Hangilla hyttynen nenässä

Hangilla hyttynen nenässä

Kävi sitten niin, että urheilukellon säädöt ja muut muuttuivat. Ja vaikka seurasin ohjeita vanhan romuni antamissa puitteissa, kaikki reitit – paitsi yksi mitäänsanomaton – katosivat. Eivät vain tietokoneelta, vaan myös kellosta.

Joten sillä hetkellä, kun huomasin haluavani talvipolulle, piti alka haravoida netistä uusia reittejä.

Zürichin lähiseuduilla ei ole vielä näillä lumilla kovin monta merkittyä talvipatikkapolkua, jonne pääsisi myös ilman hissiä tai vuoristojunaa. Lumettomia tai jäisiä on toki, mutta halusin kunnon hankeen ja aurinkoon.

Just niinkuin odotin!
Just what I expected.
Aivan ihanaa!
Just wonderful!

Glarusin Weissenberge on aurinkoista seutua ja polku lyhyehkö, mutta koska olin testaamassa uuden uutukaisia talvipatikkakenkiä, oli hakusessa keskivertoreitti. Sitäpaitsi kauden ensimmäisellä tärkeintä on lumi, aurinko ja eväät.

Kuplahississä pakkastuuli pyyhki ilmaa koronasta vapaaksi. Räppänättömään aparaattiin oli porattu tai muuten lävistetty soikeita reikiä. Selvästikin tarve pyhittää keinot. Jäätyminen on parempi vaihtoehto kuin sakea kertaalleen hengitetty ilma. Noin niinkuin normaaliaikoinakin.

Pientä ekstaasitunnetta alkoi pulputa, kun näin sinisen taivaan ja valkoiset huiput. Lumi narskui jalkojen alla. Kengät olivat taatusti puolta kevyemmät kuin tavalliset vaelluskengät eli ihanat ja pehmeät, plus lämpimät.

Huomaan ajatelleeni kenkäasiaa aikalailla, sen sijaan viime aikoina panostaminen tyyliin on selvästikin menneiden talvien lumia. Listoille tuli: 1)Peiliin saa katsoa ennen lähtöä 2)Ekologisuuteen voi myös kuulua garderoobin uudistaminen, erityisesti kun ne alkavat levitä käsiin ts. vuosia on kerääntynyt 20. 3)Parturoi mies.

Tässä ei sanat riitä.
No words to describe.
Tossua toisen eteen.
Off we go!
Muutamat jääpuikot.
Some icicles.

Heti polun alkupäässä oli naulakossa liukureita, vieressä mäki. “Palautathan liukurin tähän käytön jälkeen.” Nyökyttelin hyväksyvästi, täällä on ajateltu asiaa, ei haittaa vaikkei olisi omia lumileluja mukana. Polulla oli penkkejä tiheässä, jotta tallaaja voi hetkeksi istahtaa jäädyttämään kankkunsa. Kunhan ensin lapioi lumet tieltä.

Keräilee huttua taivaalle.
Some layers coming up in the sky.
Lounaslaavu näkymällä.
Almost hutlike lean-to with a view.
Suojaisaa on.
Very comfy.

Tänne tullaan kelkkailemaan ja ohi suihkasi perheitä kohti alamäkeä. Me nousimme ylemmäs ja aurinko dippasi pilveen. Samalla hetkellä maisema muuttui valkoisen ja vihertävän sinisestä mustavalkoiseksi. Valo tuntui loppuvan, silti oli pakko pitää aurinkolasit päässä. Ärisin, en lasien vuoksi, vaan siksi, että päivän piti olla iltaan asti yhtä paistetta. No ääh. Silti kaunista.

Infrastruktuuri osoittautui aivan mahtavaksi tällä nysälenkillä. Laavu seisoi igluksi naamioituneena juuri siinä kohtaa, missä sanoin että vatsa ei enää odottele. Laskeuduimme metrin verran hangen päälle lanatulta tieltä alaspäin ja katoksen alla odotteli pöytä ja penkit. Onnittelin itseäni; muistin ottaa mukaan ohuen alustan, jolle istahtaa kylmässä. Jalassa oli siis ihan tavalliset ohuet vaellushousut, ei mitään toppavehkeitä.

Jopa ikkuna polulle.
Even a window to the forestpath.
Evästä.
The snack.
Pöydät ja grillipaikka.
Tables and barbeque.
Maderanertalin mustikat Glarusissa.
The blueberries from Maderanertal in Glarus.

Edellisen päivän retki Wädenswilin kansainväliseen supermarkettiin takasi sen, että mukana oli yksi korvapuusti (muut oli jo syöty), mutta myös reissumiestä. Sillä sehän se pitää ihmisen tiellä, vai mitenkäs se menikään. Parasta oli kyllä pakastimen aarteista löytynyt pala (myös vain yksi, mutta kahtia jaettu) mustikkapiirakkaa. Marjat oli kerätty syksyn alussa Maderanertalin rinteiltä.

Vieressä olisi ollut myös grillipaikka pöytineen ja penkkeineen, mutta niiden olemassaolon voi vain aavistaa. Päällä oli vajaa metri lunta.

Halot, kirveet ja muut tarjoaa talo.
This is what I call service.
Siinä se on. Ja jos ei toimi, vieressä on toinen kirves.
Hier it is and if it doesn´t work, there´s another axe beside.
Ja yhtäkkiä maisema on mustavalkoinen.
And suddenly everything is black and white.

Sen sijaan puuliiteri oli tien vieressä ja saavutettavissa. Tässä kohtaa en voinut olla jo hehkuttamatta parasta infrastruktuuria ikinä. Katon alta löytyi halot, sanomalehteä, mutta myös kaksi kirvestä sekä pihdit. Mäkeä ylös nousevaa vaeltajaa auttaa aikalailla, jos mukana ei tarvitse kantaa kaikkia tykötarpeita.

Mäessä tuli vedettyä nenään yksi talvihyttynen. Niitä pörräsi huomattava määrä hangen yllä ja sopivasti siinä kasvojen korkeudella. Minkälaista lienee kesällä, jos itikat surraa pakkasessakin.

Hetkellisesti olemme sinisessä. For a moment we are in blue.
Sitten keltaisessa.
Then in yellow.
Ilmanvaihto on taattu. The ventilation air is guaranteed.
Kohti Mattia.
Back to Matt.

Koska reitti lopulta päättyi lyhyeen, lähdettiin tallaamaan vielä laakson pohjaa joenviertä Mattista Elmiin. Ylhäältä käsin näytti, ettei matkaa ole kuin kivenheitto. Lisälenkkiä kertyi lopulta kolmisen tuntia ja ilta alkoi näkyä sinenä harmaalla taivaalla. Ei siinä mitään, reitti oli yhtä (melko) suoraa ja (melko) tasaista ja Elmiin ei jääty taivastelemaan. Tulipa käytyä ja mukavahan laaksossa oli kävellä.

Paperikauppa ikkunassa. A papershop in a window.
Joen kivillä on lumihatut. The riverstones have snowhats.
Melko viehkeä talo matkalla. Kind of cute house on the way.
Ratkeama lumessa.
A rip in the snow.

Sivustan rinteillä näkyi pieniä ratkeamia ja vyöryjä. Lumivyöryjen mahdollisuus oli tällä alueella 3 eli ei järin suuri. Jostain ylhäältä kumusi pariin otteeseen rojahduksen ääniä. Siellä minne silmä ei kantanut, tuli avaraa lumimassaa alas ja reilusti.

Elmin rosoiset huiput.
The peaks near Elm.

