scared at all, on the ridge alone.*

Selän takaa jo taitettua matkaa.
*The way already done.*

Tarkemmin katsottuna alhaalla on useampi lampi.
*There are many ponds I passed on the way, after all.*

Kuvan keskellä suojamökki.
*In the middle of the picture a refuge hut.*

Kullerot pilvitaustalla. Sekunteja myöhemmin ilmestyivät lumihuiput. Globeflowers in front of clouds. The snowpeaks appear after a couple of seconds.

Laakso pilkottaa.
*Starting to see the valley.*

En resumen: Este caminata de Grosse Scheidegg a Bussalp es lindísimo, apesar de la poca visibilidad por las nubes. Hay flores de los Alpes, marmotas, paz y cresta que cruzar.

Kurzgesagt: Die Wanderung Grosse Scheidegg – Bussalp ist wunderschön, obwohl die Wolken unten hängen. Es gibt Alpenblumen, Murmeltiere, Ruhe und einen Grat zum überqueren.

	suklaasyomari on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	suklaasyomari on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	Jael on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	Jael on Sveitsin tiellä, Flüelenistä…
	suklaasyomari on Valitut palat kevättä

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Urheilu