Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.
Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.
Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.
Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.
Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.
Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.
Yhtä sumua. Foggyon the way.Sumu jäi alas ja ollaan huurrerajalla. We left the fog behind and are there, where white frost covers the grass.Talviurheilurinne. Slope for wintersports.Tämä on jo lupaavaa. This is promising.Ylhäällä Melchseen asemalla. Up by the Melchsee cablecar station.Hissi vetää suksiporukkaa kohti rinnettä. A lift pulls the skiers etc towards the slopes.Tyytyväistä porukkaa. Very happy to be here.Talvipolku on osittain märkä. A bit wet this winterhiking path.Maistuisko sullekin? Kuivamakkaraa särpimeksi. Would you like some?Bündner Gerstensuppe eli Graubündenin ohrakeittoa nakeilla. Soup from Graubünden with sausages.Pilkkijät Melchseellä. Icefishing on the lake Melch.Täyttää hoipakkaa tunnelin läpi vanhalta hissiasemalta uudelle. Through a tunnel from the old cablecar station to the new one.Sehän on leskenlehti. One of the first Spring flowers.
En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.
Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.
Vuosi mennä sujahti ja eipä voi muuta kuin sanoa, että tuntuu hyvältä aloittaa uusi. Pientä inventaariota tein ja tajusin, että olin noussut vertikaalimetrejä jalan ja pyörällä maratoonin verran. Toisaalta ei ihme, kun jo pelkästään kotoa lähtiessä on edessä aina mäki jompaan kumpaan suuntaan.
Uudenvuoden aattona on ollut tapana käydä ennen kuplivan poksahdusta jossain pikaisella retkellä, laittaa jalat lumeen kokeilla talvea. Viime vuoden Arvenbüelin talvipatikkareitti Walenseellä on kiinni, joten se siitä ja monesta muusta lähipaikasta. Lumi on tänä vuonna luksusta.
Flumserbergistä löytyi kuitenkin sopiva pätkä; ei liian kaukana, eikä liian pitkä, jotta ehdin tänä vuonna vielä kotiin. Mukana oli uudenuutukaiset alustat, joille istahtaa vaikka märälle sammalelle, jos niikseen tulisi, sillä tällä kertaa en kävelisi nälissäni yhtään metriä. Siitä oli pyörälenkiltä ja muilta riittävästi viime ajoilta kokemusta. En toimi, jos ei ole energiaa ja jälkeenpäin olen sekä hapoilla, että täysin letku.
Siinä missä laskettelijoille on ruutattu rinteeseen uutta lunta, oli kävelyreitillä täysi kevät, jäätä ja vettä. Ylöspäin täytyi todella tarkkaan katsoa minne laittoi jalan, jotta vetoa olisi riittänyt. Vieressä oli monin paikoin metsää ja sammalikkoa, minkä kautta kiertää ja metrien karttuessa alkoi polku olla sohjoisen jälkeen pitävän luminen.
Tuntui hurjalta kävellä vihertävien niittyjen keskellä; yllä jyräsi hissejä, ihmisiä suksineen ja talvivarusteineen, me keväässä.
Seebenalpin hotelli-majatalon luon pari pientä järveä kimmelsivät pilvisumun takaa yrittävässä heikossa auringossa. Jälkimmäinen, Heusee, on 1620 metrissä ja täälläkin vesi lainehti tuulessa jään päällä. Silti tällä korkeudella oli jo sentään valkoista, vaikka monissa lähteissä väitetään, ettei Sveitsissä ole lunta kuin 2000 metrissä. Sohjoistahan tämä oli, mutta lunta.
Eväät pisteltiin penkillä järven sivustalla, kahville mentiin järvikierroksen jälkeen ravintolan terassille. Kevätvarusteissa ja vain lievässä auringossa oli niin lämmintä, etten koko reissulla tarvinnut hanskoja.Ylös noustiin treenipaidoissa hikoillen; omassani oli kyllä pitkät hihat.
Paluumatkalla ohitettiin laskettelurinteen ja patikkapolun risteyksessä pari laumaa hiihtokoululaisia. He jatkoivat eteenpäin valkoista raitaa vihreän keskellä. Kotiin ajellessa mittari näytti +14.
2022Tässä lumet. This is all the snow at this point.Walensee ja taustalla pikkuruisena Zürichinjärvi sekä vieläkin pitemmällä Saksaa. Lake Walen and after that in the background Lake Zurich and maybe even Germany.Polttopuut järjestyksessä. The firewood well organized.Tämä tuntuu oikealta ja melkein talvelta. This feels right and almost like winter.Laskettelijoita paussilla terassilla. Some people got here with skies.Heusee 1620 m. Lake Heu 1620 m over seelevel. Jää sulaa. The ice is melting.Vuoristohotelli Grossseen luona. The mountainhotel by lake Gross.Me. That´s us. Hiihtokoululaiset. The ski school kids.Talvella on selvät rajat. The winter has it´s clear limits.Ja taas ollaan keväässä. And we are again in Spring.
En resumen: Esta es la situación triste en más on menos 1600 metros en los Alpes Suizos. Muy poca nieve y en el 31.12 hacia un calor primaveral. Esperémos que vuelva el invierno. En todo caso, lo pasamos muy bien en nuestro paseito tradicional del año nuevo, esta vez en Flumserberg.
Kurzgesagt: Traurig ist die Situation in den Bergen, eher wie im April. Trotzdem haben wir unsere traditionelle Wanderung vom neu Jahr im Flumserberg genossen.
Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.
Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.
Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?
Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.
Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.
Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta. This foto is now the background picture of my phone.Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way. Tämä on jäätikkökaivo. This is a so called moulin. Kalassa. Fishing.Polku kulkee tästä. This is the path. Tyypit tauolla. Some guys havin a snack.Polku on nirhattu kallion kylkeen. The path has been carved on the side of the rock.Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia. The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa. The path goes normally on the dam, which was now repaired.Legendaarinen Grimselin Hospiz. Legendary Grimsel Hospiz. Maan uumenissa on kristalleja. Deep in the ground there are crystals.Rakennustöitä. Constructionsite.Karussa maisemassa värit korostuu. In this bare nature the colors seem even more intense.Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa. This means, we got some bilberrypie.Mun lepohetki. My siestamoment.Vuorilla sapuska on melko tömäkkää. In the mountains the food is pretty heavy.
En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.
Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.
