Hervoton pyöräily Thuninjärven ympäri

17. June 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: Berner Oberland, Bernin kantoni, Maastopyöräily, Panoramasilta Leissingen, pyöräily Sveitsissä, riippusilta, riippusilta Leissingen, Sigriswil, Sigriswilin riippusilta, Sveitsi, Thun, Thunersee, Thuninjärvi 1 Comment

Juuri ennen sateita on vielä kirkas päivä, päivä jolloin on parasta mennä järven äärelle. Pyörällä, päätän.

Löydän Outdooractiven sivulta reitin Thuninjärven seudulla. Reilut 50 kilometriä, jokunen sata metriä enemmän nousua kuin aiemmilla reissuilla. Kyllä se hoituu, ajattelen. Kommentteja on sivulla yksi: “Good”.

Reitti alkaa Sigriswilistä, mutta meistä Spiezmoos on loogisempi lähtöpiste. Edessä on heti se pisin nousu kohti Alppia, Maielisalppia. Tuoreilla kintuilla jaksaa.

Alkupätkän maisemat. Olen hurmaantunut. / *The view of the beginning of the ride. I´m fascinated*

Mutta ensin vähän kaupunkia, heti perään pieniä katuja, Alppi-mökkejä, sellaista kaunista kylämäistä kliseetä, jossa asuu yllättäin ihan tavallisia Thuninjärveläisiä.

Mäkeä ylös, alas, mutkia ja – portaat. Kyllä. Tässä on kannettava pyörä ylös. Manaan saituuttani. Aldolla on maastopyörä, joka oli vähän kalliimpi ja monta kiloa kevyempi. En tiedä sitä vielä, mutta portaat eivät ole matkan ainoat ja joudun raahaamaan ja työntämään pyörää myös rinnepoluilla.

Thuninjärven maatila. / *Farm near Thunersee.*

Lounas. Näytän jo aika väsyneeltä. /*Lunch. Already looking pretty exhausted.*

Lounaspaikan näkymät. /*The view of our lunchplace.*

Nousemme välillä jyrkempää, toisinaan kevyempää tietä. Järven sinisyys ja lähivuoret häikäisevät upeudellaan. Reittiä reunustavat luomu-maatilat ja tratorin ratissa näkyy parkkiintuneita tyyppejä, jotka lienevät ajelleen näitä niittyjä jo viime vuosisadan alkupuolella.

Vieressä kone silppuaa heinää ja ajamme tiukkaa mäkeä pöllyn läpi. Huudan Aldolle, että tämä ei ehkä ole se mitä allergiselle astmaatikolle suositellaan ja saan suun täyteen heinäpölyä. Yritän hengittää mahdollisimman niukasti. Ei onnistu.

Harmaatukkainen mummo liehuvassa Heidi-mekossaan pörähtää sähköpyörällä ohi. Varmaan kohti kotia, missä se ylempänä vuorella lieneekään.

Olemme jo varsin ylhäällä ja varjossa metsässä. Hiekkatie on niin kupera, että kyltti käskee autoja ajamaan yhdellä reunalla. Pidämme juomatauon. Olemme mielestämme nousseet jo niin paljon, että huipun pitäisi olla lähellä. Ei ole.

Kohti järveä! Tosin piti tehdä u-käännös ja palata takaisin. /*Here we go towards the lake! And had to make a u-turn and come back…*

Polku näyttää leveämmältä kuin todellisuudessa on. / *The path looks wider it actually is.*

Välillä nauramme reittivalintaani, sitten olemme sitä mieltä, että vain nössöt ajavat järven reunaa, todelliset pyöräilijät kiertävät yläkautta. Kurvin jälkeen tie lähtee entistä jyrkempänä eteenpäin. Siinä täytyy keskittyä vain polkemaan. Ollaan aika hiljaisia.

Reitti on Suunnon kellossa ja seuraamme madolta näyttävää ohjetta. Välillä hairahdumme, teemme u-käännöksen ja taas ollaan kartalla.

“This route consists mainly of rarely frequented and unsurfaced roads.” Myöhemmin ymmärrän, että tämä olisi pitänyt osata tulkita toisin. Matkalla on kinttupolkuja, paljon kapeampia kuin pyörän sarvet. Ne ovat patikkapolkuja, ei edes tarkoitettu pyörille. Vastaantulijat suhtautuvat meihin huumorilla. “Lähditte sitten aika pienille poluille.” “Ahaa, sitä ollaan pyöräilemässä.”

Pyörää joudutaan kantamaan myös ylhäällä metsäpolulla, joka on niin mutainen ja huonokuntoinen, että vastaantulevat patikoitsijatkin ovat pulassa. Avustaviksi rakenteiksi laitetut paksut lankut töröttävät pystyssä ja vinossa, ne ovat vain tiellä. Yritän pitää pyörää mahdollisimman korkealla ja olen liukastua. “Aja vaan alas!” huikkaa eräs nainen ja nauraa hersyvästi. Tässä ei etenisi edes mönkijä. Tosin se ei tälle polulle leveyttään edes mahtuisi.

Ensimmäinen riippusilta, Hängebrücke Leissingen./*First suspension bridge, Hängebrücke Leissingen.*

En ole maastopyöräilijä, vaikka maastopyörällä ja metsäpoluilla usein ajankin. Tämän piti olla pyöräilyreitti, maastopyörästä ei ollut mitään puhetta. Kevyemmällä menopelillä ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Mietin niitä suomalaismiehiä, jotka ylittivät Alpit Jopoilla. Tunnen yhteenkuuluvaisuutta.

Kukkulan laella on voittaja-fiilis. Ja piknik-paikka täynnä porukkaa. Tänne on helpompikin reitti, autollakin pääsee suht lähelle. Ajamme vähän pitemmälle ja heittäydymme heinikkoon alppikukkien keskelle. On pakko saada repusta energiaa ja hetki lepoa.

Mietin kuinka monta punkkia kerään itseeni paussin aikana ja muistan, että rokotuksen vahvistus on vielä hakematta. Levitän takin alleni ja toivon parasta.

Onneksi mukana on leivät ja muuta evästä, edellispäivänä tehtyä raparperipiirakkaakin. Se että kuljemme pikkupolkuja ja -teitä tarkoittaa, ettei reitin ensimmäiselle puolikkaalle osu kuin yksi levähdyspaikka, josta hankkia lisäapetta tai juomista. Tankkaamme myöhemmin nestettä, luumupiirakkaa ja jätskiä järven toisessa ääripäässä Unterseen lähellä leirintäalueen kahvilassa.

Ollaan jo toisella puolen järveä. – Vasemmalla taatusti tulivuori. / *Already on the other side of the lake*. – *I´m pretty sure that´s a volcano on the left hand side.*

Tässä ollaan tekemässä seuraavaa u-käännöstä. /*Making another u-turn.*

Ennen sitä on viiletettävä vuorta alas. Suihkaisen jälleen vauhdilla ohi polun, jolle oli tarkoitus poiketa. Olisin niin mielelläni jatkanut hyvää laveasti mutkittelevaa tietä aina järvelle asti. Mutta ei, me olemme jälleen parin jalan levyisellä heinäpellon laidassa, metsässä ja lopulta pellolla.

Polku näyttää menevän suoraan pellon poikki, kello taas kertoo meidän menneen roimasti hatelikkoon. Kyltissä vannotetaan sakon uhalla pysymään polulla. “Koska joku kyltti muka on rajoittanut costaricalaista!” puhahtaa Aldo. Raahaamme pyöriä pellon poikki, kahden talon pihan viertä, joen yli ja löydämme takaisin kellon osoittamalle reitille.

Alas ajaminen tuntuu ihanalta, istun vain, jarruttelen kädellä, joka kramppaa, tuuli viilentää kuumentunutta kehoa ja uskon meidän pääsevän joskus perille, vaikka aikaa on jo kulunut kaksi kolmannesta koko matkan oletetusta kestosta.

