Tykkään syksymetsistä. Sateessa, auringossa, sumussa, ihan mitä vain. Vähän olin silti odottanut syysvärien loistoa auringossa, mutta olkoot, ajattelin.
Sääkartalla Sveitsi oli pilvien alla, mutta Baselin suuntaan luvattiin kolmea tuntia paistetta. Vetelin aurinkovoidetta varmuuden vuoksi kasvoihin. Myöhemmin vuorella pää pilvissä virnistin optimismilleni.
Mutta päivän kristalli oli taskussa. Tuliaisiksi. Se saatiin mukaan jo ennen Wasserfallenin hissiä. Jotenkin herttaista, että metallinen rahalaatikon kansi ei ollut edes kiinni.
Hissin luona on zipline-rata, sinne jää lapsiperheitä. Porukkaa tallaa jonossa ensimmäisille nuotiopaikoille, sen jälkeen on rauhallisempaa. Voin vain kuvitella trafiikkia aurinkoisena päivänä. Selvästikin tykätty ulkoilualue Jura-vuoristossa; tänne voi tulla läpi vuoden.
Huipulta, seudun korkeimmalta kohdalta, piti nähdä joka suuntaan, Saksaan, Mont Blancille Ranskaan, ylipäätään Alpeille. Meille avautui valkea huttu, molemmin puolin kapeaa kannasta. Pilvimassa lellui yli, sivuttain ylhäältä alas, alhaalta ylös. Äänet kantautuivat vaimeina, jostain kuului aavemaisesti naurua. Ja huuliharpun säveliä. Kiinalainen Nuuskamuikkunen soitteli polun syrjässä haikeaa melodiaa, toinen kuvasi puhelimella.
Kulkutautien pyhimys Rochus matkasi ruton riehuessa näillä main Roomasta Mümliswiliin ja loukkaantui vakavasti suistuttuaan harjanteelta. Paikalle rakennettiin kappeli, nykyisen edeltäjä.
Polku on kuin silvottua kiveä, ei ihme, että täällä kompastellaan. Lipulla koristetun sääaseman jälkeen ollaan kuitenkin ihan kunnon tiellä, joka vie kohti surkeaa kulinaarista kokemusta, Bergrestaurant Vogelbergiä.
En kestä istua kylmältä sumussa ja tuulessa terassilla, joten sisään tupatentäyteen tupaan. Palvelu on kummallisen ynseää, ei tervehdystä, ei kiitosta, ei mitään. Kahvi kuin vettä, snapsilla terästetty samoin. Isäntä ripittää viereisen pöydän porukkaa, eivät olleet huomanneet käteismaksusta muistuttavaa kylttiä. Aprikoosipiirakka on hyvää, se on läheiseudun konditoriasta, hinta sen sijaan järkyttävä. Myöhemmin luen terävää kritiikkiä paikasta; laatu, tunnelma, kaikki on surkeaa.
Pilvet lipuvat syrjään, oranssi ja keltainen paljastuu. Aidatulla niityllä laiduntaa hevosia; mutta porttihan on auki! Hepoja on siellä täällä, toistakymmentä, pitkin niittyjä, ruohoa hamuamassa. Yksi vilkaisee meitä ja kääntää selän. Aina noita kaksijalkaisia.
Päivän aarteet. The treasure of the day.Ei vielä pilvien tasolla. Not yet by the clouds.Nuo valkoiset ovat sieniä. Those white things are shrooms.Polku päättyy jyrkänteen reunalle. The path ends by the ridge.Portti. A gate to the fields.Niin mut jos tämä putoaa päälle? Yeah, but if this falls…?Siinä se lelluu, pilvimassa. There it hangs, the cloud.Kohti pilveä. Towards the cloud.Kappeli polulla. A chapel on the path.Eväshetki. Snacktime.Tällä jaksaa vaikka kuuhun: Glarusin päärynäleipä pähkinöillä. With this you can walk till the moon; pearbread with nuts from Glarus.Kapea harjanne. A narrow ridge.Sienet mätsää syysväreihin. Mushrooms that match the fallcolors.Ihan olen energinen, vaikkakin turvonnein silmin. Full of energy, despite of baggy eyes.Tässä olisi sitten sitä maisemaa. Here´s the marvellous view.Sääasema. The weatherstation.Häikäisee ihan sikana, vaikka sumuista. Taustalla Alpit. Totally dazzeled by the sun.I mean by the fog.Alps on the background.Ja yhtäkkiä esirippu repesi. And suddenly the white curtain opened.Pikkuisen hurmaannun. Loving this!Surkea kuppila. A miserable mountainrestaurant.Ulkonäkö pettää, todella huono kahvi. Mutta konditorian piirakka on hyvää. Horrible coffee, but the cake from a pastryshop is tasty. Herttinen, tuollahan on lisää kukkuloita. Gosh, there´s more hills.Loppuun pieni nousu. A short uphill climbing.Näitä heppoja oli vapaana pitkin poikin. There were horses here and there, walking freelyto the best spot of green.
En resumen: Fuimos a Wasserfallen en la busqueda de colores de otoño. Habia, pero rodeado por las nubes. Bonito en todo caso.
Kurzgesagt: Wir sind nach Wasserfallen gefahren um goldener Herbst zu suchen. Trotz Nebel und Wolken haben die Farben schön geleuchtet.
Niinhän se on, että mikä tahansa muuttuu tiukassa auringonpaisteessa rusinaksi. Rypäleen sokeripitoisuus kuivuudessa ja lämmössä kasvaa, omani sen sijaan laski kuin lehmän häntä. Siis verensokeri. Ja nestehukan negatiiviset vaikutuksethan kyllä tiedetään. Siihen ei auttanut edes desi raikasta viiniä.
Yritin olla vastuullinen toipuja ja antaa rauhan vyöruusulle. Ei vuoristopatikkaa, ei tuntien raskasta nousua. Se, että kilometrejä kertyi 15 ja aurinko porotti täysillä koko päivän päätin jättää huomiotta. Myös sen, että vyöruusussa pitäisi välttää aurinkoa. Koska ei oltu vuorella. Ainakaan isolla.
Mutta yhä silti – mahtava reissu, plussia reilusti enemmän kuin miinuksia. Vuorilla oli epävakaata, joten ajoituskin istui täydellisesti. Vajaa kolme tuntia ja olimme Genevenjärvellä Lavauxin rinteillä, viiniköynnösten välissä huumaavan kauniissa ympäristössä.
Se mikä johti rusinoitumiseen, oli väärä mielikuva. Kuvittelin, että siellä missä on viiniä, on tietenkin kahviloita ja ravintoloita tai ainakin yksi avonainen per kylä. Ensimmäisessä, Rypäle Caféssa St. Saphorinin kylässä olisi maistunut kupposellinen kahvia. Isäntä torjui hymyillen edellisenkin seurueen, ehei, mitään ei nautita ennen lounasta. Aamukahviaika oli selvästikin ohi. Illalla palatessa käytiin koputtelemassa saman kuppilan ovea. Ehei, illalliseen on vielä tunti, ruokaa saa vasta sitten.
