Huningue hunningolla

Ennen aamupalaa olin sitä mieltä, että tuohon sateeseen en lähde. Ja heti sen jälkeen, että tuohon sateeseen tietty lähden. Costaricalaisella gallo pintolla, riisiä ja papuja munakokkelin kera, parhaassa tapauksessa lisukkeena avokadoa, paahdettua leipää, kahvia ja puristettua appelsiinimehua, on kotiväen mukaan ihmeitä tekevä vaikutus. Se on kuulemma ”power breakfast”, jolla jaksaa ja kykenee kohtaamaan kaiken, mitä ikinä päivä tarjoaakaan.

vesivoimala

Reinin yli vesivoimalan kautta. Pienet pisteet rakennuksen muurin takana ovat pyöräilijöitä.

reittikartta

Gallo pinton maagisia ominaisuuksia ei ole kiistäminen, mutta siinä pikkuhiljaa herätessä oivalsin myös, että olisi toivoa lounaasta Ranskassa ja kakusta sekä kahvista Saksassa. Sillä ranskalaiset osaavat ruuanlaiton ja saksalaiset leipomisen.

Reitti kulki kahdeksikon lailla Sveitsistä Saksaan, sieltä Ranskaan, takaisin Sveitsiin ja Saksan kautta Sveitsiin. Raja tuli vastaan niin useasti, etten enää pysynyt laskuissa mikä maa oli menossa. Kylän sisällä, pyörätiellä oli siitä merkkinä kolme maalattua valkoista ristiä. Ei ollut tullimiestä kysymässä, että mitä mitä tarakalla kulkee.

friedensbrucke

Rauhansillalla oli rauhallista

Baselissa pieni poika ähisi mäessä suomeksi, sisarukset painelivat edellä ranskaksi keskustellen. Ehkä jossain niillä paikkein, ennen tai jälkeen, meille ojennettiin mehevät omenat. Sveitsiläisiä, meille painotettiin.

huningue

Tämä on Huningue. Ilma korosti ilmeistä ankeutta.

huningue-katu

Huninguen kaduilla oli hiljaista

huningue-talo

Ranskassa tajusin, että minua on petetty: osuudella ei ollutkaan rehevää maaseutua, pittoreskeja kyliä seitsemän ruokalajin lounaineen. Kaupunki, luultavasti Huningue, oli kyllä hunningolla. Rönttöinen, harmaa, auki vain kebab-kioski ja noutopizza.

herkkuateria

Päivän gourmet-lounas.

Lounasaika oli jo ohi ja Ranskan pätkä loppumaisillaan, nälkä heikotuksen puolella. Sade kiristi otettaan, joten Saint-Louisin Slow up –tapahtumapysäkki kutsui katokseensa. Flammkuchen tuli minuuteissa uunista, kuumana ja rapeana, lähes täydellisenä. 7 euron hinta ei päätä huimannut ja jälkiruoka, kaksi kahvia, kakkupala ja omenapiiras lähtivät kahdella eurolla. Siis yhteensä 2 euroa – puolikkaan espresson hinta Zürichissä.

jalleen-kotona

basel

Baselissa, endlich.

CH-merkkien toisella puolen, Baselissa, vauhti kiihtyi kaupungin ali kulkevissa autotunneleissa. Tuntui kummalliselta kiitää omin voimin siellä, missä yleensä on peltiruuhka. Ja lähes yksin. Kiihtyvä sade, ehkä myös iltapäivän tunnit, veivät loputkin pyöräilijät kotiin.

rheinfelden-d

Tällä puolella siltaa Rheinfelden (D), toisella Rheinfelden (CH).

rheinfelden-ch

Rheinfeldenissä näytti olevan kivoja kahviloita useampikin. Litimärkinä jätettiin väliin, mutta tänne haluan uudelleen.

rheinfelden-katukuvaa

Rheinfeldenistä (CH) lähdettiin ja Rheinfeldenistä (D) palattiin sillan yli Sveitsiin. 60 kilometriä sateessa, loppu ypöyksin, pikkuisen eksyskellen, sillä opastekylttejä keräiltiin jo pois. Lienee luksusta, että saksalainen poliisi pysäyttää kaupungin liikenteen vain meille kahdelle. Viimeinen rajan ylitys tapahtui sekunteja ennen kuin puhallettava tapahtumaportti lösähti maahan ja harmaista harmain slow up oli virallisesti ohi.

Slow up Basel-Dreiland, 60 km

En resúmen: Una vuelta en bici en la lluvia. No way, pensé. Pero después del gallo pinto pensé de nuevo: way, man way.  El Slow up de tres países, Suiza, Alemania y Francia, lo hicimos casi solos. Y el pueblo francés pintoresco con un almuerzo de siete platos no lo encontramos nunca.

Kurzgesagt: Mit dem Velo im Regen. Nichts für mich, dachte ich vor dem Frühstück. Nach dem costaricanischen Frühstück, Rührei mit Reis und Bohnen, das wie ein Wunder wirkt, dachte ich: doch etwas für mich. In Slow up Schweiz-Deutschland-Frankreich waren wir zum Schluss ziemlich allein. Und das malerische französische Dorf mit einem Mittagsessen des 7 Gänge Menús habe ich nie gefunden.

Ihana, löyhkäävä Emmental

Unohtakaa juustot, nyt ollaan Sveitsin sydämessä, keskellä kumpuilevaa maaseutua. Pohjoisen Slow up-tapahtumista Saksan rajan tuntumassa, joissa ajettiin karsinoissa tungoksessa, kaaduttiin, väisteltiin, ängettiin ja kaahattiin, on jäljellä vain häivähdys jossain muistin perukoilla. Emmentalissa ollaan sunnuntaipyöräilemässä, kukaan ei hurjastele, eikä tiukkapipoisia suorittajia näy missään. Porukkaa on vähemmän, fiilis miellyttävä ja lähes koko reitti sitä vehreää maaseutua ja maataloja, joiden kaikkien runsaan värikkäästä ja elinvoimaisesta kukkaloistosta olisi pitänyt räpsiä kuvia.

emmental-talo-kukat

Emmentalilaisen ravintolan tyylinäyte ulkokoristelusta

Talojen edustoilla oletettavasti vuoden suurtapahtumaa oli kerääntynyt katsomaan useampi sukupolvi, lounaiden, viinien, kahvikannujen ja kakkujen kera. Hikipäissäni pysäytin pyörän pariin kertaan ja totesin, etten jaksa mennä kysymään kuvauslupaa ja aiheuttamaan iltapäivän raukeudessa häiriötä. Sillä mummo olisi varmaan lähtenyt kampaamaan tukkaa, teini paennut paikalta ja muut olleet vain vaivautuneen oloisia. Polkaisin pyörän vauhtiin ja olin onnellinen näkemästäni.

