Hanki-Zürich,1-0

20. January 2021 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, luonto, Sveitsi Tags: lumikaaos, luminen Sveitsi, talvi Zürichissä 2 Comments

Kyllä se kankkusissa tuntuu, kun tarpoo pitkästä aikaa puoleen sääreen syvässä hangessa. Edellisestä kunnon lumilastista Zürichissä on niin paljon aikaa, että hädin tuskin muistan miltä se tuntui.

Ennätys oli maaliskuussa 2006, puolisen metriä yhdessä vuorokaudessa. Tytär taapersi Kindergarten-kaverinsa kanssa autotiellä, koska olisivat uponneet vyötäröä myöten lumeen. Kaveri kokeili jalkakäytävää ja kasteli housunsa, sukat ja lenkkarit. Pakolaistytöllä ei ollut muita talvivermeitä kuin takki ja jossain vaiheessa mukaan tuli pipo. Ei kuulemma tarvinnut saappaita, ei palellut, eikä hanskoja pitänyt kukaan muukaan.

Kotona näytti aamulla tältä. */Morning was beautiful.*

Viereisessä kylässä myös aika pittoreski meininki./Pretty in the neighbour village too.

Joki piilossa oksien alla./The river is hiding under the trees.

Pehmeä, paksu kerros muutti lähiseudut kuvakirjojen sveitsiläiskyliksi. Tekisi mieli viettää uudelleen joulua tai ainakin jo etukäteen laskiaista, sillä Zürichin talvet tuppaavat olemaan lyhyitä. Sytytän joka ilta kynttilän ikkunan ulkopuolelle ja syön pakkaseen jääneen joulun alla leipomani Grittibänzin, pullapojan, kerman ja aprikoosihillon kanssa. Ainakin treenaan laskiaista.

Lauantaina säntäämme ovesta ensin hoitamaan pakolliset ennen uutta lockdownia – ja sitten lumeen. Pääkatujen jalkakäytävät on suurin piirtein putsattu, mutta reunoja koristavat korkeat vallit, Loikkaan yli, kipaisen toiselle puolen tietä ja loikkaan toisen yli. Uppoan lumeen.

Lumi sulatti jään putouksesta. /The snow melted last weeks ice from the waterfall.

Puoli kilometriä tamppaamista ja olemme alas jokikanjoniin vievien portaiden luona. Isken kantapäät joka askelmalle, jotten liukuisi hylkeenä ensin portaita ja sitten kanjonin kylmänä virtaavaan jokeen. Vaelluskengät eivät ole parhaat lumessa, mutta oli pakko laittaa nilkkaa tukevat jalkineet, sillä varsinaiset talvikengät ovat siinä mielessä onnettomat.

Vältyn uinnilta, mutta seuraavien portaiden yläpäässä on este. Puita on romahtanut rotkon päälle ja polkua tukkii myös niiden mukana kaatunut aita. Tästä ei pääse yli eikä ali kiipeämällä. Aldo ei tahdo luovuttaa ja yrittää vielä löytää mahdollisuuden edetä. Käännytään ympäri.

Lumihenkilö hymyilee arasti. /Snowperson with a shy smile.

“Minä tulen matkimaan teitä. Ihan tyrmistyttävän kaunista!” selittää hurmioitunut mies puhelin kädessä Aldolle, joka ottaa kuvaa seuraavan kylän joesta lumisine puineen. Itse olen selkä sinne päin, kuvaan kirkkoa, jonka edessä sattuu olemaan pari ihmistä. Sveitsiläiset ovat aika tarkkoja yksityisyyden suhteen ja sosiaalinen kontrolli pelaa. Olen jo henkisessä puolustautumisasennossa, silmät hiukan kurtussa ja valmiina täräyttämään jotain tekoani oikeuttavaa. Vedänkin syvään henkeä ja viritän hymyn. Soperran jotain tilanteeseen sopivaa, kuten “Joo, hirveen kaunista…”

Hyvin väsynyt lumilisko. /Very tired snow-reptile.

Tässä piti vähän kiivetä. */Some obstacles on the way.*

Metsässä puut kaartuvat raskaina painavasta lastista. Joki höyryää, siellä täällä putoukset ovat toinen toistaan upeampia teoksia, näistä voisi nopeasti maalata akvarellin todistamaan talvea. Kauneimpia ovat ohuet oksat, joiden päällä saattaa olla kymmenen sentin korkuinen, parin sentin levyinen lumiseinä. En ymmärrä miten se kestää kasassa, mutta hento puu näyttää lehdeltä ruotineen.

Kaikki puut eivät ole kestäneet painoa. Runkoja on tien poikki, joessa, rinteissä kaatuneina, paksuja oksia maahan pudonneena. Joen partaan korkeimmassa kohdassa kaide on poikki, senkin on vienyt lumen murskaama kuusi.

Kaide on kai päätynyt jokeen. /The handrail has suffered some damage.

Järvi on jäässä, aurinko yrittää kovasti puuttua asiaan. /*The lake is frozen, but the sun is trying to change the situation.*

Polkuja ei tietenkään kukaan lapioi, mutta pulkat, kelkat ja muut tiellä tallaajat ovat tehneet jonkunlaista reittiä. Puolivälissä alkaa tuntua lonkan koukistajissa. Jotta pääsisi eteenpäin, on jalkoja nosteltava reilusti. Myös runkojan alta ja yli kiipeily toimii temppuratana. Treeni on parempi kuin odotin ja huomattavasti hauskempaa kuin kuntosalilla. Joka siis on joka tapauksessa kiinni koronan takia.

Joessa näyttää makaavan väsynyt lumilisko. Niitä on useampiakin, toinen selvästikin krokotiili. Joku on tehnyt kaiteelle pienen ja lumihenkilön, joka on pukeutunut hameeseen tahi leveähelmaiseen talvitakkiin.

Sinistä taivastakin./*Even some blue sky.*

Hän löysi jäätyneitä omenia./He found some frozen apples in the tree.

Schübelweiher-järvi on jäässä. Aurinko kumottaa. Mietitään, että mitenköhän Mae-tortugalla menee. Se on siis vesikilpikonna, joka asuu näissä vesissä. Talvehtimiseen se tarvitsisi kai avointa vettä. (Mae tarkoittaa tyyppiä Costa Ricassa. Aldo on sitä mieltä, että hän ja kilpikonna, tortuga, ovat kotoisin samoilta seuduilta.)

