Hervoton pyöräily Thuninjärven ympäri

17. June 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: Berner Oberland, Bernin kantoni, Maastopyöräily, Panoramasilta Leissingen, pyöräily Sveitsissä, riippusilta, riippusilta Leissingen, Sigriswil, Sigriswilin riippusilta, Sveitsi, Thun, Thunersee, Thuninjärvi 1 Comment

Juuri ennen sateita on vielä kirkas päivä, päivä jolloin on parasta mennä järven äärelle. Pyörällä, päätän.

Löydän Outdooractiven sivulta reitin Thuninjärven seudulla. Reilut 50 kilometriä, jokunen sata metriä enemmän nousua kuin aiemmilla reissuilla. Kyllä se hoituu, ajattelen. Kommentteja on sivulla yksi: “Good”.

Reitti alkaa Sigriswilistä, mutta meistä Spiezmoos on loogisempi lähtöpiste. Edessä on heti se pisin nousu kohti Alppia, Maielisalppia. Tuoreilla kintuilla jaksaa.

Alkupätkän maisemat. Olen hurmaantunut. / *The view of the beginning of the ride. I´m fascinated*

Mutta ensin vähän kaupunkia, heti perään pieniä katuja, Alppi-mökkejä, sellaista kaunista kylämäistä kliseetä, jossa asuu yllättäin ihan tavallisia Thuninjärveläisiä.

Mäkeä ylös, alas, mutkia ja – portaat. Kyllä. Tässä on kannettava pyörä ylös. Manaan saituuttani. Aldolla on maastopyörä, joka oli vähän kalliimpi ja monta kiloa kevyempi. En tiedä sitä vielä, mutta portaat eivät ole matkan ainoat ja joudun raahaamaan ja työntämään pyörää myös rinnepoluilla.

Thuninjärven maatila. / *Farm near Thunersee.*

Lounas. Näytän jo aika väsyneeltä. /*Lunch. Already looking pretty exhausted.*

Lounaspaikan näkymät. /*The view of our lunchplace.*

Nousemme välillä jyrkempää, toisinaan kevyempää tietä. Järven sinisyys ja lähivuoret häikäisevät upeudellaan. Reittiä reunustavat luomu-maatilat ja tratorin ratissa näkyy parkkiintuneita tyyppejä, jotka lienevät ajelleen näitä niittyjä jo viime vuosisadan alkupuolella.

Vieressä kone silppuaa heinää ja ajamme tiukkaa mäkeä pöllyn läpi. Huudan Aldolle, että tämä ei ehkä ole se mitä allergiselle astmaatikolle suositellaan ja saan suun täyteen heinäpölyä. Yritän hengittää mahdollisimman niukasti. Ei onnistu.

Harmaatukkainen mummo liehuvassa Heidi-mekossaan pörähtää sähköpyörällä ohi. Varmaan kohti kotia, missä se ylempänä vuorella lieneekään.

Olemme jo varsin ylhäällä ja varjossa metsässä. Hiekkatie on niin kupera, että kyltti käskee autoja ajamaan yhdellä reunalla. Pidämme juomatauon. Olemme mielestämme nousseet jo niin paljon, että huipun pitäisi olla lähellä. Ei ole.

Kohti järveä! Tosin piti tehdä u-käännös ja palata takaisin. /*Here we go towards the lake! And had to make a u-turn and come back…*

Polku näyttää leveämmältä kuin todellisuudessa on. / *The path looks wider it actually is.*

Välillä nauramme reittivalintaani, sitten olemme sitä mieltä, että vain nössöt ajavat järven reunaa, todelliset pyöräilijät kiertävät yläkautta. Kurvin jälkeen tie lähtee entistä jyrkempänä eteenpäin. Siinä täytyy keskittyä vain polkemaan. Ollaan aika hiljaisia.

Reitti on Suunnon kellossa ja seuraamme madolta näyttävää ohjetta. Välillä hairahdumme, teemme u-käännöksen ja taas ollaan kartalla.

“This route consists mainly of rarely frequented and unsurfaced roads.” Myöhemmin ymmärrän, että tämä olisi pitänyt osata tulkita toisin. Matkalla on kinttupolkuja, paljon kapeampia kuin pyörän sarvet. Ne ovat patikkapolkuja, ei edes tarkoitettu pyörille. Vastaantulijat suhtautuvat meihin huumorilla. “Lähditte sitten aika pienille poluille.” “Ahaa, sitä ollaan pyöräilemässä.”

Pyörää joudutaan kantamaan myös ylhäällä metsäpolulla, joka on niin mutainen ja huonokuntoinen, että vastaantulevat patikoitsijatkin ovat pulassa. Avustaviksi rakenteiksi laitetut paksut lankut töröttävät pystyssä ja vinossa, ne ovat vain tiellä. Yritän pitää pyörää mahdollisimman korkealla ja olen liukastua. “Aja vaan alas!” huikkaa eräs nainen ja nauraa hersyvästi. Tässä ei etenisi edes mönkijä. Tosin se ei tälle polulle leveyttään edes mahtuisi.

Ensimmäinen riippusilta, Hängebrücke Leissingen./*First suspension bridge, Hängebrücke Leissingen.*

En ole maastopyöräilijä, vaikka maastopyörällä ja metsäpoluilla usein ajankin. Tämän piti olla pyöräilyreitti, maastopyörästä ei ollut mitään puhetta. Kevyemmällä menopelillä ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Mietin niitä suomalaismiehiä, jotka ylittivät Alpit Jopoilla. Tunnen yhteenkuuluvaisuutta.

Kukkulan laella on voittaja-fiilis. Ja piknik-paikka täynnä porukkaa. Tänne on helpompikin reitti, autollakin pääsee suht lähelle. Ajamme vähän pitemmälle ja heittäydymme heinikkoon alppikukkien keskelle. On pakko saada repusta energiaa ja hetki lepoa.

Mietin kuinka monta punkkia kerään itseeni paussin aikana ja muistan, että rokotuksen vahvistus on vielä hakematta. Levitän takin alleni ja toivon parasta.

Onneksi mukana on leivät ja muuta evästä, edellispäivänä tehtyä raparperipiirakkaakin. Se että kuljemme pikkupolkuja ja -teitä tarkoittaa, ettei reitin ensimmäiselle puolikkaalle osu kuin yksi levähdyspaikka, josta hankkia lisäapetta tai juomista. Tankkaamme myöhemmin nestettä, luumupiirakkaa ja jätskiä järven toisessa ääripäässä Unterseen lähellä leirintäalueen kahvilassa.

Ollaan jo toisella puolen järveä. – Vasemmalla taatusti tulivuori. / *Already on the other side of the lake*. – *I´m pretty sure that´s a volcano on the left hand side.*

Tässä ollaan tekemässä seuraavaa u-käännöstä. /*Making another u-turn.*

Ennen sitä on viiletettävä vuorta alas. Suihkaisen jälleen vauhdilla ohi polun, jolle oli tarkoitus poiketa. Olisin niin mielelläni jatkanut hyvää laveasti mutkittelevaa tietä aina järvelle asti. Mutta ei, me olemme jälleen parin jalan levyisellä heinäpellon laidassa, metsässä ja lopulta pellolla.

Polku näyttää menevän suoraan pellon poikki, kello taas kertoo meidän menneen roimasti hatelikkoon. Kyltissä vannotetaan sakon uhalla pysymään polulla. “Koska joku kyltti muka on rajoittanut costaricalaista!” puhahtaa Aldo. Raahaamme pyöriä pellon poikki, kahden talon pihan viertä, joen yli ja löydämme takaisin kellon osoittamalle reitille.

Alas ajaminen tuntuu ihanalta, istun vain, jarruttelen kädellä, joka kramppaa, tuuli viilentää kuumentunutta kehoa ja uskon meidän pääsevän joskus perille, vaikka aikaa on jo kulunut kaksi kolmannesta koko matkan oletetusta kestosta.

Toisella puolen järveä olemme tasaisella tai ainakin edelliseen verrattuna. Todellisuudessa ajamme jatkuvasti ylöspäin, mutta kadulla. Ihastelen pyörän sutjakkaa kulkua. Liikennettä on paljon. Rakennustyömaat ja liikennevalot rytmittävät ohiajajia. Haluan pysähtyä rantakahvilaan, mutta siinä kohtaa on mahdotonta pysähtyä tai ylittää tietä. Kypäräkamera olisi kätevä, ajamme kalliolipan alla, läpi tunnelien, enkä keksi enää superlatiiveja järven värille tai sen loisteelle.

Italiamaista täällä. */Some Italian vibes here.*

On jälleen u-käännöksen hetki. Poikkeamme rantatieltä, eikä tule mitenkään yllätyksenä, että lähdemme taas ylöspäin. Kuinkas muuten. On ajettu lähes puolet matkasta ja jalat on kyllä poikki. Tie muuttuu kylien jälkeen metsätieksi ja on niin jyrkkää, että on pakko työntää. Kengät lipsuvat. Pysyn kuitenkin pystyssä, toisin kuin alkutaipaleella, jossa leviän pyörineni ketoon ja pikkusormeni vääntyy pyörän alle.

