Alppimännyt, henkeni pelastajat

Alppimännyt, henkeni pelastajat

Siellä helteissä on ehkä vaikea kuvitella, että Sveitsissä eletään apokalyptistä sadekesää. Vettä on tullut täysillä ehkä jo kuukauden, pienillä tauoilla, mutta kuitenkin. Järvet ja joet on piripinnassa tai jo yli sen, osassa vuoristoa lumipeite, Zürichin kaupungin alueella myrsky kaatoi puita, tönäisi helikopterin nurin, hajoitti paikkoja. No tätä lähdettiin pakoon, Sveitsin itäiseen sakaraan, missä piti olla suht kuivaa.

Yhtään ei tiedetty mihin ollaan menossa, autojuna tuli eteen ihan puskista ja kylä oli yllättäin kuin vanha töppönen, mukava ja kotoisa.

Zernezin iltaa.
Zernez in the evening.
Iltakävelyllä kurkattiin minkä joen yli lähdetään polulle.
Went to check which river to cross in the morning.
Näkymät hotellin ikkunasta.
The view of the hotel window.

Zernez on Engadinia, missä taloja koristellaan ja ihmisten ystävällisyys tuntuu ylitsepursuavalta. Siis Zürichiin verrattuna.

Pikkuruisen hotellin omistaja halusi ihan välttämättä puhua retoromaania, oli sitä mieltä, että kyllä me espanjan pohjalta sitä ymmärretään. Noh, jotakuinkin. Suomikin auttoi; ei ollut epäilystäkään, mikä oli Tualetta.

Puusilta toimii porttina reitille.
Wooden bridge is the gate to the path.
Zernez

Zernez on ihan kansallispuiston kyljessä ja reitti ylös kohti Chamanna Cluozzaa kohti, siis puiston majataloa, lähti muutama sata metriä hotellilta. Ajattelin, että sinne ja takaisin on varmaan ihan hyvä retki, mutta paikanpäällä todettiin, että tästä voisi vielä jatkaa saman verran eteenpäin ja tulla bussilla takaisin. Infrastruktuuri on ihan mahtava erämaassakin.

Puusillalta lähdettiin peltojen poikki, lehtikuusimetsässä nousevaa vuorta ylös ja lumihuippujen vieressä oltiin ihan pyörryksissä kauneudesta. Pistettiin menemään lopulta koko reitti, kansallispuiston etappi 6, Zernez-Vallun Chafuol. Ja siis täysin autio puoliväliin asti. Ei ketään missään. Muurahaisia lukuunottamatta, siis. Toisella puoliskolla vastaan tuli kaksi alppivaaria ja meidän istuessa tauolla, ohitse kulki hengästynyt nuorukainen.

Ollaan jo suht ylhäällä.
Already climbed a bit.
Ensimmäinen ilmava kohta.
First tricky part of the path.

Siinä vaiheessa, kun sopivan leveä polku oli suljettu ja kierrettiin yläkautta pienempää ja “ilmavaa” reittiä, kuten Honigbergin Sanna osuvasti sanoo, olin, että hm…mutta omaksumallani tekniikalla, aivan pieniä askelia töpöttämällä selvitin kohdan helpohkosti. Kiitin luontoa siitä, että oli kuivaa, sillä näille jyrkänteille, sorapoluille ja avoimille rinteille en todellakaan lähtisi sateen jälkeen.

Hermoni pelastajat: matalat männyt. Hyviä tarrattavaksi. My saviors: the low alpine pines. Good to grab.
Joki ylitettäväksi.
A river to pass.
Vielä pieni nousu majatalolle.
Still a bit up to the Chapanna.
Paussi majatalon pihalla.
A break by the alpine inn.

Luonnonpuistossa ei saa yöpyä muualla kuin majatalossa ja sekin oli vähän vaiheessa eli palvelut oli rajoitettu ruokaan ja vessaan. Meidät vastaanotti kaivuri ja rakennustyömaa; meneillään oli remppa, selvästikin katon teko ja pihamaan muokkaus. Tähän mennessä oltiin noustu n.700 korkeusmetriä, joten mielellään istahdettiin hetkeksi. Sapuskaa lennätetään mökille helikopterilla ja päivällä on tarjolla pientä purtavaa, makkaroita, kaakkuja jne. Omat eväät voi myös pistää pöytään, onneksi, sillä olin ladannut repun täyteen. Juotiin viisi kuppia kahvia ja neljä pientä tuopillista vettä. Hämmästelivät meidän kapasiteettia.

Kyselin jatkosta, sillä oikeastaan en halunnut palata samaa reittiä takaisin, sillä tuntemattomaan on helpompi suhtautua ilman huolta. Oltiin sitä mieltä, että kevyesti taitetaan vielä toiset 700 korkeusmetriä, siitä ei ole kyse. Lähinnä ongelmakohdat kiinnostivat. “Kyllä suomalainen pystyy, jos berliiniläinenkin” totesi penkillä istuva ja kirjoitteleva paljasjalkainen nainen, henkilökuntaa siis, mutta tällä kertaa hän oli vain tullut moikkaamaan partneriaan.

Apua kaapelista.
Help from the cable.

Se kohta, missä polku oli enintään 15 senttiä ja avoimessa rinteessä, olisi varmistettu kaapelilla, meille kerrottiin. Kun sen keskipaikkeilla maasto olikin valunut laaksoon ja pidin koukuissa roikkuvasta turvasta kiinni, mietin kuinka suhtautuisin siihen, että harpatessa heilahtaisin rotkon puolelle. Käsivoimat on hyvät, mutta silti. Oli pakko luottaa kaapeliin, joka on siis sen verran löysä, että antaa periksi.

Aldo odotteli osuuden alussa, ettei kiskoisi turvakaapelia kriittisellä hetkellä. Loikkasin ja taputtelin itseäni henkisestä voitosta.

Haastavampi pätkä, onneksi lyhyt.
The tricky part, luckily short.
Mukavampi osuus.
A much nicer path.
Appenzellin Biber, hyvin makea ja täynnä energiaa. Appenzeller Biber, really sweet and full of energy.
Hymyä riittää, yli kilometri noustu. Still smiling, climbed already more than a kilometer.

Reitti on vuoristopatikkapolku ja vaativa sellainen. Huomaan kehittyneeni, menen hitaasti ja huolellisesti, enkä kuluta voimia panikointiin. Silti vaelluskengät on saatava vaihtoon. Jyrkässä irtokivikohdassa lähdin valumaan alaspäin, polkua, en itse seinämää.

Lehtikuusimetsän ja Cluozzan kanjonin jälkeen noustiin murmelivyöhykkeelle. Niittymäiset rinteet oli täynnä sinne tänne vilkkaasti enemmän tai vähemmän lyllertäviä otuksia, pienokaisista aikamoisen kokoisiin rontteihin. Päästiin lähemmäs kuin ikinä ja yhdessä murmelin kanssa todistettiin saksanhirvien laukkaa ylhäältä kohti laaksoa. (Pieni videopätkä löytyy Instagramin highlights-kohdasta.)

Niityillä on kiva kävellä.
Meadow paths are nice to walk.
Murmelihan se siinä.
A marmot came to say hi.

Niityt oli vaaleanpunaisten ja kirkkaan sinisten alppikukkien läikittämiä ja Murterin kohdilta avautui aivan uskomattomat huippurivit. Ylistin päätöstä jatkaa matkaa ylöspäin ja vielä toistamiseen, kun näimme joitakin kauriita tai ehkä saksanhirvien perhettä jälkikasvuineen ja gemssejä lepäilemässä suojaisessa rinteessä, sekä toisella puolen muutaman gemssin aterioimassa lumiläikkien vieressä.