Toisella puolen järveä olemme tasaisella tai ainakin edelliseen verrattuna. Todellisuudessa ajamme jatkuvasti ylöspäin, mutta kadulla. Ihastelen pyörän sutjakkaa kulkua. Liikennettä on paljon. Rakennustyömaat ja liikennevalot rytmittävät ohiajajia. Haluan pysähtyä rantakahvilaan, mutta siinä kohtaa on mahdotonta pysähtyä tai ylittää tietä. Kypäräkamera olisi kätevä, ajamme kalliolipan alla, läpi tunnelien, enkä keksi enää superlatiiveja järven värille tai sen loisteelle.

Italiamaista täällä. */Some Italian vibes here.*

On jälleen u-käännöksen hetki. Poikkeamme rantatieltä, eikä tule mitenkään yllätyksenä, että lähdemme taas ylöspäin. Kuinkas muuten. On ajettu lähes puolet matkasta ja jalat on kyllä poikki. Tie muuttuu kylien jälkeen metsätieksi ja on niin jyrkkää, että on pakko työntää. Kengät lipsuvat. Pysyn kuitenkin pystyssä, toisin kuin alkutaipaleella, jossa leviän pyörineni ketoon ja pikkusormeni vääntyy pyörän alle.

Aldo pitää kuvaustauon sillä aikaa, kun minä yritän tasottaa hengitystä. */Aldo made a fotosession, while I was trying to breath.*

Sigriswilin riippusilta. Hyvä hymyillä, kun tiedän, että suurin osa ylämäestä on selätetty. /*The suspension bridge in Sigriswil. Happy to be there and to know most of the uphill riding* is *now past.*

Kestää ikuisuuden, kunnes olemme vihdoin matkan toisella ja pitemmällä riippusillalla. Tätä pitkin ei saa ajaa, pyörän sentään voi viedä kävellen yli. Amerikkalaistyylinen Ranger (näin hänen nimikyltissään lukee) myy kopissaan lippuja. “Se on 8 frangia ja lippu on voimassa koko päivän.”

Siegriswilin 182 metrin korkeudessa roikkuva riippusilta on yksi maailman pisimmistä jalankulkijoille tarkoitetuista silloista. Reissun tässä vaiheessa 344 m tuntuu pitkältä, mutten jaksa sitä kovin ihmetellä. Haluan vain eteenpäin ja katson kelloa. Ilta on tulossa, lounas syömättä.

Loppumatka Thunin on pitkälti rantatietä, jolla on pyhäpäivän paluuruuhka. Ajamme jalkakäytävällä, kunnes vaihdamme aivan rantaan vievälle pyörätielle. Talot ovat hulppeita; mies pesee Ferraria ruusujen reunustaman valkoisen talon edustalla. Pihalla suihkulähde pirskottaa vettä ilmoihin. Thunissa on varakasta porukkaa.

Linnamainen rakennus niemessä kertoo, että olemme Thunissa. /*A castle-looking place in a peninsula welcomes us to Thun.*

Katetulla puusillalla. Pyöräreitti kulki tuolla toisella puolen. */On the old wooden bridge.*

Pientä ruuhkaa sillalla, mutta päästiin toiselle puolen. */Some traffic jam on the bridge, but we got through.*

Jokisurffausta Thunissa./*Riversurfing in Thun.*

Tarkoitus oli katsella vanhaakaupunkia, syödä rauhassa jossain kivassa paikassa ulkosalla. Päätetään jatkaa matkaa. Jos viimeiset parikymmentä kilometriä olisivat yhtä vaativia kuin edelliset takanapäin olevat, olisimme perillä pimeällä.

Puisen sillan yli ja eteenpäin. Kaupunki muuttuu teollisuusalueeksi. Tässä olisin mieluummin ajanut rannassa autojen vieressä. Muutama kilometri eteenpäin toiveeni kuullaan. Kello käskee kääntymään oikealle ja – ylöspäin. Luovutan hetkeksi ja työnnän jälleen pyörää.

Täältä näkyy Sigriswilin riippusilta. /*On the other side is the Sigriswil suspension bridge.*

Melkein perillä Spiezmoosissa. /*Almost there*, *back in Spiezmoos.*

Tuskin uskon, että näen edessäni paikan, jonne jätimme auton. /*Whaaat, I can see the place where we left our car!*

Kukkula on lopulta pienehkö. Maatilan jälkeen muistini pätkii, ehkä oli metsää, ehkä taloja, ehkä lisää maaseutua. Yhtäkkiä tajuan, että edessä on Spiezmoos ja lenkin lähtöpiste näkyvissä.

Otetaan kuva hetkestä, jolloin tiedämme, että olemme selviytyneet lenkistä. Nälkä on hervoton ja etsin rannasta illallispaikan. Urheilukello kertoo aivan uuden sorttisia lukemia, koskaan ennen en ole tarvinnut 37 tuntia palautumiseen. Tai ehkä olen, mutten ole siitä tiennyt.

Myöhemmin palaan sivustolle, jolta löysin reitin. Joku on kirjoittanut kommentteihin: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind. Schade.” Ei siis sovellu pyöräreitiksi ja haastava jopa maastopyörälle.

Mahtava retki – ei epäilystäkään.

Spiezmoos – Krattigen – Meielisalp – Därligen – Unterseen – St. Beatus-Höhlen – Merligen – Sigriswil-Aeschlen – Oberhofen – Hünibach – Thun – Gwatt – Einigen -Spiezmoos

53 km, 5 h, 932 m nousua, 1011 m laskua

Illallinen järvenrantaterassilla. On kyllä ansaittu. /*Dinner at the lakeside terrace. We so earned this.*

En resumen: La vuelta alrededor del lago Thun es probablemente la vuelta más dura y aventurosa que he hecho; había monte, subida, bajada, bosque, calle, caminitos con barro, escaleras, puentes colgantes…Pero lo logramos. (53 km, 5 h, 932 m subiendo, 1011 m bajando)

Kurzgesagt: Die Tour rund um Thunersee (Spiezmoos – Krattigen – Meielisalp – Därligen – Unterseen – St. Beatus-Höhlen – Merligen – Sigriswil-Aeschlen – Oberhofen – Hünibach – Thun – Gwatt – Einigen -Spiezmoos) war wahrscheinlich die schwerste Mountainbike Tour ich gemacht habe. Bin nämlich auch kein richtiger Mountainbiker, dachte ich. Aber anscheinend war es streng auch für jemand andere. In den Kommentaren von der Seite wo ich die Tour gefunden hatte, steht es neu: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind.” Super Abenteuer sowieso.

Appenzellin metsälammella

10. June 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: Alppikukat, Appenzell, Forstseeli, Forstseeli Rundweg, patikointi, Sveitsi, Sveitsin alppikukat, Sveitsin vuoristo, vaellus 2 Comments

Plärään talvella tutkimusteni tuottamaa kasaa patikkapaikoista ja huokaan. Joko ne ovat vielä liian korkealla, kaukana tai uuden määritteen saaneita: koronakieltojen takana.

Hissit ja junat alkavat kulkea vasta ensi viikosta, joten jos haluaa ylös, sinne on tallattava omin voimin. Koska edellinen reissu meni aika äärirajoille ajallisesti ja sietokyvyllisesti, etsin nyt paikkaa lähempää ja pikemminkin mukavaa kuin haastavaa retkipaikkaa.

Tästä kulkevi tie. / *The path goes through a farm.*

Polku yli aidan. / *The path goes over the fence.*

Tämän vuoksi vuorilla on ihanaa. / *This is why it´s wonderful in the mountains.*

Alppien kullero. */ Alpine globeflower.*

Appenzell on ihana ja sen tietävät kaikki muutkin. En halunnut kulkea jonossa Seealpseelle tai sen ympäristöön, sillä niin valtavan kaunis kuin järvi onkin, sinne vie kansainvaellus, eikä vähiten Instagramin takia.

Joten lähdemme Forstseelle, josta kukaan ei ole kuullut. Auto jätettiin Eggersteiniin, josta myöskään kukaan ei ole kuullut. Ollaan syvällä maaseutua, kylässä on maatila toisen vieressä. Reittiohjeet ovat kuulemma hyvät, ei tarvitse gpx-tietoja tai virittää kelloa näyttämään reittiä, näin vannottiin.

