Category Archives: Allgemein

Uppoan kevätjuttuihin, mutta missä kevät?

5. May 2021 By in Allgemein, Elämänlaatu, luonto, Sveitsi Tags: , , , Leave a comment
Uppoan kevätjuttuihin, mutta missä kevät?

Keväällä….

  • Istun kahvilla ulkona, syön illalla kevyessä auringon lämmössä terassilla. (Todellisuus: kahvit olen juonut työpöydän ääressä, pari kertaa on illallistettu ulkona, sitten tuli lumi, kylmä ja tarve kääriytyä huopaan. Sisällä.)
  • Ruopsutan ja kuokin puutarhassa innokkaana kuin mustarastas madon etsinnässä. (Todellisuus: en. Mutta sain roudattua kellarista pelakuut ulos, vaihdoin niihin mullat ja nyt ne ovat sateen ja tuulen ryöpyttäminä ikkunalla. Aika surkeilta näyttävät. Riivin myös kielojen ympäriltä rikkaruohot sekä kukkineiden krookusten lehdet pois, jotta ne pääsisivät kukoistamaan.)
  • Liihottelisin kevätmekossa ympäriinsä. (Todellisuus: en liihota, en mekossa enkä talvitakissa. Jalassa on villasukat ja nukuin kaksi hupparia päällekkäin, etten jäätyisi.)
  • Söisin ekan ihanan yleellisen jäätelön kauniissa ympäristössä, mieluiten kimmeltävän järven partaalla. (Todellisuus: muistelen syöneenin jäätelöitä, tötteröitä, luultavasti edellisessä elämässä, siinä johon ei kuulunut K-kirjainta. Mutta maaliskuun vai oliko se huhtikuun alun välikesässä, kun olin jo sortseissa ja luulin näin jatkuvan syksyyn, enkä aavistanut tulevaa lumisadetta, toin kotiin pienen Gasparini-yrityksen artesaani-jätskit. Helle painoi niin, että oli otettava kylmäkassih kaupasta mukaan. Toinen asiakas kertoi juuri tulleensa järveltä ja hänen jäätelönsä valui pitkin käsivarsia.)
  • Söisin parsoja ja mansikoita lähellä tuottajia, mieluiten maalaiskylän terassilla. (Todellisuus: on syöty. Ei maalaiskylän terassilla, vaan kotona. Viimeiset, valkoiset, sulivat suuhun. Silti kaipaan meidän kevätretkeä parsojen luo. Parsat tosin ovat näillä keleillä vetäytyneet takaisin multiin, eivätkä tule enää tänä vuonna esille.)
  • Juoksentelisin pitkin vuorten laaksoja, missä kevätkukat kukkivat, krookukset, vuokot ja sellaiset karvaiset Alppikukat, joiden nimeä en ikinä muista. (Todellisuus: Lunta. Ei kukkia.)

Joten, olen päättänyt pysyä sisällä villasukka-villapaita-huppari -komboineni ainakin sunnuntaihin, jolloin pitäisi olla lämmintä ja paistetta. Kuten kuvista näkyy, lähiseuduilla luonto kukoistaa ja olen käynyt kylillä lämmittämässä sieluani huokailemalla sinisateen ihanuutta, tulppaanien määrää, kirsikan kukkia.. Kevättä on siis tullut hengitettyä.

Tällä pienellä talolla on kaikki: sinisade, magnolia ja päärynä. Kaikki kauniita kukkiessaan.
This small house has it all: wistaria, magnolia, pear.
Tämä on syksyä. Toukokuussa.
This is fall. In May.
Kylän keskusaukiota koristaa monta upeaa kirsikkaa.
The main plaza has a row of spectaculous cherrytrees.
Näyttävät chileiltä. Ovat lehtinuppuja.
Look like chilies, but are leafbuds.
Ei aurinkoa, ei vuoria, mutta tulppaaneissa riittää.
No sun, no mountains, but a looot of tulips.
Lempipuutarhani. Tuossa pöydän ääressä joisin iltapäiväteetä olkihattu päässä.
My favorite garden. Here I´d sit to zip my afternoon tea, wearing a strawhat.
Näitä kaivelin esille kasvustosta. Onnekseni ovat vuosien saatossa myös lisääntyneet. These are liking the place where they grow, every year a couple more.

En resumen: Esta primavera no puede decidirse, si venir o no. Pero las flores, ellas si saben. Es el momento.

Kurzgesagt: Dieser Frühling kann sich nicht entscheiden – soll ich jetzt erscheinen oder vielleicht später? Aber die Blumen, sie wissen es. Es ist Zeit.

Antisammaloitumassa

14. April 2021 By in Allgemein, Elämänlaatu, kaupunki, kulttuuri, Sveitsi Tags: , , 4 Comments
Antisammaloitumassa

Tosiasia: me olemme olosuhteiden nykyisessä jamassa sammaloituva kansakunta. “Vierivä kivi ei sammaloidu” on aina ollut yksi lempi sananlaskuistani ja olen alkanut huolestua vierimättömyydestäni.

En vieri henkisesti, fyysisesti enintään lieriskelen nykäyksittäin ja keveästi. Arki alkaa muistuttaa kallion elämää, jähmeää ja todellakin paikallaan pysyvää. Silloin tällöin sitä vavisuttaa järistys jos toinenkin, mutta varsinaista liikettä se tuskin on.

Olen kyllä kiireinen, tekemisiä aamusta iltaan. Perustila lähentelee kuitenkin jämähdystä.

Ajattelen kulttuuria aina useammin, eikä Netflix oikein enää riitä tai musiikki omista luureista, kuvat taiteesta Instagramissa. Museoon pääsisi ihan luvalla, eikä tarvitse edes kurkistella ikkunoista, vaan ihan rohkeasti astua sisään. Sammal vain painaa olkapäillä.

Siksi kävin antisammaloitumassa kaupungilla. En tiennyt, että tällaisia väkijoukkoja missään edes liikkuu. Olin projektin perässä, liikuskelin kamera kädessä videota kuvaten ja kuulin olevani “sellainen selfie-ihminen” ja “blogiin kuvaaja”. Siis todellinen vuorovaikutushetki oikeiden ihmisten kanssa.