Vatsani ja Lavaux:n alue ovat selvästikin eri rytmissä. Seuraavassa kylässä olisi jollain suunnalla ollut ruokapaikka, mutta siinä vaiheessa oli jo mutusteltu väliomenat ja ajateltiin, että jatketaan matkaa. Viininmaistajaisten kohdalla testattiin jääkylmää Dezaleyta ja St. Saphorinia, jonka jälkeen oli pakko syödä repusta leivät, murina alkoi olla sitä tasoa.
Viinin kylkeen olisi ollut tarjolla tukuisa kuivamakkara ja patonkia, mutta makkara ei kuumuudessa herättänyt vastakaikua. Myöhemmin kaduin ronkelia suhtautumistani, sillä makkara mahassa on parempi kuin vatsalaukku tyhjänä.
Sama linja jatkui, joko ruokapaikat olivat poissa reitiltä tai kiinni. Paluumatkalla kurvattiin suoraan huoltoaseman kauppaan hakemaan sandwichit. Erittäin antiklimaattista, mutta jälkkärijäätelön jälkeen en enää ainakaan ollut otsaryppyinen ruuattomasta päivästä.
Viinisatoa oltiin paikoittain keräämässä, myös prosessoimassa. Ensimmäisten kylien välillä oli muutoinkin trafiikkia, kävelijöitä ja rypäileiden valokuvaajia. Mitä pitemmälle tallattiin, sitä rauhallisempaa tiellä oli.
Yöllä näin unta viininkeruusta, poimi satoa kotioven yläpuolelta. Aurinko oli kuin Genevenjärvellä. Sitä syntyikö rypäleistä viiniä, en tiedä. Mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että oli mentävä pihalle sadonkorjuuseen. Pari kiloa rypäleitä, sanoisin, siis ilman punnitsemista. Ei ehkä yhtä makeita kuin etelämmässä, mutta omia.
Rypäleet talteen. Grapes to prosess.St. Saphorin.Café du Raisin, jonne tulimme joko liian ajoissa tai myöhään. Café du Raisin, where we always got either too early or too late.St. Saphorinin holvikaarikuja. An archalley in St. Saphorin.Tästä lähdetään St. Saphorinin läpi. The beginning of the hike trough St. Saphorin.Portaat St Saphorinin kirkolle. The stairs to the church of St Saphorin.Köynnöksiä ja Genevenjärvi. Grapewines and the lake Geneva.Rikkaruohotkin on kauniita sinistä vasten. Even the weed is cute against the blue.Kyllä, täällä on viiniä. Yes, there´s wine.Sata kuvaa järvestä ja köynnöksistä. Hundred pictures of the lake and the wine.Olisko nämä jo valmiita? Aren´t these already ready to be picked?Monachonin kellarit. The cellars of Monachon.Ja tämä kylä oli? And this village was?Mahdollisuus maistiaisiin. A possibility to taste Lavaux´s wines.Kaksi rusinaa ja pari desiä kylmää viiniä. A couple of raisins and two deciliters of cool wine. Portaat köynnöksille. Stairs to the grapewines. Joku on ottanut maistiaisia. Someone has tasted these already.Dezaleyn rypäleitä. Dezaley grapes.Linnako sä oot? Are you a castle?Jo nälkäinen. Already hungry. Demierren ja Filsin viiniä. Wine of Demierre and Fils. Onhan täällä nyt kaunista! It really is beautiful here!Prosessoidut rypäleet. Processed grapes. Ihana! Charming!Viiniä siellä, viiniä täällä. Wine here, wine there. Siisti kellari. A tidy cellar.Olisiko viimeinen kylä? Maybe the last village?Ja viimeiset rypäleet. And the last grapes.
En resumen: Cuando el clima en las montañas está desestable, es el momento de ir al lago de Ginebra, en el area de Lavaux, a caminar enre los viñedos. El sol te llena, los colores están llenos vida y el vino refresca.
Kurzgesagt: September ist perfekt für einen Ausflug nach Lavaux. Eine Wanderung durch den Weinterassen von St. Saphorin ist herrlich. Wer unterwegs Essen möchte, sollte nur aufpassen – die Restaurants sind nicht jeder Zeit zum Essen geöffnet.
Yritin tainnuttaa kaikki houkuttelevat ajatukset vuoristosta. Teoriatasolla toteutettavissa, mutta sen verran on järkeä jäljellä, ettei kroppa ehkä sittenkään vielä kestä.
Vyöruusu on periaatteessa siis tainnutettu, käytännössä ei ihan. Koska oli sunnuntai, niin ehkä sitten sunnuntaikävelylle.
Pfäffikonin järven seutu on oikeastaan yksi niistä paikoista, joita viikonloppuna pitäisi välttää. Väkijoukot, lapsiperheet, juoksijat, kävelijät, pyöräilijät ja taivastelijat, kaikki ovat liikkeellä. Suurin osa porukasta virtaa Pfäffikonista suorinta reittiä Juckerfarmin elämysmaatilalle. Rauhallisempaa on heti aamusta tai myöhään iltapäivällä.
Me lähdettiin kävelemään jonkunlaisen kanaalin jälkeen järvensivua myötäpäivään. Heti kaislikon jälkeen oli puu pesineen. Haikara liikehti jotain touhuten; vasemmalta viereen lennähti toinen. Kaksi, eikä vauvan vauvaa.
Joku valokuvaaja kuvaili tapahtumaa kameran ja pitkän putken kanssa, minä ja Aldo kännykällä. Uusi puhelin vakuuttaa, mutisin. Kuka jaksaa raahata helteessä kuvauskalustoa, kun kevyemmälläkin pärjää? Se että kuva ei isolla ruudulla olekaan yhtä tarkka kuin puhelimen näytössä, on vain käytännön ongelma. Avaa tietokoneen ruudun sijaan blogi puhelimella ja kas, jopas on hyvä kuva haikaroista.
Syyskuun aurinkoiset päivät on ihania, ei enää sitä paksua kuumuutta, mutta yhä lämpöä, jonka voi antaa painua ihoon muistoksi kesästä. Tämän sunnuntain aurinko tosin jätti mukavan tunteen lisäksi rinnuksiin ja niskaan punaisen muistutuksen. Ollaan vuoden talvea lähestyvällä puoliskolla, mutta aurinkorasvan pitäisi yhä kuulua ulkoilutarpeistoon.
Järveä reunustava rantatie on osittain päällystetty. Pistelin vauhdilla menemään, kunnes ranka alkoi notkua ja päässä sumentua. Kymmenisen kilometriä sen jälkeen, kun on vain tullut käveltyä kotona, on sittenkin kohtalainen matka.
Elämys- ja kurpitsafarmin meininki kaikui kauas järvelle. Laahauduin viimeiset metrit rypälekujan läpi kukkulalle kuin tryffelipossu saaliin toivossa. Jossain oli tulet ja tuoksui makkaralle. Täällä tarjoillaan lähiruokaa; bratwurstissakin on kurpitsaa. Tarjolla oli myös kurpitsarisottoa ja -keittoa, plus muuta syötävää sisätiloissa, jonne en jaksanut tunkeuta.