Venäläisen kenraali Suworowin kasarmi löytyy muuten myös Elmistä. Vuonna 1799 hän ja 20 000 miestä olivat tulleet Italiasta, matkalla Panixer-solan yli kohti keskemmälle Sveitsiä ja lepäsivät hetken täällä. Meneillään oli siis Englannin, Itävallan ja Venäjän yhteinen koitos häätää ranskalaiset Glarusista ja Sveitsistä.

Me pyörsimme Elmissä ympäri ja takaisin palattiin juustotallin kautta. Sillä tottahan matkalla on ainakin yksi juustonmyyntipiste. Jääkaapissa navetan vieressä oli kunnon kimpaleita, miedosta voimakkaaseen alppijuustoon, Martín perheen tuotantoa ja mukaan voi ostaa mukaan myös kirjavat villasukat, jos sattumoisin olisi ollut tarvetta. Maksu tapahtui seinässä olevasta aukosta sisään tai sovelluksella. Täällä vuorilla ollaan ajan tasalla.

Mukaan lähti kaksi palaa juustoa, yksi meille ja yksi naapurin yhdeksänkymppiselle Sylvialle. Hän on Glarusista kotoisin ja ilahtui muuten aivan älyttömästi. “Tästä viillän heti viipaleen!”

Kenraalin kasarmi.
The quarter of the General Suworow.
Täällä hän yöpyi joukkoineen.
Here he stayed overnight before trying to get rid of the French.

Kotona laitettiin talvipäivän jälkeen asiaankuuluvasti fonduet porisemaan, mutta erittäin vastoin sääntöjä. Caquelon eli savinen fonduepata pitäisi uittaa vedessä vähintään puolisentoista tuntia ja antaa kuivua vielä tunnin, eikä meillä nälkäisiä ollut moiseen hienosteluun aikaa. Jotten olisi posauttanut pataa levyllä tuusan nuuskaksi, päätin käyttää tavallista kattilaa. Aldon mielestä menettely oli kaikella tapaa väärin plus todella epäestettistä. Mutta se toimi. Joten kaikille fonduehifistelijöille: metallikattilakin käy.

Sininen iltahetki. The blue moment before sunset.

En resumen: En el primer paseito en la nieve descubrimos Weisseberge y su infraestructura fenomenal. En el lugar de hacer una fogata tenían además de leña, también dos hachas y pinzas. No tenés que traer nada más que algo para comer.

Kurzgesagt: Weissenberge hat eine super Infrastruktur, nicht nur eine Feuerstelle mit Holz sondern auch zwei Axte und sogar Grillzange. Man muss im Rucksack nur etwas zum braten bringen.

Pungerus sumun läpi aurinkoon

Pungerus sumun läpi aurinkoon

On siis joulukuu. Ja vaikka tänään avataan ensimmäinen luukku kalenterista, ikkunasta pilkottaa tuulisen aurinkoinen syys. Muutaman päivän takaisista lumista ei ole jäljellä enää kuin vastapäisen kukkulan rinteen rippeet.

Viikko sitten oltiin lähes samassa, paitsi että aamuun herättiin paksussa sumuvellissä. En ollut ehtinyt ajatella patikkaa sen enempää, mitä nyt keräillyt tavalliset tarpeet kasaan. Ajatuksena oli “jonnekin, aurinkoon!”, eikä kovin pitkä ajomatka houkutellut. Autossa oli vielä kesärenkaat, joten mikään kapea jäinen tie ei tullut kysymykseen.

Eikö tässä ole olennaisimmat?
That´s all you need, right?
Schauenseen (kummitus?)linna.
The (haunted?) castle of Schauensee.
Ehkä linnan vartijan koti? Maybe the house of the guard of the castle?

Pilatus taitaa olla ensimmäinen vuori, jolle olen Sveitsissä noussut. Siis junalla. Rosoisen jyrkkä, vähän uhkaava, kauniin Luzernin kupeessa. Se tuntui hirveän kapoiselta ja terävältä; miten niin huipulla voi kävellä? Kuljimme kapoista pikkupolkua ristille, yhdelle huipun sakaroista. En edes tajunnut korkeutta, puhumattakaan ajatella, etten kaupunkiasussani ollut ehkä aivan asianmukaisesti varustautunut.

Vuoren yhdeltä puolen ylös pääsee vuoristojunalla, toiselta kuplahissillä. Minä ja Aldo lähdettiin jälkimmäisen, Kriensin, aseman vierestä jalan. Suoraan sumuun, kohti huippua, jonka olemassaolon voi vain arvata.

Lähempää linna näyttää ystävälliseltä.
Nearby the castle looks pretty friendly
Toivo auringosta herää.
So, there´s hope of the sun.
Vielä hetki sumua.
Still foggy for a while.

Sumussa maailma pehmenee, äänetkin. Puista ropsui tiivistynyttä harmaata, jalat lierähtivät polkuosuuksilla mudassa. Ensimmäinen osuus oli osittain asvaltoitu, mikä vähän latisti alppifiilistä. Silti niittyjen viertä, ohi leijuva kosteus loi ihmeellisen tilan, jossa olimme yksin. Välillä jostain kuului kopsetta; me metsässä, sauvakävelijä tiellä. Pyöräilijä (mitkä pohkeet hänellä taatusti onkaan!) nousi vauhdilla ja vakaasti; alhaalta nouseva sumu vei hänet mennessään.

Aletaan olla siellä minne haluttiin: auringossa vuoristonäkymällä.
Now we are getting somewhere.
Pakkanen.
Freezing cold.
Alhaalla pilkottaa Luzern ja Vierwaldstättersee.
Luzern and Vierwaldstättersee.

Tovin korkeammalla varjoisat polut olivat jäässä, pikkuisen liukkaat. Taivas alkoi pilkottaa, kasvoihin osui aurinko. Pilvi ja sumumassa oli jäänyt leijumaan alemmas ja oli kaivettava aurinkolasit. Istuin puiselle pöydälle, sillä penkki oli märkä ja kylmä. Natustin kuivaa keksiä ja viritin lasit päähän. Vasta alas tullessa, auringon laskiessa, huomasin ettei koteloa ole enää missään.

Onhan ne vuoret muhkeita.
The mountains are, well, big…

Ajattelin, että nousemme Krieseneggin väliasemalle, toiseksi ylimmälle ennen huippua; katselemme maisemia, nautimme auringosta ja palaamme takaisin. Maailma ei aivan avautunutkaan odotetun malliin, paikka oli tupaten täynnä lapsiperheitä paistamassa makkaroita leikkialueen tuntumassa ja aloin miettiä seuraavaa ja viimeistä asemaa ennen Pilatus Kulmia. Josko sieltä näkisi kunnolla Vierwaldstätterseen?

Syksyllä juoksulenkillä nyrjähtänyt nilkka valitteli jyrkimmissä kohdissa, silti päätettiin kokeilla jatkaa jalan. Ainahan sitä voisi kääntyä ympäri kesken kaiken, kenties palata hissillä. Tosin tiesin kyllä, että kituuttaisin loppuun, kunhan päivää vain riittäisi.

Vielä hetki nousua Fräkmünteggiin – varjossa ja kylmässä.
Still a bit to climb to Fräkmüntegg – in cold shadow.

Puolitoista tuntia lisää nousua, 422 korkeusmetriä Fräkmünteggiin, ilman reittiä kellossa. Syötiin pari pähkinää ja todettiin, että kyllä, tästä se lähtee. Ajatus leppoisasta aurinkokävelystä alkoi muuttua energiatarpeeltaan kunnon patikaksi. Siitä huolimatta, että tunsin itseni vähintäänkin nössöksi polkujuoksijoiden ohitellessa rinteessä. Tämä on selvästikin Luzernin alueen lenkkimaastoa. Yhtään juoksijaa ei ollut kuitenkaan näkynyt aiemmalla osuudella, ehkä paremmat juoksupolut ovat toisella suunnalla?