Jos siristät silmiäsi, näet, että rannassa oli muutama muukin antisammaloitumassa. Tässä kohtaa kaupungin energia on aurinkoista, ylvästä ja ylöspäin kohottavaa.

Fyysisen antisammaloitumisen lisäksi tarvitaan henkistä herätystä, ärsykkeitä.

Katselin jossain vaiheessa vain kenkiäni, koska ihmiset alkoivat väsyttää pitkän sammalkauden jälkeen. Siinä missä vasemmalla jonotettiin sisään liikkeeseen hakemaan uusia lävistyksiä ja tatuointeja, huomasin kenkieni oikealla puolella maan rajassa lähteen. Siis koirille.

Rudolf Koller maalasi yli sata vuotta sitten realistisia ja klassisia eläinaiheisia taideteoksia. Hänen muistokseen laitettiin kaupungin koirille juomapaikka. Kuivalta näytti, kenties vielä ei ole tarpeeksi kevät.

Kollerista tuli siis päivän taide-elämys, oli pakko googlata, että kuka ja mitä. En ole tämänsorttisten maalausten ylin ystävä, mutta ovathan eläintaulut ja lähde inhimillisiä ja siinä mielessä sykähdyttäviä.

Matalalta katolta löysin yllättäin alppikukkia, en muista näiden karvaisten ja pinkkien nimeä, mutta miellän ne aina vuokoiksi, mitä ne siis eivät ole. Vastavaloa vasten syntyi kukkien profiilirintama, jota jäin kuikuilemaan pitkäksi toviksi. Olisin tarvinnut tikkaat päästäkseni lähemmäs. Meidän välissä oli lisäksi aita.

Pitkiä rappuja alas harppoessani valkoiset kukat puussa loivat herkän verkon taustan vihreälle kirkontornille. Mikä puu? Mikä kirkko? Molempia on kaupungissa niin paljon, etten jaksanut vaivautua nimityksiin. Tyydyin näkymään, joka ihan yksinkertaisesti vain oli herkkä. Kevään sielua.

Pulut olivat aktiivisella tuulella ja niitä väistellessäni jäin huomaamattani miettimään keskellä olevaa hökötystä. Siis vilkaisin, en ajatellut. Palasin ja todellakin ajattelin. Rautapiikit ovat yleinen keino estää lintuja istumasta aidoille, patsaille, muistomerkeille, pylväille. Mutta nuo enkelit? Entä se Sveitsin vaakunalla varustettu hamehelmainen, joka vaikuttaa enkeleimmältä kaikista?

Ensinnäkin, seivästetyissä enkeleissä on jotain väärää. Ja vaikka asetelma oliskin harkittu, pelkästään teline, miksi se on kalteriovessa? Suojelevatko enkelien päät Sveitsi-enkeliä? Mikä tämä oikein on?

Huomaan tulleeni ravistelluksi, suorastaan kuulen kuinka sammal rapisee maahan.

Vanhankaupungin kaduilla liehuivat Sveitsin liput. En tiedä onko tämä ylentävää vai alentavaa. Sammalet alkoivat kivuta jalkoja pitkin ylös, mutta päästivät irti ja jäivät jälkeen. Sillä onhan liehuva lippu kaunis. Se tosiasia, että juhla, jota varten ne on laitettu, on peruttu, on vain todettava ja huokaistava. Ehkä ensi vuonna.

Aukiolla kuvailen kasuaalisti, apunani laite, jota en osaa käyttää. Siitä keskittynyt ilme. Tietenkin pressiklubin edessä. Joka siis on kahvila.

Ja huomatkaa likaisen kellertävät kenkien reunat. Näin saattaa käydä, kun ei muista käydä antisammaloitumassa. Kengätkin alkavat siirtyä ajasta ikuisuuteen, muuttua osaksi luontoa.

Koska haahuilin, eksyin myös paikkoihin, joissa en ikinä ole käynyt. Pikkuisen normireittien sivussa ja löydän uuden maailman. Tämä se vasta rapisuttaa sammalkuorta, innostuin.

Näkökulmaa ei tarvitse muuttaa edes täysin toiseen suuntaan, kun löytää aarteita. Rakennusten reunusten patsaat ja tornit näkyivät lähempää kuin koskaan, valo oli ihmeellisen sumea ja samalla kirkas.

Aivan aseman lähellä on vielä kohtaaminen villan edessä kasvavan magnolian kanssa. Viereinen hautausmaa on rauhallinen. Miten voimme olla aivan kaupungin keskustassa?

Kierroksen jälkeen jalat on ihan romuna ja kipuan pyörän selkään tyytyväisenä. Lorvehtiminen on rankkaa, mutta puhdistavaa.

Tunnen pyyhkineeni kaikki sammaloitumisen kerrokset pois kehostani. Olen liikuttanut raajojani väsymykseen asti, käynyt jossakin itseni ulkopuolella ja tehnyt pesäeron sammalpesääni. Vapise sammalyhteiskunta! Pyörin yhä ja vielä vauhdilla!

En resumen: No sé si sabías, pero si uno no rueda, se queda cubierto de musgo. Así que fui a rodar un poquito, para quitarme la capa verde.

Kurzgesagt: Vielleicht weisst du das nicht, aber wenn man nicht rollt, wird man mit Moos bedekt. Deswegen bin ich ein bisschen rollen gegangen, um die grüne Schicht loszuwerden.

Kakkuviikonloppu

17. March 2021 By in Allgemein, Elämänlaatu, Ruoka, Sveitsi Tags: , , , , Leave a comment
Kakkuviikonloppu

Otan syyt niskoilleni. Paistoin joulupipareita perjantaina ja lauantaina tuli lumi. Kolusin pakastinta ja koska sieltä löytyi pieni mytty taikinaa, ajattelin, että olkoot, kai sitä keskellä vuottakin saa joululta tuoksua. Piparit muuten maistuu näin maaliskuussa huomattavasti paremmalta kuin jouluna. Ne pääsevät oikeuksiinsa, loistavat tähtenä. Iltakaakaon kanssa meni huomattava määrä, melkein vino pino.

Joulunakaan ei tainnut olla näin jouluista.
Not even in Chrismas was it so chrismassy.

Koko viikonloppu oli yhtä myrskyä ja koska päässäni on tasan kaksi viikonloppuaktiviteettiä, liikuntaa tai leipomista, pistin uunin kuumenemaan. Äskettäin kokeilin Islannin Satun banaanileipää, josta tuli tummahkoa ja koostumukseltaan kimmoisaa, hyvää sekin.