Zernez on 1473 metrissä, reitin korkein piste 2545 metrissä ja päätepiste 1693 m:ssä, joten pari taukoa piti vielä pitää, varsinkin alaspäin mennessä. Polut oli jyrkkiä, kapeita ja hiekkaisaa “liukasta” riitti. Reunan ihmistä matalammat alppimännyt toi henkistä varmuutta ja toimivat turvaköysinä; roikuin niissä kiinni, kun jalat jatkoivat liukuen matkaa.

Kukkien aika. Time to blossom.
Isompia otuksia aterioimassa. Bigger animals, chamoix, having snack.

Kahdeksan tuntia kertyi yhteensä pelkkää tallaamista, josta osa kyllä meni askeleen ottamisen suunnitteluun ja loput eläinten ja maisemien katseluun. Fysiikka kesti hyvin ja hermoilleni annan kehuja ylenpalttisesti. Lopussa ylitettiin toinen rotko jokineen ja siinä vaiheessa oltiin aika kypsiä bussikyytiin, mutta ei, ihmisestä tiristettiin viimeisetkin mehut, sillä tielle pääsi vain mäkeä ylös.

Huipun toiselta puolen löytyi tämä.
This is what we found on the other side.
Ja nämä…
And these..
Töppöstä toisen eteen ja kohti alamäkeä.
Towards the downhill part
  • Yhteenveto: Vaatii hyvää kuntoa, hyvät kengät, hyvät hermot.
  • Tuloksena: Yksi rakkula jalkapohjassa.
  • Ylistyskategoria: Ihan mahtava reitti, älyttömän upeat maisemat, vähän porukkaa ja runsaasti otuksia.

Tuo veden väri!
The color of the water!
Yli kanjonin.
To the other side of the canyon.
Vähän lähempänä. A bit nearer.

En resumen: Casi 1500 m subiendo y bajando un poco menos en un Parque Nacional Suiza, ruta de Zernez a Vallun Chafuol. Buen reto para la fisica y para los nervios. Pero merece la pena. Vean las fotos.

Kurzgesagt: Fast 1500 Höhenmeter hinauf und ein bisschen weniger herunter in Nationalpark, von Zernez nach Vallun Chafuol. Eine Herausvorderung für den Körper, aber auch für die Nerven. Aber es lohnt sich. Schau mal die Fotos.

Hangilla helteessä

Hangilla helteessä

Keksin paeta vuorille Zürichin helteitä. Uikkarit mukaan ja vuoristojärvelle, vähän samaan tapaan kuin edellisellä reissulla ja suurin piirtein samoille korkeuksille, 1800 metrin paikkeille.

Köysirataa ei löytynyt navigaattorista ja muutenkin oltiin teillä tietymättömillä. Laakso vaikutti avautuvan salaisesta kohdasta toiseen dimensioon. Muotathalissa eletään vähän syrjässä ja mitä pitemmälle mentiin, sitä epätodennäköisemmältä tuntui, että tien päädystä löytyisi yhtään mitään.

Kabiineja oli koko köysiratasysteemissä tasan yksi, mikä huolestutti tasapainosta huolehtivaa insinööriä. Mutta kuusi pitkää ja paksua parrua, mies lumikenkien kera, kaksi patikoitsijaa ja me mahduimme kyytiin.

Hissiasemalla odottaa yllätys.
A surprise by the station.
Tästä lähdetään, liukastellen, mutta varmasti.
Kind of slippery, but here we go.
Aivan upeaa! Mutta missä kesä?
Incredible, but what about the summer?

Lumikengät herättivät pientä levottomuutta meissä sortseissa liikkeellä olevissa. Asemalla en siis hirveästi yllättynyt, kun polulla oli lunta. Nyppylän takaa avautuva täysin luminen laakso sen sijaan tuli pienenä järkytyksenä.

Glattalpia sanotaan epävirallisesti Sveitsin kylmimmäksi paikaksi, täällä on mitattu ennätyslukemia, 52.2 astetta pakkasta. Ehkä siinä syy tai sitten tavallista lumisemmassa talvessa, mutta kesäkausi ei vielä ole kyllä saapunut.

Talvipatikkamerkkejä ei ollut, mutta seurasimme jalanjälkiä ja gpx:ien avulla päätettiin yrittää järven rantaan. Pienen Gasthausin jälkeen jälkiä oli aina vähemmän, lämpimissä kohdissa vähän puhdasta polkua ja siellä täällä muutama rentukka ja yksi vaivainen littaantunut valkoinen krookus. Takaisin tullessa lämpö oli saanut jo sinisiä katkeroitakin auki.

Polku vie pienelle Gasthausille.
The path brings us to a small Gasthaus.
Aivan mahtavaa!
Very, very happy.
Hm. Jospa sen uinnin siirtäisi toiseen kertaan.
Maybe today is not the day for a swim.

Koska hanki upotti, ei kengän goretex paljon auttanut ja sukat oli märät melko nopeasti. Se ei menoa haitannut, sen sijaan polun alla poikittain järveä kohti virtaavat purot epäilyttivät. Ne kalvavat lumimassaa sisältä käsin ja – hups – ihminen sujahtaa metrin verran alas, ehkä taittaa kinttunsa tai päätyy järveen.

Saharan pöly oli värittänyt lumen kellertäväksi, paikoittain oli punertavaa hiekkaakin. Perhoset näillä main, suht vilakoissa olosuhteissa, olivat tavallista vantterampia ja lentelivät tehokkaasti sinne tänne. Se, joka pysähtyi sukalleni lepäilemään, oli höyhensarjaa. Ehkä siksi voipunut.

Sieltä hän tulee.
There he comes.
Sulava lumi valuu alas jokina.
The melting snow comes down in small rivers.
Laakson ja järven toinen pää. The other end of the valley and the lake.

Siinä kohtaa, missä olin menossa uimaan, oli jäät. Vähän sulaa, niin vähän, ettei sitä juuri vedeksi voinut sanoa. Toisessa päässä laaksoa, siellä missä piti kääntyä vastakkaiselle puolelle, kellui jäälauttoja. Päätin siirtää uinnin kotirantaan.

Järven kiertolenkin käännekohdassa pupu meni pöksyyn. Pohjoisranta oli yhtä lumikenttää ja jyrkkä. Ylhäällä näkyi irtokiveä, lumimassaa ja epäilin kaiken sen valahtavan alas ilman lämmetessä. Tai sitten luiskahtaisin polun pettäessä järveen. Maalailin näitä mielikuvia Aldolle, joka oli ihan, että hän kyllä pistelee menemään, hän joka on syntynyt Tampereella ja aina juoksennellut lumessa.

Melko arktisen näköistä.
Pretty arctic.
Laakso toiseen suuntaan. The valley to the other direction.
Kesä heräilee. The summer waking up.
Paussi.
A break.

Pienen sillan kohdalla pysähdyin kuin aasi. Siitä eteenpäin ei näkynyt enää jälkiä. Kukaan ei siis ollut tänään kulkenut sieltä. En halunnut ruveta pioneeriksi ja pyörsin ympäri.

Vastaan tuli mies suuren kamerasysteemin kanssa, pysähtyi kuvailemaan. Järven ääripäässä mies otti paidan pois ja kaivoi uuden repusta ja jatkoi matkaan pohjoisrantaa myötäillen, ei pudonnut, ei saanut niskaansa vyöryä. Hänen perässään olisin saattanut ehkä mennäkin, mutta me olimme jo palaamassa samaa reittiä.