Tietä (emmental-reitti) oli hyvä polkea ja matkalle osui oikeastaan vain kaksi pidempää mäkeä. Jyrkemmän alussa oli rullaluistelijoille tarjolla crew-paitaistia avustajia. Avustaja polki edellä ja rullaluistelija kiikkui perässä puristaen pyörään kiinnitettyä (hiihtohissistä lainattua) t-vedintä. Lenkkeilijöitä ei näillä mailla ja mannuilla juuri näkynyt, vain yksi väsähtäneen oloinen tiukimman nousun lopussa. Päätä roikottava tyyppi heräsi tervetulobiisin vetävyyteen ja tanssi loppunousun mäkeä ylös.

emmental-maisema

Pehmeästi aaltoilevaa peltomaisemaa

Lounaspaikkaa etsittiin jokunen tunti, sillä maaseudulla edes uhkea kukkaloisto ei peitä lannoituksen löyhkää. Kaaressa pelloille ruiskutettavan lannan huuru jättää mehevän arominsa pysyvästi suuhun ja kyllä, tuntuu suussa vielä illallakin. Nälkä pakotti pysähtymään lemusta huolimatta ja talon kulman takaa löytyi myötätuulesta ja varjosta pitkä pöytä, jonka ympäristöön oli pakkautunut reilusti porukkaa. Oletettavasti kaikki samoista syistä.

emmental-pyoraparkki

Tähän parkkeerasin menopelin lounaan ajaksi. Näiden kasvimaa oli vähän kuivemman sorttinen.

emmental-traktorit

Traktorit järjestyksessä

emmental-kurpitsakauppa

Kurpitsakauppa. Talon katon lippa on jotenkin sienimäinen.

Auto odotteli pellolle perustetulla parkkipaikalla, reitin pohjoispäässä, Madiswilin länsipuolella, kurpitsafarmin vieressä. Pyörän tarakalle mahtui vain yksi butternut-kurpitsa keittoa varten, mutta nappasin lisäksi mukaan kourallisen pieniltä vesimeloneilta näyttäviä meksikolaisia kurkkuja. Rypäleen kokoiset marjamaiset kurkut, lat. melothria scabra, tunnetaan englanniksi myös nimellä Mexican sour gherkin tai espanjaksi Cucamelón sekä pikku-vesimeloni, sandiita. Myyjä varoitteli, että ne ovat hirveän happamia. No jaa, kuka on lapsuutensa syönyt sitruunapommeja, ei näistä kyllä vaikutu. Mutta laittaisin niitä salaattiin jo pelkästään koristukseksi. Kiloittain meksikolaisia kurkkuja tuskin tulee ostettua; frangilla (0.92 e) niitä saa viisi kappaletta.

emmental-kurpitsatarjonta

emmental-kurpitsakarry

emmental-kummalliset-kurpitsat

Piikkistä valikoimaa

emmental-meksikolaiset-kurkut

Mexican sour gherkin

Slow up Emmental-Oberargau: Madiswil-Sumiswald-Hüttwil. 40 km

En resúmen: En Emmental, en el corazón de Suiza, me pareció, que por fin estuvimos en el campo verdadero. Colinas redondas, vacas, potreros, casas decoradas con una cantidad abundante de flores. Y por su puesto, el aroma al abono fresco en los campos. Y lo que sabe en la boca todavía en la noche, después de respirar el aire fresco campesino.

Kurzgesagt:  Ach, Emmental! Die grüne Hügel, die Häuser mit bunten Blumen. Und die Duft von den frischgedüngten Feldern, die man noch in der Nacht im schmecken kann, nach dem vielen Einatmen vom Landluft beim Velofahren.

 

Santiagon tiellä Sveitsissä, 2. etappi Märstetten-Tobel

Jakobsweg, Märstetten-Tobel,  n.12 km, nousua 147 m, laskua 56 m

Niin se vain kävi, että Jakobin retkikunta muotoutui uudelleen. Nelli, joka on siis koira, canis, ei tykännyt edellisen pätkän kuumasta asvaltista ja jäi kotiin lepuuttamaan käpäliään. Koiran hihnasta kiinni pitänyt Riikka viis veisasi lämpötilasta ja Sari, joka täytti kolmannen osapuolen paikan homo sapiensin edustajana, vetäisi tyynesti vain lenkkarit jalkaansa ja täytti repun eväsleivillä.

Reitin alku oli haasteellinen, sillä lähtöasemalla Märstettenissä oli kyllä pyöräliike, kebabkioski, kiinni oleva Gasthaus sekä punaverhoinen bordelli, mutta ei vessaa. Koukkasimme suoraan metsään tieosuuden sijaan ja sen jälkeen navigaattorin avustamana varsinaiselle Santiagon reitille.

16-10-02-21-22-30-710_deco

Metsäpolkua reunustivat ruohikon seassa kasvavat valtavat lilat krookukset. Eikä ole edes kevät. Uudet vaelluskengät, joilla olin vain juoksennellut talon portaita vintille ja takaisin, saivat oranssin sahramipeitteen. Kukkakaste kengille tuntui pätevältä ja oikealta. Luonnossa ne eivät näyttäneet edes niin valtavilta.

16-10-02-21-18-12-502_deco

16-10-02-21-15-54-245_deco

Miten niin isot?!

En ole koskaan mieltänyt 176 cm:n varttani isoksi, vasta Sveitsissä. Keski-Amerikassa tietenkin olin päätä pitempi kuin muut, mutta se kuului asiaan, olinhan gringo. Sveitsissä sitä ihmetellään. Pyöräkaupassa kauhisteltiin, että miten hirveän pitkä rouva onkaan (=iso rouva, iso pyörä). Ja nyt on sitten jalassa upouudet Lowat, miesten malli, kun jalkateränikin on niin valtaisa, tavallisesti siis kokoa 39-40. Vaelluskenkien koot ovat pieniä ja alamäkiin on varattava reilusti tilaa varpaille, eikä naisten vaelluskenkiä valmisteta kuin 42:n asti. Joten jonka räpylä kaipaa kokoa 42,5, kääntyköön miesten malliston puoleen.

16-10-02-21-17-12-483_deco

Alkupätkältä löytyi myös tulevan matkan suuntaviivat. Tästä riittäisi vielä tallattavaa, sillä Santiago de Compostelaan on vielä matkaa reilusti yli 2000 kilometriä. Ei sillä, että sinne asti oltaisiin menossa, tällä erää suunnitelma kattaa vain Sveitsin osuuden. Ja tällä vauhdilla, kaksi etappia kesässä, näemme Santiagon myöhäisessä eläkeiässä.

Toinen osuus kulki pitkin pohjoista vai olisiko koillista maaseutua, ei juuri ketään missään, varsinkaan muita Jakobswegiä kulkevia. Silti löysimme liikenneruuhkan, kun lastenvaunuja lykkäävä nainen saatteli lehmät laitumelle ja jonossa oli muutaman auton lisäksi pari-kolme traktoria ja me.

Vaikka asvalttia oli jälleen enemmän kuin kaipasimme, kulki askel kevyesti. Jos nousua oli, se tuli jutellessa ohitettua huomiotta. Kylttien simpukat johdattivat eteenpäin kohti aavoja peltomaisememia, omenapuita ja maissipeltoja.

16-10-02-21-19-37-269_deco

16-10-02-21-20-43-371_deco

16-10-02-21-20-14-427_deco

Aurinko porotti ja odotin kohdalle osuvaa jokea, mutta kävelimme vain yhden yli, eikä toista, edes puroa, tullut kohdalle. Repussa oli uutuuttaan hehkuva ultrakevyt pyyhe, jonka otin mukaan ihan vain siksi, että matkalla on mukava uittaa koivet viilentävässä vedessä. Nyt söin vain eväät metsän siimeksessä pyyhkeen päällä istuen.