Aldo pitää kuvaustauon sillä aikaa, kun minä yritän tasottaa hengitystä. */Aldo made a fotosession, while I was trying to breath.*

Sigriswilin riippusilta. Hyvä hymyillä, kun tiedän, että suurin osa ylämäestä on selätetty. /*The suspension bridge in Sigriswil. Happy to be there and to know most of the uphill riding* is *now past.*

Kestää ikuisuuden, kunnes olemme vihdoin matkan toisella ja pitemmällä riippusillalla. Tätä pitkin ei saa ajaa, pyörän sentään voi viedä kävellen yli. Amerikkalaistyylinen Ranger (näin hänen nimikyltissään lukee) myy kopissaan lippuja. “Se on 8 frangia ja lippu on voimassa koko päivän.”

Siegriswilin 182 metrin korkeudessa roikkuva riippusilta on yksi maailman pisimmistä jalankulkijoille tarkoitetuista silloista. Reissun tässä vaiheessa 344 m tuntuu pitkältä, mutten jaksa sitä kovin ihmetellä. Haluan vain eteenpäin ja katson kelloa. Ilta on tulossa, lounas syömättä.

Loppumatka Thunin on pitkälti rantatietä, jolla on pyhäpäivän paluuruuhka. Ajamme jalkakäytävällä, kunnes vaihdamme aivan rantaan vievälle pyörätielle. Talot ovat hulppeita; mies pesee Ferraria ruusujen reunustaman valkoisen talon edustalla. Pihalla suihkulähde pirskottaa vettä ilmoihin. Thunissa on varakasta porukkaa.

Linnamainen rakennus niemessä kertoo, että olemme Thunissa. /*A castle-looking place in a peninsula welcomes us to Thun.*

Katetulla puusillalla. Pyöräreitti kulki tuolla toisella puolen. */On the old wooden bridge.*

Pientä ruuhkaa sillalla, mutta päästiin toiselle puolen. */Some traffic jam on the bridge, but we got through.*

Jokisurffausta Thunissa./*Riversurfing in Thun.*

Tarkoitus oli katsella vanhaakaupunkia, syödä rauhassa jossain kivassa paikassa ulkosalla. Päätetään jatkaa matkaa. Jos viimeiset parikymmentä kilometriä olisivat yhtä vaativia kuin edelliset takanapäin olevat, olisimme perillä pimeällä.

Puisen sillan yli ja eteenpäin. Kaupunki muuttuu teollisuusalueeksi. Tässä olisin mieluummin ajanut rannassa autojen vieressä. Muutama kilometri eteenpäin toiveeni kuullaan. Kello käskee kääntymään oikealle ja – ylöspäin. Luovutan hetkeksi ja työnnän jälleen pyörää.

Täältä näkyy Sigriswilin riippusilta. /*On the other side is the Sigriswil suspension bridge.*

Melkein perillä Spiezmoosissa. /*Almost there*, *back in Spiezmoos.*

Tuskin uskon, että näen edessäni paikan, jonne jätimme auton. /*Whaaat, I can see the place where we left our car!*

Kukkula on lopulta pienehkö. Maatilan jälkeen muistini pätkii, ehkä oli metsää, ehkä taloja, ehkä lisää maaseutua. Yhtäkkiä tajuan, että edessä on Spiezmoos ja lenkin lähtöpiste näkyvissä.

Otetaan kuva hetkestä, jolloin tiedämme, että olemme selviytyneet lenkistä. Nälkä on hervoton ja etsin rannasta illallispaikan. Urheilukello kertoo aivan uuden sorttisia lukemia, koskaan ennen en ole tarvinnut 37 tuntia palautumiseen. Tai ehkä olen, mutten ole siitä tiennyt.

Myöhemmin palaan sivustolle, jolta löysin reitin. Joku on kirjoittanut kommentteihin: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind. Schade.” Ei siis sovellu pyöräreitiksi ja haastava jopa maastopyörälle.

Mahtava retki – ei epäilystäkään.

Spiezmoos – Krattigen – Meielisalp – Därligen – Unterseen – St. Beatus-Höhlen – Merligen – Sigriswil-Aeschlen – Oberhofen – Hünibach – Thun – Gwatt – Einigen -Spiezmoos

53 km, 5 h, 932 m nousua, 1011 m laskua

Illallinen järvenrantaterassilla. On kyllä ansaittu. /*Dinner at the lakeside terrace. We so earned this.*

En resumen: La vuelta alrededor del lago Thun es probablemente la vuelta más dura y aventurosa que he hecho; había monte, subida, bajada, bosque, calle, caminitos con barro, escaleras, puentes colgantes…Pero lo logramos. (53 km, 5 h, 932 m subiendo, 1011 m bajando)

Kurzgesagt: Die Tour rund um Thunersee (Spiezmoos – Krattigen – Meielisalp – Därligen – Unterseen – St. Beatus-Höhlen – Merligen – Sigriswil-Aeschlen – Oberhofen – Hünibach – Thun – Gwatt – Einigen -Spiezmoos) war wahrscheinlich die schwerste Mountainbike Tour ich gemacht habe. Bin nämlich auch kein richtiger Mountainbiker, dachte ich. Aber anscheinend war es streng auch für jemand andere. In den Kommentaren von der Seite wo ich die Tour gefunden hatte, steht es neu: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind.” Super Abenteuer sowieso.

Appenzellin metsälammella

10. June 2020 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: Alppikukat, Appenzell, Forstseeli, Forstseeli Rundweg, patikointi, Sveitsi, Sveitsin alppikukat, Sveitsin vuoristo, vaellus 2 Comments

Plärään talvella tutkimusteni tuottamaa kasaa patikkapaikoista ja huokaan. Joko ne ovat vielä liian korkealla, kaukana tai uuden määritteen saaneita: koronakieltojen takana.

Hissit ja junat alkavat kulkea vasta ensi viikosta, joten jos haluaa ylös, sinne on tallattava omin voimin. Koska edellinen reissu meni aika äärirajoille ajallisesti ja sietokyvyllisesti, etsin nyt paikkaa lähempää ja pikemminkin mukavaa kuin haastavaa retkipaikkaa.

Tästä kulkevi tie. / *The path goes through a farm.*

Polku yli aidan. / *The path goes over the fence.*

Tämän vuoksi vuorilla on ihanaa. / *This is why it´s wonderful in the mountains.*

Alppien kullero. */ Alpine globeflower.*

Appenzell on ihana ja sen tietävät kaikki muutkin. En halunnut kulkea jonossa Seealpseelle tai sen ympäristöön, sillä niin valtavan kaunis kuin järvi onkin, sinne vie kansainvaellus, eikä vähiten Instagramin takia.

Joten lähdemme Forstseelle, josta kukaan ei ole kuullut. Auto jätettiin Eggersteiniin, josta myöskään kukaan ei ole kuullut. Ollaan syvällä maaseutua, kylässä on maatila toisen vieressä. Reittiohjeet ovat kuulemma hyvät, ei tarvitse gpx-tietoja tai virittää kelloa näyttämään reittiä, näin vannottiin.

Kyltit kertovat että olemme oikealla tiellä. */Signs tell we´re on the right path.*

St Gallenin kaupunki, Lichtenstein ja Itävallan vuoristoa yhdellä kertaa. /*The town of St Gallen, Lichtenstein and Austrian mountains.*

Heti ensimmäisessä risteämässä joudumme arpomaan. Ylös kääntyvän reitin lähtöpiste heittää yli puolella kilometrillä ja melkein lähdemme kiertämään ympärilenkkiä päinvastaiseen suuntaan. Niin myös naisporukka meidän edellä. He palaavat takaisin ja liittyvät meidän letkaan.

Polku nousee niittyjen poikki, näemme St Gallenin kaupungin laaksossa. Tyttären mielestä liian urbaania, että olisi kaunista. Minua huimaa, kun näen aina Bodenjärvelle asti, yli Lichtensteinin ja Itävallan vuoristoon, jossa varmaankin ukkostaa, niin mustaa on maisema.

Hetki meditoida, kuunnella tuulta ja kaskaiden laulua. /*A place to meditate, to listen the wind and cicadas.*

Lila alppikukka kuuluu orkideoihin, *Dactylorhiza Majalis* / The violet flower, *Dactylorhiza Majalis*, *belongs to the orchideas*.

Alppikukka tämäkin, Hugblätterige Kugelblume, *Globularia Corditolia.* / This is also a alpine flower, *Globularia Corditolia.*

Välissä karhunlaukkametsää. / *A forest full of ramsons.*

Niityillä kulkee lehmiä ja tiedän, että jossain susi on saanut äiti-lehmät hermoheikoiksi, mikä aiheuttaa kahnausta vaeltajien ja karjan välillä. En tietenkään muista missä. Toivon, ettei se ole täällä.

Lehmä lähtee perään. Se on kuitenkin ystävällismielinen ja vaikuttaa haluavan taputtelua. Tie vie lehmien välistä, navettapihan poikki, yli aidan. Ihmisille on tehty pieni koroke, jotta loikkaaminen onnistuisi kätevämmin.

Alppien ruiskukka. / *Alpine cornflower.*

Hyvin pieni pahka./ *A very small burl.*

Yhä ylös yrittää ja kohtaamme muutaman kanssakulkijan. Teemme poikkeaman reitille kiipeämällä ristin luo niemimäiselle kukkulalle. On rauhallista, sirkat sirittävät äänekkäästi ja tuuli puhaltaa. Alkaa viluttaa. Menemme metsän sisään.

