Tuskin muistan aikoja, jolloin vain lähdin ovesta. Tuosta noin, asemalle, istahdin junaan, ehkä jonkun viereen taiperäti kahden ihmisen väliin.
Kotiportilta on miljoona mahdollisuutta, joista tuskin ennenkään käytin kaikkia. Tässä uudessa todellisuudessa vaihtoehtoja on kolme: ruokakauppa, metsälenkki juosten tai kävellen ja pyöräily.
Vasemmalla viiniköynnöksiä, oikealla hedelmäpuita ja järvi. Ei paha. On the left hand side grapevines, on the right hand side fruittrees and a lake. Not bad.Viinitarha. VineyardTyytyväinen pyöräilijä. A happy cyclist.Välimatkaa ajatellen. Joka suuntaan. Thinking of the distance to all directions.
Elämä on hyvin simppeliä, kaikki juokseminen ja häsääminen eri paikkohin on lytätty korona-leimalla. Tietenkin moni asia on monimutkaistunut tai ainakin on löydettävä uudet keinot, kuinka hoitaa entisiä tavallisuuksia. Perusjutut, ne ovat nyt niitä ainoita ja tärkeitä. Ruoka, hyvinvointi, työt ja niiden metsästys.
Ei tästä oikein muuta voi sanoa, kuin kaunista! Well, what can I say? Beautiful!The Hills are Alive…
Ilmojen haltijat ovat olleet suopeita ja aurinko vetänyt ulos alkukesään. Luulin lähiseudun metsien olevan kolutut, mutta ei, uusia polkuja löytyy jatkuvasti. Mäet takaavat kotiovelta lähtien temppuradan, joka saa pulssin kohoamaan ja lihakset töihin. Metsä- ja maalaisteitä pystyy pyöräilemään kaupunkialueille eksymättä monen kymmenen kilometrin verran, korkeusmetrejä syntyy kevyesti 500.
Kuvittelin myös tuntevani lähikylät, silti pyöräretkellä törmään uusiin nimiin, ennennäkemättömiin maaseutualueisiin. Ihmisten välttely pistää valitsemaan teitä, joille ei muulloin lähtisi. Yleensä ne on ne jyrkimmät tai kaukaisimmat. Sekään ei haittaa.
Tätä idyllisyyttä oli pakko jäädä hetkeksi sulattelemaan. As idyllic as the countryside near Zürich gets.Täydellistä, nokivariskin oksan nokassa. Perfect, even the crow in the tree.Näitä teitä kelpaa ajella. Very happy to drive these roads.
Meille luvataan piakkoin osittaista paluuta entiseen. En hirveästi kaipaa mitään, paitsi kuntosalia ja vuoria. Maastopyörä alkaa olla väsynyt, jarrut vinkuvat kuin paniikissa oleva hanhi säikäyttäen kanssaliikkujat. Niiden hajoaminen ei silti olisi sekään ongelma. Kylän suljettujen yritysten keskellä kukoistaa kevätsesongista ja pyöräilyn äkillisestä lisääntymisestä nauttiva pyöräkorjaamo.
Kuulostellen ja katsellen jatkamme tätä, mitä se sitten lieneekään. Virukselta pakenemista. Piilottelua paniikilta. Kevytelämää uhan alla.
Kohti auringonlaskua. Towards the sunset.
En resumen: Eso de salir de casa y ir a quien sabe a donde, se ha convertido en tres opciones: compras, vuelta en bosque corriendo o vuelta en bici. Parece, que así también puedo vivir.
Kurzgesagt: Ausgehen ist zu drei Möglichkeiten geschrumpft: einkaufen, joggen im Wald oder velofahren. Anscheinend so kann ich auch leben.
Valo oli läsnä. Sarastus. Laiha-Pupu mietti olisiko jo ihan oikeasti aika herätä vai yhä liian aikaista. Vatsassa kutkutteli jännitys, se ihana tunne, kun ollaan vieraassa paikassa ja kaikki on erilaista ja kummallista. Pupu räväytti silmät auki ja heitti paksun höyhenpeitteen sivuun. Yhdellä loikalla se oli ikkunan ääressä ja vetäisi verhot auki. Aamuauringossa kimmelteleli rivistiö vuoria, keskellä terävähuippuisena Matterhorn. Laihis avasi ikkunan ja veti keuhkot vuoristo-ilmaa täyteen. Niin täyteen, että koko turkki meni kananlihalle. -Hrr, se hyrisi ja sulki ikkunan. Kaukana alhaalla oli kyliä, teitä, autoja. Ne olivat pienempiä kuin tulitikkurasiat. Laaksoa reunusti valkohuippuisten vuorten seinämä. Oltiin melkein taivaassa.
Olivia oli varustautunut Alppi-lomalle kahden pupun kera. Uni-Pupu kastoi, asiaankuuluvasti unisena, voisarvea kaakaoon. -Ihawaa, wäidä hawuan kowonakin, se sanoi. -Anteeksi kuinka? kysyi Laiha-Pupu. -Ihanaa, näitä haluan kotonakin, Uni-Pupu toisti nielaistuaan sarven palan. -Ja tietysti myös suklaasarvia, se ahnehti ja kaappasi korista muutaman.
Ensimmäinen aamu vuoristossa oli lupaava. Illalla heidän noustessa köysirataa pitkin kuplahissillä puput luulivat tulleensa hattaraan. Joka puolella, alhaalla, ylhäällä, sekä edessä oli pelkkää valkoista sumua. Mistään ei voinut päätellä olevansa korkealla. Mistään ei vonut myöskään päätellä olevansa jossain, kun hädin tuskin näki omat kenkänsä. Nyt aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
-Lähdetäänpäs liikkeelle, hätisti Olivian isä, jo ulkovaatteet päällä. Olivia pakkasi omaan reppuunsa pähkinöitä ja rusinoita. Ulkotaskuun pääsivät puput. Läppä laitettiin kiinni soljella ja sen kummaltakin puolelta, kankaisen katoksen alta, pilkisti pää. -Ei noin tiukalle, henki ei kulje, valitti Uni-Pupu. Olivia löysäsi hihnaa ja puput saivat käpälätkin ulos. -Ei hullumpi tapa patikoida, Laiha-Pupu kehui.
Majapaikan läheltä nousi hissi kohti Bettmerhornin huippua. Ylhäältä näkisi jäätikölle, Euroopan suurimmalle. -Se nimi on Aletsch, kertoi Olivia. Laiha-Pupu maisteli sanaa Jää-tikkö. Jää oli tietenkin jäätynyttä vettä, mutta mikä se -tikkö olisi? Jää-tikku oli varmaan pienempi. Jää-telö kermaista syötävää, vaikkei Laiha-Pupu muistanutkaan kuulleensa puhuttavan -telö:stä. Paitsi töt-telöstä. Tötteröstä tuli töttelö, kun söi liikaa jäätelöä ja kieli jäätyi. Jää-TELÖtöt-TELÖ, se mutisi. Näin monimutkaisten asioiden ajattelu huimasi sen päätä.
Laiha-Pupu ei oikein tiennyt lopulta mitä odottaa, mutta jännittävää sen piti olla, sillä odotuksen kihelmöinti tuntui hissijonossa; monilla oli kamerat käsissä.
Kuplahissi kohosi välillä vaappuen. Mahaa nauratti ja se tuli kaikista ulos kikatuksena. Ylhäällä vuorenhuipulla Olivan jalat tuntuivat raskailta. Isä selitti, että se johtui korkeudesta. Ilma oli ohuempaa. -Ohutta tai paksua, ihan samalta tuntuu nenässä, mietti Laiha-Pupu. Jäätikkö näkyi huipun toisella puolen, laakson pohjalla mutkittelevana ja valkoisena. Sen päällä näytti olevan jäisiä marenkeja.