Olihan siitä maininta, että näillä seuduin pitää maksaa parkkimaksu. Noustiin kiemurtelevaa tietä ylös ja ohitettiin parkkipaikka lippukoneineen, jatkettiin eteenpäin, toisen parkkipaikan ohi, kilometrejä kertyi, tie pieneni, mukuloitui, kapeni ja metsittyi. Siinä missä ei päästy enää eteenpäin ei maksumahdollisuutta ollut.
Rustasin kaupan kuitin toiselle puolelle “Liebe Murgtaler, ei tajuttu tätä parkkihommaa, mutta maksetaan takaisinpäin mennessä, liebe Grüsse Aldo ja Liisa” Ihan kohteliaisuussyistä laitoin Aldon ensin. Hän ei kyllä hyväksynyt lappua, jätin sen silti tuulilasiin. Ei todellakaan lähdetty enää kiemurtelemaan mäkeä alas ensimmäiselle parkkipaikalle pysäköintimaksun takia. Ihan sama, mutisin. Se olkoon minun joululahjani, koska kahden hengen ryhmänjohtajana hoksasin homman liian myöhään.
Mielikuvissani patikka, jolla noustaan melkein kilometri ylemmäs alppijärville, tarkoittaa karua maisemaa, kapeaa polkua rotkon reunalla, siksakkia kalliossa, kaukana kasvustosta. Todellisuus olikin sammaleista satumetsää, kiviportaita, alppiniittyjä, sembramäntyjä ja heinäistä kivikkoa.
Oltiin Glarusin klassikkoreitillä ja huokailin, että siis miten en tajunnut tulla tänne aiemmin. Lähellä kotia, silti sopukka ei-missään. Siis siinä mielessä, ettei vuorten väliseen laaksoon Murgtaliin kanna mobiiliverkko, ylös ei pääse hissillä, eikä palveluja näin syksyllä ole minkään sorttisia.
Polku Merlenistä rutistaa ihmisestä kaiken mehun heti alkuun. Näin repuissa useampia 2l litran vesipulloja, eikä se ole liioittelua. Vaikka kuljimme matalalla paistavan auringon ulottumattomissa suurimman osan ajasta ja lämpötila oli ehkä 12, irrotin housujen vetskarilahkeet melkein alussa ja paita oli litimärkä ylös asti. Murgseehütte oli kiinni; juotava oli kannettava itse.
Tallasimme vesistöjen viertä, ohi kuohuvien putousten ja alppilaaksosta seuraavaan. Murgbach oli sen verran täynnä, että päälle roiskui viilentävää pirskettä. Vieressä oli puusta veistetty pää runonparren kera. Pään sisältä, siitä aivojen kohdalta, löytyi muovikuoresta metallilaatikko ja kirja. Siihen saa ohikulkija kirjoittaa värssynsä. “Kiitos, että löysin tämän polun!” raapustan. Aldo jää luomaan runonparsia, minä yritin viilentyä putouksen vesisumussa.
Ylempänä kasvusto oli havupuista, osa korkeita, toiset muutaman metrin, leveälle levittyviä mäntyjä. Heinä oli syksyn lyttäämää, keltaisen ruskeaa. Oltiin Alpeilla, silti korvissani soi Ultra Bran “Savanni nukahtaa, iltapäivän aurinkoon, myös me nukahdamme, me väsyneet leijonat…”
Välissä syötiin leivät; mukana ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Hiljan tekemät suklaapiparit jätettiin kahvin kaveriksi Murgseefurggelin luo, korkeimpaan kohtaan, missä siirryimme Glarusin kantonista St.Galleniin ja nähtiin alhaalla ensimmäinen Murginjärvi. Oltiin 1983 metriä merenpintaa korkeammalla. Lokakuun loppu, eikä missään pienenpientä lumiläikkää enempää talvea.
Reitin kolme järveä ovat kyljikkäin. Siellä näyttivät monet pitävän eväspaussin. Samasta kohtaamispisteestä löytyi myös majatalo, joka siis jostain syystä oli aloittanut talvilevon viikkoa ennen kuun päättymistä.
Alaspäin mentiin vauhdilla, matka oli lyhyt ja viettävä. Maiseman värit muistuttivat villapaitaa, pehmeän lempeää ruskeaa, punertavaa, kellertävää ja veteen heijastuvat vuoret kuin peilikuvia, toisinaan siveltimellä sameaksi laveerattu.
Aika hämärää aamupäivällä, aurinko ei kanna tänne asti. Pretty dark in the morning, the sun is still behind the mountain.Tästä ylös, rehevän kaunista metsäpolkua. Up we go; beautiful forestpath.Selän takana Churfirstenin vuoret ja Walensee. Behind the back Churfirsten and lake Walen.Ensimmäisen alppilaakson tavarahissi. Tai ehkä tällä tuodaan vuohia, lampaita? The gondola to bring stuff to the alpinevalley. Or maybe goats or sheep?Syksyn valo on kaunis. The autumnlight is beautiful.Muutamat kukat vielä voimissaan. Some flowers still going strong.Putouksena ryöppyävän joen vierestä löytyy kirja. Beside a river there´s a book to write some verses.Aldo luo runoutta. Luulen. Aldo is creating poetry.I think.Tähän oli pysähdyttävä tuulen ja vesiroiskeen raikastettavaksi. Had to stop here to get some refreshment from the splashing river and wind.Navetta näkyvissä. A cattleshed in sight.Voinko muuttaa kesäksi tänne? Could I move here for the summer?Kostea kalliopolku. A wet and rocky path.Olisiko tämä sembramänty? Is this swisspine?Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta eväänä leivät. Might be surprising, but we had sandwiches for snack.Joessa vilahtelee pieniä kaloja. Small fishes in this river.Minusta ihan savannia. Looks like savanna for me.Murgseefurggel, 1983 m.Tälle nousulle tarvitsen kahvia. To this hike you really need your coffee.Kultainen sieni, joka siis kasvaa lehmänläjässä. A golden shroom growing on cowpat.Kahden järven välisen muhkuran luona myös majatalo. Between the two lakes there´s the alpine hut.Kuten sanottu, valo on upea! As said before, the light was incredible!Matalaa männykköä. Some pines.Lehdet ovat suurelta osin pudonneet, tässä vielä ruskaa. There are almost no leaves, nut here still some yellow ones.Lievästi viettävä polku dippaa lopulta jyrkästi laaksoon. The slightly down going path dips suddenly sharply to the valley.Siellähän on jälleen putous. Another waterfall.Tässä tajuttiin vesivärien todellinen merkitys. Here we realised the real meaning of watercolors.Raikasta vettä. Refreshing water.
