Marraskuut ovat vähän sellaisia, yhtä pullollaan kuin joulukuinen lahjasäkki. Syksy ja talvi sulautuvat toisiinsa, kahviloiden kynttilät kutsuvat sisälle, sumu ja hämärä, kolea räntä potkivat elokuviin, konsertteihin, teatteriin. Kirjoitan muistilappuja tapahtumista puhelimen kalenteriin, pöydälle, paperikalenterin väliin ja sivuille. Silti joku aina unohtuu ja kauan odotetun voittaa yllättävä löytö.
Winterthurin lyhytelokuvapäivät on yksi vakioista listalla, jonne päätyvät “mielenkiintoiset käymättömät”. Nyt oltiin jo melkein siellä, ainakin kaupunki oli oikea, mutta leffojen sijaan haahuiltiin kestävän kulutuksen Designgut-messuilla. Zürichistä pohjoiseen kukoistaa kaikensorttinen taide, musiikista valokuvaan ja elokuvaan ja myös käsityöläisyys. Messuilla suunnittelijat esittelivät koruja, vaatteita, huonekaluja ja keramiikkaa. Olisi ollut tarjolla vegaanista kynsilakkaa, pitsirinsikoista tehtyjä pussukoita ja taitettavia kortteja, joissa oli kuva sekä etu- että takapuolella. Suomalaista designia edustivat Anna Saarisen tekstiilit ja Zürichissä äskettain avautuneen Helsinki Designin tuotteet.
Oikealla Anna Saarinen ja taustalla värisuunnitelija Pietarsaaresta (unohdin nimesi, anteeksi!!)
Koko Winterthur vaikutti pieneltä kutsuvalta kahvilalta. Lähes joka korttelissa oli ihmiskerääntymiä, kupit käsissään, menossa sisään, sulkemassa sateenvarjojaan, avaamassa sateenvarjojaan, napittamassa takkejaan. Tie Designgutin pisteestä toiseen, Casino Theaterista Gewerbemuseumiin, kulki vanhankaupunkin korttelista toiseen. Teki mieli sujahtaa vain mukavimpaan kuppilaan ja jäädä sinne koko viikonlopuksi.
Löysin itseni myös katselemasta sveitsiläisiä seinäkelloja 1500-luvulta, mitä en todellakaan päivältä olisi odottanut. Designmessujen lipulla pääsi museon muihinkin näyttelyihin. Kellot sopivat messujen teemaan, olivathan ne varmaankin aikansa huippudesignia ja todellakin kulutusta kestävää, sillä ne tikittävät virkeästi yhä vielä.
Huoneellinen seinäkelloja on omiaan uuvuttamaan ihmisen ja Winterthurin kuppiloiden kutsu kaikui yhä vetoavampana. Mutta ei, lähdettiin kotia kohti, käsissä pussillinen kuumia kastanjoita. Oli nimittäin palattava jatkamaan viime viikolla kesken jäänyttä projektia, omenapiirakkaa. Omenat olivat unohtuneet torikauppiaan pöydälle, joten piiraasta ei tullut sillä kertaa mitään. “Ette ole ensimmäinen, jolle näin kävi, ottakaa siitä vihannekset ja hedelmät, sen mitä unohditte, ei tarvitse maksaa,” kehotti Sätteli ja taipui lopulta 2,5 frangin hintaan, kun sanoin keränneeni pussiin punaposkisia omenoita tupla-annoksen.
Myöhään, mutta vielä saman päivän puolella uunista tuli ehkä parhas ja kaunein Tarte Tatin ikinä. Elstar-omenoista syntyi kaunis oranssinpunertava sävy. Vanilja-kastikekin oli ikkunalaudalla jäähtyneenä sopivan paksua ja pehmitti omenan kirpeyttä ja sokerin makeutta.
Sade rapisi puista pudonneille nurmikkoa peittäville kuiville lehdille. Ulkona oli pimeää. Niin syksyistä. Sisällä niin lämmintä ja omenan tuoksuista.
En resúmen: En la tarde de otoño, el casco viejo de Winterthur parece una sola cafetería que invita a sentarse en la mesa con una candela; calor adentro, frío y hojas cayendo afuera. Paseamos en la zona viendo los productos de artesanos en la feria de design suizo, en el Casino Theater y Gewerbemuseum y cuando ya los zapatos estaban mojados y pies cansados, manejamos devuelta, comiendo castañas calientes en el camino. Después del día de frío y lluvia, era más que apto concentrarse en casa en un Tarte Tatin de manzana, que salió del horno bastante tarde, pero todavía en el mismo día.
Kurzgesagt: An einem kalten, dunklen und regnerischen Tag, scheint Winterthur ein grosses Café zu sein. Über all gibt es schöne Lokale mit Kerzenlicht. Wir haben aber Designgut, schweizer Designmesse für nachhaltige Produkte besucht. Und erst zu Hause einen Tarte Tatin aus eigenen Backofen genossen.
Pala Suklaata 