Suomen rajojen ulkopuolella juhannus on joko olematon, laimea tai päättäväisesti muistojen mukaan rakennettu. Juhliako, kun kukaan muu ei tajua juhlan syvintä olemusta? Ja jos juhlisi niin miksi? Miten on tunnelman laita?
Onko liikaa juhannusfiilistä, kun suomalaissiirtolaiset virittelevät kokkoja ja heittävät löylyä hanurimusiikin tahdissa laulaen kaihoisasti “Kallioille kukkuloille…” keskellä tropiikkia tai lumihuippuisten vuorten katveessa?
Kännykän käsittely öljyisillä käsillä tuottaa eteerisiä kuvia. Luulisin. / Don´t handle oil and phone at the same time, if you don´t like ethereal pictures.
Väittävät, että Sveitsissä ei ole juhannusta. Ehkä ei, mutta naapuri katsoo tarkasti almanakastaan päivämäärän ja istuu vuodesta toiseen parvekkeella todistamassa pisimmän päivän katoamista Uetlibergin taa. Juhannusrituaali sekin.
Koska juhannusta ei sveitsiläisyhteiskunnassa noteerata, oli aattona arki. Päivällä juoksemista, järkkäämistä, töiden hoitelua. Silitin – koska täkäläiseen tapaan oli meidän viikon ainut pyykkipäivä – ja juoksin pesutuvasta viiden minuutin välein kääntämään pannulla muhivia paprikoita.
Valkosipulisämpylöitä ja omia retiisejä./ Garlic buns and radishfrom garden.Illallista tulilla. /Dinner coming. Tämän täytyy olla salvian sukulainen. /This must be from the family of sage.
En saanut poltettua mitään, ruokaa tai silitettäviä ja Brita-kakku mansikoineen valmistui ajoillaan, sillä aikaa kun grilliryhmä viritti alapihan tulisijaan liekkejä.
Oli valittava auringonlaskun ja mukavuuden välillä. Suomalaisen juhannussään tapaan ensin ripotteli vettä, tuuli puhalteli, asteita oli 18 sekä vedessä että ilmassa ja aurinko käväisi näkyvillä vain hetkittäin. Omalla terassilla olisi kaasugrilli ja auringonlasku suoraan edessä tai siis sivulla. Alapihalla kasvien katveessa taas tuuletonta ja nuotion lämpöä. Jälkimmäinen voitti.
Kyllä tällä pahat henget karkottuvat. /Fire to shoo the bad spirits.
Vatsat täyttyivät, istuimme ulkona takit päällä, hiuksissa savun tuoksua, kimmeltävä järvi lähietäisyydellä. Lähes kaikki suomalaiskesän kriteerit täyttyivät. Saunaa ei kyllä ollut, eikä kukaan halunnut vilakassa säässä uimaan. Hyttyiä ei näkynyt.
Eläimistön kanssa oli muutoin pientä skismaa. Meillä päivittäin vieraileva kissa, Mandarinoksi nimetty, olisi halunnut makkaraa ja kun lupaa ei kuulunut se avasi kitansa ammolleen ja iski koko purukalustonsa Aldon käsivarteen. Katti karkotettiin lähituolille, jonne se torkahti. Juhannusrauha palautui.
Aurinko laski, kuten asiaan kuuluu. Ensin pilvien taa, sitten vuoren. Otin lisää mansikkaista kakkua ja siirryin lähemmäs tulta. Ihan pätevä kesäilta, juhannuksella tai ilman.
Auringonlasku. Joka ilta uusi show. /Sunset. New show every night.
En resumen: Después del día más largo del año, estámos yendo hacia el invierno. Antes del frío disfrutemos del verano.
Kurzgesagt: Nach dem längsten Tag des Jahres, führt es richtung Winter.Aber zuerst sollten wir den Sommer geniessen.
Juuri ennen sateita on vielä kirkas päivä, päivä jolloin on parasta mennä järven äärelle. Pyörällä, päätän.
Löydän Outdooractiven sivulta reitin Thuninjärven seudulla. Reilut 50 kilometriä, jokunen sata metriä enemmän nousua kuin aiemmilla reissuilla. Kyllä se hoituu, ajattelen. Kommentteja on sivulla yksi: “Good”.
Reitti alkaa Sigriswilistä, mutta meistä Spiezmoos on loogisempi lähtöpiste. Edessä on heti se pisin nousu kohti Alppia, Maielisalppia. Tuoreilla kintuilla jaksaa.
Alkupätkän maisemat. Olen hurmaantunut. / The view of the beginning of the ride. I´m fascinated
Mutta ensin vähän kaupunkia, heti perään pieniä katuja, Alppi-mökkejä, sellaista kaunista kylämäistä kliseetä, jossa asuu yllättäin ihan tavallisia Thuninjärveläisiä.
Mäkeä ylös, alas, mutkia ja – portaat. Kyllä. Tässä on kannettava pyörä ylös. Manaan saituuttani. Aldolla on maastopyörä, joka oli vähän kalliimpi ja monta kiloa kevyempi. En tiedä sitä vielä, mutta portaat eivät ole matkan ainoat ja joudun raahaamaan ja työntämään pyörää myös rinnepoluilla.
Thuninjärven maatila. / Farm near Thunersee.Lounas. Näytän jo aika väsyneeltä. /Lunch. Already looking pretty exhausted.Lounaspaikan näkymät. /The view of our lunchplace.
Nousemme välillä jyrkempää, toisinaan kevyempää tietä. Järven sinisyys ja lähivuoret häikäisevät upeudellaan. Reittiä reunustavat luomu-maatilat ja tratorin ratissa näkyy parkkiintuneita tyyppejä, jotka lienevät ajelleen näitä niittyjä jo viime vuosisadan alkupuolella.
Vieressä kone silppuaa heinää ja ajamme tiukkaa mäkeä pöllyn läpi. Huudan Aldolle, että tämä ei ehkä ole se mitä allergiselle astmaatikolle suositellaan ja saan suun täyteen heinäpölyä. Yritän hengittää mahdollisimman niukasti. Ei onnistu.
Harmaatukkainen mummo liehuvassa Heidi-mekossaan pörähtää sähköpyörällä ohi. Varmaan kohti kotia, missä se ylempänä vuorella lieneekään.
Olemme jo varsin ylhäällä ja varjossa metsässä. Hiekkatie on niin kupera, että kyltti käskee autoja ajamaan yhdellä reunalla. Pidämme juomatauon. Olemme mielestämme nousseet jo niin paljon, että huipun pitäisi olla lähellä. Ei ole.
Kohti järveä! Tosin piti tehdä u-käännös ja palata takaisin. /Here we go towards the lake! And had to make a u-turn and come back…Polku näyttää leveämmältä kuin todellisuudessa on. / The path looks wider it actually is.
Välillä nauramme reittivalintaani, sitten olemme sitä mieltä, että vain nössöt ajavat järven reunaa, todelliset pyöräilijät kiertävät yläkautta. Kurvin jälkeen tie lähtee entistä jyrkempänä eteenpäin. Siinä täytyy keskittyä vain polkemaan. Ollaan aika hiljaisia.
Reitti on Suunnon kellossa ja seuraamme madolta näyttävää ohjetta. Välillä hairahdumme, teemme u-käännöksen ja taas ollaan kartalla.
“This route consists mainly of rarely frequented and unsurfaced roads.” Myöhemmin ymmärrän, että tämä olisi pitänyt osata tulkita toisin. Matkalla on kinttupolkuja, paljon kapeampia kuin pyörän sarvet. Ne ovat patikkapolkuja, ei edes tarkoitettu pyörille. Vastaantulijat suhtautuvat meihin huumorilla. “Lähditte sitten aika pienille poluille.” “Ahaa, sitä ollaan pyöräilemässä.”
Pyörää joudutaan kantamaan myös ylhäällä metsäpolulla, joka on niin mutainen ja huonokuntoinen, että vastaantulevat patikoitsijatkin ovat pulassa. Avustaviksi rakenteiksi laitetut paksut lankut töröttävät pystyssä ja vinossa, ne ovat vain tiellä. Yritän pitää pyörää mahdollisimman korkealla ja olen liukastua. “Aja vaan alas!” huikkaa eräs nainen ja nauraa hersyvästi. Tässä ei etenisi edes mönkijä. Tosin se ei tälle polulle leveyttään edes mahtuisi.
