Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.
Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.
Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?
Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.
Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.
Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta. This foto is now the background picture of my phone.Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way. Tämä on jäätikkökaivo. This is a so called moulin. Kalassa. Fishing.Polku kulkee tästä. This is the path. Tyypit tauolla. Some guys havin a snack.Polku on nirhattu kallion kylkeen. The path has been carved on the side of the rock.Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia. The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa. The path goes normally on the dam, which was now repaired.Legendaarinen Grimselin Hospiz. Legendary Grimsel Hospiz. Maan uumenissa on kristalleja. Deep in the ground there are crystals.Rakennustöitä. Constructionsite.Karussa maisemassa värit korostuu. In this bare nature the colors seem even more intense.Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa. This means, we got some bilberrypie.Mun lepohetki. My siestamoment.Vuorilla sapuska on melko tömäkkää. In the mountains the food is pretty heavy.
En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.
Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.
Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.
Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.
Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.
Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä. The traffic was light, just a couple cows on the road.Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.
Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.
Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.Eväs. Snack.
Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.
Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!
Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)
Alppikrookuksia. Alpine Crocus.Puu kivellä. A tree on a stone.Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta. A bit higher there are still some thicker snowlayers.
Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.
Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.
Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.
Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.
Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella. Crocus, like white pearls on the grass.Fälenseellä ei vielä laineet loisku. In Fälensee there are no waves yet. Toivo silti jäiden lähdöstä. Still some hope, that the ice might melt someday.Patikkaretkue. Hikingpals.Huippu huipun takana. A peak behind the peak.Twinpeak?!
Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.
Uusia sammakkosukupolvia tulossa. New generation of frogs coming up.Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo
Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.
Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.
Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.
Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.
En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.
Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!
Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.
Tähän asti on mennyt ihmisten välttelyn suhteen todella hyvin. Olen onnistunut valitsemaan lähes täydellisiä retkipaikkoja, joten kerrankos sitä sitten erehtyy.
Lauantai on yleensä se parempi päivä viikonlopusta. Osa väestöstä juoksentelee kaupungilla, toreilla ja turuilla, joten luonnossa on tilaa. Sunnuntaina tiet täyttyvät varsinkin iltaa kohti, kun kaikki, sekä päiväreissulaiset että viikonlopun viettäjät palaavat kotiin.
Wildhaus on itä-Sveitsissä, lähellä ja kivaa seutua. Ja viime lauantaina tosi kaunista – sekä ihan hirveää.
Samaan paikkaan oli ilmeisesti päättänyt lähteä koko Zürichin kantoni, ajattelin. Myöhemmin selvisi, että sen lisäksi myös kaikki saksalaiset. Sveitsi vetää, kun naapureilla on paikat kiinni.
Kotoa lähdettiin sumussa. The morning started foggy.Aurinko on löytynyt. We found the sun.Autojen rivi on kuin helminauha. It´s not a pearl string, but parked cars. Tämmöinen patikkapolku hissille. Hiking towardsthe lifts.Jo aika lähellä hissiä. Pretty promising, lift nearby.
Lähdettiin matkaan suht ajoissa, joka oli lopulta liian myöhään, koska ensimmäinen, toinen ja kolmas parkkipaikka olivat täynnä. Neljä avutonta liikenteenohjaajaa seisoskeli ja katseli virtaa. Juu, ajakaa vain pitemmälle. Minne? Laakson päähän? Mieluiten Itävaltaan? Hornankuuseen?
Kulkupelille löytyi lokonen äärimmäisestä rivistä. Ne ressukat, jotka tulivat perässä, joutuivat peruuttamaan takaisin jonossa ja pysäköimään kenties seuraavaan kylään – tai kyllästyivät ja lähtivät kotiin.
Patikointi alkoi siis jo laaksosta. Tallasin autojonon vieressä jäistä tietä, koska pelto upotti polveen. Vasta puolisen kilometriä myöhemmin hoksasin, että autojonon ja parkissa olevien toiselta puolen löytyi talvikävelytie. Kuvittelin sen olevan hiihtäjille, luistelijoille siis, ja kaiken ärtymyksen sivussa kärsin tajuttomista tunnontuskista tuhotessani latua kenkä upoksissa.
Köysiradan lippujonossa helpotti hieman. Vain muutama edessä ja minuuteissa istuttiin hississä menossa ylöspäin.
Ylhällä avautui hulabaloo, joka juhli endemiaa pandemian sijaan. Maskeja ei käyttänyt kukaan – paitsi rinneravintolan vessassa – ja surpussa höngittiin minne sattuu.
Patikkapolulla sydämellinen vastaanotto. Heartwarming hikingpath.Kannatti sittenkin hikoilla parkkijonossa. It might have been worth while sweating in the parking line.
Katsoin kelloa huolestuneena, koska patikkareitti oli arvioitu paussitta neljäksi tunniksi. Enää ei ollut aikaa näin pitkään. Urheilukello kai aavisti jo valmiiksi hermostuneen tilan ja ryppyili. Tai sitten vain täpinöissäni ja tajuttomassa auringossa painelin liian nopeasti, hitaasti, pyyhkäisin väärin, huidoin ja sohin ja kulutin seuraavat kallisarvoiset minuutit yleissähläämiseen.
Reitin pää oli siis kateissa sekä ruudulla, että käytännössä. Jo aiemmin olen huomannut, että näillä seuduilla kyltteihin panostetaan mahdollisimman vähän. Että kyllä ne löytää, jos haluaa. Ihmismassassa ei näkynyt mitään osviittaa kävelyreittiin, mutta pari kävelijää tuli yhdeltä suunnalta, joten sinne. Siis väärään suuntaan. Paluu takaisin.
Pienen pieni Winterwanderwege – viitta löytyi köysiratajonon ja muiden massojen massojen takaa. Samalla kun vierestä suihkasi T-hississä mukavasti matkaavia laskettelijoita, me tallaajat hikoilimme ylämäessä pöperöisessä lumessa.
Pullo tyhjäksi heti alussa. The bottoms up already in the beginning.Varjoa ja aurinkoa. Shadow and sun.
Muutama sata metriä eteenpäin stressi oli mennyttä, pulssi nakutti tiukasti muuten vain, sellaisella terveellä tavalla. Metsässä käveli pari muuta, lumi kimmelsi, aurinko lämmitti kasvoja ja alhaalla lelluva sumu näytti täältä käsin pumpulikerrokselta.
Kellon GPX:ät olivat ihan pielessä, mutta matkalta löytyi pari selventävää karttaa. Reitin suoran osuuden jälkeen edessä oli ikäänkuin kolme erillistä silmukkaa tai rengasta ja päätettiin koukata ensin vasemmalta, tullessa oikealta. Viimeisen paikkeilla oli selvää, ettei päivää enää riittänyt kahden tunnin lisäsilmukkaan. Hiukan otti aivoon, sillä paljon ei puuttunut, mutta viimeiseen hissiin oli ehdittävä ja sapuskapaussikin pidettävä.
Pikkuruisia lumivyöryjä. Small avalaches. Ylös ja alas. Up and down.Lumikenkäilijöitä liikkeellä. Snowshoers on the way.Tässä on pätsi. Ei tuulta, kovasti aurinkoa. A lot sun, no wind.Toisen puolen huippuset. The peaks on the other side.