Isä keräsi joukot ja lähdettiin taivaltamaan. Reitti kulki harjannetta myötäillen. Vielä muutama viikko sitten olisi tarvittu lumikengät, nyt aurinko oli sulattanut polkuja niin, että vaeltaminen sujui vaivatta. Laiha-Pupu ja Uni-Pupu vetivät itsensä ulos taskusta ja istahtivat repun päälle. -Ei hullumpi idea, näin näkee paremmin joka suuntaan, kehaisi Uni-Pupu. Laiha-Pupu nyökytteli ihastellen.
-Isä, haluan tässä valokuvan, huusi Olivia ja kävi kyykkyyn selkä jäätikköön päin aivan kiveyksen reunalle ja hymyili kameralle. Laiha-Pupu lojui lököisästi repun päällä. Uni-Pupu röhnötti, se ei oikein löytänyt mukavaa asentoa. Se nousi pystyyn venytelläkseen. Oliviakin nousi pystyyn. Uni-Pupu lensi kohti jyrkännettä. Laiha-Pupu ojensi sille liian myöhään käden ja seurasi kaaressa. Pudotus ei ollut pitkä, sillä alla oli loivaa rinnettä. Mutta kerran lumeen tupsahdettuaan, puput jatkoivat matkaa pyörien, kasvavina lumipalloina.
Koska Laiha-Pupu oli paljon hintelämpi kuin Uni-Pupu, se tajusi, että pyöriäkseen samaan paikkaan kuin ystävänsä, se tarvitsi lisäpainoa. Sitä ei huvittanut jäädä lojumaan Alpin rinteelle aivan yksin. Jos ollaan vaarassa, niin mieluummin kaverin kanssa, se tuumi. Pyöriessään se nappasi lumen alta pilkistävän sileän kiven ja kävi sen ympärille kuin vyötiäinen. Ja jatkoi kierimistä. Olo oli kuin pesukoneessa, vain vesi puuttui.
Laihan-Pupun silmissä vilisi kaikenlaista, se ei ollut oikein varma siitä, missäpäin oli taivas ja missä maa. Vauhti hidastui ja se kuuli tömähdyksen. -Au! Sen täytyi olla Uni-Pupu. -Au! Sekin oli törmännyt johonkin. Hetken aikaa se tunnusteli jäseniään ja kun maailman pyöriminen tuntui tyyntyneen, se avasi silmänsä. -Katsopas, tultiin ihan täsmälleen samaan paikkaan, se totesi ihastuneena. Puput olivat ryvettyneitä, turkit harmaina ja kuraisina.
Ne olivat päätyneet päin kaatunutta, puolilahoa puunrunkoa. Onneksi. Muutoin ne kierisivät yhä kohti jäätikköä. Sieltä olisi kovin pitkä matka takaisin vuoren harjanteelle. Laiha-Pupu katsoi ylös. Oikeastaan sinne oli kovin pitkä matka jo täältäkin. Tarkemmin ajateltuna aivan mahdoton matka. -Voi hyvä ihme, että jouduttiin tämmöisen paikkaan. Olivia joutuisi etsimään uudet unikaverit, sillä näistä pupuista tuli kertaheitolla Alppien eläimistöä. Eikä takaisin ollut paluuta.
Puput päättivät katsella paikkoja, kun kerran jäätikköseudusta oli tulossa niiden uusi koti. -Vähän niinkuin ympäristöoppia, Laiha-Pupu mietti ja raivasi tieltään oksia. Kallioisen seinämän edessä oli laakea kivi, joka näytti lohjenneen ja jämähtäneen pystyyn. Uni-Pupu harppoi katsomaan paikkaa. Lohkareen yllä kasvoi puita, joiden oksat toimivat kattona. Lumen alta sulaneista heinistä roikkui ohuita jääpuikkoja, jotka heiluivat tuulenvireessä, kimmeltelevänä tuulikellona.
-Tämähän on kuin luola, ihasteli Uni-Pupu, joka oli jo ennättänyt lohkareen ja seinämän väliin. -Ei mutta, täällähän on luola, se hihkui. Laiha-Pupu rämpi minkä ohuilta koiviltaan pystyi. Se pysyi keveänä lumikerroksen pinnalla, mutta liukkaassa ja sohjossa oli vaikea edetä. -Tule nyt, hoputti Uni-Pupu jostain, missä ääni muuttui kumisevaksi. Lohkareen ja vuorenseinän välissä valo oli erilainen, kuultavan sinertävä. Laiha-Pupu meni varovasti pidemmälle. -Huhuu, missä olet? huuteli Laiha-Pupu. – Jodeliuuu! Uni-Pupu vastasi. Laiha-Pupu käveli eteenpäin ja silmien totuttua hämärään, se tajusi olevansa jääluolassa. Kahden jäämöhkäreen välistä kiivettyään se näki Uni-Pupun, joka istui jäämuodostelmien, veden hiomien luonnon taideteosten ympäröimänä. -Eikö ole mieletöntä? Uni-Pupu hihkaisi. Jostain kajasti valoa, ehkä tunnelissa oli pitemmällä reikä.
-Mennään vielä vähän pitemmälle, Uni-Pupu ehdotti. Valoa riittäisi vielä jonkun matkaa. Ne kiipesivät, hyppelivät, nostelivat koipiaan pienten purojen yli. Kevät teki tuloaan tännekin. Laiha-Pupu meni kahden jääpylvään välistä ja kääntyi ympäri huikatakseen Uni-Pupun paikalle, katosta nimittäin lirisi maistuvaa vettä janon sammuttamiseksi. Sen silmiin kuitenkin osui jotain hämärässä nurkkauksessa. Seinämässä oli kohuma, joka ei ollut jäätä. Sitäpaitsi se näytti liikkuvan. Tai ei, eihän se voinut. Ehkä sittenkin. Kyllä, se aaltoili selvästikin. Laiha-Pupu kavahti taaksepäin, elävästä jäästä se ei ollut kouullut koskaan. Sitäpaitsi kohouma oli kuin joku otus, jotain ryömivää, aaltoilevaa ja elävää. Se ei näyttänyt kovin isolta tai vaaralliselta siinä sätkyessään, mutta mistä sitä tiesi. Laiha-Pupu kääntyi ympäri ja hyppeli rivakkaan tahtiin Uni-Pupun luo, joka oli ihailemassa katosta roikkuvia erimittaisia ja paksuisia jääpuikkoja. -Tuolla on joku, Laiha-Pupu sanoi jännittyneenä ja osoitti nurkkausta vetäen Uni-Pupu mukaan. -Onko luola asuttu? hämmästeli Uni-Pupu. -No, miten sen nyt ottaa, sanoi Laiha-Pupu ja työnsi kaverinsa jääpylväiden läpi ja osoitti aaltoilevaa kummajaista. -Eipä ole moista osunut ennen kohdalle, hämmästeli Uni-Pupu. -Tuo ei voi olla kovin suuri uhka, noin pieni ja laihakin. Sitäpaitsi siinä on jotain tuttua, Laiha-Pupu mietti. Hahmon keskellä nöpötti tupsu, joka heilahteli. Sillä näytti myös olevan kaksi suikeroa korvaa muistuttavaa uloketta. -Jos se ei olisi täysin mahdotonta, sanoisin, että tuossa on puppeli, totesi Laiha-Pupu. -Jolla tosin ei ole kasvoja, pohti Uni-Pupu epäluuloisena. -Onko sinulla häntä samalla puolella kuin kasvot? kysyi Laihis. Uni-Pupu kääntyi tarkastamaan tupsun paikkaa, mietti hetken ja myönsi: -Olet oikeassa. Sillä voi olla kasvot toisella puolella.
Sillä hetkellä otus jälleen kiemurteli. Laiha-Pupu haki luolan edustalta kiven, jolla rikkoa jäätä pupun pään ympäriltä. Uni-Pupukin nakutti ja pamautti, mutta jää vain säröili. Ne väsyivät ja istuivat huohottamaan. Urakka tuntui epätoivoiselta.