Tämän takia kannatti kiivetä.
This is why it was worth while to climb.
Tuonne jäi vielä kiipeämättä.
That´s the part left to climb – in Summer.

Fräkmüntegg ei sekään ollut mikään unelmien täyttymys, mutta vuoret, ne sentään näkyivät valkoisina ja uhmakkaina. Tuuli oli kylmä, eikä hikisissä vaatteissa kannattanut jäädä syömään eväitä näille korkeuksille. Katselin kylttejä ja Pilatuksen huippua hiukkasen haikeasti. Kesällä sitten. Jokunen tunti lisää vähän haastavampaa polkua.

Käännöskohdassa oli pakko syödä omenat, että jaksettiin takaisinpäin ja aiemmin rekisteröityyn aurinkoiseen kohtaan, jossa vajan pitkää seinää reunustavalla penkillä istui turvavälein muutakin porukkaa tauolla. Kasvot Pilatukseen päin, tuulelta suojassa päästiin lopulta voileipien kimppuun ja omani katosi parilla haukkauksella. Aivan liian höttöä, aivan liian vähän. Jäljelle jäi tyhjä laatikko ja nälkä.

Kahvipaikka. Coffeeplace.
Hikiset haikkaajat. Sweaty hikers.
Sveitsissä pukilta edellytetään vuorikiipeilytaitoja.
In Switzerland the Santa needs to know how to climb a mountain.
Pilatuksen huipulle tulee ilta.
Evening is reaching the top of Pilatus.

Vähän alempana, yhä auringossa ja vuoristonäkymällä, oli kuitenkin hiihtomökki terasseineen. Ehdimme juuri viimeisille säteille, kun penkeille jo aseteltiin vilttejä, joihin kääriytyä hämärän tullen. Sain myös kahvin seuraksi päivän viimeisen pähkinäsarven. “Se hajosi, anteeksi, emme tietenkään veloita tästä!” Murtunut voitaikinakärki ei haitannut makukokemusta, mutta vakuutuksiani ei kuultu. Kiitos siis sarvesta!

Siinä se nökötti. Aurinkolasikotelo. And there it was waiting me, my sunglass case.
Hämärä saa. Twilight moment.
Kahden kerroksen pilviä, alhaalla ja ylhäällä.
Two layers of clouds, down and up in the sky.

Alempana aloin tiirailla kadonnutta aurinkolasikoteloa. Se nökötti odottamassa pöydällä, jolla olin istahtanut hetken. Kotelon oli täytynyt pudota pöytien väliseen pusikkoon ja joku oli nostanut sen näkyvälle paikalle. Kiitos siitäkin! Ei mikään arvoesine, edellisten lasien kotelo sitäpaitsi, mutta tarpeen.

Iltasumu nousee.
The rising eveningfog.

Aletaan olla sumuvyöhykkeellä.
Getting to the fogzone.
Sieltä se leijuu.
There it comes.

Aurinko laski vähän ennen viittä ja juuri siiheksi laskeuduimme alas uudelleen nousevaan sumuun. Illan rusko taivaalla sai hetkeksi vuoret loistamaan sinivalkoisina. Kun sain kuvausvehkeet viritettyä, oli kaikki jälleen sumuharson peittämää.

Täältä katsottuna huippu on jotenkin lähempänä?!
From down here the peak seems to be quite near!

En resumen: Subimos a la última estación antes de la cima de Pilatus. Neblina, picos, caminos resbalozos, con barro, sin barro. La próxima en la nieve.

Kurzgesagt: Wir sind bis zum letzten Station vom Pilatus gewandert, durch den Nebel, auf den eisigen Wegen. Die nächste machen wir im Schnee.

Kun syksy kuvottaa – oikeasti

Kun syksy kuvottaa – oikeasti

Siinä vaiheessa, kun lehtiä ropisee maahan, on lenkillä aktiivisesti tiedostettava mikä kuukausi on menossa. Lokakuusta eteenpäin eletään hälytystilaa, lehtiä on maassa sikana ja niiden alla kavalia kiviä.

Sen se tekee, kun hakeutuu maahan, jossa on enemmän lehtensä varistavia kuin havupuita. Eli oma vika. Myönnän. Mutta lehtikirjo huumaa; ruskean, keltaisen ja oranssin sävyt täplittävät maata kuin parastakin tilkkutäkkiä. Ja se tuoksu! Se on sama joka kolkassa. Maatuvan, kostean syksyn multainen aromi. Melkein parasta. Ellei lasketa kesäistä kuusimetsää muurahaisen tuulahduksella.

Sujahdan portaat alas jokivarren kanjoniin, jarruttelen lehtien päällä, jotten valuisi alas kuin Linnanmäen vekkulassa. Otan kenties muutaman juoksuaskeleen ja siinä se on. Outo olo vatsassa. Syksy ei vain huumaa, mutta myös huimaa.

Käännän katseen jokeen tai purohan se tällä hetkellä on. Lehdet vilahtelevat ohi liikkeen nopeudella. Ylhäällä puissa on tasaisempaa värimattoa, mutta silti, on räpyteltävä silmiä saadakseni kirjavuuden hallintaan. Ei sillä, että se auttaisi mitenkään.

Välillä on pakko pysähtyä. Yhteen tasaiseen väriläiskään keskittyminen lieventää kuvotusta. Taivasta ei puiden keskeltä oikein näe, sininen tai harmaa, värillä ei ole niin väliä, kunhan tasaisen yhdenmukainen. Huomaan sienirykelmän, sekin sopii, sillä ne ovat vain ruskeita.

Nousen kivelle, sieltä katsottuna laikukas maisema on kauempana ja hallittavampi. Seison hetken ja annan vatsan rauhoittuna. Sitten taas mentiin.

Syksypahoinvointi iskee vain jalan kulkiessa ja lehtipeitteellä. Epäilen sitä matkapahoinvoinnin sukulaiseksi. Siis mitä hittoa universumi?

Kerään todisteita luonnosta syksyn kauneudesta ja ihmeellisyydestä (omenankukkia marraskuussa!!), sillä yhtäkaikki, tämä on parasta vuodessa. Hetki, jolloin pistämme kesän pakettiin ja siirrymme kohti pimeää aikaa.

P.S. Se viime postauksen outo “kukka” onkin hedelmä ja sisältä paljastui viikkoa myöhemmin siemen. Marjolle kiitos vinkistä, se lienee Euonymus phellomanus ja jos ei aivan, niin ainakin samaa sukua.

Tämä on sitä kirjavuutta. Ei kylläkään pahimmillaan, koska aika ruskeaa ja vettynyttä.
The source of my autumnnausea, the leaves on the ground.

Rauhoittavat sienet.
Calming mushrooms.
Veteen tuijottelu auttaa aina.
Staring to the water helps always.
Perspektiiviä vähän ylempää.
Perspective from a bit higher level.
Nämä nyt vain on söpöjä.
These are just cute.
Kevään herkkyyttä syksyllä.
The delicacy of spring in autumn.
Tämä omenan nuppunen on vasta avautumassa.
This applebud is just about to open.
Euonymus phellomanus?
Tämä vihreä rauhoittaa.
Calming green.
Tässä kohtaa kirjavuus on tarpeeksi kaukana.
Here the colorfulness is far enough.

En resumen: En el otoño las hojas cafés, anaranjadas, amarillas y rojas decoran el piso. Y a mi me causan algun cierto cinetosis otoñal. Será por mi origen del país de los pinos, donde se caen menos hojas en el piso? Quien sabe. En todo caso, el otoño sigue siendo mi estación favorita.

Kurzgesagt: Im Herbst dekorieren die orange, rote, gelbe und braune Blätter den Wald. Und verursacht mir eine gewisse Übelkeit. Vielleicht, weil ich im Land den Föhren geboren bin. Wer weiss. Aber, sowieso, Herbst bleibt mein Lieblingsjahreszeit.