Kyltit kertovat että olemme oikealla tiellä. */Signs tell we´re on the right path.*

St Gallenin kaupunki, Lichtenstein ja Itävallan vuoristoa yhdellä kertaa. /*The town of St Gallen, Lichtenstein and Austrian mountains.*

Heti ensimmäisessä risteämässä joudumme arpomaan. Ylös kääntyvän reitin lähtöpiste heittää yli puolella kilometrillä ja melkein lähdemme kiertämään ympärilenkkiä päinvastaiseen suuntaan. Niin myös naisporukka meidän edellä. He palaavat takaisin ja liittyvät meidän letkaan.

Polku nousee niittyjen poikki, näemme St Gallenin kaupungin laaksossa. Tyttären mielestä liian urbaania, että olisi kaunista. Minua huimaa, kun näen aina Bodenjärvelle asti, yli Lichtensteinin ja Itävallan vuoristoon, jossa varmaankin ukkostaa, niin mustaa on maisema.

Hetki meditoida, kuunnella tuulta ja kaskaiden laulua. /*A place to meditate, to listen the wind and cicadas.*

Lila alppikukka kuuluu orkideoihin, *Dactylorhiza Majalis* / The violet flower, *Dactylorhiza Majalis*, *belongs to the orchideas*.

Alppikukka tämäkin, Hugblätterige Kugelblume, *Globularia Corditolia.* / This is also a alpine flower, *Globularia Corditolia.*

Välissä karhunlaukkametsää. / *A forest full of ramsons.*

Niityillä kulkee lehmiä ja tiedän, että jossain susi on saanut äiti-lehmät hermoheikoiksi, mikä aiheuttaa kahnausta vaeltajien ja karjan välillä. En tietenkään muista missä. Toivon, ettei se ole täällä.

Lehmä lähtee perään. Se on kuitenkin ystävällismielinen ja vaikuttaa haluavan taputtelua. Tie vie lehmien välistä, navettapihan poikki, yli aidan. Ihmisille on tehty pieni koroke, jotta loikkaaminen onnistuisi kätevämmin.

Alppien ruiskukka. / *Alpine cornflower.*

Hyvin pieni pahka./ *A very small burl.*

Yhä ylös yrittää ja kohtaamme muutaman kanssakulkijan. Teemme poikkeaman reitille kiipeämällä ristin luo niemimäiselle kukkulalle. On rauhallista, sirkat sirittävät äänekkäästi ja tuuli puhaltaa. Alkaa viluttaa. Menemme metsän sisään.

Tässä kohtaa voisin olla kotipoluilla, niin samalta luonto näyttää. Olemme hieman tylsistyneitä. Ei jännitystä, ei ylenpalttista kauneutta. Vain mäkeä ylös. On hiki ja nälkä. Syödään sitten järvellä, tehdään tulet, paistetaan vaahtokarkkeja, lupailen.

Itävallan puolelle kertyy pilviä. / *Austrian mountains gather clouds.*

Kirkkaan vihreä tie metsään. / *Suddenly very green forest path.*

Järvellä vedän sanani takaisin. Järvi osoittautuu pikemminkin lammeksi ja se on kansoitettu. Nuorten aikuisten porukka on yöpynyt, heillä on kotilomaiset nukkumapaikat viritettynä puiden väliin ja telttakin. Kaikki nuotiopaikat on varattuna. En saa edes hyvää kuvaa lätäköstä, sillä porukkaa on kaikkialla.

Jatkamme matkaa. Jospa sitten, kun olemme ylempänä, löytäisimme kohdan vain meille.

Polku kapenee, jyrkkenee ja muuttuu vuoristopatikkapoluksi. Pysähdyn, energiat on lopussa. Syön pari hapanta ja makeaa karkkia. Muuta en viitsi alkaa kaivaa polulla.

Tätä alppikukkaa en ole nähnyt koskaan ennen, enkä löydä sille nimeä. / *This flower is new to me.*

Lehmät matkalla kohti jyrkännettä. */Cows goin*g towards the precipice.

Reitti on yksioikoinen: ensin noustaan ylös, huipulla tie kääntyy alas ja se on siinä. Ja kuten olisi pitänyt arvata, huipulla tuulee. On paljon viileämpi kuin edellisinä päivinä ja vaikka olen varautunut takin ja fleecin kera, palelee. Joudun laittamaa hupun päähän. Istahdamme alas viettävälle niitylle kahville.

Ohikulkijat huutelevat matkan päässä lehmille. Ihmettelemme, että miksi. Selviää, että kantturat ovat tiellä.

Leivät on syöty ja tavarat pakattu, olemme lähtemäisillämme eteenpäin. Lehmät käyvät jonoon ja lähtevät laukkaamaan meitä kohti. Minne ne ovat matkalla? Onko tämä hyökkäys?

Seuraava alppitila. / *Next alpine farm.*

Aika avata meloni. Huono meloni. /*Time to open the melon. A bad melon.*

Appenzellin vuoria / The mountains of Appenzell

Lehmät menevät vierestä täyttä vauhtia kohti alaspäin tiukasti viettävää rinnettä. Joku niitä vetää sinne. Aita on edessä, joten kovin pitkälle ne eivät pääse. Ehkä siellä on erityisen herkullista ruohoa ja se pätkähti lehmille mieleen juuri sillä hetkellä.

Tämä puoli vuoresta on niittyä, pieniä tiloja, vuohia ja lehmiä. Katselemme Alpsteinin vuoristoon, kohti Säntisiä ja jylhiä huippuja. Ne keräävät mustia pilviä, joiden ei kyllä pitäisi sataa tänään.

Maalaistie vie alaspäin ja sutjakkaasti kohti pitkäkarvaisia vuohia. Vieressä on maalaistalo, jonka pihalla on meneillään kahvihetki. Vähän pitemmällä istahdamme tuulettomaan kohtaan lämpimälle niitylle kukkien keskelle. Leikkaamme meloonin kahtia. Se tuoksui hyvälle ja lupasi nesteytystä sekä energiaa. Karmea pettymys. Hedelmä on yhtä aikaa raaka ja fermentoitunut. Laitamme sen palasina laatikkoon ja pureskelemme kuivia keksejä.

Eggenstandenissa olemme hieman pöllämystyneitä. Ei yhtään kriisitilannetta, ei vaaraa eikä eksymistä. Että tämmöinen retki vaihteeksi.

Ystävällismielinen vuohi. /*A friendly goat.*

Minusta: Pätkä tylsähköä, resuista metsää, lammella liikaa ihmisiä, todella kaunista maaseutua, älyttömästi lehmiä ja vuohia,

Hiljasta: Hikinen mutta hyvä.

Aldosta: Vaihtelevaa maisemaa, niittyjä, vuoria, järviä. Mennessä näimme alavaa laaksoa, palatessa vastassa uhkaavat vuoret, tummat pilvet.

Appenzellin arkkitehtuuria. /*Appenzell architecture.*

Eggerstanden – Bildstein – Forstseeli – Alp Heieren – Eggli – Eggerstanden

8,5 km, 2h 30, 450 m up, 450 m down

En resumen: Para variar un paseito en Appenzell, sin peligro y sin perdernos. En el laguito Forstsee, a donde el camino nos llevó, había en total demasiada gente para querer quedarse. Era un poco decepcionante pero no totalmente inesperado.

Kurzgesagt: Zum Abwechslung eine Wanderung ohne Gefahr und verlaufen. Am Forstseeli in Appenzell gab es zu viele Leute um da bleiben zu möchten, was enttäuschend, aber nicht ganz überraschend.

Huonoja retkiä ei olekaan

20. May 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Retkeily, Sveitsi Tags: Glarus, Patikointi koronan aikana, patikointi Sveitsissä, Retkeily 2 Comments

Ollakseni rehellinen, tuona päivänä olin suht pitkään toista mieltä. Ihan vastakkaista. Nimittäin, että huonoja retkiä vasta onkin ja juuri nyt eletään yhtä niistä. Ärtymyksen rajalla, mutta vielä toiveikkaana katselin kulmat lievässä kurtussa kukkuloita, joille ei päässyt, joki jonka ympäristö ei viehättänyt ja polkuviittoja, jotka veivät liian kauas.