Tässä kohtaa voisin olla kotipoluilla, niin samalta luonto näyttää. Olemme hieman tylsistyneitä. Ei jännitystä, ei ylenpalttista kauneutta. Vain mäkeä ylös. On hiki ja nälkä. Syödään sitten järvellä, tehdään tulet, paistetaan vaahtokarkkeja, lupailen.

Itävallan puolelle kertyy pilviä. / *Austrian mountains gather clouds.*

Kirkkaan vihreä tie metsään. / *Suddenly very green forest path.*

Järvellä vedän sanani takaisin. Järvi osoittautuu pikemminkin lammeksi ja se on kansoitettu. Nuorten aikuisten porukka on yöpynyt, heillä on kotilomaiset nukkumapaikat viritettynä puiden väliin ja telttakin. Kaikki nuotiopaikat on varattuna. En saa edes hyvää kuvaa lätäköstä, sillä porukkaa on kaikkialla.

Jatkamme matkaa. Jospa sitten, kun olemme ylempänä, löytäisimme kohdan vain meille.

Polku kapenee, jyrkkenee ja muuttuu vuoristopatikkapoluksi. Pysähdyn, energiat on lopussa. Syön pari hapanta ja makeaa karkkia. Muuta en viitsi alkaa kaivaa polulla.

Tätä alppikukkaa en ole nähnyt koskaan ennen, enkä löydä sille nimeä. / *This flower is new to me.*

Lehmät matkalla kohti jyrkännettä. */Cows goin*g towards the precipice.

Reitti on yksioikoinen: ensin noustaan ylös, huipulla tie kääntyy alas ja se on siinä. Ja kuten olisi pitänyt arvata, huipulla tuulee. On paljon viileämpi kuin edellisinä päivinä ja vaikka olen varautunut takin ja fleecin kera, palelee. Joudun laittamaa hupun päähän. Istahdamme alas viettävälle niitylle kahville.

Ohikulkijat huutelevat matkan päässä lehmille. Ihmettelemme, että miksi. Selviää, että kantturat ovat tiellä.

Leivät on syöty ja tavarat pakattu, olemme lähtemäisillämme eteenpäin. Lehmät käyvät jonoon ja lähtevät laukkaamaan meitä kohti. Minne ne ovat matkalla? Onko tämä hyökkäys?

Seuraava alppitila. / *Next alpine farm.*

Aika avata meloni. Huono meloni. /*Time to open the melon. A bad melon.*

Appenzellin vuoria / The mountains of Appenzell

Lehmät menevät vierestä täyttä vauhtia kohti alaspäin tiukasti viettävää rinnettä. Joku niitä vetää sinne. Aita on edessä, joten kovin pitkälle ne eivät pääse. Ehkä siellä on erityisen herkullista ruohoa ja se pätkähti lehmille mieleen juuri sillä hetkellä.

Tämä puoli vuoresta on niittyä, pieniä tiloja, vuohia ja lehmiä. Katselemme Alpsteinin vuoristoon, kohti Säntisiä ja jylhiä huippuja. Ne keräävät mustia pilviä, joiden ei kyllä pitäisi sataa tänään.

Maalaistie vie alaspäin ja sutjakkaasti kohti pitkäkarvaisia vuohia. Vieressä on maalaistalo, jonka pihalla on meneillään kahvihetki. Vähän pitemmällä istahdamme tuulettomaan kohtaan lämpimälle niitylle kukkien keskelle. Leikkaamme meloonin kahtia. Se tuoksui hyvälle ja lupasi nesteytystä sekä energiaa. Karmea pettymys. Hedelmä on yhtä aikaa raaka ja fermentoitunut. Laitamme sen palasina laatikkoon ja pureskelemme kuivia keksejä.

Eggenstandenissa olemme hieman pöllämystyneitä. Ei yhtään kriisitilannetta, ei vaaraa eikä eksymistä. Että tämmöinen retki vaihteeksi.

Ystävällismielinen vuohi. /*A friendly goat.*

Minusta: Pätkä tylsähköä, resuista metsää, lammella liikaa ihmisiä, todella kaunista maaseutua, älyttömästi lehmiä ja vuohia,

Hiljasta: Hikinen mutta hyvä.

Aldosta: Vaihtelevaa maisemaa, niittyjä, vuoria, järviä. Mennessä näimme alavaa laaksoa, palatessa vastassa uhkaavat vuoret, tummat pilvet.

Appenzellin arkkitehtuuria. /*Appenzell architecture.*

Eggerstanden – Bildstein – Forstseeli – Alp Heieren – Eggli – Eggerstanden

8,5 km, 2h 30, 450 m up, 450 m down

En resumen: Para variar un paseito en Appenzell, sin peligro y sin perdernos. En el laguito Forstsee, a donde el camino nos llevó, había en total demasiada gente para querer quedarse. Era un poco decepcionante pero no totalmente inesperado.

Kurzgesagt: Zum Abwechslung eine Wanderung ohne Gefahr und verlaufen. Am Forstseeli in Appenzell gab es zu viele Leute um da bleiben zu möchten, was enttäuschend, aber nicht ganz überraschend.

Surettaako Surettatalissa?

27. May 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, Urheilu Tags: Alppilaakso, Graubünden, patikointi, patikointi Alpeilla, patikointi keväällä, Sufers, Surettatal, Sveitsi 8 Comments

Vastaan heti kysymykseeni: ei. Surettatalissa hymyilytti ja kovasti. Ja huokailutti koko paikan ihanuus. Kuin satukirjasta konsanaan.

Mutta ennen kuin päästiin vuoristolaaksoon asti, oli taitettava taivalta, pidettävä taukoa ja halailtava aluskasvillisuutta, sillä reuna veti puoleensa. Siksi maa-ainesta kertyi matkalta peukalon kynsien alle aika lailla. En luottanut pelkkään puskaan, vaan junttasin peukalot rinteen pintakerrokseen niin syvälle kuin pystyin. Turvatapiksi.

Hinterrhein, ensimmäinen joki ylitetty.
**First river on the way, Hin*terrhein.***

Oltiin siis retkellä, Sufersin kylästä ylöspäin, jolla en tarkoita pohjoista, vaan rinnettä ylös. Vihertävän patojärven ympäristö, missä kylä sijaitsee, itä-Sveitsissä, St. Bernardinon solaa kohti matkattaessa aivan Italian rajan tuntumassa, oli jotensakin hämmentävää. Luonto oli isoa, sivilisaatio periaatteessa pientä, toisaalta valtavaa. Kylän vaatimattomuus jäi teiden ja rakennustöiden varjoon, pato oli järjetön mahtavuudessaan. Ja toiseen suuntaan katsottaessa tästä kaikesta ei tarvinnut tietää mitään. Me poistuimme metsätietä ylös ja näimme vain mustikkamättäitä, kirkkaanvihreinä ja kukkivina.

Reitti ei selvästikään ollut mikään turistikohde. Kylässä oli paikkaa parin vieraan kulkuneuvolle ja polulla tyhjää. Järven reunustalla kalastettiin ja hlapsiperheet paistoivat makkaraa. Ylempänä tapasimme alussa kaksi seuruetta, teiden haarauduttua ja vieläkin ylempänä enää yhden ja Surettatalissa vain lehmille ja lampaille paikkoja valmistelevia tyyppejä. Olimme niin ajoissa, ettei edes karjan kesäloma alpilla ollut alkanut.

*Alkupätkälle osui tämmöinen mökki. Istahdettiin muina patikoitsijoina murkinalle.*
**Found this cottage on the way und had lunch sitting on a real table.**

Olimme myös viikkoa ennen varsinaisen patikkakauden alkua. Talvi oli hento, siksi uskaltauduimme. Etsin tarkoituksella paikan jossa olisi vähän porukkaa, tiedätte miksi. Perhe halusi metsään, sitäkin löytyi. Vuoristovaellusmerkkejä oli maalailtu uudelleen, se kertoi valmistautumisesta kauteen. Juuri siellä missä sitä olisi kaivattu, suuntamerkki oli yhä hetteikön peittämä ja haalistunut.

Alkumatka oli vähitellen kohoavaa metsätietä, joka muuttui kapeammaksi metsäpoluksi ja lopulta kinttupoluksi, josta koitti epämääräinen alppikauriin mentävä reitti. Menimme karhunkävelyä, nojauduimme reunan vastaiseen heinikkoon, tarrasimme sen minkä kykenimme varvukkoon. Edellisenä päivänä oli satanut ja parhaimmillaan puolentoista kengän levyinen polku ei sallinut huonoa askelta.

Saatoin jopa sanoa, että lähdetäänkö takaisin. Pyörsin välittömästi sanani, sillä alaspäin olisi ollut vielä vaikeampi mennä. Puhisten ja keskittyen pääsimme ensimmäiselle lumivyöryesteelle, metalliselle ja vakaalle kehikolle. Istahdettiin hetkeksi lepuuttamaan väsyneitä lihaksia ja pohdittiin jatkoa. Siinä kohtaa näytti siltä, että olisi mentävä telineen alta, mutta heinäinen höttö oli onneton astua. Roikuimme metallissa ja kiitin salitreeniä, tässä kestäisin, vaikka jalat lähtisivät alta.