Pieni pyöräilyreppu ei ole ehkä paras väline kuskata kurpitsoita, joten jouduttiin vaikean valinnan eteen. Useita pieniä? Yksi iso? Rypyläinen, vihreä, oranssi, pitkulainen vain kummallinen? Koska myskikurpitsa on yksi parhaista, päädyin siihen ja lisäksi tietysti yksi lähikaupasta harvemmin löytyvä spagettikurpitsa, siitä saa mukavan aterian. Kotona tajusin, että jälkimmäinen jäi ostamatta. Pakko mennä toisen kerran.
Olin tehnyt uudella reseptillä omenakakun, jossa oli enemmän hedelmää kuin kakkua ja päällä vaniljainen tuorejuustokerros murulla. Se ja kahvi mielessä kaahattiin kotiin. Huoltoaseman kautta. Kuuma vaati viilennystä eli vaniljajätskiä lisäksi. Oikeastaan kakku toimii paremmin ilman sitä, mutta vyöruusu, se tuntuu vähemmän, kun edessä on muhkea lautasellinen herkkua.
Pfäffikersee. Lake Pfäffikon.Yksi haikara. One heron.Kaksi haikaraa, eikä vieläkään vauvaa. Two heron and still no baby.Veneet odottelemassa. Boats waiting.En yhtään ole poikki, muuten vain poseeraan. Not tired, just posing.Tasaista joka suuntaan. Taustan vuoret pilvien takana. Flat to all directions. The mountains in the background are behind the clouds.Rauniot. The ruins.Syksyn krookuksia otuksilla. The fall crocus with some creatures. Seegräben ja elämystila. Seegräben and an adventurefarm.Laituri. A dock.Rypälekujaa pitkin perille. Through a grapealley to the farm.Tapahtumien keskuspaikka. The center of action. Muutama kurpitsa. Some pumpkins.Kurpitsakala. Pumpkinfish.Omenoita lilasta keltaiseen. Apples from violet to yellow.. Lopulta omenakaakulle. And finally some applecake.
En resumen: un paseito tranquilo alrededor del lago de Pfäffikon. Perfecto para el domingo y además en el final un pedazote de queque de manzana con heladito.
Kurzgesagt: der Sonntagsspaziergang rund um den Pfäffikersee kann auch gemütlich sein, wenn man früh geht.
Tultiin siis Suomesta kuin rantalomalta, paahtuneina ja vähän pöllähtäneinä. Kotona pöydällä odotti naapurin mummolta kukat ja leipä aamupalaa varten. Matkalaukut saivat jäädä eteiseen; kylässä oli juhlat vielä muutaman tunnin ajan. Kukkulalla viiniviljelysten vieressä puhallinyhtye puhalteli viimeisiä säveliään. Valkosipulileivän jälkeen suunnattiin suoraan raclette-pisteeseen. Herrojen jumppayhdistyksen väki oli selvästi uupunutta. He olivat viistäneet valtavista juustopaloista sulanutta päälliskerrosta jo kolmatta päivää ja iltaa lautasille ja alun innostus parin vuoden juhlapaussin jälkeen hiipunut.
Kotkassa tahmasin kai kädet posso- ja lihapiirakkarasvaan, sillä reissukuvat on suurelta osin sameita. Puhelin kehotti jossain vaiheessa putsaamaan linssin ja kas, laatu parani välittömästi.
Kotkan vanhaa satamaa. The old port of Kotka.Kotiseutua. My home.Saaressa. On the island.Kotkan kallioita. The rocks in Kotka.Karhut ja Järviset valmiina toimintaan. Finnish skis readdy for action.
Ystävien ja perheen lisäksi tapasimme kaksi karvamatoa, kiireisen ja tielle pysähtyneen. Sienimetsässä oli kuivaa, yksi kohtalainen ja toinen pienenpieni kantarelli riittivät paistettuna peittämään yhden paahtoleivän, jonka jaoimme tasapuolisesti viidelle.
Hengittelin meri-ilmaa talteen, ooh sitä levän ja suolaisen veden tuoksahdusta. Ja saaressa puusaunan lempeä lämpö; sen talletin iholle.
Joskus aiemmin etsin Aldon kanssa Kotkansaarelta kylttiä, joka kertoo Euroopan loppuvan siihen. Nyt sitkeydellä jatkettiin siitä minne aiemmin jäätiin. Eteen oli kasvanut pari pihlajaa. Kotkastahan näkyy meren yli rajan toiselle puolen; kyltti on konkreettisempi kuin koskaan.
Kun laittelin kuvia Kotkan pääkirjaston läppärille, ajattelin, että yleisöä se perhekin on. Patikkakirja Sveitsistä ei ehkä sittenkään ole se kuuma juttu pikkukaupungissa, varsinkaan helteessä. Kun sali täyttyi ja noudettiin vielä parit lisätuolit, olin enemmän kuin kiitollinen. Sain lämpimän vastaanoton ja tunsin todellakin olevani kotona. Ajatelkaa, yleisössä oli myös ensimmäisen ja toisen luokan opettajani!
Kuiva ja syöty sieni irrallaan maassa. A dry and eaten mushroom.Juttuja verkossa. Stuff in a spiderwebb.Karvamato. A hairy catepillar.Mun maisemia. My childhood view.Tässä päättyy Eurooppa. Here ends Europe.Kotkan kirjastossa Reppu ja reitti – luento, tässä vasta alkamassa. Me in the main library of Kotka before the readingof my book.
Helsingissä tarkastin – tietenkin – kirjakauppojen tarjonnan ja siellä se odotti viininpunaisine selkämyksineen. Reppu ja reitti. Eikä edes vielä ALE-laarissa.
Hotellieläminen tarkoitti sitä, että pääkaupungissa testattiin jokunen ravintola. Ymmärrän, että tautitilanne vaikuttaa yhä. Useammassa paikassa hinnat olivat nousseet ja ruoka lähinnä onnetonta tai ällöttävää. Onneksi pari erittäin hyvää ateriaa tasapainotti kokemusta. Halvin oli myös paras; korealaisen Mannan lounas sai koko perheen tyytyväiseksi.
Tuomiokirkon rappusten puolivälissä syntisellä “Olut- ja viiniterassilla” juotu jääkahvi palautti voimat ja viilensi olon. Vieressä nainen harmaassa asussaan papinkauluksen kera rupatteli niitä näitä. Ei pappikaan ollut olusilla, vaan kahvitauolla.
Helsinkiä tämäkin. This is also Helsinki.Tsekkaamassa antiikkia. Checking some antiques.Salmiakkijätskiä. Vai oliko lakritsa? Some liquorice ice cream, maybe salty.Maagista kamaa. Magic stuff.Tuo on minun. That´s my book.Helsinki-lounas. Lunch in Helsinki.Illallinen Helsingissä. Dinner in Helsinki.Ja toinen lounas, hyvä sellainen, Mannassa. And another lunch in Helsinki, a good one in Manna.Sähkökaappi. An electric center.Helsingin iltaa. Helsinki by night.Lautalla. On a ferry.Suomenlinna. Fortress of Suomenlinna.Naapurilta kukat ja leipä. Flowers and a bread from our neighbour.Suoraan kiinni sveitsiläisiin juttuihin, raclettea kyläjuhlissa. Directly to Swiss things: raclette in our village celebration.Auringonlasku viininviljelysten luona. Sunset by the vineyards.