Katkero.
Enzian.
Aarteita lumella. Treasures on the snow.

Laakso oli upea, samoin olosuhteet, enhän koskaan olisi varta vasten lähtenyt reitille, joka ei vielä ole sula. Gasthausin terassilla törmäsimme lumikenkämieheen. Hän oli vetänyt parrut köyden perässä hissiltä tänne asti ja rakenteli niistä nyt hyllyä tai muuta kalustetta terassille. Ilmeisesti paikan isäntä. Kahvit tuonut toinen tyyppi kertoi, että kesäkuun alussa lunta oli vielä kaksi metriä. Tavallisesti tähän aikaan laaksossa tepastelevat lehmät.

En ole koskaan ollut yhtä lumisessa ja helteissä ympäristössä, mikä oli yhtä aikaa aivan älyttömän ihmeellistä ja upeaa, mutta myös haastavaa. Liukas, sulava lumi ja upottava polku luo hikiset olosuhteet. Ja vaikka olevinaan rasvasin iholle suojaa sain aikaan pahimmat palovammat ikinä. Reisissä on omituisia läikkiä, luultavasti hikoilu, roiskuva lumi, räiskyvä vesi ja ties mikä pyyhki aurinkovoiteet pois.

Luontokuvaaja työssään. Nature photographer in action.
Kuka uskoisi, että täällä vallitsee kesähelle?
Who would think, it´s a hot, summer day?

En resumen: Mi idea escapar el calor de Zurich y ir a nadar a un lago de los Alpes. Tuve que cancelar lo de nadar, pero encontrámos uno de los lugares más increibles que he visto.

Kurzgesagt: Meine idee aus der Hitze von Zürich zu fliehen und in einem Bergsee schwimmen war gut, aber musste abgesagt werden. Sonst war das winterliche Alptal wunderschön.

Vuoristojärven ympäri keveästi asvalttia pitkin

Vuoristojärven ympäri keveästi asvalttia pitkin

Jos vain pienen kävelyn heittäisi. Jossain muualla kuin lähiympäristössä, joka on koluttu niin tarkkaan, että jo hiekan ropse kengän alla tuntuu aika tavalla tutulta.

Joten lähelle, mutta uusiin kulisseihin. Eikä ropsu hiekka, jalkojen alla on nimittäin asvalttia. Innerthalin Wägitalersee, siis järvi, on sen verran pieni, että sen ympäri kiertää kolmessa tunnissa, vaikka ottaisi kuvia ja jäisi ihastelemaan kukkia.

Kyselin itseltäni, että mitenkäs sen asvaltin kanssa on. Että tuntuuko petokselta tai liian kaupunkimaiselta. Toisaalta, asvaltillahan sitä kaupungissakin kävellään, joten ei se nyt niin huono juttu ole.

Ongella.
Fishing.
Perheen onkisessio.
Family fishing.
Mökit ja lunta rinteessä.
Huts and snow on the hillside.

Innerthalissa alkaa paljastua miksi asvaltti on sinne vedetty. Rantatörmät ovat jyrkkiä, vesi syö niitä pikkuhiljaa, paikoittain aika vauhdilla. Toisella puolen järveä reitti on talvisin suljettu; niskaan voi tulla lumivyöry. Ilman pitävää mustaa kerrosta tie häviäisi nopeasti järven aaltoihin.

Keväinen meininki Wägitalerseellä.
Springfeeling in the Wägitalersee area

Menomatkalla kylään vastaan tuli seitsemän Lamboghinia ja yksi Maserati. Kivisestä rannasta muistan vuorovesivaihtelun paljastaman pohjan Britannian rannikolla. Sama meininki muutoinkin; ongitaan ja grillaillaan. Epäilen, ettei näillä autoilla tulla ongelle. Mutta mistä sitä tietää.

Korkeimmat huiput ovat pilvien alla; välistä pilkottaa lunta. Vaikka tietä pitkin silloin tällöin pöräyttää mopo tai autokin, on rauhallista.

Tänne varmaan tullaan viettämään kesäpäiviä. Ympäristössä on aistittavissa pientä kyllästymistä vierailijoihin. Telttailusta kerrotaan ropsahtavan sakot, tosin vain vähän enemmän kuin parkkisakko ja huomattavasti vähemmän kuin hotelliyöpyminen. Pysäköinnistä ollaan myös eri mieltä. “Pyydämme: älä edes mieti parkkeeraavasi tähän.”

Tähän ei ole parkkeeraamista.
Don´t even think about parking here.

Niin rauhallista.
So peaceful.
Järveen pulppuava lähde.
A well, that pumps new water to the lake.
Löydettiin pieni putous.
We found a small waterfall.

Sää on kummallinen, ei kylmä, ei lämmin, mutta perille tultaessa tukka on kuin harakanpesä ja kasvot punottavat tehokkaasti.

Sirkat sirittävät aivan hulluna. Minusta keli on niille liian viileä. Ne eivät kuitenkaan mielipiteestäni välitä, vaan jatkavat siritystään.

Kaivattu aurinko näyttäytyy.
Oh, sun, we have been missing you.
Järvenneitona paussilla.
Me, the lakemaid.
Yljäällä olisi vielä talvea.
Winter still to be found.
Lisää valkoisia huippuja. More white peaks.
Vaaleanpunaisia lemmikkejä? Ainakin samaa sukua.
These look like the more common blueones, but are they the same family?

Joltain unohtui kelkka.
Someone forgot the vehicle.
Onko tämä Matterhornin serkku?
Is this Matterhorns cousin?

Juuri ennen Wägitalerseen padon siltaa meitä odottaa toinen, pienempi silta työmaatilassa. Sivussa oleva putous saa vain nopean huomioinnin, sillä on pakko miettiä millä ilveellä saan itseni ylittämään tutisevat metallilevyt, jotka on pantu meitä jalankulkijoita silmälläpitäen. Jokaisella askeleella levy notkahtaa ja toinen heilahtaa.

Kävely tuntuu akillesjänteissä; syytän asvalttia. Siltin virnistän kuin aiemmin näkemäni lammas. Olo on kuin vatsa olisi täynnä alppiheinää, virkistynyt ja raikas.

Etualan tyyppi oli kovin äänekäs.
This guy in front was very loud.
Z-merkittyjä lampaita. Z-marked sheep.
Tässä on tilanne päällä. Ja kiva putous.
Ok, we have situation. And a nice waterfall.
Ylitys ei ollut lempiosuuteni.
Walking to the other side – not my favorite.
Ehkä tulemme takaisin? Maybe we´ll come back?

En resumen: Este caminito alrededor de Wägitalersee es bonito y plano. Le quita un poco de sabor la calle pavimentada, pero en total, no es para tanto. No siempre tiene que ser un trillo en el monte.

Kurzgesagt: Der Weg rund um Wägitalersee ist schön und flach. Das er asphaltiert sei, ist zum Schluss nicht so schlimm. Es muss nicht immer einen Pfad am Hang sein.

Päivä keväässä, päivä talvessa

Päivä keväässä, päivä talvessa

Viikonloppu oli kivasti balanssissa. Viidentoista asteen paikkeille noussut lämpötila toi kevään helmikuussa, mikä tuntui tietenkin ihanalta. Lauantaina herättiin peipposen lauluun, oltiin krookusfiiliksissä ja juostiin lenkkiä kevyissä vaatteissa. Ovet ja lävet olivat kotona selällään, ikkunat näyttivät kuten aina tähän aikaan vuodesta, siis siltä että jonkun pitäisi ne pestä. Tuli läjähdys rymsteeraus- ja laitanpa-paikat-kuntoon -energiaa, jonka tosin käytin kahvinjuontiin.