Kanto-kissa, lihaisa pulu ja muita kohtaamisia

Kanto-kissa, lihaisa pulu ja muita kohtaamisia

Oli vähän sekava olo. Salille ei pääse, korona sulki sunnuntait. Vuorille ei ehdi ja muutenkin pitäisi pysyä kotona, sillä sairaaloissa ei ole tilaa rinteissä nyrjähtäneille. Puutarhan syystyöt on vaiheessa, vaikka periaatteessa on jo talvi. Ei vain oikein huvita.

Joten metsään. Vapaavalintaisille poluille.

Haistelin harmaata ja siristelin silmiä taivasta kohti, yritin nähdä jossain vilahduksen taivasta tai edes jälkiä auringonsäteestä. Tammen oksissa roikkui vielä ruskeita lehtiä, niitä ei ollut mikään varistellut. Ollaan niin lähellä joulua, että näin oksissa lehden muotoisia piparkakkuja. Huomasin heti piristyksen energioissani. Kärsin luultavasti akuutista vajeesta, johon auttaa vain yksi: pipari.

Eiväkö lehdet näytäkin pipareilta?/Don´t the leaves look like cookies?
Epäsosiaalinen kissa. /Antisocial cat.

Kaarsin kohti jokiuomaa, joka on syvähkössä kanjonissa. Rinteen reunassa kannolla istui kissa, Gato Gia eli Opaskissa. Tavallisesti se juoksee jo kaukaa tervehtien kiehnäämään jalkoihin, vaatien rapsutusta ja paijailua, kulkee polulla edessä näyttäen tietä tai perässä varmistaen, että mennään minne piti. Tänään se istui pyöreän kissamaisena ja katsoi minua: “Tänne ei ole tulemista.” Kohta oli selvästi valittu yksityisyyttä vaalimaan. Ehkä sillä oli huono päivä.

Omat energiani sen sijaan parantuivat askel askeleelta. Tympeähkö lähtötilanne oli mennyttä. Pistelin menemään kunnon vauhdilla ja kohti mäkeä, sillä mitä suorempi nousu, sitä vähemmän väkeä. Siinä suhteessa olin samoilla linjoilla kissan kanssa. Ei tässä ketään tarvitse kohtailla. Mitä vähemmän käytettyä ilmaa, sitä parempi.

Sienten valloittama kanto. /Perfect place to grow for mushrooms.
Aivan selvästi ovi jonnekin. /This must be a door to somewhere.

Pöpelikössä pölähti ja tömähti. Olin saanut vauhdikkaalla menollani lihaisan ja kimmoisan sepelkyyhkyn sydäninfarktin partaalle ja se yritti lentää jonnekin pois, mutta törmäsi tömähtäen oksaan ja räpisteli sitten vähemmän tyylikkäästi kuusikon turviin.

Saavuin välietapin paikkeille syvään hengittäen, siihen missä tulee pätkä tasaista ennen seuraavaa nousua, ja vedin keuhkot täyteen kannabiksella maustettua happea. Polulla ei näkynyt ketään. Pössyttelijä oli joko piilossa tai liukkaasti liikkunut toiseen suuntaan.

Siellä se menee, hevonen ihmisineen, molemmat iloisina./There it goes, the horse with someone, both happy.

Lumesta oli enää rippeet, sammalet raikkaan vihreitä. Sienet nauttivat kosteudesta, vaikka kylmä oli puraissut. Löysin myös punaisia omenoita, ne eivät kuitenkaan näyttäneet syötäviltä. Mustikan varpujen alla taas näyttää asuvan joku. Ehkä se on ovi hiirelään. Aukealla, lumikentän poikki, astelee ratsu hyväntuulisesti ihmisineen. Miten niin tiedän niiden mielentilasta? Ihan vain aavistan, olemuksesta ja liikkeestä.

Ihan näyttävät leikkiomenoilta./Are these even real?

Zollikon syntyi aikanaan metsäkorporaatiosta, joka on yhä voimissaan. Muistan, että joskus metsästä on saanut hakea itse kuusen. Ne on tältä vuodelta loppuunmyyty. Meidän kuusiasia on vielä pohtimatta, hoitamatta. Ehkä vuokraamme ruukkukuusen, ehkä ostamme sen rassukan, vinon ja toispuolisen, jota kukaan muu ei halua. Ehkä joulu on ohi, ennenkuin toimimme ja kuusen virkaa toimittaa oksa.

Järven yläpuolella joudun ihmisten keskelle, enkä pääse pakenemaan edes pikkupolkua kohtaamatta laumoittain vastaantulijoita. Me kaikki astelemme varovasti, sillä polut ovat yhtä mutavelliä ja liukkaampaa kuin lumi. Kotona huomaan olevani kurassa polvitaipeeseen asti.

Harmaa sää on lempeä ja leppeä. Vaihdan jalkaan villasukat ja keitän kupin teetä.

Harmaa päivä on enimmäkseen sininen.
Oikeastaan harmaa päivä on enimmäkseen sävyiltään sininen. /Actually a grey day is mostly blue.

En resumen: Un día gris no invita mucho a nada. Pero en el paseíto me topé con muchos otros, que se habían también salido en la busqueda de aire fresco: el gato sentadito, una paloma gorda, que se asustó y chocó con una rama, un fumador de cannabis, un jinete con su caballo y docenas de gente como yo.

Kurzgesagt: Ein grauer Tag ist eigentlich nicht etwas, dass man begeistert bewundert und in die Natur einladen würde. Aber im Wald gab es doch viele begegnungen: mit einer sitzenden Katze, mit einer dicken Ringeltaube, die erschrocken gegen einen Ast flug, mit der Wolke, die ein Kiffer gelassen hatte, mit einem Reiter oder Reiterin und mit dutzenden von Leute wie ich.

Karistan sumut jaloistani

Karistan sumut jaloistani

Alppien perheessä Hörnli olisi varmaankin se esikoululainen. Mittaa on näinä päivinä 1133 metriä merenpinnan yläpuolella. “Kyllä sinusta vielä iso kasvaa”, lohduttelisi Monte Rosa, nimensä perusteella äiti, jonka huippu, Doufourspitze, yltää 4634 metriin.

Silti nyppylällä on jo ihan varteenotettava vuoren persoonallisuus. Se kohoaa sukkelasti ylöspäin, sivustalla on kapeaa polkua niille, joita se kiinnostaa ja huipulta näkyy kauas.

Matkalla polun alkuun ilahdun junan värikkyydestä. / On the way towards the beginning of the path, the colorful train makes happy.
Marraskuuta Zürichissä. /November scenery in Zürich Oberland.
Noh, tämä on joki. /Yeah, well, a river.
Penkin viesti: kompurointi on osa patikointia. /The message of this bench: even stumbling is part of hiking.

Sumu velloi autotiellä matkalla vuoren juurelle. Kuvittelin seikkailua harmaan kostean villan keskellä kohti tuntematonta. “No mitäs!” pääsi patikan alkupisteessä. Yhtä aurinkoa. Sumu oli jo jäänyt alemmas. Täällä oli enää hutun rippeet.

Sydämellinen polku. /A heartfelt path.
Näkymä. / A view.
Vielä omenoita puussa./Still some apples in the tree.
Tie vie läpi maatilan. /Passing a farm.
Pehmeästi kumpuilevaa ja poimuilevaa maastoa. /The hills are round and somehow soft in this area.

Siellä se pysytteli pitkään, paksuna vaippana järven ja tasangon yllä. Meille suotiin harson läpi lämmintä aurinkoa marraskuussa.