Oltiin missä tahansa, kun eteen osui uimapaikka, se oli hyödynnettävä. Hietsun meduusat missattiin parilla päivällä. Kotkassa mahaa hivelivät vain levän rihmat.
Kotona hypättiin takaisin arkeen. Naapurin kissa juoksee jatkuvasti perässä, jos suljemme oven, se tulee ikkunasta, jos ikkuna menee kiinni, se tulee oven taa. Kissa ei ota uskoakseen, että todellakin olemme täällä ja varmistaa ettei ainakaan kaikki poistu yhtäaikaa näkyvistä. Meitä on selvästi kaivattu.
En resumen: Nos fuimos y nos regresamos. Además de ver amigos y familia, lo más importante de viajar es que da perspectiva.
Kurzgesagt: Reisen verändert die Perspektive. Keine Überraschung, aber wahr.
Eteläiseen Sveitsiin ei sitten lähdetty ja toinenkin retki päätettiin jättää väliin kesäflunssan yskän takia. Mutta nyt olen melkein vapailla jonkun aikaa. Tänne päivittelen kuvia. Ehkä. Tai sitten myöhemmin. Yhden kerran.
En resumen: El blog está casi en vacaciones.
Kurzgesagt: Der blog machtFerien. Teilweise wenigstens.
Kartan sadetta vuorilla, mikäli mahdollista. Ukkosta kuin ruttoa. Avoimelta rinteeltä ei löydy suojaa ja ihmisparka on villinä raivoavan tuulen ja sateen saartamana, ehkä tönimänä, irtonaisena ulokkeena ja ukkosenjohdattimena.
Tutkin lähtiessä kaikki mahdolliset sääsivustot, ennusteet ja arvelut ja niiden mukaan säädän ohjelmaa. Ja jos vaikuttaa siltä, että päivän loppupäähän ajoittuu myräkkä, jätän vaellussauvat kotiin, sillä epäilen niiden vain lisäävän mahdollisuutta saada tärskyn taivaalta.
Aurinko paistoi aamulla lämpimästi ja olin jo vaihtanut plääniä moneen kertaan. Suuntaan vai toiseen? Ylös ja alas? Vai ylös, kiertäen ja junalla? Mennäkö ollenkaan?
Firstille nousevalle päivän ensimmäiselle hissille oli odottelemassa vain kourallinen porukkaa. Sillä se sää. Kysyin vielä lähtiessä tietäviltä ja sanoivat, että poutaa riittää hyvälle vaellukselle. Uskoin. Ja lähdettiin.
Aamun rauha oli ihmeellinen, näillä seuduin tuppaa olemaan tungosta. Kauris oli samaa mieltä, se hypähteli rennon kevyesti ja pysähteli haukkaamaan ruohoa. Murmeleiden vihellyksiä kuului puolelta jos toiseltakin, mutta ihan lähikontaktia ei saatu. Useampi huomioi kulkijat ja jähmettyi patsaaksi varmuuden vuoksi. Sillä meistä ei tiedä. Saatamme olla vihollisia.
Ennen viimeistä siksakkia Faulhornin huipulle tie oli täynnä. Juttelin lehmälle, että josko se antaisi tilaa. Juttelin myös sähköaitaa virittelevälle isännälle, sillä hän paikallisena varmaan tietäisi säästä. “Ei mitään hajua”, hän sanoi ja räpläsi puhelinta. Sieltä varmistettuaan uskalsi kehottaa matkaan. Jos huipulle nousun jälkeen jatkaisimme välittömästi matkaa, ehtisimme ohittaa säälle armottomimmat kohdat ennen rajuilmaa3.
Vilkaisimme maisemat, söimme lounaan sijaan vahvistavat patukat ja lähdimme reippahasti alamäkeä, tasaista, ylämäkeä ja kohti uutta, sinistä järveä ja turkoosia järveä.
Paljaalla harjanteella ylle liiti valtava lintu. Nostin pään ylös ja olin horjahtaa, tunsin olevani maailman huipulla. Siivenväli ja leveys ei antanut epäilykselle sijaa. Alppikotka! Sen perässä tuli jokunen pienempi, joista en saanut selvää. Väittäisin että haukkoja, mutta miksi ne lentäisivät kotkan perässä? Kotkan jälkikasvua?
Maasto oli murenevaa, joka mutkan takana uudenlaista. Välillä Grand Canyon -tyyppistä, toisinaan selvää Alppia niittyinen, sitten valkeahkoa outoa kivikkoa.
Ukkosesta ei ollut jälkeäkään, silti katsoin kelloa ahkerasti. Matkaa riitti ja piti saada energiaa. Pötköistä sitä saa, päätin. Niillä pääsee perillea asti. Ei, tarvitaan sittenkin lounasta.
Louhikon alla näkyi Männdlenenin vuoristomökki, mutta kunnon ruokailu veisi liikaa aikaa. Alamäkikivikon puolivälissä oli selvää, ettei asiakkaita juuri ollut. Ehkä sittenkin. Jotain, mikä ei vaatisi valmistusta.
Päivän kasviskeitto oli kaasulla höyryävänä, samoin siihen kuuluvat ohuet makkarat. Korillinen leipää ja puoli litraa vettä lisäksi. Isäntä kertoi, että tänne asti patikoineiden olisi pelastushelikopterin tyyppien mukaan pitänyt helteillä juoda jo 2,5 litraa. Edellisinä päivinä oli tullut useita uupumuksen partaalla. Taju saattaa mennä yllättäin pelkästään nestehukasta. Olivat kuulemma juoneet vettä, kuten asiaan kuuluu. Kun isäntä tiukkasi määrää, oli se vain joitakin desejä.
Tuuli puhalsi raikkaasti. Isäntä tuli kiikareiden kanssa, kotka istui lähinyppylällä tarkkailemassa maastoa. Kyselin mielipidettä säästä ja mies pyöritti päätä. Ei ole tulossa sadetta, ei tänne.
Mutta meillä oli vielä matkaa sinne, minne oli luvattu ukkosta. Isoa louhikkoa seurasi kivimuruinen rinne, kapeaa ja viettävää. Sitä en olisi sateella ilman sauvoja selvittänyt.
Mutka mutkalta, alas ja ylös, lähestyimme Schynige Platten harjannetta ja muutaman harhautuneen pisaran lisäksi avautui näkymä järville, Brienzerseelle ja oletettavasti Thunerseelle. Sinisenharmaa, lilahtavakin, välkkyviä salamia ja jokunen jyrähdys. Siellä se oli, vuorten toisella puolen.
Katselin kolmea edessä avautuvaa reittiä auringossa, sinisen harmaata taustaa ja päätimme vielä mennä äärimmäistä, harjanteen reunimmaista. Sieltä kurvaisimme suojaista polkua mahdollisimman suoraan kohti asemaa.
Jokunen sata metriä ennen Schynige Platten rakennuksia nousi pyörteinen tuuli. Yritin kiskoa takkia ylleni, se halusi lentää taivaalle, kädessä oleva kännykkä myös. Pilvet tulivat kovaa kyytiä ukkosen puolelta peittämään meidät, laskeutuivat viereen, alemmas laaksoon, pyörähtivät takaisin. Maisema vaihtui sekunneissa moneen kertaan.