Ei kovin lupaava reitti tässä pisteessä.
Not very promising at this point.
Nyt jo polulla ja tyytyväisempänä.
At this point I wasn´t complaining anymore.
Varjossa on hyvä nousta.
Going up in the shadow.
Mäki on auringon sulattama ja kylmän jäädyttämä.
The snow has melted and frozen again.

Sunnuntaina oltiin ihan, että nyt riitti tämä siitepölyily ja lekottelu, takaisin talveen. Heitettiin kamat autoon ja hurautettiin vuoristoon, ihan lähelle ja omassa kuplassa retkelle.

Jos joku sitä miettii, että miten on Sveitsin korona-tilanteen kanssa, niin juuri näin. Tullaan ja mennään, kunhan pysytään omissa miniseurueissa. Kuppilat on kiinni, ruokakaupat auki, siinäpä ne ne tärkeimmät. Kansa haluaisi kaikki auki, poliitikot arpovat kuis tehtäis ja epidemologeilla on kai kaikilla eri mielipide.

Samaan aikaan, kun Suomessa mietitään valmiuslakia 600 tapauksen tilanteessa, Sveitsissä liikutaan 1000 paikkeilla ja keväisen sään sekä väsymyksen plus ekonomisten huolien runtelemina ollaan nyt-tämä-on-melkein-ohi -tunnelmissa: juhui – eikö olisi jo aika avata kaikki?!

Druesberghütte näkyvissä! (Oikeanpuolimmaisen vuorinäppylän alareunassa.)
Druesberghütte ahoy! (Underneath the rocky mountain on the right hand side.)
Hütte! Tosin kiinni.
The mountainhut – though closed.
…Joten jospa jatkaisi vielä kappelille.
…So, what if, we´d continue to the chapel.
Melkein perillä!.
And getting there!

Vuoren juurella laaksossa oli kuitenkin hiljaista. Jostain kaikui jodeliuu-musiikki, mutta jonoja ei näkynyt, pari yksittäistä kulkijaa sukset kainalossa. Parkkipaikat oli puolittain täynnä, ambulanssi lähti juuri asemalta hissukseen, joku ressu oli hajottanut itsensä mäessä. Pieni kuppila nökötti pimeänä, ei makkaramyyntiä tai edes juomia mukaan.

Ylhäällä Hoch-Ybrigillä, jonne vie köysirata, oli nettisivun mukaan toinen meininki: “Meillä saa terassi olla auki!” Tässä kulminoituu hetken ristiriita. Vuoristokantonit ovat antaneet luvan pitää terasseja auki, virallisesti take away -valikoimalla, koska näin pystytään pitämään paremmin järjestystä ja huolta siitä, että kaikki sujuu koronanormien mukaan. Liittohallitus taas kurtistelee kulmiaan, sillä terassien pitäisi vielä olla kiinni joka puolella.

Kippis!
Lounasmaisemat pienillä lumivyöryillä oikealla.
The lunchview with some avalaches on the right.
Evästä.
Lunch.
En lähde tästä ikinä.
Never gonna leave this place.
Kävin kuitenkin kurkkaamassa, miltä näyttää kappelin takana.
Went to check, what´s on the other side of the chapel.

Meillä oli oma terassi, kunhan puolen kilometrin korkeusero saatiin suoritettua. Pienen kappelin edustalla istahdettiin auringon sulattamalle ja lämmittämälle muurille, joka tarkemmin ajateltuani taisi olla penkere. Kankun alle laitettiin littaantunut jumppapatja. Eväät piti nekin raahata itse mukaan, mutta ainakin oli sitä mitä halusin tai siis ainakin sitä mitä sain aikaan, voileivät ja vähän lisuketta. Ja hyvältähän kaikki maistui alppiauringossa, raikkaassa ilmassa ja varsinkin, kun kaikki energiavarastot oli käytetty jäistä mäkeä noustessa ja viimeisetkin auringon lämmittämässä pöperössä tallatessa.

Turvavälit säilyivät, kun meitä oli samassa pisteessä noin kymmenen. Neljä kappelin oven edustalla, me muurilla ja pari toisella sivustalla. Rinteessä näkyi pisteenä muutama. Kiipesivät suksineen ylöspäin.

Lumen kiehkuroita.
Snowfigures.
Ja sitten kuitenkin takaisin.
And then back.
Löydettiin tämmöinen perhe matkalta.
Found this family on the way.

Takaisin ajettiin Rapperswilin kaupungin läpi. Se oli tupaten täynnä ulkoilijoita, aurinkolasit päässä, vierivieressä, maskeitta, välimatkoitta. En ole nähnyt yli vuoteen samanlaista massaa. Pizzat ja muut eväät käsissä ihmisiä vaelsi etsimässä rantaa, penkkiä, jotain minne istahtaa. Zürichissä oli sama meininki ja jos mahdollista, kansaa vieläkin tiuhemmassa. Joten vuoristo ei ehkä sittenkään ollut se huono vaihtoehto. Noin epidemiamielessä.

En resumen: Si uno quiere ir en algún lado, sin el peligro de pandemia, en un día soleado, el monte es una buena opción. La multitud está en las ciudades, por las riveras. Y arriba lo que hay, es una paz perfecta.

Kurzgesagt: Wenn die Sonne scheint und die Temperaturen steigen, sind die Berge eine gute Idee in den Zeiten von Pandemie. Die Menge strömmt in der Stadt, an den Ufern. Oben herrscht anstatt eine herrliche Ruhe.

Mikä siinä lumessa on?

Mikä siinä lumessa on?

Ennen, siis Suomessa, suhtautumiseni lumeen oli välinpitämätöntä tai kenties vain neutraalia. Sitä tuli, siinä kaikki. Valon rekisteröin ja kai ihailin puiden oksia painavaa paksua kerrosta. Mutta lumi oli sittenkin vain lunta. Ja kuten kaikki muukin arkinen, välillä ärsyttävää, toisinaan ihanaa, riippuen siitä olinko liikkeellä hangessa pyörällä vai katselinko sitä munkkikahvilan ikkunasta kahvikupposen ääressä.

Meillä päin, Zürichin vieressä ja kaupungin lähistöllä, mäkisessä maastossa, se nähdään vaivana. Autot liukuu kitkarenkaissakin kuin mahakelkat, teitä suolataan reilulla kädellä ja suola sotkee vaatteet, kengät, lattiat. Katujen putsaaminen synnyttää lisäkuluja. Huonona budjettivuonna kaduille ilmestyvä kyltti “Ei talvikunnossapitoa kunnassa!” on jalankulkijan painajainen. Mutta vuorilla on toinen juttu, sinne sen pitäisi sataa, eikä mitään pientä huitukkaa, vaan metrimitalla, jotta päästään laskettelemaan, lumikenkäilemään, vaeltamaan.

Talvi, täältä tullaan!/Winter, here we come!
Turvavälit tietenkin huomioitava, vaikka ollaankin vuorilla. /Social distancing in the mountains.
Aurinko yrittää kovasti. /The sun, trying very hard.

Zürichin aurinkoterassiksi kutsutussa Arvenbüelissä kengät litsahtelevat ensialkuun märässä loskassa. Eikä ole sitä aurinkoakaan, joten olen ihan perinteisissä talvifiiliksissä.