Ensimmäinen riippusilta, Hängebrücke Leissingen./First suspension bridge, Hängebrücke Leissingen.
En ole maastopyöräilijä, vaikka maastopyörällä ja metsäpoluilla usein ajankin. Tämän piti olla pyöräilyreitti, maastopyörästä ei ollut mitään puhetta. Kevyemmällä menopelillä ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Mietin niitä suomalaismiehiä, jotka ylittivät Alpit Jopoilla. Tunnen yhteenkuuluvaisuutta.
Kukkulan laella on voittaja-fiilis. Ja piknik-paikka täynnä porukkaa. Tänne on helpompikin reitti, autollakin pääsee suht lähelle. Ajamme vähän pitemmälle ja heittäydymme heinikkoon alppikukkien keskelle. On pakko saada repusta energiaa ja hetki lepoa.
Mietin kuinka monta punkkia kerään itseeni paussin aikana ja muistan, että rokotuksen vahvistus on vielä hakematta. Levitän takin alleni ja toivon parasta.
Onneksi mukana on leivät ja muuta evästä, edellispäivänä tehtyä raparperipiirakkaakin. Se että kuljemme pikkupolkuja ja -teitä tarkoittaa, ettei reitin ensimmäiselle puolikkaalle osu kuin yksi levähdyspaikka, josta hankkia lisäapetta tai juomista. Tankkaamme myöhemmin nestettä, luumupiirakkaa ja jätskiä järven toisessa ääripäässä Unterseen lähellä leirintäalueen kahvilassa.
Ollaan jo toisella puolen järveä. – Vasemmalla taatusti tulivuori. / Already on the other side of the lake. – I´m pretty sure that´s a volcano on the left hand side.Tässä ollaan tekemässä seuraavaa u-käännöstä. /Making another u-turn.
Ennen sitä on viiletettävä vuorta alas. Suihkaisen jälleen vauhdilla ohi polun, jolle oli tarkoitus poiketa. Olisin niin mielelläni jatkanut hyvää laveasti mutkittelevaa tietä aina järvelle asti. Mutta ei, me olemme jälleen parin jalan levyisellä heinäpellon laidassa, metsässä ja lopulta pellolla.
Polku näyttää menevän suoraan pellon poikki, kello taas kertoo meidän menneen roimasti hatelikkoon. Kyltissä vannotetaan sakon uhalla pysymään polulla. “Koska joku kyltti muka on rajoittanut costaricalaista!” puhahtaa Aldo. Raahaamme pyöriä pellon poikki, kahden talon pihan viertä, joen yli ja löydämme takaisin kellon osoittamalle reitille.
Alas ajaminen tuntuu ihanalta, istun vain, jarruttelen kädellä, joka kramppaa, tuuli viilentää kuumentunutta kehoa ja uskon meidän pääsevän joskus perille, vaikka aikaa on jo kulunut kaksi kolmannesta koko matkan oletetusta kestosta.
Toisella puolen järveä olemme tasaisella tai ainakin edelliseen verrattuna. Todellisuudessa ajamme jatkuvasti ylöspäin, mutta kadulla. Ihastelen pyörän sutjakkaa kulkua. Liikennettä on paljon. Rakennustyömaat ja liikennevalot rytmittävät ohiajajia. Haluan pysähtyä rantakahvilaan, mutta siinä kohtaa on mahdotonta pysähtyä tai ylittää tietä. Kypäräkamera olisi kätevä, ajamme kalliolipan alla, läpi tunnelien, enkä keksi enää superlatiiveja järven värille tai sen loisteelle.
Italiamaista täällä. /Some Italian vibes here.
On jälleen u-käännöksen hetki. Poikkeamme rantatieltä, eikä tule mitenkään yllätyksenä, että lähdemme taas ylöspäin. Kuinkas muuten. On ajettu lähes puolet matkasta ja jalat on kyllä poikki. Tie muuttuu kylien jälkeen metsätieksi ja on niin jyrkkää, että on pakko työntää. Kengät lipsuvat. Pysyn kuitenkin pystyssä, toisin kuin alkutaipaleella, jossa leviän pyörineni ketoon ja pikkusormeni vääntyy pyörän alle.
Aldo pitää kuvaustauon sillä aikaa, kun minä yritän tasottaa hengitystä. /Aldo made a fotosession, while I was trying to breath.Sigriswilin riippusilta. Hyvä hymyillä, kun tiedän, että suurin osa ylämäestä on selätetty. /The suspension bridge in Sigriswil. Happy to be there and to know most of the uphill riding is now past.
Kestää ikuisuuden, kunnes olemme vihdoin matkan toisella ja pitemmällä riippusillalla. Tätä pitkin ei saa ajaa, pyörän sentään voi viedä kävellen yli. Amerikkalaistyylinen Ranger (näin hänen nimikyltissään lukee) myy kopissaan lippuja. “Se on 8 frangia ja lippu on voimassa koko päivän.”
Siegriswilin 182 metrin korkeudessa roikkuva riippusilta on yksi maailman pisimmistä jalankulkijoille tarkoitetuista silloista. Reissun tässä vaiheessa 344 m tuntuu pitkältä, mutten jaksa sitä kovin ihmetellä. Haluan vain eteenpäin ja katson kelloa. Ilta on tulossa, lounas syömättä.
Loppumatka Thunin on pitkälti rantatietä, jolla on pyhäpäivän paluuruuhka. Ajamme jalkakäytävällä, kunnes vaihdamme aivan rantaan vievälle pyörätielle. Talot ovat hulppeita; mies pesee Ferraria ruusujen reunustaman valkoisen talon edustalla. Pihalla suihkulähde pirskottaa vettä ilmoihin. Thunissa on varakasta porukkaa.
Linnamainen rakennus niemessä kertoo, että olemme Thunissa. /A castle-looking place in a peninsula welcomes us to Thun.Thunin jokirantaa. /Thun riverside.Katetulla puusillalla. Pyöräreitti kulki tuolla toisella puolen. /On the old wooden bridge.Pientä ruuhkaa sillalla, mutta päästiin toiselle puolen. /Some traffic jam on the bridge, but we got through.Jokisurffausta Thunissa./Riversurfing in Thun.
Tarkoitus oli katsella vanhaakaupunkia, syödä rauhassa jossain kivassa paikassa ulkosalla. Päätetään jatkaa matkaa. Jos viimeiset parikymmentä kilometriä olisivat yhtä vaativia kuin edelliset takanapäin olevat, olisimme perillä pimeällä.
Puisen sillan yli ja eteenpäin. Kaupunki muuttuu teollisuusalueeksi. Tässä olisin mieluummin ajanut rannassa autojen vieressä. Muutama kilometri eteenpäin toiveeni kuullaan. Kello käskee kääntymään oikealle ja – ylöspäin. Luovutan hetkeksi ja työnnän jälleen pyörää.
Täältä näkyy Sigriswilin riippusilta. /On the other side is the Sigriswil suspension bridge. Melkein perillä Spiezmoosissa. /Almost there, back in Spiezmoos.Tuskin uskon, että näen edessäni paikan, jonne jätimme auton. /Whaaat, I can see the place where we left our car!
Kukkula on lopulta pienehkö. Maatilan jälkeen muistini pätkii, ehkä oli metsää, ehkä taloja, ehkä lisää maaseutua. Yhtäkkiä tajuan, että edessä on Spiezmoos ja lenkin lähtöpiste näkyvissä.
Otetaan kuva hetkestä, jolloin tiedämme, että olemme selviytyneet lenkistä. Nälkä on hervoton ja etsin rannasta illallispaikan. Urheilukello kertoo aivan uuden sorttisia lukemia, koskaan ennen en ole tarvinnut 37 tuntia palautumiseen. Tai ehkä olen, mutten ole siitä tiennyt.
Myöhemmin palaan sivustolle, jolta löysin reitin. Joku on kirjoittanut kommentteihin: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind. Schade.” Ei siis sovellu pyöräreitiksi ja haastava jopa maastopyörälle.
Illallinen järvenrantaterassilla. On kyllä ansaittu. /Dinner at the lakeside terrace. We so earned this.