Tilanne oli siis tämä. Olin valinnut huolella kohteen, tehnyt eväät, vedellyt aurinkorasvaa, sillä helle oli melkoinen, ja pakannut porukat kasaan. Glarus on kantoni noin tunnin päässä, upeita rinteitä, eikä luksuspaikkoja tai instakohteita eli tilaa, tavallista väkeä tavallisin määrin.

Pienen pieni järvi, nuotion polttoa, kahvit, vähän tepastelua ympäristössä. Siinä kaikki, mitä halusin. Ei sinne kukaan tulisi, me mahtuisimme hyvin, ilman kasvosuojia, ilman stressiä kanssaihmisen hengitysmolekyyleistä.

*Vuoria, vettä, aurinkoa. Tältä osin kaikki ok.*
**Mountains, water, sun. Sounds pretty ok.**

Siinä missä tie lähtee pienestä kaupungista siksakkaamaan vähän ylemmäs seisoi oranssiliivinen mies. “Mihin matka? Mitä varten?” No patikoimaan. “Juu ei. Kun on korona ja kaikki, tiedättehän… Ainoastaan, jos olette menossa hotellille tai on muuta tähdellistä asiaa.”

U-käännös ja mietintää. Ei haittaa, sanottiin, ajellaan eteenpäin ja etsitään eväspaikka. Koko laakso vain tuntui olevan kaupunkialueen ulkopuolella yhtä rämppälää, teollisuutta ja asuintaloja. Schwandenin luona luovutettiin. Pysähdyttiin parkkipaikalle, reput selkään ja joen varrelle tallaamaan.

Tästä kohtaa lähdettiin viime vuonna ylös, kohti Leglerhütteä, mahtava retki, sinne haluan uudestaan.

*Vesi virtaa. Lupaavaa, vai?*
**Water flowing. Promising, isn´t it?**

*Sulkuportti? Kaipaisi pientä ehostusta.*
**This place might need some fixing. Soon.**

Vaelluskengät kopisivat järjettömän kokoisen tuntuisina asvaltilla. Mutta onhan maisema kaunis, kun kääntää katseen ylös, totesin. Vuoret, vehreät. Huumaava aurinko. Ja joki, se on smaragdin värinen, janottavan pirskahteleva. Näin tässä kohtaa myös rappioromantiikkaa.

Tunnin verran jaksettiin tallata, polku vei kauemmas joesta, väliin tuli rakennushalleja. Hiki. Jano. Nälkä. Ei penkkiä, ei niittyä.

Onhan se hitto, puuskahdin ja käänyttiin takaisin.

Autossa oli ainakin sata lämmintä. Onneksi Hilja oli tehnyt popcornia, se on yllättävän lohduttavaa mönkään menneiden suunnitelmien kohdatessa. Ja olisi toiminut hätävarana nuotion sytytysongelmissa. Tiesitkö sen? Hyvin rätisee tuli, vaikkei sytykettä luonnosta löytyisi, kunhan repussa on poppareita. Kosteiden säiden kikka.

*Ikivanha paloasema vuoristotaustalla.*
**Old firestations sits nicely to the mountainscenery.**

Ajettiin tietä yhä eteenpäin ja olisin lähtenyt ylittämään solatietä, sieltä olisi varmasti löytynyt sekä polku että eväspaikka. Mutta aika ei olisi riittänyt siihen. Oli tapaaminen illansuussa.

Kotona mentiin suoraan pihalle. Järvimaisema, aurinkoa, höyryävät kahvit termarista, leivät valmiina. Miksi edes lähdettiin täältä minnekään? Tässähän on täydellistä.

En resumen: El cantón Glarus no nos dejó ir al monte. Caminámos un rato por el rio en un día espectacular, pero entre edificios industriales. La pausa de café no lo tuvimos hasta que en casa, por falta de un lugar bonito, por falta de un potrero. Para qué salir si todo está perfecto en nuestro jardín, al frente del lago?

Kurzgesagt: Kanton Glarus wollte nicht, dass wir zur Obersee wandern. Deswegen sind wir am Fluss gelaufen, zwischen Industriegebiet und die Bergen oben mit Sehnsucht geschaut. Zurück zu Hause, im Garten, mit Seesicht haben wir Kaffee aus Thermoflasche serviert und die Sandwiches gegessen. Hat gut geschmeckt. Hätten wir auch ohne die Reise nach Glarus machen können.

Zürichin huipulle

13. May 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: patikointi, Schnebelhorn, Sveitsin vuoret, vaellus, vuoret, Zürichin korkein huippu 3 Comments

Ikinä en ole kiivennyt minkään paikan korkeimmalle huipulle. Luulisin. Tai ehkä Kotkassa Haukkavuorelle, 72 metriä merenpinnan yläpuolella.

Zürichin korkeimmalle huipulle Schnebelhornillekaan ei ole tullut kavuttua, sillä onhan meillä kunnon Alppejakin tarjolla. Se on silti ollut patikkalistoillani jo pitkään, kevätkohteena, silloin kun korkeammalla on lunta, mutta vaelluskengät alkavat levottomina kaivata poluille.

*Mihin? Seuraa matoa.*
**Were to? Follow the worm.**

*Muita tielläliikkujia*.
**Fellow creatures.**

Korona ja lockdown tekivät tehtävänsä ja yhtäkkiä kaikki kotipihan ulkopuolinen vaikutti mahdollisuudelta seikkailuun. Patikointi on Sveitsissä ollut sallittua koko pandemian ajan, kunhan ei lähde kauas kotoa, läähätä kanssakulkijan niskaan ja välttää riskipaikkoja, ettei vie sairaaloiden kapasiteettia.

Siispä Schnebelhornille. Sortsit jalkaan, reppu selkään. Polku lähti Stegin asemalta itä-Sveitsissä. Muutama sata metriä katua ja käännyimme polulle, jyrkästi metsään, läpi niittyjen.

*Tämmöistä maalaismaisemaa.*
**Countryside, pretty idyllic.**

*Kukkuloita. Luontoa.*
**Hills. Nature.**

Painostavan kuuma sai hien pintaan välittömästi. Olin ottanut mukaan takinkin, saattaahan tulla viileä ja olin ihan väärässä. Johdin Aldoakin harhaan ja hän, tropiikin mies ja talvellakin kuumissaan, noitui jo autossa pitkiä housujaan. Sortsit oli onneksi mukana ja ne hän vaihtoi ne heti alkunousun jälkeen, yleisönä kaksi nuorehkoa lehmää, jotka äännähtelivät kannustavasti.

Olin laittanut reitin Suunnon urheilukelloon ja onneksi, sillä sanallinen ohjeistus ja viitat eivät olleet yksiselitteisiä. Vuorella risteilee muutenkin useita polkuja ja tämä oli vain yksi suositus. Yritin laittaa kello paussille siksi aikaa, kun Aldo vaihtoi varustustaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kotona huomasin, että kello ei ollut tallentanut matkaa tämän pysähdyksen jälkeen. Hiukan harmitti, sillä olisin halunnut reitin kartalle. Ehkä seuraavalla kerralla muistan laittaa päälle automaattisen paussitoiminnon.

*Tämä olisi voinut olla Costa Ricasta. Väli-Amerikan Sveitsistä.*
**Somehow this could be from Costa Rica**, **known as Switzerland of Central America.**

*Jalka nousee kepe*ä*sti.*
**Going up, up, up…**

Kellosta viis, ilma oli upea, mäkeä riitti, väkeä taas ei. Rinteiltä näkyy aina Bodenjärvelle ja Alpeille, myös Itävallan lähimmille huipuille asti. Ilmassa oli tänään jotain huttua; vuoret kumottivat silti horisontissa.

Mitä ylemmäs nousimme, sitä enemmän oli edessä porukkaa ja myös takana. Välit pysyivät hyvinä, jossain vaiheessa vastaan tuli jokunen patikoitsija. Meidät ohitti myös pari maastopyöräilijää, aikamoisia tyyppejä. Reitti ei ole vaikea, mutta keuhkot ja lihakset saavat kyytiä jalankin, puhumattakaan että pyörällä. Yli puolivälin jälkeen maasto alkoi olla niin kivistä ja jyrkkää, että edessä oleva pyöräilijä antoi periksi, nosti pyörän selkään ja nousi loppumatkan menopeliään kantaen.