Samana päivänä löytyi myös kukkivia magnolioita.
On the same day I found also blooming magnolias.
Valkovuokkoressukat värisivät kylmissään.
Poor anemone nemorosas, trying not to freeze.

Aldolla on Costa Ricassa lapsuuden kotipihalla Escazússa tietenkin useampikin banaanipuu, joten kun kysyn, että mitä leipoisin, on vastaus aina banaanikakkua. Kuulemma kaikki on parempaa banaanin kanssa. Ja kahvin. Tämä on siis mies, joka syö mämminkin banaaninviipaleilla ja kaataa päälle kahvia.

Banaanileipä sai hyväksynnän, mutta meidän perinteinen trooppinen kaakku on Elisan banaanikakku. Reseptin alkuperää en tiedä, mutta se on äitini arkistoista löytänyt tieni oman keittokirjani väliin. Kaupassa sattui olemaan pari nippua tummahkoja banaaneja, jotka olivat menossa poistoon – siis täydellisiä kakkuun.

Täydellisiä kakkuun.
Perfect for a cake
Nämä on niitä tarroja, jotka ärsyttävät.
These are the stickers, that make me angry. Why does every banana need one?

Bananologi Sibaja seisoi keittiössä keskittyneenä ja olkapäistä näin pienen hermostuksen. Suurpiirteinen ihminen saa säkärit, kun tertun jokaiseen banaaniin on liimattu tarra, olkoonkin reilun kaupan merkki. Rituaali toistuu joka kauppareissun jälkeen. Ensin ne poistetaan ja sitten mies päästää ärtymyksensä valloille, koska merkit a) on turhia, b) niitä on ärsyttävä ottaa irti, c) lisää roskaa maailmaan, d) sanoinko jo, että se on turhaa ja ottaa hermoon.

Elisan banaanikkakku.
Elisa´s bananacake.

Käytiin juoksulenkillä ja siinä samalla kun sapuska lämpeni, otin ainekset esiin ja pistimme kakkupajan pystyyn. Aldo haluaa ensi kerralla kuulemma itse tehdä paakkelsinsa. Tällä kertaa hän tarkkaili kunnon insinöörin lailla mitä missäkin vaiheessa tapahtuu, pisti muistiin ainesosia, muussasi onnistuneesti banaanit ja mittasi aineksia.

Resepti on ihan perus, vaikkakin Satun banaanileivän tekoon verrattuna vaatii välineitä, kuten vatkaimen. Rivakkaan tahtiin hommaan ei suttaannu monta minuuttia. Kun uuni on lämmin, taikinakin on valmis. Ainut erilainen ainesosa peruskakkuihin verrattuna on leivitykseen käytettävät sesaminsiemenet. Ne tuo kivaa tuntumaa ja myös makua. Kermana käytän soijakermaa.

Itse kaakku on – banaanien koosta riippuen – erittäin pehmeä. Kannattaa jättää jäähtymään hetkeksi – olen saanut halkaistua kakun kahteen osaan kipatessani vuoan nurin.

Jos kakkuhammasta alkoi kolottaa, tässä ohje:

Ainekset:

  • 3 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl kermaa
  • 100 g voita tai margariinia
  • 3 dl jauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 banaania
  • seesaminsiemeniä

Uuni 175 asteeseen. Voitele vuoka ja leivitä seesaminsiemenillä.

Sulata rasva, laita jäähtymään, ettei taikina mene kokkeliksi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää rasva ja sen jälkeen kerma.

Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan.

Survo banaanit ja sekoita nopeasti taikinaan.

Paista noin tunti (kunnes irtoaa vähän reunoista)

Saisiko olla viipale?
Would you like a peace?

En resumen: El banánologo de nuestra familia se vuelve loco por las calcomanías que se ponen en los bananos. Para que se tranquilise, tuve que hacer un queque de banano. Hicimos un taller, para que el procedimiento se quede claro a todos y cada quien pueda hacer su quequito, cuando le antoje.

Kurzgesagt: Wir haben eine Banenkuchenwerkstatt zu Hause gemacht und der Bananaspezialist der Familie wird immerr verrückt, wenn er bemerkt, dass jede Frucht schon wieder einen Kleber hat. So ein Unsinn und extra Müll.

Byrokratiaa ja harmaahaikaroita

10. March 2021 By in Allgemein, elämä, kulttuuri, luonto, Sveitsi Tags: , , , Leave a comment
Byrokratiaa ja harmaahaikaroita

Ettei tulisi liian kevyt ja keväinen olo, sitä jarruttaa hanakasti maaliskuun velvollisuuslasti. Ohjelmassa ei siis ole vuoria, eikä mitään muutakaan, vaan lippuja, lappuja, pohdintaa ja pähkäilyä. Kivasti samalle kuulle on sekä veroilmoituksen tekoa että paksu äänestyskuori monine kysymyksineen.

Ajattelette tietty; mikäpä siinä, vilkaiset esitäytetyt veropaperit ja se on siinä, allekirjoitus ja valmista. Ei. Ensinnäkin sveitsiläinen byrokratian kukkanen on kivikautinen ja vallalla on yhteisverotus eli saman pöydän ääreen pitäisi saada myös mies. Jo tässä alkaa hankaluus, koska minä teen asiat mieluusti etukäteen ja hän jälkikäteen. Itse proopuska koostuu monesta sivusta ja kieli jotakuinkin hepreaa. Tähän vielä lisänä se, että freelancerin on nojauduttava omiin muistiinpanoihin, jotka, öh, eivät aina ole yksiselitteisiä nekään.

Näitä tuuppaa.
It´s the time of orange crocuses!

Koska elämä ei voi olla pelkkää lippulappua, viikon loppupuolella piti käydä juoksulenkillä tuulettamassa pölyyntynyttä päätä. Krookuksista ne lilat ovat jo mennyttä, mutta keltaiset ja valkoiset parhaimmillaan. Metsässä pukkaa karhunlaukkaa, mistä muistin, että olisi aika tehdä karhulaukkapestoa – suosittelen, kunhan et sekoita lehteä kieloon.