En resumen: La vuelta alrededor del lago Thun es probablemente la vuelta más dura y aventurosa que he hecho; había monte, subida, bajada, bosque, calle, caminitos con barro, escaleras, puentes colgantes…Pero lo logramos. (53 km, 5 h, 932 m subiendo, 1011 m bajando)
Kurzgesagt:Die Tour rund um Thunersee (Spiezmoos – Krattigen – Meielisalp – Därligen – Unterseen – St. Beatus-Höhlen – Merligen – Sigriswil-Aeschlen – Oberhofen – Hünibach – Thun – Gwatt – Einigen -Spiezmoos) war wahrscheinlich die schwerste Mountainbike Tour ich gemacht habe. Bin nämlich auch kein richtiger Mountainbiker, dachte ich. Aber anscheinend war es streng auch für jemand andere. In den Kommentaren von der Seite wo ich die Tour gefunden hatte, steht es neu: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind.” Super Abenteuer sowieso.
Plärään talvella tutkimusteni tuottamaa kasaa patikkapaikoista ja huokaan. Joko ne ovat vielä liian korkealla, kaukana tai uuden määritteen saaneita: koronakieltojen takana.
Hissit ja junat alkavat kulkea vasta ensi viikosta, joten jos haluaa ylös, sinne on tallattava omin voimin. Koska edellinen reissu meni aika äärirajoille ajallisesti ja sietokyvyllisesti, etsin nyt paikkaa lähempää ja pikemminkin mukavaa kuin haastavaa retkipaikkaa.
Tästä kulkevi tie. / The path goes through a farm.Polku yli aidan. / The path goes over the fence.Tämän vuoksi vuorilla on ihanaa. / This is why it´s wonderful in the mountains.Alppien kullero. / Alpine globeflower.
Appenzell on ihana ja sen tietävät kaikki muutkin. En halunnut kulkea jonossa Seealpseelle tai sen ympäristöön, sillä niin valtavan kaunis kuin järvi onkin, sinne vie kansainvaellus, eikä vähiten Instagramin takia.
Joten lähdemme Forstseelle, josta kukaan ei ole kuullut. Auto jätettiin Eggersteiniin, josta myöskään kukaan ei ole kuullut. Ollaan syvällä maaseutua, kylässä on maatila toisen vieressä. Reittiohjeet ovat kuulemma hyvät, ei tarvitse gpx-tietoja tai virittää kelloa näyttämään reittiä, näin vannottiin.
Yksinäinen lehmä. /A solitary cow.Kyltit kertovat että olemme oikealla tiellä. /Signs tell we´re on the right path.St Gallenin kaupunki, Lichtenstein ja Itävallan vuoristoa yhdellä kertaa. /The town of St Gallen, Lichtenstein and Austrian mountains.Yli aidan -hop- / Hop over the fence.
Heti ensimmäisessä risteämässä joudumme arpomaan. Ylös kääntyvän reitin lähtöpiste heittää yli puolella kilometrillä ja melkein lähdemme kiertämään ympärilenkkiä päinvastaiseen suuntaan. Niin myös naisporukka meidän edellä. He palaavat takaisin ja liittyvät meidän letkaan.
Polku nousee niittyjen poikki, näemme St Gallenin kaupungin laaksossa. Tyttären mielestä liian urbaania, että olisi kaunista. Minua huimaa, kun näen aina Bodenjärvelle asti, yli Lichtensteinin ja Itävallan vuoristoon, jossa varmaankin ukkostaa, niin mustaa on maisema.
Hetki meditoida, kuunnella tuulta ja kaskaiden laulua. /A place to meditate, to listen the wind and cicadas.Lila alppikukka kuuluu orkideoihin, Dactylorhiza Majalis / The violet flower, Dactylorhiza Majalis, belongs to the orchideas.Alppikukka tämäkin, Hugblätterige Kugelblume, Globularia Corditolia. / This is also a alpine flower, Globularia Corditolia.Välissä karhunlaukkametsää. / A forest full of ramsons.
Niityillä kulkee lehmiä ja tiedän, että jossain susi on saanut äiti-lehmät hermoheikoiksi, mikä aiheuttaa kahnausta vaeltajien ja karjan välillä. En tietenkään muista missä. Toivon, ettei se ole täällä.
Lehmä lähtee perään. Se on kuitenkin ystävällismielinen ja vaikuttaa haluavan taputtelua. Tie vie lehmien välistä, navettapihan poikki, yli aidan. Ihmisille on tehty pieni koroke, jotta loikkaaminen onnistuisi kätevämmin.
ForstseeliAlppien ruiskukka. / Alpine cornflower.Hyvin pieni pahka./ A very small burl.
Yhä ylös yrittää ja kohtaamme muutaman kanssakulkijan. Teemme poikkeaman reitille kiipeämällä ristin luo niemimäiselle kukkulalle. On rauhallista, sirkat sirittävät äänekkäästi ja tuuli puhaltaa. Alkaa viluttaa. Menemme metsän sisään.
Tässä kohtaa voisin olla kotipoluilla, niin samalta luonto näyttää. Olemme hieman tylsistyneitä. Ei jännitystä, ei ylenpalttista kauneutta. Vain mäkeä ylös. On hiki ja nälkä. Syödään sitten järvellä, tehdään tulet, paistetaan vaahtokarkkeja, lupailen.
Itävallan puolelle kertyy pilviä. / Austrian mountains gather clouds.Kirkkaan vihreä tie metsään. / Suddenly very green forest path.Vihdoin kahvia! / Finally coffee!
Järvellä vedän sanani takaisin. Järvi osoittautuu pikemminkin lammeksi ja se on kansoitettu. Nuorten aikuisten porukka on yöpynyt, heillä on kotilomaiset nukkumapaikat viritettynä puiden väliin ja telttakin. Kaikki nuotiopaikat on varattuna. En saa edes hyvää kuvaa lätäköstä, sillä porukkaa on kaikkialla.
Jatkamme matkaa. Jospa sitten, kun olemme ylempänä, löytäisimme kohdan vain meille.
Polku kapenee, jyrkkenee ja muuttuu vuoristopatikkapoluksi. Pysähdyn, energiat on lopussa. Syön pari hapanta ja makeaa karkkia. Muuta en viitsi alkaa kaivaa polulla.
Tätä alppikukkaa en ole nähnyt koskaan ennen, enkä löydä sille nimeä. / This flower is new to me.Lehmät matkalla kohti jyrkännettä. /Cows going towards the precipice.Alppimökki. / A alpine hut.
Reitti on yksioikoinen: ensin noustaan ylös, huipulla tie kääntyy alas ja se on siinä. Ja kuten olisi pitänyt arvata, huipulla tuulee. On paljon viileämpi kuin edellisinä päivinä ja vaikka olen varautunut takin ja fleecin kera, palelee. Joudun laittamaa hupun päähän. Istahdamme alas viettävälle niitylle kahville.
Ohikulkijat huutelevat matkan päässä lehmille. Ihmettelemme, että miksi. Selviää, että kantturat ovat tiellä.
Leivät on syöty ja tavarat pakattu, olemme lähtemäisillämme eteenpäin. Lehmät käyvät jonoon ja lähtevät laukkaamaan meitä kohti. Minne ne ovat matkalla? Onko tämä hyökkäys?
Seuraava alppitila. / Next alpine farm.Aika avata meloni. Huono meloni. /Time to open the melon. A bad melon.Appenzellin vuoria / The mountains of Appenzell
Lehmät menevät vierestä täyttä vauhtia kohti alaspäin tiukasti viettävää rinnettä. Joku niitä vetää sinne. Aita on edessä, joten kovin pitkälle ne eivät pääse. Ehkä siellä on erityisen herkullista ruohoa ja se pätkähti lehmille mieleen juuri sillä hetkellä.
Tämä puoli vuoresta on niittyä, pieniä tiloja, vuohia ja lehmiä. Katselemme Alpsteinin vuoristoon, kohti Säntisiä ja jylhiä huippuja. Ne keräävät mustia pilviä, joiden ei kyllä pitäisi sataa tänään.
Maalaistie vie alaspäin ja sutjakkaasti kohti pitkäkarvaisia vuohia. Vieressä on maalaistalo, jonka pihalla on meneillään kahvihetki. Vähän pitemmällä istahdamme tuulettomaan kohtaan lämpimälle niitylle kukkien keskelle. Leikkaamme meloonin kahtia. Se tuoksui hyvälle ja lupasi nesteytystä sekä energiaa. Karmea pettymys. Hedelmä on yhtä aikaa raaka ja fermentoitunut. Laitamme sen palasina laatikkoon ja pureskelemme kuivia keksejä.