Matkalla on pari ihmistä suksilla. Vastaantuleva nainen kysyy meidän edellä huterasti hiihtävältä mummelilta, että mihinkäs hän on menossa. Paluu alaspäin on aika hoipakkaa; pysyyhän hän varmasti pystyssä. Mummeli vakuuttelee, ettei ole matkalla kauas. Toinen tulee vastaan ylempänä, hänellä näyttää olevan homma hanskassa. Pop up -latua eli lumista metsätietä on hyvä pistää menemään täydellä vauhdilla.

Aldo ravistelee puusta lumet niskaansa, on vielä otettava viimeiset omenat mukaan. Ovat minusta kyllä jo aika eilisiä, etten sanoisi puolimätiä. Aldon mielestä pakastettunakin makoisia.

Neljä tuntia siinä menee. Tuplaten mitä tavallisesti. Lounaasta tulee illallinen ja iltapäivälevosta syvä yön uni.

Tämä on siis oikeasti mäki ja porukkaa oli älyttömästi laskemassa kelkoilla ja pulkilla. Kumpikaan ei näy kuvassa…*/This is actually a hill and it was actually packed with kids and adults with sl*egdes…

En resumen: Estámos en un mundo nuevo, que es mucho más suave, blanco y tan bello.

Kurzgesagt: Der Welt ist heute anders. Weich, weiss und märchenhaft.

Mikä siinä lumessa on?

6. January 2021 By suklaasyomari in Elämänlaatu, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: Amden, patikointi Alpeilla, patikointi Sveitsissä, talvipatikka, talvivaellus, vaellus Sveitsissä, Vorder Höhi 2 Comments

Ennen, siis Suomessa, suhtautumiseni lumeen oli välinpitämätöntä tai kenties vain neutraalia. Sitä tuli, siinä kaikki. Valon rekisteröin ja kai ihailin puiden oksia painavaa paksua kerrosta. Mutta lumi oli sittenkin vain lunta. Ja kuten kaikki muukin arkinen, välillä ärsyttävää, toisinaan ihanaa, riippuen siitä olinko liikkeellä hangessa pyörällä vai katselinko sitä munkkikahvilan ikkunasta kahvikupposen ääressä.

Meillä päin, Zürichin vieressä ja kaupungin lähistöllä, mäkisessä maastossa, se nähdään vaivana. Autot liukuu kitkarenkaissakin kuin mahakelkat, teitä suolataan reilulla kädellä ja suola sotkee vaatteet, kengät, lattiat. Katujen putsaaminen synnyttää lisäkuluja. Huonona budjettivuonna kaduille ilmestyvä kyltti “Ei talvikunnossapitoa kunnassa!” on jalankulkijan painajainen. Mutta vuorilla on toinen juttu, sinne sen pitäisi sataa, eikä mitään pientä huitukkaa, vaan metrimitalla, jotta päästään laskettelemaan, lumikenkäilemään, vaeltamaan.

Talvi, täältä tullaan!*/Winter, here we come!*

Turvavälit tietenkin huomioitava, vaikka ollaankin vuorilla. */Social distancing in the mountains.*

Aurinko yrittää kovasti. /The sun, trying very hard.

Zürichin aurinkoterassiksi kutsutussa Arvenbüelissä kengät litsahtelevat ensialkuun märässä loskassa. Eikä ole sitä aurinkoakaan, joten olen ihan perinteisissä talvifiiliksissä.

Lumeen suht kiihkottomasti suhtautuvalle suomalaiselle on talvien typistyminen lämpimimmiksi ja sateisimmiksi silti sittenkin jättänyt jonkinlaisen puutostilan. Heti kun polku muuttuu jalkojen alla loskasta kunnon lumeksi, olen välittömästi virkeä ja innostunut.

Lumikenkäilijöillä on omat polkunsa. /*Snowshoers have there own paths.*

Ja läähätän, tietenkin, koska tamppaamme mäkeä ylös. Se, että pulssi on tapissa ja hiki valuu talvitamineiden alla, ei vähennä euforista tilaa, pikemminkin lisää sitä.

Kuusten alta tulemme aukealle, eikä edes pilvinen sää estä säteiden heijastusta, on pakko vetää aurinkolasit silmille. Lumi narskuu – ihan mahtavaa!

Yhden värin ympäristö. /*One color environment.*

Käännöspiste ja palkintona lievää auringonpaistetta. /The turning point – and as award, some slight sunshine.

Tämä polku vie kultaiselle Jeesukselle. /*This path takes to the golden Jesus.*

Mäkeä riittää aina kultaisen Jeesukseen asti. Ristillä on näköalapaikka, josta tosin on juuri nyt aika hintsusti näkymää. Pyörähdämme ympäri ja palaamme hiukan takasin päin, talvilevolla olevan alppitilan luo, kuten kaikki muutkin.

Valo luo uusia sävyjä. /*The light brings new colors.*

Korona sirottelee ihmiset pieniin rypäleisiin ympäri seutua. Palkit, pöllit ja penkit on kysyttyjä, sillä ylhäällä ei ole minkään sortin palveluja ja matkan varrella vain pari kioskiksi muuntunutta ravintolaa. Omat eväät on päivän sana ja istua voi jos kankku kestää kylmää tai mukaan on tullut otettua alusta.

Takaisin taivallamme samaa tietä takaisin. Ei ole kiirettä, täytyy nauttia, sillä nyt voi jo melkein sanoa, että aurinko paistaa. Sitäpaitsi kotona kasvaa jo krookuksia ja talvi on kylmästä huolimatta kääntymässä kevääksi.

Siis siitä valkoisesta harsosta huolimatta, pienestä hiutaleiden tanssista, jota nytkin, tätä kirjoittaessa, ikkunasta katselen. Onhan se kaunista. Ja minä kai muuttumassa lumitunteilijaksi.

Nyt näyttää hyvältä! */Ok, this is why we came here!*

Juuri ennen iltaa. */Just before the evening.*

En resumen: Un paseito en la nieve refresca los pulmones y el alma.

Kurzgesagt: Eine Winterwanderung erfrischt die Lungen und die Seele.

Kävellen kohti uutta

30. December 2020 By suklaasyomari in Allgemein, elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: joulukävely, patikointi Sveitsissä, vaellus Sveitsissä, vuoden patikkasaldo Leave a comment

Selailin urheilukellon satoa tältä vuodelta ja sen mukaan olen liikkunut 573 tuntia tänä vuonna. Siis yli kolme viikkoa aina liikkeellä. Saattaa tuosta joku retki puuttuakin, välillä taas kello raksutti, vaikka istuin lepäämässä.