Sade yltyi rankaksi, kun olimme jo aseman katoksen alla. Rakeet ja sateenkaari tulivat bonuksena, samoin tieto siitä että alas vievä juna oli peruttu. Siihen oli iskenyt salama. Aseman ihminen haalareissa käveli koira perässään hakemaan tikkaat; menivät yhteen suuntaan, sitten toiseen, mies puuhasteli jotain sähkölaitteiden kanssa, koira makoili odottaen.
Istuin portaalle ja vedin pitkähihaista päälle. Puolitoista tuntia myöhemmin päivän viimeinen juna pääsi tuksuttelemaan ylös vuorelle. Hitaasti jarrutellen laskeuduttiin alas laaksoon, yhdellä pysähdyksellä. Lehmä pyrki raiteille. Esikouluikäinen lehmipoika huopahattu päässä, oksa kädessä, komensi kantturoita pysymään poissa tieltä. Nainen, ehkä äiti, tuli myös hätiin, mutta siinä vaiheessa tilanne oli jo hallussa.
Aamu on lupaava. Promising morning.Patikalla nämäkin. These were hiking too.Alpit. The Alps.Patikkakaveri. The hiking pal.Faulhorn huiputettu. The peak of Faulhorn climbed.Sininen ja turkoosi järvi. Blue and turquoise lake.Pientä kiveä tiellä. Some stones on the way.Sapuskapaikka Berghaus Männdlenen (2344 m) poterossa. The lunchplace Berghaus Männdlenen (2344 m)Energiaa loppumatkalle. Onneksi syötiin, matka venyi. Energy for the rest of the way. Didn´t know that it was gonna be a looong way.Kivikossa ei juuri ole multaa, mutta kukkia riittää. There´s almost no soil, but a plant finds a way to grow.Tämä on alppivuoristoa. This is Alps.Tämäkin on alppivuoristoa. This is Alps too.Alppikannusruoho. Erittäin pieniä kukkia. Linaria alpina, very small pretty flowers.Meidän polku kulkee harjannetta ukkosen ja auringon rajalla. Our path is the one just on the border of the sun and storm.Tällö puolella vallitsee ukkosolosuhteet. The stormside.Dauben näköalapaikalta pyyhkäistiin möhkäreen vierestä vasemmalta alas. Beside the weird stone there´s our way down towards the station.Tie sulkeutuu. The path is closing.Apua mie lennän. Help I´m gonna fly.Selviän ehkä sittenkin. Might survive after all.Lehmät järjestykseen. Putting the cows in order.
En resumen: Un par de cientos de metros antes de la estación de Schynige Platte se nos vino la tormenta encima. Un espectáculo increible y por dicha, no hasta que en el final. Al tren tuvimos que esperar 1,5 horas, ya que le pegó un relámpago.
Kurzgesagt: Ein Gewitter in den Bergen möchte ich immer vermeiden. Aber es war ein super Show und zum Glück waren wir schon in der Nähe vom Bahnhof Schynige Platte.
Sain juuri sydämentykytyksiä, koska jostain syystä en päässyt blogin kirjoitusalustalle. Joka tapauksessa täällä ollaan; onneksi on kiertoteitä.
Eksoottisessa kesäflunssassa jaksan lähinnä yskimisen välillä vetää suoraksi punkalle. Siihen ei mahdu teknisten ongelmien setvimistä.
Niin ja joo, ei ole korona. Ihan normivirus. Siitä kai pitäisi olla tyytyväinen. Keuhkot on eri mieltä.
Tässä siis tiivistettynä kaikki tämänhetkiset ajatukset.
Loput kuvissa viime viikon työreissulta.
Kotikaupunki tai ainakin melkein. Zürich. Zürich. Almost home.Suojassa kuumuudelta. Escaping the heat.LuzernHiukkasen usvaa. Ja puiden lehdissä näkyy kuivuus. A bit misty. And the leaves are getting yellow because of the lack of rain.Kofeeinia tarvitsee helteelläkin, mahdollisimman tiiviissä muodossa. One needs coffeine also in the heat, just in the most possible compact form.Pilatuksen yläosaan jo kiivetty, vielä puuttuisi huippu. Already got pretty high up in the mountain Pilatus, but the peak is to be climbed in the hopefully near future.Siinäpä se, Sveitsin sosiaalisen median nro 1 tai ainakin melkein: Staubbach-putous. There it is, the number 1 social media star of Switzerland or at least almost: Staubbach-waterfall.Schilthornilla reittejä riittää, Northface-polku silti yhä se ainut missä käyty. In Schilthorn there are plenty of paths, but still the only one where I have hiked is the Northface-path.Vuorennoita, öh siis, -neito. The maiden of the mountain. Or witch. Whatever you see in the picture.Jäätikkö ja joki. A glacier and a river.Bern.Uimarit Aaren särkällä. Swimmers on the reef of Aare.Vanha suklaatehdas. An old chocolate factory.Gruyèresin linnan muuria. The wall of the castle of Gruyères.Itse linna. The castle itself.Genevenjärvi. Lake Geneva.
En resumen: Tengo una gripe de verano y por eso solamente una historia de fotos, una vuelta en Suiza.
Kurzgesagt: Mich hat eine Sommergrippe erwischt, deswegen nur eine Fotogeschichte.
Ei ehkä kaikkein viisainta, mutta kuinka vaikeaa se lopulta voi olla? Siis uuden kännyn ja sen kameran käyttöönotto, heti suoraan työreissulla. Kamera-appi auki ja napsnaps. Kuvia miljoona ja kyllä sieltä käyttökelpoisia löytyy.
Tienpäällä tai siis polulla vuoristossa, Grimselin solatien maastossa, tuli mieleen, että ehkä olisi pitänyt pari muutakin juttua miettiä ennen lähtöä. Kuvien formaatti on selvästikin eri kuin edellisessä puhelimessa; pitkulaisia ja laihoja otoksia.
Heti lähtiessä Zürichistä matkalle osui kaksi massiivista tukkoa liikenteessä, mikä oli aiheuttaa dominoefektinä juoksureissun ylös vuorelle ja takaisin. Halusin auringossa ylös, ihan vain kuvausvalon takia. Niin ja olisi ollut kiva ehtiä takaisin alppijuustolaan ja juustokaupoille ennen sulkemisaikaa. Ei ehditty, mutta myivät juustot silti. Ystävällistä väkeä.
Kahvipaikassa oltiin niin myöhään, että aprikoosipiiraasta oli jäljellä vain yksi pala. Puolentoista kämmenen viipaleesta riitti molemmille; kokonaisenkin olisin haarukoinut. Ihanan ilmavaa ja aprikoosien alla reilusti mantelirouhetta.
Matkanvarrelta löytyi mustikoita, liian aikaista, mutta helteet ovat tehneet tehtävänsä. Takaisin tallatessa eväslaatikko oli tyhjä ja täyttyi marjoista. Istuin kivellä, jalat kohti rotkoa ja yritin ylettää mahdollisimman pitkälle alas, sillä siellä varvut olivat tietenkin täydempiä kuin missään muualla.