Eggenstandenissa olemme hieman pöllämystyneitä. Ei yhtään kriisitilannetta, ei vaaraa eikä eksymistä. Että tämmöinen retki vaihteeksi.
Ystävällismielinen vuohi. /A friendly goat.
Minusta:Pätkä tylsähköä, resuista metsää, lammella liikaa ihmisiä, todella kaunista maaseutua, älyttömästi lehmiä ja vuohia,
En resumen: Para variar un paseito en Appenzell, sin peligro y sin perdernos. En el laguito Forstsee, a donde el camino nos llevó, había en total demasiada gente para querer quedarse. Era un poco decepcionante pero no totalmente inesperado.
Kurzgesagt: Zum Abwechslung eine Wanderung ohne Gefahr und verlaufen. Am Forstseeli in Appenzell gab es zu viele Leute um da bleiben zu möchten, was enttäuschend, aber nicht ganz überraschend.
Matkustamisen kanssa on vielä vähän niin ja näin, mutta – suunnitella ja haaveillahan aina voi ja siinä apuun rientää matkamedia Tripsteri.
Uusin kohde Tripsterissä on Zürich ja oppaan tein siis minä. Voit käydä tutustumassa Zürichin tarjontaan siis netissä ja etsiä vinkkejä matkalle. Täältä löydät hotellit, kiertoajelut ja -kävelyt, nähtävyydet, ruuat ja päiväretket Alpeille.
Ja jos taas jo asut näillä hoodeilla, otan mieluusti vastaan palautetta!
Vuonna 2017 perustettu matkamedia Tripsteri on keskittynyt vastuulliseen matkailuun, B2B-tilaustöihin ja laadukkaisiin, monimediaisiin sisältöihin. Tripsteri tuottaa tekstiä, kuvaa, audioita, kirjoja, podcastejä ja virtuaalimateriaalia (360 ja AR/VR). Verkostoon kuuluu yli 30 matkatoimittajaa ympäri maailman.
Mukavaa haavematkailuja ja kenties näemme Zürichissä kaupungilla!
Elämäni Kolumbia on kirja, joka kuulostaa Anni Valtoselta, mutta toisaalta myös itseltäni. Muistan kuinka hän opiskeluaikana Tampereella huokaisi: “Miten minusta voi tulla suomen opettaja”. Eräänlainen opettaja Anni lopulta on, kulttuurituntemuksen välittäjä, kahden maan välillä tasapainoileva tuntojen ja tapojen tulkitsija.
Anni Valtonen osallistui teatterin ryhmässä performanssiin naistenpäivänä, jolloin Kolumbian naisjärjestöt marssivat kulkueena läpi Bogotán.
Kirjallisuuden opiskelijoina me molemmat kävimme häikäistymässä latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden kurssilla maagisesta realismista, Anni vain pääsi sitä lähemmäs, Kolumbiaan ja aina Gabriel García Márquezin kylään asti. Oma tieni vei Costa Ricaan ja jo aiemmin Hondurasiin. Meillä molemmilla on latinalaisamerikkalais-suomalaisia lapsia, vaikka omani syntyi kolmannessa maassa, Sveitsissä. Luen siis kirjaa erityisellä lämmöllä.
Elämäni Kolumbia kertoo elämästä välitilassa, kahden maan, kielen ja kulttuurin keskellä ja on kirjoitettu erityisesti heille, jotka ovat kotona useammassa maassa tai kulttuurissa. Anni pohtii sitä, kuinka kertoa Kolumbiasta tarttuen tärkeisiin teemoihin, mutta tukematta kliseitä ja onnistuu siinä upeasti.
Anni kirjoittaa Kolumbiasta oman henkilöhistoriansa ja kokemustensa kautta. Sujuvalla kerronnalla, anekdooteilla tapahtuneista ja kertomuksillaan kohtaamisista eri ihmisten kanssa hän avaa Kolumbiaa tavalla, joka antaa myös uutisiin tietonsa pohjaavalle suomalaislukijalle uutta näkökulmaa.
Kolumbiaa tuskin voi käsitellä puuttumatta sen väkivaltaiseen historiaan ja sisällissotaan. Kirja kertoo rauhansopimuksen toteutumista, ajasta ennen ja jälkeen. Anni kutoo mukaan karjalaiset juurensa, vertaa tapahtumia Kolumbian vaiheisiin ja löytää sieltä yhteneväisyyksiä.
“Kuuntelin koko lapsuuteni ajan isovanhenpieni tarinoita lähtökäskystä ja pakenemisesta. He joutuivat jättämään kotinsa, maatilansa ja koko omaisuutensa Karjalaan, kun talvisota alkoi vuonna 1939. Isovanhempani eivät kotoa lähtiessään tienneet, mihin he olivat menossa. Ainoastaan sen, että heidän pitää päästä turvaan.”
Kolumbialaiset ovat joko joutuneet tyytymään tilanteeseen tai lähtemään pois, jättämään kotinsa, tilansa ja työnsä. Karjalaisten lapsenlapsi ymmärtää syvästi, kuinka tämä vaikuttaa usean sukupolven ajan.
Kolumbiassa traumoja on vasta alettu työstää, rauhansopimus allekirjoitettiin neljä vuotta sitten ja maassa vallitsee ”jännittynyt rauha“. Valtio on viivytellyt lupaustensa toimeenpanon kanssa ja sissijärjestö Farc on tarttunut uudelleen aseisiin.
Bogotán kaupunkikuvaa.
Mielenkiintoista on myös lukea siitä, kuinka suomalainen feministi kokee latinalaisamerikkalaisen macho-kulttuurin. Oman lisänsä siihen tuo toisen polven tulkitsijat, Annin omat pojat, jotka näkevät kolumbialaisen elämäntavan tuttuna ja rakkaana. He osaava silti suhtautua sekä Kolumbian että asuinmaansa Suomen mieskuvaan kypsän kriittisesti.
Latinalainen Amerikka on runsaudensarvi kulttuurisille anekdooteille ja kirja jakaa lukijalle mielenkiintoisia yksityiskohtia kuin karkkeja; mukana on kaiken parantava julkkispappi, marianismia ja vaaran hetkistä.
Kerrontatyyli pysyy kuitenkin jalat maassa, myös asettumatta puolelle tai toiselle. Tasapainoilu poliitiikan, historian, naisen aseman ja kulttuuri-identiteetin sekä viihdyttävyyden välillä onnistuu. Maa, jonne lähdin kirjalliselle matkalle on toinen kuin se Kolumbia, jonka nyt koen tuntevani.
Vastaan heti kysymykseeni: ei. Surettatalissa hymyilytti ja kovasti. Ja huokailutti koko paikan ihanuus. Kuin satukirjasta konsanaan.
Mutta ennen kuin päästiin vuoristolaaksoon asti, oli taitettava taivalta, pidettävä taukoa ja halailtava aluskasvillisuutta, sillä reuna veti puoleensa. Siksi maa-ainesta kertyi matkalta peukalon kynsien alle aika lailla. En luottanut pelkkään puskaan, vaan junttasin peukalot rinteen pintakerrokseen niin syvälle kuin pystyin. Turvatapiksi.
Hinterrhein, ensimmäinen joki ylitetty. First river on the way, Hinterrhein.
Oltiin siis retkellä, Sufersin kylästä ylöspäin, jolla en tarkoita pohjoista, vaan rinnettä ylös. Vihertävän patojärven ympäristö, missä kylä sijaitsee, itä-Sveitsissä, St. Bernardinon solaa kohti matkattaessa aivan Italian rajan tuntumassa, oli jotensakin hämmentävää. Luonto oli isoa, sivilisaatio periaatteessa pientä, toisaalta valtavaa. Kylän vaatimattomuus jäi teiden ja rakennustöiden varjoon, pato oli järjetön mahtavuudessaan. Ja toiseen suuntaan katsottaessa tästä kaikesta ei tarvinnut tietää mitään. Me poistuimme metsätietä ylös ja näimme vain mustikkamättäitä, kirkkaanvihreinä ja kukkivina.