*Tie Hevosen päälle.*
**The way to Ross Chopf.**

*Tänne oltiin kavuttu alhaalla näkyvästä Sufersista.*
***Got already pretty high from the village below.***

*Ei ole tämäkään huono näkymä.*
***Not that bad this view either.***

Telineen toisessa päässä polkua ei enää ollut. Roikkuen ja varovaisesti palasimme telineen yläpuolelle. Tutkin Suunnon näyttämää reittiä ja katselin taaksepäin, löysin viitan kätköistä, toisen ylempää. Olimme harhautuneet alas, kun piti lähteä ylös.

Patikkareitin ohjeissa kehuttiin matkan monipuolisuutta. Kyllä, sitä se oli. Järveä, lukemattomia puroja, jokia, haastetta, leveää polkua, kipuamista, laaksoa, alppia, lunta. Kaikki muu ohjeissa olikin pielessä. Kartalla reitti kehotettiin kulkemaan vastapäivään, ohjeistuksessa myötäpäivään. Alku oli suunnasta riippumatta outo, mainittua siltaa ei ole olemassakaan.

*Kivisempi osuus. Polkua tämäkin.*
*The path is a bit stony.*

*Pientä ihmettelyä ilmassa. Että mihin ja miten.*
***A moment of slight wondering – where to and how??***

*Merkki piilossa. Onneksi löytyi.*
**Found this mark finally.**

Lounaspaussi tuli pidettyä hyvissä ajoin, olimme voimissamme haasteellisella pätkällä. Kahville oli pysähdyttävä vähän ennen alppilaaksoon saapumista. Vaikeampi pätkä vaati veronsa. Onneksi oli naapurin tekemiä pipareita ja termoksessa sumppia.

Matkalla on myös näköalapaikka, jonne kannattaa kavuta. Ross Chopf, hevosen pää, on kallio kuusien keskellä, jolta avautuu näkymä patojärvelle ja Sufersia reunustaville vuorille. Tähän asti reitti Sufersin eteläpuolelta lähtien on helppokulkuinen ja syykin selvisi viittakyltistä. Zürichin kaupunki on sponsoroinut patikkapolkujen kunnostusta. Tuli mieleen, että voisivat ehkä pistää muutamat frangit lapiotyöhön tästä eteenkin päin, jotta kaupunkilaiset eivät lipsahtaisi polulta. Syy, miksi Zürich on laittanut varojaan tänne kaukaiselle vuorelle, kimmeltelee alapuolella. Ilmeisesti kaupungin energialaitos saa täältä vesivoimaa.

*Tässä jo hymyilyttää.* Tai ainakin vielä.
***Here smiling again.*** ***Or is it still?***

*Toinen sellainen hetki, etten ole ihan varma mikä on polkua ja mikä ei.*
***Another moment of uncertainty. What is path and what is not?***

*Täs vain kokeilen, et pysyykö paikallaan. Pysyyhän se.*
***Testing, if the stone is still or in move.***

*Viehkeä lammikko, jonka ympäristöstä löytyi lumiraja.*
***Found some snow and a pond or is it a lake?***

*Reunakoristeita.*
***Decorations on the shore.***

Suunnon kanssa oli tällä kertaa vähän taas säätämistä. Kellon heikkous on sen akku. Patikka olisi ohjeiden mukaan pitänyt selättää reilussa neljässä tunnissa, mutta kuvaus-, ruoka- ja muine pausseineen meillä meni seitsemän tuntia, varsinaiseen liikkeelläoloon ehkä kuusi. Yleensä on pysytty viittojen ja muiden ohjeiden antamissa ajoissa, joskus oltu nopeampia. Ehkä tämäkin reitti on joskus ollut sellaisessa kunnossa, että sen pystyy reippaasti kävelemään.

*Taidetta luonnossa. Esteettinen asetelma.*
***Art in nature. Very esthetic.***

*Tässä piti taas arpoa, että mistäs sitä menis.*
**Again a moment on uncertainty. The way is where?**

*Jossain matkan varrella, kaunis hetki.*
***Somewhere on the way, a beautiful moment.***

*Pimeässä metsässä luulin näitä raaoiksi mansikoiksi. Taitavat olla käpyjä?*
***In the dark forest I thought these were tiny strawberries. But maybe small cones?***

Suunnon akku siis tyhjeni puolessa välissä. Vara-akku oli onneksi matkassa, sillä epämääräisyystekijöitä oli tällä reissulla niin paljon, että kaipasin Suunnon reititystä. Ilman sitä tuskin olisimme päätyneet Surettataliin, vaan olisimme pyyhkäisseet kylttejä seuraamalla jo aiemmin kohti Sufersia.

Kivikkoisen taipaleen jälkeen tuli ensimmäinen satukirjahetki. Roikkuvien kuusenoksien alla väikkyi pieni järvi tai lampi, tiedä häntä. Pintaa peitti siitepöly, rantaa reunusti roina, varmaankin sulavan lumen mukana valunutta metsää. Lunta oli läikkinä sivuilla ja valo oli ihmeellinen. Jos jossain, täällä asuisi maahisia.

*Kahvitauko. Ihan ollaan voittajia.*
***Coffeebrake. Definitely survivers.***

*Surettatal. Kamera oli valo-olosuihteissa ongelmissa.* *Mutta aivan ihana laakso.*
***Surettatal. A bit difficult for camera, too much contrast.*** ***But a beautiful, beautiful place.***

Tästä eteenpäin taival oli jälleen mukavaa, kivistä mutta kuitenkin tavallista metsäpolkua. Nousimme pimeähköön metsään, ohitimme avoimen portin. Edessä oli aurinkoinen niitty, keltaisia kukkia auringossa, taustalla huumaavan valkoisena hohtava vuori. Kuusiverhon jälkeen näimme laakson koko komeudessaan. Rinteillä elää vuorikauriita, niittyjä laiduntaa kesällä karja. Purossa ui nuijapäitä ja käki kukkui äänen kaikuen seinämästä toiseen. Tiesin laaksosta, mutten osannut odottaa mitään tällaista. Surettabach virtasi voimakkaana ja ylitimme sillan. Tämä oli kääntöpiste.

*Melkein padolla.*
***Almost by the dam.***

Kello oli jo paljon, mutta onneksi valoisaa riittää iltayhdeksään. Vuorilla tulee aikaisemmin kylmä, kun aurinko katoaa rinteen taa. Alaspäin kuljimme hämäävästi Schwarzwaldin läpi. Luulin, että se sijaitsee vai eteläisessä Saksassa. Mutta ei, tämäkin oli mustaa metsää ja ansaitusti.

Palasimme järven padon yli ja hetken luulin että joutuisimme kiertämään järven pidemmän kautta. Suunto vei meidät kuitenkin rakennustyömaalle, pätkän tietä, mutta niin näyttivät patikkakyltitkin.

Kirkon kello näytti seitsemää ja Sufersin kylä alkoi juuri jäädä varjoon. Olimme perillä.

Sufers-Ross Chopf-Surettatal-Schwarzwaldchopf-Sufers, 12,5 km, 6 h

*Kylä vuoren katveessa.* *Jälleen Sufersissa.*
***Village by the mountains.*** ***Back in Sufers.***

*Kirkon kello näyttää seitsemää.*
***It´s time to go home.***

En resumen: un paseo más, a Surettatal, cerca de la frontera de Italia. Este tenía de todo: calle de bosque, caminito, senderito, peligro a la par del gindo, nos perdimos, encontrámos un laguito, un montón de plantas de arándano, y como el clímax del día, un valle alpino con un rio y montaña de nieve. Y lo mejor: no nos topámos con casi nadie.

Kurzgesagt: Eine Wanderung nach Surettatal hatte ein bisschen mehr Überraschungen als gewünscht, z.B. ein Teil des Pfades, wo es fast keinen Platz für beide Füssen gab und der Hang, der zu nah und zu steil war. Aber es gab auch Bilderbuch Momente. Nach dem dunklen Wald war Surettatal etwas wunderschönes. Schneeberg im Hintergrund, grüne Wiese mit Blumen, kristalklares Wasser im Bach. Es hat sich gelohnt, dieses Schwitzen und leiden am Hang.

Huonoja retkiä ei olekaan

20. May 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Retkeily, Sveitsi Tags: Glarus, Patikointi koronan aikana, patikointi Sveitsissä, Retkeily 2 Comments

Ollakseni rehellinen, tuona päivänä olin suht pitkään toista mieltä. Ihan vastakkaista. Nimittäin, että huonoja retkiä vasta onkin ja juuri nyt eletään yhtä niistä. Ärtymyksen rajalla, mutta vielä toiveikkaana katselin kulmat lievässä kurtussa kukkuloita, joille ei päässyt, joki jonka ympäristö ei viehättänyt ja polkuviittoja, jotka veivät liian kauas.

Tilanne oli siis tämä. Olin valinnut huolella kohteen, tehnyt eväät, vedellyt aurinkorasvaa, sillä helle oli melkoinen, ja pakannut porukat kasaan. Glarus on kantoni noin tunnin päässä, upeita rinteitä, eikä luksuspaikkoja tai instakohteita eli tilaa, tavallista väkeä tavallisin määrin.

Pienen pieni järvi, nuotion polttoa, kahvit, vähän tepastelua ympäristössä. Siinä kaikki, mitä halusin. Ei sinne kukaan tulisi, me mahtuisimme hyvin, ilman kasvosuojia, ilman stressiä kanssaihmisen hengitysmolekyyleistä.