Yllättäin pyöräily ja patikointi ovat suht samoissa. Mielikuvissani olen ollut enemmän liikkeellä jalan, mutta ei. Pyörällä kertyi lähes kolminkertainen määrä kilometrejä, mutta se nyt ei ole ihme. Patikointitunteja tuli siis kokoon 113, kilometrejä 356. Jotakuinkin sama, kuin jos kävelisi Kotkasta Siilinjärvelle.

Hyinen Schübelweiher ja Alpit / *Frozen Schübelweiher and the Alps.*

Ensimmäinen isompi putous. /*First bigger waterfall.*

En tee näillä tiedoilla oikeasti mitään, hymistelen vain, että jopas jotain, kylläpäs on oltu menossa. Eikä aikomukseni ole ensi vuonna taivaltaa ennätystäni, kunhan vain muuten kuljen.

Samalla mentaliteetilla lähdettiin kävelemään polkuja, joita yleensä suhaamme pyörillä. Siis minä ja Aldo. Lensin kauan sitten talvella kaupan pihassa jäisessä säässä, iskin leuan asvalttiin, pyörän viereen. Yhä kartan jäätä kuin ruttoa, enkä lähde varsinkaan joen viereen ylä- ja alamäkiä ajelemaan. Joten jalan.

Ruokaa odotellessa./*Waiting for something to eat.*

Vuoria etsittiin, sillä föhn-puhalsi ja se tarkoittaa Zürichistä katsottuna upeaa näkymää Alppirivistölle. Alkutiellä oli vain paikoittain jäätä, järven pinta kirjottu kylmällä, läpinäkyvällä pitsillä ja joessa puikkoja.

Muutama sata metriä ylempänä tulimme lumirajalle ja maatilan luo. Alpakat oli kai viety jonnekin lämpimämpään, yksi vaalea, toinen lähes musta, kikkarin otsatukin. Lampaat sen sijaan loikoilivat oljilla. Kohta näytti lumettomalta, ehkä omalla ruumiinlämmöllä sulatettu. Paikalle pakitti lava-autolla punaposkinen ja karvahattupäinen maanviljelijä-nainen, joka ruiskutti tankista vettä juotavaksi ja sai liikettä otuksiin. Ne saivat varmaan myös jotain apetta. Ja vastaanottivat kaiken ilolla. Mää.

Vielä ylempänä tulimme tielle, joka johtaa vuorille. Siis kohtaan, josta ne näemme upeasti. Kääntöpisteeseen. Lounaspenkki oli jäässä, joten istahdimme kaiteelle. Sekin tuntui kylmältä. Kuuma kahvi-kaakao lämmitti vain hetken käsiä, se oli pakko juoda nopeasti ja kaataa heti lisää.

Kinkkuvoileivät dijon-sinapilla, limettimarinoiduilla punasipuleilla ja suolakurkulla maistuivat taivaallisilta – ja kylmiltä. Heitin perään vielä pari piparia ja suklaan, mutta kylmiä rypäleitä ei kumpikaan kaivannut.

Jäinen koristenauha reunassa. */Icy decoration in front.*

Vähän isompi putous. /*A bit bigger waterfall.*

Lounasmaisema oli mitä upein. Kellertävä taivas yhtäällä, samean uhkaava toisaalla.

Paluu keväisempään luontoon metsän läpi oli vilakka. Käsiä paleli ja lonkankoukistajat väsyivät. Edellisestä kerrasta vaelluskengin on aikaa. Tuhottoman painavat. Lenkkareissa olisi vain tullut kylmä ja näillä pysyi paremmin tiellä liukkaassakin.

Vuoden patikkasaldoon kilahti 17 kilometriä ja olo oli raukea. Sauna tuli loppumetreillä mieleen. Kuuma suihku kelpasi sekin.

En resumen: A veces hay que subir un poco, para encontrar la nieve y las montañas. Pero vale la pena. Con chococafé del termo nos calentamos y por su puesto, no hay caminito sin pancito.

Kurzgesagt: Manchmal muss man ein bisschen hinauflaufen um den Schnee und die Alpen zu sehen. Aber es lohnt sich. Mit Schoggi-Kaffee haben wir uns aufgewärmt und es gibt auch keine Wanderung ohne Sandwich.

Jääpuikkoja muodostumassa. /*Icicles forming.*

Jos pikkuisen suklaata jouluksi

23. December 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu, joulu, juhlat, Ruoka, Sveitsi Tags: joulusuklaat, markettisuklaat 4 Comments

Mummon tekemät marmeladit, sokeriset, vähän muotopuolet ja tädin tehtailemat marsipaanit olivat lapsuuden jouluherkkujen listan kärjessä. Niitä ei syöty monta, mutta ne olivat joulun mausteita, ne tekivät juhlasta oikean tuntuisen.

Kirja-suklaa -kombinaatio oli askel eteenpäin nautintojen tiellä. Se oli varmaankin sitä vaihetta, kun olin alkanut imuroida kirjaston hyllyjen sisältöä aina vain kiihtyvällä tahdilla. Rento asento tuolissa, oma laatikko konvehteja ja mukaansa vievä paksu kirja (koko oli tärkeä tekijä, ettei lopu liian nopeasti) – ja olin siirtynyt toiseen todellisuuteen.

Viime vuosina olen alkanut jemmata kaappiin astioiden taakse ja väliin sieltä täältä hankkimiani herkkuja ja olen aina yhtä yllättynyt siitä älyttömästä määrästä, joksi kätköni osoittautuu. “Älä osta liikaa!” olin kirjannut tälle vuodelle joulutarpeet -listaani. “Vähempikin riittää”. Pandemiakin on rajoittanut; tyydyn lähikauppojen tarjontaan.

Pieni paniikki oli iskeä, kun huomasin, ettei ruokakaupassa viikkoa ennen joulua enää ollutkaan konvehteja läjäpäin. Vain muutama hassu laatikko. Sesonki tuppaa loppumaan ennen juhlapäiviä. Joulu pannaan pakettiin uuden vuoden tieltä. Heräävässä hädässä tarrasin tuntemattomaan Wieboldin laatikkoon, tryffelitähtiin. Sen perinteinen kansi tähtineen ja kuusenoksineen vetosi. “Taianomainen joulu” kuulosti myös hyvältä, olen sen kannalla. Mutta tryffelit, vaikkakin perinteisellä reseptillä tehtyjä ja perhefirma, ovat saksalaisia, mikä on Sveitsissä synti, varsinkin, kun Lindtin tehdas katselee meitä toiselta puolen järveä. Wiebold tuntui kuitenkin kotoisammalta. Minkäs teet.