Kiivettiin korkeimmalle kohdalle ja vetäistiin jumppamatto pyrstön alle, ihan vain polun reunaan, koska sivussa upotti. Edessä oli särmäinen vuori, aurinko porotti päin pärstää, joten mikäpä tässä. “En tiedä pitäisikö sanoa, mutta tuolla edessä rakennusten luona on ihana penkki” tiedotti ohikulkeva neropatti. Siis ei pelkästään istumapaikka, vaan myös wunderschön.
Natustin viimeiset patikoitsijan piparkakut, jalan muotoiset, luonnollisesti. Täällä vallitsi rauha. Ja oikeastaan reitti oli yksi parhaista. Tarpeeksi pituuttakin, jos siis olisi ollut aikaa.
Alppitila lumen ympäröimänä. An alpine farmhouse surrounded by snow.Ihanteellista. Idyllic.Leiri seuraavalle nyppylälle. On the left is our snackspot. Minä ja karmea nälkä. Me, very hungry.Patikkapiparit. Hikers cookies.
Paluumatkalla reitti oli varjoisa ja sinisessä tuli viileä. Hissien luona lähenevä ilta näkyi seudun rauhoittumisena. Päätettiin napata lähtiäisiksi kioskikuppilasta kahvit. Ihmisenä olen selvästikin huonoa materiaalia; en opi kokemastani. Vuoden toinen kahvi kodin ulkopuolella ja linja jatkuu pulverina. En sanoisi, että se oli pahaa, mutta ehdottoman mitätöntä. Ensi kerralla ne omat sumpit mukaan.
Laaksossa autojen helminauha oli alkanut liikkua. Costaricalainen kovapää päätti mennä sieltä, missä on tilaa eli pellon poikki. Kilometri umpihangessa polvea myöten on omiaan tiristämään loputkin mehut ihmisestä.
Takaisin varjossa. Back in the shadow.Säntishän se siellä. That´s Säntis.Huono kahvi nro 2. This years 2. bad coffee.Laskettelijatkin menossa kohti laaksoa. The skiers also going towards the valley.Hissillä alas. Down with the lift.Kuu Wildhausin yllä. The moon over Wildhaus.
Kintut pääsivät lepoasentoon välittömästi, eikä autosta tarvinnut liikahtaa minnekään ylimääräistä tuntia myöten. Mateleva ruuhka nimittäin alkoi parkkipaikalta ja jatkui seuraavat 30 kilometriä. Jottei olisi niin ottanut päähän, järjesti luonto upean auringonlaskun. Shown loppuhuipennuksena sujahdimme pilkkopimeässä paksuun sumukerrokseen.
Seuraavakin päivä oli vuorilla täydellinen. Annoin olla. Juoksin kotiseudulla kevyesti lumettomilla, mutta kauniin huurteisilla metsäteillä puron vartta, enkä todellakaan tuntenut sen kummempaa retkitarvetta. Hyvin harvinaista, joten kirjattakoon se muistiin.
Ajetaan kohti auringonlaskua. Ja sumua. Driving towards sunset. And the fog.
En resumen: Creí que eramos yo y el cantón Zurich completo en las montañas de Wildhaus, pero en total por ahí andaba además todo Alemania.
Kurzgesagt: Ich dachte alle aus Kanton Zürich waren in Wildhaus am Samstag, aber zum Schluss war da auch das ganze Deutschland.
Tänään Sveitsissä herättiin koko maassa pakkaslukemiin tai no, jossain taisi olla lähellä nollaa, mutta kuitenkin. Itäisessä osassa oli miinusasteita melkein 30. Tuntuu käsittämättömältä, että viikko sitten Zürichiin tupsahti välikevät aurinkoineen, lämpöineen ja kukkineen.
Tietenkin siitä nautittiin, mutta silti. Tuli olo, että ei, haluan talven. Zürichin ympäristössä lähes kaikki talvipatikkapolut olivat palanneet takaisin kesämuottiin, siis lumettomiksi, mutta en silti olisi jaksanut matkustaa päiväreissua varten kovin kauas tai ylös.
Lumirajan piti pyyhkiä jossain parin kilometrin korkeudessa, silti Zürichinjärvestä seuraavan, Walenseen yläpuolella 1200 m:stä löytyi auki oleva talvipatikkareitti. Ei lumivyöryvaaraa tai muita häiritseviä tekijöitä. Vain märkä, huomautettiin sivustolla.
Alhaalta katsottuna tilanne ei näyttänyt kovin talviselta. Yhtä vihreää seepraa koko vuoristo. Jalkaan vetäisin kesäkakauden vaelluskengät, koska epäilin varpaille tulevan joka tapauksessa hikiset olosuhteet.
Ylös Arvenbüeliin asti oli puhdasta asvalttia, parkkipaikalla tilaa ja rinteessä laskettelijoita, joten kaikki hyvin. Patikkareitti ei ole kovin pitkä ja eestaas-polku, mutta kelpaa sunnuntain hikilenkiksi.
Lunta oli alun keväisen osuuden jälkeen enemmän kuin olin odottanut, edessä valkoista polkua ylös asti. Pöperöistä kylläkin ja reitti oli pudotettu ylärinteeltä siihen, missä edellisvuonna kulkivat vain lumikenkäilijät. Sääoloista johtuen, sillä ylempänä oli suurelta osin vihreää.
Kohti Vorher Höhin huippua kuljettiin teepaidoissa, välikerroksen hihat ylhäällä, punakoina ja hikisinä. Alaspäin tulevat näyttivät palaavan naparetkeltä, huivit tiukasti kaulan ympärillä, pipot, huput, aurinkolasit, kaikki paikoillaan. Me vasta liikkeelle lähteneet, viattomat, emme tienneet ylhäällä puhaltavasta puhurista. Myöhemmin etsin mainintoja Föhn-myrskystä tai muusta tiukasta tuulesta, enkä löytänyt mitään. Silti laella oli seisottava jalat harallaan ja puhelimesta pidettävä kiinni kaikin sormin (siksi yksi myös kuvassa), jottei olisi päädytty alas laaksoon lento-oravan lailla.
Onneksi eväspaussille oli lato ja sen edessä puolittainen kieppi, jonne sujahtaa tyyneen ruokailemaan. Vieressä oli myös penkki linnunpöntöllä, mutta istumaosio oli kärsinyt talvesta.
Aurinko otti ja meni pilveen ja istuessa tuli kylmä kaiken hikoilun jälkeen. Alpin latokuppilasta olisi varmaan saanut kahvia, jota kaipasin, sillä termari jäi täyttämättä ennen lähtöä (äkkipäätös, näets). Silti tuuliset olosuhteet pakottivat paluureitille.
Alamäessä nähtiin erilaisia selviytymistyylejä, yksi veti sivuttain tampaten, toinen töpötteli, kunnes liukui ja oli levitä, otti pari suurta vauhtiaskelta ja joutui juoksemaan loput, kiljuntaa, oho-hups-tilanteita, voimakasta sivuhorjuntaa ja annas-kun-autan-tarjouksia. Itse jouduin turvautumaan uuteen oikea-jalka-johtaa-polvi-koukussa-systeemiin ja vasen oli sivuttain jarruna. Tasapaino pysyi loistavasti, mutta vastaantulija huusi, että hän kyllä väistää polulta hypäten, jos vauhti kasvaa liikaa.
Kahvia saatiin ihan lopussa rinteessä lumirajalla jököttävästä vaunusta. Ei ehkä esteettisin paikka, litslätsmärkää, mutta katseen voi luoda vuoristoon. Itse sumppi oli pahinta ikinä, pikakahvia pulverista ja suolaiset 4 frangia. Mutta lämmintä. Ja seuraavalle lähdölle tulee taatusti mukaan oma termari.