Reitti ei selvästikään ollut mikään turistikohde. Kylässä oli paikkaa parin vieraan kulkuneuvolle ja polulla tyhjää. Järven reunustalla kalastettiin ja hlapsiperheet paistoivat makkaraa. Ylempänä tapasimme alussa kaksi seuruetta, teiden haarauduttua ja vieläkin ylempänä enää yhden ja Surettatalissa vain lehmille ja lampaille paikkoja valmistelevia tyyppejä. Olimme niin ajoissa, ettei edes karjan kesäloma alpilla ollut alkanut.
Alkupätkälle osui tämmöinen mökki. Istahdettiin muina patikoitsijoina murkinalle. Found this cottage on the way und had lunch sitting on a real table.Evästä. Some provisions.Kahvii. CoffeeLeipää. Sandwich.
Olimme myös viikkoa ennen varsinaisen patikkakauden alkua. Talvi oli hento, siksi uskaltauduimme. Etsin tarkoituksella paikan jossa olisi vähän porukkaa, tiedätte miksi. Perhe halusi metsään, sitäkin löytyi. Vuoristovaellusmerkkejä oli maalailtu uudelleen, se kertoi valmistautumisesta kauteen. Juuri siellä missä sitä olisi kaivattu, suuntamerkki oli yhä hetteikön peittämä ja haalistunut.
Alkumatka oli vähitellen kohoavaa metsätietä, joka muuttui kapeammaksi metsäpoluksi ja lopulta kinttupoluksi, josta koitti epämääräinen alppikauriin mentävä reitti. Menimme karhunkävelyä, nojauduimme reunan vastaiseen heinikkoon, tarrasimme sen minkä kykenimme varvukkoon. Edellisenä päivänä oli satanut ja parhaimmillaan puolentoista kengän levyinen polku ei sallinut huonoa askelta.
Saatoin jopa sanoa, että lähdetäänkö takaisin. Pyörsin välittömästi sanani, sillä alaspäin olisi ollut vielä vaikeampi mennä. Puhisten ja keskittyen pääsimme ensimmäiselle lumivyöryesteelle, metalliselle ja vakaalle kehikolle. Istahdettiin hetkeksi lepuuttamaan väsyneitä lihaksia ja pohdittiin jatkoa. Siinä kohtaa näytti siltä, että olisi mentävä telineen alta, mutta heinäinen höttö oli onneton astua. Roikuimme metallissa ja kiitin salitreeniä, tässä kestäisin, vaikka jalat lähtisivät alta.
Tie Hevosen päälle. The way to Ross Chopf.Tänne oltiin kavuttu alhaalla näkyvästä Sufersista. Got already pretty high from the village below.Ei ole tämäkään huono näkymä. Not that bad this view either.
Telineen toisessa päässä polkua ei enää ollut. Roikkuen ja varovaisesti palasimme telineen yläpuolelle. Tutkin Suunnon näyttämää reittiä ja katselin taaksepäin, löysin viitan kätköistä, toisen ylempää. Olimme harhautuneet alas, kun piti lähteä ylös.
Patikkareitin ohjeissa kehuttiin matkan monipuolisuutta. Kyllä, sitä se oli. Järveä, lukemattomia puroja, jokia, haastetta, leveää polkua, kipuamista, laaksoa, alppia, lunta. Kaikki muu ohjeissa olikin pielessä. Kartalla reitti kehotettiin kulkemaan vastapäivään, ohjeistuksessa myötäpäivään. Alku oli suunnasta riippumatta outo, mainittua siltaa ei ole olemassakaan.
Kivisempi osuus. Polkua tämäkin. The path is a bit stony.Pientä ihmettelyä ilmassa. Että mihin ja miten. A moment of slight wondering – where to and how??Merkki piilossa. Onneksi löytyi. Found this mark finally.
Lounaspaussi tuli pidettyä hyvissä ajoin, olimme voimissamme haasteellisella pätkällä. Kahville oli pysähdyttävä vähän ennen alppilaaksoon saapumista. Vaikeampi pätkä vaati veronsa. Onneksi oli naapurin tekemiä pipareita ja termoksessa sumppia.
Matkalla on myös näköalapaikka, jonne kannattaa kavuta. Ross Chopf, hevosen pää, on kallio kuusien keskellä, jolta avautuu näkymä patojärvelle ja Sufersia reunustaville vuorille. Tähän asti reitti Sufersin eteläpuolelta lähtien on helppokulkuinen ja syykin selvisi viittakyltistä. Zürichin kaupunki on sponsoroinut patikkapolkujen kunnostusta. Tuli mieleen, että voisivat ehkä pistää muutamat frangit lapiotyöhön tästä eteenkin päin, jotta kaupunkilaiset eivät lipsahtaisi polulta. Syy, miksi Zürich on laittanut varojaan tänne kaukaiselle vuorelle, kimmeltelee alapuolella. Ilmeisesti kaupungin energialaitos saa täältä vesivoimaa.
Tässä jo hymyilyttää. Tai ainakin vielä. Here smiling again.Or is it still?Toinen sellainen hetki, etten ole ihan varma mikä on polkua ja mikä ei. Another moment of uncertainty. What is path and what is not?Täs vain kokeilen, et pysyykö paikallaan. Pysyyhän se. Testing, if the stone is still or in move.Viehkeä lammikko, jonka ympäristöstä löytyi lumiraja. Found some snow and a pond or is it a lake?Reunakoristeita. Decorations on the shore.
Suunnon kanssa oli tällä kertaa vähän taas säätämistä. Kellon heikkous on sen akku. Patikka olisi ohjeiden mukaan pitänyt selättää reilussa neljässä tunnissa, mutta kuvaus-, ruoka- ja muine pausseineen meillä meni seitsemän tuntia, varsinaiseen liikkeelläoloon ehkä kuusi. Yleensä on pysytty viittojen ja muiden ohjeiden antamissa ajoissa, joskus oltu nopeampia. Ehkä tämäkin reitti on joskus ollut sellaisessa kunnossa, että sen pystyy reippaasti kävelemään.
Taidetta luonnossa. Esteettinen asetelma. Art in nature. Very esthetic.Tässä piti taas arpoa, että mistäs sitä menis. Again a moment on uncertainty. The way is where?Jossain matkan varrella, kaunis hetki. Somewhere on the way, a beautiful moment.Pimeässä metsässä luulin näitä raaoiksi mansikoiksi. Taitavat olla käpyjä? In the dark forest I thought these were tiny strawberries. But maybe small cones?
Suunnon akku siis tyhjeni puolessa välissä. Vara-akku oli onneksi matkassa, sillä epämääräisyystekijöitä oli tällä reissulla niin paljon, että kaipasin Suunnon reititystä. Ilman sitä tuskin olisimme päätyneet Surettataliin, vaan olisimme pyyhkäisseet kylttejä seuraamalla jo aiemmin kohti Sufersia.
Kivikkoisen taipaleen jälkeen tuli ensimmäinen satukirjahetki. Roikkuvien kuusenoksien alla väikkyi pieni järvi tai lampi, tiedä häntä. Pintaa peitti siitepöly, rantaa reunusti roina, varmaankin sulavan lumen mukana valunutta metsää. Lunta oli läikkinä sivuilla ja valo oli ihmeellinen. Jos jossain, täällä asuisi maahisia.
Kahvitauko. Ihan ollaan voittajia. Coffeebrake. Definitely survivers.Surettatal. Kamera oli valo-olosuihteissa ongelmissa.Mutta aivan ihana laakso. Surettatal. A bit difficult for camera, too much contrast.But a beautiful, beautiful place.Surettabach
Tästä eteenpäin taival oli jälleen mukavaa, kivistä mutta kuitenkin tavallista metsäpolkua. Nousimme pimeähköön metsään, ohitimme avoimen portin. Edessä oli aurinkoinen niitty, keltaisia kukkia auringossa, taustalla huumaavan valkoisena hohtava vuori. Kuusiverhon jälkeen näimme laakson koko komeudessaan. Rinteillä elää vuorikauriita, niittyjä laiduntaa kesällä karja. Purossa ui nuijapäitä ja käki kukkui äänen kaikuen seinämästä toiseen. Tiesin laaksosta, mutten osannut odottaa mitään tällaista. Surettabach virtasi voimakkaana ja ylitimme sillan. Tämä oli kääntöpiste.