*Vuoria, vettä, aurinkoa. Tältä osin kaikki ok.*
**Mountains, water, sun. Sounds pretty ok.**

Siinä missä tie lähtee pienestä kaupungista siksakkaamaan vähän ylemmäs seisoi oranssiliivinen mies. “Mihin matka? Mitä varten?” No patikoimaan. “Juu ei. Kun on korona ja kaikki, tiedättehän… Ainoastaan, jos olette menossa hotellille tai on muuta tähdellistä asiaa.”

U-käännös ja mietintää. Ei haittaa, sanottiin, ajellaan eteenpäin ja etsitään eväspaikka. Koko laakso vain tuntui olevan kaupunkialueen ulkopuolella yhtä rämppälää, teollisuutta ja asuintaloja. Schwandenin luona luovutettiin. Pysähdyttiin parkkipaikalle, reput selkään ja joen varrelle tallaamaan.

Tästä kohtaa lähdettiin viime vuonna ylös, kohti Leglerhütteä, mahtava retki, sinne haluan uudestaan.

*Vesi virtaa. Lupaavaa, vai?*
**Water flowing. Promising, isn´t it?**

*Sulkuportti? Kaipaisi pientä ehostusta.*
**This place might need some fixing. Soon.**

Vaelluskengät kopisivat järjettömän kokoisen tuntuisina asvaltilla. Mutta onhan maisema kaunis, kun kääntää katseen ylös, totesin. Vuoret, vehreät. Huumaava aurinko. Ja joki, se on smaragdin värinen, janottavan pirskahteleva. Näin tässä kohtaa myös rappioromantiikkaa.

Tunnin verran jaksettiin tallata, polku vei kauemmas joesta, väliin tuli rakennushalleja. Hiki. Jano. Nälkä. Ei penkkiä, ei niittyä.

Onhan se hitto, puuskahdin ja käänyttiin takaisin.

Autossa oli ainakin sata lämmintä. Onneksi Hilja oli tehnyt popcornia, se on yllättävän lohduttavaa mönkään menneiden suunnitelmien kohdatessa. Ja olisi toiminut hätävarana nuotion sytytysongelmissa. Tiesitkö sen? Hyvin rätisee tuli, vaikkei sytykettä luonnosta löytyisi, kunhan repussa on poppareita. Kosteiden säiden kikka.

*Ikivanha paloasema vuoristotaustalla.*
**Old firestations sits nicely to the mountainscenery.**

Ajettiin tietä yhä eteenpäin ja olisin lähtenyt ylittämään solatietä, sieltä olisi varmasti löytynyt sekä polku että eväspaikka. Mutta aika ei olisi riittänyt siihen. Oli tapaaminen illansuussa.

Kotona mentiin suoraan pihalle. Järvimaisema, aurinkoa, höyryävät kahvit termarista, leivät valmiina. Miksi edes lähdettiin täältä minnekään? Tässähän on täydellistä.

En resumen: El cantón Glarus no nos dejó ir al monte. Caminámos un rato por el rio en un día espectacular, pero entre edificios industriales. La pausa de café no lo tuvimos hasta que en casa, por falta de un lugar bonito, por falta de un potrero. Para qué salir si todo está perfecto en nuestro jardín, al frente del lago?

Kurzgesagt: Kanton Glarus wollte nicht, dass wir zur Obersee wandern. Deswegen sind wir am Fluss gelaufen, zwischen Industriegebiet und die Bergen oben mit Sehnsucht geschaut. Zurück zu Hause, im Garten, mit Seesicht haben wir Kaffee aus Thermoflasche serviert und die Sandwiches gegessen. Hat gut geschmeckt. Hätten wir auch ohne die Reise nach Glarus machen können.

Zürichin huipulle

13. May 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: patikointi, Schnebelhorn, Sveitsin vuoret, vaellus, vuoret, Zürichin korkein huippu 3 Comments

Ikinä en ole kiivennyt minkään paikan korkeimmalle huipulle. Luulisin. Tai ehkä Kotkassa Haukkavuorelle, 72 metriä merenpinnan yläpuolella.

Zürichin korkeimmalle huipulle Schnebelhornillekaan ei ole tullut kavuttua, sillä onhan meillä kunnon Alppejakin tarjolla. Se on silti ollut patikkalistoillani jo pitkään, kevätkohteena, silloin kun korkeammalla on lunta, mutta vaelluskengät alkavat levottomina kaivata poluille.

*Mihin? Seuraa matoa.*
**Were to? Follow the worm.**

*Muita tielläliikkujia*.
**Fellow creatures.**

Korona ja lockdown tekivät tehtävänsä ja yhtäkkiä kaikki kotipihan ulkopuolinen vaikutti mahdollisuudelta seikkailuun. Patikointi on Sveitsissä ollut sallittua koko pandemian ajan, kunhan ei lähde kauas kotoa, läähätä kanssakulkijan niskaan ja välttää riskipaikkoja, ettei vie sairaaloiden kapasiteettia.

Siispä Schnebelhornille. Sortsit jalkaan, reppu selkään. Polku lähti Stegin asemalta itä-Sveitsissä. Muutama sata metriä katua ja käännyimme polulle, jyrkästi metsään, läpi niittyjen.

*Tämmöistä maalaismaisemaa.*
**Countryside, pretty idyllic.**

*Kukkuloita. Luontoa.*
**Hills. Nature.**

Painostavan kuuma sai hien pintaan välittömästi. Olin ottanut mukaan takinkin, saattaahan tulla viileä ja olin ihan väärässä. Johdin Aldoakin harhaan ja hän, tropiikin mies ja talvellakin kuumissaan, noitui jo autossa pitkiä housujaan. Sortsit oli onneksi mukana ja ne hän vaihtoi ne heti alkunousun jälkeen, yleisönä kaksi nuorehkoa lehmää, jotka äännähtelivät kannustavasti.

Olin laittanut reitin Suunnon urheilukelloon ja onneksi, sillä sanallinen ohjeistus ja viitat eivät olleet yksiselitteisiä. Vuorella risteilee muutenkin useita polkuja ja tämä oli vain yksi suositus. Yritin laittaa kello paussille siksi aikaa, kun Aldo vaihtoi varustustaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kotona huomasin, että kello ei ollut tallentanut matkaa tämän pysähdyksen jälkeen. Hiukan harmitti, sillä olisin halunnut reitin kartalle. Ehkä seuraavalla kerralla muistan laittaa päälle automaattisen paussitoiminnon.

*Tämä olisi voinut olla Costa Ricasta. Väli-Amerikan Sveitsistä.*
**Somehow this could be from Costa Rica**, **known as Switzerland of Central America.**

*Jalka nousee kepe*ä*sti.*
**Going up, up, up…**

Kellosta viis, ilma oli upea, mäkeä riitti, väkeä taas ei. Rinteiltä näkyy aina Bodenjärvelle ja Alpeille, myös Itävallan lähimmille huipuille asti. Ilmassa oli tänään jotain huttua; vuoret kumottivat silti horisontissa.

Mitä ylemmäs nousimme, sitä enemmän oli edessä porukkaa ja myös takana. Välit pysyivät hyvinä, jossain vaiheessa vastaan tuli jokunen patikoitsija. Meidät ohitti myös pari maastopyöräilijää, aikamoisia tyyppejä. Reitti ei ole vaikea, mutta keuhkot ja lihakset saavat kyytiä jalankin, puhumattakaan että pyörällä. Yli puolivälin jälkeen maasto alkoi olla niin kivistä ja jyrkkää, että edessä oleva pyöräilijä antoi periksi, nosti pyörän selkään ja nousi loppumatkan menopeliään kantaen.

Zürichistä, myös Zürichin kantonista, tulee mieleen kaupunkiseutu, tiheys, mutta myös pellot ja risteilevät tiet. Tämä polveileva maasto oli rehevää ja maaseutumaista. Vuorella olimme uudelleen alkukeväässä; kotona jo ohi mennyt hedelmäpuiden kukinta oli täällä vielä vauhdissa. Toisaalta oli myös kuin Suomen kesä, maastossa kukki kieloja ja käki kukkui lähes koko matkan.

*Poistuttiin reitiltä ja kiivettiin tällekin ristille.*
**Left the main path to hike up to this hill too.**

*Menee se pyörä selässäkin.*
**Some ride a bike, some carrie.**

Kukkulan huipulla, 1292 metrissä, tuuli ja parveili väkeä. Kylttien vieressä oli risti ja siinä pieni kaappi, jonka huomasin vasta kuvasta. Kaapista löytyy kirja, jonne huipun saavuttanut voi laittaa puumerkkinsä.

Väkeä lojui pitkin poikin niittymäisessä rinteessä lepäilemässä. Toisella puolen vuorta on kaksi ravintolaa, koronan vuoksi vielä kiinni, joten eväät oli tuotava itse. Nuotiopaikoilla räiskyi tulet ja puhe sorisi.

*Kaukana siintää Bodenjärvi. Luulisin.*
**From here you can see Lake of Constance. I think.**

*Huipulla! 1292 m Schnebelhorn.*
**On the top of Schnebelhorn, 1292 m.**

Kuten kuvasta näkyy, olin tietenkin mätsännyt kynsilakan värin kuppiin. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin myös juomapullon korkkiin sekä repun sisällä olevaan lenksuun.