Pilvistä voi aavistaa, että ylhäällä kävi puhuri. The clouds look like there could be some heavy wind.Seepramaisema ei lupaa lumisia olosuhteita. Zebra-hill look doesn´t really promise a real winterhike.Hissi toimii, samoin rinneravintola. The lift is working, as well as the sloperestaurant.Ketä lienevät Figaro, Boy ja Protz? Ehkä täällä kesällä laiduntavat lehmät? So, who are Figaro, Boy and Protz? The cows who pasture here in summer?Lämpö on puhaltanut ylempänä. Warm weather has melted the snow in upper hillside.Ihan hyväksyttävät talviolosuhteet. Pretty good winterconditions.Hei mutta tuollahan on elämää! There´s something happening up there!Reitti vaikuttaa tasaiselta, pelkkää hämäystä. The route looks flat, it´s not.Tästä suunnasta Säntis vaikuttaa pieneltä ja viattomalta. From here Säntis doesn´t look so intimidating.Churfirsten ja lumikökkeröt. Churfirsten and the snowformations.Hänkin yrittää kestää pystyssä tuulessa. He also tries to stand straight in the wind.Ihan ollaan tuulitukkia. Almost gone with the wind.Lounas näkymällä. Metallinen viittapylväs heiluu uhkaavasti tuulessa. Lunch with a view. The metall signpole wings terribly in the wind.Pakko pistää pää pakettiin, hetkisen kuluttua lisään pipon. Gotta hide the head and after a while, need also a beanie.Paluu puolipilvisessä ilta-auringossa. Back in partly sunny evening. Lopussa seisoo (paha) kahvi. Ja suklaa. In the end there´s (bad) coffee.And chocolate.
En resumen: De pronto vino casi la primavera y la nieve se derritió hasta en los montes cercanos. Pero en Arvenbüel pudimos hacer un caminito en la nieve en condiciones bastante invernales. Buena vuelta, café horroroso.
Kurzgesagt: Wir hatten plötzlich fast Frühling und der Schnee ist in den nahen Bergen verschwunden. Aber in Arvebüel konnten wir doch eine Winterwanderung machen. Ein schöner Rundgang, mit schrecklichem Kaffee.
Täällä taas! Pidin joulun jälkeen vapaata, kuvittelin tarvitsevani ainakin kerran vuodessa ihan puhtaan lomaviikon. Muutamassa päivässä tuli selväksi, että päinvastoin kuin olen aina luullut, kykenin sittenkin tylsistymään. Välipäiville ei ollut kahvilakahvitteluja, elokuvia elokuvatettereissa tai museoissa luuhaamista ja säät pitivät huolen, ettei päiväretkille Zürichin ympäristön vuoristoon ollut oikein myöskään menoa (sadetta, tulvia ja lumivyöryjä). Joten lähdin ulkoiluttamaan uutta urheilukelloa kaupungissa.
Tarkoitus oli kokeilla navigointi-ominaisuutta kotipusikoissa, mutta mieluusti vierailla poluilla. Löysin uuden pätkän yhdistettynä tuttuun ja lähdin kiertämään Witikonin kaupunginosaa metsiä myöten.
Leppeässä ilmassa tuoksui kevät, linnut kantoivat oksia nokissaan ja kaunokaiset, Bellis Perennis, avasivat terälehtensä nurmikoilla loistaen pieninä valkoisina pilkkuina. Ei siis ihan tavallinen joulu-tammikuu. Kadulla ohi sujahti lapsia skeittilautoineen – sortseissa.
Metsässä joen varrella oltiin kanjonissa ja varjossa, viileämmässä ja talvitakkien osastossa. Paitsi me juoksevat, meillä kerrokset kuoriutuivat kilometrien myötä.
Elefanttipurolla laitoin navigoinnin päälle ja kello tuntui entiseen verrattuna älykkäältä ja helpolta. Kunnes suuntaa näyttävä nuoli yhtäkkiä halusikin viedä takaisinpäin. Vika ei ollut ymmärryksessä tai kellossa, vaan reitin gpx-tiedoissa.
Reitti ei lopulta vienyt purossa seisovan elefantin ohi, mutta polun varrella seisova puusta veistetty pää kärsällä kertoi, että paikka oli oikea. Viime päivien puhuri oli kaatanut puita ja aurinko oli jossain kaukana ylhäällä. En ollut muutenkaan ajatellut ottaa kuvia, kunhan pistin juosten, sillä kovin esteettinen ei lumeton, risuinen ja lehdistä muhjuuntunut polku ollut.
Witikonissa reitti vei sen vanhalle kirkolle, jossa entinen naapurimme vihittiin 1900-luvun puolivälissä, luulen muistavani. Kukkula näkyy vanhojen talojen reunustamana tuli mistä suunnasta tahansa ja sen ohi on ajettu taatusti tuhat kertaa, silti vanha osa on jäänyt käymättä.
Kirkon muurilla istui porukkaa nauttimassa auringosta, katselemassa maisemia ja yksi vanhempi pariskunta setvimässä kiivaasti suhdettaan. Portin kyltissä tosin vedottiin rauhalliseen käytökseen kirkkomaan läheisyydessä.
Kontrasti kanjonin varjoisaan lähes sokaisi; miten en ollut tajunnut, että näin läheltä kotia näkyvät Alpit aivan älyttömän upeasti? Zürichinjärven yllä leijui usvaa, mutta lumihuippuja ei peittänyt mikään.
Kukkulalta näkyi myös se, miten moderni piirittää vanhaa. Herttaiset Riegelhäuser eli ristikkotalot ovat jääneet vähemmistöksi ja kaupunki sekä valkoiset laatikkotalojen korttelit kuroneet niittyjä umpeen.
Vain piirun verran viistoon normireiteistä ja olo oli kuin lomalta palatessa. Kello näytti reilut 15 kilomeriä ja 68 tuntia palautumista. Edellinen pitänee paikkansa, jälkimmäinen tuskin. Mutta meillä molemmilla on opettelemista, kellolla ja minulla. Tämän tutustumissession jälkeen olemme valmiita vuoristoon ja tuntemattomille reiteille.
Jokikanjonissa ollaan auringon ulottumattomissa. The sun doesn´t reach the canyon at this time of the day. Pahka poikineen. Ja patikkakyltistä näkee, että olemme Zürichissä. Burl with the family. The hiking sign tells we are in Zurich. Ristikkotalon oven edessä roikkuu vielä misteli. The timber framed house has still a misteltoe hangin in front of the door.Kirkon muurilla istuu porukkaa ihastelemassa maisemia. The wall is a perfect place to look at the view.Alpithan ne siellä! The Alps, indeed!Kun päätä käänsi kohti Zürichiä, muuttui maisema usvaisemmaksi. When you turn your head towards Zurich, the view gets misty.Witikonin uutta ja vanhaa asutusta. New and old settlement in Witikon.Turvallisesti kotikukkulalla. Back on the hometown hill.
En resumen: El tiempo está semi loco y las condiciones en las montañas cercanas malas, así que fui a probar la navegación con mi reloj de deporte nuevo en los bosques de Zurich. Después del cañon en la sombra subimos a la igelicia de Witikon y que increibles eran el sol y los Alpes! Y creo que ahora ya estoy lista para subir a las montañas con este aparato, que me ayuda a navegar hacia los nuevos destinos.