Konvehtien lisäksi haluan aina vähän marsipaania. Ja niissäkin luotan taattuun saksalaiseen ja tietenkin lübeckiläiseen laatuun. Vähän, mutta herkkua. Rapsahtava, ohut suklaakuori ja pehmeää marsipaania, ihan sitä perusjuttua, ilman kommervenkkejä.

Maanläheisyys on tänä jouluna muutenkin se juttu. Jos koko joulu on rajoituksineen XS-kokoa, niin kouhaamisen ja vouhaamisen vähentäminen on tuonut lähemmäs perinteitä. Siksi tarrasin pussiin joulukuusen suklaita. Varsinkin vihreät kävyt ovat niin antiikkista muistoissani, että haluan niitä kuuseemme.

Koska Wieboldista ei ole aiempia kokemuksia, viime hädässä vedin varman päälle ja ostin vielä lempitryffeleitäni toisesta kylän ruokakaupasta. Tartufi nocciolati on puhdas, samettisen pehmeä elämys.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi linja pettää. Että jos sittenkin varalta. Ettei lopu kesken. Että on tarpeeksi. Ettei tunnu kitsastelulta. Kävin kaupungissa muissa asioissa ja kiireessäkin löytyi hetki käydä suklaaliikkeessä. Tietenkin Läderachilla, jonka herkut ovat ylivoimiaisia (nyt hyllyillä oli kyllä myös jotain kummallisia popcorn-suklaa-juttuja. Läderachille sanoisin, että popcornit kuuluu elokuvateatteriin, ei suklaakauppaan!). Kauniit sesonkiherkut olivat jo lähes loppu, mutta tartuin muutamaan erivärisiin metallipapereihin käärittyihin tähtisuklaisiin, joiden sisällöstä en tiedä, mutta uskon niihin. Ne tulevat koristeeksi jouluaperolle, jonka teemme alapihalla ulkotakan ääressä.

Ja sutjakkaasti sujahti käsi vielä Florentiner-pussukalle. Krokanttisuklaat ovat huonohampaisen kauhu, mutta näissä on vain pientä sitkeyttä, juuri sopivan paksu suklaapohja, eikä sokeroitu hedelmä torpedoi suklaaelämystä. I-i-ha-naa! Ei ehkä mikään joulusuklaa, mutta tekee omasta herkkupöydästäni täydellisen.

Sillä erityisesti tänä vuonna panostan joulun tunnelmaan. Varmistan, että tunnen sen. Tarvitsemme vyllinkiä pitämään tautisen maailman loitolla, edes hetken. Ja perinteet, ne kertovat siitä, että ennenkin on voitettu vaikeita aikoja. Ketju ei ole katkennut, eikä katkea nytkään.

En resumen: Esta Navidad es de modo XS, pero no del atmósfera. Y para asegurar, que de veras me sienta la Navidad, necesito reservas de chocolate, especialmente de trufas y mazapan. En el momento que empiezo a pensar en la pandemia: chocolate a la boca. Y se vuelve la Navidad.

Kurzgesagt: Dieses Weihnachten ist der Grösse XS. Deswegen muss ich das Weihnachtsgefühl mit genügenden Schoggireserven absichern, speziell mit Trüffeln und Marzipan. Immer wenn ich plötzlich wieder an Pandemie denke: Schoggi in den Mund. Und Weihnachten ist zurück.

Olis jo kiva…

9. December 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu Tags: Sveitsi, tavallinen elämä Leave a comment

…olla ajattelematta asiaa, kun ohikulkija yskäisee räkäisesti.

…imuroida ysköksestä omaan elimistöön vieraaksi vain pieni ja ystävällinen talviflunssa.

…tehdä mitä vain ilman huolenhäivää.

…istua ihmisjoukossa kahvilassa.

…istua ihmisjoukossa ylipäätään.

…olla siinä hetkessä elokuvateatterissa, kun etsin paikkaa jaloilleni, maistelen popcornia ennen leffan alkua ja nauran kököille mainoksille.

….maleksia museossa, katsella taidetta ja ajatella niitä näitä.

…käyttää huulipunaa. Maskin alta se näkyy huonosti.

…pakata matkalaukkua.

…tuntea se kutitus, kun istun lentokoneessa ja ollaan lähdössä. Napostella kupista lämpimiä pähkinöitä ja kuunnella henkilökunnan selostuksia puolihuolimattomasti.

…istua puulämmitteisessä saunassa ja katsella suomalaista maisemaa.

…jutella Kotkassa keittiössä valkoisen, pyöreän pöydän ääressä iltateellä niitä näitä.

…istua Escazún keittiössä Costa Ricassa aamupalalla joulukuussa. Avata banaaninlehtipaketista maissipiiras, josta löytyy luumu, kenties pieni pala lihaa, suikale paprikaa, pari hernettä ja oliivi. Pari tippaa tabascoa päälle. Ja iso kupillinen kahvia.

…olla ihmisten tönittävänä joulutorilla ja yrittää siemaista Glühweinia ilman, että se päätyy takille tai polttaa kielen. Katsella valoja, haistella tuoksuja, ihastella jälleen kerran oopperaa jouluasussaan.

Eiköhän tässä tällä kertaa. Nyt haken kupin kahvia omasta keittiöstä ja kietoudun villatakkiin, sillä koteloelämä jatkuu. Toistaiseksi. Mutta kyllä me osataan. Eläiminä meillä ei pitäisi olla ongelmaa talvihorros-konseptin kanssa.

Kaupunkielämää ihmisten keskellä! */Citylife with people!*

En resumen: Sería ya bonito ir a un café, no importar, que alguien te tosa a la cara, sentarse en un cine, sentarse en un avión, estár en Kotka hablando paja con la família, estár en Escazú hablando paja con la família (y comer tamales), pasear en una feria de navidad, oler, ver y asombrarse de la navidad. Pero no. En vez me envuelvo en un sweater y sigo el estado hermitaño. Ya que es el invierno, no debería ser un problema. Después de esta larga hibernación, ojalá con la primavera volvamos de vuelta a la vida.

