Vuorilla krookusten aikaan

Vuorilla krookusten aikaan

Uhmattiin Wildhausista jäänyttä rasittavan reissun muistoa ja lähdettiin lauantaina ajelemaan, vähän aikaisemmin kuin normaalisti, varmuuden vuoksi. Tasaisella oli sumua, vuorilla kaunista eli väkeä olisi liikkeellä, päättelin. Viikonloppu, sama juttu.

Kun ruuhkaa ei ollutkaan, oltiin tietty ainoastaan tyytyväisiä. Ei edes hissin lippukassalla tai ylhäällä polulla. Sen olisi saattanut aavistaa verkkokameran kuvan perusteella, sillä Oberdorfin laskettelurinne oli vihreä. Kapea, valkoinen rantu kulki hissille, tekolunta, jotta suksityypit pääsisivät etenemään.

Talvipatikkareitti kulki suljetun hiihtohissin viertä. Siinä mutaisessa nurmessa mäkeä tarpoessa tuli mieleen, että olisihan sitä voinut kävellä kesäistä hiekkapolkuakin pitkin. Mutta kun talvireitti oli yhä merkitty pinkein seipäin, niin sitä sitten.

Ensimmäiset kevään merkit, alppiananakset, kuten Aldo sanoi, tunkivat mättäästä pontevina vihreinä pallukoina. Epäilen, että ne ovat todellisuudessa valkoisia kukintoja, sen verran pääsin näkemään nuppujen raoista.

Vasta 1200 metrissä alkoi näkyä läikkiä luonnon talvesta, ensin pieniä kasoja varjossa, sitten sohjoa ja lopulta polku, alla kolmisenkymmentäsenttiä lunta.

Lumen keskellä kulkevan ruohoisen reitin päässä oli liikettä, kaksi isoa kaurista lähti vauhdilla pinkomaan metsän suojiin. Muita vastaantulijoita ei tavattukaan. Peipposet lauloivat innolla ja maasto oli rauhoittunut laskettelijoiden kaikottua. Pienen mökin toisella puolen istuskeli nainen lempeässä säässä kirja käsissään, edessä vuorijono ja savua tuprutteleva pieni grilli. Hänkin nautti keväästä.

Talven lannistaman ruohon välistä pilkotti jotain valkoista. Aurinkoista rinnettä koristivat pikkuruiset, peukalonkynnen kokoiset krookukset, kuin pienet helmet. Istahdettiin siihen eväille, annettiin säteiden lämmittää. Katseltiin vuoria, Itävaltaan asti. Puhelinoperaattori oli jo ilmoittanut, että muistathan roaming-kulut. Niin lähellä itäistä naapuria ei oltu, mutta katveessa selvästikin.

Skihaus Gamperfinin pienellä terassilla oli jo väkeä lounaalla. Hikisimmät olivat nousseet maastopyörillä toiseltä puolen laaksosta; iloisten naisten joukko tilasi patikoinnin jälkeen snapsilla ja kermavaahdolla terästetyt kahvit. Meihin vetosi kahvi ja minuun schlorzifladä, piirakka, jonka sisällä on päärynäpyrettä ja kermalla, koska olihan paluuta ajatellen varmistettava energiat.

Tämä viimeinen pätkä, siis kirjanaisen talolta kahville ja toista kautta takaisin, jäi edellisellä reissulla näkemättä, koska ruuhkien takia tuli kiire; piti kiiruhtaa viimeiselle hissille. Nyt aikaa oli reilusti ja onneksi, koska Skihausilta lähtiessä ylämäessä talvivaelluskenkä alkoi jälleen vaivata. Oikea pohjallinen valuu kantapäähän ja olin jo saanut uudet, mutta ongelma on yhä sama. Perillä kantapää oli punainen ja sitä peitti litteä rakkula. Illalla lähetin taas viestiä valmistajalle, että mitäs nyt. Kuulemma voin lähettää kengät takaisin. Saa nähdä millä kävelen ensi talvena.