Kurzgesagt: Das Wetter spielt verrückt und deswegen habe ich meine neue Sportuhr in den Wälder von Zürich probiert. Nach dem Schatten im Tobel sind wir auf dem Kirchhügel in Witikon gestiegen und was für ein Kontrast! Wunderschöne Aussicht zu den Alpen und Sonne. -Und jetzt bin ich bereit in den Bergen zu wandern mit den Apparat, der mir zu den neuen Wegen navigieren hilft.
Syksyllä täytyy olla tikkana säiden kanssa, jos haluaa aurinkoon. Sitä luulee, että tätä tämä nyt on, yhtä harmautta, sumua ja pilveä. Odottelee taivaan repeämistä. Vetää verhot kiinni ja paketoituu peittoon.
Sääihmiset huutelivat kuitenkin, että nyt liikkeelle, upeat olosuhteet, kauas näkyy valtavan hyvin, hopihopi vuorille.
Mikä ihana tunne, kun hissin noustessa hiljaisessa pilvessä harmaille kasvoille alkoi pikkuhiljaa loistaa aurinko. Se lämmön kontrasti, kylmä koppi, yhä reilusti lämmittävät säteet.
Harmaan hutun jälkeen aurinkoa. Sun after the gray cotton wool.Churfirstenin huiput toisella puolen. The peaks of Churfirstenon the other side.
Jonkinlainen syyslaiskotus ja varmaankin monet tekemiset rästissä pistivät lähtemään vain lähelle. Ei mitään pitkää matkantekoa, ajatuksena vain nousta vielä tänä vuonna kävellen yli 2000 metriin, sillä hyvin pian olisi jo talviset olosuhteet.
Maschgenkammin asemalla kuhisi lapsiperheitä, kaikenlaisia porukoita, auringonnälkäisiä. Kiersimme lämmön puolelle. En ollut edes miettinyt retkeä kovin tarkkaan, kunhan ylhäällä ja jonnekin. Levitin asemalta mukaan tarttuneen kartan ja näytin, että mitä jos tuonne ja sitten tänne.
Patikan alku: Maschengamm. Start of the hike: MaschgenkammEnsimmäinen tauko: Leist. First break: Leist. Maailma on pilvimerta. The world is a cotton wool sea.
Seitsemän huipun patikka oli ollut mielessä joku aika sitten, mutta laskin tunteja ja päivää, hetkeä, jolloin oltaisiin varjossa, koska aurinko menisi vuoren taa. Oli liian kylmä olla rinteessä enää niihin aikoihin, joten päädyttiin kolmeen huippuun. Neljännen olisi saanut heti lähtiessä ylitettyä, mutta otettiin rauhallisesti, sightseeingin kannalta ja nautiskellen.
Leistille noustiin 2222 metriin. Aika hyvä ja tasainen lukema hymisin. Churfirstenin huiput pistivät pilvimassasta esiin kuin lohikäärmeen selkä. Polku nousi mukavasti, mudassa olin liukua takaperin. Paikoittain maa oli niin jäässä, ettei edes sauvaa tarrannut kiinni.
Terävämpiä pikkuhuippuja. Sharp small peaks.Gulmenin huippu näyttää liukkaalta ja missä polku? The peak of Gulmen seems slippery and whatabout the path?Kuvatodiste, että Rainissaltsin huipulla olin vielä hengissä. A document to show, I was at the Rainissalts peak still alive.
Jo melkein ylhäällä tuli toppi. Kaarteessa polku oli kapea, pudotus tietenkin vieressä ja edessä ehkä metrin pätkä jäistä, alaspäin viettävää parinkymmenen sentin polkua. Puntaroin, että minne saan sauvat, kuinka jarrutan, jos kenkä lipeää. Hikoilinkin hiukkasen ja myöhemmin huomasin purreeni huulen rikki. Takaa kuului ranskaksi ohjetta (koska me puhuimme espanjaa). Aldo kertoi jälkeenpäin, että mies kehotti kävelemään kuin kotona. Juupa juu, kotona olisin jo varmaan lentänyt selälleni, iskenyt kallon maahan ja makaisin tajuttomana reippaan askellukseni takia.
Alppivaarin manööveri oli sitä luokkaa, että nyt epäilen selässä lepatelleen siivet. Hän ohitti ensin Aldon ja tuli taakseni. Kerroin, että kenkäni eivät ihan satavarmasti pidä tuossa ja vaari naurahti, kyllä ne pitää. Painauduin seinämää vasten ja hän sauvoineen muineen, lyhyine jalkoineen, koukkasi rotkon kautta ohitseni ja hyppelehti huonon kohdan yli.
Kirkassilmäinen alppimenninkäinen ojensi kätensä ja minä tartuin. Uskoin ja astuin.
Nyt ajateltuna voin visualisoida monta tilannetta, kuten esim. että olisin horjahtanut vaarin mukaan vetäen. Sain vain pienen henkisen köyden ja selvisin ihan hyvin.
Se on se jää, johon suomalainen suhtautuu hyvin kunnioittavasti. Varsinkin kaltevilla pinnoilla. Tavallisena kuivana kesäpäivänä tuskin olisin paikkaa edes sen kummemmin ihmetellyt.
Rainissaltsin huipulla henkilö, vasemmalla pieni piste. A person on Rainissalts, a dot left hand side. Gulmenilla on talvisemmat olosuhteet. Lumisissa kohdissa ei juuri kuvailtu. By Gulmen it gets wintery. No pictures of the snowy parts. Ylhäällä! Made it!
Mies jatkoi matkaa mahdottomalla vauhdilla, välillä mudassa liukastellen, silti tiukasti vetäen.
Huipulla puhaltelin hetken ihan vain maiseman takia. Nyt oli hetki keskittyä siihen. Maailma oli jaettu kahteen osaan, pilvien alapuolelle ja yläpuolelle.
Pieni saksalainen tyttö äitinsä ja isoäitinsä kanssa tuli iloisena letit heiluen ja totesi äidilleen: “Enhän ole kirjoillut kovinkaan paljon tähän mennessä?” Äiti siihen: “Et ainakaan ensimmäisen tunnin aikana”. Seuraavalla huipulla isoäiti oli varmaankin se, joka oli päästänyt ärräpäitä suustaan. Hän levisi maahan istumaan jalat harallaan uupumuksesta. “Sinä saat levätä, me jatketaan matkaa!” totesi tyttö.
Joka suunnassa upeita vuoria. To all directions great mountain views.Tästä sitten hoipakkaa alas. And downhill we go!Syksyn ensimmäinen lumipallo. Ja katse silti vuoristossa. First snowball and still just concentrating in the mountains.
Toinen huippu oli lähinnä tasanko ja valmistelua seuraavaan. Pohdimme mitä siitäkin tulisi, sillä jyrkkä rinne oli valkoinen, eikä polkua missään. Päätettiin mennä katsomaan. Otin kuvan dokumentiksi – tänne asti olen päässyt, jatkosta ei ole tietoa.
Huipun juurella vastaantulijat vakuuttivat, että hyvä on nousta. Polku olikin lumeton, mutta paikoittain jalan alla oli jäätä ja sen alla mutaa, niin oudolta kuin se vaikuttaakin.
Tuolta ylhäältä tultiin tiukasti jarrutellen. Näyttää mukavammalta tältä puolelta. Gulmen doesn´t seem that bad from this side.SächerseeliLampi. A pond.Polkua. The path.