Melkein padolla. Almost by the dam.
Kello oli jo paljon, mutta onneksi valoisaa riittää iltayhdeksään. Vuorilla tulee aikaisemmin kylmä, kun aurinko katoaa rinteen taa. Alaspäin kuljimme hämäävästi Schwarzwaldin läpi. Luulin, että se sijaitsee vai eteläisessä Saksassa. Mutta ei, tämäkin oli mustaa metsää ja ansaitusti.
Palasimme järven padon yli ja hetken luulin että joutuisimme kiertämään järven pidemmän kautta. Suunto vei meidät kuitenkin rakennustyömaalle, pätkän tietä, mutta niin näyttivät patikkakyltitkin.
Kirkon kello näytti seitsemää ja Sufersin kylä alkoi juuri jäädä varjoon. Olimme perillä.
Sufers-Ross Chopf-Surettatal-Schwarzwaldchopf-Sufers, 12,5 km, 6 h
Kylä vuoren katveessa.Jälleen Sufersissa. Village by the mountains.Back in Sufers.Kirkon kello näyttää seitsemää. It´s time to go home.
En resumen: un paseo más, a Surettatal, cerca de la frontera de Italia. Este tenía de todo: calle de bosque, caminito, senderito, peligro a la par del gindo, nos perdimos, encontrámos un laguito, un montón de plantas de arándano, y como el clímax del día, un valle alpino con un rio y montaña de nieve. Y lo mejor: no nos topámos con casi nadie.
Kurzgesagt: Eine Wanderung nach Surettatal hatte ein bisschen mehr Überraschungen als gewünscht, z.B. ein Teil des Pfades, wo es fast keinen Platz für beide Füssen gab und der Hang, der zu nah und zu steil war. Aber es gab auch Bilderbuch Momente. Nach dem dunklen Wald war Surettatal etwas wunderschönes. Schneeberg im Hintergrund, grüne Wiese mit Blumen, kristalklares Wasser im Bach. Es hat sich gelohnt, dieses Schwitzen und leiden am Hang.
Ollakseni rehellinen, tuona päivänä olin suht pitkään toista mieltä. Ihan vastakkaista. Nimittäin, että huonoja retkiä vasta onkin ja juuri nyt eletään yhtä niistä. Ärtymyksen rajalla, mutta vielä toiveikkaana katselin kulmat lievässä kurtussa kukkuloita, joille ei päässyt, joki jonka ympäristö ei viehättänyt ja polkuviittoja, jotka veivät liian kauas.
Tilanne oli siis tämä. Olin valinnut huolella kohteen, tehnyt eväät, vedellyt aurinkorasvaa, sillä helle oli melkoinen, ja pakannut porukat kasaan. Glarus on kantoni noin tunnin päässä, upeita rinteitä, eikä luksuspaikkoja tai instakohteita eli tilaa, tavallista väkeä tavallisin määrin.
Pienen pieni järvi, nuotion polttoa, kahvit, vähän tepastelua ympäristössä. Siinä kaikki, mitä halusin. Ei sinne kukaan tulisi, me mahtuisimme hyvin, ilman kasvosuojia, ilman stressiä kanssaihmisen hengitysmolekyyleistä.
Vuoria, vettä, aurinkoa. Tältä osin kaikki ok. Mountains, water, sun. Sounds pretty ok.
Siinä missä tie lähtee pienestä kaupungista siksakkaamaan vähän ylemmäs seisoi oranssiliivinen mies. “Mihin matka? Mitä varten?” No patikoimaan. “Juu ei. Kun on korona ja kaikki, tiedättehän… Ainoastaan, jos olette menossa hotellille tai on muuta tähdellistä asiaa.”
U-käännös ja mietintää. Ei haittaa, sanottiin, ajellaan eteenpäin ja etsitään eväspaikka. Koko laakso vain tuntui olevan kaupunkialueen ulkopuolella yhtä rämppälää, teollisuutta ja asuintaloja. Schwandenin luona luovutettiin. Pysähdyttiin parkkipaikalle, reput selkään ja joen varrelle tallaamaan.
Tästä kohtaa lähdettiin viime vuonna ylös, kohti Leglerhütteä, mahtava retki, sinne haluan uudestaan.
Vesi virtaa. Lupaavaa, vai? Water flowing. Promising, isn´t it?Sulkuportti? Kaipaisi pientä ehostusta. This place might need some fixing. Soon.
Vaelluskengät kopisivat järjettömän kokoisen tuntuisina asvaltilla. Mutta onhan maisema kaunis, kun kääntää katseen ylös, totesin. Vuoret, vehreät. Huumaava aurinko. Ja joki, se on smaragdin värinen, janottavan pirskahteleva. Näin tässä kohtaa myös rappioromantiikkaa.
Tunnin verran jaksettiin tallata, polku vei kauemmas joesta, väliin tuli rakennushalleja. Hiki. Jano. Nälkä. Ei penkkiä, ei niittyä.
Onhan se hitto, puuskahdin ja käänyttiin takaisin.
Autossa oli ainakin sata lämmintä. Onneksi Hilja oli tehnyt popcornia, se on yllättävän lohduttavaa mönkään menneiden suunnitelmien kohdatessa. Ja olisi toiminut hätävarana nuotion sytytysongelmissa. Tiesitkö sen? Hyvin rätisee tuli, vaikkei sytykettä luonnosta löytyisi, kunhan repussa on poppareita. Kosteiden säiden kikka.
Ikivanha paloasema vuoristotaustalla. Old firestations sits nicely to the mountainscenery.
Ajettiin tietä yhä eteenpäin ja olisin lähtenyt ylittämään solatietä, sieltä olisi varmasti löytynyt sekä polku että eväspaikka. Mutta aika ei olisi riittänyt siihen. Oli tapaaminen illansuussa.
Kotona mentiin suoraan pihalle. Järvimaisema, aurinkoa, höyryävät kahvit termarista, leivät valmiina. Miksi edes lähdettiin täältä minnekään? Tässähän on täydellistä.
En resumen: El cantón Glarus no nos dejó ir al monte. Caminámos un rato por el rio en un día espectacular, pero entre edificios industriales. La pausa de café no lo tuvimos hasta que en casa, por falta de un lugar bonito, por falta de un potrero. Para qué salir si todo está perfecto en nuestro jardín, al frente del lago?
Kurzgesagt: Kanton Glarus wollte nicht, dass wir zur Obersee wandern. Deswegen sind wir am Fluss gelaufen, zwischen Industriegebiet und die Bergen oben mit Sehnsucht geschaut. Zurück zu Hause, im Garten, mit Seesicht haben wir Kaffee aus Thermoflasche serviert und die Sandwiches gegessen. Hat gut geschmeckt. Hätten wir auch ohne die Reise nach Glarus machen können.
Ikinä en ole kiivennyt minkään paikan korkeimmalle huipulle. Luulisin. Tai ehkä Kotkassa Haukkavuorelle, 72 metriä merenpinnan yläpuolella.
Zürichin korkeimmalle huipulle Schnebelhornillekaan ei ole tullut kavuttua, sillä onhan meillä kunnon Alppejakin tarjolla. Se on silti ollut patikkalistoillani jo pitkään, kevätkohteena, silloin kun korkeammalla on lunta, mutta vaelluskengät alkavat levottomina kaivata poluille.
Tästä se lähtee! Here we go!Mihin? Seuraa matoa. Were to? Follow the worm.Muita tielläliikkujia. Fellow creatures.
Korona ja lockdown tekivät tehtävänsä ja yhtäkkiä kaikki kotipihan ulkopuolinen vaikutti mahdollisuudelta seikkailuun. Patikointi on Sveitsissä ollut sallittua koko pandemian ajan, kunhan ei lähde kauas kotoa, läähätä kanssakulkijan niskaan ja välttää riskipaikkoja, ettei vie sairaaloiden kapasiteettia.
Siispä Schnebelhornille. Sortsit jalkaan, reppu selkään. Polku lähti Stegin asemalta itä-Sveitsissä. Muutama sata metriä katua ja käännyimme polulle, jyrkästi metsään, läpi niittyjen.