-Huhuu, onko täällä ketään? kuului luolan suulta. Puput pomppasivat pystyyn ja hyppelivät valoa kohti. Luolan edessä seisoi reppuselkäinen mies ja hänen takanaan pariskunta. -Täällä, tännepäin, huutelivat puput. Mies sytytti taskulampun. -Mikäs hätä täällä on? hän kysyi. Puput kertoivat siitä, kuinka ne olivat pudonneet, vahingossa löytäneet luolan ja seinässä aaltoilevasta otuksesta. -Tuossa se on, Laiha-Pupu sanoi kiihtyneenä. Otus alkoi aaltoilla, aivan kuin olisi kuullut äänet. -Eiköhän tämä tästä, mies tuumi ja otti repustaan termospullon. Hän kaatoi kuppiin höyryävää teetä ja alkoi varovasti liruttaaa sitä lusikalla jäistä seinämää pitkin. Ensin irtosi pää, sitten kädet ja lopulta jalat. Pupu tömähti maahan pitkälleen. Niin saattaa käydä, kun on kuukausikaupalla liimautuneena jääseinämään. Laiha-Pupu tuijotti pupua, pupu tuijotti Laihista. Häntä oli näyttänyt tutulta. Kasvojen puolelta otus oli vieläkin tutumpi. Se nimittäin oli Tupsu, Laiha-Pupun pikkusisko. -Laihis, tiesin että tulet apuun, Tupsu hihkaisi maatessaan potsojollaan. Nyt oli sitten siskokin löytynyt.
Reppumies oli tuonut pariskunnan vaellukselle katsomaan luolaa. Sillä aikaa kun he tutkivat uumenia, puput keräsivät nuotiotarpeita. Oppaan repusta löytyi makkarat ja voileivät. Tee oli kulunut Tupsun irrottamiseen. Laiha-Pupu otti lunta käpäläänsä ja imeskeli sitä.
Evästauon jälkeen opas pakkasi puput reppuunsa ja koko retkue lähti kohti Riederalpia, jonne Olivian perheenkin oli määrä vaeltaa. Repussa oli kosteaa ja kylmää, mutta muutaman tunnin patikan päässä olisi lämmin tupa ja lounas. Puput rupattelivat lämpimikseen. Sisarusten edellisestä tapaamisesta oli jo aika tovi ja kuulumisia riitti vaihdettavaksi. Tupsu oli päätynyt perheeseen, joka myöskin vietti lomaa Alpeilla, mutta jo edellisenä vuonna, samoihin aikoihin. Huipulla oli noussut föhn-myrsky, johon perhe ei ollut osannut varustautua, he olivat nimittäin saarelaisia ja ensikertalaisia vuoristossa. Tupsu istui tyttären taskussa, kun navakka tuuli pyyhkäisi takin auki. Helma lepatti kuin purje, tuuli tarttui Tupsuun ja se lensi harjanteen polulta alas aina jääluolan lähettyville.
-Tuo kuulostaa tutulta, hihitti Laiha-Pupu. -Tupsu sai lentää kuin leija, taatusti miellyttävämpää kuin kieriminen, valitti Uni-Pupu. Lentoretkestä toipuakseen Tupsu oli istahtanut kannolle. Alas jäätikölle oli pitkä matka, samoin harjanteelle. Oli alkanut sataa. Läpimärkänä sille juolahti mieleen etsiä suojaa. Hetken kuljeksittuaan se näki kallion seinämää vasten laakean kiven. -Ja sinä löysit luolan! Huudahtivat Laihis ja Uni-Pupu yhteen ääneen. -Aivan, menin sisemmälle, aivan kuten tekin, sinisen valon perässä ja sitten näin jotain jään sisällä. Tupsu oli mennyt lähemmäs, ottanut märillä käpälillään tukea, mennyt vieläkin lähemmäs, likistänyt itsensä kiinni ikijäähän nähdäkseen paremmin, vaikka poskia ja kulmia paleli. Kuva oli yhä epäselvä. Se yritti irrottaa käpälänsä, sekään ei onnistunut. Pupu oli kiikissä.
Siinä Tupsu ihmetteli koko pitkän talven edessään näkyvää kuvatusta ja näinä pitkinä päivinä oli tullut selväksi, että se oli kotilo. Oliko tieto niin tärkeä, että kannatti jumittaa itsensä ikuisuuksiksi jääseinään, oli tietysti toinen juttu. Siinä se oli odotellut kevään tuloa ja jään sulamista. -Olisi pitänyt arvata, ettei isosisko jätä pulaan, se virnisti.
Reppumies oli käärinyt puput kaulaliinaan ja niitä alkoi keinuvassa liikkeessä nukuttaa. Puput havahtuivat aimo tovin myöhemmin juuston tuoksuun. Reppumies pysähtyi ja otti puput repusta ja laittoi ne ikkunalaudalle, jonka alla oli patteri. Ne kaipasivat vielä pientä kuivatusta. Laiha-Pupu katseli muihin pöytiin. Monissa oli keskellä tuikun päällä kattila ja sinne pisteltiin pitkän haarukan päässä leivänpaloja. Juusto venyi, kun haarukka vietiin suuhun. Oi, miten nälkä silläkin oli. Suu, johon leipä katosi vaikutti tutulta. Olivia! -Tuonne! huudahti Laiha-pupu ja hyppäsi kaulaliinakääreessä ikkunalaudalta alas vetäen samaan pakettiin käärityt Uni-Pupun ja Tupsun mukanaan. Laiha-Pupu irrottautui huivista ja juoksi pitkin loikin suoraan Olivian syliin. Se ei haluaisi erota Oliviasta enää ikinä. Ja patikoille lähdettäisiin vain turvaköyden kera.
Lomalta palattuaan Laiha-Pupu saattoi Tupsun veneelle, joka veisi pikkusiskon takaisin kotisaareen. Se halusi varmistaa, että Tupsu pääsisi perille. Tupsu vilkutti kannelta. -Kerrankin riittävän jännittävä ja pitkä loma! se huusi ja nauroi ihastuneena.
Viikonloppuna eletään vielä rentoa koronaelämää. Tai koronatonta elämää, meidän perheessä. Leivon kaneli-omena-kakun, koska luen sen olevan hyvä aktiviteetti erityisinä aikoina. Tuoksu on kotoisa ja maku kuin suoraan mummolasta.
Näillä näkymin viimeisen salikeikan jälkeen kasaan koriin tarpeet. Termarillinen kahvia, lämmintä kauramaitoa pulloon, peiton, jos istuisimme kiviselle reunalle, kupit, lusikan, sokeria.
Termari ja muut valmiina./Koffee and stuff ready.Sisiliskot juoksentelevat virkeinä muurilla./These boys also already running around.
Ensimmäinen kevätretki vie alas Zürichinjärven rantaan. Katua, raput alas, rautatietunnelin alta, oikealle rantauimalan ohi. Makustelen sanaa rantauimala ja tiedän että sille on parempikin termi. Ehkä sitä on käytetty muumeissa, mutta jotenkin vanhahtava se on. Uimala ei ole vain ranta infrastruktuurin kera, vaan puinen rakennnelma, jonne mennään ovesta sisään. Joudun googlaamaan ja löydän vihdoin sen, jonka olin unohtanut: uimalaitos. Näitä on Zürichissä useita. Niistä pitänee vielä kirjoittaa, sitten kun olemme toisella puolen koronaa.
Aurinkoa…/Ohh, sun…Et jos ottaisin kuvan niin että järvi kimmeltää takana. Okei, ei toimi./So, if I´d take a picture with the lake behind me. Ok, not working.