Kurzgesagt: Es wäre schön ein Café zu besuchen, nicht in Panik zu geraten, wenn jemand auf deinem Gesicht hustet, in einem Flugzeug zu sitzen, Popcorn im Kino essen und über blöde Werbungen lachen, in Kotka mit der Familie sein, in Costa Rica mit der Familie sein (und tamales essen), auf dem Weihnachtsmarkt Glühwein trinken und sich den Mund verbrennen. Aber nein. Anstatt zu Hause sitzen und weiter machen mit diesem Eremitleben. Für uns, als Tiere, sollte es nicht so schwierig sein, nach dem Winterschlaf kommt der Frühling. Irgendwann.

Costaricalainen maissilettu

2. December 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Ruoka Tags: chorreadas, Costa RIca, costaricalainen ruoka, maissletut 6 Comments

Teen suvereenin loikan Sveitsi-aiheista ja patikoinnista Costa Ricaan ja ruokaan. Seilaaminen Euroopan ja Väli-Amerikan välillä, jos ei muuten niin ajatuksissa, johtuu parista seikasta: perheessä on sekä sikäläisiä, että täkäläisiä. Korona ei päästä sukuloimaan. Sää Sveitsissä vuorilla surkea. Ja ruuanhimo, se istuu minussa kuin tatti.

Eli tiivistettynä: jos en ole patikoimassa, alan kokkailla haikailemiani asioita. Yhteen päivään sain mahdutettua normisapuskojen lisäksi kastanjapyre-suklaakakun sveitsiläisittäin ja sen lisäksi toiselle kahville costaricalaiset maissiletut eli chorreadas.

Tästä lähdetään. */Yes, this is the starting point.*

Ei mitään outoja minimunia, vaan maissia. Tämän enempää ei herunut nestettä. /*These are not some weird, tiny eggs, but corn and all the liquid I could squeese out.*

Joskus kauan sitten menneisyydessä kuljin San Jose – Tyynivaltameri -väliä suht usein ja siinä matkalla tuli pysähdyttyä Maissin Juhlaan, La Fiesta del Maís -nimiseen kuppilaan. Itse paikka ei ollut ihmeellinen; moottoritien vieressä, avoin tila, kivipöydät (ainakin muistikuvissani) ja costaricalaiseen tyyliin aika kalsa ja tuulinen paikka. Mutta pöytään tuotiin lautasen kokoinen paksuhko, höyryävä lätty, jossa näkyi maissikohoumia. Päälle lusikoitiin paksua kermaviiliä, natillaa. Nälkäisenä se osui johonkin makuhermoon ja olin taivaassa.

Chorreada ei silti ole makujen ilotulitusta, täysin sen vastakohta, vaatimaton, mutta rehellinen. Se on osa costaricalaista maalaiskulttuuria, paikallisista aineksista, helppo, halpa ja täyttävä. Maissin vivahteet olivat uusia nuorelle minälle, vaikka osani olin jo oppinut vuosikymmen aiemmin Hondurasissa. Taco-kuppilat ja muut texmex-jutut olivat vierasta hapatusta, chorreadassa taas costaricalaisuuden siemen parhaimmillaan.

Chorreadaan käytetään tuoretta maissia, mikä talvisessa Sveitsissä on haastava hankkia ts. mahdotonta. Enää ei voi edes lenkillä ohimennen nyysiä maissipellon sivusta. Joten kätevänä perheenemäntänä avaan lasipurkin, josta kaadan pari kupillista maissia taikinakulhoon. Aito campesina jauhaa jyvät käsin, joten minä myös. Koska olen suomalainen, ainut hommaan sopiva väline on perunasurvin. Puukauha on myös pyöreydeltään hyvä, mutta epäilen murskaavani maissin lisäksi välineen, sillä se on hentoa tekoa.

Toinen työkalu – näyttää lupaavammalta. */Another tool – looks promising.*

Loput aineet sekaan. /*The rest of the ingredients to the bowl.*

Käsin siksi, että maissista pitäisi saada irti neste ja kaataa se kuppiin, jotta taikinan kosteutta pystytään lisäämään vähitellen, jos se ylipäätään on tarpeen. Ei irtoa neste. Sen sijaan nahka ruttaantuu käsissä ja muuttuu punaiseksi.

Otan järeämmät aseet käyttöön ja unohdan yritykseni identifioitua satavuotisessa, sinivalkoisessa adobe-tiilitalossa asuvan costaricalaisen keittiömeininkiin. Tosiasiat esiin: olen Sveitsissä, maissi väärää ja nälkä kurniva.

Sauvasekoitin surrauttaa maissit muruksi, eikä nestettä ole juuri lainkaan. Olen tyytyväinen tulokseen.

Heitän sekaan jauhoja, munia, voita (margariinia) ja ripauksen suolaa. Väittävät, että sokeri kuuluisi mukaan, mutta koska maissit on purkista, minulle riittää niiden makeus. Chorreadasta on myös imeliä versioita, itse en niistä välitä.

Sumpit tulemaan costaricalaisittain./*Costarrican coffeemaker.*

Taikina tirisee pannulla. En muista edes sen ulkonäköä, rakenteesta kaipaisin jotenkin tanakkuutta. Muistan väärin, mitä varmimmin. Paistamiseen suttaantuu aikaa, vaihdan jalkaa ja odottelen. Ei ole hätäisen hommaa, sillä liian aikainen kääntäminen kostautuu. Homma leviää pannulle.

Chorreadan kanssa costaricalainen valuttaa kahvin perinteiseen tyyliin. Kaivan kaapista demolaitteen ja tajuan, että se on kestävän kehityksen trendin tuleva hittituote. Kun me muualta tulevat olemme hihitelleet costaricalaiselle sukkametodille kahviasioissa, se on todellisuudessa luontoa säästävä ja hipstereillekin kelpaava filtterisysteemi. Suodatin on kankainen, metallirenkaaseen kiinnitetty ja se laitetaan jaloillaan seisovaan telineeseen, pannu alle. Omani on turistilelu, mutta välittää idean.

Jos maailma olisi raiteillaan, seisoisin pannun ja hellan ääressä ehkä Playa Grandella Guanacastessa, terassilla, kuuntelisin meren kuohuja, tönisin iguania pois mangojen luota ja suojelisin ruokaa töyhtöpäisiltä huraca-linnuilta, harakan sukulaisilta. Nyt istun ruokapöydän ääreen täällä keskellä Eurooppaa, mutta tuoksu on aito. Lastaan haarukkaan lettua, päälle reilusti natillaa. Hörppään kahvia päälle. Olen Costa Ricassa.