Annoin myös ääneni useasta asiasta ja pieleenhän se meni, mikään ei suju kuten haluaisin, mutta se on demokratiaa. Kantonin finanssiasioista en edes tiennyt mitä mieltä olla, osittain laiskuuttani, osittain väsymyksestä, sillä olin jo kerännyt ajatuksia ja yrittänyt ymmärtää monta muuta teemaa. Kuten, että onko mm. se kasvojen ja pään peittäminen nyt sitten riistoa vai oikeus ja varsinkin, kuinka tämä ehdotus on muotoiltu – jos sanon “kyllä” onko se käsityksiäni vastaan vai puolesta? Sillä näissä hommissa on oltava tarkka, ne on tehty ovelasti. Sanat on aseteltu niin, että huolimattomuuksissaan saattaa äänestää itseään vastaan.

Neljän haarmaahaikaran kaatunut runko.
4 x Grey Heron.

Joka tapauksessa, saveen meni koko homma, mutta käytinpä ainakin äänestysoikeuttani. Sen verran tunkkainen olo jäi tästäkin, että piti taas lähteä tuulettumaan, tällä kertaa pyörällä. 666 metriä ylempää löysin yhä lunta. Siinä kohtaa hiukan ärähdin, että on tämä nyt kumma, kun ei edes talvi sula pois, mutta sitä oli lopulta tiellä vain lyhyt pätkä, metsässä puoleen sääreen.

Kun tällä viikolla olen nähnyt kuvia Helsingin lumituiskusta, on meillä sentään kevät hyvässä käynnissä. Harmaahaikarat ovat muodostamassa pareja, kahdeksan yksilöä pienenpienellä järvisellä. Samassa puurytäkässä on neljä pesää, ainakin yhdessä jo istutaan. Sitä vain mietin, että onko parit joka vuosi samat vai onko meneillään vaihtopäivät? Tähän asiaan keskityn, kunhan saan seuraavan rästihomman valmiiksi.

PS. kuvat ovat valitettavasti laadultaan heikohkoja, oli kaikenlaista, kuten tahmasormella läähmitty linssi sekä huikaiseva valo.

Kevättyöt on aloitettu.
Springtime is seen also in the fealds.

En resumen: Es primavera, que quiere decir que hay que votar y hacer la declaración de impuestos. Los suizos saben, como frenar tanto sentimiento de primavera. De vez en cuando hay que ir a ventilar la cabeza, que se calienta con tanta burocracia.

Kurzgesagt: Es ist Frühling, was bedeutet, dass man abstimmen und die Steuererklärung machen sollte. Die Schweizer wissen, wie man die Frühlingsgefühle bremmst. Ab und zu muss man den mit Byrokratie gefüllten Kopf draussen lüften gehen.

Pulla-energialla Alpille

17. February 2021 By in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: , , , , , 7 Comments
Pulla-energialla Alpille

Pitkästä aikaa kotonakin oli laskiaisena kunnon talvikeli. Painotan, että “oli”, sillä sunnuntain -8 on tänään +10 ja yhtä keväistä linnunlaulua. Joka tapauksessa, tunnelma oli aamusta alkaen virittynyt talviseksi. Joten kamat kasaan ja kohti alppimäkiä.

Ei sillä, että olisi ollut edes liukuria mukana, kelkasta tai suksista puhumattakaan, mutta juntattiin mäkeä ylös kävellen. Ensin jäistä ja sitten lumista.

Näillä on kivat maisemat.
These guys have a nice view.
Postiloota.
A postbox.
Ei hirveästi lunta, mutta riittää.
Not much snow, but enough for us.

Tällä reissulla tuli selväksi:

  • Villapaita riittää aurinkoisella Alpilla, vaikka pakkasta olisi -12.
  • Laskiaispullan voi ottaa reppuun, kunhan ei lataa päälle liikaa kermaa
  • Laskiaispulla Alppi-näkymällä maistuu paremmalta
Testikuva, säädöt kamerassa hukassa.
A test picture, the settings of my camera were somehow wierd.
Kyllähän tätä kävelee!
A nice path to walk.

Hanki.
The snow.
  • Lumikieppi pelastaa väsyneen vaeltajan, varsinkin, jos selustana on mökki ja alla penkki.
  • Aurinko siis todella lämmittää.
  • Liian mukavasta paikasta ei tee mieli lähteä ikinä.
Eikö lumi näytäkin kuin rutistuneelta maalipnnalta?
Doesn´t the snow look like wrinkeled paint surfice?
Kahvia maisemalla. Ihminen lumikiepissä.
Coffee with a view. A human in a snow hank.
Ihminen nro 2, hänkin kahvinjuonnissa.
The human number 2, drinking coffee as well.
  • Pienet vuoristokyläset on ihan mahtavia
  • Pieniin vuoristokyläsiin vie pienet, yhden auton levyiset tiet, joita ei välttämättä pidetä ihan priimakunnossa.
Testattu: laskiaspullia voi ottaa talvipatikalle.
You can take Semlas or in Finnish laskiaispulla to a winterhike.
  • Turvaväliä muihin ei tarvitse miettiä, kun juuri ketään ei ole missään.
  • Me molemmat tarvitsemme saksia. Koronapehko on riistäytynyt valloilleen.

Tää on talvea.
This is winter.
Paikallinen kuppila ja korona-ajan tungos.
.Local restaurant and a dense crowd of people a lá corona time.
Täällä näyttää maalaukselta.
Almost a painting.

En resumen: El invierno es más bonito en los pueblos chiquitillos de los Alpes.

Kurzgesagt: Der Winter ist schöner in den kleinen Alpen Dörfern.

Viisitoista pakkasta ja hiestä märkä

13. January 2021 By in Allgemein, patikointi 2 Comments
Viisitoista pakkasta ja hiestä märkä

Koska on sattunut syntymään Napapiirin eteläpuolella, sitä kuvittelee, että osaa pukeutua arktisiin olosuhteisiin. Ei tarvitse tulla neuvomaan suomalaiselle, mitä pannaan päälle pakkasella.

Kun ilma viilenee, kaivetaan laatikoista pipot, hanskat, kosteutta hylkivät rukkaset, ei mitään huitukkahuiveja, vaan kunnon pelit.

Ja niitähän riittää, koska talvea ei ole ollut vuosiin, ainakaan sellaista jona se aiemmin on tunnettu.