Huiput ovat pieniä, mutta oltiin sen verran ylhäällä, että vuoristomaisemia on joka suuntaan. Gulmenilla hikiset patikoitsijat näyttivät iloisen tyytyväisiltä, pyörivät ympäri kameroineen; älyttömän kaunista.
Housut sain rapaan polveen asti ja Aldon mukaan kangas on hiutunut jo vaarallisesti kankun kohdalta (tämä on pistettävä muistiin seuraavaa keikkaa ajatellen). Kengissä oli vielä kotonakin parin sentin kuiva mutakerros.
Tästä eteenpäin mentiin vain alaspäin, Gulmenin heinäistä rinnettä jarrutellen. Koukkasimme matkalla pienen järven kautta, joka oli tuttu ennestään ja sieltä takaisin kohti lähtöpistettä. Paitsi että pilvikerros oli painunut alemmas ja skippasimme hissin, jatkoimme vuoristopolkua vielä alemmas.
Vuoristohotelli Seebenalp. Mountain hotel Seebenalp.Vähän vähemmän pilviä, mutta silti. A bit less clouds, but still.
Tuuli puhalsi todella kylmästi, käsissä ei ollut tuntoa, mutta en jaksanut kaivaa hanskoja repusta. Pienet lammikot olivat jäässä, kasvustoa peitti huurekerros. Ilmassa tuoksui tuleva talvi.
Rompsoteltiin mäkeä alas kilometrin verran, sinne missä pilvet velloivat rinnettä kohti, peittivät yhtäkkiä näkymän ja virtasivat taas toisaalle.
Niin ja kuinkas ovat olosuhteet nyt? Voit käydä katsomassa live-kamerasta näkymiä – valkoista on!
Lehdet huurteessa aurinkoisen päivän jälkeenkin. The leaves are frozen even after a sunny day. Syksyn värejä. Fallcolours.
Olen viipottanut viime aikoina kuin Peukaloinen seitsemän peninkulman saappaissa kuvailemassa maisemia, keskellä Sveitsiä, idässä ja lännempänäkin. Appenzellin söpössä pikkukaupungissa vai kyläkö virallisesti lie, tein ehkä ennätyksen. Videomatsku on mainota, mutta valokuvat huonoimpia ikinä. Saappaat ruopivat kärsimättöminä maata. Piti jo päästä nousemaan rinnettä ylös, ettei päivä mene ohi.
Appenzellin söpöjä talosia. Cute houses in AppenzellMelkein linna. Well, this is almost a castle.Luonnon muovaama penkki. A natural bench.
Alpsteinissa ilmeni, että pari muutakin ihmistä oli keksinyt lähteä samaan paikkaan. Ikinä en ole nähnyt vastaavaa vyöryä, edes näillä seuduin. Ebenalpin köysirata-asemalla oli silti lyhyehkö jono, mitä on paikallislehdissä valiteltu. Ihmiset ovat kuulemma sulkutilassa treenanneet enemmän kuin tavallisesti ja nyt pinkovat rinteitä ylös jalan. Hissin on kuljettava säännöllisesti, jotta hommassa olisi järkeä, mutta ilman kunnon tienestejä varat eivät riitä ylläpitoon.
Energinen vasikka. A calf with a lot energy.Tunnetun huipun takaa ilmestyy toinen, Säntis. Behind the known summit appears another one, Säntis.Hämähäkin installaatio. An installation made by a spider.
Metsäpolun yläpäässä, aukean avautuessa, oli kohta, jonka olin miettinyt Reppu ja reitti -kirjan taustaksi. Siinä sitten räpsimään, ihan muina patikoitsijoina. Kivi oli rypelöinen, kirja vinossa, mutta niihän se on, luonto määrää, minä sovellan.
Polun varrelta saatiin alppitilan juustopöydältä vakuuttavat maistiaiset ja reppuun tuli mukaan lisäpainoa. Paussilla viistettiin kunnon siivut – aivan liian nössöä meille voimakkaan juuston ystäville. Eikä edes yhtä hyvää kuin viipale, jonka saimme maistettavaksi.
Kirja osaa poseerata. The book knows how to pose.Pikkuinen alppitila. A small alpinefarm.
Kurvissa, jossa järvi alkaa kumottaa, oli seuraava hetki unohtaa kaikki epämukavuus ja kiusautuneisuus, olla piittaamatta muiden patikoitsijoiden uteliaista katseista. Kyllä, tässä poseeraan tekeleeni kera ja teillekin, hyvät ohikulkijat, voin myydä opuksen, eniten tarjoavalle! Muistutin Aldolle, että myös oikea jalkani saa olla mukana kuvissa. Jostain syystä se tuppaa puuttuumaan.
Tämähän siis oli oma ideani, joten pientä yritystä poseeraukseen!. Well, it was my idea to take these pictures, so, let´s tryto pose.
Orasteleva syksy näkyi varjoissa. Hikinen olo vaihtui värinäksi heti kun ei ollut aurinkoa. Rannalla mentiin pieneen lämpimään läikkään; eväät esiin ja paljon vettä. Pullossa oli enää liru. Entä toinen pullo?! Olin ehkä jättänyt sen repun viereen kirjan kuvauspaikalla tai jättänyt autoon. Ei, ihan varmasti join siitä putouksen luona. Muistan kuinka korkki napsahti auki. Tässä toisessa pullossa on kierrekorkki.
Ei jaksa lähteä ylämäkeen yhden pullon takia. Vai pitäisikö? Onhan ne kalliita. Ja sitäpaitsi lainapullo. Ääh, en kyllä kävele takaisinpäin. No jos sittenkin.
Ei ollut pullo kiven vieressä, mutta meistä tuli alppijuustoa myyvälle naiselle ohjelmanumero, kun kuljimme kolmannen kerran ohi.
Taidekuva hevos-kliseineen. A artpicture with the horse-cliché.
Pikkuiselta tilalta klopotteli tyyppi hevosineen, ilman satulaa ja muita varusteita, kohti iltaan kääntyvää vuoristomaisemaa. Kaksikko jäi keskelle jorpakkoa seisoskelemaan ja oli niin esteettinen näky, että kamerat räpsyivät ihan vieressäkin. Hevonen turahteli ja tyyppi tutki puhelintaan tupakka suussa.
Jospa menis veteen. I might go to the lake…Ei, kääk, en ehkä sittenkään. Nope, maybe not.No, okei… Well, ok… Fischknusperli salaatin kera. Fischknusperli with salad.Varjot alkavat lähestyä. The shadows are coming.
Sen verran otti hermoille tämä ylimääräinen kierros, että lykkäsi pientä hikeä ja olin valmis järveen. Luulin. Veden ylettäessä puoliväliin pohjetta en tuntenut enää varpaita. Tosin en myöskään edellispäivältä kertynyttä lihasväsymystä. Tai ylipäätään yhtään mitään.
Pulahdus toi katsojia ympärille. Että hullut. Aika voitonriemuinen olo siinä vaiheessa, kun taas istuin turvallisesti rannalla auringossa. Eikä edes saunaa missään.
Vesi on kirkastakin kirkkaampaa. The water couldn´t be more transparent.Iltavalaistus on niin kaunis. The evening light is so beautiful.
Niin ja pullomysteerikin selkeytyi. Auton jalkatilassa puolittain penkin alla lojui litra lähes kuumaksi lämmennyttä vettä.
Ja myöhemmin enää vuoriston siluetti. And later, just a silhouette.
En resumen: Hice una vuelta de recoger material para un video y algunas tomas de mi libro. Cada vez en Alpstein me sorprende la luz y los colores.