Lumeen suht kiihkottomasti suhtautuvalle suomalaiselle on talvien typistyminen lämpimimmiksi ja sateisimmiksi silti sittenkin jättänyt jonkinlaisen puutostilan. Heti kun polku muuttuu jalkojen alla loskasta kunnon lumeksi, olen välittömästi virkeä ja innostunut.

Lumikenkäilijöillä on omat polkunsa. /Snowshoers have there own paths.

Ja läähätän, tietenkin, koska tamppaamme mäkeä ylös. Se, että pulssi on tapissa ja hiki valuu talvitamineiden alla, ei vähennä euforista tilaa, pikemminkin lisää sitä.

Kuusten alta tulemme aukealle, eikä edes pilvinen sää estä säteiden heijastusta, on pakko vetää aurinkolasit silmille. Lumi narskuu – ihan mahtavaa!

Yhden värin ympäristö. /One color environment.
Käännöspiste ja palkintona lievää auringonpaistetta. /The turning point – and as award, some slight sunshine.
Tämä polku vie kultaiselle Jeesukselle. /This path takes to the golden Jesus.

Mäkeä riittää aina kultaisen Jeesukseen asti. Ristillä on näköalapaikka, josta tosin on juuri nyt aika hintsusti näkymää. Pyörähdämme ympäri ja palaamme hiukan takasin päin, talvilevolla olevan alppitilan luo, kuten kaikki muutkin.

Valo luo uusia sävyjä. /The light brings new colors.
Iloisia vaeltajia. /Happy hikers.

Korona sirottelee ihmiset pieniin rypäleisiin ympäri seutua. Palkit, pöllit ja penkit on kysyttyjä, sillä ylhäällä ei ole minkään sortin palveluja ja matkan varrella vain pari kioskiksi muuntunutta ravintolaa. Omat eväät on päivän sana ja istua voi jos kankku kestää kylmää tai mukaan on tullut otettua alusta.

Takaisin taivallamme samaa tietä takaisin. Ei ole kiirettä, täytyy nauttia, sillä nyt voi jo melkein sanoa, että aurinko paistaa. Sitäpaitsi kotona kasvaa jo krookuksia ja talvi on kylmästä huolimatta kääntymässä kevääksi.

Siis siitä valkoisesta harsosta huolimatta, pienestä hiutaleiden tanssista, jota nytkin, tätä kirjoittaessa, ikkunasta katselen. Onhan se kaunista. Ja minä kai muuttumassa lumitunteilijaksi.

Nyt näyttää hyvältä! /Ok, this is why we came here!
Juuri ennen iltaa. /Just before the evening.

En resumen: Un paseito en la nieve refresca los pulmones y el alma.

Kurzgesagt: Eine Winterwanderung erfrischt die Lungen und die Seele.

Kävellen kohti uutta

Kävellen kohti uutta

Selailin urheilukellon satoa tältä vuodelta ja sen mukaan olen liikkunut 573 tuntia tänä vuonna. Siis yli kolme viikkoa aina liikkeellä. Saattaa tuosta joku retki puuttuakin, välillä taas kello raksutti, vaikka istuin lepäämässä.

Yllättäin pyöräily ja patikointi ovat suht samoissa. Mielikuvissani olen ollut enemmän liikkeellä jalan, mutta ei. Pyörällä kertyi lähes kolminkertainen määrä kilometrejä, mutta se nyt ei ole ihme. Patikointitunteja tuli siis kokoon 113, kilometrejä 356. Jotakuinkin sama, kuin jos kävelisi Kotkasta Siilinjärvelle.

Hyinen Schübelweiher ja Alpit / Frozen Schübelweiher and the Alps.
Talvikoristeet. /Winter decorations.
Ensimmäinen isompi putous. /First bigger waterfall.

En tee näillä tiedoilla oikeasti mitään, hymistelen vain, että jopas jotain, kylläpäs on oltu menossa. Eikä aikomukseni ole ensi vuonna taivaltaa ennätystäni, kunhan vain muuten kuljen.

Samalla mentaliteetilla lähdettiin kävelemään polkuja, joita yleensä suhaamme pyörillä. Siis minä ja Aldo. Lensin kauan sitten talvella kaupan pihassa jäisessä säässä, iskin leuan asvalttiin, pyörän viereen. Yhä kartan jäätä kuin ruttoa, enkä lähde varsinkaan joen viereen ylä- ja alamäkiä ajelemaan. Joten jalan.

Talvimaisemaa./Winter landscape.
Ruokaa odotellessa./Waiting for something to eat.

Vuoria etsittiin, sillä föhn-puhalsi ja se tarkoittaa Zürichistä katsottuna upeaa näkymää Alppirivistölle. Alkutiellä oli vain paikoittain jäätä, järven pinta kirjottu kylmällä, läpinäkyvällä pitsillä ja joessa puikkoja.

Muutama sata metriä ylempänä tulimme lumirajalle ja maatilan luo. Alpakat oli kai viety jonnekin lämpimämpään, yksi vaalea, toinen lähes musta, kikkarin otsatukin. Lampaat sen sijaan loikoilivat oljilla. Kohta näytti lumettomalta, ehkä omalla ruumiinlämmöllä sulatettu. Paikalle pakitti lava-autolla punaposkinen ja karvahattupäinen maanviljelijä-nainen, joka ruiskutti tankista vettä juotavaksi ja sai liikettä otuksiin. Ne saivat varmaan myös jotain apetta. Ja vastaanottivat kaiken ilolla. Mää.

Tie Alpeille. /A road to the Alps.
Taukomaisema./Break view.
Toinen suunta./The other direction.
Snäkki. /Snack.

Vielä ylempänä tulimme tielle, joka johtaa vuorille. Siis kohtaan, josta ne näemme upeasti. Kääntöpisteeseen. Lounaspenkki oli jäässä, joten istahdimme kaiteelle. Sekin tuntui kylmältä. Kuuma kahvi-kaakao lämmitti vain hetken käsiä, se oli pakko juoda nopeasti ja kaataa heti lisää.

Kinkkuvoileivät dijon-sinapilla, limettimarinoiduilla punasipuleilla ja suolakurkulla maistuivat taivaallisilta – ja kylmiltä. Heitin perään vielä pari piparia ja suklaan, mutta kylmiä rypäleitä ei kumpikaan kaivannut.

Jäinen koristenauha reunassa. /Icy decoration in front.
Vähän isompi putous. /A bit bigger waterfall.

Lounasmaisema oli mitä upein. Kellertävä taivas yhtäällä, samean uhkaava toisaalla.

Paluu keväisempään luontoon metsän läpi oli vilakka. Käsiä paleli ja lonkankoukistajat väsyivät. Edellisestä kerrasta vaelluskengin on aikaa. Tuhottoman painavat. Lenkkareissa olisi vain tullut kylmä ja näillä pysyi paremmin tiellä liukkaassakin.

Vuoden patikkasaldoon kilahti 17 kilometriä ja olo oli raukea. Sauna tuli loppumetreillä mieleen. Kuuma suihku kelpasi sekin.

En resumen: A veces hay que subir un poco, para encontrar la nieve y las montañas. Pero vale la pena. Con chococafé del termo nos calentamos y por su puesto, no hay caminito sin pancito.

Kurzgesagt: Manchmal muss man ein bisschen hinauflaufen um den Schnee und die Alpen zu sehen. Aber es lohnt sich. Mit Schoggi-Kaffee haben wir uns aufgewärmt und es gibt auch keine Wanderung ohne Sandwich.