En resumen: Esta vuelta en el valle de Murg era definitivamente uno de mis favoritos. Casi un kílometro de subida, un paisaje increible, luz de otoño lindísimo y tan remoto, que no funciona el teléfono, pero en total no tan lejos de Zurich. Nos vino una multa de parqeo, por chapas, pero que importa, que lo usen para la infraestructura.
Kurzgesagt: Glarner klassiker war wirklich ein Topwanderung. Sportlich, aber nicht gefährlich, mit Wasserfällen, Flüssen, super Aussicht. Ziemlich nahe Zürich, aber so weit, dass ein Handy nicht funktioniert.Wenn man bis Merlen fährt, sollte man die Parkgebühr schon beim ersten Parkplatz bezahlen.Oder dann die 40 Franken Busse später zahlen.Wie wir.
Melkein vahingossa tuli nähtyä aivan upea ruska, löydettyä oranssinpuna, syvän keltainen. Edellisen päivän palmut Luganossa unohtuivat välähdyksessä; ketä kiinnostaa alati vihreä ja tylsä palmu, kun väriloisto avautuu laaksossa, jonne pääsee vain jalan.
Aamulla olin herännyt jo kuudelta, sillä majapaikan ilmastointisysteemi tuuppasi voisarven tuoksua. Nälkä heräsi heti. Sarvi ei ollut kovin kummoinen, mutta täydensi muuta aamupalaa ja täytti aamuvarhaisesta heränneen croissant-tarpeen.
Olin pitkään halunnut nähdä Foroglion kylän, joka on valittu yhdeksi Sveitsin kauneimmista ja ajattelin, että samalla keikalla voitaisiin nousta Calnègian laaksoon.
Seutu ei ollut aivan uutta, sillä polun alkuun vievässä Bavonan laaksossa asuu ystäviämme. Tien varrella on koru toisensa jälkeen ja kivirakennukset ihmeellistä. Lohkareiden onkalotkin on otettu käyttöön ja kallioinen lippa suojaa ylhäältä tippuvilta yllätyksiltä.
Foroglio on suosittu paikka, kesällä sinne varmaan jonotetaan. Nyt syksyllä liikkellä oli muutamia porukoita. Eräs iäkäs rouva kiirehti meidän luokse kertomaan patikkasovelluksen kätevyydestä, sieltä löytyy samasta reitit ja yhteydet. “Koska kuulin, että puhutte espanjaa.”
Foroglion kylän vieressä on putous, jonka viertä lähdimme nousemaan rappuja ylös. Täällä ei sovellus olisi auttanut reittien kanssa, kellokin näytti vain kauniisti heijastuvia syyslehtiä reitin sijaan. Ehkä vika oli satelliitissa, ehkä syy joku muu. Tekniikan toimimattomuus tuskin haittaa ketään, polku on Val Calnègiaan asti hyvin merkitty.
Puntidin muutaman talon rykelmä on sekava, kivien rytmittämä. Kauempaa asumuksia tuskin havaitsee, niin hyvin ne istuvat maisemaan. Joki on se sama, joka putoaa alas Foroglioon muhkeana putouksena. Toiselle puolen virtaa pääsimme tietenkin kivistä ladotun kaarisillan yli. Roomalaisten aikuinen sekin, sanovat.
Puntidista eteenpäin polku nousee yhä, mutta kuljimme joen viertä, keltaisen keskellä, kohti uusia putouksia ja terävänä laakson päässä odottavaa bhuippua ja paistetta. Aurinko ylsi retken alkupuolella hetkeksi korkeiden seinämien väliin ja takaisin kävellessä selkää lämmittäen.
Määränpään lähettyvillä oli jälleen silta joen yli, modernimpi kylläkin. Ilmeisesti aiempi riippusilta on lähtenyt veden matkaan, tämä oli puusta ja uuden näköinen. Silta vie Gerraan, jonka asumuksia tuskin huomaa, ne ovat järkäleiden katveeseen ja osittain allekin rakennettuja suojia karjalle, ihmisille tai juustolle.
Calnègian kivitalot olivat samaa sarjaa kuin aiemmatkin matkalle osuneet, pieniä, pinnalta eläväisiä ja toisiinsa tukeutuvia. Paikassa vallitsi syyspäivänä rauha. Kesällä niityille tuodaan lehmiä laiduntamaan. Kapeassa laaksossa ollaan todellakin kuin herrankukkarossa. Istahdimme kivelle syömään leipiä ja tuijottelemaan käsittämättömän keltaista maisemaa. Sveitsissä ei kovin maailman ääreen pääse, mutta täällä tuntui siltä. Olimme toisessa aikakaudessa, siellä missä luonto määrää elämää, perinteet pitävät hengissä.
Takaisin palattiin samaa reittiä, vaihtoehtoa ei ollut, sillä aurinko oli jo alhaalla. Gerran kohdalla mies kysyi italiaksi, että onko vielä pitkä matka Calnègiaan. “No mitä siellä on, kannattaako mennä? Lisää kivitaloja?!” hän hymähti ja käveli sillan poikki kameravarustuksensa kera.
Foroglion Osteria La Froda oli vielä auki ja päätettiin syödä iltapalaa ennen monen tunnin ajoa kotiin. Ruokalista on perinteinen, vanhoja reseptejä ja lähiruokaa vaalitaan. Kaikki tarjoiltiin polentan kera tai perunamuussilla ja lihalla, kuten näillä seuduin varmaan on aina ollut. Valittavana oli tavallisten porsaan ja naudan lisäksi murmelia tai vuohea ja kasvissyöjälle lähinnä tattarinuudeleita juustolla ja vihanneksilla tai polentaa juustolla. Päätettin kokeilla ekstreemiä eli leikkeleitä perinteiseen tapaan, leipää ja salaattia. Kun edessä oli erilaisia kuivalihoja ja makkaroita reippaalla rasvamäärällä olin lannistua, mutta Aldo testasi myös laardia, valkoinen viipale sitä itseään. Olen syönyt pitkään lähes kasvispohjaista ruokaa ja tämä oli kyllä tuhti satsi, eikä tule toistumaan enää ikinä. Tulipa ruokailtua, kuten calnegialaiset ikään, perinteitä ja vanhoja valmistustapoja vaalien.