Vaellusreiteiltä saa lähes aina jossain vaiheessa ruokaa ja vettä, mutta Jakobswegin toinenkin etappi (ensimmäisestä osuudesta täällä) menee dietin puolelle, ellei mukana ole evästä. Eihän tämä ole mikään 60 kilometrin taivallus pilkkopimeässä, kuten Matin matka Kouvolasta Kotkaan (kts. juttu löytyy täältä) eli hengissä selviää pelkällä vedelläkin. Silti repullinen leipiä, hedelmiä ja herkkuja lisää retken mukavuutta.

Viimeisillä kilometreillä tien varrelta löytyi kyltti kuppilaan, Gasthaus zum Bienen. Suunta oli vastakkainen, joten jatkoimme matkaa pysähtymättä, Tobel-Affeltrangenin asemalle asti ja sen läheisen kuppilan pihalle jäätelölle. Koska pyrkimyksenä ei ole vain selviytyä, vaan kaikinpuolinen nautinto.16-10-02-21-23-12-284_deco

 

 

En resúmen: En la segunda etapa en el Camino de Santiago por Suiza, de Märstetten hasta Tobel, nos dimos cuenta, que este tal vez sea un proyecto eterno. Hemos avanzado como 30 km en todo el verano. Y si quisieramos seguir después hasta Santiago de Compostela, nos faltarían todavía 2325 km. Pero este caso, como en muchas veces, lo más importante es el camino, no el destino.

Kurzgesagt: Jakobsweg, der zweite Teil, Märstetten-Tobel. Es sieht aus, unsere Wanderung bis Ewigkeit dauert. Erst etwa 30 Km sind vorbei, und das seit Mai. Wenn wir nach der Schweiz bis Santiago de Compostela laufen möchten, fählt es, laut einem Schild, noch 2325 Km. Aber in diesem Fall, wie sehr oft, der Weg ist wichtiger als der Ziel.

 

Kun kengästä putoaa pohja Alpilla

Vaellus: Ebenalp (1644 m)-Füessler-Altenalp (? m)-Mesmer (1613 m)-Seealpsee (1141 m)-Wasserauen (876m). Opasvihkosen mukaan 5h, 11,7 km ja vaativa. Nousua 397 m ja laskua 1083 m.

Luin laiskasti lehteä loppukesän aamuna pihalla, välillä jäin tuijottamaan venettä järvellä ja hörppäsin jo kylmennyttä kahvia. Tuntui vähän siltä, että haluaisin tänään kiivetä vuorelle. Vilkaisin kelloa ja näytti aika myöhältä. Yritin kipristellä muistiani, josko sieltä tulisi mieleen joku paikka, jonne aina on tehnyt mieli. Tarve kiivetä jonnekin tuli vain vähän myöhään, jos sattuu istumaan vielä yhdeksältä aamiaisella yöppärissä, eikä edes kohdetta ole päätetty. Moni paikka on turhan kaukana tai vaellukset liian pitkiä.

ebenalp-lehmipoika

Kuvasta tuli vähän turhan, sanottaisiinko taiteellinen, mutta laitettava silti. Tilanne on niin Appenzelliä. Yhtäkkiä eteen tuli lauma lehmiä, joita johdattavat kukkakranssein koristetut nuorukaiset. Ehkä jo paluuliikennettä vuorilta laaksoon.

ebenallp9-polku

Vuoristossa vaellusreitit tunnistaa punavalkoisista merkeistä

Tuntia myöhemmin oli ikkunaluukut suljettu, reppu pakattu ja auto käännetty kohti Appenzellin Alppeja. Kuplahissillä vaikutti siltä, että samaan ideaan oli päätynyt koko lähialueen väestö. Olin halunnut pitkään näyttää Ebenalpin seudun puolisolle. Puolilta päivin oltiin lopulta ylhäällä ja täydessä paisteessa tallaamassa kohti ensimmäistä määränpäätä, Altenalpia.

ebenalp-13-maatila

Altenalp. Tässä puhallutti sen verran, että kamerakin on vinossa.

ebenalp11-maitotonkat

Maitotonkat järjestyksessä ulkoseinällä.Ylhäällä yöpymätilat.

Viitta näytti heti alkupätkän jälkeen osoittavan pienelle, alaspäin siksakkaavalle kiviselle polulle. Pari porukkaa kävi kurkkaamassa, pyörittivät päätä ja jatkovat leveämpää tietä. Osuus on lyhyt, eikä niin paha miltä vaikuttaa. Silti, näillä seuduilla olen ensimmäisen kerran nähnyt kylttejä, joissa lapset kehotetaan sitomaan turvaköyteen kiinni. Polut ovat kapeita ja reunat jyrkkiä. Vuoristolaispuolisosta täällä oli syytäkin olla hiukan hermona, oli kuulemma sen verran kivistä ja koordinatiivisesti hankalaa reittiä. Minä, saarelainen ja Kronbergillä, kolmisen sataa metriä alempana korkean hyydyttämä, en nähnyt näissä poluissa mitään ongelmaa. Kuulin sveitsiläisen pariskunnan kyselevän paikallisilta, jyrkkeneekö reitti vielä tästä, oli jonkinlaista korkeanpaikan kammoa. ”Jos kerran olette tänne asti päässeet, niin ei se enää pahemmaksi muutu,” kannusti Alpenalpin pikkuruisen maatalon emäntä. Sattuvasti uutisissa mainitaan juuri näihin aikoihin, että ihan tavallisia patikkaretkeläisiäkin putoa, kompastuu, lierähtää ja lipsahtaa poluilta vuosittain  useita ja huonoin seurauksin. Eniten onnettomuuksia vuorilla sattuu yli viisikymppisille miehille, jotka ovat yksin liikenteessä.

ebenalp-12-altenalp-menu-kukat

ebenalp10-sapuska

Vaaleaa vuohenjuustoa ja kellertävää alppijuustoa.

Altenalpissa on pakko pysähtyä, ihan vain siksi, että saman katon alla on itse tupa, possuja ja navetta. Ja pihalla vielä parit kanat. Ruokalistalta löytyy maitoa suoraan lehmästä, lämpimänä tai kylmänä, Heusuppe, heinäkeittoa, jonka liemi tehdään kuivista alppiheinistä, possun filettä pihan sikalasta, piimää, omia juustoja ja jugurttia. Tämän lähempää lähiruoka tuskin voisi tulla.  Meille tuli pöytään alppi- ja vuohenjuustoa ja pussillinen leipää. Kahvi tarjoiltiin laakeasta kupista. Meidän lepuuttaessa vaelluskenkien suojaamia kaupunkilaiskoipiamme, isäntä työnsi paljasjaloin edelweiss-paidassa kottikärryt alamäkeä lähteen luo ja haki siellä kylmenneen maitotonkan ja puski lastin kaulasuonet pinkeinä torpan edustalle.