Vinolla kedolla oli hyvä makailla, liiankin hyvä. Alpit siinsivät, ihmiset vertailivat jalkojensa vapina-astetta, nuotion käry yskitti ja jalalleni laskeutui kärpänen.

*Snäkkiä esille ja heti.*
**Looking for a snack.**

*Nypy oikealla on vuoren huippu.*
**On the right hand side the peak.**

*Mätsäävät värit.*
**Nailpolish and cup – almost the same color, naturally.**

*Levällään kuin Jokisen eväät.*
**Never gonna get up.**

*Siel ne pilkottaa. Alpit.*
**There they are, the Alps.**

*Polku lähtee alas vasemmalla grillaavien ja oikealla istuvien välistä*.
**The path goes down between the guys barbecueing on the left and the other groups sitting on the right hand side.**

Alastulo oli jyrkän, kivisen ja huteranilkkaiselle koordinaatiivisesti haastavan alkupätkän jälkeen helppoa astella. Jossain vaiheessa loppui vesi, siis jälleen näitä vuoden ensimmäisten patikoiden ongelmia. Sitä pitää olla liikaa, vaikka Sveitsissä on pitkin poikin juomapisteitä. Loppuvaiheessa löysimme aivan uuden lähteen, kutsuvasti virtaavine vesineen, mutta varustettuna “Ei juomavettä”-kyltillä.

Tällä puolen Schnebelhornia oli maataloja, kanoja, vuohia, lampaita ja jotain todella outoja otuksia. Olisi pitänyt olla kiikarit, jotta olisi nähty tarkemmin, mutta nämä näyttivät pieniltä sarvipäisiltä laihoilta lehmän ja vuohen välimuodoilta, joilla oli hevosen häntä. Siis mitä häh?

Juomatilanne ratkesi, kun olimme jo takaisin Stegissä. Maauimala oli saanut avata kioskinsa ja porttinsa, vaikkei uimaan päässytkään. Ostettiin vettä ja myyjä esitteli innokkaasti “tosi hyviä mantelisarvia” ja muita myytäviä. Ruohikolle olisi voinut jäädä istuskelemaan, toisin Zürichin kaupungin alueella, mutta “saatte tietysti jatkaa matkaakin”, totesi kioskin mies. Ystävällisiä nämä stegiläiset.

Steg-Schnebelhorn-Tierhag-Sennhütte-Steg

17 km, 5 h 30, n.700 m ylös, n. 700 m alas

*Muhkea kana tervehtii meitä.*
**A big boy. Or actually a girl.**

*Herttaisia, nuoria yksilöitä.*
**So cute, young ones.**

Vuori päivässä piristää. — *Niin kirkas kullero, ettei kamera pysty ta*rkentamaan.
**So bright color, that the camera can´t focus.**

En resumen: En Suiza, pandemia o no, ir de excurciones en la naturaleza está permitido, mientras uno no se va lejos de casa o a lugares de riesgo. Por eso subimos al punto más alto del cantón Zurich, Schnebelhorn, 1292 m.

Kurzgesagt: Zum Glück darf man jetzt wenigstens wandern. Der perfekte Moment den höchsten Berg kanton Zürichs, Schnebelhorn, zu erobern.

Oi niitä aikoja: vapaa liikkuminen

15. April 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, Retkeily, Sveitsi Tags: koronarajoitukset ja liikkuminen, pyöräily, pyöräily Sveitsissä, pyöräily Zürichissä 2 Comments

Tuskin muistan aikoja, jolloin vain lähdin ovesta. Tuosta noin, asemalle, istahdin junaan, ehkä jonkun viereen tai peräti kahden ihmisen väliin.

Kotiportilta on miljoona mahdollisuutta, joista tuskin ennenkään käytin kaikkia. Tässä uudessa todellisuudessa vaihtoehtoja on kolme: ruokakauppa, metsälenkki juosten tai kävellen ja pyöräily.

*Vasemmalla viiniköynnöksiä, oikealla hedelmäpuita ja järvi. Ei paha.*
*On the left hand side grapevines, on the right hand side fruittrees and a lake. Not bad.*

*Tyytyväinen pyöräilijä.*
*A happy* cyclist.

*Välimatkaa ajatellen. Joka suuntaan.*
*Thinking of the distance to all directions.*

Elämä on hyvin simppeliä, kaikki juokseminen ja häsääminen eri paikkohin on lytätty korona-leimalla. Tietenkin moni asia on monimutkaistunut tai ainakin on löydettävä uudet keinot, kuinka hoitaa entisiä tavallisuuksia. Perusjutut, ne ovat nyt niitä ainoita ja tärkeitä. Ruoka, hyvinvointi, työt ja niiden metsästys.

*Ei tästä oikein muuta voi sanoa, kuin kaunista!*
*Well, what can I say? Beautiful!*

Ilmojen haltijat ovat olleet suopeita ja aurinko vetänyt ulos alkukesään. Luulin lähiseudun metsien olevan kolutut, mutta ei, uusia polkuja löytyy jatkuvasti. Mäet takaavat kotiovelta lähtien temppuradan, joka saa pulssin kohoamaan ja lihakset töihin. Metsä- ja maalaisteitä pystyy pyöräilemään kaupunkialueille eksymättä monen kymmenen kilometrin verran, korkeusmetrejä syntyy kevyesti 500.

Kuvittelin myös tuntevani lähikylät, silti pyöräretkellä törmään uusiin nimiin, ennennäkemättömiin maaseutualueisiin. Ihmisten välttely pistää valitsemaan teitä, joille ei muulloin lähtisi. Yleensä ne on ne jyrkimmät tai kaukaisimmat. Sekään ei haittaa.

Tätä idyllisyyttä oli pakko jäädä hetkeksi sulattelemaan.
*As idyllic as the countryside near Zürich gets.*

*Täydellistä, nokivariskin oksan nokassa.*
*Perfect, even the crow in the tree.*

*Näitä teitä kelpaa ajella.*
*Very happy to drive these roads.*

Meille luvataan piakkoin osittaista paluuta entiseen. En hirveästi kaipaa mitään, paitsi kuntosalia ja vuoria. Maastopyörä alkaa olla väsynyt, jarrut vinkuvat kuin paniikissa oleva hanhi säikäyttäen kanssaliikkujat. Niiden hajoaminen ei silti olisi sekään ongelma. Kylän suljettujen yritysten keskellä kukoistaa kevätsesongista ja pyöräilyn äkillisestä lisääntymisestä nauttiva pyöräkorjaamo.

Kuulostellen ja katsellen jatkamme tätä, mitä se sitten lieneekään. Virukselta pakenemista. Piilottelua paniikilta. Kevytelämää uhan alla.

*Kohti auringonlaskua.*
*Towards the sunset.*

En resumen: Eso de salir de casa y ir a quien sabe a donde, se ha convertido en tres opciones: compras, vuelta en bosque corriendo o vuelta en bici. Parece, que así también puedo vivir.

Kurzgesagt: Ausgehen ist zu drei Möglichkeiten geschrumpft: einkaufen, joggen im Wald oder velofahren. Anscheinend so kann ich auch leben.

Hiukkasen hukassa

4. March 2020 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Obergmeind, patikointi Alpeilla, patikointi vuoristossa, Sveitsi, talvipatikointi, talvivaellus, Tschappina Leave a comment

“Yleensä nää sun retket ei ole ihan näin epämääräisiä, mutta hyvä lenkki”, totesi Costa Rican lanko. Hirveä tarve pusertaa aikatauluun, siis langon viimeiseen päivään Sveitsissä, yksi talviretki, johti siihen, että päädyttiin Tschappinaan. Piti olla kirkkaan kaunis päivä, mutta kun avasin verhot, satoi vettä.

Pulssi nousi sataan ja etsin vauhdilla uutta kohdetta, en ollut vaativa, mutta jos edes olisi kuiva sää. Korkeutta piti myös olla tarpeeksi, sillä lumiolosuhteet ovat olleet heikohkot ja lämpötilat korkeita. En halunnut liukastelemaan, vaan oikeaan talvifiilikseen.

Tschappinan pidempi talvipatikkareitti oli siis poissuljettu. Mitään muutakaan varteenotettavaa en löytänyt, joten lähdettiin uhmakkaasti kohti lupauksiltaan puolipilvistä, mutta käytännössä sateista keliä päin.

Purin huulta koko matkan, sillä sade vain yltyi. Ehkä mentäisiin vain ylös, kahville ja alas.

*Lumisotaa vesitihkussa. /Snow fight in the rain.*

Viamalan lähistöllä pyyhkäistiin moottoritieltä mutkaista tietä ylös, ohitimme puun, jossa oli kaksi kissaa, tallin pihalla hevosia valmistettiin matkaan, ilmassa tuoksui lehmä ja haukka istui keskellä peltoa. Paikat olivat vähän nuhjuisia ja tie kapeni.

*Maasto ja taivas samaa sävyä. /The sky and the terrain are simply the same color.*

Opastusten mukaan Obertschappinasta piti löytyä parkkipaikka. Kyllä, mutta siitä oli vielä monta kilometriä kiermuratietä ylöspäin polun alkuun. Hiihtohissi, jonka kuvittelin olevan istuttava, olikin t-hissi, joten se siitä. Postibussi olisi ajanut joskus tuntien päästä, joten siitäkään ei ollut apua. Autoon ja yhä ylös kohti Obergmeindea.