Rinteessä on piste, jossa yhtyy kolme kantonia: Zürich, St Gallen ja Thurgau. Silti tämä on meidän zürichiläisten vuori. Ihan vain minun. Eikä kenenkään muun.

Tainnutan omistushaluisen itseni, mutta katselen silti ihmismassaa huipulla hiukkasen ärtyisästi. Olimme nousseet toiselta puolen ypöyksin. Virta patikoi suorempaa ja leveämpää tietä.

Este. /An obstacle.
Eikö tämä ole kuin taidetta?/Isn´t this like art?
Sieniä sammalvuoteella./Mushrooms on a soft mossbed.

Huttu peittää vuoristojonon niin, että horisontissa on vain aavistus teräväkärkisistä ja lumihuippuisista. Mutta siellä ne ovat. Täältä niitä on hyvä katsella. Tiedetään vuorten olemassaolosta muutoinkin, nähtiinhän ne viereiseltä ja Zürichin korkeimmalta, Schnebelhornilta.

Keskellä ja oikealla lelluvaa sumua. /In the middle and on the right you can see the floating fog.
Gasthaus Hörnli.
Auringossa. Marraskuussa. /Enjoying the warm November sun.

Selailen nyt muistiinpanojani kotona. Hörnli on mielessä paikkana auringossa. Sen huomaa myös puhelimeen kirjoitetuista lauseista. Kävellessä ja häikäistyneenä auringosta.

Bauma suoraa, 250 kai, noustu, aökoi bergwanderweg. Alas tullessa bauerhofin kohdalla reitiltä. Sivussa. Ei saa mennä pois tieltä. Ternerito, hoffladem, maksaa, jauhelihaa, tripas, munuaosia. 50 mon Stegiin.”

Kolmea kieltä ja siansaksaa, siinä ne tärkeimmät. Ei niin mitään tolkkua.

Silti väliäkö tuolla. Tärkein on tässä: Zürichissäkin voi nousta vuorelle.

Tie Stegiin. /The way to Steg.
Stegistä kulkee patikkareitti poikineen. /Steg is a place of many paths.

En resumen: También en Zurich se puede subir en montañas. Hörnli es el lugar del sol en un día de neblina.

Kurzgesagt: Auch in Zürich kann man Berge erobern. Hörnli ist der ort der Sonne an einem nebligen Tag.

Karttasählinkiä Surettajärvillä

Karttasählinkiä Surettajärvillä

Surettalaakson jälkeen mieltä jäi kaihertamaan mahdollisuus kiivetä Suretta-järville. Samoin takaraivossa kilkutti kokemus edellisen reissun ehdottomasti liian kapeasta polusta ja pudotuksesta. Ja myös se roikkuminen lumiesteissä, kun reitti katosi heinikkoon.

Lähdettiin silti, mutta kaikki etukäteen varmistaen. Piti olla selvät sävelet. Splügen-Surettaseen-Splügen. Alles klar.

Kartanlukijana olin koulussa suunnistusharjoituksissa pätevä. Tunsin paikat ja löysin rastit. Suuntavaisto oli se, johon voin aina viime hädässä luottaa. Myös isoissa kaupungeissa tai metsissä.

Taas tiellä. /On the road.
Alku. Ja vuori hattaralla. /The start. And a mountain with a fairy floss.
Tämä on Via Spluga -reitti, jota on tallattu keskiajalta lähtien. /This is part of Via Spluga -way, which has been used since the Middle Ages!
Eufracia picta (Orobanchaceae)

Mutta kuka niitä karttoja enää lukee, jos ei ole aktiivisuunnistaja? GPS vie perille, paikkaan kuin paikkaan. Costa Ricassa suomalainen luuri näytti, että tuosta noin ja siitä pistettiin menemään. Kura, kivet ja heinät roiskuivat, auto keikkui. Oltiin keskellä pöpelikköä, mutta se oikaisi ja päästiin silloinkin sinne minne haluttiin. Tietähän ei siis vielä ollut, ainoastaan polku.

Kivi valjastettu merkkihommiin ja näyttämään mistä vuoristoreitti kulkee. / A stone as a mountainhikingmark.
Tuntui kuin kävelisi jonkinlaisen kaalipellon läpi. Tämäkin on Via Splugaa. /Got the feeling to be walking through some sort of cabbagefield. This is also part of Via Spluga.
Tältä seutu näyttää isommalla skaalalla. Vasemmalla rakennuksen kulmassa jääkaappi, josta voi ostaa virvokkeita. /And this is how the place looks in larger scale. In the corner of the building on the left hand side there´s a fridge. Self service for refreshments.

Nyt oltiin kuitenkin viitoitetuilla teillä ja Sveitsissä, missä yleensä kylttejä on tarpeeksi, välillä liikaakin vaeltajan pään sekoittamiseksi. Heti alussa Splügenistä lähtiessä epäröin, mutta kyltin lisäksi reitti kellossa kertoi, että kyllä, polku kulkee rakennustyömaan poikki ja räjähtäneen näköistä, kauhakuormaajan työstämää jokivartta.

Umweg” ja “Umleitung” on ne pari sanaa, jotka on hyvä ymmärtää, jos ei muusta saa tolkkua. Remonttihomma ympäristössä vei koukkaamaan solatien kautta. Kyltitys johdatti hyvin takaisin alkuperäiselle reitille.

Snäkki varjossa, viimeiset metrit ennen puurajaa./Snack in the shadow, last meters of the treeline.
Rakuunaperunoita voileivän kera. Oli mukana muutakin, kaalipiirakoita, munia, porkkanoita, tomaatteja…/Tarragon potatoes with sandwich. And yes, we did have also carrots, eggs, cabbagepies, tomatoes…
Loppukesän värejä. /Some latesummer colors.
Mikä ei saa koskaan unohtua: sipuli. /What shall never be missing: onion.

Solatien toisella puolen, siinä mistä lähdetään vetämään rinnettä ylös vakavammalla otteella, on parkkipaikka ja jos ei patterit riitä koko reissuun, voi nousua vähentää useammalla sadalla metrillä ja lähteä matkaan vasta tästä. Täällä oli myös kyltti, jossa kerrottiin Leimtobel-Splügen -reitin olevan poikki. Se lienee paluuosuudella järvien jälkeen. Ääh, pitäisi siis kai palata takaisin samaa polkua, huokaisen.

Pari askelta eteenpäin tuulessa lepatti ruttuinen ja suhruinen kartta samasta asiasta. Vilkaisin sitä nopeasti, sillä aurinko paahtoi, en nähnyt kunnolla, hiki valui silmiin, oli nälkä ja heikotus ja kiire eteenpäin.

Ympärireitin ylimmästä pisteestä lähtee napanuora ylös järville, jota pitkin oli tarkoitus tulla takaisin ja jatkaa lenkkiä siksakaten rinnettä alas. Viimeinen osa näytti olevan gesperrt, suljettu.

Kivipatsas hattaralla. /A stonestsatue with a fairy floss.
Tapaaminen pienen joen kanssa./A meeting with a small river.
Lehmipaimen saapui paikalle järjestelemään laumaansa./A alpine cowboy organizing his cattle.

Risteyskohdassa ylhäällä homma oli selvä. Eteenpäin ei ollut edes kylttiä, polku kylläkin. Noh, minkäs teet, onneksi reitti on käypä molempiin suuntiin, ajattelin.

Nousimme järville, lepäsimme, ihmettelimme, Aldo ui ja souti, minä ja Hilja lepäsimme lisää ja uitimme varpaita. Hilja poltti siinä pötkötellessään kaulan ja minä menetin hermot. En auringonpolttaman vuoksi, vaan näin vastakkaisella vuorenseinämällä kiiltävän objektin, nelikanttisen, enkä edes kiikareilla saanut selvää mikä se oli. En lähtenyt kiipeämään saadakseni siitä tolkkua. -Mutta mikä se on?!