Tästä lähtee. Pikkuhiljaa ylös. /So, here we go. Slowly up.
Wildhaus

Hanskoista ei löytynyt hiirtä, laskettelutakki on reiätön, mitä nyt hieman pölyttynyt, sillä säilytyspussissa oli reikä. Muovi oli hapertunut.

Värisin kahdessa pakkasasteessa kotioven ulkopuolella, kauhee kun kylmä ja kosteaakin. Kaikki vetskarit kiinni, huivi tiukalle, pipo syvemmälle. Hanskojen sisään toiset.

Mitä lähemmäs vuoristoa tultiin, sitä tiukemmin aurinko paistoi ja mittarin elohopea katosi jonnekin piiloon. Siis 15 pakkasta! Mahtavaa!

Saapumassa Antarktikselle vai missä oltiinkaan. /Getting to Antarctika or where are we?
Gasthaus, joka käyttää aurinko- ja tuulienergiaa./A solar- and windenergy operated gasthaus.
Kuvauskohde. Jälleen. /There´s a foto opportunity. Again.
Churfirstenin 7 huippua. /The seven Churfirsten-peaks.

Ensimmäiset metrit mäessä vetivät keuhkoputket suppuun ja tovin kuluttua sen lisäksi, etten saanut henkeä, olin jo hikoillut itsestäni kaiken lähtevän nesteen. Sen verran Sveitsi on opettanut, ettei mäkeä kävellä talvellakaan missään toppahousuissa, ellei ole pilvistä tai lumituisku ja 20 pakkasta. Ohuet vaellushousut välikerroksella oli nekin jo liikaa.

Costaricalainen, joka liikkuu ohuessakin takissa vain puolipakottamalla, hyytyi ensimmäisenä. Ei kuulemma kestä tätä hellettä. Kuoriutui takista, teki siitä paketin, pakkasi pipon ja kaulaliinaa ei ollut alunperinkään.

Korkein piste saavutettu. /The highest point reached.
Muonahetki. /Time for a snack.
Muurahais-alien kohentaa olemustan. / The ant-alien must also enhance the looks.

Varttia myöhemmin oli palelevaisen suomalaisen vuoro. Ei tätä hellettä kestä. Fleece pois ja reppuun, takki päälle, vetskari auki. En todellakaan ottanut pipoa pois, sillä varjon puoli kuupasta olisi jäätynyt. Hanskat laskin puoliväliin kättä heilumaan.

Ylhäällä eväshetken aikana suomalaisen alaselkään alkoi höngätä hanki. Fleece päälle takaisin, vetskarit kiinni. Näpit oli jäätyä, mutta kahvikupista yli loiskuva kahvi lämmitti. Costaricalainen paistatteli auringossa, tyytyväisenä.

Mutta olimme lopulta yhtä mieltä. Kerrospukeutumisessa on syytä toimia välittömästi, kun alppiaurinko alkaa vaikuttaa. Ylimääräiset heti pois, ihan sama mitä mittari näyttää. Kyllä kroppa kertoo, mitä se tarvitsee.

Siinä on kohouamalla luonnetta. /There´s a peak with character.
Valo luo satumaailman. /The light creates a fairytale world

En resumen: Un tico anda en -15 en un fleece, una finlandesa con 2 capas y una chaqueta. Pero en el sol de los Alpes sudan los dos.

Kurzgesagt: Ein Costarricaner trägt in -15 nur ein Fleece, eine Finnin 2 Zwischenschichte und eine Jacke. Aber in der Sonne in den Alpen schwitzen die beide.

Kävellen kohti uutta

30. December 2020 By in Allgemein, elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: , , , Leave a comment
Kävellen kohti uutta

Selailin urheilukellon satoa tältä vuodelta ja sen mukaan olen liikkunut 573 tuntia tänä vuonna. Siis yli kolme viikkoa aina liikkeellä. Saattaa tuosta joku retki puuttuakin, välillä taas kello raksutti, vaikka istuin lepäämässä.

Yllättäin pyöräily ja patikointi ovat suht samoissa. Mielikuvissani olen ollut enemmän liikkeellä jalan, mutta ei. Pyörällä kertyi lähes kolminkertainen määrä kilometrejä, mutta se nyt ei ole ihme. Patikointitunteja tuli siis kokoon 113, kilometrejä 356. Jotakuinkin sama, kuin jos kävelisi Kotkasta Siilinjärvelle.

Hyinen Schübelweiher ja Alpit / Frozen Schübelweiher and the Alps.
Talvikoristeet. /Winter decorations.
Ensimmäinen isompi putous. /First bigger waterfall.

En tee näillä tiedoilla oikeasti mitään, hymistelen vain, että jopas jotain, kylläpäs on oltu menossa. Eikä aikomukseni ole ensi vuonna taivaltaa ennätystäni, kunhan vain muuten kuljen.

Samalla mentaliteetilla lähdettiin kävelemään polkuja, joita yleensä suhaamme pyörillä. Siis minä ja Aldo. Lensin kauan sitten talvella kaupan pihassa jäisessä säässä, iskin leuan asvalttiin, pyörän viereen. Yhä kartan jäätä kuin ruttoa, enkä lähde varsinkaan joen viereen ylä- ja alamäkiä ajelemaan. Joten jalan.

Talvimaisemaa./Winter landscape.
Ruokaa odotellessa./Waiting for something to eat.

Vuoria etsittiin, sillä föhn-puhalsi ja se tarkoittaa Zürichistä katsottuna upeaa näkymää Alppirivistölle. Alkutiellä oli vain paikoittain jäätä, järven pinta kirjottu kylmällä, läpinäkyvällä pitsillä ja joessa puikkoja.

Muutama sata metriä ylempänä tulimme lumirajalle ja maatilan luo. Alpakat oli kai viety jonnekin lämpimämpään, yksi vaalea, toinen lähes musta, kikkarin otsatukin. Lampaat sen sijaan loikoilivat oljilla. Kohta näytti lumettomalta, ehkä omalla ruumiinlämmöllä sulatettu. Paikalle pakitti lava-autolla punaposkinen ja karvahattupäinen maanviljelijä-nainen, joka ruiskutti tankista vettä juotavaksi ja sai liikettä otuksiin. Ne saivat varmaan myös jotain apetta. Ja vastaanottivat kaiken ilolla. Mää.