Ensimmäinen pysähdyskohta on lähempänä ja siksi sinne. Toinen olisi entisen vanhainkodin ranta, joka on vakituinen uimapaikkamme. Kahvintarve määrää kuitenkin suuntaa. Kuvitelmissamme laivalaiturin luona – sillä tottahan rantakunnalla sellainen on – penkki on vapaa, siinä terhakkaana seisovan härän vieressä, veden partaalla. Tai sitten vähän sivummalla, mutta kuitenkin. Olimme väärässä. Väkeä oli penkeillä, muurilla, laiturilla lapset käyttivät siirrettävää laivasiltaa jumppatelineenä, piknikillä nurmikolla. Seureet pysyttelivät omissaan, kuten kehotetaan. Mutta näytti siltä, että kaikki kynnelle kykenevät olivat ulkona. Myös rantakadulla. Pyöräilijöitä suhasi lähes jonona, lenkkeilijät kompastelivat toisiinsa tai sunnuntaikävelijöihin. Kun ei kerran pidä mennä kauppaan, laskettelemaan tai lorvailemaan kaupungille, lähdetään nauttimaan auringosta rantaan. Zürichiläisen pykälä numero yksi.
Kahvia ja kakkua./Koffee and cake.Mukavaa. Eipä tähän muuta./Just nice. Nothing to add.
Joimme kahvia ja vajosimme aurinkotranssiin. Vesi liplatteli, nokikanat lipuivat ohi. Kakku oli syöty nopeasti. Kukaan ei jaksanut puhua koronasta tai juuri mistään. Kuka olisi uskonut Alppien kimmeltäessä auringossa, kevätkukkien loisteessa ja iloisenlaiskassa ilmapiirissä, että olimme pandemian keskellä.
Onkijaa ei korona haittaa./The fisher doesn´t mind about corona.Härän varjossa. /In the shadow of a steer.Mikäs tässä istuessa. / Relaxing, enjoying.
En resumen: Llevámos un queque de banano y canela y por su puesto cafecito en la canasta y fuimos a disfrutar el día al lago. Sentado viendo las olitas, los alpes y pajaritos nadando en el agua, parece muy difícil de entender, que estámos viviendo una pandemia.
Kurzgesagt: Kaffee und Bananen-Zimt-Kuchen in einem Korb und ab zum See. Kleine Wellen, Sonne, Alpen, einige Wasservögel. Gerade in diesem Moment ist es sehr schwierig zu verstehen, das wir eine Pandemie leben.
Laivaa odotellessa. Voi mennä hetkinen./Waiting for the boat. Might be a while.
“Yleensä nää sun retket ei ole ihan näin epämääräisiä, mutta hyvä lenkki”, totesi Costa Rican lanko. Hirveä tarve pusertaa aikatauluun, siis langon viimeiseen päivään Sveitsissä, yksi talviretki, johti siihen, että päädyttiin Tschappinaan. Piti olla kirkkaan kaunis päivä, mutta kun avasin verhot, satoi vettä.
Pulssi nousi sataan ja etsin vauhdilla uutta kohdetta, en ollut vaativa, mutta jos edes olisi kuiva sää. Korkeutta piti myös olla tarpeeksi, sillä lumiolosuhteet ovat olleet heikohkot ja lämpötilat korkeita. En halunnut liukastelemaan, vaan oikeaan talvifiilikseen.
Tschappinan pidempi talvipatikkareitti oli siis poissuljettu. Mitään muutakaan varteenotettavaa en löytänyt, joten lähdettiin uhmakkaasti kohti lupauksiltaan puolipilvistä, mutta käytännössä sateista keliä päin.
Purin huulta koko matkan, sillä sade vain yltyi. Ehkä mentäisiin vain ylös, kahville ja alas.
Lumisotaa vesitihkussa. /Snow fight in the rain.
Viamalan lähistöllä pyyhkäistiin moottoritieltä mutkaista tietä ylös, ohitimme puun, jossa oli kaksi kissaa, tallin pihalla hevosia valmistettiin matkaan, ilmassa tuoksui lehmä ja haukka istui keskellä peltoa. Paikat olivat vähän nuhjuisia ja tie kapeni.
Maasto ja taivas samaa sävyä. /The sky and the terrain are simply the same color.Siis et mihin? / Where to…?
Opastusten mukaan Obertschappinasta piti löytyä parkkipaikka. Kyllä, mutta siitä oli vielä monta kilometriä kiermuratietä ylöspäin polun alkuun. Hiihtohissi, jonka kuvittelin olevan istuttava, olikin t-hissi, joten se siitä. Postibussi olisi ajanut joskus tuntien päästä, joten siitäkään ei ollut apua. Autoon ja yhä ylös kohti Obergmeindea.
Ei mikään turistipaikka, tämä Tschappinan hiihtoalue, ajattelin, kun tiellä oli varjokohdissa paksu jääkerros. Muualla se olisi jyrätty pois. Ripoteltu hiekka auttoi hieman hermojen hallinnassa, sillä eihän meillä tietenkään ollut ketjuja mukana.
Penkki lapiolla. / A bench with a shovel.Alppitila. / Alpine farm.
Obergmeindesta löytyi myös paikka jonne parkkeerata. Pari ravintolaa ja hiihtohissin toinen osuus. Pienessä kioskissa oli nainen, joka järkyttyi kuullessaan vieraan aksentin ja menetti kyvyn puhua. Tiedustelin vain, että onko talvipolku auki. Hän juoksi mökistä ulos, etsi vihkosen ja tuuppasi sen käteeni. Kyselemääni Glasserrundea hän ei tunnistanut selvästikään. Sen piti olla paikan ainut ympärilenkki.
Luotin omaan vainuuni ja luotsasin joukkoni kohti mäkeä loskassa läpsytellen. Posket vaihtoivat väriä välittömästi, alku oli sen verran jyrkkä. Onneksi taivaalta tuli virkistettä suihkupullon tapaan. Pilvien väri vain huolestutti. Jos alkaisi sataa kaatamalla, palaisimme takaisin. Jos löytäisimme. Sillä luvattuja pinkkejä suuntaviittoja tai edes tavallisia talvipatikkapolkua viitoittavia pinkkejä seipäitä ei näkynyt. Reitti oli merkitty punavalkoisilla, jotka tässä kummallisessa säässä tuntuivat katoavan hankiin.
Help me…
Harmaa sää on ehkä vaikein kävellä epämääräisessä hangessa, sillä kaikki korkeuserot katoavat. Polkua oli hankala nähdä, kompastelu sen sijaan helppoa. Tien piti olla silmälasien muotoinen. Ensin sankaa pitikin eteenpäin, sitten vasemmalta ensimmäisen linssi reunaa nenän yli, toisen linssin vasenta reunaa takaisin (sanka oli varmaan pudonnut), nenän yli ja sankaa myöten Obergmeindeen. Korkeuserot pistivät epäröimään, samoin ensimmäiset viitat. Oli tietä ilman viittaa ja viittaa ilman tietä.
Lumipupu, tietty. /A Snowrabbit, of course.
Lopulta kiersimme kahdeksikon ja kaikki tuli nähtyä. Loppupuolella tapasimme joukon valppaan tehokkaan ja pikkuisen huolestuneen näköisiä koiria työnteossa. Jokaisella oli oma matto, jolla he lepäilivät, yksi oli hommissa. Täällä harjoiteltiin lumivyörystä ihmisen etsimistä. Mainio tilanne kuvata, mutta en halunnut häiritä tärkeää treeniä.
Takaisinpäin kävellessä matkalla oli yksi ainut talo. Perheellä on täällä kesällä lehmiä, he tekevät juustoa ja viettävät Alppi-elämää. Aikamoinen näköalapaikka.
Viimeisessä alamäessä tumma taivas repesi. Kehotin perhettä nostamaan hihat, sillä kuten varmaan tiedät, aurinkoa pitäisi saada 10 minuuttia päivässä ja mieluiten käsivarsien sisäpuolelle, tarpeellisen D-vitamiinituotannon takaamiseksi. “En voi uskoa, että pönötän tässä tällä tavalla ja auringossa”, lanko mutisi. Hän ei ota aurinkoa. Sitä tulee Costa Ricassa ottamattakin.