Seuraava minulle. */A second one for me.*

En resumen: No he comido chorreads desde hace tanto tiempo, que casi no me acuerdo como son. Y ya que el mundo está como está, no puedo ir al Fiesta del Maís, aunque quiera, sino que tuve que hacer mis propias chorreadas. Y con el sabor llegue allá donde quería: a Costa Rica.

Kurzgesagt: Chorreadas sind eine Art costarricanische Mais Crêpe, würde ich sagen. Und weil es mit dem Reisen so ist wie es ist, musste ich einen Versuch zu Hause machen. – Und der Geschmack hat es geschafft: ich war da, am Pazifik, in Mittelamerika.

Sori, Cauma-fanit

25. November 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Urheilu Tags: Cauma, Cresta, Flims Waldhaus, patikointi, patikointi Sveitsissä, Sveitsin järvet, Sveitsin vuoristo, vaellus 4 Comments

Välillä osuu eteen houkutuksia. Paikka vetää ja kiehtoo, kuvia vilisee silmissä ja tekee mieli lähteä, vaikka taustalla koputtelee muistutus: ei välttämättä sittenkään ole sitä mitä luulet.

Cauma-järvi Flimsissä on yksi niistä. Pettymysten polku kaikenkaikkiaan.

Hyvään retkeen kuuluu ainakin yksi linna. /*A good trip must have a castle on the way.*

Patikkapolun alusta löytyi ponitila. /*Hiking by a ponyfarm.*

Kaunista utua tai varmaankin vesihöyryä ja vilahdus Cauman vihreästä. */Some pretty haze and a short glimpse of the creen color of Cauma-lake.*

Retken jälkeen katson kuvia läppärin näytön kokoisina ja mietin, että ehkä sittenkin ymmärsin koko patikan väärin. Siellähän on selvästi ihanaa.

Alaskanko sitä tultiin? (Tummat pisteet ovat ihmisiä.) */Is this Alaska or what?* (The small dots are people)

Vuorta kateissa. Lieneekö ollut ihminen vai luonto asialla. */Some mountain gone. Is this humanmade or was it nature?*

Pieni maatilan ylängöllä. */A highland with a small farm.*

Cauma ja Cresta ovat pikkujärviä molemmat ja edellisen maine oli selvillä. Se näkyy sosiaalisessa mediassa vihreänä, ihannejärvenä. Arvasin, että vaikka on pakkasta ja marraskuu, ihmisiä olisi liikkeellä. Siitä eteenpäin kuvittelin jatkavani pikkupolkua toiselle järvelle, jossa olisi vähemmän liikennettä. No ei.

Reinin kanjonia. /*Rhine Canyon from above.*

Pikkuruiset karitsat etsivät lämpöä toisistaan. */These very small baby lambs were looking for warmth.*

Päästiin Crestalle. Pieni, söpö ja täynnä. */Got to Cresta-lake. Small, cute, and crowded.*

Tällä puolella Crestaa on vielä hetken aurinkoa./*The only side of Cresta which still has sun for a moment.*

Järvet ovat pikkuruisia, ja Caumalla on myös infrastruktuuria. Ei palveluissa ole mitään vikaa, tietenkään, paikka on varmasti kesällä lapsiperheiden paratiisi, mutta mielessäni järvimaisema kumotteli rakentamattomana. Siihen kuvaan ei kuulu iso terassiravintola, uimala-alue ja leikkikenttä. Minä kun halusin vain luontoa.

Noh, toisaalta, päiväkävelyksi mukiinmenevä. Maisemista löytyi kauneutta, emmekä saaneet koronaa. Menisinkö uudelleen? En. Enkä lähtisi ylipäätään ajamaan toista tuntia tämän lenkin takia. Samalta seudulta löytyy kiinnostavampiakin reittejä.

Rauhallinen järvenpinta. */Peaceful waters.*

Tää ei aukea millään. */ The thermo got stuck.*

Lounasnäkymät. Tyyppi parkkeerasi ainoan aurinkoisen penkin viereen. /*This was our lunchview. The guy parked beside the only sunny bench on this side of the mountain.*

Saatiinhan sitä kahvia. */Long longed coffee.*

En resumen: No creas las fotos increibles de la media social. Cuanto más bonitas, tanto más gente, más infraestructura, menos naturaleza. Lagos Cauma y Cresta son bonitillos, pero hay muchos otros lugares en Suiza, donde vale más la pena de ir a hacer una camintata.

Kurzgesagt: Nicht an den super Fotos in Social Media vertrauen. Je bezaubernde die Bilder, desto mehr Leute, Infrastruktur – und weniger Natur. Die Seen Cauma und Cresta sind schön, aber es gibt viele andere Orte in der Schweiz, wo es sich mehr lohnt zu wandern.

Fondue piirakassa

4. November 2020 By suklaasyomari in Allgemein, elämä, Elämänlaatu, Ruoka, Sveitsi Tags: epäonnista kokkailua, fondue-foccaccia 4 Comments

Fondue on täydellistä lohturuokaa koronasyksyyn, jossa nökötetään yksin tuvassa ja pelätään maailman puolesta. Lämpö, rasvaisuus, viinin ja juustojen sulautuminen yhteen levittää lähikortteliin sveitsiläisen alppimajan atmosfäärin (ja pysyy kotona taatusti muutaman päivän ajan railakkaasta tuuletuksesta huolimatta), viestin siitä, että täällä ollaan mekin. Samassa jamassa.

Entä mikä on fonduen, foccaccian ja Flammkuchenin rakkauslapsi? No tietenkin fondue-foccaccia. Näin väitettiin kaupan ruokaohjevihkosessa ja siinä olin, heti ihan pakkomielteessä. Tätä on saatava ja heti. Pimeässä, sateisessa ja kylmässä syksyssä on helppo himoita näitä kaikkia. Fonduetä juuston takia. Foccacciaa suolaisen snäkin tarpeeseen. Flammkuchenia, rapeaa ja ranskankermaista.

Lupaavalta näyttää. Sipulit tuoksuvat pikkuhiljaa makeahkolta. / *Looking good, onions getting ready.*

Resepti vaikutti tarpeeksi helpolta toteuttaa töiden lomassa illan tullen. Vehnätaikina – ei ongelmaa, sipulit pilkottuna pannulle – järjestyy, päälle fondue-sekoitus kaupasta valmiina ja rosmariinia pihan puskasta – huiskis vaan.