SabbioneViimeinen kylä ennen Forogliota. The last village before Foroglio.ForoglioForoglion putous. The waterfall by Foroglio.Foroglio on pieni mutta kaunis. Foroglio is small but pretty.Reitti kateissa, jäljellä vain lehtiä. The route missing, only leaves left.Pikkuisen noustu joen tasolta. Already some vertical meters behind.Portaita ylös. Up we go.Puntidin silta näkyvissä. The bridge of Puntid is on the sight.Väriä on maisemassa pisteinä. The whole place is like a painting.Puntidin silta on sekin kivestä. The bridge in Puntid is made of stones, of course.Vesi virtaa kivien lomassa. The water flows between and over the stones.Pari-kolme putousta näkyvissä. A couple of waterfalls on the mountains.Tämä on Calnègia. This is Calnègia.Täällä kaikki on kivestä. Here everything is made of stone. Punainen piste: minä. The red spot: me.Nättejä sieniä. Pretty shrooms.Sillan toisella puolen kiven alla onkalo. On the other side of the bridge there´s a small cave.Paljon kiviä, joilla leikkiä. A lot of stones to play with.Perinteitä lautasellinen. Salaatti tuskin kuuluu niihin. A plate full of traditions. The salad might not be part of it.
En resumen: Pensé que la culminación de este paseito iba ser el pueblo de Foroglio y su catarata, pero en total la belleza increible nos tocó unas horas después llegando caminando en el valle de Calnègia. Los arboles en colores de otoño brillaban en el sol y entre los montes había una tranquilidad asombrosa.
Kurzgesagt: Ich dachte der Höhepunkt wäre Foroglio und der Wasserfall, aber die unglaubliche Schönheit haben wir erst nach ein paar Stunden laufen in Calnègiatal gefunden. Die Bäume in Herbstfarben haben gescheint und zwischen den Bergen herrschte eine sagenhafte Ruhe.
Sain eilen aikaan erinäisiä kaaostilanteita, joita kypsästi syytän auringonpimennystä. Tänään otan varman päälle ja mietin jopa, että pitäisikö kuvamateriaali jakaa kahteen osaan, etten kuormita päivää liikaa.
Heti seuraavassa hetkessä päätän, että ei, kaikki peliin. 30 kuvaa? Ihan sama, lataan ne tähän putkeen ja se joka ei jaksa, vaihtaa sivua.
Edellisen postauksen Lugano vaihtui illalla Italiaksi, sillä Sveitsistä ei löytynyt lähimailta yhtään rahapussille sopivaa majoitusta. Sitäpaitsi mikä ihana tekosyy mennä yöksi rajan toiselle puolen ulkomaille, vaikka vain hetkeksi.
Luganojärvellä oli hiljaista, kaikki näytti olevan kiinni. Puolisen tuntia myöhemmin meidät otti vastaan Porto Ceresioon vievä talorykelmä, joiden välistä pilkotti kirkko ja eläväinen aukio. Seudun väki olikin täällä, illan viimeisissä auringonsäteissä aperitiivin ääressä, tepastelemassa lungolagoa pitkin, kävelytietä järven sivustalla.
Käytiin heittämässä kamat B&B:n ja ihasteltiin parvekkeelta järvinäkymää, palmuja. Talo oli täynnä kitschiä, kaikenlaista rantaroinaa. Herttainen, mutta kummallinen oli myös aamiaispyötien sijoituspaikka, ne olivat keittiön viereisessä huoneessa pienen uima-altaan äärellä. Suihku peränurkassa oli kaiketi looginen, ottaen huomioon uintimahdollisuuden. Lainaksi olisi ollut kajakkeja, suppilautoja ja muita, sillä pihan poikki pääsee kätevästi järvelle.
Käveltiin etsimässä kylältä ilta-ateriaa vain todetaksemme, että lähes kaikki ravintolat olivat pimeinä. Ihmettelin, minne ne kaikki aperitiivi-ihmiset menisivät syömään. Siinä ainoassa ravintolassa oli vain muutama pöytää ja kaikki varattuja.
Mobiilinetti ei pelannut, oli käveltävä takaisin wlanin luo majapaikkaan etsimään ratkaisuja nälkään. Hoipuin energiapulassa, eihän voi olla ettei Italiassa saa ruokaa! Pyörsimme takaisin aperopaikkojen lähelle; baarin ruokalistalla oli sentään pizzaa. Päällä oli kaikki pakaaseista löytyvät kerrokset, myös yökäyttöön tarkoitettu huppari, silti paleli; mutta miten kauniisti valot tuikkivat järven molemmin puolin.
Aamupalalla meitä oli tasan kaksi. Juotiin talon italialaiset sekä amerikkalaiset kahvikanisterit tyhjäksi ja suunnattiin kylän leipomoon. Tiskissä oli kauniita sokerileipurin taidonnäytteitä, pienenpieniä leivonnaisia joiden koristeeksi oli asetettu joutsen. Pyynnöstä meille täytettiin ystävällisesti eväsfocacciat.
Puolisen tuntia myöhemmin pyörittiin jälleen Sveitsin Luganossa ja aseman parkkipaikalla. Jumituimme ensimmäiselle, jossa ei lopulta ollutkaan tilaa. Seuraavalta, pohjoiselta parkkipaikalta, löytyi paikka, mutta maksulaite puuttui. “Missä se verdammtes vehje on??!! Juna lähtee viiden minuutin päästä!” hermoili toinen zürichiläinen, joka ilmeisesti oli vetänyt useamman juoksurundin alueen ympäri, tarkastanut kaikki mahdolliset pylväät ja tolpat. Hän meni menojaan – maksamatta – kun huomasin maininnan sovelluksesta. Paikallisen junayhtiön SBB:n parkkia ei siis voi maksaa samalla appillä, jolla ostetaan liput. Ehei. Aloin ladata puhelimeen uutta sovellusta. Siihen tarvitsin salasanan Swisspassiin, joka toimii tunnisteena junamatkailussa ja muussa. Ihan puskista tuli tämäkin, joten ei muuta kuin salasanan vaihtoon.
Aika monta #¤rkelettä saattoi päästä suustani. Junailu ja byrokratia, siinä vasta näppärä kaksikko.