Tie Alpeille. /A road to the Alps.
Taukomaisema./Break view.
Toinen suunta./The other direction.
Snäkki. /Snack.

Vielä ylempänä tulimme tielle, joka johtaa vuorille. Siis kohtaan, josta ne näemme upeasti. Kääntöpisteeseen. Lounaspenkki oli jäässä, joten istahdimme kaiteelle. Sekin tuntui kylmältä. Kuuma kahvi-kaakao lämmitti vain hetken käsiä, se oli pakko juoda nopeasti ja kaataa heti lisää.

Kinkkuvoileivät dijon-sinapilla, limettimarinoiduilla punasipuleilla ja suolakurkulla maistuivat taivaallisilta – ja kylmiltä. Heitin perään vielä pari piparia ja suklaan, mutta kylmiä rypäleitä ei kumpikaan kaivannut.

Jäinen koristenauha reunassa. /Icy decoration in front.
Vähän isompi putous. /A bit bigger waterfall.

Lounasmaisema oli mitä upein. Kellertävä taivas yhtäällä, samean uhkaava toisaalla.

Paluu keväisempään luontoon metsän läpi oli vilakka. Käsiä paleli ja lonkankoukistajat väsyivät. Edellisestä kerrasta vaelluskengin on aikaa. Tuhottoman painavat. Lenkkareissa olisi vain tullut kylmä ja näillä pysyi paremmin tiellä liukkaassakin.

Vuoden patikkasaldoon kilahti 17 kilometriä ja olo oli raukea. Sauna tuli loppumetreillä mieleen. Kuuma suihku kelpasi sekin.

En resumen: A veces hay que subir un poco, para encontrar la nieve y las montañas. Pero vale la pena. Con chococafé del termo nos calentamos y por su puesto, no hay caminito sin pancito.

Kurzgesagt: Manchmal muss man ein bisschen hinauflaufen um den Schnee und die Alpen zu sehen. Aber es lohnt sich. Mit Schoggi-Kaffee haben wir uns aufgewärmt und es gibt auch keine Wanderung ohne Sandwich.

Jääpuikkoja muodostumassa. /Icicles forming.

Kanto-kissa, lihaisa pulu ja muita kohtaamisia

16. December 2020 By in Allgemein, elämä, luonto, Sveitsi, terveys Tags: , 2 Comments
Kanto-kissa, lihaisa pulu ja muita kohtaamisia

Oli vähän sekava olo. Salille ei pääse, korona sulki sunnuntait. Vuorille ei ehdi ja muutenkin pitäisi pysyä kotona, sillä sairaaloissa ei ole tilaa rinteissä nyrjähtäneille. Puutarhan syystyöt on vaiheessa, vaikka periaatteessa on jo talvi. Ei vain oikein huvita.

Joten metsään. Vapaavalintaisille poluille.

Haistelin harmaata ja siristelin silmiä taivasta kohti, yritin nähdä jossain vilahduksen taivasta tai edes jälkiä auringonsäteestä. Tammen oksissa roikkui vielä ruskeita lehtiä, niitä ei ollut mikään varistellut. Ollaan niin lähellä joulua, että näin oksissa lehden muotoisia piparkakkuja. Huomasin heti piristyksen energioissani. Kärsin luultavasti akuutista vajeesta, johon auttaa vain yksi: pipari.

Eiväkö lehdet näytäkin pipareilta?/Don´t the leaves look like cookies?
Epäsosiaalinen kissa. /Antisocial cat.

Kaarsin kohti jokiuomaa, joka on syvähkössä kanjonissa. Rinteen reunassa kannolla istui kissa, Gato Gia eli Opaskissa. Tavallisesti se juoksee jo kaukaa tervehtien kiehnäämään jalkoihin, vaatien rapsutusta ja paijailua, kulkee polulla edessä näyttäen tietä tai perässä varmistaen, että mennään minne piti. Tänään se istui pyöreän kissamaisena ja katsoi minua: “Tänne ei ole tulemista.” Kohta oli selvästi valittu yksityisyyttä vaalimaan. Ehkä sillä oli huono päivä.

Omat energiani sen sijaan parantuivat askel askeleelta. Tympeähkö lähtötilanne oli mennyttä. Pistelin menemään kunnon vauhdilla ja kohti mäkeä, sillä mitä suorempi nousu, sitä vähemmän väkeä. Siinä suhteessa olin samoilla linjoilla kissan kanssa. Ei tässä ketään tarvitse kohtailla. Mitä vähemmän käytettyä ilmaa, sitä parempi.

Sienten valloittama kanto. /Perfect place to grow for mushrooms.
Aivan selvästi ovi jonnekin. /This must be a door to somewhere.

Pöpelikössä pölähti ja tömähti. Olin saanut vauhdikkaalla menollani lihaisan ja kimmoisan sepelkyyhkyn sydäninfarktin partaalle ja se yritti lentää jonnekin pois, mutta törmäsi tömähtäen oksaan ja räpisteli sitten vähemmän tyylikkäästi kuusikon turviin.

Saavuin välietapin paikkeille syvään hengittäen, siihen missä tulee pätkä tasaista ennen seuraavaa nousua, ja vedin keuhkot täyteen kannabiksella maustettua happea. Polulla ei näkynyt ketään. Pössyttelijä oli joko piilossa tai liukkaasti liikkunut toiseen suuntaan.

Siellä se menee, hevonen ihmisineen, molemmat iloisina./There it goes, the horse with someone, both happy.

Lumesta oli enää rippeet, sammalet raikkaan vihreitä. Sienet nauttivat kosteudesta, vaikka kylmä oli puraissut. Löysin myös punaisia omenoita, ne eivät kuitenkaan näyttäneet syötäviltä. Mustikan varpujen alla taas näyttää asuvan joku. Ehkä se on ovi hiirelään. Aukealla, lumikentän poikki, astelee ratsu hyväntuulisesti ihmisineen. Miten niin tiedän niiden mielentilasta? Ihan vain aavistan, olemuksesta ja liikkeestä.

Ihan näyttävät leikkiomenoilta./Are these even real?