Appenzellin vuoret ovat rajusti kohoavia, särmäreunaisia. Kivimursketta on valunut alas laaksoon; isoja möhköjä on siellä täällä. Ja niiden vieressä Seealpsee, kirkkaan vihertävä alppijärvi.

ebenalp-14-huiputebenalp-15-maisema

ebenalp-kartta

Mesmerin kohdalla on nousut ja kapeimmat polut selätetty, siitä eteenpäin on alamäkeä ja välillä tasaistakin. Meillä oli kahvin tarve, kova paiste oli muutenkin saanut mehut irti molemmista. Tunsin valtavan kiven kengänpohjassa, enkä tajunnut missä se oikein oli.  Pohja oli irronnut jalkaterän kohdalta kokonaan ja kivi siellä välissä. Tilattiin kahvit ja mantelisarvet sekä rulla teippiä. En kuulemma ole ensimmäinen, joka on kaivannut ensiapua vaelluskengilleen. Teippasin varmuudeksi molemmat, mutta mutta puolivälissä kohti järveä tunsin käveleväni varvastossuissa. Nyt lonksutti oikean kengän pohja kantapäästä asti ja vasenkin oli irtoamassa.

ebenalp-18-mesmer-keskella

Jos oikein siristää silmiä, näkyy kuvan keskellä laaksossa talo. Siellä juotiin kahvit ja teipattiin kengät.

Myönnetään, että kengät ovat edelliseltä vuosituhannelta, mutta muuta vikaa ei tähän mennessä ollut ilmaantunut. Järven luona mies pulahti uimaan ja minä etsin lisää teippiä. Ei löytynyt. Lonksuttelin viimeisen tunnin autolle ja kotona oli pakko luovuttaa kengät roskapussille. Tärkeiden vaellustarvikkeiden listalle pääsee siis teippirulla. Sen lisäksi seuraavalla kerralla olisi muistettava hengittää suu kiinni maastosta riippumatta, sillä onnistuin polttamaan aurinkosuojalla voitelemani huulet suun sisäpuolelta.

ebenalp5-paluu-jarvi

Vingertävää polkua alas kohti järveä

ebenalp2-kynsivuori-jarvi

Seealpsee

En resúmen: La ruta en Appenzell es maravillosa, pero parece que demasiado para mis botas. En la mitad del camino se me cayó la suela de frente, pero por dicha en el lugar de pausa tenían teip. No se me ocurrió, que también hubiera tenido que amarrar la parte del talón, así que la última hora cuesta abajo mi bota pareció un flipflop.

Kurzgesagt: Die Umgebung von Ebenalp ist eine von meinen Favoriten. Aber anscheinend zu viel für meine Wanderschuhen. In Mesmer im Berggasthaus hatten sie Klebeband zur ersten Hilfe, aber ich hätte auch daran denken sollen, dass die Sohle auch bei der Ferse ausfallen wird. Die letzte Stunde bergab hatte ich dann anstatt einen Wanderschuh einen Flipflop.

ebenalp3-niemi

Seealpseen niemi

Apua, koivet hyytelönä

kronberg11 tyypit reunallaSveitsiläiset pysyttelevät mieluusti omilla kielialueillaan, eivätkä ole kovinkaan kiinnostuneita muiden tarjonnasta. Näin väitti artikkeli aamun lehdessä ja kehotti esimerkiksi länsi-sveitsiläisiä piipahtamaan Kronbergillä, jolla on kuulemma “huimasti annettavaa”, vaikka onkin Alppien joukossa nysä, vain 1663 metriä. Ranskankielisen alueen väki tuskin avaa saksankielistä Tages-Anzeigeria tai ottaa kehotuksesta vaarin. Mutta sen sijaan me, suomen- ja espanjankieliset, pakkasimme kamat ja lähdimme oitis tutkimaan Kronbergin rinteitä.

Takana oli vaellusväsymystä, joten pieni lenkki jossain huipun tuntumassa, lounaalla ja auringolla terästettynä, kuulosti täydelliseltä. Samoin “Kraftweg”, voimauttava lenkki nyppylän ympäri. Paikallinen vaeltajia opastava tyyppi lähetti meidät matkaan kylttien osoittaman suunnan sijaan vastapäivään. Normaalin kierroksen alussa on “ainakin sata rappusta alaspäin”, meille sanottiin. Paikan kohdalla selvisi varoittelun todellinen sisältö: puisista askelmista ei ollut juuri mitään jäljellä, vain hiekkaa ja kiviä. Ja kyllä, pätkä oli huomattavasti parempi kulkea ylös- kuin alaspäin.

kronberg5

Jaakobin ts.Santiagon kappeli

kronberg7 hyvä polku sivusta

Tämä polku on vielä turvallisen leveä, eikä aivan reunalla.

kronberg1 bodensee

Bodenjärvi sinertää vasemmalla.

Matkalle osui myös Jaakon kappeli eli Jakobskapelle. Reitti on osa Sveitsin läpi kulkevaa Santiagon tietä, joka päätyy Espanjassa Santiago de Compostelaan. Kappelilta tie kapeni ja kulki horisontaalisti vuoren sivua. Jyrkänne ja laakso vetivät minua puoleensa kuin magneetti. Maasto oli matalaa, hiukkasen kumpuilevaa ja alavuutta riitti kauas, niin kauas, aina Bodenjärvelle ja Saksaan. Lintu minussa halusi levittää siivet. Maakrapu taas piti kiinni kasveista, kuin hengenhädässä. Siinä vaiheessa, kun polku oli enää kahden vaelluskengän levyinen ajattelin takaisinpäin kääntymistä. Toisaalta, tie olisi yhtä kapea sinnekin suuntaan. Jalkani sen sijaan eivät ajatelleet enää minkäänlaista liikettä. Tilanne oli kuin muulin kanssa. Kehotuksia sateli, eteenpäin, mars, yks, kaks, mutta mitään ei tapahtunut. Jalka ei ottanut nytkäystäkään astuakseen eteenpäin.Eikä taaksepäin. Puoliso totesi, että ehkä merenpinnankorkeus on saaressa syntyneelle sittenkin se oikea korkeus. 1500 metrissä syntynyt ei havainnut polussa ja mitään ongelmaa.

Kuvittelin, että polku on Mussalossa, meren rannassa ja siinä ne aallot liplattelevat vieressä. Helppo nakki, tästä näin askelletaan. Ei ynähdystäkään. Sitten rähisin jaloille hetken ja sain ne lopulta hitaasti liikkeelle. Laahauduin vinossa, ylärinteeseen tukeutuen, heinissä ja alppikukissa roikkuen. Lihasten hyytelömäinen tila alkoi palautua normaaliksi. Aiemmin olin kokenut saman kuvausreissulla teollisuuslaitoksen katolla. Tarkoitukseni oli ottaa artikkeliin kuvia antennissa roikkuvasta asentajasta, mutta muutama metri kertaa metri katolla siitä ei tullutkaan mitään. Jouduin istumaan keskelle kattoa ja kun lopulta sain jalat toimivaan kuntoon, kapusin yhä tutisevin koivin tikkaita alas.

Jyrkkä rinne ei haittaa, ei edes kilometrin pudotus, eivät kiviset ja huonokuntoiset polut. Tältä polulta puuttui henkinen tuki, samoin sieltä katolta. Vieressä nouseva vuori olisi vienyt aavalta pudotukselta kärjen. Tai alemmassa rinteessä nousevat pari puuta, kenties vähän kasvustoa, puskia tai nokkosetkin olisivat kelvanneet. Niillä olisi tyynnytetty jostain kumpuava saarelaisen paniikki korkeuksissa.

kronberg9 hörppy jacobsquellestä

Hörpin vettä Jakobin lähteestä raamatullisten säteiden keskellä.