Zürichistä, myös Zürichin kantonista, tulee mieleen kaupunkiseutu, tiheys, mutta myös pellot ja risteilevät tiet. Tämä polveileva maasto oli rehevää ja maaseutumaista. Vuorella olimme uudelleen alkukeväässä; kotona jo ohi mennyt hedelmäpuiden kukinta oli täällä vielä vauhdissa. Toisaalta oli myös kuin Suomen kesä, maastossa kukki kieloja ja käki kukkui lähes koko matkan.

*Poistuttiin reitiltä ja kiivettiin tällekin ristille.*
**Left the main path to hike up to this hill too.**

*Menee se pyörä selässäkin.*
**Some ride a bike, some carrie.**

Kukkulan huipulla, 1292 metrissä, tuuli ja parveili väkeä. Kylttien vieressä oli risti ja siinä pieni kaappi, jonka huomasin vasta kuvasta. Kaapista löytyy kirja, jonne huipun saavuttanut voi laittaa puumerkkinsä.

Väkeä lojui pitkin poikin niittymäisessä rinteessä lepäilemässä. Toisella puolen vuorta on kaksi ravintolaa, koronan vuoksi vielä kiinni, joten eväät oli tuotava itse. Nuotiopaikoilla räiskyi tulet ja puhe sorisi.

*Kaukana siintää Bodenjärvi. Luulisin.*
**From here you can see Lake of Constance. I think.**

*Huipulla! 1292 m Schnebelhorn.*
**On the top of Schnebelhorn, 1292 m.**

Kuten kuvasta näkyy, olin tietenkin mätsännyt kynsilakan värin kuppiin. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin myös juomapullon korkkiin sekä repun sisällä olevaan lenksuun.

Vinolla kedolla oli hyvä makailla, liiankin hyvä. Alpit siinsivät, ihmiset vertailivat jalkojensa vapina-astetta, nuotion käry yskitti ja jalalleni laskeutui kärpänen.

*Snäkkiä esille ja heti.*
**Looking for a snack.**

*Nypy oikealla on vuoren huippu.*
**On the right hand side the peak.**

*Mätsäävät värit.*
**Nailpolish and cup – almost the same color, naturally.**

*Levällään kuin Jokisen eväät.*
**Never gonna get up.**

*Siel ne pilkottaa. Alpit.*
**There they are, the Alps.**

*Polku lähtee alas vasemmalla grillaavien ja oikealla istuvien välistä*.
**The path goes down between the guys barbecueing on the left and the other groups sitting on the right hand side.**

Alastulo oli jyrkän, kivisen ja huteranilkkaiselle koordinaatiivisesti haastavan alkupätkän jälkeen helppoa astella. Jossain vaiheessa loppui vesi, siis jälleen näitä vuoden ensimmäisten patikoiden ongelmia. Sitä pitää olla liikaa, vaikka Sveitsissä on pitkin poikin juomapisteitä. Loppuvaiheessa löysimme aivan uuden lähteen, kutsuvasti virtaavine vesineen, mutta varustettuna “Ei juomavettä”-kyltillä.

Tällä puolen Schnebelhornia oli maataloja, kanoja, vuohia, lampaita ja jotain todella outoja otuksia. Olisi pitänyt olla kiikarit, jotta olisi nähty tarkemmin, mutta nämä näyttivät pieniltä sarvipäisiltä laihoilta lehmän ja vuohen välimuodoilta, joilla oli hevosen häntä. Siis mitä häh?

Juomatilanne ratkesi, kun olimme jo takaisin Stegissä. Maauimala oli saanut avata kioskinsa ja porttinsa, vaikkei uimaan päässytkään. Ostettiin vettä ja myyjä esitteli innokkaasti “tosi hyviä mantelisarvia” ja muita myytäviä. Ruohikolle olisi voinut jäädä istuskelemaan, toisin Zürichin kaupungin alueella, mutta “saatte tietysti jatkaa matkaakin”, totesi kioskin mies. Ystävällisiä nämä stegiläiset.

Steg-Schnebelhorn-Tierhag-Sennhütte-Steg

17 km, 5 h 30, n.700 m ylös, n. 700 m alas

*Muhkea kana tervehtii meitä.*
**A big boy. Or actually a girl.**

*Herttaisia, nuoria yksilöitä.*
**So cute, young ones.**

Vuori päivässä piristää. — *Niin kirkas kullero, ettei kamera pysty ta*rkentamaan.
**So bright color, that the camera can´t focus.**

En resumen: En Suiza, pandemia o no, ir de excurciones en la naturaleza está permitido, mientras uno no se va lejos de casa o a lugares de riesgo. Por eso subimos al punto más alto del cantón Zurich, Schnebelhorn, 1292 m.

Kurzgesagt: Zum Glück darf man jetzt wenigstens wandern. Der perfekte Moment den höchsten Berg kanton Zürichs, Schnebelhorn, zu erobern.

Sveitsin kouluelämää: korkeakouluun ilman lukiota

6. May 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, koulu, kulttuuri Tags: Ilman lukiota korkeakouluun, Koulut Sveitsissä, Scientific visualization, Sveitsin koulujärjestelmä, ZHdK 2 Comments

Tulin Sveitsiin lapsetta, huoletta ja sen kummempaa pohtimatta. Vain vuodeksi, joten pitkän tähtäimen asioihin ei tarvinnut puuttua. Sitten kun meitä oli kolme ja kouluikä lähestyi, piti pohtia jäädäkö vai lähteä. Ensinnäkin kielen, toisaalta koulun vuoksi.

Siinä vaiheessa päätä puristi vain vaimeasti, viidennen luokan vaiheilla se muuttui jomotukseksi ja yläkoulun puolella oltiin jo migreenijamassa. Selvisi, ettei lasta voi vain työntää ovesta ja vastaanottaa valmiina tuotteena toisesta. Uraputken voisi valita, mutta se pitäisi tehdä tietoisesti ja matkalla olisi monta kysymystä.

*Tämä löytyi vain screenshotina, valitan…Työ on vanhimpia ja tilauksesta maalattu skateboardi*in.
*Sorry about the screenshot…This is one of the oldest works, decoration of a skateboard*.

*Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen pokerikohtauksen innoittama, ihmisille etsitty koirahahmot.*
*This is inspired by film The Other Side of the Hope by Aki Kaurismäki.*

Ensimmäisen kerran akateemisen uran mahdollisuutta pohditaan juuri tuossa viidennen luokan paikkeilla. Silloin olisi tehtävä päätös jatkaako lapsi yläkoulussa vai meneekö suoraan pitkään lukioon. Jos valitaan jälkimmäinen, on alettava etsiä pääsykokeeseen valmentavaa kurssia ja tarkistettava finanssit, sillä näistä laskutetaan reippahasti.

*Hän. Tytär ja taidekorkeakoulun opiskelija.*
*Daughter and a artsstudent.*

Seuraavan kerran tulee lukiokysymys yläkoulun puolella; toisella tai kolmannella. Vain murto-osa sukupolvesta valitsee lukion, muistaakseni noin neljännes. Ja niistäkin osa karisee matkan varrella pois.

Jos lukio jätetään väliin, on edessä nipullinen muita teitä ja maahanmuuttajavanhemman epätietoinen paniikkihetki. Vuoristo kuvaa sveitsiläistä opetusjärjestelmää ja huipulle on monta polkua. Sieltä sitten valitsemaan, jos sattuu ymmärtämään mistä on kyse.

Useat valitsevat oppisopimuskoulutuksen. Mutta jos viisitoistavuotias sähkömieskokelas jossain vaiheessa huomaakin, että johdot ja virtapiirit ovat ja pysyvät vieraina, ei peliä ole menetetty, eikä tulevaisuus vain eläkkeen odotusta väärän ura valinneena ja tympääntyneenä duunarina.

*Viulunrakentajan pajasta yksityiskohta, kontrabasson pää.*
*A detail of the head of doublebass. (Luthiers studio)*

Soittimia samassa paikassa. / *Instruments in the studio.*

Jos minulle olisi alunperin selitetty ammattikoulutuksen idea rautalangasta vääntäen, olisi paineita vähennetty huomattavasti. Teinin ei siis ole tarkoitus löytää suoraan omaa alaa jo ennen täysi-ikäisyyttä, vaan kokeilla konkreettista työntekoa, jotta on näkökulmaa ja itsetuntemusta jatkaa matkaa koulutustiellä.