Jääpuikkoja muodostumassa. /Icicles forming.

Sori, Cauma-fanit

Sori, Cauma-fanit

Välillä osuu eteen houkutuksia. Paikka vetää ja kiehtoo, kuvia vilisee silmissä ja tekee mieli lähteä, vaikka taustalla koputtelee muistutus: ei välttämättä sittenkään ole sitä mitä luulet.

Cauma-järvi Flimsissä on yksi niistä. Pettymysten polku kaikenkaikkiaan.

Hyvään retkeen kuuluu ainakin yksi linna. /A good trip must have a castle on the way.
Patikkapolun alusta löytyi ponitila. /Hiking by a ponyfarm.
Kaunista utua tai varmaankin vesihöyryä ja vilahdus Cauman vihreästä. /Some pretty haze and a short glimpse of the creen color of Cauma-lake.

Retken jälkeen katson kuvia läppärin näytön kokoisina ja mietin, että ehkä sittenkin ymmärsin koko patikan väärin. Siellähän on selvästi ihanaa.

Paikat huurteessa! /Frosty stones.
Kasvit jäässä. /The frozen plants.
Alaskanko sitä tultiin? (Tummat pisteet ovat ihmisiä.) /Is this Alaska or what? (The small dots are people)
Vuorta kateissa. Lieneekö ollut ihminen vai luonto asialla. /Some mountain gone. Is this humanmade or was it nature?
Pieni maatilan ylängöllä. /A highland with a small farm.

Cauma ja Cresta ovat pikkujärviä molemmat ja edellisen maine oli selvillä. Se näkyy sosiaalisessa mediassa vihreänä, ihannejärvenä. Arvasin, että vaikka on pakkasta ja marraskuu, ihmisiä olisi liikkeellä. Siitä eteenpäin kuvittelin jatkavani pikkupolkua toiselle järvelle, jossa olisi vähemmän liikennettä. No ei.

Reinin kanjonia. /Rhine Canyon from above.
Pikkuruiset karitsat etsivät lämpöä toisistaan. /These very small baby lambs were looking for warmth.
Päästiin Crestalle. Pieni, söpö ja täynnä. /Got to Cresta-lake. Small, cute, and crowded.
Tällä puolella Crestaa on vielä hetken aurinkoa./The only side of Cresta which still has sun for a moment.

Järvet ovat pikkuruisia, ja Caumalla on myös infrastruktuuria. Ei palveluissa ole mitään vikaa, tietenkään, paikka on varmasti kesällä lapsiperheiden paratiisi, mutta mielessäni järvimaisema kumotteli rakentamattomana. Siihen kuvaan ei kuulu iso terassiravintola, uimala-alue ja leikkikenttä. Minä kun halusin vain luontoa.

Noh, toisaalta, päiväkävelyksi mukiinmenevä. Maisemista löytyi kauneutta, emmekä saaneet koronaa. Menisinkö uudelleen? En. Enkä lähtisi ylipäätään ajamaan toista tuntia tämän lenkin takia. Samalta seudulta löytyy kiinnostavampiakin reittejä.

Rauhallinen järvenpinta. /Peaceful waters.
Tää ei aukea millään. / The thermo got stuck.
Lounasnäkymät. Tyyppi parkkeerasi ainoan aurinkoisen penkin viereen. /This was our lunchview. The guy parked beside the only sunny bench on this side of the mountain.
Saatiinhan sitä kahvia. /Long longed coffee.

En resumen: No creas las fotos increibles de la media social. Cuanto más bonitas, tanto más gente, más infraestructura, menos naturaleza. Lagos Cauma y Cresta son bonitillos, pero hay muchos otros lugares en Suiza, donde vale más la pena de ir a hacer una camintata.

Kurzgesagt: Nicht an den super Fotos in Social Media vertrauen. Je bezaubernde die Bilder, desto mehr Leute, Infrastruktur – und weniger Natur. Die Seen Cauma und Cresta sind schön, aber es gibt viele andere Orte in der Schweiz, wo es sich mehr lohnt zu wandern.

Karistan sumut jaloistani

Karistan sumut jaloistani

Alppien perheessä Hörnli olisi varmaankin se esikoululainen. Mittaa on näinä päivinä 1133 metriä merenpinnan yläpuolella. “Kyllä sinusta vielä iso kasvaa”, lohduttelisi Monte Rosa, nimensä perusteella äiti, jonka huippu, Doufourspitze, yltää 4634 metriin.

Silti nyppylällä on jo ihan varteenotettava vuoren persoonallisuus. Se kohoaa sukkelasti ylöspäin, sivustalla on kapeaa polkua niille, joita se kiinnostaa ja huipulta näkyy kauas.

Matkalla polun alkuun ilahdun junan värikkyydestä. / On the way towards the beginning of the path, the colorful train makes happy.
Marraskuuta Zürichissä. /November scenery in Zürich Oberland.
Noh, tämä on joki. /Yeah, well, a river.
Penkin viesti: kompurointi on osa patikointia. /The message of this bench: even stumbling is part of hiking.

Sumu velloi autotiellä matkalla vuoren juurelle. Kuvittelin seikkailua harmaan kostean villan keskellä kohti tuntematonta. “No mitäs!” pääsi patikan alkupisteessä. Yhtä aurinkoa. Sumu oli jo jäänyt alemmas. Täällä oli enää hutun rippeet.

Sydämellinen polku. /A heartfelt path.
Näkymä. / A view.
Vielä omenoita puussa./Still some apples in the tree.
Tie vie läpi maatilan. /Passing a farm.
Pehmeästi kumpuilevaa ja poimuilevaa maastoa. /The hills are round and somehow soft in this area.

Siellä se pysytteli pitkään, paksuna vaippana järven ja tasangon yllä. Meille suotiin harson läpi lämmintä aurinkoa marraskuussa.

Rinteessä on piste, jossa yhtyy kolme kantonia: Zürich, St Gallen ja Thurgau. Silti tämä on meidän zürichiläisten vuori. Ihan vain minun. Eikä kenenkään muun.

Tainnutan omistushaluisen itseni, mutta katselen silti ihmismassaa huipulla hiukkasen ärtyisästi. Olimme nousseet toiselta puolen ypöyksin. Virta patikoi suorempaa ja leveämpää tietä.

Este. /An obstacle.
Eikö tämä ole kuin taidetta?/Isn´t this like art?
Sieniä sammalvuoteella./Mushrooms on a soft mossbed.

Huttu peittää vuoristojonon niin, että horisontissa on vain aavistus teräväkärkisistä ja lumihuippuisista. Mutta siellä ne ovat. Täältä niitä on hyvä katsella. Tiedetään vuorten olemassaolosta muutoinkin, nähtiinhän ne viereiseltä ja Zürichin korkeimmalta, Schnebelhornilta.

Keskellä ja oikealla lelluvaa sumua. /In the middle and on the right you can see the floating fog.
Gasthaus Hörnli.
Auringossa. Marraskuussa. /Enjoying the warm November sun.

Selailen nyt muistiinpanojani kotona. Hörnli on mielessä paikkana auringossa. Sen huomaa myös puhelimeen kirjoitetuista lauseista. Kävellessä ja häikäistyneenä auringosta.

Bauma suoraa, 250 kai, noustu, aökoi bergwanderweg. Alas tullessa bauerhofin kohdalla reitiltä. Sivussa. Ei saa mennä pois tieltä. Ternerito, hoffladem, maksaa, jauhelihaa, tripas, munuaosia. 50 mon Stegiin.”