Vasta puolen päivän jälkeen oltiin junassa, joka vei meidät kolmessa minuutissa funikulaarin luo. Stressitaso alkoi laskea, sillä olimmehan paratiisissa, Paradisossa. San Salvatore nousi uhkeana melkein sokeritoppamaisena edessä. Samassa loosissa oli nainen kahden lapsensa kanssa ja jalkojeni välissä heidän koiran muhkea häntä. He olivat nousseet Monte Brélle edellisenä päivänä, nyt oltiin menossa vain nauttimaan näkymistä ja auringosta.
Ihan täyttä aurinkoa ei päivä tarjonnut, alkuun sumuista huttua ja kastanjametsässä varjoa. Kolmen tunnin patikasta tuli varmaan neljä, sillä kuvailin samalla paikkoja virtuaalimatkaa varten. (Lähtisitkö mukaan?!) Kapusimme vuoren laen yli ja laskeuduimme sen toiselle puolen, taatusti tuhat rappusta alaspäin aina järvelle asti.
Italiasta tuotu foccaccia maistui älyttömän hyvältä puunrungolla istuessa. Olimme metsässä taasen kerran ihan yksin. Siellä täällä rapsahteli; ne olivat kastanjoita, joita yritettiin väistellä, sillä piikit on todella teräviä.
Morcoteen laskeuduttiin sen maamerkin, Santa Maria del Sasson yläpuolelta, kirkon, jonka näimme jo Italian puolelta. Itse kylä on pikkuruinen, mutta viehkeä kapeine kujineen ja palmuineen.
Oli sen verran ilta, että päätettiin jäädä rantaravintolaan iltaruualle. Takaisin Luganoon pääsee päiväsaikaan myös laivalla, myöhemmin postibussilla. Tattipastan jälkeen noustiin bussiin, joka kiemurteli pimeää rantatietä takaisin Luganoon.
Italian puolella, mutta Luganojärvellä Porto Ceresio / Porto Ceresio in Italy, but by the lake Lugano.Okei, tähän näkymään voin herätä. Ok, this is an acceptable view from our room. Tuonne Morcoteen laskeudutaan ylhäältä San Salvatorelta. We hiked from the top of San Salvatore to Morcote.Porto Ceresio Lavuaaria voisi pieni ihminen käyttää ammeena. This sink could a small person use as a bathtub.Aamupalaa. Breakfast.Morcote aamusumussa. Morcote in morningmist.San Salvatorella. At San Salvatore.Cionassa Osteria, kuten kaikki muutkin sapuskapaikat matkanvarrella. Osteria in Ciona was closed, as well as all the other restaurants on the way.Kasvusto on rinteellä runsasta. It´s bushy on the hillside.Näitä ropsahteli puista pitkin polkua. We were trying not to get hit by falling chestnuts. Kakipuu on täynnä hedelmiä. The kakitree is full of fruits.Kummallisia pikkusieniä. Weird small shrooms.Kylä näkyvissä! A village on the sight!Melkein perillä. Almost there. Kastanjat puussa. The chestnuts in the tree.Hän kai suojelee? She´s probably protecting?Valkoisessa osassa kirkkoa kastetaan lapset. The white building is where the children are baptized. Palmuja! The palmtrees!Tämä on Morcote. This is Morcote.Ja kuten sanoin, tämä on Morcote. And as said before, this is Morcote.Mango maistui oudolta, mutta kyllähän tämä piristi. Mango tasted weird, but this did give some energy.Morcoten sivukujaa. A sidealley in Morcote.Tänne ei menty. Didn´t go to this restaurant.Veden äärellä tattipastaa. Pasta with porcini by the lakeside.Laiva odottelee matkustajia. A boat waiting for the passingers.Ilta saapuu. Getting late.
En resumen: Un viaje al extranjero de una noche; fuimos a dormir a Porto Ceresio y en día próximo regresamos al lado Suizo para hacer una caminata de la cima del San Salvatore al pueblo del Morcote. Un paseito con paisajes increibles y un ataque de nervios por la culpa la compania de trenes Suiza. Lo de dejar el carro en el parqeo de la estación de Lugano se puso complicado. Pero lo lográmos.
Kurzgesagt: Oktober ist perfekt für eine Wanderung in Tessin. Es gibt schon Herbstfarben, aber mit das Gefühl von Süden.
Olen juuri nyt siinä matkan jälkeisessä tilassa, jossa ruumis on kotona ja pää ei tajua ikkunasta näkyvää sumuvaippaa, sillä silmät sulkiessani olen muualla. Mutta yritän palauttaa itseni tähän tietokoneen ääreen ja kohta alan latailla kuvia työstettäväksi.
Pikareissu Ticinoon, italiankieliseen Sveitsiin, odotti muutaman viikon toteutumistaan; hetki, tekemiset ja varsinkin sää loksahtivat paikoilleen sunnuntaina ja hujauksessa oltiin menossa ruskan läpi kohti palmuja.
Eväspaussille pysähdyttiin Sufersiin, keltaisten lehtikuusien koristaman rinteen viereen. Istahdettiin kiville kuivahtaneen joen partaalle, sen saman, missä kerran patikan jälkeen uiteltiin vuolaassa virrassa jalkoja. Vai oliko se tämä reissu?
Tiedättehän sarjakuvien ja elokuvien siirtymään luolan läpi trooppiseen laaksoon? Se löytyy Sveitsistä. St. Bernardinon tunnelin jälkeen avautuu eteläinen kasvusto palmuineen ja muineen.
Hyvin lähellä Italian rajaa Luganossa tankattiin jätskiä ja espressoa, sitten lähdettiin juoksentelemaan ympäri kaupunkia. Saaliina videomatskua, sivussa napsittuja hätäisiä räpsyjä, vinoja torneja ja pari kivaakin kuvaa.
Mutta koska jälkiselvittely on kesken, käyn nyt hommiin ja ensi viikolla lisää!
Eväspaussilla Sufersissa. A snackbreak in Sufers.Ja tämä on Lugano. And this is Lugano.Keskustaan pääsee kevyesti rappuja alas tai funikulaarilla. Lugano has a real downtown. If you don´t want to walk the stairs, there´s a funicular.San Salvatore, tuonne seuraavaksi! San Salvatore is our next destination.Piazza Cioccaron kulmaa. The corner of Piazza Cioccaro.Viimeiset portaat kirkolle. The last stairs to the church.Luganon arkkitehtuuria. Some cute houses. Lugano on kirkkojen kaupunki, tässä yksi San Lorenzon katedraali. Lugano is a town of many churches, here the cathedral of St. Lawrence.