Minä nousemassa. Isoja askelia. /Me going up. Big steps.
Tämä on kai joen pohjaa, alla lirisi vesi. Polku kulkee tästä poikki./This is probably a pretty dry crag. The path goes over it.

Alaspäin tullessa pää oli pöpperöinen kaikesta auringosta ja hikoilusta, enkä jaksanut keskittyä kylttiasiaan sen kummemmin kuin menomatkallakaan. Risteyksen viitassa oli Splügeniin kyltti, mutta ei suoraan ylöstuloreitin jatkona, vaan 90 asteen käännöksellä verraten pientä polkua. Joo, ei voi olla tuo, päätin.

Unterer Surettasee
Oberer Surettasee
Istuminen tuntuu hyvältä. /Happy to be sitting.

Tietysti se oli se. Meidän ympärireitin toinen osa.

Miten ennen on pärjätty vain kartalla, kun nyt kaikkien teknisten apuvälineidenkään kanssa ei pärjää, murisin itselleni. Myöhemmin sain perheeltä henkisiä taputuksia, että ei se mitään, oli kivaa ja nähtiin tulomatkalla paljon murmeleita ja sitäpaitsi polku olisi ollut jyrkkä ja loppuvaiheessa ehkä sittenkin epämukava.

Yksi soutaa, toinen nauttii. /One rowing, the other enjoying.
Mökki on yksityinen. /The hut is privat.
Löysin taidetta!/Found some art!

Niin että sitten kun lähden uudelleen, kuljenkin ehkä B:stä A:han, enkä A:sta B:hen. Tai sitten aivan uutta kombinaatiota, yöpyen ehkä järvellä.

Ja takaisin kivipolkua pitkin./And back through the stonefield.
Ja joen poikki. /And through the river.
Niinku minne?/The question is where to?
Löydetiin kivinen sohva./Found a stonecouch.
Ai no nyt tajuan…/Oh, now I get it…

En resumen: Póngase vivo, cuando hay cambios en la ruta. Concéntrese en el mapa. (Las fotos son del paseito a los lagos Suretta).

Kurzgesagt: Aufpassen, wenn es Veränderungen im Weg gibt. Konzentriere dich auf der Wanderkarte. (Die Fotos sind von Surettaseen).

Alppijärviä metsästämässä

Alppijärviä metsästämässä

Katselen tässä pihalla, siis kotona, Zürichinjärveä. Oikealla kirkkaan sinisenä, vasemmalla turkoosivivahteisena. Ennen ukkosta sen väri vaalenee, opaalin väikkyväksi, väriksi, johon haluaisin upota.

Sisäinen harakka haluaisi omistaa tuon sävyn, tallentaa johonkin, pitää omana. Tyydyn katselemaan sitä, ahmimaan silmilläni ja toivon sen jäävän mieleeni, siis ikuisiksi ajoiksi.

Huomenna ihastelen jo uutta turkoosinvihreää, vai liekö silti sama? Ei tarttunut edellispäivän sävy sittenkään mieleen.

Syksyn tietää siitä, kun järvi muuttuu metallisen siniseksi, siihen syntyy tummia, mutta kirkkaita sävyjä.

Ja pilvisinä päivinä järvi on kuin kaikki muukin: harmahtava.

Penkki jota ei käytetty. /A bench we didn´t use. Wangersee 2205 m
Polku kohti edessä näkyviä kukkuloita. /A road towards the hills.
Ylös siksakkia jonossa./ Zigzag-path up, in a row.
Herkkä alppikukka. /A very fragile alpine flower.
Kivistä ympäristöä, mutta hyvin jalka nousee. /Rocky ground, but getting up.

Zürichistä itään mennessä, heti tunnelin jälkeen, avautuu tajunnan räjäyttävä vihreänturkoosi. Walensee on yksi upeimmista Sveitsin järvistä – kunnes törmäät niihin muihin.

Alpeilla pieninä opaalihelminä kimmeltävät järvet saavat värinsä mineraaleista, bakteereista, levistä, hiekasta ja mudasta. Arkista, mutta huumaavaa.

Lumoutunut järvestä sekä sen ympäristöstä./Fascinated of the lake and it´s surroundings. Wildsee 2493
Kuka löytää parhaan taukopaikan? /So, who finds the best place for where to rest?
Kuksasta voimaa seuraavan nousuun./ Kuksa is actually from Lapland, but seems to work also in higher altitudes.
Valko-puna-valkoinen merkki johdattaa eteenpäin. /The white-red-white -mark shows, where the path goes.

Kiveä vasten värit korostuvat tai ehkä hapenpuutteen vuoksi korkealla vain vaikutun kaikesta enemmän. Mutta värit ovat kirkkaammat ylhäällä. Viiden järven vaelluksella Pizolissa haluaisin jäädä toiselle järvelle, Wildseelle 2495 metrin korkeuteen hengailemaan. Seinämät vain ovat jyrkät, taukopaikat kivikkoa ja väkeä niin, etten tiedä onko kiviä vai ihmisiä enemmän.

Päätän, että tämä järvi on ykkönen. Sveitsin upein. Etäinen ja ylpeä, sillä sen jyrkät seinämät eivät päästä ihmistä lähelle. Rannoista ei ole puhettakaan.

Seuraava järvi! /There´s the next lake!

Schottenseellä pyörrän sanani. Istun rannalla ja mupellan Quiche Lorrainea, kinkkupiirakkaa, ryyppään kahvia kuksasta. Haluaisin viipyillä. Vesi kutsuisi, mutta niin tekee myös polku. Reittiä riittää, on jatkettava matkaa, että ehdimme viimeiseen hissiin kohti laaksoa.

Schottensee on lähestyttävämpi alppijärvi. Se ei ole niin jyrkkä ja ankara, vaan leppeä olemukseltaan ja kutsuu oleskeluun. Monet ottavat litteän kiven käteen ja yrittävät heittää leipiä. Seitsemän on paras tulos.

On hieman jarruteltavaa, ennenkuin ollaan järven rannassa./Need to do some braking, before getting down to the lake. Schottensee 2335 m
Lähempänä väri vaihtelee, valosta riippuen. /Nearer the color changes, also depending of the light.
Vielä naurattaa./Still laughing.
Taiteilijalle oiva paikka, hyvin maalauksellinen. /This is a place for an artist. Very picturesque.

Schwarzee on nimensä mukaisesti musta tai ainakin tumma. Tässä ei kukaan enää hihku innosta, mutta kamerat räpsyvät, sillä ympärillä on louhikkoista maastoa, lunta ja järven virta ylitettäväksi. Täälläkin juomme kahvit, sillä edessä on taas mäki. Laaksossa on jotain rauhoittavaa, samoin järvessä, tyyneyttä, jota Wildseellä ei ollut. Ihmekös tuo, sillä johan nimikin sanoo, että se on villi paikka.

Ja yhtäkkiä olemme pilven ympäröimiä. /And suddenly we are in a cloud.
Onneksi pilvet päättävät leijua muualle. /Luckily the cloads decide to float some where else.
Neljännellä järvellä on vielä lunta. /4. lake has still some snow around. Schwarzsee 2368 m
Järvimaisemien kauneudesta jähmettyneitä vaeltajia, otaksuisin. /These stoneguys are probably the hikers, who got astonished of the view.

Viimeisen järven ohitan suvereenilla otteella: onhan näitä jo nähty. Vilkaisen selkäni taa, ehkä tämä kulma on parempi. Juuri kukaan ei pysähdy täällä. Järvi-parka jää huomiotta, sillä jalat ovat väsyneet, hissille vielä matkaa. On se kaunis, ei sillä. Mutta ei pyörryttävän upea.

