Siis meidän kylällä on oma keittokirja! Todella hämmästyttävää, sillä ensinnäkään kylä ei oikeastaan ole mikään kylä. Kunta, jota kyläksi nimitän, jakautuu kahteen osaan, kylään (Dorf) ja vuori (Berg). Zürichin niemimäisestä puistosta katsottuna Zollikon on pieni alppikylä vihreätornisen kirkon ympärillä, takana kumottavat lumihuiput. Maastosta käsin se on yhtä urbaania levinnäisyyttä, josta kaupungin muuttumisen kyläksi huomaa vain nimikyltistä rajalla. Omaa identitettiä vaalitaan kyläkekkereillä ja harrastusyhdistyksillä, mutta jos kysyttäisiin, mikä on zollikonilaista, en todellakaan osaisi vastata siihen. Mutta kotikokkien reseptit on kerätty kansien sisään ja otsikkona on ”Zollliker Kochbuch (1970)”.
”Mitenkäs se teidän keittokirjanne on myynyt?” kysyi yli yhdeksänkymppinen naapurin rouva. Selvitin, ettei se kyllä mikään keittokirja ollut (Hausfrau – kotona Sveitsissä, Atena, 2015), mutta kukaan ei kuunnellut. Talon väki oli pääsiäisbrunssilla alapihalla; tärkeämpää oli iskeä keitetyt kananmunat yhteen ja katsoa kenen muna säilyisi pisimpään ehjänä. Samainen rouva totesi saaneensa kivettyneen munan ja pisti sen takaisin laatikkoon, valitsi toisen ja pirskoitti puraistessaan pehmeää keltuaista mustalle takilleen. Toinen, melkein yhdeksänkymppinen rouva oli tuonut 18 värjättyä kananmunaa. Kuoria koristivat pihan kasvien jättämät kuviot. (Munan ympärille laitetaan varovasti kukkia ja lehtiä, ne kiedotaan tiukkaan kangasnyyttiin ts. sukkahousuun ja upotetaan värjäysliemeen.) Hän oli myös paistanut porkkanapiiraan. Kaikki kehuivat erityisesti sen pohjan maukkautta. Hän otti vastaan kehut ja kun kerran oltiin keittokirjateemassa, viittasi hyvänsuovasti vierssä istuvaan yli yhdeksänkymppiseen rouvaan todeten, että hänkin on oiva kokki. Reseptit ovat jopa päätynyt Zollikonin keittokirjaan. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin, että sellainen on olemassa.
Melkein yhdeksänkymppinen kiikutti kirjan minulle tutkittavaksi, samoin toisen sveitsiläisen kulinaarisen katsauksen. Ja kyllä, Zollikonin keittokirjan ohjeista löytyy yli yhdeksänkymppisen rouvan reseptejä, Grapefruitschnizli kandiert, sokeroidut greipinkuoret, lisämaininnalla ”Eine exquisite Nascherei”, erinomaista naposteltavaa sekä Rum-Cornets, rommi-tötteröt. ”Poikiani hemmottelen Nescafella maustetuilla kermatötteröillä, raavaille miehille taas tarjoilen rommi-tötteröitä” kerrottiin ohjeen alussa.
Wallisin piirakka Cholera ei ole kirjasta, mutta sitäkin Zollikonissa kokkaillaan. Pitää heikommankin tiellä, sillä sisällä on purjon lisäksi perunaa, juustoa, omenaa ja välillä pekoniakin.
Kirjasessa on zollikonilaisten perheiden omia reseptejä, eikä siis niinkään paikallisia perinneruokia. Lehteily kertoo, että naapureiden keittiöissä, kautta Zollikonin, on aikojen kuluessa tehty ainakin sunnuntaiperunoita, sipulipiirakkaa, lettipullaa, vasikanleikettä Irman tapaan, basilikaspagettia ja Isabellan salaattia. Siihen lisäisin, että tätä nykyä ilmassa tuoksuu myös suomalainen lohikeitto ja costaricalainen gallo pinto.
En resumen: No tenía ni idea, que existe un libro de cocina de Zollikon. Y parece, que hasta incluye unas recetas de nuestra vecina. Cuenta de las comidas, que se ha cocinado en las familias de este pueblo. Lo que falta, es que hoy en día de vez en cuando huele también a la sopa de salmon y en las mañanas a gallo pinto.
Kurzgesagt: Ich wusste nicht, das so was existiert: ein Zolliker Kochbuch.Es sind nicht unbedingt zolliker Gerichte, sondern Essen das man in den zolliker Familien kocht. Heuzutage kann man auch ab und zu finnische Lachssuppe in Zollikon riechen und manchmal auch costaricanische gallo pinto.
Pala Suklaata 