Onneksi Jakob silloin aikoinaan Santiagossa heitti vaelluskeppinsä menemään. Legendan mukaan se tulla singahti Appenzelliin, tänne Kronbergin kylkeen ja sai aikaisiksi energisoivan lähteen. Sillä tämän polun keskellä todella tarvitsin voimaa. Ripulinkin uhalla join desikaupalla vettä. Epäilin hikoilleeni itseni pelkästä hermostuksesta nestehukan partaalle. Kapealla osalla ei nimittäin otettu repusta yhtään mitään, ei vesipulloa, eikä kameraa.

Siinä vettä maistellessani tajusin,  että joutuisin todennäköisesti kävelemään polun toistamiseen.Olimmehan Riikan kanssa päättäneet kulkea osissa Santiagon tien Sveitsin osuuden.Vesihuikan jälkeen tunsin oloni mainioksi. Mies sen sijaan alkoi nähdä siellä täällä sinisiä pieniä sammakoita.

This slideshow requires JavaScript.

kronberg16 liitäjiä taivaalla

Takaisin lähtöpisteessä, Kronbergin kuppilan terassila, tuoli tuntui hyvältä ja vakaalta istua. Käänsin katseeni vuoristoon ja dokumentoin siipensä levittäviä liitäjiä, mutten enää tuntenut tarvetta liittyä heidän joukkoonsa, vaan halusin keskittyä eteeristen tunnelmien sijaan realiteetteihin. Adrenaliinin ylituotanto nimittäin johtaa nälkään. Lieneekö sitä silmälläpitäen vai kohtalon oikku, mutta ruokalistalla ei ollut mitään kevyttä; kasvissyöjä saisi täällä tyytyä pieneen alkusalaattiin.

kronberg15 sapuska

Vuoristossa ei tunneta mitään läskittömiä fitnesspossuja.

Vuorelta laskeuduttuamme Jacobsbadin aseman vierestä löytyi nunnaluostari, Kaputzinerinnen Kloster (josta ottamani kuvat onnistuneesti kadotin). Kyltit veivät luostarin pieneen kauppaan, josta ostettiin tuliaisia, tummaa minttusuklaata ja valkosuklaata, jossa oli aronian marjoja, ja lisäksi pieni pullo mustaseljalikööriä. Nunnilla on bisnekset hallussa, sillä suklaista veloitettiin melkein kahdeksan frangia/100g. En oikeastaan tiedä miten nunnat suhtautuvat maallisiin nautintoihin, mutta ehkä tuo on hinta pienestä synnistä.

kronberg16 nunnilta eväitä

En resumen: En un sabado queríamos hacer una vuelta pequeña y comoda, un poco de sol, aire fresco y buen almuerzo. Así que fuimos a Appenzell, a Kronberg, una montaña de 1663 m. Caminamos la vuelta alrededor del pico, la vuelta de energía. Según la leyenda, Santiago tiró su bastón en Satiago de compostela y vino hasta aquí y en ese punto nació una fuente. Tomámos agua y me sentí refrescada. Mi compañero mantañero (que no vio ningún problema con el camino tan angosto, que era de dos zapatos de caminar, a la par de un guindo) en vez empezó a ver ranas azúles por todo lado. Yo sólo vi un camino, donde mis pies eran como burros, no querían tomar ni un paso. Tal vez el tiene razón: la mejor altura para mi, es en el nivel del mar.

Kurzgesagt: Kronberg sollten auch die Leute von Romandie besuchen, schrieb jemand in der Tagesszeitung. Wir, von Deutschschweiz, hatten den Berg auch nicht erlebt. Also, hinauf marschieren! Oder eigentlich: hinauf mit dem Seilbahn! Oben wollten wir den Kraftweg laufen. Etwas gemütliches für Samstag, frische Luft, Sonne, Mittagsessen…und schwer war es nicht, nur für mein Gehirn. Der Weg war teilweise so schmal wie zwei Wanderschuhen und meine Füsse meinten “Das war´s”. Ich konnte keinen Schritt nehmen. Nur ein paar Bäume neben dem Hang oder wenigstens einige Blümen hätten schon geholfen. Aber es war zu Steil und dann zu flach, bis Bodensee und nach Deutschland. Ich brauche Bergen neben mir um mich sicher zu fühlen, war meine Theorie. Zum Glück gab es Jacobsquelle auf dem Weg und mit dem Wasser haben wir uns erholt und konnten weiterlaufen. Ich – ziemlich ohne Probleme und er – na ja, er sah einige blaue Frösche ab und zu. Vielleicht hatte der Wasser mehr Kraft als wir hätten geglaubt.

 

 

 

 

 

 

 

Jäätikön liepeillä

Vaikka kuinka olen syntynyt lumen, jään, pakkasen ja pimeyden mannuilla, niin silti ajatus, että Sveitsissä on ikuisia jäätiköitä, on sävähdyttävä. Massa, joka ei sula pois. Ainakaan kokonaan. Tai ihan heti. Ja on melkein paikoillaan. Mitä nyt virtaa hitaasti.

Suomen talvinen kerros sulaa kuitenkin joka vuosi kokonaan pois. Jäätikkö ei. Janan yhdessä päässä on aikakausia, jolloin ne ovat keränneet valkoista massaa ja venyneet pituutta, toisessa taas pienentyneet hälyttävällä nopeudella. Ja niiden välillä on ollut liikettä molempiin suuntiin. Nyt ollaan tuon jälkimmäisen vaihtoehdon paikkeilla ja pessimistisimmät tutkijat näkevät kerroksen vajuvan niin huolestuttavasti, että lapsille pitäisi paikkaa esitellä vielä, kun se näyttää jäätiköltä.

 

aletsch9 tie pitka ja kivinen

Tie on pitkä ja kivinen

aletsch1 pilvi

Pilvi on tässä kohtaa maiseman tiellä. Polku kulkee kohti oikealla seisovaa tyyppiä.

hilja polulla

Vain vähän lunta. Onneksi, sillä lapio jäi kotiin.

aletsch3 kivitorni

Jäätikön pää näkyvissä. Tai siis alku.

Niinpä raahattiin kummipoika, joka siis on jo pikemminkin mies, härmän lakeuksilta kiviselle polulle, Euroopan suurinta jäätikköä, Aletschia, sivuavan vuoren polulle. Kiva reitti sinänsä, aina ihan uudenlainen. Ylhäältä vierii silloin tällöin tonnikaupalla kiviä ja –voilá- taas on uudet haasteet polulla. Mietin kypärän tarvetta, mutta luulen, että jos vyöry osuu kohdalle, pään suojaamisesta tuskin on kauheasti apua.

 

 

 

 

aletsch4 jaatikolla porukkaa

Jäätikön päällä 2 muurahaisihmistä. Helpommin havaittavia kalliolla oikealla.

aletsch6 sinista jaata

Gib eine Beschriftung ein

aletsch7 jaatikon sisalla

Poseerauspaikka jäätikön välissä.

Hiekkakuorrutteisella marengeilla eteni muurahaisia; vaeltajaporukkaa köysien ja hakkujen kera.Viime kerralla, jokunen vuosi sitten, sokeritötterömäiset kohoumat jäätiköstä olivat mielestäni erottuvampia.. Ehkä alppiaurinko on tehnyt tehtävänsä.