Kolmea kieltä ja siansaksaa, siinä ne tärkeimmät. Ei niin mitään tolkkua.

Silti väliäkö tuolla. Tärkein on tässä: Zürichissäkin voi nousta vuorelle.

Tie Stegiin. /The way to Steg.
Stegistä kulkee patikkareitti poikineen. /Steg is a place of many paths.

En resumen: También en Zurich se puede subir en montañas. Hörnli es el lugar del sol en un día de neblina.

Kurzgesagt: Auch in Zürich kann man Berge erobern. Hörnli ist der ort der Sonne an einem nebligen Tag.

Karttasählinkiä Surettajärvillä

Karttasählinkiä Surettajärvillä

Surettalaakson jälkeen mieltä jäi kaihertamaan mahdollisuus kiivetä Suretta-järville. Samoin takaraivossa kilkutti kokemus edellisen reissun ehdottomasti liian kapeasta polusta ja pudotuksesta. Ja myös se roikkuminen lumiesteissä, kun reitti katosi heinikkoon.

Lähdettiin silti, mutta kaikki etukäteen varmistaen. Piti olla selvät sävelet. Splügen-Surettaseen-Splügen. Alles klar.

Kartanlukijana olin koulussa suunnistusharjoituksissa pätevä. Tunsin paikat ja löysin rastit. Suuntavaisto oli se, johon voin aina viime hädässä luottaa. Myös isoissa kaupungeissa tai metsissä.

Taas tiellä. /On the road.
Alku. Ja vuori hattaralla. /The start. And a mountain with a fairy floss.
Tämä on Via Spluga -reitti, jota on tallattu keskiajalta lähtien. /This is part of Via Spluga -way, which has been used since the Middle Ages!
Eufracia picta (Orobanchaceae)

Mutta kuka niitä karttoja enää lukee, jos ei ole aktiivisuunnistaja? GPS vie perille, paikkaan kuin paikkaan. Costa Ricassa suomalainen luuri näytti, että tuosta noin ja siitä pistettiin menemään. Kura, kivet ja heinät roiskuivat, auto keikkui. Oltiin keskellä pöpelikköä, mutta se oikaisi ja päästiin silloinkin sinne minne haluttiin. Tietähän ei siis vielä ollut, ainoastaan polku.

Kivi valjastettu merkkihommiin ja näyttämään mistä vuoristoreitti kulkee. / A stone as a mountainhikingmark.
Tuntui kuin kävelisi jonkinlaisen kaalipellon läpi. Tämäkin on Via Splugaa. /Got the feeling to be walking through some sort of cabbagefield. This is also part of Via Spluga.
Tältä seutu näyttää isommalla skaalalla. Vasemmalla rakennuksen kulmassa jääkaappi, josta voi ostaa virvokkeita. /And this is how the place looks in larger scale. In the corner of the building on the left hand side there´s a fridge. Self service for refreshments.

Nyt oltiin kuitenkin viitoitetuilla teillä ja Sveitsissä, missä yleensä kylttejä on tarpeeksi, välillä liikaakin vaeltajan pään sekoittamiseksi. Heti alussa Splügenistä lähtiessä epäröin, mutta kyltin lisäksi reitti kellossa kertoi, että kyllä, polku kulkee rakennustyömaan poikki ja räjähtäneen näköistä, kauhakuormaajan työstämää jokivartta.

Umweg” ja “Umleitung” on ne pari sanaa, jotka on hyvä ymmärtää, jos ei muusta saa tolkkua. Remonttihomma ympäristössä vei koukkaamaan solatien kautta. Kyltitys johdatti hyvin takaisin alkuperäiselle reitille.

Snäkki varjossa, viimeiset metrit ennen puurajaa./Snack in the shadow, last meters of the treeline.
Rakuunaperunoita voileivän kera. Oli mukana muutakin, kaalipiirakoita, munia, porkkanoita, tomaatteja…/Tarragon potatoes with sandwich. And yes, we did have also carrots, eggs, cabbagepies, tomatoes…
Loppukesän värejä. /Some latesummer colors.
Mikä ei saa koskaan unohtua: sipuli. /What shall never be missing: onion.

Solatien toisella puolen, siinä mistä lähdetään vetämään rinnettä ylös vakavammalla otteella, on parkkipaikka ja jos ei patterit riitä koko reissuun, voi nousua vähentää useammalla sadalla metrillä ja lähteä matkaan vasta tästä. Täällä oli myös kyltti, jossa kerrottiin Leimtobel-Splügen -reitin olevan poikki. Se lienee paluuosuudella järvien jälkeen. Ääh, pitäisi siis kai palata takaisin samaa polkua, huokaisen.

Pari askelta eteenpäin tuulessa lepatti ruttuinen ja suhruinen kartta samasta asiasta. Vilkaisin sitä nopeasti, sillä aurinko paahtoi, en nähnyt kunnolla, hiki valui silmiin, oli nälkä ja heikotus ja kiire eteenpäin.

Ympärireitin ylimmästä pisteestä lähtee napanuora ylös järville, jota pitkin oli tarkoitus tulla takaisin ja jatkaa lenkkiä siksakaten rinnettä alas. Viimeinen osa näytti olevan gesperrt, suljettu.

Kivipatsas hattaralla. /A stonestsatue with a fairy floss.
Tapaaminen pienen joen kanssa./A meeting with a small river.
Lehmipaimen saapui paikalle järjestelemään laumaansa./A alpine cowboy organizing his cattle.

Risteyskohdassa ylhäällä homma oli selvä. Eteenpäin ei ollut edes kylttiä, polku kylläkin. Noh, minkäs teet, onneksi reitti on käypä molempiin suuntiin, ajattelin.

Nousimme järville, lepäsimme, ihmettelimme, Aldo ui ja souti, minä ja Hilja lepäsimme lisää ja uitimme varpaita. Hilja poltti siinä pötkötellessään kaulan ja minä menetin hermot. En auringonpolttaman vuoksi, vaan näin vastakkaisella vuorenseinämällä kiiltävän objektin, nelikanttisen, enkä edes kiikareilla saanut selvää mikä se oli. En lähtenyt kiipeämään saadakseni siitä tolkkua. -Mutta mikä se on?!

Minä nousemassa. Isoja askelia. /Me going up. Big steps.
Tämä on kai joen pohjaa, alla lirisi vesi. Polku kulkee tästä poikki./This is probably a pretty dry crag. The path goes over it.

Alaspäin tullessa pää oli pöpperöinen kaikesta auringosta ja hikoilusta, enkä jaksanut keskittyä kylttiasiaan sen kummemmin kuin menomatkallakaan. Risteyksen viitassa oli Splügeniin kyltti, mutta ei suoraan ylöstuloreitin jatkona, vaan 90 asteen käännöksellä verraten pientä polkua. Joo, ei voi olla tuo, päätin.

Unterer Surettasee
Oberer Surettasee
Istuminen tuntuu hyvältä. /Happy to be sitting.

Tietysti se oli se. Meidän ympärireitin toinen osa.

Miten ennen on pärjätty vain kartalla, kun nyt kaikkien teknisten apuvälineidenkään kanssa ei pärjää, murisin itselleni. Myöhemmin sain perheeltä henkisiä taputuksia, että ei se mitään, oli kivaa ja nähtiin tulomatkalla paljon murmeleita ja sitäpaitsi polku olisi ollut jyrkkä ja loppuvaiheessa ehkä sittenkin epämukava.