Reikä taivaassa. Aurinko yrittää läpi./Hole in the sky. Sun trying to get through. Peak: Piz BeverinAurinkoa on otettava, kun sitä saa. /You gotta sunbath, wenn you gotta sunbath.
Glaserrunde, Obergmeind-Glasspass-Obergmeind
6 km, 2h 20 min, 299 m ylös, 303 m alas, korkein piste 1952, matalin 1814
Tschappina Skiarea
En resumen: Lluvia, sol, caminos sin rotulo, rotulos sin camino. En este paseito en Tschappina había de todo. Un poco perdidos anduvimos en la nieve y en final hasta encontrámos, no sólo devuelta, sino que también el sol.
Kurzgesagt: Regen, Sonne, Wanderweg ohne Wegweiser, Wegweiser ohne Wanderweg. In Tschappina gab es alles. Ein bisschen verloren sind wir im Schnee gelaufen, aber zum Schluss haben wir nicht nur zurück, sonder auch Sonne gefunden.
Talvi ilman lunta ei tietenkään käy päinsä. Siis minun talveni. Ellei olla tropiikissa. Pakattiin reput ja kohti valkoista tai ainakin sitä, missä pitäisi olla talvinen Alppi.
Leudot päivät ja alavalla maalla kukoistava kevät kertoi siitä, että pitää nousta korkealle, eikä sielläkään välttämättä ole toivotut olosuhteet. Otin mukaan liukuesteet, varmuuden vuoksi, sillä mikään ei ole niin epämukavaa, kuin vuorilla liukastelu.
Kuplahissin aseman tuntumilla oli rauhallista ja lumetonta. Ehkä korona oli verottanut kävijöitä tai sitten se epäilys lumikerroksen paksuudesta.
Melchsee Frutt ei ole kesällä lempimpaikkani, sen kaavoituksessa on jotain mätää. Pieneen paikkaan on tuotu sivilisaatio epäesteettisesti, eikä sitä pääse kunnolla pakoon patikkapoluillakaan. Mutta talvella tilanne on toinen, lumi pehmittää näkymää.
Zürichistä tänne ajaa reilussa tunnissa, julkisilla kestää tuplasti. Läheisyys ja kaikenpuolinen mukavuus on plussaa. Helppo paikka tulla nopeasti piipahtamaan auringossa ja talvessa. Talvipatikkareitti on päiväretkelle lyhyehkö, mutta sopii nautiskelijoille, heikkokuntoisille ja lapsiperheille. Pulkka- ja kelkkaväkeä olikin liikkeellä aikalailla. Matkaa kertyi vajaa kymmenen kilometriä, nousua 245 m ja laskua 175 m.
Melchsee on myös pilkkijöiden lempipaikka.
Auringon sokaisemana yritin tähdätä kuvia erilaisista kokoonpanoista. Kaikista tuli enimmäkseen huonoja tai katastrofaalisia.
Murtsikkaladuilla oli ilmeisen hiki, sillä tyyppi toisena oikealta on ilman paitaa. Ei, en ottanut varta vasten kuvaa, vaan hän liukui asetelmaani.
Ruokapaikka näkyvissä. Hiki oli myös kävellessä. Riisuin paitasilleen ja muistin sivellä aurinkorasvaa, sillä edellisenä vuonna poltin kalmankalpeat talvikämmeneni.
Ruokaa. Terassilla oli myös yllättäin reilusti tilaa. Tätä on odoteltu, istahtamista talviseen alppiaurinkoon sapuskan ääreen. Nautinnon makua.
Gerstensuppe eli ohrakeitto on perinteinen ruoka, jossa yleensä on vihannesten lisäksi myös kuivalihaa. Selvästi kasvissyöntitrendi painaa, sillä tänä vuonna olen nähnyt monessa paikassa vegiversioita, joihin saa halutessaan lisukkeeksi esim. nakkeja. Niin myös täällä. Keitto on paksua ja maukasta, ehdottomasti hyvää talviruokaa.
Ja taas eteenpäin. Paikoin pilkotti ruoho ja tällä puolella kukkulat olivat jäisen kimaltavia. Luminen tie oli kuitenkin kovaa käveltäväksi.
Muhjua tuli vastaan vasta järven sivulla. Täällä on puhaltanut myös tuuli, sillä reuna oli kuin marenkikuorrutetta.
Varjo alkoi tavoittaa seutua. Aurinko laski nopeasti vuoren taa ja muurahaismainen ihmisvirta lähti kohti hissejä. Pilkkijätkin lopettelivat päivän sessiotaan, selvästi vastahakoisesti. Pari tyyppiä istui eräänlaisessa snowmobiilissa, jonka jälkimmäisessä vaunussa oli teline ongille. Vain kaksi oli raaskinut jättää jään, loput vielä vetkuttelivat varjossa.
Hissiaseman vierestä ostin vielä mukaan kimpaleen Alppijuustoa illan juhliin viemisiksi. Suoraan isännältä ja ainakin taatusti lähituotantoa, maito kenties lehmistä, joita tapasimme kesän patikkareissulla.
En resumen: La primera vuelta en la nieve en este invierno! Un día perfecto en Melchsee-Frutt: sol, nieve, jaspia y lo mejor, poca gente.
Kurzgesagt: Der erste Winterspaziergang auf Schnee, wenn in Zürich schon die Frühling herrscht. Ein super Tag in Melchsee-Frutt: Sonne, Schnee, Essen und das beste: wenig Leute.
Viranomaiset kehottivat pysymään sisätiloissa myrskyn ajan. -Ajattelin, että no joo, katsotaan. Sitten juttelin suomalaisen eläkkeellä olevan sairaanhoitajan kanssa. Hänen viestinsä värikkäine esimerkkeineen oli, että vain hullu lähtee raivoisalla kelillä ulos. -Ajattelin, että no okei.
Koska edellisessä myrskyssä oli viereisen parkkipaikan penkki, väliaikaiset liikennemerkit ja metalliputket rakennustyömaalta lentäneet nurin tai uusiin paikkoihin, oli odotettavaa, että raskaitakin esineitä olisi liikkeellä. Joten tein kuten käskettiin. Jätin metsälenkit ja muut retket väliin. Murisin, koska talvipatikoista ei tule hittojakaan; aurinko paistaa silloin kun on kiireitä, muulloin on myrsky, yllättäinen kevät tai muu luonnonmullistus.
Mitä siis tein kun myrskysi?
Leivoin costaricalaisen kakun, sisälle keitin ananashilloa, päälle sikäläiseen tapaan italialaisen marengin
Juhlin kaksia synttäreitä
Söin sitä kakkua
Keitin kidney-papuja gallo pintoon, papu-riisi -aamiaiseen, joka myös kuuluu osana syntymäpäivien pyhiin sakramentteihin, näin sanovat syntymäpäiväsankarit
Huusin “Ai kauhee!” ja luulin talon lähtevän lentoon
Kauhistelin tuulen järvestä ilmaan puhaltamaa pisaraseinämää, joka näytti ylöttyvän kymmenien metrien korkeuteen.
Söin lisää kakkua, ekstramarengilla ja jäätelöllä.
Tein ranskalaista linssiperunamuussigratiinia, joka oli niin hyvää, että sen on pakko olla syntiä, sanoi tytär.