Reitin puolivälissä pääsee laskeutumaan joenkin käyttämää kivistä tietä alas jäätikön sivuun. Sekin oli kutistunut, kerrostalosta oli tullut toisesta laidasta kavuttava kohouma. Mutta oli se silti vielä vaikuttava. Siis jäätä, joka kestää helteen silloin kun ihokin palaa! Siis jäätä, joka virtaa!

Tällä polulla ei tule vesipulaa, eikä heikotusta, sillä tottahan jäätikön kupeessa pitää olla kuppila. Jäätikkötupa. Taukopaikka oli kohdallaan, vaikka reitti ei ole vaativa, riittää kilometrejä tallattavaksi. Jäätikkötuvan läheltä voivat laiskemmat oikaista kostean tunnelin läpi toiselle puolen. Vaihtoehtona on kiertää yläkautta, sieltä missä ovat muutkin ahkerat liikkujat, lehmät ja lampaat.

 

 

 

aletsch8 lounaspaikka

Lounaspaikka

aletsch7 tunneli

Tunneli. Ihmisen kaivama.

mhorn

Kyllä, tama on Matterhorn.

Reittinä oli Bettmeralp-Bettmerhorn (kuplahissillä pääsee ylös, luonnollisesti myös jalan) -Märjelensee-Fiescheralp-Bettmeralp, meidän majapaikalta n.17 km. Se ei vaadi erityistä kuntoa, mutta kompastelu ei ole suositeltavaa. Tunnelista eteenpäin leveä hiekkatie.

 

 

 

aletsch10 lepotila

En resumen: El camino de Bettmerhorn a ver el lado del glaciar, Aletsch, es siempre impresionante. El glaciar parece un flujo de suspiros (en el verano suspiros decorados con arena) y encima de vez en cuando aparecen unas hormiguitas; grupos de gente con cuerdas de seguridad. La ruta es cada vez diferente; de vez en cuando vienen avalanchas de piedras que modifican el paisaje y el camino. Pensé, que tal vez me haga falta un casco. Pero si de pronto vendría un rio de una tonelada, tal vez proteger la cabeza no me ayudaría mucho.

Kurzgesagt: Aletsch Gletcher ist immer beeindrückend. Und der Weg zum Gletcherrand anders, weil es ab und zu ein Fluss von Steine herunterkommt. Der Gletcher ist auch seit dem letzten Mal kleiner geworden; glaube ich. Oder weitergeflossen und zeigt uns nur eine andere Seite. Dieses Mal die Natur gibt uns die möglichkeit den Eissculptur zu besuchen, sogar daraufzustehen.

Riippusillalla jäätikön päässä

belalp4

Wallis: Belap-riippusilta-Riederfurka-Riederalp-Bettmeralp

Siitä lähtien, kun kuulin, että Euroopan suurimman jäätikön toisessa ääripäässä Wallisissa keikkuu 124 m pitkä riippusilta, 80 m korkeudessa, olen halunnut ylittää sen. Lähellä on oltu, useastikin, ja mietitty, että tänään, huomenna, ehkä sittenkin seuraavalla kerralla. Sade, sumu, liukkaus tai liian hapoilla olevat kintut, ehkä porukan sisältä tulevat soraäänet ovat aina siirtäneet reissua jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Torstaina kaikki natsasi: oli aurinkoa, kuiva polku ja innokkaat koivet.

Belalp2

Tästä se lähtee, Belalpin kirkon vierestä

belalp7

Polku viettää alas kivisenä.

Patikkapolun lähtöpisteeseen Belalpiin oli majapaikasta tunnin matka. Kuplahissillä alas, junalla laakson pohjaa lähimpään kaupunkiin, sieltä postibussilla puoleen väliin vuorta. Bussissa joku tarttui olkapäähäni ja huikkasi: ”Ei tänne mahdu enempää zollikonilaisia!” Tuttava kotikylältä oli matkalla ylös, mountain bike bussin kyydissä. Tyyppi jatkoi omille teilleen, me nousimme vielä viimeisen pätkän kuplahissillä ylös.

 

 

belalp9

Ylhäällä olevalta kirkolta on tultu jo aikamoinen taival.

belalp8

Laaksossa oleva silta ei silti vielä edes näy tänne

Kuvittelin, että joka suuntaan korkealla heilahteleva ja notkuva silta aiheuttaisi ainakin hetkittäistä sydämentykytystä ja kenties hyytelöittäisi muuten vakaat ja eteenpäin pyrkivät reidet, mutta yllättäin haastavin osuus olikin heti alussa, lakeutumisen ensimmäinen osuus. Belalpin kirkolta lähti pieni polku, joka muuttui melkein heti kiviseksi siksak-portaikoksi. Se oli jyrkkä ja reunoilla tarrattavaksi lähinnä nokkosia. Lähtöpaikan ja sillan korkeuseroa oli puolisen kilometria ja saman verran nousua sillan toiselta puolen. Kilometrejä kertyi väliltä Belalp-silta-Riederalp-Bettmeralp noin 16.

Lähdin liikenteeseen reikäisillä, henkitoreisilla lenkkareilla, mutta en uhkarohkeaa uhmapäisyyttäni, vaan – tulkoon tämä selväksi – fysioterapeutin suosituksesta. Vaelluskenkä on vielä syksyllä nyrjähtäneelle nilkalle liian jäykkä. Trail running –kenkä ei silti tarraa yhtä hyvin jyrkän polun hiekkaisiiin pätkiin ja olisin varmaankin päätynyt alas laakson lumipallon lailla, elleivät urheat vaelluskumppanit olisi tarjonneet vakaata käsivarttaan. Nyt selvisin parilla pyllähdyksellä.

 

 

belalp19

Tämän puunrungon yli hilpaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Kuvassa kylläkin kummipoika, jota ei yhtään huimannut.

Toinen paikka, joka vaati ennen askellusta pientä keskittymistä, oli kallion vieressä, rotkon yli viritetty puunrunko. Kuva ei tee asialle oikeutusta, mutta pudotusta on reilusti, eikä runko ole kiinni viereisessä kallioseinämässä. Siihen pultatusta ketjusta voi hakea ylittäessä turvaa.

 

belalp14

Keskellä ei roiku naru, vaan silta.

Maasto on koordinatiivisesti suhteellisen vaativaa, on kivirappusia, hiekkapolkua, sileää kalliota, viipaleiksi hajonnutta kalliota, korkeita askelia vaativia suuria kiviä. Alkumatka tallattiin auringossa ja vaikka oltiin parintuhannen metrin korkeudessa ja menossa alaspäin, oli vesipullossa tilanne huono jo riippusillalle tullessa.

 

belalp16

Tossua toisen eteen ja kännykkää ei sitten pudoteta, vaikka kuinka heiluttaisi.

belalp17

Sameaa jokea. Sulanutta vettä jäätiköltä.

belalp18

Voiton puolella.