Zollikon syntyi aikanaan metsäkorporaatiosta, joka on yhä voimissaan. Muistan, että joskus metsästä on saanut hakea itse kuusen. Ne on tältä vuodelta loppuunmyyty. Meidän kuusiasia on vielä pohtimatta, hoitamatta. Ehkä vuokraamme ruukkukuusen, ehkä ostamme sen rassukan, vinon ja toispuolisen, jota kukaan muu ei halua. Ehkä joulu on ohi, ennenkuin toimimme ja kuusen virkaa toimittaa oksa.

Järven yläpuolella joudun ihmisten keskelle, enkä pääse pakenemaan edes pikkupolkua kohtaamatta laumoittain vastaantulijoita. Me kaikki astelemme varovasti, sillä polut ovat yhtä mutavelliä ja liukkaampaa kuin lumi. Kotona huomaan olevani kurassa polvitaipeeseen asti.

Harmaa sää on lempeä ja leppeä. Vaihdan jalkaan villasukat ja keitän kupin teetä.

Harmaa päivä on enimmäkseen sininen.
Oikeastaan harmaa päivä on enimmäkseen sävyiltään sininen. /Actually a grey day is mostly blue.

En resumen: Un día gris no invita mucho a nada. Pero en el paseíto me topé con muchos otros, que se habían también salido en la busqueda de aire fresco: el gato sentadito, una paloma gorda, que se asustó y chocó con una rama, un fumador de cannabis, un jinete con su caballo y docenas de gente como yo.

Kurzgesagt: Ein grauer Tag ist eigentlich nicht etwas, dass man begeistert bewundert und in die Natur einladen würde. Aber im Wald gab es doch viele begegnungen: mit einer sitzenden Katze, mit einer dicken Ringeltaube, die erschrocken gegen einen Ast flug, mit der Wolke, die ein Kiffer gelassen hatte, mit einem Reiter oder Reiterin und mit dutzenden von Leute wie ich.

Costaricalainen maissilettu

2. December 2020 By in Allgemein, Elämänlaatu, Ruoka Tags: , , , 6 Comments
Costaricalainen maissilettu

Teen suvereenin loikan Sveitsi-aiheista ja patikoinnista Costa Ricaan ja ruokaan. Seilaaminen Euroopan ja Väli-Amerikan välillä, jos ei muuten niin ajatuksissa, johtuu parista seikasta: perheessä on sekä sikäläisiä, että täkäläisiä. Korona ei päästä sukuloimaan. Sää Sveitsissä vuorilla surkea. Ja ruuanhimo, se istuu minussa kuin tatti.

Eli tiivistettynä: jos en ole patikoimassa, alan kokkailla haikailemiani asioita. Yhteen päivään sain mahdutettua normisapuskojen lisäksi kastanjapyre-suklaakakun sveitsiläisittäin ja sen lisäksi toiselle kahville costaricalaiset maissiletut eli chorreadas.

Tästä lähdetään. /Yes, this is the starting point.
Ei toimi. /Not working.
Ei mitään outoja minimunia, vaan maissia. Tämän enempää ei herunut nestettä. /These are not some weird, tiny eggs, but corn and all the liquid I could squeese out.

Joskus kauan sitten menneisyydessä kuljin San Jose – Tyynivaltameri -väliä suht usein ja siinä matkalla tuli pysähdyttyä Maissin Juhlaan, La Fiesta del Maís -nimiseen kuppilaan. Itse paikka ei ollut ihmeellinen; moottoritien vieressä, avoin tila, kivipöydät (ainakin muistikuvissani) ja costaricalaiseen tyyliin aika kalsa ja tuulinen paikka. Mutta pöytään tuotiin lautasen kokoinen paksuhko, höyryävä lätty, jossa näkyi maissikohoumia. Päälle lusikoitiin paksua kermaviiliä, natillaa. Nälkäisenä se osui johonkin makuhermoon ja olin taivaassa.

Chorreada ei silti ole makujen ilotulitusta, täysin sen vastakohta, vaatimaton, mutta rehellinen. Se on osa costaricalaista maalaiskulttuuria, paikallisista aineksista, helppo, halpa ja täyttävä. Maissin vivahteet olivat uusia nuorelle minälle, vaikka osani olin jo oppinut vuosikymmen aiemmin Hondurasissa. Taco-kuppilat ja muut texmex-jutut olivat vierasta hapatusta, chorreadassa taas costaricalaisuuden siemen parhaimmillaan.

Chorreadaan käytetään tuoretta maissia, mikä talvisessa Sveitsissä on haastava hankkia ts. mahdotonta. Enää ei voi edes lenkillä ohimennen nyysiä maissipellon sivusta. Joten kätevänä perheenemäntänä avaan lasipurkin, josta kaadan pari kupillista maissia taikinakulhoon. Aito campesina jauhaa jyvät käsin, joten minä myös. Koska olen suomalainen, ainut hommaan sopiva väline on perunasurvin. Puukauha on myös pyöreydeltään hyvä, mutta epäilen murskaavani maissin lisäksi välineen, sillä se on hentoa tekoa.

Toinen työkalu – näyttää lupaavammalta. /Another tool – looks promising.
Loput aineet sekaan. /The rest of the ingredients to the bowl.

Käsin siksi, että maissista pitäisi saada irti neste ja kaataa se kuppiin, jotta taikinan kosteutta pystytään lisäämään vähitellen, jos se ylipäätään on tarpeen. Ei irtoa neste. Sen sijaan nahka ruttaantuu käsissä ja muuttuu punaiseksi.

Otan järeämmät aseet käyttöön ja unohdan yritykseni identifioitua satavuotisessa, sinivalkoisessa adobe-tiilitalossa asuvan costaricalaisen keittiömeininkiin. Tosiasiat esiin: olen Sveitsissä, maissi väärää ja nälkä kurniva.

Sauvasekoitin surrauttaa maissit muruksi, eikä nestettä ole juuri lainkaan. Olen tyytyväinen tulokseen.

Heitän sekaan jauhoja, munia, voita (margariinia) ja ripauksen suolaa. Väittävät, että sokeri kuuluisi mukaan, mutta koska maissit on purkista, minulle riittää niiden makeus. Chorreadasta on myös imeliä versioita, itse en niistä välitä.

Sumpit tulemaan costaricalaisittain./Costarrican coffeemaker.
Chorreadas

Taikina tirisee pannulla. En muista edes sen ulkonäköä, rakenteesta kaipaisin jotenkin tanakkuutta. Muistan väärin, mitä varmimmin. Paistamiseen suttaantuu aikaa, vaihdan jalkaa ja odottelen. Ei ole hätäisen hommaa, sillä liian aikainen kääntäminen kostautuu. Homma leviää pannulle.