Kurzgesagt: Eine runde in den Bergen um Aufnahmen zu machen. Jedesmal sind die Licht und die Farben eine wunderschöne Überraschung in Alpstein.
Kesä on ollut sellainen, että jos on halunnut tehdä jotain kuivalla kelillä, kiirettä on pitänyt. Churfirstenin sivustalla oli vielä sinistä taivasta; sen jälkeen alkoi kerätä taas pilviä.
Mutta, putouksille oli mentävä ja laskujeni mukaan olisimme ennen kello kuutta takaisin, siis hetkeä, jolloin taivas taas repeäisi.
Weisstannetalissa, Pizolin vuoren juurella, ei juuri turisteja liiku, muutama auto oli parkkeerattu joen sivustalle, siihen missä sanottiin, että “jokipartaalla oleskelu kielletty, pinta saattaa nousta nopeasti myös hyvällä kelillä”. Aldo epäili, että virta veisi kulkuneuvon, mutta siihen se silti jätettiin.
Churfirstenin huiput, aina yhtä upeat. Churfirsten, always incredible.
Kuvittelin, että poluilla olisi enemmänkin porukkaa, sillä Batöni on yksi Sveitsin monista ns. energiapaikoista. Sveitsiläiset ovat kaikessa jalat maassa -arjessa ja organisaatio-innokkuudessaan hyvinkin taipuvaisia esoteerisiin juttuihin, mitä en oikein tajua. Ehkä tasapainon vuoksi?
Matka ei ole kovinkaan pitkä, mutta nousee melko jyrkästi puolisen kilometriä. Kaatosade, joki ja putoukset pitivät huolta siitä, että ilma oli todella kosteaa; hikoilin kuin porsas ja täysin tropiikkifiiliksissä.
Polku on suht kiva kävellä, muutamaa parin metrin kohtaa lukuunottamatta, missä Lowan vaelluskenkä hävisi Merrelille 0-1. Lowat luistivat kosteassa mudassa ja myös pikkukivillä juuri siinä kapeassa ja viettävässä kohdassa. Tietenkin. Samaan tunki vielä isohko koira, jolle yritin nopeasti selittää, että kuule, tässä ei sittenkään ole paikkaa meille molemmille, mutta kiitos, että olet rotkon puolella. – Toivon tallaavani kengät vaihtokuntoon nopeasti; hermot ei kestä.
Maalaismaisemaa ennen metsää. Countryside feelings before the woods.Suojelua. The proteccion.Lumirajalla. The snowline.
Reitti ei ole mikään pikkusievä Heidi-idylli. Luonnon brutaali voima on näkyvissä joka paikassa. Vesivirrat ovat kuljettaneet kivikkoa paikasta toiseen, jyränneet uusia väyliä ja tuhonneet kasvustoa. Toisaalta, ei olla kovinkaan korkealla ja siellä missä vihertää, on todella rehevää. Ruoho ja puut olivat kuin Eedenistä ikään; vastakohtana murskeelle.
Täällä pitäisi näkyä vuorikauriita ja ties mitä otuksia, mutta ainut joka nähtiin samassa paikassa mennen tullen, oli saksanhirven puolikas. Ensin ajattelin gemssiä, mutta ne liikkuvat pikemminkin porukoissa ja väritys oli piirun verran toinen. Päätä se piti visusti kuusikossa ja heti kun kädessä oli kiikarit, livahti koko otus piiloon.
Näitä olen nähnyt aiemmin oransseina. I´ve seen orange ones of these before.Vastakohtia: vihreää ja kiveä. The contradictions: green and stone.Talven jämät. The rest of the Winter.
Juuri ennen laakson perukoille saapumista, ohitimme joen päällä yhä toista metriä paksuna lepäävän lumikerroksen. Lämpö oli pistänyt lohkot ratkeamaan; sisältä loisti puhtaanvalkoinen, lähes sinertävä valo.
Lohkareet lähempää. Snowblocks nearer.
Kaarevan laakson kolme putousta pääsee näkemään myös lähempää, jos uskaltaa lähteä hampparoimaan pitkin joenvarsikivikkoa. Kuivalla säällä mikä ettei, sateella en menisi. Kivikon keskellä on valtava kivi, jonka päällä nytkin oli meidän takana kävellyt, kahden koiran ja useamman ihmisen seurue. Tämä on se enerigapisteen huippukohta. Tyypit meditoivat silmät kiinni, kunnes koirat olivat sitä mieltä, että nyt pitäisi jo tapahtua jotain. Olivat jo juoksennelleet itsensä väsyksiin.
Me nousimme vielä riippusillan toiselta puolen kohoavaa polkua parisataa metriä ylöspäin, ajatuksissa, että sieltä avautuisi näkymä kolmannelle putoukselle. Löytyi kyllä penkki, jolla pidettiin paussi, mutta tie jatkui vain ja myöhemmin kartasta katsottuna olisi saatu kävellä tuntikausia tulematta yhtään mihinkään perille.
Joen tuomaa. Brought by the river.Rehevämpää jokivartta. Exuberant riveside.Ensimmäinen putous. Waterfall no 1.He ymmärtävät energiajuttuja. Those guys understand the energy stuff.Putous nro 2. Waterfall no2.
Siinä istuskellessa meidät ohitti vanhan metallimiehen näköinen heppu, kaljuuntuva ponnaripää. Mihin lähinnä kiinnitin huomiota olivat ne kengät. Nahkakengät. Mustat, luonnollisesti. Mahtoivat olla täynnä mutaa iltasella. Ja minä kun olin tyytymätön omiin vaelluskenkiini.
Silta ja 3. putous. The bridge and waterfall no.3Itse silta. The bridge itself.Riippusillan toisella puolen. On the other side of the hangingbridgeJos kiivettäis vielä vähän ylemmäs? Maybe a bit higher?
Alempana jokikivllä yritin kovasti päästä energiaan kiinni. Ainut mitä tunsin, oli jano ja pikemminkin energiapula. En ehkä ollut virittäytynyt oikealle taajuudelle. Aiemmin olisin kuvitellut olevani todella otollinen idealle, nykyisin olen kai realistisempi, etten sanoisi kyyninen. Silti olen sitä mieltä, että luonnosta löytyy energisoivia paikkoja, joissa rauha on aivan omanlaistaan, syvää ja liikkumatonta.
Hiljaista putousten vieressä ei todellakaan ollut; sen huomasimme paluumatkan alussa. Korvissa soi ja tuntui lähes helpottavalta palata polulle. Vuoren takaa läheltä kuului lepatus. Rega-pelastushelikopteri oli noukkinut loukkaantuneen mukaansa, niiltä paikkein missä jokea päällysti lumi.
Putous nro 3. Waterfall no.3Selvästi sydämellinen alue. Clearly a very heartfelt place.
Niillä paikkein alkoi myös ripotella vettä. Aldon askel nopeutui, tropiikin mies tietää, että cabeza de agua saattaa syntyä nopeasti. Puita, kiviä, on tulppana, joka yhtäkkiä vapautuu, vesimassa ryntää eteenpäin ja vie kaiken mennessä. Ei kylläkään tällä kertaa ja auto oli paikoillaan siellä minne se jätettiin.
Putousten veden pitäisi olla energisoivaa ja otettiin sitä pullollinen mukaan. Ihan vain varalta. Kai sitä voi pirskotella vaikka kasvoille. Kehottavat myös juomaan, mutta entä jos veteen on luikahtanut ikijäästä sulanut alppiameeba kivikaudelta?