Vihreää on.
It´s very green.
Laskettelurinteen tasainen pätkä heikossa hapessa.
Doesn´t really invite to downhill skiing.
Aldon mielestä alppiananas, muut saattavat olla toista mieltä.
Alpine pineapple, says Aldo, others might have a different opinion.
Jee, talvessa.
Jei, in Winter!
Kesäinen polku, talvi sivuilla.
Winter on the sides of the paths.
Mökki, jonka toisella puolen nainen kirjan kanssa.
A hut and a lady on the other side reading a book.
Minikrookus.
A tiny crocus.
Eväät talven jälkeisellä nurtsilla.
Enjoying sandwiches sitting on the grass; first time after winter.
Ja tottahan vielä kahveet.
Of course also a coffee brake.

En resumen: La primavera está en el camino!

Kurzgesagt: Der Frühling kommt!

Huipulla lunta ja gemssi

Huipulla lunta ja gemssi

Sairasosastolta päivää. Aika antiklimaattista sairastua koronaan sen jälkeen, kun tilanne on jo lakaistu maton alle, eikä edes terveysviranomaisia asia juurikaan kiinnosta, mutta täällä yskitään. Todella korkea kuume on jo poissa, mutta punainen viiru testissä ei luovuta.

Juuri sitä ennen ehdin kivuta alpille katsomaan joko olisi kesä. Siis muutama päivä ennen virallisen kesäkauden alkua. Sateinen kevät toi lunta vielä äskettäin korkealle, eikä patikkapolkuja ollut auki kuin kourallinen. Mutta hissillä ylös ja teitä alas.

Grindelwaldin yllä Firstiltä Bachalp-järvelle oli aurinko sulattanut tien, sivusta menevällä polulla sen sijaan oli vielä aimo kerros lunta, aamusta jämäkkää, iltapäivällä upottavaa.

Vihreillä laikuilla juoksenteli ja paini pikkumurmeleita häntiään heilutellen, lumiläikillä taas makaili gemssejä, jokunen vihreällä laiduntaen. Sammakko oli herännyt kevääseen ja kauhoi kylmästä kankeana hankea pitkin. Myyrälle oli käynyt huonommin, se makasi jäykkänä tien poskessa.

Keltaiset rentukkamättäät loistivat aamussa, toisaalla leskenlehdet. Olin juuri väittänyt, etteivät ne juuri Sveitsissä kuki. Siis muualla. Vuorilla kylläkin.

Lyhyelle matkalle osui kaksi kotkaa valtavine siipineen, varmaankin pariskunta, joka kaarteli yhden ja saman paikan yllä, kenties pesäänsä vartioiden.

Järvellä kevät näkyi vasta muutamana sulavana kirkkaansinisenä laikkuna. Menisi vielä myös tovi, ennenkuin tästä pääsisi jatkamaan eteenpäin rinnettä ylös toisille kukkuloille.

Hangilla oli keltaista, Saharan hiekkaa, jota pöllytti taivaan täydeltä viikkoa ennen. Nyt se koristi läikkinä, kiemuraisina pensselinvetoina valkoista.

Olen aina katsellut harjanteille toiveissani nähdä alppikauriin profiilin, valtavat sarvet taivasta vasten. Kun gemssi nousi keveästi ylös ja jäi syömään ruohotuppoja kuin pyynnöstä ylväästi välillä alas katsellen, olin aikalailla pakahtua. Miten hienoa! Miten ainutlaatuista!

Hampparoin mäkeä alas korkeusmetrejä yli kilometrin verran, halusin nähdä kuinka luonto muuttuu talvisesta kevään kautta kesään. Ja siinä olivat jälleen krookukset, mutta missä määrin! Tämä ei ollut enää krookusmätäs tai peitto, vaan krookusaava (tosin merta ei ole mailla halmein), ehkä krookustasanko (mutta polveilevaa rinnettä). Tyydyin krookusniittyyn, kunhan rauhoitun. Taoin näkyä mieleeni, imuroin kauneutta muistiin.