Epäilin saalista alle puoleksi litraksi, mutta se osoittautui seitsemäksi desiksi, riittävästi Mamman marjapiirakkaan sekä vielä muffinsseihinkin. Vuoden ekat alppimustikat.
Kohti vuoria Lungererseen ohi. Lake Lungern, towards the mountains.Moikattiin alppijuustolan possuja ja lähdettiin patikoimaan. Said “hi” to the pigs of an alpine cheesefactory and started the hike.Siellä pilkottaa joku jäätikkö. There´s a glaciar.Maadoitus käynnissä. Grounding myself.Taivasta. The sky.Ja mitenkäs etukamera pelaa? How does the frontcamera work?Pakolliset snäkit. Obligatory snacks.Lepohetki. Time to rest. Zoomi ei oikein riittänyt, mutta tyyppejä kiipeilemässä. Zoom isn´t really enough, but anyway, there are some people climbing up.Järvellä. By the lake.Aprikoosipiirakkaa. Apricotpie.Mustikoita! Rotko ei näy kuvassa, mutta siellä se on. Bilberries! The canyon doesn´t seem much in the picture, but it´s there.Muutama jo laatikossa. Some already in the box.
En resumen: Tal vez hubiera sido bueno probar la camara del nuevo teléfono antes de ir a un gig de trabajo en el paso de Grimsel. Pero bueno, el viaje era increible y así son una gran parte de las fotos. Y además encontrámos blueberries, suficiente para un quequito y todavía a unos muffins.
Kurzgesagt: Vielleicht wäre es gut gewesen, das neue Handy und Kamera ein bisschen mehr zu studieren bevor einer Arbeitsereise. Aber Fotos gibt es schon und Heidelbeere habe ich auch gefunden, genug für einen Kuchen und dazu noch Muffins.
Tähän olisi tietty kiva laittaa kuva tummana sukkelaan kiemurtelevasta kyystä, jonka päälle olin todella lähellä astua. Käärme oli ensimmäinen, jonka olen nähnyt lähes parissa tuhannessa metrissä, joten reaktio oli sen mukainen. Kiljahdus ja askel taaksepäin ylämäkeen. Apua en saa kännykän kameraa päälle, nyt se menee jo tonne, ääh, kuvassa on vain nurmikkoa.
Suhtaudun käärmeeseen varovaisesti, mutta innostuneesti. Glarusin kantonissa kyyt saattavat olla tummanmustia, tämä oli minusta hyvinkin musta, mutta kuvio selkeän vaalea. Aldon mukaan kyy oli enimmäkseen vaalea. Pidän itseäni luotettavampana todistajana, sillä otus oli minun edessä, kymmenisen senttiä vaelluskengän kärjestä.
Oltiin siis nousemassa Leglerhüttelle, missä on käyty aiemminkin, mutta nyt toista kautta, ympyräreittinä ja järvien ohi.
Mettmerseeltä polku lähtee heti rivakasti ylöspäin ja meitä on kolme-neljä seuruetta peräjälkeen askeltamassa. Jättäydymme kuvailemaan kukkia ja järveä; suma hajoaa.
Suunta ylös. Up we go. Mehikasvi kukkii. A blooming succulent.Välillä tasaisempaa. Not that steep – for a short while.Gemssi. Chamois.
Matzlenfurggle on risteys, jossa kaikki tuntuvat hengähtävän. Osa jatkaa tästä eteenpäin hetken verran suht tasaista maastoa, meitä odottaa paletillinen siksakkia ja suoraa, välillä ylös, toisinaan alas ja taas ylös.
Tauolla risteyksessä toisen seurueen lapsi alkaa yhtäkkiä kailottaa, yrittää säikäyttää lähelle hypähdellen nousevan gemssin. Otus pysähtyy kuuntelemaan ja katsoo mikä on meininki. Ehkä se tajuaa, ettei tuosta ole vaaraksi. Isä hiljentää pojan ja me muut ihailemme kepeää kapuamista heinikkoiselle vuorelle.
Seuraava luontokokemus onkin se käärme. Välissä huomaan, että mustikanvarvuissa näkyy raakileita. On hiljaista, vain tuuli humisee, se pyyhkii vihreitä rinteitä niin, että punaiset, valkoiset, siniset ja keltaiset kesäkukat hulmuilevat aaltoina.
Nousut ovat kaikki lyhyitä ja nopeasti kohoavia. Nälkä on muistuttanut pariin kertaan olemassaolostaan. Päässäni järvet sijoittuvat viimeisen vuorenharjanteen toiselle puolen, niin muistan ne nähneeni ylhäältä, Leglerhütteltä. Ja kartastakin.
Luontoa. Nature.Vesi on kirkasta ja kivet punertavan vihertäviä. Clear water and some reddish and greenish stones.Jo tallattua polkua. Path already hiked.Alppiruusut kukassa. Blooming alpine roses.
Koipien tutina on energiapulassa sitä luokkaa, että päätän lounaskiven olevan tässä. Siihen istumme, lämmitetylle istuinpaikalle. Muhkea lumella koristeltu Glarusin vuorijono edessämme, alppiruusuja punaisina ketoina. Mutustelen leipiä tyytyväisenä, vaikka olinkin luvannut evästauon järvien luona. Tämäkin kohta on vailla vertaa.
Tajuan yhtäkkiä, että olen hävittänyt pienen pussukan, joka roikkui repusta. Matkapyyhe! Aldo muistelee nähneensä hissiaseman lähellä naisen, joka pisti pussukan reppuunsa. Hän ei silti ollut tajunnut, että se saattaisi olla minun. Läksytän itseäni, sillä muistan ajatelleeni, että se olisi laitettava varmempaan kohtaan. Vain puoli kesää käytetty! Miten nyt saan itseni kuivattua?!
Toinen miinus reissulle: Housujen takapuolen saumassa on reikä. Nousu vaati veronsa. Saatan tarvita uudet vaellushousut.
Reput selkään, eteenpäin. Ohitsemme kulkee vauhdilla puolijuoksua pinkovia lapsia, tässä on tasaisempaa hetken verran. Vajaa sata metriä ja notkahdelmassa edessämme kimmeltävät ne järvet. Olimme eväsleivillä siis aivan niiden vieressä.
Uiminen sai jäädä, koska ei ollut pyyhettä ja toisaalta, tuuli oli niin voimallinen, pilvet taivaalla risteileviä, ettei ollut tarvettakaan. Jalat olisin uittanut, mutta toisaalta olimme vetreitä paussin jälkeen. Mutisin jotain hyvästä suuntavaistosta ja kartanlukutaidosta. Kolmiuloitteinen pläänäys meni pieleen; en sittenkään ole sisäistänyt vuorten seinämiä ja notkahdelmia.
No kato, järvi. Oh, a lake!
Viimeinen pätkä nousua ja olemme mökillä. Järvien luona ohi on kulkenut jonkun verran porukkaa, ylämäessä tapaamme pari retkuetta, mutta ylhäällä, siellä on hiljaista. Hüttestä tulee joku kysymään jäämmekö yöksi. Voi mieli tekisi, mutta…Joten päädymme vain kahviin ja omenaluumupiirakkaan.