Sisäinen skeptikkoni on selvästikin saanut voiton nuoruuden esoteerikosta.
Ei tunnu virtaukset. Not feeling it.Putous 2. Waterfall no.2
En resumen: Tres cataratas, un lugar de energía y naturaleza brutal. Qué más quiere?!(Cataratas Batöni se encuentran en Weisstannental.)
Kurzgesagt: Drei Wasserfälle, ein Kraftort und Natur brutal. Was braucht man mehr?! (Die Wasserfall Arena Batöni befindet sich in Weisstannetal).
Sveitsiläinen tietää miten mainostaa kotimaisuutta, ei mitään pientä, häveliästä merkkiä jossain sivussa, vaan lipun punavalkoinen peittää koko kannen. Laittelin eväsleipien väliin siis täkäläistä maustekurkkua, pirtsakan etikkaista, juustoa – Gruyère, kuinkas muuten – ja quorn-leikkelettä. Huiskin kassiin vähän mitä sattuu, sillä olihan meillä porkkanakakkua, jonka olin tehtaillut edellispäivänä. Laskin sen varaan. Että jos ei jaksa leivillä, niin ainakin jälkkärillä.
Päätin että nyt riitti talvi, vaihdan sesongin kevääseen. Vuorillahan vielä hiihdetään ja lasketellaan, mutta silti. Halusin katsomaan kevätkukkia ja kirmailemaan laitumelle.
Evästä kasaan. Some snack coming up.Seuraavana Sarnen. Next, Sarnen.Mukava talo. Vaikkakin moottoritien vieressä. Nice house, eventhough too near the motorway.
Sarnen ei ole mikään varsinaisesti vuoristoa, siis ollenkaan, mutta huippujen katveessa, matkalla solatietä kohti. Se riitti näin alkuvaiheessa. Ruoho vihersi, vuorilla loisti valkoinen, aurinkoa. Siinä ne tärkeimmät.
Yllätyksenä tuli se, että satuimme selvästikin pääsiäisfanien keskittymään. Kaupungin keskellä oli viitta parkkipaikalle munien etsijöille. Täällä olisi siis joku isompi häppeninki pääsiäissunnuntaina.
Ilmestys kalliossa. Madonna´s manifestation.Moni on löytänyt täältä apua. Many have gotten help from Maria.
Vinttasimme asemalta autotien yli maalaisemmille seuduille, jokivarren sivusta kohti Lourdesin luolalle, siis paikkaan, jossa Neitsyt Maria on ilmestynyt. Ylös vievät uudet portaat, jotka on rakennettu varmaankin aiemman kivivyöryn jälkeen, mutta myös hiekkatie, jota pitkin kulkee myös ristikulkue.
Madonnan muotoinen kuvio on kalliossa tunnistettavissa, mikä tuo paikalle pyhiinvaeltajia. Kärsimysten tiestä kertova polku jatkuu -yllätys yllätys- tiukasti nousevana. Matkalle on ripoteltu kertomuksen osasia, on ristejä, veistoksia, tekstejä.
Ei tämä silti mikään via dolorosa ole, ainakaan keväästä huumaantuneelle retkeläiselle. Rotkon vierellä kulkevan polun sivussa kukkii ainakin miljoona sinivuokkoa, alaspäin mennessä rinteitä peittävät valkovuokkomättäät.
Joo, joo, vuoria, mutta siis tää vihreä ruoho! Yeah, mountains, I know, but look at the green grass!
Matkalle osuu tai siis sen sivussa on Grosse Melchaa -joen ja samaa nimeä kantavan kanjonin ylle rakennettu puusilta. Sen väitetään olevan Euroopan korkeimmalla oleva katettu silta. Kuilu näyttää kiviseltä ja uhkaavan mustalta; pohjalle on sata metriä sillalta.
Me kaarramme kuitenkin toiseen suuntaan, kohti Pax Montanan, vuorten rauhan, hotellia. Sen terassi suuntaa laaksoon, jonka toisella puolen kimmeltää lumihuippu. Ei huono. Kiinni, tietenkin, kuten kaikki ravintolat, kahvilat ja muut. Flüelin kylään vie hotellilta pergolan, viiniköynnösten, kattama tie, jonka on tietenkin vielä vain pelkkä ranko, mutta kesällä varmaankin ihanan varjostava.
Alppitilallakin panostetaan sesonkikoristeluun. Even in an alpine farmthey invest to seasonal decoration.
Flüelissä kuhisi, mikä aiheutti pientä koronan luomaa vastareaktiota, teki mieli paeta hetimiten pöpelikköön. Kioskissa myytiin jätskiä, kahvia, rukousnauhoja ja kynttilöitä. Aldon mukaan tämä on katolisten Disneyland. Reitille osuu yllättävä määrä kirkkoja ja kappeleita ja tämä oli kai kaiken keskus. Kiipesimme kirkkokukkulalle katsomaan maisemia. Siinä vaiheessa ei vielä tajuttu, mutta olimme saapuneet kansallispyhimyksen, Veli Klausin kotikylään.
1400-luvulla kirkon lähellä olevassa talossa syntynyt Niklaus von Flüe oli jo matkalla muualle, kun hänelle tuli ilmestys ja hän päätti sittenkin jäädä näille seuduille, sillä olihan se merkki ylempää. Ja paikka vetää yhä, samasta syystä, yli 600 vuotta myöhemmin.
Jossain puskien alla on lisää kanjonia ja joki. Somewhere in the bushes there´s more canyon and a river.
Me, tästä kaikesta tietämättöminä, kävelimme lehmien tallaamaan rinteeseen. Aldon repusta löytyi luonnollisesti tyhjä uuden vuoden rakettipussi, joka halkaistiin kahtia ja sai toimia istuinalustana. Kuulemma hienostelin, kun en halunnut istua maahan. Siitä viis veisasin, laitoin vielä puseron ahterin alle, sillä vaikka aurinko poltti käsivarsia, rinne oli ollut yön varjossa ja oli kostean vilakka.
Mäkievästys oli vähän unohtunut. Sämpylät lähtivät rullaamaan kohti laaksoa, avautuivat ja tietenkin appeet levisivät pitkin ketoa ja voipuoli heitti voltin lantaiseen maastoon. Termarin kanssa olin varovaisempi, mutta kyssäkaali yritti karkuun sekin. Porkkanakakku ei selvinnyt reppumatkailusta yhtä hyvin kuin talven laskiaispullat. Kaavittiin kuorrutus eväslodjun reunoilta lusikoilla kaakkusen päälle. Hyvää se silti oli.
Pikkuisen matkaa maalaistietä. Shortly countryside road.Tämmöinen vuoristohotelli. Mountain hotel.Flüelin kylä ja kirkko näköpiirissä. The village and church of Flüeli in the sight.Kylän modernimpaa osaa. The modern part of Flüeli.Ei aikaa alkaa rakentaa kuvituksellisia asetelmia, hirvee nälkä. No time for nice arrangements, very hungry!
Alaspäin mennessä lähes harhauduimme väärille teille. Palasimme kiltisti ylämäkeä kivuten takaisin vuoristopolulle. Siitä kiitoksena meitä odotti risteyksessä niityn toisella puolen yhdistetty puinen penkki ja sen toisessa päässä lähde. Täällä on pyhiinvaeltajamyönteisyyttä, selvästikin. Pienen katoksen alla oli jopa kupit janoisille, sekä rohkaisevia sanoja pienen Veli Klausin patsaan kera.
