Hörppään lasista jälleen vettä, sillä olen kuin joulukinkku, todella hyvin suolattu. Syytän eilistä virhevalintaa, röstiä, joka oli suolaisin ikinä. Vuoristokuppiloiden ruokalistat ovat aika samanlaisia ja yleensä perusrösti on varma valinta, tukuisa ja maukas. Aineina perunaa ja juustoa; mikä siinä voisi mennä vikaan? Epäiltiin, että ne oli tehty valmiiksi joskus aamusella ja jätetty pannulle reiluun lämpöön, sillä paistetun pinnan rapeus oli muuttunut paksuksi, kumisen kovaksi materiaaliksi, johon eivät edes poskihampaat kyenneet. Pyöreä lätty olisi hienosti toiminut frisbienä.
Joka tapauksessa, onneton ateria oli vain tuskainen sivuseikka upeana päivänä. Tammikuun arkipäivät on parhaita, sillä porukkaa on liikkeellä rutkasti vähemmän kuin viikoloppujen ruuhkahetkinä. Työt ja koulut ovat alkaneet ja hiihtolomia vasta odotellaan. Autolle löytyi Flumserbergin Tannenbodenista helposti parkkipaikka, eikä rinteessä laskettelurinteiden risteyskohdissa tarvinnut pelätä, että jatkuvat suksivirta jyräisi yli.
Keli oli täydellinen, pikkupakkanen, taivas sininen, polut tiukaksi lanattua lunta. Koska talviolosuhteissa on toisinaan todella rankkaa nousta mäkeä ylös, olin valinnut reitiksi noin kolmen tunnin kiekan 400 metrin vertikaalimetreillä. Tätä polkua oli lopulta helppo pistellä menemään ja oltiinkin tuntia nopeammin takaisin. Seuraavalla kerralla jätetään himmailu ja mennään niin ylös kuin pystyy ja sitten hissillä alas, jos päivä tuntuu loppuvan kesken.
GPX:ät on talvisin melko epäluotettavia ja nyt myös ihan viturallaan, mutta reitit oli todella hyvin merkitty. Jos on yhtään tajua siitä minne on menossa, niin kylttejä seurailemalla pääsee perille. Silti siellä täällä näkyi kävelijöitä laskettelurinteen puolella ja hieman eksyneeltä vaikuttava patikoitsija kysyi risteyskohdassa neuvoa takaisin Tannenbodeniin.
Olin pakannut reppuun pienet eväät, sillä mielikuvissani istuin auringossa rinnekuppilan terassilla nauttimassa jotain hieman syntistä, mutta herkullista. Ensimmäisen paikan kohdalla oltiin, että joo ei, ei tässä mitään vielä tarvita. Kun mäkeä yhä riitti, syötiin välissä taateleita ja manteleita lisäpotkuksi ja sitten oltiinkin jo seuraavan kuppilan kohdalla. Chrüzin terassi oli vielä varjossa, joten mentiin sisään ja päädyttiin tilaamaan se onneton rösti. En koskaan jätä ruokaa, mutta nyt oli pakko jossain vaiheessa pysähtyä ja todeta, ettei tästä tule mitään. Plussaksi oli laskettava raikas salaatti ja kahvikin oli ihan juotavaa.
Kaksi röstiä, kaksi lasia hanavettä, yksi salaatti ja kaksi kahvia teki rahapussiin 81 frangin loven. Tässä syy, miksi yleensä syödään niitä repussa nytkin mukana kulkeneita voileipiä.
Jalassa oli talvipatikkakengät, jotka jostain syystä eivät ole kovinkaan hyvät liukkaalla. Sitä ongelmaa ei ollut tällä kertaa, mutta ostin Flumserbergiltä mukaan liukuesteet. Nämä eivät olleet ihan niin järeät kuin toivoin, mutta toivoakseni auttavat jonkun verran esim. jäisissä alamäissä. Kaapista löytyy myös toiset, mutta ne on lenkkareihin tarkoitetut, enkä saa niitä asennettua näihin jykevämpiin kenkiin. Mutta nyt pitäisi varusteiden olla toimivat – kaiken varalta.
Rinteen hankeen oli muuten painautunut vaikka kuinka monet alppijäniksen jäljet. Yhä vielä epäilen, että jäniksiä edes on, sillä yhtäkään en ole nähnyt. Sen sijaan takaisin ajellessa eräällä pellolla tepasteli kymmenen mustavalkoista haikaraa! Niiden pitäisi talvisaikaan olla Marokossa, mutta kuka sinne viitsii lentää, jos olosuhteet ovat mukavat pohjoisemmassakin?!
The hikers follow pink marks.
Crosscountry possibilities.
Only in Switzerland: a bench with it´s own broom.
On the background a peak without snow.
We follow the pink signs.
This rösti would have been perfect for disc throw.
Lake Walen, always beautiful.
En resumen: Un día de invierno perfecto en las cumbres de Flums. Pero el rösti no lo recomiendo.
Kurzgesagt: Das war ein perfekter Wintertag auf dem Flumserberg. Rösti würde ich nicht empfehlen.
Pala Suklaata 