En resumen: hicimos un viaje rapidito a Ticino para conseguir fotos y video para futuros proyectos. La primera parada era en Lugano. De los próximos cuento cuando haya procesado el material, pero prometo unas fotos increibles, de lugares fantásticos!
Kurzgesagt: wir haben eine Kurzreise nach Tessin gemacht um Fotos und video zu kriegen für zukünftige Projekte. Erste Haltestelle war Lugano. Nächste Woche mehr Fotos aus wunderschönen Orten.
Kostea viikonloppu oli todella sananmukainen ja vettä lotisee tänäänkin. Mutta jalassa on kuivat sukat, eikä kasvoja pitkin valu vesi, toisin kun lauantain lenkillä ja sunnuntain pyöräilytapahtumassa.
Kalastajat olivat kesän kuivuuden jälkeen saapuneet metsän jokivarteen. Harmaahaikara tuijotti meitä hetken, palasi sitten omiin toimiinsa eli tarkkailemaan vedenalaista liikehdintää tuoreen snäkin toivossa.
Sieniä näkyi siellä täällä ja saksanpähkinät värittivät polkua, rusahtelivat kengän alla. Joku kyläläinen oli tullut jumppakassin kera pähkinään ja lattoi juuri valtaisaa saalistaan jemmaan, jatkaakseen seuraavan pussin täyttämistä. Tungin taskuun niin paljon kuin mahtui ja juostessa se tuntui heiluvalta vesimelonilta taskussa. Ei varsinaisesti helpottanut askellusta.
Nyt on kaloja. Now there are fish again.Kiharakampaus. Curly hairstyle.Nää pitävät sadetta. A rainy moment to rest.Vihreät verhot pähkinäsaaliin ympärillä ovat viikunanlehtiä. The green curtains are figleaves.
Sadetutka lupaili sunnuntaina Zürichinjärvelle vähäsateista osuutta iltapäivään asti. Päätin, että jos aamulla ei tulisi vettä siinä määrin, että vaatteet kastuisivat välittömästi, lähdettäisiin järven toiseen päähän vievään pyöräilytapahtumaan. Ensimmäiset 10 km mentiin omia polkuja, kukkulan viiniviljelysten kautta lähtöpisteeseen Meileniin. Puhallettu kaariportti heilahteli tihkussa ja tuulessa surkean yksinäisenä. Ei soittokuntaa, ei väentungosta, ei myslipötköjä tai jätskejä ilahduttamaan polkijaa.
Ajeltiin melko yksin ja vauhdilla eteenpäin, suunnitelmien mukaan ainakin siihen asti, kunnes sade estäisi näkyvyyden. Stoppi tuli yllättäin 7 km ensimmäistä etappia eli Rapperswilin linnakaupunkia.
Sunnuntain fiilis. Harmaa ja kostea. The feeling of Sunday: gray and wet.Tilaa tiellä. Almost nobody there.Rapperswil häämöttää. There´s Rapperswil.Ekat täällä. We were the first here.
Edessäni ajoi neljä rinnakkain täyttäen kaistan, heidän vieressä kaksi peräjälkeen ohitusmeiningillä. Lähdin kiihdyttämään samaa vauhtia, ajatuksenani vetää näidenkin ohi. Edessäni oleva teki yllättäin jonkun ihme liikkeen sivulle, minä hätäjarrutuksen. Aldo perässä samoin, niin tiukan, että päätyi syleilemään asvalttia.
Tien sivussa tarkastettiin tappiot ja todettiin, että laastari oli repusta loppu ja desinfiointiliina kuivunut. Hurjalta näyttänyt lento oli kuitenkin pintapuolinen, vaikkakin törkeät jäljet jättävä, joten eteenpäin.
Rapperswilissa oltiin päivän ensimmäisinä asiakkaina koputtelemassa ensiapuvaunun ovelle. Desinfinointisession jälkeen pohdittiin sadetilannetta, joka oli kääntymässä rankaksi. Jos vielä vähän eteenpäin, Bächlihofin kurpitsafarmille, ajattelin. Sieltä löytyisi katosta ja ruokaa.
Varsinaisesta gourmet´sta ei ollut kyse, kun ladoin lautaselle sapuskaa, mutta kuumaa ja täyttä energiaa. Höyryävä kahvi lämmitti, eikä edes ottanut niin päähän se, että varapaita oli litimärkä ja kylmä. Olin tunkenut reppuun kaksi vesipulloa, joista toinen oli törmäyksessä auennut ja kastellut kaiken, lompakkoa myöten.
Rankkasade lounaan päätteeksi pisti jälleen pohtimaan jatkoa. Toisaalta, housut oli jo likomärät, lenkkarit kuin veteen upotetut pesusienet. Tähän parikymmentä kilometriä lisää järven toiseen ääreen ei pahentaisi tilannetta.
Kuumaa sapuskaa. Hot food.Kurpitsat sateessa. The pumpkins in rain.Muutama lajike siinä. A couple of different pumpkinvarieties there.
Vedin sadetakin hupun päähän, sen päälle kypärän ja pyyhin vettä satulalta. Ajeltiin ohi luostarin, sekö talon, jonne täkäläinen psykoanalyytikko C.G.Jung purjehti järven toisesta päästä ollakseen rauhassa. Rauhassa oltiin mekin; rankkasade oli hyydyttänyt vähäisenkin osanoton. Tie oli autoilta suljettu ja ne muutamat pyöräilijät istuskelivat juoma- tai ruokatauolla katosten alla odottelemassa sateen laantumista.
Lupasin itselleni Schmerikonissa kaakkupalan ja jättikupillisen kahvia. Perillä oli tarjolla pyörähuoltoa, lounasta ja olutta. Missä oli kaikki kahviteltat, kuppikakut ja suklaakakkuja myyvät vapaaehtoiset? Riehakas lopputapahtuma? Torvisoitto?
Katoksen päälle kertyi vesimassoja joita poika tökki sormellaan tyhjäksi. “Saisiko olla burgeri?” ehdotti mummeli hymyillen. Torjuin sen, mutta nyökkäsin letulle. Aldolle kanelisokerilla, minulle Nutellalla. Ja sitä kahvia.