Eväsvoileivät ja aprikoosit syötiin sillan toisella puolen, varjossa, pienen alppijärven sivustalla. Reittivaihtoehtoja ylöpäin oli kaksi ja toinen niistä vähän jyrkempi. Valittiin olevinaan helpompi, mutta heti alussa selvisi, miksi paikkaa kutsutaan ”syväksi metsäksi”. Vesipullon sisältö veteli viimeisiään ja elimistö oli yhtä kuivilla kuin joka askeleella kumeasti tömähtävä polku, eikä missään ollut ainuttakaan raikasta vuoristopuroa. Yritin kuvitella vesimelonin raikkautta ja sitä tunnetta, kun vesi valuu kurkusta alas ja jano sen kuin yltyi. Positiivisesti ajattelin, että viimeinen tunti oli jo melkein selvitetty. Kellosta kävi ilmi, että oltiin kivuttu vain kymmenen minuttia.

 

 

 

belalp20

ehreä keidas ennen jyrkkää nousua.

Meidät ohitti käsittämättömän tasaisella, jäntevällä ja rivakalla menolla harmaahapsinen vaari. Eikä mies ollut ainut saman sarjan kulkija. Ehkä vuoristossa asuvilla on erilainen geeniperimä tai enemmän vettä mukana. Mutta perille päästiin mekin, vaikkakin nestehukasta rusinoituneina.

 

En resúmen: Como nos costó, pero por fin llegamos a Wallis, a cruzar el puente colgante entre Belalp y Riederfurka. 500 m diferencia de altura, en total caminando 16 km. Lo más dificil no era caminar en el puente, como yo me imaginé, sino que el problema, que –por chapas- llevamos demasiado poca agua. El resultado? LLegamos a Riederfurka, pero en el estado pasa.

Kurzgesagt: Endlich waren wir da, auf der Hängebrücke im Wallis. 500 M Höhenunterschied, 16 Km, viel Schwitzen, viel Konzentration, viel Durst. Aber wunderbare Aussicht und genug Nervenkitzel.

 

Luonnollisesti luontopolulla

kotka luontopolku4

Mussalossa (joka on saari Kotkassa, siltaa myöten saavutettava) on helmi. Santalahden uimarannan liepeiltä koukkaisee metsään luontopolku, ei liian pitkä, ei liian lyhyt. Vähän nousevaa, portaita, mäntymetsää, kalliometsää, rantaviivaa. Keskivälillä, siellä mistä meri alkaa, odottavat muhkeat kalliot ja maisemaa nin pitkälle kuin katse kantaa, kirkkaalla säällä itäisen naapurin maille asti.

Toisena päivänä lenkki oli kuin vieraasta maailmasta, ulapalta lellui hyytävää merisavua, eikä saaria näkynyt lainkaan. Kuulimme jonkun työntävän lähimmällä luodolla soutuveneen veteen ja yskähtelevän. Puihin ilmestyi kuivalla säällä näkymättömissä pysyviä hämähäkinverkkoja, koristettuina kosteudella.

kotka luontopolku kallio

kotka luontopolku seitti2

Piknik-paikaksi mahtava, tänne eivät ole löytäneet tietään vielä edes ne kaikki muut kalliot valloittaneet hanhet. Tai päiväkävelylle, polkujuoksulle, luontoretkelle. Merelle tuijottaessa juoksijankin pulssi tyyntyy. Jos maailmassa on maagisia pisteitä, tämä on yksi niistä. Täynnä rauhaa, seesteisyyttä, tyyneyttä.

kotka luontopolku3

kotka luontopolku9

Palatessa metsäpolulle, zen-tila kärsi säröjä, sillä hyttysten armada iski täysillä kinttuihin. Kompressiosukat ovat itikoille täysin ilmaa, kärsä vain läpi ja verta kupu täyteen. Toisella kertaa ilmeni, että imijät läpäisevät kevyesti parikin kesävaatteen kangaskerrosta, laadusta riippumatta ja aivan kuin tropiikissa: farkutkin.

kotka luontopolku1

Luontopolku on hevosenkengän muotoinen ja sen varrelta löytyy vielä toinen ympyrälenkki. Uudenlaista maastoa, lehtipuita, lonksuvia ja puolittain lahoja pitkospuita, käsittämättömän kirkasta sammalvihreää ja hyttysille oiva elinympäristö – jonka olisimme havainneet myös ilman siitä kertovaa kylttiä.

Laittaisin tähän Suunnon Movescountin linkin poluista, mutta kuinka ollakaan, jätin kellon paussille meditoidessani kalliolla horisonttiin tuijotellen, enkä muistanut myöhemminkään kaivata näitä turhanpäivisiä elämän detaljeja, kuten lenkin pituus, maksimisyke ja korkeuserot.

En resúmen: En Kotka, en la isla de Mussalo, hay una perla. Un caminito en el bosque, en el que uno pasa por los bosques de pinos y en la mitad se topa con el mar. Un lugar mágico, lleno de tramquilidad y serenidad, perfecto para un meditación. O para un picnic.

 Kurzgesagt: In Kotka gibt es eine Perle. Einen Weg im Wald, der führt bis den Felsenstrand. Ein magischer Ort, o es Ruhe herrscht, perfekt zu meditieren. Oder für ein picknick.

Kesämosaiikki

kotka katariina2

Kävin hengittämässä suolaista ja leväistä kotkalaista meri-ilmaa, varastoon niille päiville, jolloin olen toisaalla.

kotka luontopolku5

kotka luontopolku2.jpg

Kalliolla on hyvä kasvaa.

Imuroin silmilläni jäkäläisiä kallioita, mäntyjen vihreää, aavaa maisemaa.Ja haistelin muurahaiselta ja auringolta tuoksuvaa kangasmetsää.

Puolikas posso, sokerin rapina ja omenahillon kuumuus maistuu yhä kielellä – tasapainoksi tietysti lihis. Keräiltiin kotkalaisia juttuja kuin marjoja koppaan: Sapokan kukkaloisto, tuurimoottorit rannassa, kamelit purukasojen edustalla.

 

kotka possot

Vasemmalla kuuluisa Kotkan posso ja oikealla lähes syöty lihis.

kotka kamelit

Siellä missä on Kairo, on myös kameleita.

kotka sapokka2

Sapokan vesipuisto, sateellakin kaunis.

Merimatkoille osui tarkoituksella Varissaari ja vahingossa Varissaari Rock. Marko Ritolan avauksen jälkeen lavalle noussut Stella´s Sunday istui kesäiltapäivään; pehmeän keinuvaa latinalaisvaikutteista musiikkia, “Parasta mitä Kotkalla on tarjota!” hehkutti Hitto yhtyeen Tieahon Matti. Hitto jäi kuulematta; valtava läjä juuri paistettuja muikkuja houkutteli meidät pois saaresta. Sitä oliko kiipeäminen Aconcagualle tuonut Matin huuliharppusoundeihin Andien vivahteita, jäi siis kuulematta.

vaakku rock satama

Tuuri lipuu Varissaaren satamaan.

vaakku stella sunday

Stella ja pojat lavalla.

Toisella merimatkalla livuttiin purjeveneellä pääkaupungin edustalla laivoja väistellen.