Harhatie. The wrong path.Takaisin oikealla tiellä. Back on the right road.
Sachselsin kaupungin kirkon edustalla jaettiin ikivihreitä oksasia matkalaukusta. Sen verran aurinko oli ottanut kai päähän, että vasta hetkisen kulutta raksutti. Oli palmusunnuntai.
Takaisin Sarneniin vei kävelytie järven sivua. Kylän läpi oli tuupattu valtaisa putki, jonka ympärillä oli rautapalkeilla tuettu kaivanto, kävelytie vei sen ympäri. Rakenteilla oli systeemi tulvavesien säätelyksi.
Sarnen järven oikeassa päässä. Sarnen in the right end of the lake.Valkovuokkomätäs. Loads of spring flowers.Erilaisia pääsiäismunia. Different kind of eastereggs.
Sarnenin keskusaukion kirkon edustalta bongattiin vielä jättimäinen pääsiäismuna, toinen lähtiessä liikenneympyrästä. Reissun pajunkissat olivat ylikukkineita, mutta kyllä tämä palmusunnuntaiksi riitti. Ajellessa supatin vielä “Virvon varvon viisahasti, taputtelen taitavasti, lykkyä talolle tälle! Isännälle ihravatsa, emännälle perä leviä, tyttärelle punaiset posket ja pojalle puuhevonen!” Mietin myös, että runo kaipaisi vähän päivitystä 2000-luvulle. Punaiset posket kyllä tuli saatua; kevätaurinkoa.
Sarnenin rantabulevardia. The boulvard in Sarnen.Hyvää pääsiäistä, toivotetaan täälläkin. Happy Easter, they wish here too.Lieneekö tuo suklaasta? Is that full of chocolate?
En resumen: Una vuelta entre los montes, buscando rastros de la semana santa y pascua. Resultado: vimos el lugar donde apareció la Virgen Maria, el lugar donde nació el santo nacional suizo Hermano Klaus y un montón de decoraciones de pascua.
Kävi sitten niin, että ennen oranssinpunaisen ja keltaisen ruskan värittämiä kullanaurinkoisia päiviä lykkäsi talvella. Ne polut, joille olin menossa näinä päivinä ovat kiinni. Alppimajatalot pistivät lapun luukulle: nähdään kesällä.
Nyt sitten mutristelen otsaa ja murisen. Aika monessa kivassa paikassa tuli silti käytyä ja reppu heilahti selkään jo ennen virallisen patikkakauden aloitusta, sillä jos talvi tuli piiru verran liian aikaisin, samoin teki kesä.
Koska ollaan äänestysten luvatussa maassa, pistin perheen laittamaan kesän retket järjestykseen ja etsimään niistä kolme: paras, tylsin ja se loco, ja näistä jälkimmäisistä ei meillä ole ollut puutetta, tuurilla selvitettyjä patikoita tuntuu aina osuvan kohdalle.
Paras:Surettatal, Surettaseen ja Flüeseen
Valitan Zermatt ja Matterhorn – teillä ei ollut asiaa ykkössijalle. Sen sijaan itä-Sveitsi on näköjään kovassa huudossa, varsinkin Sufersin seutu. Hilja tykkäsi eniten Surettatalin retkestä, sillä metsä lupasi mustikkaa, matkalla oli jännitystä, upea kurkistus kalliolta vihertävään järveen ja lopussa mystinen maahisia kuhiseva lammikkoympäristö (ei ole todisteita, mutta vannon, että kohta oli erityinen.) ja sitten se lumoava Suretta-laakso, jota ympäröi lumihuiput ja läpi virtasi raikas joki. Myöhemmin kuulin, että näillä seuduin hiipparoi myös susia. Jaahas.
Surettatal
Aldo taas tykästyi Suretta-järvien alueeseen. Koska pääsi soutelemaan. Ja uimaan. Vuoristossa syntyneelle miehelle vesi on sittenkin tärkeä elementti.
Surettasee
Minä taas kallistuin Flüeseen puoleen. Ei hissejä, ei väkijoukkoja, ei kuppiloita. Vain kiveä, vuoria ja järviä. Tuulta, erämaafiilistä. Maailman ääri. Lähtöpiste viimeinen kylä laaksossa. Mahtavaa.
Flüeseen
Tylsin: Forstseeli
Kun katson kuvia Forstseeliltä Appenzellistä, se näyttää kutsuvalta ja ihanalta, mutta sittenkin. Kaikki olemme yhtä mieltä. Tämä oli tylsähkö patikka. Alkupätkä maaseudun tilojen läpi oli viehkeää, mutta nousu niittyjen poikki kulki sähkölinjojen alla, metsä oli joutavanpäiväistä, resuista ja noh, vain hikistä. Pienellä järvellä vallitsi väenpaljous, joka pakotti eteenpäin, seuraava pätkä oli kapea ja jyrkkä, toisella puolen pyyhki tuuli. Tämä jälkimmäinen osa oli mukavampi, kumpuilevia niittyjä, näkymät Säntisille ja muille Appenzellin vuorille, kukkaniittyjä, lehimiä ja vuohia. Mutta silti. Järven seutu oli pettymys.
Forstseeli
Patikka a lo loco: Surettatal
Hurjin, hulluin tai päättömin, täysin loco, oli myös Hiljan ykköseksi äänestämä Surettatal. Siitä olemme kaikki yksimielisiä. Alkupätkä oli leveää metsätietä, joka pieneni lopulta poluksi ja muuttui ylhäällä puolentoista kengän levyiseksi vuohen kulkureitiksi, jolla olin ongelmissa ja jouduin pitämään aluskasvillisuudesta tiukasti kiinni. Hiljasta se oli mahtavaa ja Aldo keskittyi katsomaan, että kaikki pysyvät polulla. Tämä oli kyllä mahdottomin polun pätkä ikinä, eikä edes kovin pitkä osuus. Mutta sen jälkeen, juuri kun pääsin jo hengähtämään, edessä oli lumivyöryesteet ja merkki maalattu sen runkoon. Polkua ei näkynyt missään. Yläpuolelta ei päässyt kulkemaan, joten roikuimme rakenteissa ja etenimme juuri telineen alapuolelta, kuin apinat konsanaan. Sitten tuli stoppi, eteenpäin ei päässyt niin millään. Oli palattava merkin luo. Pyörin laitteineni ja paperisine ohjeineni hetken – ja löysin seuraavan merkin visusti heinien alle piiloutuneena. Siitä nousi pienenpieni polku ylöspäin, niin ovelasti, ettei kukaan meistä sitä huomannut. Tällä polulla tuli koko kesälle riittävä adrenaliinipiikki. Mutta koko reitti oli yhtä yllätystä, siitä myös pisteet.
Surettatal
En resumen: Votamos por la mejor caminita del verano, pero cada uno tenía su favorita. La de Hilja: Surettatal, de Aldo: Surettaseen, la mia: Flüeseen. La más aburrida: Forstseeli. La más loca: Surettatal. Y tu favorita?
Kurzgesagt: Wir haben über die beste Wanderung des Sommers abgestimmt, aber es gab keine klare Nummer 1. Für Hilja die beste war: Surettatal, fürAldo: Surettaseen, für mich: Flüeseen. Die langweiligste: Forstseeli. Die loca: Surettatal.Und dein Favorit?
Pala Suklaata 