Proosalliseltahan annos näytti ja kahvi oli surkeaakin laihempaa, mutta kuuma lettu suussa olin tyytyväinen. Tällä jaksaisi kotiin.
Schmerikonista takaisin ajeltiin rantatietä niittyjen viertä. Ilmavirta ja sade heilutteli kolmen ilmapallon rykelmää ensin yhtäälle, sitten se leijaili toisaalle. Kaksi lehmää katseli kiinnostuneena lähestyvää spektaakkelia, kolmas kauhistui ja rynni toisaalle. Pallot seurasivat lehmää ja se päätti lähteä kokonaan toiseen suuntaan. Laskeutumispaikaksi valikoitui niityn keskipiste. Pelokas lehmä kävi haistelemassa niitä varmistaakseen, että härpäke on eloton, eikä esimerkiksi jättimäinen surviainen. Perästä tuli kaksi muuta vasikoineen. Koska tilanne oli vielä epävarma, ne jättivät pienokaisensa vähän taaemmas, kunnes totesivat, ettei tässä ole hätää. Palloista ei olisi uhkaa.
Useimminten Slow up, oli se sitten Zürichinjärvellä tai muualla Sveitsissä, osuu aurinkoiselle, lämpimälle päivälle. Zürichissä on syksyn viimeinen tapahtuma; ripaus kesää on tuntunut ihanalta. Sade & pyöräily ei koskaan ole ollut lempikomboni, mutta jotain hauskaa hulluutta tässäkin oli. Plussia lisäsi huomio, ettei lenkki tuntunut juuri missään. Ei karmeaa väsymystä, eikä kipeitä lihaksia. Ja tasapuolisuuden nimissä olimme molemmat, mies ja minä, toinen silmä turvonneena seuraavana päivänä. Loppumatkasta sade vaimentui ja ilmassa lenteli hyttysiä, joista yhden matka päättyi verkkokalvolleni.
Kuuma lettu ja laiha kahvi. Hot crepeand very bad coffee.Kuka sinä olet ja miksi makaat laitumellani? Who are you and why are you on my lawn?Harmaa Rapperswil. Grey Rapperswil.Kello jäi päälle lounaan ajaksi. Mutta kilometrit täsmää. Forgot to stop the watch during the lunchbrake, but the kilometers match.
En resumen: Una vuelta en bici en la lluvia. 78 km a la par del lago de Zurich, hasta Schmerikon. Positivo: cansancio minimo, crepa caliente, casi nadie en la calle. Negativo: una caida, mal café y un mosquito en el ojo.
Kurzgesagt: Slow up in Zurich, von Meilen bis Schmerikon im Regen. Positiv: minimal Muskelkater, eine heisseCrêpe, fast niemand auf der Strasse. Negativ: ein Sturtz, schlechter Kaffee und eine Mücke im Auge.
Niinhän se on, että mikä tahansa muuttuu tiukassa auringonpaisteessa rusinaksi. Rypäleen sokeripitoisuus kuivuudessa ja lämmössä kasvaa, omani sen sijaan laski kuin lehmän häntä. Siis verensokeri. Ja nestehukan negatiiviset vaikutuksethan kyllä tiedetään. Siihen ei auttanut edes desi raikasta viiniä.
Yritin olla vastuullinen toipuja ja antaa rauhan vyöruusulle. Ei vuoristopatikkaa, ei tuntien raskasta nousua. Se, että kilometrejä kertyi 15 ja aurinko porotti täysillä koko päivän päätin jättää huomiotta. Myös sen, että vyöruusussa pitäisi välttää aurinkoa. Koska ei oltu vuorella. Ainakaan isolla.
Mutta yhä silti – mahtava reissu, plussia reilusti enemmän kuin miinuksia. Vuorilla oli epävakaata, joten ajoituskin istui täydellisesti. Vajaa kolme tuntia ja olimme Genevenjärvellä Lavauxin rinteillä, viiniköynnösten välissä huumaavan kauniissa ympäristössä.
Se mikä johti rusinoitumiseen, oli väärä mielikuva. Kuvittelin, että siellä missä on viiniä, on tietenkin kahviloita ja ravintoloita tai ainakin yksi avonainen per kylä. Ensimmäisessä, Rypäle Caféssa St. Saphorinin kylässä olisi maistunut kupposellinen kahvia. Isäntä torjui hymyillen edellisenkin seurueen, ehei, mitään ei nautita ennen lounasta. Aamukahviaika oli selvästikin ohi. Illalla palatessa käytiin koputtelemassa saman kuppilan ovea. Ehei, illalliseen on vielä tunti, ruokaa saa vasta sitten.
Vatsani ja Lavaux:n alue ovat selvästikin eri rytmissä. Seuraavassa kylässä olisi jollain suunnalla ollut ruokapaikka, mutta siinä vaiheessa oli jo mutusteltu väliomenat ja ajateltiin, että jatketaan matkaa. Viininmaistajaisten kohdalla testattiin jääkylmää Dezaleyta ja St. Saphorinia, jonka jälkeen oli pakko syödä repusta leivät, murina alkoi olla sitä tasoa.
Viinin kylkeen olisi ollut tarjolla tukuisa kuivamakkara ja patonkia, mutta makkara ei kuumuudessa herättänyt vastakaikua. Myöhemmin kaduin ronkelia suhtautumistani, sillä makkara mahassa on parempi kuin vatsalaukku tyhjänä.
Sama linja jatkui, joko ruokapaikat olivat poissa reitiltä tai kiinni. Paluumatkalla kurvattiin suoraan huoltoaseman kauppaan hakemaan sandwichit. Erittäin antiklimaattista, mutta jälkkärijäätelön jälkeen en enää ainakaan ollut otsaryppyinen ruuattomasta päivästä.
Viinisatoa oltiin paikoittain keräämässä, myös prosessoimassa. Ensimmäisten kylien välillä oli muutoinkin trafiikkia, kävelijöitä ja rypäileiden valokuvaajia. Mitä pitemmälle tallattiin, sitä rauhallisempaa tiellä oli.