Todistin järvipelastajien operaatiota, jossa he kuljettivat polkuvenettä ehkä sinne mistä se oli irtautunut
Yritin kuvata sateenkaarta milloin mistäkin ilmansuunnasta, mutta äkkipikainen tuuli vaihtoi suuntaa nopeammin kuin painoin laukaisinta ja tuloksena oli todella tylsiä ja harmaita kuvia, joissa ei ollut sateenkaarta eikä myrskyäkään
Söin suklaita, koska kakku alkoi loppua
Tein soijabolognesea spagetin kaveriksi
Suljin ovia, jotka eivät kestäneet tuulessa kiinni ja pelkäsin, että ikkunat tulevat sisään
Ihmettelin ja ihastelin järven pinnalta nousevaa vesipyörrettä, jossa oli sateenkaari, enkä saanut siitäkään kuvaa
Selasin kansanäänestys- ja muita äänestyspapereita ja sain vietyä kuoren postilaatikkoon sen sijaan että se olisi päätynyt tuulipostina esim. Itävaltaan
Tutkin kummallista koodia astianpesukoneessa ja totesin, että nyt on aikaa vaikka tiskata käsin, minkä olisin tietenkin ulkoistanut Aldolle, ellei koodiprobleema olisi tullut ratkaistuksi
Tarkkailin jännittyneenä lähipuita ja niiden kallistumisen astetta
Aloin olla aika valmis poistumaan ovesta, myrskyä tai ei
Myrskyn jälkeinen lähitienoon bilanssi:
Miinusta: puolet pensasaidasta nurin, piharoskapömpelin kansi hornankuusessa, grillin kansi auki, puutarhapöytä nurin ja hajalla.
Plussaa: ikkunasta näkyvän hasselpähkinän urvut ovat samoin hornankuusessa. Eivät enää herätä allergisia reaktioita pelkällä olemassaolollaan.
Tänään heräsin hiljaisuuteen. Se tuntui uudelta ja lupaavalta.
En resumen: Tormenta después de tormenta ha sacudido los arboles, causado casi tornados en el lago. Hemos visto arcoirises en cada dirección, recibido lluvia, granizo, copos de nieve, visto arboles caídos, objetos volados. Resultado: una tapa de un recipiente del jardín volado donde el vecino, una mesa del jardín despedazado, una cerca viva parcialmente caída. Positivo: el viento se los llevó también los amentos llenos de polen.
Kurzgesagt: Jetzt reicht es schon mit dem Sturm und verrückte Temperatur Schwangkungen. Ich verlange Ruhe, Sonne, Kälte und Schnee. Danke.
Parin päivän aikana sää on vaihtunut ikuissyksystä kevääseen ja siitä talveen ja taas siihen syksyyn niin nopealla tahdilla, ettei ihminen tahdo kestää perässä. Sillä aikaa, kun lämpötilat ovat sahanneet ylös ja alas ja myrskyt roipottaneet paikkoja valtavalla voimalla, olen istuskellut keittiössä tutkimassa keittokirjoja.
Torquaissa, Britannian rannikolla, maistoin yhdistelmää, jossa yhdistyivät suolainen, makea ja polttava. Olin lapsi ja maku, curry-kana, jossa makean osassa oli banaani, oli jotain täysin makumaailmani räjäyttävää.
Sama ruoka tuli mieleeni, kun sain eteeni lautasen Riz Casimiria Sveitsissä. Annos oli sen verran vaatimaton, etten muista edes missä sen söin, ainoastaan yhteyden muistoon. Jotain lämmintä jäi mieleen läpättelemään ja suhtaudun zürichiläiseen kummalliseen ruokalajiin lämmöllä.
Ja kyllä, Riz Casimir on kehitelty aivan kotikulmillani, -50-luvulla, luultavasti sodanjälkeisen sukupolven kaukokaipuuseen. Se kuului jossain vaiheessa kaikkien ravintoloiden perusruokalistaan, nyt Riz Casimiria saa kuulemma etsiä.
Ainekset kasassa. / The ingredients ready for Casimir.
Resepti löytyi omasta kaapista zürichiläisen kasvisravintola Hiltlin keittokirjasta, nimellä “Casimir” Alkuperäisessä versiossa proteiinilähteenä on vasikanleikettä tai sikaa, minä valitsin ehdotetuista quornista, seitanista tai tofusta sen ensimmäisen. Kaupan paketissa palaset olivat vähän isoja, joten pilkoin ne mieleni mukaisiksi. Maku jäi lopulta vaatimattomaksi, quornimaiseksi, joten jos tätä ikinä enää teen, laittaisin mausteita paistamisen yhteydessä. Kenties currya ja ehkä sitä chiliäkin, vaikkei se perusreseptiin kuulu.
Ei tämä muutenkaan mennyt keittokirjan mukaan. Ongelmat alkoivat kaupassa: ananakset olivat vihreitä, aivan täysin raakoja, persikoita ei tietenkään ole tähän aikaan vuodesta ja litsit nyt eivät vain kuulu meidän pienen kaupan valikoimaan. Joten tein, kuten monissa ravintoloissa, joissa Riz Casimiria tarjoillaan, otin ananakset ja persikat tölkeistä. Litsit päätin unohtaa.
Pilkoin sipulin ja quornin, paiston ne ja heitin hedelmät sekaan. Mausteiksi currya, kurkumaa, korianteria, kookosjauhetta, valkopippuria. Vaikutti hyvältä. Loraus viiniä ja annoin annoksen porista.
Nooh, en nyt ehkä menisi vieraille tarjoamaan…/ Wouldn´t probably offer for quests…
Omassa versiossani käytin soijakermaa. Se ei toiminut toivotun lailla, vaan meni hapahkossa seoksessa, ruokosokerista huolimatta, kokkareiseksi. Ei hyvä. Epäesteettistä, vaikkei vaikuttanut makuun. Soijakermalla on välillä tätä ominaisuutta ja yleensä ahkera sekoittelu auttaa – ei tällä kertaa.
Kansallisruuaksikin mainittu Riz Casimir tarjoillaan Zürichissä usein myös paistetun banaanin kera, joskus myös päällä kermatötterö. Todelliset överit konservatiivisessa kaupungissa. Keittokirjan ohjeessa skipattiin kaikki nämä jälkiruokaan vivahtavat aineet ja jopa se riisi. Omalle lautaselleni keitin lisäksi basmatia tasoittamaan hedelmäisyyttä. Pistelin menemään, mutta makumuiston kaipaus jäi vielä vaivaamaan.
En resumen: Con tantas tormentas tenía tiempo de estudiar los libros de cocina en casa y encontré un comida exótica, pero originalmente de Zurich. Riz Casimir lleva piña, melocotones y a veces hasta banano. Suena muy dulce – y también es. Mi intento era con quorn y vegetariano, pero la crema de soya no sirve con fruta y vino blanco. La apariencia: horrorosa. Sabor: comible.
Kurzgesagt: Wenn das Wetter Sturm nach Sturm bringt, ist es besser zu Hause zu bleiben. Es gab Zeit Kochbücher zu studieren und ich habe etwas Zürcherisches gemacht, nämlich Riz Casimir. Obwohl es eine vegetarische version war und eher wie nur Casimir, ein Rezept vom Hiltl. Resultat: süss, aber hat geschmeckt. Und ich weiss warum Hiltl Soya Rahm nicht empfohlen hat: es funktioniert nicht.
Kävelen Zürichin keskusaseman vieressä kokoaan uudestaan rakennetulla kadulla kassi kilisten. Sen sijaan, että olisin viemässä tyhjentyneitä hillo- ja muita purkkeja kierrätykseen, olen menossa niiden kanssa ostoksille. Vain etikalta löyhkäävät purkit hylkään.
ChezMamieja sen vieressä oleva käytetyn elektroniikan liike näyttävät eleganteilta putiikeilta hädin tuskin valmiissa rakennuksissa, mutta edustavat uutta suuntausta. Kaupunkiin on tullut pikkuhiljaa lisää zero waste -ajattelua tukevia kauppoja, joiden soisi menestyvän.
Chez Mamie houkuttelee / Chez Mamie is tempting.