Ei mikään turistipaikka, tämä Tschappinan hiihtoalue, ajattelin, kun tiellä oli varjokohdissa paksu jääkerros. Muualla se olisi jyrätty pois. Ripoteltu hiekka auttoi hieman hermojen hallinnassa, sillä eihän meillä tietenkään ollut ketjuja mukana.

*Penkki lapiolla. / A bench with a shovel.*

Obergmeindesta löytyi myös paikka jonne parkkeerata. Pari ravintolaa ja hiihtohissin toinen osuus. Pienessä kioskissa oli nainen, joka järkyttyi kuullessaan vieraan aksentin ja menetti kyvyn puhua. Tiedustelin vain, että onko talvipolku auki. Hän juoksi mökistä ulos, etsi vihkosen ja tuuppasi sen käteeni. Kyselemääni Glasserrundea hän ei tunnistanut selvästikään. Sen piti olla paikan ainut ympärilenkki.

Luotin omaan vainuuni ja luotsasin joukkoni kohti mäkeä loskassa läpsytellen. Posket vaihtoivat väriä välittömästi, alku oli sen verran jyrkkä. Onneksi taivaalta tuli virkistettä suihkupullon tapaan. Pilvien väri vain huolestutti. Jos alkaisi sataa kaatamalla, palaisimme takaisin. Jos löytäisimme. Sillä luvattuja pinkkejä suuntaviittoja tai edes tavallisia talvipatikkapolkua viitoittavia pinkkejä seipäitä ei näkynyt. Reitti oli merkitty punavalkoisilla, jotka tässä kummallisessa säässä tuntuivat katoavan hankiin.

Harmaa sää on ehkä vaikein kävellä epämääräisessä hangessa, sillä kaikki korkeuserot katoavat. Polkua oli hankala nähdä, kompastelu sen sijaan helppoa. Tien piti olla silmälasien muotoinen. Ensin sankaa pitikin eteenpäin, sitten vasemmalta ensimmäisen linssi reunaa nenän yli, toisen linssin vasenta reunaa takaisin (sanka oli varmaan pudonnut), nenän yli ja sankaa myöten Obergmeindeen. Korkeuserot pistivät epäröimään, samoin ensimmäiset viitat. Oli tietä ilman viittaa ja viittaa ilman tietä.

*Lumipupu, tietty. /A Snowrabbit, of* course.

Lopulta kiersimme kahdeksikon ja kaikki tuli nähtyä. Loppupuolella tapasimme joukon valppaan tehokkaan ja pikkuisen huolestuneen näköisiä koiria työnteossa. Jokaisella oli oma matto, jolla he lepäilivät, yksi oli hommissa. Täällä harjoiteltiin lumivyörystä ihmisen etsimistä. Mainio tilanne kuvata, mutta en halunnut häiritä tärkeää treeniä.

Takaisinpäin kävellessä matkalla oli yksi ainut talo. Perheellä on täällä kesällä lehmiä, he tekevät juustoa ja viettävät Alppi-elämää. Aikamoinen näköalapaikka.

Viimeisessä alamäessä tumma taivas repesi. Kehotin perhettä nostamaan hihat, sillä kuten varmaan tiedät, aurinkoa pitäisi saada 10 minuuttia päivässä ja mieluiten käsivarsien sisäpuolelle, tarpeellisen D-vitamiinituotannon takaamiseksi. “En voi uskoa, että pönötän tässä tällä tavalla ja auringossa”, lanko mutisi. Hän ei ota aurinkoa. Sitä tulee Costa Ricassa ottamattakin.

Reikä taivaassa. Aurinko yrittää läpi./Hole in the sky. Sun trying to get through.
**Peak: Piz Beverin**

Aurinkoa on otettava, kun sitä saa. /You gotta sunbath, wenn you gotta sunbath.

Glaserrunde, Obergmeind-Glasspass-Obergmeind

6 km, 2h 20 min, 299 m ylös, 303 m alas, korkein piste 1952, matalin 1814

En resumen: Lluvia, sol, caminos sin rotulo, rotulos sin camino. En este paseito en Tschappina había de todo. Un poco perdidos anduvimos en la nieve y en final hasta encontrámos, no sólo devuelta, sino que también el sol.

Kurzgesagt: Regen, Sonne, Wanderweg ohne Wegweiser, Wegweiser ohne Wanderweg. In Tschappina gab es alles. Ein bisschen verloren sind wir im Schnee gelaufen, aber zum Schluss haben wir nicht nur zurück, sonder auch Sonne gefunden.

Jalat lumessa, kasvot auringossa

26. February 2020 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Melchsee-Frutt, patikointi, Sveitsi, Sveitsin Alpit, talvipatikointi, vaellus, vaelluspolut 1 Comment

Talvi ilman lunta ei tietenkään käy päinsä. Siis minun talveni. Ellei olla tropiikissa. Pakattiin reput ja kohti valkoista tai ainakin sitä, missä pitäisi olla talvinen Alppi.

Leudot päivät ja alavalla maalla kukoistava kevät kertoi siitä, että pitää nousta korkealle, eikä sielläkään välttämättä ole toivotut olosuhteet. Otin mukaan liukuesteet, varmuuden vuoksi, sillä mikään ei ole niin epämukavaa, kuin vuorilla liukastelu.

Kuplahissin aseman tuntumilla oli rauhallista ja lumetonta. Ehkä korona oli verottanut kävijöitä tai sitten se epäilys lumikerroksen paksuudesta.

Melchsee Frutt ei ole kesällä lempimpaikkani, sen kaavoituksessa on jotain mätää. Pieneen paikkaan on tuotu sivilisaatio epäesteettisesti, eikä sitä pääse kunnolla pakoon patikkapoluillakaan. Mutta talvella tilanne on toinen, lumi pehmittää näkymää.

Zürichistä tänne ajaa reilussa tunnissa, julkisilla kestää tuplasti. Läheisyys ja kaikenpuolinen mukavuus on plussaa. Helppo paikka tulla nopeasti piipahtamaan auringossa ja talvessa. Talvipatikkareitti on päiväretkelle lyhyehkö, mutta sopii nautiskelijoille, heikkokuntoisille ja lapsiperheille. Pulkka- ja kelkkaväkeä olikin liikkeellä aikalailla. Matkaa kertyi vajaa kymmenen kilometriä, nousua 245 m ja laskua 175 m.

Melchsee on myös pilkkijöiden lempipaikka.

Auringon sokaisemana yritin tähdätä kuvia erilaisista kokoonpanoista. Kaikista tuli enimmäkseen huonoja tai katastrofaalisia.

Murtsikkaladuilla oli ilmeisen hiki, sillä tyyppi toisena oikealta on ilman paitaa. Ei, en ottanut varta vasten kuvaa, vaan hän liukui asetelmaani.

Ruokapaikka näkyvissä. Hiki oli myös kävellessä. Riisuin paitasilleen ja muistin sivellä aurinkorasvaa, sillä edellisenä vuonna poltin kalmankalpeat talvikämmeneni.

Ruokaa. Terassilla oli myös yllättäin reilusti tilaa. Tätä on odoteltu, istahtamista talviseen alppiaurinkoon sapuskan ääreen. Nautinnon makua.

Gerstensuppe eli ohrakeitto on perinteinen ruoka, jossa yleensä on vihannesten lisäksi myös kuivalihaa. Selvästi kasvissyöntitrendi painaa, sillä tänä vuonna olen nähnyt monessa paikassa vegiversioita, joihin saa halutessaan lisukkeeksi esim. nakkeja. Niin myös täällä. Keitto on paksua ja maukasta, ehdottomasti hyvää talviruokaa.

Ja taas eteenpäin. Paikoin pilkotti ruoho ja tällä puolella kukkulat olivat jäisen kimaltavia. Luminen tie oli kuitenkin kovaa käveltäväksi.

Muhjua tuli vastaan vasta järven sivulla. Täällä on puhaltanut myös tuuli, sillä reuna oli kuin marenkikuorrutetta.

Varjo alkoi tavoittaa seutua. Aurinko laski nopeasti vuoren taa ja muurahaismainen ihmisvirta lähti kohti hissejä. Pilkkijätkin lopettelivat päivän sessiotaan, selvästi vastahakoisesti. Pari tyyppiä istui eräänlaisessa snowmobiilissa, jonka jälkimmäisessä vaunussa oli teline ongille. Vain kaksi oli raaskinut jättää jään, loput vielä vetkuttelivat varjossa.

Hissiaseman vierestä ostin vielä mukaan kimpaleen Alppijuustoa illan juhliin viemisiksi. Suoraan isännältä ja ainakin taatusti lähituotantoa, maito kenties lehmistä, joita tapasimme kesän patikkareissulla.

En resumen: La primera vuelta en la nieve en este invierno! Un día perfecto en Melchsee-Frutt: sol, nieve, jaspia y lo mejor, poca gente.

Kurzgesagt: Der erste Winterspaziergang auf Schnee, wenn in Zürich schon die Frühling herrscht. Ein super Tag in Melchsee-Frutt: Sonne, Schnee, Essen und das beste: wenig Leute.