Opiskella voi pitkälle, useammankin mutkan kautta. Tämä oli se, mitä suomalaisen peruskoulu-lukio-yliopisto -matkan tehneen oli vaikea sisäistää. Eikä lukio ole välttämättömyys edes korkeakoulupaikkaa havittelevalle.

*Pihalla talvella kukkinut katkero.*
*Gentian found in winter in our garden.*

Useimmiten korkeakouluihin ja yliopistoihin vaaditaan joko lukion päästötodistus tai ammatillinen koulutus. Mutta monessa paikassa on myös muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi paikka taidekorkeakoulussa, Zürcher Hochschule der Künste eli Zurich University of the Arts, irtoaa myös yläkoulun käyneelle, kunhan näyttöä riittää.

Graafisille aloille vaaditaan silti ennen korkeakoulua puolesta vuodesta vuoteen kestävä valmistava kurssi, myös lukion käyneille. Tämä on jälleen se, jolla rahastetaan. Vuoden kurssista saa pulittaa koulusta riippuen jopa 15 000 frangia, jotakuinkin saman varran euroissa.

Kun kurssi on suoritettu, tarvitaan siellä jo valmisteltu mapillinen töitä. Tytär haki opiskelemaan scientific visualization ja hakuprosessiiin liittyi kotona tehtävä työ ja videohaastattelu. Normaalisti lisänä olisi koetyö paikanpäällä, mutta se skipattiin koronan takia.

*Tutkielma tulppaaneista, yksi vedessä, toinen ilman.*
*A study of tulips, on in water, other on without.*

*Toinen tutkielma kukista.*
*Another study of flowers.*

Sur dossier-hakijan eli näytön perusteella kouluun pyrkivän kansiota ja töitä arvioidaan tiukemmin kuin lukio- tai ammattikoulutuspohjalta hakevan. Korkeakouluun ei myöskään haluta aivan teinejä. Heti yläkoulun päätyttyä on turha lähettää papereita, myös siksi, että hakukertoja saattaa olla rajoitettu määrä. Tyttärellä niitä oli kaksi.

No, pääsikö? Pääsi. Siitä ollaan erittäin tyytyväisiä ja helpottuneita. Jos vastaus olisi ollut kieltävä, olisi pitänyt ryhtyä etsimään oppisopimuspaikkaa. Korona takia monet ovat jättäneet hakematta, joten paikkoja kyllä olisi. Mutta tie graafiselle alalle Sveitsissä olisi pysähtynyt tähän.

*Tilauspotretti kaverista.*
*A portret of a friend.*

Kuvissa on omista kokoelmistani tyttären töitä, vanhimmat vuosien takaa, tuoreimmat hakutöitä. Mappi on korkeakoululla, joten valitettavasti en voi valita sieltä mieluisimpia. Tässä on kuitenkin ne, joita olen ihastellut. Valokuvissa on vähän varjoja ja kummia kulmia, jotka menevät kuvaajan eli minun piikkiin.

En resumen: El sistema educativo de Suiza no es lo más fácil de entender a alguien, quien viene de afuera. Lo más importante es que siempre hay un camino, hasta arriba, si uno quiere.

Kurzgesagt: Die Schulungssystem ist nicht ganz einfach zu verstehen für diejenige, die von aussen kommen. Aber es gibt immer einen Weg, sogar bis ganz oben, wenn man möchte.

Mihinkään en lähtis, vaikka sais

29. April 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu Tags: koronaelämää, koronarajoitukset 3 Comments

Pehko sen kun kasvaa, mutta ei sillä niin väliä, minä sen kun käärin nutturaan uusia kierroksia. Muutenkaan en korona-rajoituksista ole milläsäkään. Ravintolat kiinni? Ei haittaa, mieluisampaa ja halvempaa sapuskaa syntyy omassa keittiössä. Vaatekaupat kiinni? Sama se, en muutenkaan ostele vaatteita kuin pakossa. Sosiaalinen elämä pyörii ruudulla? Ei mitään uutta. Pyörin kaiket päivät kotona villasukissa? Aika tavallista. Keskityn syömiseen, nukkumiseen, jonkinlaiseen fyysiseen puristukseen ja töihin? Kuulostaa normiarjelta.

*Ei ihan toivotunlainen. / Not quite I´d wish it to be.*

Silti tämä viikko on kuin joulu, elämän alku tai kevättä laululintusin. Pohdin minne menisin ensin. Tatuoisinko pikkuvarpaan, värjäisinkö kevään värit kuontaloon, eikö yleislääkärillekin olisi jotain asiaa, nauloja, niitä tarvitsen ehdottomasti johonkin vielä hahmottamatta jääneeseen projektiin ja pihalle lisää kuutoittain multaa ja taimia, vaikka tyttären siemenistä kasvattamat ovat jo tuottaneet kasveja yli ryytimaan neliömäärän, solariumista voisin hakea rusketuksen, nyt kun aurinko on pilvien peitossa – ei silti, että sitä harrastaisin -, fysioterapiassa voisin valittaa, no jotain, aina löytyy kivistävä paikka.

*Mutta oikeastaan tämmöinen olen. / But actually this is how I am.*

Hengästyn mahdollisuuksista, tästä se lähtee. Rajoituksia on löyhennetty ja lisää pesee parin viikon päästä, silloin aukeavat peruskoulut. Kai.

Elän muutaman päivän korona-elämää lievemmillä rajoituksilla ja huomaan, että se on sitä yhtä samaa. Ei eroa edelliseen kuuteen lockdown-viikkoon. En sittenkään ole hakenut tatuointeja, värjännyt tukkaa tai edes leikkauttanut, rimpauttanut lääkärille, ostanut rakennustarvikkeita, käynyt puutarhaliikkeessä, solariumissa tai fysioterapiassa. Istun kotona läppärin edessä tukka silmillä, pehmeissä vaatteissa, villasukat jalassa. Hampaat on kyllä pesty ja harkitsen harjan käyttämistä. Vieressä kahvia, ulkona sadetta. Seuraavana ohjelmassa ruuanlaittoa, iltapäivällä lisää kahvinjuontia, työntekoa, kenties multaisen maan kuopsutusta ja myöhemmin etäpilatesta. Kaikki hyvin. Enkä tarvitse mitään lisää.

En resumen: Ya están abiertas las peluquerías. Pero que pereza. Mejor dejo así como está y sigo tomando café, aquí, tranquila en casa.

Kurzgesagt: Die Coiffeursalons sind jetzt im vollen Gang. Aber kei Luscht…lieber bleibe ich ruhig zu Hause und trinke weiter Kaffee.

Oi niitä aikoja: vapaa liikkuminen

15. April 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, Retkeily, Sveitsi Tags: koronarajoitukset ja liikkuminen, pyöräily, pyöräily Sveitsissä, pyöräily Zürichissä 2 Comments

Tuskin muistan aikoja, jolloin vain lähdin ovesta. Tuosta noin, asemalle, istahdin junaan, ehkä jonkun viereen tai peräti kahden ihmisen väliin.

Kotiportilta on miljoona mahdollisuutta, joista tuskin ennenkään käytin kaikkia. Tässä uudessa todellisuudessa vaihtoehtoja on kolme: ruokakauppa, metsälenkki juosten tai kävellen ja pyöräily.

*Vasemmalla viiniköynnöksiä, oikealla hedelmäpuita ja järvi. Ei paha.*
*On the left hand side grapevines, on the right hand side fruittrees and a lake. Not bad.*

*Tyytyväinen pyöräilijä.*
*A happy* cyclist.

*Välimatkaa ajatellen. Joka suuntaan.*
*Thinking of the distance to all directions.*

Elämä on hyvin simppeliä, kaikki juokseminen ja häsääminen eri paikkohin on lytätty korona-leimalla. Tietenkin moni asia on monimutkaistunut tai ainakin on löydettävä uudet keinot, kuinka hoitaa entisiä tavallisuuksia. Perusjutut, ne ovat nyt niitä ainoita ja tärkeitä. Ruoka, hyvinvointi, työt ja niiden metsästys.