Täältä näkee Bodenjärvenkin. Minä vain kenkäni. Polku muuttui kapeaksi ja oli kallellaan kohti ikuisuutta. /From here you can see even the Lake Constance. I only saw my shoes. The path got narrow and tilted to the infinity.
Kukaan ei jaksanut kiinnostua tästä järvestä. Se oli vihertävä ja kaunis, ihan hyvä järvi. Mutta ikävästi se viimeinen. /Nobody was very interested in this one. It was a totally fine and nice lake, though. Just unfortunately the last one. Baschalvasee 2174 m

En resumen: Los lagos en los Alpes tienen unos colores impresionantes. En la vuelta de cinco lagos en Pizol mi favorito era el segundo, Wildsee en 2495 metros. Bordes y picos filudos, imposible de acercar, pero vea el color! Pero en el próximo, en el lago de Schotten, me sentía mejor. El lago invita a quedarse un rato, a contemplar en lo verde. Y descansar un rato las piernas cansadas.

Kurzgesagt: Alpseen haben farben, die ich nirgendwo anders gesehen habe. Grün, blau, türkis; jeder See mit eigener Mischung von der Farbpalette. 5-Seen-Wanderung in Pizol gibt fünf Beispiele von Opalfarbe bis dunkel blau. Und alle Farbtöne sind lebendig, sie verändern sich mit der Bewegung der Wolken und Sonne.

Metsästysmatka kaupunkiin

Metsästysmatka kaupunkiin

Ollaan luvattomilla teillä. Siltä minusta tuntuu. Ilmassa leijuu vaara, sellainen näkymätön uhka. Ja silti, on äärettömän kaunis kevätpäivä, aurinko porottaa tunti tunnilta lämpimämmin ja hedelmäpuut puskevat kilpaa valkoisia, vaaleanpunaisia kukkia.

Väistely olisi kunnioittavaa, ellei se olisi pelokasta ja välillä aggressiivista. Sveitsiläisistä on tullut enemmän suomalaisia, usein katsotaan pois ja kaupungissa nyt ei muutenkaan moikkailla. Valitsemme tyhjiä jalkakäytäviä, varjoisampia ja niitä katujen varsia, joilla ei ainakaan ole penkkejä.

Kirsikan kukka./A cherry blossom.

Rantabulevardi puistoineen on suljettu rauta-aidalla. Hyvä on, kävelemme tienviertä. Puikkelehdimme siksakkia, kun jalkakäytäväkin on välillä kiinni. Poliisi ajelee toisaalla megafonista kailottaen: “Pitäkää väliä.” Joen viereisellä vanhankaupungin sivulla on muuten tyhjää, mutta kaupungintalon edustalla on hääpari kauniissa vaatteissaan ja säteillen. Seurueessa on kaksi neljän hengen ryhmää, toinen seisoo sääntöjen mukaisesti kauempana ja pitää sampanjahetkeä.

Poliisilaitoksen edustalle on raivattu parkkipaikkoja. Työvuoroja on lisätty. Sinisissä ja luotiliiveissä naispoliisi ottaa selfien sinisen-vihreänä kimmeltävä joki taustanaan. Samoilla kohdin vastaan tulee itsekseen jupiseva mies. Tytär pelkää, että kohtaamme tahallaan yskijän; niitäkin on.

Ranta on kiinni, joten kävellään tien reunaa tyjällä jalkakäytävällä. /Lakeside is closed so we walk on the peoplefree sidewalk.

7,5 kilometrin jälkeen olemme ohittaneet keskusaseman ja perillä. Ruokakaupoilla. Zero Waste -putiikki Chez Mamie on auki. Ovesta voi astua askeleen verran sisään desinfiointipullolle. Edessä on tiski pleksilaseineen. Sen pitemmälle emme pääse. Kaivamme repuista pussit, pullot ja purkit. Saksalainen nutturapoika täyttää astioita parhaansa mukaan. Nurkassa on korissa puhtaita koukkaimia ja laatikollinen kertakäyttöhanskoja. Varsinkin täällä hygiena on pidettävä kunnossa. Mitään ei ole valmispakkauksessa.

Järvi on kiinni / The lake is closed.
Normaalilta näyttävä näkymä. / This is what normal looks like.
Vanha osa on käynyt läpi ruton ja nyt koronan. / Old part of the city has been through the medieval platue and lives now the corona.

Lehtikaalta ei ole, mutta sen ja ruusukaalin välimuotoa, kalettea, löytyy. Laitan sitä seuraavana päivänä kaalilaatikkoon, sillä kalettesta ei lopulta ole salaattiin, se menee matkalla nahkeaksi. Myös mustapavut on myyty loppuun. Kuivia karpaloita samme, samoin pähkinöitä, palasaippuaa, spagettia ja pieniä kauniita herkkusieniä. Ja ylimääräisenä mukaan otetaan luomu-limonaati.

Kaupassa./In the shop.
Myyjä täyttelee meidän pussukoita ja purkkeja. /Shop clerck looking to fill our jars.
Nahistunutta halvalla. /A bit out of date vegetables in discount.

Reput täynnä hyvästelemme nutturapojan. Nyt on hyvä olo, saalis on mukana ja tehtävä hoidettu. Valoisana tallaamme, tytär oikaisee välillä sukkaa kengässä, asettelee uudelleen. Vielä emme sitä tiedä, muta kantapään alle on muodostumassa hervoton rakkula. Kiristämme tahtia ja ehdin kotiin kuntosalin järjestämään etäpilatekseen.

Oman kylän ulkopuolisessa maailmassa on kummallista. Mutta se on olemassa.

Edellisinä aikoina tässä voi nauttia juomia. /In the past times this was a place to enjoy drinks.

En resumen: Vamos caminando, para evitar transporte público, en la busqueda de comida, a la tienda de zero waste, Chez Mamie. Nos topamos con una flor de cerezo, una policia tomandose un selfie, lago cerrado y una pareja justo casada. Conseguimos arándanos rojos, nueces, jabón, espagueti y champiñónes; misión cumplida. Es raro, afuera de nuestro pueblo. Pero al menos hay vida.

Kurzgesagt: Wir laufen in die Stadt, weil ÖV nicht wirklich attraktiv sei. Eine Reise Richtung Chez Mamie, zero waste -Laden. Es fühlt als wir auf der Jagd wären; ein bisschen gefärlich, sogar spannende. Unterwegs gibt es blütende Kirschbäume, eine Polizistin die ein Selfie nimmt, glühendes Brautpaar und ein gesperrter See. Es ist seltsam hier. Aber die Stadt existiert noch.

Päivän plussat

Päivän plussat

Piinaako korona? Huolestuttaako korona? Rajoittaako korona?

Kyllä, totta ihmeessä, sillä Italia on lähellä ja Sveitsissä tapausmäärä eskaloituu. Eikä siinä auta, että olen terve, eikä meidän asuintalossa tietääkseni ole yhtään tapausta, mutta silti. Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeukselliset keinot, joten yritin päästä hetkellisesti päätään nostavasta ahdistuksesta samaistumalla Pirkko Pirteän positiiviseen ajattelutapaan ja listata tilanteen plussapuolia – ja kas, niitähän löytyi:

  • On enemmän tilaa. Kaupassa, junassa, bussissa, elokuvissa. Tai olisi, jos jonnekin tulisi mentyä.
  • Kukaan ei tule lähelle. Oma kupla on taas sinun. Halailijat ja taputtelijat ja kättelijät pitävät välimatkaa.
  • On aikaa. Elämä hidastuu, ei tarvitse sännätä, tulla ja mennä. Koska ei voi karanteenin/suositusten takia tai saa niiskutuksen vuoksi.
  • Perhe on läsnä. Ehkä omissa hommissan, mutta silti, jatkuvasti saman katon alla. Samat syyt kuin edellä.
  • Ei mene rahaa turhiin ostoksiin tai huvituksiin. Yhä samat syyt.
  • Ei tule tilattua pizzaa, sillä saattaisihan olla, että pizzaiolo oli viikonloppuna mamman luona Italiassa.
  • Monet pöpöt pysyvät kurissa, koska koko ajan desinfioidaan ja pestään.
  • Kotona on kaapit ruokatarvikkeita täynnä sairastumisen varalta. On mistä ottaa. Ilman sairastumistakin.
  • Ilma on puhtaampaa, kun tuotanto ja liikenne hyytyy.
  • On aikaa miettiä sitä, mitä kunkin omassa maassaan olisi syytä tuottaa, jotta välttämättömimmät eivät loppuisi kriisitilanteessa. Kuten lääkkeet.