Tätä pitäisi laskostaa tai taitella jotenkin./*How am I supposed to fold this?*

Siinä vaiheessa, kun nälkä alkoi kolkutella, hapuilin taikinakulhoa ja etsiskelin hiivaa. Silmäilin reseptiä puolihuolimattomasti ja – apua! Valmistukseen tarvittaisiin yli kolme tuntia.

Aiemmat foccaccia-ohjeet olivat olleet simppeleitä ja nopeita. Tässä sekoitetaan ensin taikinan aineet ja annetaan levähtää puoli tuntia. Sitten nostellaan kulmista (mistä kulmista??) ja taitellaan – taas lepäämään puoleksi tunniksi ja sama toistetaan kolmesti. Tässä vaiheessa olin hermoraunio ja päätin käyttää oikopolkua onneen.

Annoin taikinan kohota aikansa ja leipaisin sen piirakaksi, sipulit olivat pehmeitä, päälle fonduejuustot ja mausteet, ja uuniin.

Erittäin tyytyväinen tässä vaiheessa./Very happy with the result, so far.

Tuoksu oli mahtava ja leipuri tyytyväinen. Veitsi kädessä iskin kiinni. Lätty oli mahdoton saada kahtia. Olin jo ottaa sakset käyttöön, mutta sahalaitainen Fiskarsiin leipäveitsi näytti tehonsa ja sain sen lopulta kappaleiksi.

Perhe jauhoi leuat väsyneiksi sen verran kuin pystyi. Resepti ei siis ole hätähousuille. Sitä, toimisiko se paremmin pitemmällä nostatusajalla ja taikinan taittelulla, en tiedä. Enkä koskaan tule tietämään. Ei minun hermoilla. Resepti päätyi kierrätyspaperien joukkoon.

Tämä vaatii erittäin päteviä hampaita. /*This needs some very strong teeth.*

En resumen: Hice una fondue-foccaccia, que suena una combinación extra perfecta: lo salado y pasta suave de foccaccia con todo el queso de fondue. El resultado era algo inmasticable. Y el problema era muy probablemente el cocinero. Advertencia a los que tratan cocinar lo mismo: no tomen el camino corto preparando la pasta.

Kurzgesagt: Fondue-foccaccia klingt perfekt für mich; viel Käse und Zwiebeln in der Form von einer Foccaccia. Resultat war aber sehr steif, unmöglich zu kauen. Das Problem war anscheinend die Köchin. Für die jenige die das Gleiche kochen möchten: nicht die Abkürzung nehmen bei dem Teig machen.

Kastanjaa uunissa ja keitossa

28. October 2020 By suklaasyomari in Allgemein, elämä, Elämänlaatu, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi Tags: kastanjat, Motto di Do, syysherkut, Ticino Leave a comment

Kierrän kastanjoita joka syksy kuin kissaa kuumaa puuroa. Tekisi mieli, mutta…Nyt niitä oli kotona lautasella hyvähkö annos. Itse kerättyjä Motto di Dongion retkeltä, jos muistatte. Föhn-myrskyä uhmaten ja kirkolta kirkolle kävellen.

Innoissani kerroin tästä tuttavalle, joka jarrutteli. “Oliko ne maassa? Säilytitkö pitkään?” Oli ja en. “Saattavat olla täynnä matoja.” Ääh. Tuskin sentään, sillä tuulihan oli juuri pudottanut kastanjapallerot, siinä ei ollut madolla aikaa edes iskeä leukaperiään pähkinää muistuttavaan siemeneen (sillä siemenhän se on, eikö?), kun nappasin sen jo käteeni ja sujautin laatikkoon. Ja jos mato olisi ollut sisällä jo puussa, sille en voisi mitään.

Lempivärini: kastanja / *My favorite color: chestnut.*

Kirkkonen kastanjoiden keskellä. */ A small church surrounded by chestnut trees*.

Itse kerättyjä ja nyt illallista. */Picked by our own hands and now for supper.*

Sain ohjeeksi upottaa kastanjat veteen. Syötävät vajoavat pohjalle, matoiset nousevat pinnalle. Omistani jouduin poistamaan kymmenisen, osan jo ulkomuodon perusteella.

Loput laitoin uunivuokaan sen jälkeen, kun olin vetänyt kuoriin ristiviillot. Täytyy sanoa, että se olisi kyllä ryhmätyötä. Ottaa ranteelle ja vaikka mille. Myös veitsen on oltava terävä – ja sormia varottava.

Uunista alkoi tulla parinkymmenen minuutin jälkeen aito tuoksu. 200 astetta ei mustaa kuoria samaan tapaan kuin hiilloksella paahtaminen, mutta yhtäkaikki, olin tyytyväinen tulokseen. Elämäni ekat paahdetut kastanjat. Luulisin. Ainakin itse kerätyt.

Kuoriessa huomasi, ettei ole ihan priimalaatua. Mutta maku, juuri sellainen kuin piti, lämmin makea, pähkinäisen rasvainen.

Nämä jäivät jäljelle. */This is all that what was left.*

Söimme kastanjoita alkupaloiksi ja kurpitsarisottoa pääruuaksi. Peukaloita aterioinnin ajaan lepuutettuani kävin jälleen kuorintaurakkaan, sillä osa kastanjoista jäi syömättä. Minä en tietenkään viskaa metsän hedelmiä kompostiin. Jotain niistä on synnyttävä.

Pari päivää pohdin murun kohtaloa. En saanut kastanjoita kuorista kokonaisina niiden viilennyttyä.

Heitin kattilaan pari perunaa, purjoa, bataatin ja kastanjat. Vihanneslientä päälle, pippuria mukaan. Surautin keitoksi. Väri oli kuin kastanjapyreen, jos tiedätte, sellainen värjäämättöntä villaa muistuttava. Ei kovin kutsuva, sanoisin.

Päälle lehtipersiljaa silppuna, ehkä kevät- tai ruohosipulia, niitä ei meillä siihen hätään ollut. Maku? Mieto, purjoinen, samettisella rakenteella. Kastanjan tuomalla kermaisuudella.

Kastanjametsälle kiitos antimista. Niitä piikkejä voisi kyllä vähän miettiä. Kannan yhä yhtä niistä mukanani.

Yksi päätyi pöydälle syyskoristeeksi./*One got to be part of the desk decoration.*

En resumen: En nuestro viaje a Motto di Dongio recogimos castañas y los tosté en el horno para nuestra cena otoñal. Los que quedaron usé después para una crema de papa, puerro y camote. Fino y suave. Quedó algo? Solo una espina de castaña en mi dedo.