Foifi on oman reittini sivussa, mutta tykkään käydä siellä, jo pelkästään ilmapiirin vuoksi. Chez Mamiellaon kaksi liikettä Zürichissä ja ympäri Sveitsiä sisarusputiikkeja. Foifi ja Chez Mamie ovat hyvin samantyyppisiä, ideana se, että kaikki mitä vain suinkin voi, myydään ilman pakkauksia tai purkeissa, joita voi käyttää uudelleen. Chez Mamiessa vallitsee myös luomu ja luontoystävälliset tuotteet.
Yhdellä kertaa en ehkä ihan pysty edes rekisteröimään, mitä kaikkea täältä saisi. Olemme jo siirtyneet takaisin palasaippuaan, tytär käyttää hammastahnaa pienestä metallirasiasta, kun taas vanhemmat jatkavat perinteistä linjaansa vanhan tutun tahnan parissa. Siitä luopuminen tuntuu liian suurelta riskiltä; hammaslääkärikäynnistä Sveitsissä saa maksaa maltaita. Tytärtä kiinnostavat myös sampoot. Täyttökerralla hinta on ensimmäistä edullisempi.
Tuotteita hiusten hoitoon./Hair products.Saisiko olla sveitsiläistä yrttiteetä?/Some Swiss herbal tea?….Entä costaricalaista sokeria? Eikö? Entä suomalaista xylitolia?/…Or Costarrican suger? No? Then Finnish xylitol?
Hyllyissä on ekologisia pesuaineita, herkkuja, kuten vegaanisia pipareita, suklaanibsejä, kuivahedelmiä, tiskiharjoja, vessapaperia, montaa sorttia teetä, pastaa, papuja, sokeria ja vihanneksiakin, myös niitä vinoja ja vänkkyröitä. Tiskillä lukee, että myös täyskermaa ja tofua löytyy.
Systeemi toimii niin, että voit tuoda oman pussisi tai purnukkasi, punnita ne kaupassa ja ladata täyteen tavaraa. Tai vaihtoehtoisesti lunastaa käyttöösi Chez Mamien purkin, pullon tai kangaspussin. Ne voi tuoda takaisin tai jättää omaan käyttöön.
Xylitolia mukaan. /Finnish xylitol it is. Voit pistää jyväsi näihin kivoihin pusseihin tai tuoda omasi./You can put your grains in these cute bags or bring your own.Karpaloita mukaan./Cranberries to go.
Yritän vertailla hintoja tavalliseen supermarkettiin, mutten oikein muista kilohintoja. Sen sijaan huomaamme, että luomuoliiviöljy on täällä samaa luokkaa kuin lähikaupassa.
Tämän sorttisissa putiikeissa on jotain vanhan ajan charmia, herttaista kotoisuutta, joka vetoaa. Vähän kuin leikittäisi kauppaa. Viimeistään herkut houkuttelevat täyttämään purkin; olo on kuin karkkikaupassa. Kaikkea tekisi mieli – mitään en tarvitse, mutta olisi kiva ostaa jotain. Mukaan lähtee kuivattuja karpaloita ja suomalaista xylitolisokeria, joka on costaricalaisen ruokosokerin vieressä. Meidän perhe on siis hyvin edustettuna.
Hyllyissä myös erilaisia öljyjä ja palasampoota./You get here also different kinds of oils and shampoobars.Houkutusten osasto: pipareita, suklaata…/Very tempting area: the sweets. Coockies, chocolates…Vihannekset saavat luvalla olla eri kokoisia ja muotoisia. Annetaan kaikille mahdollisuus! (Löydätkö sydämen muotoisen perunan?) The vegetables may also be of different sizes and forms. Let them live! (Do you find the heart shaped potato?)
En olisi valmis maksamaan paljaammasta tuotteesta kovinkaan paljon enemmän, edes tukeakseni erittäin hyvää suuntausta, sillä hinnat ovat Sveitsissä jo valmiiksi tarpeeksi suolaisia. Siksi haluan vielä tarkistaa hinnat.
Putiikki on kätevästi aseman vieressä ja koska näihin kortteleihin on muutenkin asiaa, tulen käymään täällä varmasti melko säännöllisesti. Viikko-ostosten tekeminen jakautuu jo alunperinkin useaan kauppaan, koska yksi myy yhtä sorttia, toinen toista ja tähän sarjaan haluan liittää Chez Mamien. Se vaatii aikamoista pläänäystä ja saattaa johtaa siihen, että aina unohtuu jotain.
Lähikauppaketjun liikkeet Genevessä ovat kokeilemassa muistaakseni kuivapapujen ja riisin myyntiä ilman pakkausta – toivoakseni kokeilu laajenee käsittämään muita tuotteita ja tulee myös pian Zürichiin ja meidän kylälle.
Tässä osa purkeista, laatikoista ja pusseista, joissa voit viedä kotiin tuotteita./Part of the cute bags, boxes and jars to take to take the products home.Jokaiselle jotakin: täyskermasta tofuun. /There´s something for everybody: from milk to tofu.
En resumen: En Zürich hay unas tiendas, donde se puede comprar productos sin empaque: ecológico y además divertido. De Chez Mamie en un estante encontramos también nuestra familia: azúcar de caña de Costa Rica, se había colocado muy bonito a la par del azúcar de abedul de Finlandia.
Kurzgesagt: In Zürich gibt es einige Läden, wo man die Produkte ohne Verpackung kaufen kann: ökologisch und es macht spass. Wir haben in Chez Mamie auf einem Regal auch unsere Familie gefunden: Rohzucker aus Costa Rica hatte sich so schön neben dem Birkenzucker, Xylit, aus Finnland, plaziert.
Kävin läpi viime vuoden kuvia ja tajusin, että olen ronkeli. Zürichistä otan kuvia vain erittäin ihanteellisissa olosuhteissa, silloin kun taivas on kirkas, kukat tai vaihtoehtoisesti talvi parhaimmillaan. Koska talvea ei ole aikoihin näkynyt, ainakaan valkoisessa asussaan, on kesän jälkeen otoksia todella vähän. Harmaa taivas ja harmaa kaupunki korostavat toinen toisensa ankeutta, joki virtaa tummana ja sormia palelee.
Olin sopinut treffit keskusasemalle ja jäin yhtä asemaa ennen pois junasta, vain katsoakseni, onko kaupungissa sävyjä. Saattoihan olla, etten enää nähnyt kaupungin kauneutta muulloin kuin ideaalisäällä. Mutta onhan se niin, että aurinko luo tietyn mielentilan ja esittelee parhaat puolet näkymästä. Hämäryydessä ja harmaudessa on kuitenkin omat puolensa ja Zürich lopulta viehättävä kaikissa valoissa.
Zürich,Utoquai
Esteettinen näkökulma kaupunkiin iski päälle varmaankin siksi, että olin tapaamassa kaverin opiskeluajoilta. Kävimme aikanaan kirjallisuustieteen luennoilla, yritimme ymmärtää estetiikkaa taidenäyttelyissä. Käytimme teoksia tulkitessamme termejä kuten “ottaa vaari”, joka esiintyi usein estetiikan teorioita selvittävässä kirjassa ja kuulosti muinaismuistolta tai pikemminkin vitsiltä.
Zürich, Limmat-river, Lindenhof
Zürichissä olimme jo käyneet Zürichin taidemuseon kokoelmat läpi, Monet´n hempeät ja valtavat teokset, Rembrandtit ja Mirót. Tänään vuorossa oli Rieterpark ja Rietbergin museo, taidetta ja muotoilua Euroopan ulkopuolelta.
Iltapäivän viimeisillä tunneilla museo oli hiljainen, vain kahvilassa oli tungosta. Museo on puistossa, joka kesällä on vehreä kukkula Zürichinjärven oikealla puolen. Yhdessä neljästä villasta asui aikanaan myös Richard Wagner. Upea paikka miettiä sinfonioita, mutta säveltäjä joutui lopulta pakenemaan kaupungista; syynä suhde ystävänsä vaimoon.