*Ei tästä oikein muuta voi sanoa, kuin kaunista!*
*Well, what can I say? Beautiful!*

Ilmojen haltijat ovat olleet suopeita ja aurinko vetänyt ulos alkukesään. Luulin lähiseudun metsien olevan kolutut, mutta ei, uusia polkuja löytyy jatkuvasti. Mäet takaavat kotiovelta lähtien temppuradan, joka saa pulssin kohoamaan ja lihakset töihin. Metsä- ja maalaisteitä pystyy pyöräilemään kaupunkialueille eksymättä monen kymmenen kilometrin verran, korkeusmetrejä syntyy kevyesti 500.

Kuvittelin myös tuntevani lähikylät, silti pyöräretkellä törmään uusiin nimiin, ennennäkemättömiin maaseutualueisiin. Ihmisten välttely pistää valitsemaan teitä, joille ei muulloin lähtisi. Yleensä ne on ne jyrkimmät tai kaukaisimmat. Sekään ei haittaa.

Tätä idyllisyyttä oli pakko jäädä hetkeksi sulattelemaan.
*As idyllic as the countryside near Zürich gets.*

*Täydellistä, nokivariskin oksan nokassa.*
*Perfect, even the crow in the tree.*

*Näitä teitä kelpaa ajella.*
*Very happy to drive these roads.*

Meille luvataan piakkoin osittaista paluuta entiseen. En hirveästi kaipaa mitään, paitsi kuntosalia ja vuoria. Maastopyörä alkaa olla väsynyt, jarrut vinkuvat kuin paniikissa oleva hanhi säikäyttäen kanssaliikkujat. Niiden hajoaminen ei silti olisi sekään ongelma. Kylän suljettujen yritysten keskellä kukoistaa kevätsesongista ja pyöräilyn äkillisestä lisääntymisestä nauttiva pyöräkorjaamo.

Kuulostellen ja katsellen jatkamme tätä, mitä se sitten lieneekään. Virukselta pakenemista. Piilottelua paniikilta. Kevytelämää uhan alla.

*Kohti auringonlaskua.*
*Towards the sunset.*

En resumen: Eso de salir de casa y ir a quien sabe a donde, se ha convertido en tres opciones: compras, vuelta en bosque corriendo o vuelta en bici. Parece, que así también puedo vivir.

Kurzgesagt: Ausgehen ist zu drei Möglichkeiten geschrumpft: einkaufen, joggen im Wald oder velofahren. Anscheinend so kann ich auch leben.

Metsästysmatka kaupunkiin

8. April 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Retkeily, terveys Tags: Chez Mamie, Chez Mamie HB, koronaelämää, ostokset, Zürich, zero waste 2 Comments

Ollaan luvattomilla teillä. Siltä minusta tuntuu. Ilmassa leijuu vaara, sellainen näkymätön uhka. Ja silti, on äärettömän kaunis kevätpäivä, aurinko porottaa tunti tunnilta lämpimämmin ja hedelmäpuut puskevat kilpaa valkoisia, vaaleanpunaisia kukkia.

Väistely olisi kunnioittavaa, ellei se olisi pelokasta ja välillä aggressiivista. Sveitsiläisistä on tullut enemmän suomalaisia, usein katsotaan pois ja kaupungissa nyt ei muutenkaan moikkailla. Valitsemme tyhjiä jalkakäytäviä, varjoisampia ja niitä katujen varsia, joilla ei ainakaan ole penkkejä.

Rantabulevardi puistoineen on suljettu rauta-aidalla. Hyvä on, kävelemme tienviertä. Puikkelehdimme siksakkia, kun jalkakäytäväkin on välillä kiinni. Poliisi ajelee toisaalla megafonista kailottaen: “Pitäkää väliä.” Joen viereisellä vanhankaupungin sivulla on muuten tyhjää, mutta kaupungintalon edustalla on hääpari kauniissa vaatteissaan ja säteillen. Seurueessa on kaksi neljän hengen ryhmää, toinen seisoo sääntöjen mukaisesti kauempana ja pitää sampanjahetkeä.

Poliisilaitoksen edustalle on raivattu parkkipaikkoja. Työvuoroja on lisätty. Sinisissä ja luotiliiveissä naispoliisi ottaa selfien sinisen-vihreänä kimmeltävä joki taustanaan. Samoilla kohdin vastaan tulee itsekseen jupiseva mies. Tytär pelkää, että kohtaamme tahallaan yskijän; niitäkin on.

*Ranta on kiinni, joten kävellään tien reunaa tyjällä jalkakäytävällä. /Lakeside is closed so we walk on the peoplefree sidewalk.*

7,5 kilometrin jälkeen olemme ohittaneet keskusaseman ja perillä. Ruokakaupoilla. Zero Waste -putiikki Chez Mamie on auki. Ovesta voi astua askeleen verran sisään desinfiointipullolle. Edessä on tiski pleksilaseineen. Sen pitemmälle emme pääse. Kaivamme repuista pussit, pullot ja purkit. Saksalainen nutturapoika täyttää astioita parhaansa mukaan. Nurkassa on korissa puhtaita koukkaimia ja laatikollinen kertakäyttöhanskoja. Varsinkin täällä hygiena on pidettävä kunnossa. Mitään ei ole valmispakkauksessa.

*Normaalilta näyttävä näkymä. / This is what normal looks like.*

*Vanha osa on käynyt läpi ruton ja nyt koronan. / Old part of the city has been through the medieval platue and lives now the corona.*

Lehtikaalta ei ole, mutta sen ja ruusukaalin välimuotoa, kalettea, löytyy. Laitan sitä seuraavana päivänä kaalilaatikkoon, sillä kalettesta ei lopulta ole salaattiin, se menee matkalla nahkeaksi. Myös mustapavut on myyty loppuun. Kuivia karpaloita samme, samoin pähkinöitä, palasaippuaa, spagettia ja pieniä kauniita herkkusieniä. Ja ylimääräisenä mukaan otetaan luomu-limonaati.

*Myyjä täyttelee meidän pussukoita ja purkkeja*. /Shop clerck looking to fill our jars.

*Nahistunutta halvalla. /A bit out of date vegetables in discount.*

Reput täynnä hyvästelemme nutturapojan. Nyt on hyvä olo, saalis on mukana ja tehtävä hoidettu. Valoisana tallaamme, tytär oikaisee välillä sukkaa kengässä, asettelee uudelleen. Vielä emme sitä tiedä, muta kantapään alle on muodostumassa hervoton rakkula. Kiristämme tahtia ja ehdin kotiin kuntosalin järjestämään etäpilatekseen.

Oman kylän ulkopuolisessa maailmassa on kummallista. Mutta se on olemassa.

*Edellisinä aikoina tässä voi nauttia juomia. /In the past times this was a place to enjoy drinks.*

En resumen: Vamos caminando, para evitar transporte público, en la busqueda de comida, a la tienda de zero waste, Chez Mamie. Nos topamos con una flor de cerezo, una policia tomandose un selfie, lago cerrado y una pareja justo casada. Conseguimos arándanos rojos, nueces, jabón, espagueti y champiñónes; misión cumplida. Es raro, afuera de nuestro pueblo. Pero al menos hay vida.

Kurzgesagt: Wir laufen in die Stadt, weil ÖV nicht wirklich attraktiv sei. Eine Reise Richtung Chez Mamie, zero waste -Laden. Es fühlt als wir auf der Jagd wären; ein bisschen gefärlich, sogar spannende. Unterwegs gibt es blütende Kirschbäume, eine Polizistin die ein Selfie nimmt, glühendes Brautpaar und ein gesperrter See. Es ist seltsam hier. Aber die Stadt existiert noch.

Oi niitä aikoja: kahvila

1. April 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu Tags: Grain Glow, kaipaus kahvilaan, koronaelämää, Kraftwerk, Zürichin kahvilat 1 Comment

Tarinat lapsille jatkuvat kyllä, mutta välipalaksi kuvia entisestä elämästä, siitä, jolloin poikkeaminen kahvilaan ei vielä ollut terveysriski tai ainakin ovet oli vielä auki.