 

 

 

 

 

hesa apua toinen laiva

Välitön u-käännös, tuosta myö ei yhtä aikaa mahuta.

hesa merimaisema birgitta

 

hesa profiili

Kalliojumppaa, mansikkakakkua, saunomista mökillä, soutelua saarten välissä ja lumpeiden keskellä laguunissakin. Vähän kesäflunssaa ja kaatosadetta, raavittuja hyttysensyömiä. Näistä rakentuu kesämuistojen mosaiikki, joka lämmittää talven kylminä päivinä.

kotka saaari juhannussumu

kotka saari 12 mokki ikkuna

 

En resúmen: Fui recogiendo experiencias kotkeñas y de Helsinki,  en mi canasta de memorias, como si fueran berries. Las guardo y disfruto después, en los días oscuros y fríos de invierno.

Kurzgesagt: Ich habe Erlebnisse in Finnland gesammelt, als ob die Beeren wären. Die werde ich bis Winter bewahren und dann, wenn es kalt und dunkel ist, geniessen.

kotka saari15 lumpeita

Ihan Jaacobbina Santiagon tiellä

1jacobsweg2

Saksan ja Sveitsin rajan tuntumassa, Konstanzin asemalla, Nelli, joka on koira, oli heti valmis pistämään tassua toisen eteen. Samoin Riikka, joka -tehtäköön selväksi- on ihminen, ja jolla reitti oli printattuna paperille. Minä taas, samoin homo sapienseihin kuuluva, mutta peräti kahden teknologialaitteen kera kulkeva, pysähdyin katsomaan ensin Suunnon Ambit2:sta ranteessani, sitten kännykästä GPS-Tracks appiä. Nopeimmin suunta löytyi päätä kääntämällä; aseman edestä löytyivät ensimmäiset viitat reitille.

Sveitsissä vaellusreitit on äärettömän hyvin viitoitettu, mutta sillä kertaa, kun karttaa ei satu olemaan, on edessä kaikkiin ilmansuuntiin osoittavia oransseja kylttejä, eikä yhdessäkään suuntaa antavaa paikannimeä. Espanjaan ja Santiagon de Compostelan tielle johdattava, läpi Sveitsin kulkeva idempi tie Konstanzista (D) Geneveen, sen sijaan on ensimmäisten kilometrien kokemuksella selkeästi merkitty, valkoisin, roomalaissävyisin viitoin, usein simpukan kuvan kera.

jacobsweg1

Lisäavusta parhaiten toimi puhelimen GPS Tracks app, karttaa sai suuremmaksi ja nuoli näytti sukkelasti suunnan ruudulla. Suunto kaipaa vielä opiskelua; pieni mato kellotaulussa ei auttanut matkanteossa. Olisi ehkä kannattanut treenata navigaatio-toimintoa ennen metsään menoa. Mutta otin riskin, sillä olihan turvana Nelli-vainukuono ja partiotaidoilla varustettu Riikka.

1jacobsweg7

Eväät syötiin muinaisella taistelutantereella.

1jacobsweg8

Pyhiinveltajien kameroihin kyllästyneitä lampaita.

Sveitsin poikki kulkeva tie tunnetaan nimellä Jacobsweg ja alkupätkä välillä Konstanz-Einsiedeln myöskin Svaabien pyhiinvaellusreittinä, Schwabenweginä. Aiomme Riikan kanssa tallata koko matkan, mutta pätkissä. Skippasimme myös Konztanzin ja aloitimme Sveitsin puolelta (Kreuzlingen).

20160607_141900

Pyhiinvaeltajien majapaikka.

Ensimmäiselle osuudelle, joka vie Märstetteniin, päästiin vaatimattoman vuoden funtsinnan jälkeen. Hidas toteutus ei ollut mistään äärettömän pikkutarkasta suunnittelusta johtuvaa, vaan ainoastaan siitä, että kahden eri puolilla Zürichiä asuvan aikataulut eivät vain olleet natsata yhteen niin millään. Ja sitten kun olisi natsannut, meni nilkka, tuli talvi, meno toisensa jälkeen ja yhtäkkiä oli taas kesä.

20160607_140128

Murkinaa matkalle. Tosin vain symbolista.

Kun seisoin junassa matkalla Zürichiin, vaikutti yhtäkkiä siltä, että reissu ei toteutuisi tänäänkään. Juna oli myöhässä, Hauptbahnhofilla kaaos, 10 000 ihmistä epätietoisena millä mennä ja mihin. Tuhopolttaja oli tuikannut paikallisen VR:n eli SBB:n kaapelin kahdesta kohtaa tuleen ja lamaannuttanut liikenteen. Yhteysjuna onneksi kulki ja oli sekin myöhässä.

20160607_141939

Kaunis Gasthaus, mutta kiinni.

Kreuzlingenin asemalta eteenpäin meitä eivät haitanneet liikenneongelmat, eikä mikään mukaan. Muita kävelijöitä ei liikkeellä ollut, parin koiranulkoiluttajan ja lapsiryhmän lisäksi. Aloituskävelyksi mitä parhain; aurinko paistoi, ukkonen uhkasi vain mustin pilvin (kotona, kuten myös joka puolella muualla Sveitsissä, tuli sillä aikaa sekä vettä että rakeita), metsässä oli raikasta ja maaseudulla rauhallista. Seuraavalle etapille valitsisin hiukkasen enemmän kilometrejä, sillä reitti oli hyvinkin helppokulkuista ja jalkaan vaelluskenkien sijaan lenkkarit, sillä asvalttia oli aika lailla.

1jacobsweg9

20160607_132821

Santiagon baari oli vielä vähän vaiheessa, sesonki kai vasta alkamassa

Tilanne taivalluksen jälkeen:

-Fysiikka: kunnossa, toinen pohje vähän jumissa. Toiset kymmenen kilometriä menisi kevyesti.

-Vatsa: eväät riittivät, mutta ilman olisi tullut paniikki, sillä matkalle ei osunut yhtään auki olevaa kuppilaa.

-Henkinen bilanssi: raikastunut20160607_145109

En resúmen: Por su puesto, que cuando por fin decidimos a empezar el camino de Santiago, la parte de Suiza, atravezando el país, hay un caos de tráfico. Pero por dicha, en total llegué al punto de salida, a Kreuzlingen en la frontera de Suiza y Alemania. En la primera parte caminamos 15 km hasta Märstetten. (vea mapa) Los primeros kilómetros eran faciles, casi sin subidas y el paisaje bonito pero nada maravilloso. Un poco demasiado pavimento para mi gusto. Y ni un restaurante abierto en el camino. Pero claro, yo tenía mi salveque lleno de comida. Para encontrar el camino tenía mi Suunto con navigación, pero resulta, que esa funcion tengo que estudiar un poco más. Lo que sirvió perfecto, era el GPS-Tracks app, con eso llegamos hasta la estación de Märstetten.

Kurzgesagt: Endlich haben wir mit dem Jacobsweg angefangen. Der Plan ist von Kreuzligen bis Genf zu laufen. Die erste Etappe war Kreuzlingen-Märstetten und um zu schauen wie ist es und wie gehts mit meinem Sprunggelenk. Der Weg war einfach, nicht umwerfend, aber schön. Ein bisschen zu viel Asfalt. Und es gab nicht ein Restaurant auf dem Weg (oder schon, aber „Heute zu“.), also, es braucht Proviant. Mit meiner Suunto hätte ich im Wald geblieben, weil ich „Navigation“ nicht gut genug vorseitig studiert hatte. Aber GPS-Tracks app war super und hat uns den Weg bis nach Bahnhof Märstetten gezeigt.