Muotoilua ammoisilta ajoilta. /Some ancient sculpturesRietbergin kokoelmia / From the collection of Musem RietbergMuseum RietbergShiva
Näyttelyssä on niin runsaasti katsottavaa, ettemme ehdi keskittyä kaikkeen. Itse villakin on kaunis; puiset kaiteet ovat sileät ja lattiat narisevat. Vaihdamme kuulumisia viimeisiltä vuosikymmeniltä, mikä on mahdoton tehtävä. Mietin uudenvuoden vieraitamme Costa Ricasta, hekin entisiä koulukavereita, mutta siis miehen. Toisen heistä Aldo oli nähnyt viimeksi 42 vuotta sitten. Ajatus huimaa päätä.
Museum RietbergYlväät maisemat Zürichinjärven toiselle puolen. / Majestetic view to the other side of Zürichlake
Auringonlasku luo Rietparkin ylle vaaleanpunaisen valon. Hiekkateiden lamput syttyvät ja kävelemme mäkeä alas kohti järveä. Iltavalossa keskusta näyttää kutsuvalta. Käymme vielä istumassa hetken toisella puolen järveä, Zürichin oopperan takana kasvisravintola Tibbitsin bistron puolella.
Kävelen kotiin leppeässä illassa ja tajuan kuinka kovasti pidän näistä hetkistä, museokäynneistä ja kahvitteluista ystävien kanssa. Ikävöin niitä jo silloin, kun yliopistoelämä päättyi. Päätän ryhdistäytyä ja palata taiteen pariin useammin. Ei silti, ettenkö olisi käynyt näyttelyissä. Ne ovat ne ihmiset, ne tietyt ihmiset. Ne joiden kanssa vietimme kiireetöntä aikaa. Heitä kai kaipaan.
Zürich by nightTiefenbrunnenin myllyn alueella on nykyisin kulttuuria, ruokaa, liikuntapaikka ja liikkeitä, mutta jauhetaan vieläkin välillä jyviäkin. / Tiefenbrunnen was a mill, but today there´s culture, food, gym and shops. And every once in a while they still grind some grains.
En resumen:Encuentro con una amiga del pasado. Somos ahora otros, aunque todavía los mismos. Un resumen de las vidas de las últimas decadas era demasiado exigente de hacer. Entonces, vamos a ver arte, como en aquel entonces, cuando eramos estudiantes de literatura y interpretámos obras por las teorías de estética. Y de pronto es como antes.
Kurzgesagt:Treffen mit einer Freundin aus Vergangenheit. Wir sind jetzt andere, obwohl die gleiche. Es war zu schwierig die vergangene Jahrzehnte zusammenzuziehen, also, gingen wir ins Museum, wie damals, als wir Literaturstudenten waren und Kunst durch Ästhetik interpretierten. Und plötzlich war es wie früher.
Kelailin vuoden -19 kuvia ja siitähän kasaantui varsinainen retkien potpuri. Pinoon jäi vielä monen monta reittisuunnitelmaa, joita haluan toteuttaa ensi kesänä. Mikäli säät suo ja lumet kestävät rinteillä, eivätkä valu reittien yli laaksoon, haluan myös kävellä talvipoluilla.
Helmikuussa miehen veli tuli käymään Costa Ricasta ja sitkeästi halusi joka paikkaan. Vasta myöhemmin ilmeni, että viimeisellä reitillä, jossa hän epäili saavansa sydänkohtauksen, hän oli vaiennut kuumeisesta olostaan. Silti käytiin Libiseellä, Toggenburgissa ja alempana Zürichissä Kemptenin liepeillä. Ja vielä jossain muualla, mutta en löydä siitä todisteita.
ToggenburgMathon/LibiseeBergrestaurant Rosinli
Jossain välissä, lieneekö ollut maaliskuun paikkeilla, käytiin myös Liechtensteinin Malbunissa, sillä se oli ainut paikka lähistöllä, missä sää oli siedettävä. Föhn tai joka tapauksessa tiukka tuuli puhalsi vastaan, kunnes ymmärsimme, että suunta oli väärä. Tietenkin olisi pitänyt lähteä myötätuuleen.
Liechtenstein, Malbun
Alkukesän kelit eivät olleet kovin otollisia, sillä odotukset oli kovat. Aurinkoa ja lämpöä, niitä kaivattiin talven jälkeen. Mutta taivaalta tuli vain vettä. Kerran pyörrettiin pihalta takaisin, kun sää vaihtui hetkessä lupaavasta kaatosateeseen. Jäätin pihalle nakertelemaan eväitä ja poltettiin takassa puita.
Kesäkuussa päästiin kuitenkin jo piirun verran korkeammalle Seealpseelle ja Klöntalerseelle. Jälkimmäisellä keikalla oli jo hervottoman lämmin, mutta onneksi matkaa reunusti järvi. Alkukesästä kertoivat polun päältä löytyneet lumi- ja maavyöryt.
Basic snacks.KlöntalerseeCampSeealpsee
Kleine Scheidegg valloitettiin Aldon toisen veljen kera, joka ei kyllä ollut varautunut minkäänlaiseen liikunnalliseen aktiviteettiin, mutta hänkin urheasti kesti sen, mitä eteen laitettiin. Ja oli tyytyväinen maisemiin. Niin kuin mekin. Alppikukat kukkivat upeina joka puolella. Vain se Edelweiss on vieläkin löytämättä.
Männlichen-Kleine ScheideggAlpine flowers
Suomen reissun jälkeen meihin oli jämähtänyt mustikkakuume ja niitä jahdattiin sekä Flumserbergillä että matkalla Glarusin Leglerhüttelle. Jälkimmäisen maisemiin haluamme vielä palata, vaikka seudulla on suljettuja reittejä kivivyöryjen takia. Mieluusti myös viettäisin yön majassa ja jatkaisin matkaa seuraavana päivänä. Melchseelle pakenimme kuumuutta, mutta korkeus ei aivan riittänyt. Jyrkkyyttä valitulla polulla sen sijaan oli ihan tarpeeksi.
On the way toLeglerhütteLeglerhütteThat´s me…Melchsee pathFlumserberg
Viamala otti saarelaisen hermoille, liian jyrkkää ja kapeaa polkua ja lipsahdusmahdollisuuksia. Viamalan kuiluja voi mennä katsomaan kyllä ihan ilman taiteiluja poluillakin, autolla tai julkisilla. Hieno paikka ja taatusti jäi mieleen. Kuvat olivat aika vaatimattomia, sillä jouduin keskittymään askellukseen. Polulla on mielenkiintoinen puusilta, joka muodostuu todellisuudessa rapuista. Ei heilu, eikä kiiku, jos joku sitä miettii.
ViamalaViamala bridge
Sveitsin viimeiset aurinkoiset päivät, siis niin lämpimät, että aamupalan voi nauttia ulkona, vietimme Tessiinissä palmujen katveessa. Käveltiin myös lähikukkuloilla, mutta varsinainen patikka tehtiin Verzasca-laaksossa.
AsconaVerzasca valley
Viimeisenä viikonloppuna, ennenkuin monet hissit jäivät syyspaussille, matkasimme vielä Brienzerseelle. Hulppea nousu ja vähän nysä patikkareissu, mutta maisemia ei voi kuin ylistää. Tänne olisi kiva tulla silloin, kun murmelit eivät ole vielä vetäytyneet talvilepoon.
Schynige PlatteSchynige Platte/Brienzersee
Syksyllä tallailtiin vain lähiseutuja ja katseltiin auringonlaskuja kotipihalta. Nyt pitäisi kai miettiä talvipatikkareittejä. Liikkeelle lähdetään heti sen jälkeen, kun on saatu tarpeeksi sisällä nysväämisestä ja syöty riittävästi vararavintoa.
Fallen trees on paths near home. …And they walked towards the sun set…
En resumen: Los caminitos del 2019 (vea las fotos).
Kurzgesagt: Die Wege vom 2019 (die Fotos schauen).
Pala Suklaata 