Tätä uutta elämää olemme nikotellen eläneet Sveitsissä kaksi viikkoa. Minulla on ikävä kuntosalia, kotoa ulos suuntautuvia töitä. Sveitsiläiset ovat myös lopettaneet tervehtimisen. Kadulla pää käännetään toiseen suuntaan ja suu pysyy kiinni. Ja se vetäytyminen kauemmas, se tuntuu jo nahoissa. On myös ikävä junamatkoja kaupunkiin.

*Kahvia ja vegaani marjaleivos./Koffee and vegan berrycake.*

Laadukas kaupunkimatka sisältää käynnin kahvilassa. Kraftwerk on yksi niistä ja aivan jotain räiskyvää, jos sitä vertaa Zürichin ankeaan kuppilavalikoimaan parikymmentä vuotta sitten. Olomuodoltaan joustava, entisen energialaitoksen halliin Sihl-joen itäisen haaran varrelle syntynyt Kraftwerk on überurbaani, kasattu vintage-huonekaluista ja konteista, mutta myös viherkasveista. Se on ravintola, baari, etätoimisto, tapahtumapaikka ja coworking -tila.

Viikkoa ennen kaikkien kahviloiden ja ravintoloiden sulkeutumista, halusin maistaa vegaanista kaakkusta. Grain Glow:lla, joka niitä valmistaa, ei ole omaa liikettä, mutta palakakkua on saatavilla joistakin kahviloista. Maut ovat tuoreita ja uusia kaupungin kakkukuvioissa, ettenkö sanoisi moderneja.

Marjakaakku näytti lautasella pikkuruiselta. Epäilin syöväni sen parilla haarukallisella. Noin 5×5 cm tai ehkä sentin pienempikin, oli kyllä kermaisan veriappelsiinikakun vieressä vaatimaton. Kahvi on Mirón kahvipaahtimosta, joka tuo maahan itse omat valitut papunsa. Vahvaa ja hyvää, se oli selvä. Koukkaisin lusikallisen kaakkua. Rakenne: sopiva. Maku: kuin kourallinen marjoja, eikä ollenkaan lattea tai vaatimaton, kuten skeptisesti ajattelin.

Lusikoituani koko leivonnaisen tunnustelin oloa. Herkkua oli riittävästi, eikä jäänyt tarvetta saada lisää. Hintalappua en tiskissä ollut huomannut ja olin parkaista. 8 frangia on paljon. Näillä eväillä saa pöytiin kuitenkin jäädä istumaan, kirjoittamaan, lukemaan, surffailemaan.

Viereisen pöydän porukka jättää puhelimet ja läppärit lataamaan, paperit pöydälle ja käyvät hakemassa lähiputiikista voileipiä. Täysin kiellettyä, heille kerrottiin, sillä Kraftwerkissä on ruokaa, innovatiivista ja kasvispohjaista vatsantäytettä. Planted chicken löytyy myös listoilta, Zürichin teknillisen korkeakoulun laboratorioissaan kehittämä kanalta vaikuttava herneproteiinituote.

No niin. Täällä kotitoimistossa ollaan nyt nälkäisiä. Koska kaipauksen kohde on saavuttamattomissa, palannen omaan keittiöön. Paahdan kenties leivän ja levitän sille voita ja yläkerran Sylvian tekemää appelsiinihilloa. Hyvää ja takuuvarmaa. Eikä yhtään haittaa, että olen kerrospukeutunut reikääntyneisiin verkkareihin ja -juuri huomasin- nekin nurinpäin, ikivanhaan yöppäriin, sitä peittävään, sekin jo kunnioitettavaan ikään ja hapertumisen kohdanneeseen huppariin. Jaloissa tietenkin villasukat. Mukavuuspuoli on kotikuppilassa vertaistaan vailla. Kenties en lähde täältä enää ikinä minnekään.

En resumen: En la vida antes de la enfermedad, cuyo nombre no se debe pronunciar, visitaba y disfrutaba cafés, como Kraftwerk en Zurich.

Kurzgesagt: Früher, vor der Krankheit, deren Namen nicht genannt werden solle, besuchte und genoss ich Cafés, wie Kraftwerk in Zürich.

Koronaretki rantaan

18. March 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, luonto, Retkeily, Sveitsi Tags: piknik, uimalaitos, Zürich, Zürichinjärvi 2 Comments

Viikonloppuna eletään vielä rentoa koronaelämää. Tai koronatonta elämää, meidän perheessä. Leivon kaneli-omena-kakun, koska luen sen olevan hyvä aktiviteetti erityisinä aikoina. Tuoksu on kotoisa ja maku kuin suoraan mummolasta.

Näillä näkymin viimeisen salikeikan jälkeen kasaan koriin tarpeet. Termarillinen kahvia, lämmintä kauramaitoa pulloon, peiton, jos istuisimme kiviselle reunalle, kupit, lusikan, sokeria.

*Termari ja muut valmiina./Koffee and stuff ready.*

*Sisiliskot juoksentelevat virkeinä muurilla./These boys also already running around.*

Ensimmäinen kevätretki vie alas Zürichinjärven rantaan. Katua, raput alas, rautatietunnelin alta, oikealle rantauimalan ohi. Makustelen sanaa rantauimala ja tiedän että sille on parempikin termi. Ehkä sitä on käytetty muumeissa, mutta jotenkin vanhahtava se on. Uimala ei ole vain ranta infrastruktuurin kera, vaan puinen rakennnelma, jonne mennään ovesta sisään. Joudun googlaamaan ja löydän vihdoin sen, jonka olin unohtanut: uimalaitos. Näitä on Zürichissä useita. Niistä pitänee vielä kirjoittaa, sitten kun olemme toisella puolen koronaa.

*Et jos ottaisin kuvan niin että järvi kimmeltää takana. Okei, ei toimi.* */So, if I´d take a picture with the lake behind me. Ok, not working.*

Ensimmäinen pysähdyskohta on lähempänä ja siksi sinne. Toinen olisi entisen vanhainkodin ranta, joka on vakituinen uimapaikkamme. Kahvintarve määrää kuitenkin suuntaa. Kuvitelmissamme laivalaiturin luona – sillä tottahan rantakunnalla sellainen on – penkki on vapaa, siinä terhakkaana seisovan härän vieressä, veden partaalla. Tai sitten vähän sivummalla, mutta kuitenkin. Olimme väärässä. Väkeä oli penkeillä, muurilla, laiturilla lapset käyttivät siirrettävää laivasiltaa jumppatelineenä, piknikillä nurmikolla. Seureet pysyttelivät omissaan, kuten kehotetaan. Mutta näytti siltä, että kaikki kynnelle kykenevät olivat ulkona. Myös rantakadulla. Pyöräilijöitä suhasi lähes jonona, lenkkeilijät kompastelivat toisiinsa tai sunnuntaikävelijöihin. Kun ei kerran pidä mennä kauppaan, laskettelemaan tai lorvailemaan kaupungille, lähdetään nauttimaan auringosta rantaan. Zürichiläisen pykälä numero yksi.

*Mukavaa. Eipä tähän muuta.*/*Just nice*. *Nothing to add.*

Joimme kahvia ja vajosimme aurinkotranssiin. Vesi liplatteli, nokikanat lipuivat ohi. Kakku oli syöty nopeasti. Kukaan ei jaksanut puhua koronasta tai juuri mistään. Kuka olisi uskonut Alppien kimmeltäessä auringossa, kevätkukkien loisteessa ja iloisenlaiskassa ilmapiirissä, että olimme pandemian keskellä.

*Onkijaa ei korona haittaa.*/*The fisher doesn´t mind about corona.*

*Härän varjossa. /In the shadow of a steer.*

*Mikäs tässä istuessa. / Relaxing, enjoying.*

En resumen: Llevámos un queque de banano y canela y por su puesto cafecito en la canasta y fuimos a disfrutar el día al lago. Sentado viendo las olitas, los alpes y pajaritos nadando en el agua, parece muy difícil de entender, que estámos viviendo una pandemia.

Kurzgesagt: Kaffee und Bananen-Zimt-Kuchen in einem Korb und ab zum See. Kleine Wellen, Sonne, Alpen, einige Wasservögel. Gerade in diesem Moment ist es sehr schwierig zu verstehen, das wir eine Pandemie leben.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Elämänlaatu