Chorreadan kanssa costaricalainen valuttaa kahvin perinteiseen tyyliin. Kaivan kaapista demolaitteen ja tajuan, että se on kestävän kehityksen trendin tuleva hittituote. Kun me muualta tulevat olemme hihitelleet costaricalaiselle sukkametodille kahviasioissa, se on todellisuudessa luontoa säästävä ja hipstereillekin kelpaava filtterisysteemi. Suodatin on kankainen, metallirenkaaseen kiinnitetty ja se laitetaan jaloillaan seisovaan telineeseen, pannu alle. Omani on turistilelu, mutta välittää idean.

Jos maailma olisi raiteillaan, seisoisin pannun ja hellan ääressä ehkä Playa Grandella Guanacastessa, terassilla, kuuntelisin meren kuohuja, tönisin iguania pois mangojen luota ja suojelisin ruokaa töyhtöpäisiltä huraca-linnuilta, harakan sukulaisilta. Nyt istun ruokapöydän ääreen täällä keskellä Eurooppaa, mutta tuoksu on aito. Lastaan haarukkaan lettua, päälle reilusti natillaa. Hörppään kahvia päälle. Olen Costa Ricassa.

Seuraava minulle. /A second one for me.

En resumen: No he comido chorreads desde hace tanto tiempo, que casi no me acuerdo como son. Y ya que el mundo está como está, no puedo ir al Fiesta del Maís, aunque quiera, sino que tuve que hacer mis propias chorreadas. Y con el sabor llegue allá donde quería: a Costa Rica.

Kurzgesagt: Chorreadas sind eine Art costarricanische Mais Crêpe, würde ich sagen. Und weil es mit dem Reisen so ist wie es ist, musste ich einen Versuch zu Hause machen. – Und der Geschmack hat es geschafft: ich war da, am Pazifik, in Mittelamerika.

Fondue piirakassa

4. November 2020 By in Allgemein, elämä, Elämänlaatu, Ruoka, Sveitsi Tags: , 4 Comments
Fondue piirakassa

Fondue on täydellistä lohturuokaa koronasyksyyn, jossa nökötetään yksin tuvassa ja pelätään maailman puolesta. Lämpö, rasvaisuus, viinin ja juustojen sulautuminen yhteen levittää lähikortteliin sveitsiläisen alppimajan atmosfäärin (ja pysyy kotona taatusti muutaman päivän ajan railakkaasta tuuletuksesta huolimatta), viestin siitä, että täällä ollaan mekin. Samassa jamassa.

Entä mikä on fonduen, foccaccian ja Flammkuchenin rakkauslapsi? No tietenkin fondue-foccaccia. Näin väitettiin kaupan ruokaohjevihkosessa ja siinä olin, heti ihan pakkomielteessä. Tätä on saatava ja heti. Pimeässä, sateisessa ja kylmässä syksyssä on helppo himoita näitä kaikkia. Fonduetä juuston takia. Foccacciaa suolaisen snäkin tarpeeseen. Flammkuchenia, rapeaa ja ranskankermaista.

Lupaavalta näyttää. Sipulit tuoksuvat pikkuhiljaa makeahkolta. / Looking good, onions getting ready.

Resepti vaikutti tarpeeksi helpolta toteuttaa töiden lomassa illan tullen. Vehnätaikina – ei ongelmaa, sipulit pilkottuna pannulle – järjestyy, päälle fondue-sekoitus kaupasta valmiina ja rosmariinia pihan puskasta – huiskis vaan.

Taikinaa kokoon. /Then some dough.
Tätä pitäisi laskostaa tai taitella jotenkin./How am I supposed to fold this?

Siinä vaiheessa, kun nälkä alkoi kolkutella, hapuilin taikinakulhoa ja etsiskelin hiivaa. Silmäilin reseptiä puolihuolimattomasti ja – apua! Valmistukseen tarvittaisiin yli kolme tuntia.

Aiemmat foccaccia-ohjeet olivat olleet simppeleitä ja nopeita. Tässä sekoitetaan ensin taikinan aineet ja annetaan levähtää puoli tuntia. Sitten nostellaan kulmista (mistä kulmista??) ja taitellaan – taas lepäämään puoleksi tunniksi ja sama toistetaan kolmesti. Tässä vaiheessa olin hermoraunio ja päätin käyttää oikopolkua onneen.

Menossa uuniin. /Ready for oven.

Annoin taikinan kohota aikansa ja leipaisin sen piirakaksi, sipulit olivat pehmeitä, päälle fonduejuustot ja mausteet, ja uuniin.

Erittäin tyytyväinen tässä vaiheessa./Very happy with the result, so far.

Tuoksu oli mahtava ja leipuri tyytyväinen. Veitsi kädessä iskin kiinni. Lätty oli mahdoton saada kahtia. Olin jo ottaa sakset käyttöön, mutta sahalaitainen Fiskarsiin leipäveitsi näytti tehonsa ja sain sen lopulta kappaleiksi.

Perhe jauhoi leuat väsyneiksi sen verran kuin pystyi. Resepti ei siis ole hätähousuille. Sitä, toimisiko se paremmin pitemmällä nostatusajalla ja taikinan taittelulla, en tiedä. Enkä koskaan tule tietämään. Ei minun hermoilla. Resepti päätyi kierrätyspaperien joukkoon.

Tämä vaatii erittäin päteviä hampaita. /This needs some very strong teeth.

En resumen: Hice una fondue-foccaccia, que suena una combinación extra perfecta: lo salado y pasta suave de foccaccia con todo el queso de fondue. El resultado era algo inmasticable. Y el problema era muy probablemente el cocinero. Advertencia a los que tratan cocinar lo mismo: no tomen el camino corto preparando la pasta.

Kurzgesagt: Fondue-foccaccia klingt perfekt für mich; viel Käse und Zwiebeln in der Form von einer Foccaccia. Resultat war aber sehr steif, unmöglich zu kauen. Das Problem war anscheinend die Köchin. Für die jenige die das Gleiche kochen möchten: nicht die Abkürzung nehmen bei dem Teig machen.