Paluumatka kulkee aiemmalta reissulta tuttua reittiä, neljästi lumikenttien poikki. Kohtaamme murmelin, toisen nuoren gemssin, joka hypähtelee vähän kauemmas meitä tarkastelemaan ja kauempana kolme saksanhirviperhettä pienokaisineen. Jokaisella on kaksi pientä vasaa.
Nilkat ovat jostain syystä todella väsyneet. Syytän alun nälkää, se tekee oloni huteraksi ja kostautuu myöhemmin. Olisi pitänyt syödä se leipä jo silloin, kun tunsin vähäistä energiapulaa. Vasen nilkka muljahtaa kahdesti ikävästi. Se ei ole vielä toipunut viime vuoden rusahduksesta. Hidastamme hieman.
Melkein ylhäällä. Almost up.Leglerhütte.Leglerhütten pihamaata. The garden of Leglerhütte.Mun snäkki. My snack.Makkarat riippumassa. The salamis hanging.
Reppu on myös tavallista painavampi, sen tunnen jaloissani. En tiedä kuinka sain aikaan lähes yhdeksän kilon lastin. Takki, pitkähihainen ja vetskarihousuihin puntit, ne otin mukaan, koska oltiin menossa yli 2000 metriin. Ja varmuudeksi vaellussauvat (400 g), jotka lopulta toin vain repun koristeeksi. Noin kilon kamera, siltä varalta, että kännykkä ja sen viimeisiä hengähdyksiä vetelevä akku simahtaisi kokonaan. Kirkkaassa auringossa on silti turha alkaa arpoa kameran asetuksia, jos ne eivät ole aivan selkeinä mielessä. Joten kamerakin kävi lomareissulla Glarusin Alpeilla.
Kiesissä laakson asemalla hissin ovet avautuivat ja katseeni osuu pienellä tuolilla seinän vieressä olevaan pakettiin. Pyyhe! Minun! Kyllä, te voitte ottaa sen mukaan, siitä vain!Pilatukselle noustessa pudotin aurinkolasit pöydän ja penkin väliin, sieltä samaiselta rinteen piknik-pöydältä ne löytyivät takaisin tullessa. Ja nyt tämä. Kuinka todennäköistä on että vuorilla löytää kadottamansa? Erittäin, ainakin kun se tapahtuu Sveitsissä.
Hissiaseman jääkaapista ostamme vielä kimpaleet Glarusin Alppien juustoa. Yksi meille, toinen yläkerran Sylvialle, alkuperäiselle glarusilaiselle. Saamme kiitoskortin.
…Teistä kahdesta on tullut niin sisukkaita patikoitsijoita. Se tekee minut onnelliseksi,että te vaellatte läpi Sveitsin ja Glarusin. Mekin yövyimme aikanaan usein Leglerhüttellä ja Engi Seelillä ja toimme ajatuksissamme kaunista maailmaa mukanamme kotiin. Näitä kuvia näette tekin silmissänne vielä vuosien jälkeen.…
Talven jämiä. Some rests of the winter.Hyvin tarraa uudet kengät. New boots seem to be working.Suomen luontoa vuorilla. Finnish nature in the mountains.Merkkikivi joka haluaa isona olla vuori. A markstone that would like to be a mountain.Suovillaa. Cottongrass.Tuolta voi katsella luontoa. There you can observe the nature.Mettmensee.
En resumen: A la la cabaña alpina de Legler hemos ya subido antes, pero esta vez la ruta era diferente y nos llevó por unos lagos. Vimos una víbora, gamuzas y tres familias de ciervos cómunes. Un día increible, aunque se me rompieron los pantalones y casi perdí elpaño de viaje. O sea, lo perdí y lo encontré. Me estaba esperando en la estación de la condola. Sólo en Suiza!
Kurzgesagt: Wir sind schon zur Leglerhütte gewandert, aber das Mal haben wir den Weg bei den Seen gewählt. Minuspunkte: eine Kreuzotter, verlorene Reisetuch und kaputte Wanderhosen. Pluspunkte: eine Kreuzotter, Gämse und Rothirsche, Wähe auf der Hütten Terrasse, Glarner Lanschaft, der Reisetuch der mich beim Talstation wartete.
Hiukkasen meinasi verenpaine nousta, kun Suunnon ruutu oli mustana juuri sillä hetkellä, kun piti startata kohti Italian rajaa. Reitillä kuulemma vaaditaan jonkinlaista suunnistustaitoa. Ilman kellon tukea en lähde, hermoilin.
Kello heräsi kuitenkin henkiin; seuraavana yllärinä oli ruuhka moottoritiellä, puolivälissä matkaa. Yhtä matelua ja odottelua. Kesäkuu on kuitenkin hyvä hetki myöhäisille lähdöille; valoa riittää pitkälle iltaan.
Surettaseen ja Surettatalin lähimailla olin jo aiemmin katsellut kiemurtelevaa solatietä Italiaan. Mitä sieltä löytyy? Kivoja paikkoja? Jotain kivempaa kuin rajan tältä puolen? Kyltin mukaan ainakin ruokaa, mikä tietenkin veti minua puoleensa. Aina.
Kukkulan yli ja alas laaksoon ei selvästikään ole kaikkien kuppi teetä; edessä mateli auto pohjoisesta, hidastellen juuri nousevan mutkan selvitettyään ja aiheuttaen nytkähtelevää ajoa takana tuleville.
Montesplugan pikkuruinen kylä näytti Italialta; oli väriä, vähän heikossa hapessa olevia rakennuksia ja rauhallista istuskelua auringossa. Patojärvi Lago di Montespluga kimmelsi auringossa leveänä ja laveana, suistomaisena vesistönä.
Siinä, mistä kuvittelin polun lähtevän, oli portti ja kieltomerkki. Aldo muistutti, että costaricalaisena häntä ei estä mikään ja kiersi aidan toiselle puolen. Suunta oli silti väärä. Hetken pyörimisen jälkeen näkyi kohta, josta saattoi kuvitella jonkun joskus kulkeneen. Sinne. Kyltti oli selän takana. Valkoinen, haalistunutta punaista, ilman tekstiä. Siinä kaikki.
Reitti oli rengas tai ehkä pehmeä neliö, suurin osa matkasta Italian puolella. Neliön yläosa kuljettiin Sveitsissä. Se, että vertikaalista nousua oli vain puoli kilometriä harhautti. Lyhyehköllä eli n. 7 km:n matkalla se tarkoitti jyrkkää mäkeä ja koko kipuaminen heti alussa.
Polkumerkit oli varmaankin maalattu viime vuonna tai ehkä ennen koronaa, joten niitä jouduttiin etsiskelemään. Siinä polkua arpoessa katseltiin silmästä silmään murmeleita, viisi vaaleahkoa, pulleaa ja vilkasta otusta sujahti nopeasti koloihinsa.
Merkkien lisäksi myös se varsinainen reitti katosi ensin kivikkoon, sitten louhikkoon. Oltiin kuin temppuradalla, ihan muina kiipeilijöinä, ensin kädet apuna ja sitten takapuoli kolmantena jalkana, kuten Aldo asian ilmaisi. Joku saattaisi sanoa istuen.