Painostavan kuuma sai hien pintaan välittömästi. Olin ottanut mukaan takinkin, saattaahan tulla viileä ja olin ihan väärässä. Johdin Aldoakin harhaan ja hän, tropiikin mies ja talvellakin kuumissaan, noitui jo autossa pitkiä housujaan. Sortsit oli onneksi mukana ja ne hän vaihtoi ne heti alkunousun jälkeen, yleisönä kaksi nuorehkoa lehmää, jotka äännähtelivät kannustavasti.
Olin laittanut reitin Suunnon urheilukelloon ja onneksi, sillä sanallinen ohjeistus ja viitat eivät olleet yksiselitteisiä. Vuorella risteilee muutenkin useita polkuja ja tämä oli vain yksi suositus. Yritin laittaa kello paussille siksi aikaa, kun Aldo vaihtoi varustustaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kotona huomasin, että kello ei ollut tallentanut matkaa tämän pysähdyksen jälkeen. Hiukan harmitti, sillä olisin halunnut reitin kartalle. Ehkä seuraavalla kerralla muistan laittaa päälle automaattisen paussitoiminnon.
Turvaväli. Keeping distance.Tämä olisi voinut olla Costa Ricasta. Väli-Amerikan Sveitsistä. Somehow this could be from Costa Rica, known as Switzerland of Central America.Jalka nousee kepeästi. Going up, up, up…
Kellosta viis, ilma oli upea, mäkeä riitti, väkeä taas ei. Rinteiltä näkyy aina Bodenjärvelle ja Alpeille, myös Itävallan lähimmille huipuille asti. Ilmassa oli tänään jotain huttua; vuoret kumottivat silti horisontissa.
Mitä ylemmäs nousimme, sitä enemmän oli edessä porukkaa ja myös takana. Välit pysyivät hyvinä, jossain vaiheessa vastaan tuli jokunen patikoitsija. Meidät ohitti myös pari maastopyöräilijää, aikamoisia tyyppejä. Reitti ei ole vaikea, mutta keuhkot ja lihakset saavat kyytiä jalankin, puhumattakaan että pyörällä. Yli puolivälin jälkeen maasto alkoi olla niin kivistä ja jyrkkää, että edessä oleva pyöräilijä antoi periksi, nosti pyörän selkään ja nousi loppumatkan menopeliään kantaen.
Zürichistä, myös Zürichin kantonista, tulee mieleen kaupunkiseutu, tiheys, mutta myös pellot ja risteilevät tiet. Tämä polveileva maasto oli rehevää ja maaseutumaista. Vuorella olimme uudelleen alkukeväässä; kotona jo ohi mennyt hedelmäpuiden kukinta oli täällä vielä vauhdissa. Toisaalta oli myös kuin Suomen kesä, maastossa kukki kieloja ja käki kukkui lähes koko matkan.
Poistuttiin reitiltä ja kiivettiin tällekin ristille. Left the main path to hike up to this hill too.Niin kaunista! So beautiful!Menee se pyörä selässäkin. Some ride a bike, some carrie.
Kukkulan huipulla, 1292 metrissä, tuuli ja parveili väkeä. Kylttien vieressä oli risti ja siinä pieni kaappi, jonka huomasin vasta kuvasta. Kaapista löytyy kirja, jonne huipun saavuttanut voi laittaa puumerkkinsä.
Väkeä lojui pitkin poikin niittymäisessä rinteessä lepäilemässä. Toisella puolen vuorta on kaksi ravintolaa, koronan vuoksi vielä kiinni, joten eväät oli tuotava itse. Nuotiopaikoilla räiskyi tulet ja puhe sorisi.
Kaukana siintää Bodenjärvi. Luulisin. From here you can see Lake of Constance. I think.Huipulla! 1292 m Schnebelhorn. On the top of Schnebelhorn, 1292 m.
Kuten kuvasta näkyy, olin tietenkin mätsännyt kynsilakan värin kuppiin. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin myös juomapullon korkkiin sekä repun sisällä olevaan lenksuun.
Vinolla kedolla oli hyvä makailla, liiankin hyvä. Alpit siinsivät, ihmiset vertailivat jalkojensa vapina-astetta, nuotion käry yskitti ja jalalleni laskeutui kärpänen.
Snäkkiä esille ja heti. Looking for a snack.Nypy oikealla on vuoren huippu. On the right hand side the peak.Mätsäävät värit. Nailpolish and cup – almost the same color, naturally.Levällään kuin Jokisen eväät. Never gonna get up. Siel ne pilkottaa. Alpit. There they are, the Alps.Polku lähtee alas vasemmalla grillaavien ja oikealla istuvien välistä. The path goes down between the guys barbecueing on the left and the other groups sitting on the right hand side.
Alastulo oli jyrkän, kivisen ja huteranilkkaiselle koordinaatiivisesti haastavan alkupätkän jälkeen helppoa astella. Jossain vaiheessa loppui vesi, siis jälleen näitä vuoden ensimmäisten patikoiden ongelmia. Sitä pitää olla liikaa, vaikka Sveitsissä on pitkin poikin juomapisteitä. Loppuvaiheessa löysimme aivan uuden lähteen, kutsuvasti virtaavine vesineen, mutta varustettuna “Ei juomavettä”-kyltillä.
Tällä puolen Schnebelhornia oli maataloja, kanoja, vuohia, lampaita ja jotain todella outoja otuksia. Olisi pitänyt olla kiikarit, jotta olisi nähty tarkemmin, mutta nämä näyttivät pieniltä sarvipäisiltä laihoilta lehmän ja vuohen välimuodoilta, joilla oli hevosen häntä. Siis mitä häh?
Juomatilanne ratkesi, kun olimme jo takaisin Stegissä. Maauimala oli saanut avata kioskinsa ja porttinsa, vaikkei uimaan päässytkään. Ostettiin vettä ja myyjä esitteli innokkaasti “tosi hyviä mantelisarvia” ja muita myytäviä. Ruohikolle olisi voinut jäädä istuskelemaan, toisin Zürichin kaupungin alueella, mutta “saatte tietysti jatkaa matkaakin”, totesi kioskin mies. Ystävällisiä nämä stegiläiset.
Steg-Schnebelhorn-Tierhag-Sennhütte-Steg
17 km, 5 h 30, n.700 m ylös, n. 700 m alas
Niin kesäistä. Summerly feeling.Muhkea kana tervehtii meitä. A big boy. Or actually a girl.Herttaisia, nuoria yksilöitä. So cute, young ones.Niin kirkas kullero, ettei kamera pysty tarkentamaan. So bright color, that the camera can´t focus.
En resumen: En Suiza, pandemia o no, ir de excurciones en la naturaleza está permitido, mientras uno no se va lejos de casa o a lugares de riesgo. Por eso subimos al punto más alto del cantón Zurich, Schnebelhorn, 1292 m.
Kurzgesagt: Zum Glück darf man jetzt wenigstens wandern. Der perfekte Moment den höchsten Berg kanton Zürichs, Schnebelhorn, zu erobern.
Tulin Sveitsiin lapsetta, huoletta ja sen kummempaa pohtimatta. Vain vuodeksi, joten pitkän tähtäimen asioihin ei tarvinnut puuttua. Sitten kun meitä oli kolme ja kouluikä lähestyi, piti pohtia jäädäkö vai lähteä. Ensinnäkin kielen, toisaalta koulun vuoksi.
Siinä vaiheessa päätä puristi vain vaimeasti, viidennen luokan vaiheilla se muuttui jomotukseksi ja yläkoulun puolella oltiin jo migreenijamassa. Selvisi, ettei lasta voi vain työntää ovesta ja vastaanottaa valmiina tuotteena toisesta. Uraputken voisi valita, mutta se pitäisi tehdä tietoisesti ja matkalla olisi monta kysymystä.
Tämä löytyi vain screenshotina, valitan…Työ on vanhimpia ja tilauksesta maalattu skateboardiin. Sorry about the screenshot…This is one of the oldest works, decoration of a skateboard.Kaurismäen elokuvan Toivon tuolla puolen pokerikohtauksen innoittama, ihmisille etsitty koirahahmot. This is inspired by film The Other Side of the Hope by Aki Kaurismäki.