Tässä ne tärkeimmät. Peskää käsiä ja aivastelkaa nenäliinaan.

Päivän pääpuuhat./The main activities of the day.

En resumen: En el momento de corona hay también cosas positivas: más campo en los trenes, buses, tiendas. Nadie te acerca. Hay más tiempo, porqué o estás en cuarentena o está recomendado quedarse en casa, ojalá no enfermo. La família está en casa. No gastás plata, ya que no se puede ir en ningún lado. No se te pegan los germenes por desinfectar tanto. Nada de pizza, ya que pensás que el pizzaiolo se fue a visitar a la Mamma a Italia. El aire está más puro, ya que hay menos producción y menos tráfico.

Kurzgesagt: In den Zeiten des Corona, gibt es auch gutes: mehr Platz in den S-Bahnen, in den Läden, im Kino. Niemand kommt in die Nähe. Es gibt mehr Zeit, weil entweder man in Quarantäne oder empfohlen zu Hause zu bleiben ist – hoffentlich nicht krank. Die Familie bleibt zu Hause. Man benutzt wenig Geld, weil man nirgendwohin gehen kann. Man wird nicht sonst krank, weil die ganze Zeit desinzifiert wird. Weniger Pizza essen, weil der pizzaiolo vielleicht am Wochenende in Italien beim mamma war. Die Luft ist sauberer, weil es weniger Produktion und weniger Verkehr gibt.

Astman kanssa liikkeellä

Astman kanssa liikkeellä

“Tämä käyrä tässä, ei, missä se nyt on, hetkinen. Aa, tuossa. – Siis, katsokaahan, tämä on se testi, jota te ette läpäissyt.” Keuhkosairauksien erikoislääkäri katsoa tapitti minua odottaen jonkinlaista vastausta. Aivan, tässä ei ole mitään uutta, ajattelin, mutta sanoin vain “Okei”.

Astmaoireita on ollut pitkään, tullut ja mennyt, mutta viime vuonna en päässyt niistä eroon. Tästä lääkärikäynnistä ei ollut sen enempää hyötyä kuin että kaikki testit on nyt tehty ja astma todettu. Lääkäri oli kaikessa kokeneisuudessaan vähäsanainen ja hiljaisesti ylimielinen tai kenties vain kyllästynyt ja kävi siksi säästömoodilla, eikä viitsinyt valaista tilannetta sen enempää. “Siis tämä on astma?” kysyin. “Kyllä.” Keskustelu oli kuin Kaurismäen leffasta. Lääkettä samaan tapaan kuin tähän mennessä ja kun ei ole oireita, ei tarvitse ottaa. Puoli tuntia ennen urheilua yksi lisäannos. Kiitos ja näkemiin.

Schübelweiher. Pahin sää keuhkoille. /Schübelweiher. Horror weather for the lungs.

Vuosikymmen sitten tai varmaan siitä on jo enemmänkin aikaa, juoksin tasaisella järven reunaa. Oli reilut +30, upea ilma – ja sakea ilma. Vedin keuhkot täyteen, eikä se tuntunut riittävän. Kaupungin yllä oli varmaankin saasteet tapissa, kuten usein tällaisina päivinä, mutta silloin en sitä rekisteröinyt. Silmissä alkoi pimetä ja näin tähtiä. Jossain vaiheessa oli pakko pysähtyä järven ja jalkakäytävän välissä olevalle muurille. Maailma palasi näkökenttään ja jatkoin matkaa. Tämä oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun sain astmaoireita, sitä ymmärtämättä.

Tältä näyttää, kun henki ei kulje ja ripset on jäässä. /So this is how I look when breathing is kind of difficult and the eyelashes frozen.

Sen jälkeen sain yleislääkäriltä puhallustestin jälkeen lääkkeet, siltä joka vaikeni aina pitkäksi aikaa, katosi jonnekin mietintöjen maailmaan ja jolta varovaisesti kyselin, että onko tämä nyt tässä. Hän ei uskonut astmaan, koska keuhkokapasiteettini ylitti kaikki odotukset, mutta koska oireet muutoin täsmäsivät, sain paketin mukaani.

Olen juossut, käynyt salilla, pilateksessa, pyöräillyt, patikoinut vuorilla ja hyvin on pyyhkinyt. Paitsi nyt. Keväästä lähtien juoksu on ollut pysähdyksiä ja hengenvetoja täynnä, pyöräily samoin ja pilateksessakin keuhkot ovat toisinaan aivan liian puristuksissa, että voisin unohtaa astman. Olen tehnyt hengitysharjoituksia, juonut kurkuma-inkiväärishotteja ja yrittänyt hämätä oireita ajattelemalla muuta. Silti mäkeä kävellessä jouduin pysähtymään ja vetämään henkeä.

Tämänhetkinen sää ei tunnu auttavan, sillä vaikka kostean väitetään olevan hyvä astmaiselle, on kylmä kostea minulle epämiellyttävä. Zürichiä peitti hyytävä sumu usean päivän ajan ja se tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin. Lähdimme silti lenkille ja kiedoin kaulan ympärille paksuimman löytämäni huivin. Tiesin hikoilevani kuin porsas, mutta väliäkö tuolla, kunhan saisin hengitettävän ilman siedettävämmäksi. Liikkeellä näin kuvajaiseni heijastuvan naapurikylän lihakaupan ikkunaan ja kyllä, pankkirosvolta näytin. Nenän yli vedetty huivi kuitenkin toimi, pystyin juoksemaan paremmin kuin aiemmin.

Toivoa talvesta./A hope of winter.

Hengityspausseilla kuvailin luontoa, ihmettelin lintuja ja kauniita jäämuodostelmia. Rupattelin Aldon kanssa ja vältin ärsyyntymistä; lihakset halusivat juosta, vaikka keuhkoputket pistivät vastaan. Kotona luin liikunnasta ja astmasta, saamatta kovinkaan paljon hyödyllisiä vinkkejä. Lähes kaikissa lähteissä urheilun todetaan hyväksi, vaikkakin lenkkeily saattaa pahentaa oireita. Suomalaisissa teksteissä myös toistuu riskiurheilun kohdalla “Alpeilla vaeltaminen”. Sveitsiläinen lääkäri taas kehotti menemään vuorille, mieluiten kahdeksi viikoksi vuodessa.

Nostin nyt lääkityksen ohjeiden mukaisesti samaan kuin kesän ja pölytyskauden pahimpina päivinä ja taas kulkee happi.

Huomaan, ettei liikunta ole ainut joka on tökkinyt. Ajatuskin alkaa kulkea.

Nokikana melkein jäätyneellä järvellä./Eurasian coot on a semi frozen lake.

En resumen: Asma me trata de frenar, sin poder. Los vueltas siguen.

Kurzgesagt: Asthma versucht mich zu bremsen, ohne Erfolg. Die Bewegung macht weiter.