Kotona kuumeessa silmissä vilisivät krookukset ja kaikenlaiset keltaiset. Seuraavalla kerralla vuorilla on jo kesä, niityillä toiset kukat.

Polulla hieman lunta.
A bit snow on the trail.
Tässä virtaa kevät.
This is spring flowing.
Myyrän matka päättyi tähän. This was the end of this mole.
Gemssit alkoivat kokootua pienelle lumikentälle. Edustalla Saharan hiekkaa.
The chamoix gathering on the snow.
Ei kai sitten aamu-uintia tällä järvellä.
Probably no morning swimm in this lake.
Myyrätilassa aamuauringossa.
In mole-state in the morning sun.
No niin, siinäpä se sitten, tästä ei jatketakaan eteenpäin vuoren yli.
Ok, so, no trails to be seen or continued over the mountain.
Tämä on niin mahtava ilmestys, gemssi ylväänä harjanteella.
So epic! Always wanted to see a big animal profile on the mountain!
Sveitsissähän ei juuri leskenlehdet kuki, väitin.
I said coltsfeet don´t really bloom in Switzerland. It depends of the place.
Kaatuneenakin suunnat osoittavat oikeaan.
Even down on the ground it shows to the right direction.
Luulin, että nyt on nähty melkein kaikki mahdollinen, kunnes vastaan tuli krookusmatto.
I thought I´d seen all I really want, till there suddenly was this crocusfield.
Ehkä vähän laimea asettelu, mutta kyllä maistui.
A bit lame presentation, but boy it tasted goood.
Melkein takaisin kesässä.
Almost back in summer.
Yksi lempikukistani, alppikatkero.
One of my favorits, trumpet gentian.
Ylhäällä jäätikön ikijäätä, alhaalla vihreää niittyä.
Up on the mountain the glacier, down in the valley green fields.
Tuossa mökissä voisin hetken viivähtää.
Could stay for a while in that cottage.
Tämä on jo kaupunkiympäristöä, koska asvaltti.
This is city, ´cause pavement.

En resumen: Fui a revisar como está la situación de nieve en los Alpes. En 2000 m en Grindelwald First hay todavía bastante, pero la primavera es lindísima y con una suerte increible vi un montón de marmotas chiquitillas, un rebeco en la cumbre, otros donde la nieve, dos águilas, un pobre topo muerto y una cantidad increible de crocuses.

Kurzgesagt: Schneesituation in den Alpen? In 2000 m gibt es noch wenige Wanderwege offen, aber es ist herrlich. Wir haben Murmeli, Gämse, Adler, einen toten Maulwurf und wahnsinnig viele Krokusse gesehen.

Kylmä hodari vihreällä järvellä

Kylmä hodari vihreällä järvellä

Nousin vuorenrinnettä ylös ja vedin keuhkot täyteen alpilta tuoksuvaa ilmaa – pakostakin, koska nousu ei antanut armoa. Teepaita kostui vartissa, keväästä ja pilvistä huolimatta.

Ensimmäiselle järvelle, Sämtiserseelle patikoi kauniilla kevätkelillä ulkoilijoita lähes virtana. Nyt vain me ja käet, jotka kukkuivat yhtäällä ja toisaalla, koko matkan ajan. Yksi kirkkaasti ja korkealta, toinen valitsi eri sävellajin ja lauloi matalammalta. Aldo äänitti pätkän, laulaen En el lejano bosque canta el cucú (kaukaisessa metsässä laulaa käki), ja soolon veti komeasti Appenzellin käki.