Ensimmäisen kerran akateemisen uran mahdollisuutta pohditaan juuri tuossa viidennen luokan paikkeilla. Silloin olisi tehtävä päätös jatkaako lapsi yläkoulussa vai meneekö suoraan pitkään lukioon. Jos valitaan jälkimmäinen, on alettava etsiä pääsykokeeseen valmentavaa kurssia ja tarkistettava finanssit, sillä näistä laskutetaan reippahasti.
Hän. Tytär ja taidekorkeakoulun opiskelija. Daughter and a artsstudent.
Seuraavan kerran tulee lukiokysymys yläkoulun puolella; toisella tai kolmannella. Vain murto-osa sukupolvesta valitsee lukion, muistaakseni noin neljännes. Ja niistäkin osa karisee matkan varrella pois.
Jos lukio jätetään väliin, on edessä nipullinen muita teitä ja maahanmuuttajavanhemman epätietoinen paniikkihetki. Vuoristo kuvaa sveitsiläistä opetusjärjestelmää ja huipulle on monta polkua. Sieltä sitten valitsemaan, jos sattuu ymmärtämään mistä on kyse.
Useat valitsevat oppisopimuskoulutuksen. Mutta jos viisitoistavuotias sähkömieskokelas jossain vaiheessa huomaakin, että johdot ja virtapiirit ovat ja pysyvät vieraina, ei peliä ole menetetty, eikä tulevaisuus vain eläkkeen odotusta väärän ura valinneena ja tympääntyneenä duunarina.
Viulunrakentajan pajasta yksityiskohta, kontrabasson pää. A detail of the head of doublebass. (Luthiers studio)Soittimia samassa paikassa. / Instruments in the studio.
Jos minulle olisi alunperin selitetty ammattikoulutuksen idea rautalangasta vääntäen, olisi paineita vähennetty huomattavasti. Teinin ei siis ole tarkoitus löytää suoraan omaa alaa jo ennen täysi-ikäisyyttä, vaan kokeilla konkreettista työntekoa, jotta on näkökulmaa ja itsetuntemusta jatkaa matkaa koulutustiellä.
Opiskella voi pitkälle, useammankin mutkan kautta. Tämä oli se, mitä suomalaisen peruskoulu-lukio-yliopisto -matkan tehneen oli vaikea sisäistää. Eikä lukio ole välttämättömyys edes korkeakoulupaikkaa havittelevalle.
Pihalla talvella kukkinut katkero. Gentian found in winter in our garden.
Useimmiten korkeakouluihin ja yliopistoihin vaaditaan joko lukion päästötodistus tai ammatillinen koulutus. Mutta monessa paikassa on myös muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi paikka taidekorkeakoulussa, Zürcher Hochschule der Künste eli Zurich University of the Arts, irtoaa myös yläkoulun käyneelle, kunhan näyttöä riittää.
Graafisille aloille vaaditaan silti ennen korkeakoulua puolesta vuodesta vuoteen kestävä valmistava kurssi, myös lukion käyneille. Tämä on jälleen se, jolla rahastetaan. Vuoden kurssista saa pulittaa koulusta riippuen jopa 15 000 frangia, jotakuinkin saman varran euroissa.
Kun kurssi on suoritettu, tarvitaan siellä jo valmisteltu mapillinen töitä. Tytär haki opiskelemaan scientific visualization ja hakuprosessiiin liittyi kotona tehtävä työ ja videohaastattelu. Normaalisti lisänä olisi koetyö paikanpäällä, mutta se skipattiin koronan takia.
Tutkielma tulppaaneista, yksi vedessä, toinen ilman. A study of tulips, on in water, other on without.Toinen tutkielma kukista. Another study of flowers.
Sur dossier-hakijan eli näytön perusteella kouluun pyrkivän kansiota ja töitä arvioidaan tiukemmin kuin lukio- tai ammattikoulutuspohjalta hakevan. Korkeakouluun ei myöskään haluta aivan teinejä. Heti yläkoulun päätyttyä on turha lähettää papereita, myös siksi, että hakukertoja saattaa olla rajoitettu määrä. Tyttärellä niitä oli kaksi.
No, pääsikö? Pääsi. Siitä ollaan erittäin tyytyväisiä ja helpottuneita. Jos vastaus olisi ollut kieltävä, olisi pitänyt ryhtyä etsimään oppisopimuspaikkaa. Korona takia monet ovat jättäneet hakematta, joten paikkoja kyllä olisi. Mutta tie graafiselle alalle Sveitsissä olisi pysähtynyt tähän.
Tilauspotretti kaverista. A portret of a friend.
Kuvissa on omista kokoelmistani tyttären töitä, vanhimmat vuosien takaa, tuoreimmat hakutöitä. Mappi on korkeakoululla, joten valitettavasti en voi valita sieltä mieluisimpia. Tässä on kuitenkin ne, joita olen ihastellut. Valokuvissa on vähän varjoja ja kummia kulmia, jotka menevät kuvaajan eli minun piikkiin.
En resumen: El sistema educativo de Suiza no es lo más fácil de entender a alguien, quien viene de afuera. Lo más importante es que siempre hay un camino, hasta arriba, si uno quiere.
Kurzgesagt: Die Schulungssystem ist nicht ganz einfach zu verstehen für diejenige, die von aussen kommen. Aber es gibt immer einen Weg, sogar bis ganz oben, wenn man möchte.
Pehko sen kun kasvaa, mutta ei sillä niin väliä, minä sen kun käärin nutturaan uusia kierroksia. Muutenkaan en korona-rajoituksista ole milläsäkään. Ravintolat kiinni? Ei haittaa, mieluisampaa ja halvempaa sapuskaa syntyy omassa keittiössä. Vaatekaupat kiinni? Sama se, en muutenkaan ostele vaatteita kuin pakossa. Sosiaalinen elämä pyörii ruudulla? Ei mitään uutta. Pyörin kaiket päivät kotona villasukissa? Aika tavallista. Keskityn syömiseen, nukkumiseen, jonkinlaiseen fyysiseen puristukseen ja töihin? Kuulostaa normiarjelta.
Ei ihan toivotunlainen. / Not quite I´d wish it to be.
Silti tämä viikko on kuin joulu, elämän alku tai kevättä laululintusin. Pohdin minne menisin ensin. Tatuoisinko pikkuvarpaan, värjäisinkö kevään värit kuontaloon, eikö yleislääkärillekin olisi jotain asiaa, nauloja, niitä tarvitsen ehdottomasti johonkin vielä hahmottamatta jääneeseen projektiin ja pihalle lisää kuutoittain multaa ja taimia, vaikka tyttären siemenistä kasvattamat ovat jo tuottaneet kasveja yli ryytimaan neliömäärän, solariumista voisin hakea rusketuksen, nyt kun aurinko on pilvien peitossa – ei silti, että sitä harrastaisin -, fysioterapiassa voisin valittaa, no jotain, aina löytyy kivistävä paikka.
Mutta oikeastaan tämmöinen olen. / But actually this is how I am.
Hengästyn mahdollisuuksista, tästä se lähtee. Rajoituksia on löyhennetty ja lisää pesee parin viikon päästä, silloin aukeavat peruskoulut. Kai.
Elän muutaman päivän korona-elämää lievemmillä rajoituksilla ja huomaan, että se on sitä yhtä samaa. Ei eroa edelliseen kuuteen lockdown-viikkoon. En sittenkään ole hakenut tatuointeja, värjännyt tukkaa tai edes leikkauttanut, rimpauttanut lääkärille, ostanut rakennustarvikkeita, käynyt puutarhaliikkeessä, solariumissa tai fysioterapiassa. Istun kotona läppärin edessä tukka silmillä, pehmeissä vaatteissa, villasukat jalassa. Hampaat on kyllä pesty ja harkitsen harjan käyttämistä. Vieressä kahvia, ulkona sadetta. Seuraavana ohjelmassa ruuanlaittoa, iltapäivällä lisää kahvinjuontia, työntekoa, kenties multaisen maan kuopsutusta ja myöhemmin etäpilatesta. Kaikki hyvin. Enkä tarvitse mitään lisää.
En resumen: Ya están abiertas las peluquerías. Pero que pereza. Mejor dejo así como está y sigo tomando café, aquí, tranquila en casa.
Kurzgesagt: Die Coiffeursalons sind jetzt im vollen Gang. Aber kei Luscht…lieber bleibe ich ruhig zu Hause und trinke weiter Kaffee.
Pala Suklaata 