Oli älyttömän hauskaa, ettei vain kuljettu eteenpäin tallaten rotkon reunalla. Molemmat oltiin tyytyävisiä siitä, että kivillä kiipeilyä ja hyppelyä oli tullut harrastettua lapsuudessa, Aldo costaricalaisissa joissa, minä Kotkan saaristossa. Ja kerrankin pilateksen tuoma kehonhallinta pääsi loistamaan.
Kivien kantit ja varsinkin kirkkaanvihreä sammal niiden päällä olivat teräviä ja veri valui säärtä pitkin. Pohkeet loistivat ensin punaisina raapaleista ja illalla auringosta. (Miten se jalkojen rasvaaminen aina unohtuu?)
Nousun välissä oli pakko vetäistä pienet leivät, mutta varsinainen tauko pidettiin ylhäällä Lago Azzorella. Solassa puhalsi kylmä tuuli, eikä todellakaan tullut mieleen edes uittaa jalkoja. Aldo tietenkin riisui välittömästi sukat ja kengät ja seisoi tyytyväisenä keskellä jääkylmää alppijärveä. Ei kuulemma edes kovin hyytävää.
Minä sillä aikaa puin päälleni kaikki löytyvät vaatteet ja kaduin, etten ottanut mukaan vetskarillisten housujen puntteja. Sortseissa olin kananlihalla.
Löysin lepotuolimaisen kohdan, jossa ei ollut tyyntä, mutta ainakin vähemmän tuulta. Kevennettiin repun eväspuolta ja lähdettiin tallaamaan kohti Sveitsiä, siis muutaman kymmenen metrin päähän.
Järven tasolla alkoi matkalla olla läikkiä lunta. Toisinaan myös oletetulla reitillä, alaspäin mennessä myös rinteessä. Ne pystyi silti hyvin kiertämään.
Kun edessä oleva merkki ei enää ollut puna-valko-punainen, vaan valko-puna-valkoinen, äskettäin maalattu ja vieressä keltainen kyltti, joka kertoi suunnista, oltiin taas Sveitsissä. Jalkojen alla ihan oikea polku ja matka selkeä.
Siis louhikkoon asti, tällä kertaa alaspäin. Kirkkaat merkit kyllä näkyivät hyvin, poluksi en reittiä silti nimittäisi.
Pienen järven, Bergseelin, jälkeen oltiin suoran Splügenpassin solatien yläpuolella. Kiemura näytti upealta, mutta kapeneva patikkapolku oli hetken sen näköinen, että saatoin väittää palaavani takaisin sinne mistä tultiin. Toisinaan kannattaa kuitenkin mennä hiukan eteenpäin, kulman takana ei välttämättä aina odotakaan rotko ja kylmä hiki.
Rajan paikkeilla Sveitsin puolella oli kartta, tervetuloa patikkamaahan, kylttiä joka suuntaan. Me jatkettiin eteenpäin kukkaketojen poikki, kivistä ladottua tietä pitkin. Muinaiset roomalaiset tekivät pari tuhatta vuotta sitten hyvää työtä, Alpit ylittävää reittiä on yhä hyvä tallata.
Viimeinen pätkä oli vehreää, niityillä kukkivat alppikukat, keltainen alppivuokkokin ja valkoinen ahokissankäpälä.
Näemme matkalla kahdeksan ihmistä, eikä Montesplugan kylälläkään ollut illalla enää juuri ketään. Kioski meni kiinni, kaksi pienempää ravintolaa näyttivät tyhjiltä. Päädyimme La Capriatan katetulle terassille. Toppatakkinen nainen ei kestänyt lämpötilaa, vaan poistui seuralaisensa kera oluen jälkeen. Sisällä ei ollut tilaa. Kinttuja paleli ja yritin lämmittää niitä avaamalla servetin.
Tilasin salaatin, Gli Gnocchetti di Chiavenna, juustoisen ja valkoispulisen peruna-leipä-minignocchi-annoksen ja vielä kokonaisen kalan grillatuilla vihanneksilla. Salaatin jälkeen en ollut varma jaksaisinko enää muuta ja kalalautasen tullessa tajusin ajatelleeni zürichiläisesti. Montesplugan annokset olivat valtavia ja niin ilahduttavia.
Lähdimme takaisin solatietä, joka nyt oli tyhjä. Vuoret loistivat keltaisina ilta-auringossa. Solatien ainut kuppila Berggasthaus Splügenpass kuulemma panostaa ruokaan, on kai paineita Italian läheisyydessä. Se jäi seuraavaan kertaan.
Lombardia, täältä tullaan! Lombardy, here we come!Lago di MontesplugaMontesplugan kylä. The village of Montespluga.Tässähän on ihan polku, sitä sitten tuonne ylös. We found the hiking path, after some moments of uncertainty.Ensimmäiset vaikutelmat: täällä on kaunista. First impressions: it´s beautiful here. Ciao, Montespluga!Löysin kultaisia sieniä lehmänlannassa. I found golden shrooms in cow manure.Tämä on vielä suht hyvää reittiä.Mutta polku… This is still quite ok route.But a path…Hän kipuaa. He climbs.Välisnäkki. A snack.Kiipeilijä Helve dokumentoi reittiä. The climber Helve is documenting the way.Hetken verrean oli katseltava kukkia. For a moment concentrating on the flowers.Hädin tuskin pystyssä tuulessa, mutta ylhäällä vuorella. Almost flying with a wind, but up in the mountain.Lago Azzurro (IT)Lepotauko. A moment to relax. Lohkareiden takaa tulee mies. A guy appears behind the rocks.Suomalainen valitsee lumen. The Finn choosees the snow.Raja ylitetty, Sveitsissä. Se tietää tuoreista patikkamerkeistä ja keltaisista infokylteistä. How do you know, you are in Switzerland: freshly painted marks and yellow hikingsigns. Suunta on oikea, Splügen-sola. The right way, Splügen pass.Sveitsin vuoria. The Swiss mountains.Kivikko on meidän polku, alla solatie. The rocks are our path. The serpentine road is Splügenpass.Bergseeli (CH)Alppikukkia. Alpineflowers.Ja takaisin Italiaan. And back to Italy. Ahokissankäpälä. Antennaria dioica.Tämä näyttäisi alppireitiltä, mutta tässä mennään kyllä ihan tasaista. What´s this sign?Muinaisten roomalaisten reittiä. Via Spluga.Keltainen alppivuokko. Yellow alpine anemone.Iltapalaa. Some evening snack.Montesplugan raitilla on hiljaista. It´s peaceful in Montespluga. Berghaus Splügenpass (CH)
En resumen: La primera caminata de dos paises, en el paso de Splügen (CH) o Spluga (IT)! Caminar es tal vez mucho decir, más bien era escalar. Al menos parcialmente.Puntos extra del paisaje y de la comida en Montespluga.
Kurzgesagt: Erste zwei Länder Wanderung beim Splügenpass. Ziemlich kurz, steil und steinig, aber super schön und macht spass. Extra Pünkte für das Essen in Montespluga.
Pala Suklaata 