Nuotiopaikalla oli ruuhkaa ja sateen kastelemat puut. Kaikki brittejä, selvästikin paossa kruunajaisia, niistä ei puhuttu. Koska makkarat olisivat vain savustuneet, oli nakkileivät syötävä kylmänä. Ei ehkä varsinaista gourmeta, mutta myönnettäköön, että maistuvaa. Kasvisnakit olivat lähikaupan uutuudet, mausteiset ja juuri sopivat retkileivän väliin.

Rinteessä oli pieniä mustia kasoja, muurahaisten pesiä. Istumakiveni oli huono ja siirryin seuraavalle. Senkin vieressä nökötti pieni pesä, mutta liikettä ei ollut näkyvissä. Pakattiin kamat ja lähdettiin eteenpäin, kun vasemman kankun yläosassa alkoi säkenöidä. Heti perään oikeassa, tarkalleen samassa kohdassa, kuin suunnitellusti. Kipu levisi salamaniskun lailla joka suuntaan – kuulemma muurahaishappoa – ja olin vähällä riisua housut ja syöksyä järveen. Sain yhden kynnellä kiinni, toisesta en tiedä. Molemmat menettivät operaatiossa henkensä. Muurahaiset olivat mustia, taatusti suomalaisen kusiaisen, siis siloviholaisen, sukulaisia, sillä punaiset paukamat aktivoituvat yhä, päiviä retken jälkeen.

Niittyä peitti upea keltainen, silti rentukat eivät loistaneet kuvissa. Luonnossa kylläkin, kuin pienet hälytysvalot.

Krookusten aika oli selvästikin jo ohi, pettymysten pettymys. Sata metriä korkeammalla sydän otti loikan, siellä niitä oli, valkoisia täpliä siellä täällä, joka puolella. Villien krookuksten bongaaminen vaati ajoitusta ja salaa toivoin, että edes jokunen olisi vielä kukassa.

Fählenseellä Gasthaus oli vielä talvilevolla. Joku yritti epätoivoisesti sytyttää niemen nokkaan märkää kuusen oksaan tulta nuotioksi. Järvi oli kuin akvarelli, siihen heijastuivat vuorenseinämien valkoiset lumiraidat ja kiven harmaa. Jäät olivat sulaneet selvästikin aikaa sitten pois. Istahdin kivelle ja hengitin. Tuskin ajattelin mitään. Olin vain ja maadoitin oloani.

Alppien kultaesikkokin kukkii. Primula auricula blooming.
Mihinkäs tämä vie?
Where does this lead?
No vihreälle järvelle tietty!
Obviously to the green lake!
Nuotiopaikka näkyvissä.
Campfire on the sight!
Gourmet esillä.
Gourmet lunch.
Tää oon miä ennenkuin tajusin että housuissa on murkkuja.
That´s me before I understood there are ants in my pants.
Tuonne mökille on vähän matkaa.
You gotta hike a bit to that hut.
Näistä niin tykkään.
One of my favorites.
Oh ja nämä villikrookukset!
Oh and these wild crocuses!

Täällä hengähdetään hetki.
Time for a short stop.
Auringon pilkahtaessa tämäkin muuttuu vihertäväksi.
With some sun also this one turns into green.
Pakko tuijotella hetki tätä upeutta.
Concentrating to understand this beauty.
Aldo lähti omille poluille.
Aldo on his own paths.
Hoher Kasten näkyvissä.
Hoher Kasten somewhere there.

En resumen: El primer paseito de primavera en los Alpes de Appenzell, rodeados por los cucús cantando, admirando crocuses, el paisaje alrededor del lago verde y donde el otro, como una acuarela.

Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings in den Appenzeller Alpen; singende Kuckucke, weisse Krokusse auf der Wiese, der unglaublich grüner See und der andere, wie ein Aquarell.

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.

Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.

Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.

Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä.
The traffic was light, just a couple cows on the road.

Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.

Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.

Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.
Eväs.
Snack.

Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.

Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!

Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)

Alppikrookuksia.
Alpine Crocus.
Puu kivellä.
A tree on a stone.
Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta.
A bit higher there are still some thicker snowlayers.

Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.

Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.

Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.

Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.

Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella.
Crocus, like white pearls on the grass.
Fälenseellä ei vielä laineet loisku.
In Fälensee there are no waves yet.
Toivo silti jäiden lähdöstä.
Still some hope, that the ice might melt someday.
Patikkaretkue.
Hikingpals.
Huippu huipun takana.
A peak behind the peak. Twinpeak?!

Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.

Uusia sammakkosukupolvia tulossa.
New generation of frogs coming up.
Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo

Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.

Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.

Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.

Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.

En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.

Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!

Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.

Pysäkki auringossa

Kun influenssan häntä vielä painaa jalkoja, eikä reippaus kuulu olomuotoon, kävelen ovelle ja avaan neliön mallisen, lasisen kurkistusluukun ja työnnän nenäni ulos. Tuuli pyyhkii sieraimista sisään ja tunnen itseni snautseriksi. Luukusta näkyy krookusmatto ja yöllä puisia terassin ovia riepottanut myrsky on tuonut kevään tuoksun.

krokus2

16,2 astetta varjossa, silti paketoin kaulan villaliinaan ja kääriydyn harmaaseen, paksuun villakangastakkiin. Ulkona on laitettava aurinkolasit, kaikki häikäisee, valo, krookuksien siitepöly, muutaman sentin korkuisen narsissin hehkeääkin hehkeämpi keltainen.

Kadun reunassa pysähdyn. Bussi hurahtaa ohi. Olisi niin kätevää, jos se pysähtyisi tässä. Mietin kestävätkö keuhkot kävelylenkkiä, joka pakosti joko alkaa tai päättyy tiukkaan ylämäkeen. Zürichin alueella kuski ei taatusti päästä ketään ulos tai sisään muualla kuin merkityssä kohdassa; bussipysäkit on nimetty ja kyltillä varustettu. Kotkassa pysäkeistä taas kertoo pelkkä bussin kuva, parhaassa tapauksessa reitin numero. Vieras ei tiedä missä jäädä pois, maamerkitkin ovat asutusalueilla monesti samat: männikkö, omakotitalo, kioski. Kolmannessa kotipaikassa Costa Ricassa bussi pysähtyy, kun joku hihkaisee ”Parada!” Kaikki eivät edes huuda, silti kuski näyttää kuulevan. Paitsi suomalaisen naisen matalalla äänellä karjaistun pysähtymispyynnön. Jossain vaiheessa tajuan mikä mättää; costaricalaisten naisten huudahdus on nasaali ja paljon korkeampi kuin oma puheääneni. Aina pääsin silti ulos bussista jossain vaiheessa, kanssamatkustajien avustuksella. Välillä sata metriä ennen kotia. Toisinaan kävelin takaisinpäin pari sataa metriä hautausmaan kulmalta. Hyvällä säkällä bussi jarrutti juuri kotitalon oven kohdalla.

bootshouse

Privaatti uimahuone

Otan riskin ja päätän lähteä liikkeelle, vaikka joutuisin takaisin kivutessa pitämään yskäpausseja, jotka saavat sveitsiläiset katsomaan äkäisesti, vetäytymään nopeasti kauemmas ja suojaamaan hengitystiehyensä. Kävelen hitaasti kohti Zürichinjärveä, siellä aurinko tuntuu olevan vieläkin lähempänä. Jään istumaan suojaisalle puupenkille. Lokit uivat rykelmänä pienillä aalloilla lähellä rantaa. Viereen tulee nainen, joka kertoo pulahtavansa veteen. Käärin takkia vähän tiukemmalle. Olisi pitänyt ottaa mukaan kahvia termospullossa. Laitan silmät kiinni ja nojaudun penkin lämpimään selkänojaan.

 

zurisee helmikuu2

Kurzgesagt: Auch Husten ist schöner am Zürisee.

En resumen: Aquí sigo tosiendo. Sentadita en el sol de la primavera.