Yksi soutaa, toinen nauttii. /One rowing, the other enjoying.
Mökki on yksityinen. /The hut is privat.
Löysin taidetta!/Found some art!

Niin että sitten kun lähden uudelleen, kuljenkin ehkä B:stä A:han, enkä A:sta B:hen. Tai sitten aivan uutta kombinaatiota, yöpyen ehkä järvellä.

Ja takaisin kivipolkua pitkin./And back through the stonefield.
Ja joen poikki. /And through the river.
Niinku minne?/The question is where to?
Löydetiin kivinen sohva./Found a stonecouch.
Ai no nyt tajuan…/Oh, now I get it…

En resumen: Póngase vivo, cuando hay cambios en la ruta. Concéntrese en el mapa. (Las fotos son del paseito a los lagos Suretta).

Kurzgesagt: Aufpassen, wenn es Veränderungen im Weg gibt. Konzentriere dich auf der Wanderkarte. (Die Fotos sind von Surettaseen).

Luontoretki nähtävyydellä: Creux du Van

Luontoretki nähtävyydellä: Creux du Van

Viimeisessä kurvissa ennen Noiraiguen kylää eteen piirtyi länsi-Sveitsin Grand Canyon. -Siis mitä?? Näkyykö tuo jo autotieltä?

Retken kliimaksilta oli katkaistu kaula.

Mutta hei, oltiin siis niin pitkällä, että odotettu kiviseinämä oli tuossa, jokusen kivenheittämän päässä.

Creux du Van on ollut pitkään saavuttamaton kohde. Ensimmäisillä askelilla polulla tulivat mieleen kaikki mahdolliset kliseet. Otto kolme. Kolmas kerta toden sanoo. Tästä se lähtee. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Täst miä lähen, hihkas kotkalaine vuorella.

Älä anna vaatimattoman ilmeen pettää, asemalta saa myös suklaata ja Absinttia. /Don´t let the humble look deceive: this is a station, but you can also get chocolates and Absinthe.
Viittaa Ranskan läheisyyteen./I think this gives you a hint we are near French border.
Polku, kivinen ja hikinen./The path is stoney.

Ranskankielisillä seuduilla on tullut käytyä niukasti, sillä vuoria ja kukkuloita on lähempänäkin. Tänne olen silti halunnut jo kauan, jotakuinkin yhtä pitkään kuin olen Sveitsissä asunut. Tai ainakin puolet siitä ajasta, sillä epäilen, etten tiennyt koko muodostelman olemassaolosta ennen tyttären kouluaikaa.

Tämä luonnon amfiteatteri, jota me nyt 2000-luvulla ihastelemme, on esihistoriallisen meren jäänteitä. Kalkkikerrostumia ovat muovanneet jäätiköt ja joet. Ilmasto alueella on erityinen; metsät ja arktisen alppi-alueen kasvusto kukoistaa. Kivimuurin rotkon puolella kulkeva polku on suurelta osin suljettu, luonnonsuojelusyistä.

Vasemmalla porukkaa tauolla. /Can you see the people resting on the left?
Lounastauko./Lunchbrake.
Pieni vesimeloonia muistuttava hämähäkki. /A small spider, that looks like watermelon.

Siksakspolkua, kivistä ja tietenkin jyrkästi nousevaa ylös, kivireunaman tasolla ylängöllä taivastelua ja sitten taas alas. Ne, jotka karttavat ponnistelua, tulevat suoraan kokemuksen ääreen tai tässä tapauksessa reunalle, autoin ja bussein. Reittejä on monia.

Kiviaidan toisella puolen kulkeva polku on suljettu./The path on the other side of the stonewall is closed.
Tyypit reunalla. /Some guys on the cliff.

Olen siinä mielessä rajoittunut, että luontoretkellä pääosassa mielestäni pitäisi olla luonto. En kaipaa luonnolta säväyttäviä näytöksiä, ihan vain pelkkä polku metsässä riittää. Putoukset, järvet ja joet ovat tietty plussaa, joita mielelläni ihastelen, jos niitä kohdalle sattuu.

Tallaan mieluiten reiteillä, joilla on niukasti väkeä. Virran mukana valuminen ei vastaa mielikuvaani rentouttavasta ulkoilusta. Vuoristossa on toki hyvä, että kanssakulkijoita on samoilla tienoilla; se tuo jonkinlaista turvallisuudentunnetta. Ihmisjono sen sijaan ahdistusta.

Sveitsissä on suuri paletillinen toinen toistaan upeampia paikkoja. Porukkaa saapuu ylenmäärin katsomaan ja kuvaamaan, ikuistamaan ja ihmettelemään. Creux du Van on yksi niistä, varsinkin viikonloppuina ja loma-aikana. Ylös kivuttiin peräkkäin kuin köyhän talon porsaat. Kaikki mahtuivat kuitenkin polulle, ei siis täystungosta.

Tässä kohtaa pääsi myös aidan toiselle puolen. /Here you can also go to the cliff-side of the wall.
Toisella puolen näkyisivät Alpit, jos usva sallisi. /To the other side there´s a view to the Alps – or were, if there wasn´t any haze.

Toiselta puolen kaarimaista kivimuodostelmaa valitsimme pidemmän alastuloreitin – ja olimme yhtäkkiä lähes yksin.

Emme ole ainoastaan epäsosiaalisia, vaan pandemia-aikoina yksin samoamisella on puolensa. Myös luonto näyttäytyy erilaisena kuin joukossa vaeltaessa. Edessä lenteli kymmenittäin perhosia, linnut uskaltautuivat lähemmäs. Sen sijaan ilveksiä, vuorikauriita tai gemssejä ei näkynyt. Epäilen, että kukkulan päällä oli liikaa liikettä ja ihmisen hajua. Rusakotkin pysyttelivät etäällä. Näitä pitkäkorvia en ole nähnyt Sveitsissä vielä kertaakaan.

Porukkaa snäkillä kaaren toisessa päässä. /People picnicing in the other end of the half circle.
Kuivuvan kukan väri on melkein metallinen. /The color of this drying flower are almost metallic.

Voiko turistikohde siis olla luontomatkailua? Lähteekö luontoihminen turistipaikkaan tai turistikohteita bongaava luontoon?

Sveitsin vaellusreitit eivät suinkaan kaikki kulje vuorilla tai metsissä, niitä on myös läpi asuttujen alueiden, kaupunkien ja kylien. Itselleni lähin patikkapolun merkki löytyy parin sadan metrin päästä kodista ja johdattaa asemalta kylän läpi kohti metsää ja muita polkuja.

Toisinaan kuljen maaseutukylien keskellä, joskus korkealla vuoristossa, usein lähimetsissä. Turistikohteeksi valjastettu upeus ei ehkä vetoa kaikkiin, mutta jotkut on vain nähtävä. Kuten Creux du Van.

Aivan silmät sikkurassa kuumassa auringossa./Totally blinded by very hot sun.
Ainut tapaamamme petoeläin./The only beast we met.

En resumen: En oeste de Suiza hay una formación de piedra, que parece a una mitad de un anfiteatro, Creux du Van. Los glaciares y ríos han dejado esta forma tan rara para nosótros para asombrarnos – y para subir.

Kurzgesagt: Creux du Van wollte ich seit langem besteigen. Als Ziel ist es anders. Dieses Naturspektakel sieht man schon vom unten, aber es lohnt sich auch hinauf zu steigen. Unterwegs hat man eine Chance den Steinstruktur von der Seite und näher zu schauen und vielleicht sieht man auch einen Steinbock.