Yöllä näin unta viininkeruusta, poimi satoa kotioven yläpuolelta. Aurinko oli kuin Genevenjärvellä. Sitä syntyikö rypäleistä viiniä, en tiedä. Mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että oli mentävä pihalle sadonkorjuuseen. Pari kiloa rypäleitä, sanoisin, siis ilman punnitsemista. Ei ehkä yhtä makeita kuin etelämmässä, mutta omia.
Rypäleet talteen. Grapes to prosess.St. Saphorin.Café du Raisin, jonne tulimme joko liian ajoissa tai myöhään. Café du Raisin, where we always got either too early or too late.St. Saphorinin holvikaarikuja. An archalley in St. Saphorin.Tästä lähdetään St. Saphorinin läpi. The beginning of the hike trough St. Saphorin.Portaat St Saphorinin kirkolle. The stairs to the church of St Saphorin.Köynnöksiä ja Genevenjärvi. Grapewines and the lake Geneva.Rikkaruohotkin on kauniita sinistä vasten. Even the weed is cute against the blue.Kyllä, täällä on viiniä. Yes, there´s wine.Sata kuvaa järvestä ja köynnöksistä. Hundred pictures of the lake and the wine.Olisko nämä jo valmiita? Aren´t these already ready to be picked?Monachonin kellarit. The cellars of Monachon.Ja tämä kylä oli? And this village was?Mahdollisuus maistiaisiin. A possibility to taste Lavaux´s wines.Kaksi rusinaa ja pari desiä kylmää viiniä. A couple of raisins and two deciliters of cool wine. Portaat köynnöksille. Stairs to the grapewines. Joku on ottanut maistiaisia. Someone has tasted these already.Dezaleyn rypäleitä. Dezaley grapes.Linnako sä oot? Are you a castle?Jo nälkäinen. Already hungry. Demierren ja Filsin viiniä. Wine of Demierre and Fils. Onhan täällä nyt kaunista! It really is beautiful here!Prosessoidut rypäleet. Processed grapes. Ihana! Charming!Viiniä siellä, viiniä täällä. Wine here, wine there. Siisti kellari. A tidy cellar.Olisiko viimeinen kylä? Maybe the last village?Ja viimeiset rypäleet. And the last grapes.
En resumen: Cuando el clima en las montañas está desestable, es el momento de ir al lago de Ginebra, en el area de Lavaux, a caminar enre los viñedos. El sol te llena, los colores están llenos vida y el vino refresca.
Kurzgesagt: September ist perfekt für einen Ausflug nach Lavaux. Eine Wanderung durch den Weinterassen von St. Saphorin ist herrlich. Wer unterwegs Essen möchte, sollte nur aufpassen – die Restaurants sind nicht jeder Zeit zum Essen geöffnet.
Viime päivät olen vaellellut, huoneesta toiseen, pihalle ja sisään, postilaatikolle ja pesutupaan. Kerran peräti muutaman kilometrin kotiovelta parisataa metriä ylemmäs. Autolla tulin takaisin.
Ruusu rinnassa on saanut uuden merkityksen. Vedän viruslääkettä jo kuudetta päivää. Raaputan infernaalisesti oikeaa puolta yläselästä. Paikkoja ei enää jäydä, terävä hermotus on laantunut, mutta kärsin paikallaanolosta. Ensi viikolla saan taas uida, olla auringossa ja urheillakin. Jos vyöruusu suo.
Olen myös hypistellyt kristallia. Niiden väitetään auttavan lähes kaikkeen. Minusta se on vain hieno ja tällä hetkellä ainut kontakti vuoriin. Ja sen pudotin ikkunasta. Grillin päältä kivilaatalle ja se osa, joka ei ole kristallia lohkesi, katosi. Se, joka teki siitä epätäydellisen kristallin ja siksi täydellisen hypisteltäväksi. Voisi tietenkin kysyä, miksi ylipäätään pitelin kristallia ikkuna-aukossa hyppysissäni. No valon takia. Tietenkin. Jotta se läpäisisi särmät ja näkisin kristallin sisään.
Aamuyöstä heräsin raapimaan ja koska uni kaikkosi kokonaan, suunnittelin tekeillä olleen artikkelin ja ruuat. Päivän tapahtuma on ollut aamiainen pihalla, sillä silloin on vielä varjoa. Kaurapuuro alkoi äkkiä kyllästyttää, siitä huolimatta, että joukossa oli pähkinöitä, kurpitsansiemeniä, kuivattuja aprikooseja ja muuta. Surautin sen sauvasekoittimella pannukakkuainekseksi ja söin ihastuneena vaahterasiirapin kera. Paras pohja ikinä.
Lauantaina – samoin aamupalalla – näin pieniä kohoumia järvellä, kuin jättimäisiä sadepisaroita olisi osunut pintaan. Muina kiikarikyylinä tarkkailin järven ylitystä terveellisen välimatkan takaa, kahvia lipitellen. Kylän uintitapahtuma on selvästi kärsinyt joko inflaatiosta tai koronasta. Porukkaa oli vähemmin kuin koskaan ja viimeiset kauhoivat pelottavan hitaasti. Onneksi pelastusveneet ja muut gondolierit olivat lähettyvillä varmuuden vuoksi.
Ja aamupalasta muihin ruokiin: kurpitsat ovat ilmaantuneet peltojen laitaan ja hain ensimmäisen risottoon. Myskikurpitsa oli pikkuisen minusta vihertävä, sisältä vaaleahkon kellertävä, etten sanoisi raaka. Pilkoin sen silti onnellisena raastamiseen soveltuviksi palasiksi. Helteen taittumisessa syyskuuksi on puolensa: kurpitsat.
Lopuksi vielä muita elämää maustavia asioita, nimittäin Rikostarinoita maailmalta on kuulemma tullut painosta. Homma siis etenee. Vastaan Sveitsin osuudesta; muuta odottelen jännittyneenä!
Siellä niitä tulee. Uimareita. There they come, the swimmers.Tämä kaurapuuro maistuu mahtavalta. This outmeal is tasty!Lupiinin uudet lehdet punertaa. The new leaves of lupine are reddish.Valtava ja ihana. Myskikurpitsa. Huge and fabulous, a butternut squash.Kattauksessa voisi olla toivomisen varaa, mutta taivas pistää parastaan. The setting of the table could be more elegant, but look at the sky!
En resumen: Nada de montes, nada de caminatas. O sí, pero solo de un cuarto al otro.
Kurzgesagt: Keine Wanderungen, oder schon, von einem Zimmer zu das andere.