Kurzgesagt: In Motto di Dongio haben wir Marroni gefunden und ich habe sie geröstet – für unser herbstliches Abendessen. Die reste von Marroni sind zur eine Suppe verwandelt. Übrig ist nur ein Marroni Dorn in meinem Finger geblieben.

Palmurajan yläpuolelle

21. October 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Alppien eteläpuoli, Lago Maggiore, Rasa, Ronco sopra Ascona, Sveitsi, Sveitsin Alpit, syyspatikka, syysvaellus, Ticino 3 Comments

Viimeisiä vaelluspäiviä viedään. Syksy alkaa pikkuhiljaa rajoittaa, plus tämä tautinen tilanne. Jos Alppien eteläpuolen patikka Rasasta Roncoon (sopra Ascona, ei Porto) oli kauden päätösreissu, niin tätä voin talven lyhyinä päivinä makustella.

Kuivaa kastanjametsää, lehtisiä polkuja ja piikkisiä pömpelöitä talloen siksakattiin ylös taitekohtaan, jossa pysähdyttiin hetkeksi vetämään henkeä, mutta myös katselemaan Lago Maggiorelle ja pitkälle Italiaan. Aldo mietti, että tältä tuntui varmaan Vasco Núñez de Balboasta, konkistadorista, joka kipusi Panaman kannaksen yli ja näki yllättäin uuden meren, Tyynenmeren. Oltiin ehkä jo aika poikki ja vähällä hapella. Silti, on myönnettävä, että ilmassa oli suuren saavutuksen tuntua.

Rasan kylä, lähtöpiste. / *Starting point, Rasa-village.*

Söpö, tämä patikkapolun alku. */Very cute, indeed.*

Rasa jää taakse, tallataan ylöspäin. /*Leaving Rasa, going up, up, up.*

Polulla on syksyväritys. */The path has falldecoration.*

Suurin osa matkasta ylös tätä: jyrkkää kastanjametsää. /Most of the way up was steep chestnut forest trails.

Edessä ruska, takana lumihuiput / *In front fallcolors, further away, the snowpeaks.*

Pientä jyrkkää kannasta myöten kiivettiin vielä ylemmäs, Pizzo Leoneen, missä tuuli pyyhki ja yllättäin oli todella kylmä. Ei ollut hanskoja tai pipoa – Ticinossahan on palmuja, hyvä ihme. Eipä tullut mieleen, että oltiin niillä korkeuksilla, missä on talvella lunta. Viereisellä vuorella jo nyt. Siinä oli kai kylmä kohta, huippua kiersi synkeän musta pilvi.

Pizzo Leonella näkymät yhteen suuntaan. /*Pizzo Leone offers incredible views to all directions.*

Lumihuippujen suunta (pilvien paikkeilla)./Towards the snowpeaks (further by the clouds)

Puumerkit kirjaan, perillä Pizzo Leonen huipulla. /*Had to register, that we got up here.*

Taivaalla on huttua, mutta eiks ole hienoa?*/Some haze, but isn´t this beautiful?*

Tuuli tuivertaa kylmästi ja aurinko pistää siristämään. / *Really cold wind and too bright.*

Tajunnan räjäyttäviin kokemuksiin lisäisin sen, etten ole koskaan nähnyt ruskaa, palmuja ja lunta yhdellä kertaa. Pizzo Leonella porukat pyöri kuin väkkärät, joka suuntaan oli erilaiset näkymät.

Jotain retken vaativuudesta kertoo se, että kuvia on lopulta aika vähän, siis verrattuna maisemien maalauksellisuuteen. Urheilukello hyytyi kylmässä, samoin vara-akku, joten detaljeja ei ole, mutta sanoisin, että pulssi tikitti aika tavalla, hiki lensi ja kintut oli lopussa melko valmiit vaaka-asentoon. Noin kilometri ylöspäin ja lähes puolitoista alas. Pituus, 14 km, ei kerro matkasta, mitään, sen sijaan aika, 5,5 h ehkä vähän enemmän.

Tällä puolella vuorta polku on helppokulkuinen. */To the other side the path is easy to walk.*

Pizzo Leone jää taakse. Ei näytä kummoiselta, mutta kipuaminen toieslta puolen oli hikinen homma. */Leaving the peak of Pizzo Leone. Doesn´t look impressive on this side, but coming from the other, was a sweaty job.*

Mielettömät värit!/*The colors were incredible.*

Sama järvi Maggiore, mutta sinisen sävy vaihtuu suunnasta ja valosta riippuen./*Same lake Maggiore, but different blue to this direction because of the light..*

Joka tapauksessa yksi patikoiden helmistä, vaikka oltiin suht lähellä sivilisaatiota. Olen erakko tässä mielessä, pidän erämaasta. Silti oltiin sitä mieltä, että matkalla oli viehättäviä paikkoja ja useampikin kivistä ladottu talonen, johon voisimme vetäytyä kesäpäiviksi tai vaikka ikuisiksi ajoiksi. Kaukana teistä ja hulinoista, kastanjapuiden keskellä. Vuoren sylissä.

Grotto da Peo oli kiva yllätys. */Grotto da Peo was nice surprise.*

Alhaalla trooppiset Brissago-saaret. */A view to the tropical Brissago islands.*

Täällä kirjoittaisin muistelmani. /This is where I´d write my memoirs.

Olemme laskeutuneet kastanjametsästä palmurajalle. /*We´ve walked down through the chestnut forest to the palmline.*

Melkein perillä. Ronco sopra Ascona./*Getting there. Ronco sopra Ascona.*

Juuri ennen iltahämärää. */Just before dusk.*

En resumen: Para arriba ziczagueando por los bosques secos de castañas, para abajo por potreros, trillos, pequeños pueblitos ticineses. Una de las mejores caminatas del año: Rasa-Ronco sopra Ascona. Sudando, con frio, emoción, un poco miedito, colores de otoño, montañas con nieve, palmeras. Perfecto.

Kurzgesagt: Zickzack hinauf, durch die Kastanien Wälder, bis Pizzo Leone, herunter durch die Weiden, auf den Bergwanderwegen, durch kleine Dörfer: Rasa-Ronco sopra Ascona. Schwitzend, frierend, mit Begeisterung, ein bisschen Furcht, Herbstfarben, Schneeberge, Palmen. Alles.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Elämänlaatu