Astman kanssa liikkeellä

29. January 2020 By suklaasyomari in elämä, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, terveys, Urheilu 3 Comments

“Tämä käyrä tässä, ei, missä se nyt on, hetkinen. Aa, tuossa. – Siis, katsokaahan, tämä on se testi, jota te ette läpäissyt.” Keuhkosairauksien erikoislääkäri katsoa tapitti minua odottaen jonkinlaista vastausta. Aivan, tässä ei ole mitään uutta, ajattelin, mutta sanoin vain “Okei”.

Astmaoireita on ollut pitkään, tullut ja mennyt, mutta viime vuonna en päässyt niistä eroon. Tästä lääkärikäynnistä ei ollut sen enempää hyötyä kuin että kaikki testit on nyt tehty ja astma todettu. Lääkäri oli kaikessa kokeneisuudessaan vähäsanainen ja hiljaisesti ylimielinen tai kenties vain kyllästynyt ja kävi siksi säästömoodilla, eikä viitsinyt valaista tilannetta sen enempää. “Siis tämä on astma?” kysyin. “Kyllä.” Keskustelu oli kuin Kaurismäen leffasta. Lääkettä samaan tapaan kuin tähän mennessä ja kun ei ole oireita, ei tarvitse ottaa. Puoli tuntia ennen urheilua yksi lisäannos. Kiitos ja näkemiin.

*Schübelweiher. Pahin sää keuhkoille.* /*Schübelweiher. Horror weather for the lungs.*

Vuosikymmen sitten tai varmaan siitä on jo enemmänkin aikaa, juoksin tasaisella järven reunaa. Oli reilut +30, upea ilma – ja sakea ilma. Vedin keuhkot täyteen, eikä se tuntunut riittävän. Kaupungin yllä oli varmaankin saasteet tapissa, kuten usein tällaisina päivinä, mutta silloin en sitä rekisteröinyt. Silmissä alkoi pimetä ja näin tähtiä. Jossain vaiheessa oli pakko pysähtyä järven ja jalkakäytävän välissä olevalle muurille. Maailma palasi näkökenttään ja jatkoin matkaa. Tämä oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun sain astmaoireita, sitä ymmärtämättä.

*Tältä näyttää, kun henki ei kulje ja ripset on jäässä. /So this is how I look when breathing is kind of difficult and the eyelashes frozen.*

Sen jälkeen sain yleislääkäriltä puhallustestin jälkeen lääkkeet, siltä joka vaikeni aina pitkäksi aikaa, katosi jonnekin mietintöjen maailmaan ja jolta varovaisesti kyselin, että onko tämä nyt tässä. Hän ei uskonut astmaan, koska keuhkokapasiteettini ylitti kaikki odotukset, mutta koska oireet muutoin täsmäsivät, sain paketin mukaani.

Olen juossut, käynyt salilla, pilateksessa, pyöräillyt, patikoinut vuorilla ja hyvin on pyyhkinyt. Paitsi nyt. Keväästä lähtien juoksu on ollut pysähdyksiä ja hengenvetoja täynnä, pyöräily samoin ja pilateksessakin keuhkot ovat toisinaan aivan liian puristuksissa, että voisin unohtaa astman. Olen tehnyt hengitysharjoituksia, juonut kurkuma-inkiväärishotteja ja yrittänyt hämätä oireita ajattelemalla muuta. Silti mäkeä kävellessä jouduin pysähtymään ja vetämään henkeä.

Tämänhetkinen sää ei tunnu auttavan, sillä vaikka kostean väitetään olevan hyvä astmaiselle, on kylmä kostea minulle epämiellyttävä. Zürichiä peitti hyytävä sumu usean päivän ajan ja se tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin. Lähdimme silti lenkille ja kiedoin kaulan ympärille paksuimman löytämäni huivin. Tiesin hikoilevani kuin porsas, mutta väliäkö tuolla, kunhan saisin hengitettävän ilman siedettävämmäksi. Liikkeellä näin kuvajaiseni heijastuvan naapurikylän lihakaupan ikkunaan ja kyllä, pankkirosvolta näytin. Nenän yli vedetty huivi kuitenkin toimi, pystyin juoksemaan paremmin kuin aiemmin.

Hengityspausseilla kuvailin luontoa, ihmettelin lintuja ja kauniita jäämuodostelmia. Rupattelin Aldon kanssa ja vältin ärsyyntymistä; lihakset halusivat juosta, vaikka keuhkoputket pistivät vastaan. Kotona luin liikunnasta ja astmasta, saamatta kovinkaan paljon hyödyllisiä vinkkejä. Lähes kaikissa lähteissä urheilun todetaan hyväksi, vaikkakin lenkkeily saattaa pahentaa oireita. Suomalaisissa teksteissä myös toistuu riskiurheilun kohdalla “Alpeilla vaeltaminen”. Sveitsiläinen lääkäri taas kehotti menemään vuorille, mieluiten kahdeksi viikoksi vuodessa.

Nostin nyt lääkityksen ohjeiden mukaisesti samaan kuin kesän ja pölytyskauden pahimpina päivinä ja taas kulkee happi.

Huomaan, ettei liikunta ole ainut joka on tökkinyt. Ajatuskin alkaa kulkea.

*Nokikana melkein jäätyneellä järvellä./Eurasian coot on a semi frozen lake.*

En resumen: Asma me trata de frenar, sin poder. Los vueltas siguen.

Kurzgesagt: Asthma versucht mich zu bremsen, ohne Erfolg. Die Bewegung macht weiter.

Katsaus menneille poluille

1. January 2020 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Leave a comment

Kelailin vuoden -19 kuvia ja siitähän kasaantui varsinainen retkien potpuri. Pinoon jäi vielä monen monta reittisuunnitelmaa, joita haluan toteuttaa ensi kesänä. Mikäli säät suo ja lumet kestävät rinteillä, eivätkä valu reittien yli laaksoon, haluan myös kävellä talvipoluilla.

Helmikuussa miehen veli tuli käymään Costa Ricasta ja sitkeästi halusi joka paikkaan. Vasta myöhemmin ilmeni, että viimeisellä reitillä, jossa hän epäili saavansa sydänkohtauksen, hän oli vaiennut kuumeisesta olostaan. Silti käytiin Libiseellä, Toggenburgissa ja alempana Zürichissä Kemptenin liepeillä. Ja vielä jossain muualla, mutta en löydä siitä todisteita.

Jossain välissä, lieneekö ollut maaliskuun paikkeilla, käytiin myös Liechtensteinin Malbunissa, sillä se oli ainut paikka lähistöllä, missä sää oli siedettävä. Föhn tai joka tapauksessa tiukka tuuli puhalsi vastaan, kunnes ymmärsimme, että suunta oli väärä. Tietenkin olisi pitänyt lähteä myötätuuleen.

Alkukesän kelit eivät olleet kovin otollisia, sillä odotukset oli kovat. Aurinkoa ja lämpöä, niitä kaivattiin talven jälkeen. Mutta taivaalta tuli vain vettä. Kerran pyörrettiin pihalta takaisin, kun sää vaihtui hetkessä lupaavasta kaatosateeseen. Jäätin pihalle nakertelemaan eväitä ja poltettiin takassa puita.

Kesäkuussa päästiin kuitenkin jo piirun verran korkeammalle Seealpseelle ja Klöntalerseelle. Jälkimmäisellä keikalla oli jo hervottoman lämmin, mutta onneksi matkaa reunusti järvi. Alkukesästä kertoivat polun päältä löytyneet lumi- ja maavyöryt.

Kleine Scheidegg valloitettiin Aldon toisen veljen kera, joka ei kyllä ollut varautunut minkäänlaiseen liikunnalliseen aktiviteettiin, mutta hänkin urheasti kesti sen, mitä eteen laitettiin. Ja oli tyytyväinen maisemiin. Niin kuin mekin. Alppikukat kukkivat upeina joka puolella. Vain se Edelweiss on vieläkin löytämättä.

Suomen reissun jälkeen meihin oli jämähtänyt mustikkakuume ja niitä jahdattiin sekä Flumserbergillä että matkalla Glarusin Leglerhüttelle. Jälkimmäisen maisemiin haluamme vielä palata, vaikka seudulla on suljettuja reittejä kivivyöryjen takia. Mieluusti myös viettäisin yön majassa ja jatkaisin matkaa seuraavana päivänä. Melchseelle pakenimme kuumuutta, mutta korkeus ei aivan riittänyt. Jyrkkyyttä valitulla polulla sen sijaan oli ihan tarpeeksi.

Viamala otti saarelaisen hermoille, liian jyrkkää ja kapeaa polkua ja lipsahdusmahdollisuuksia. Viamalan kuiluja voi mennä katsomaan kyllä ihan ilman taiteiluja poluillakin, autolla tai julkisilla. Hieno paikka ja taatusti jäi mieleen. Kuvat olivat aika vaatimattomia, sillä jouduin keskittymään askellukseen. Polulla on mielenkiintoinen puusilta, joka muodostuu todellisuudessa rapuista. Ei heilu, eikä kiiku, jos joku sitä miettii.

Sveitsin viimeiset aurinkoiset päivät, siis niin lämpimät, että aamupalan voi nauttia ulkona, vietimme Tessiinissä palmujen katveessa. Käveltiin myös lähikukkuloilla, mutta varsinainen patikka tehtiin Verzasca-laaksossa.

Viimeisenä viikonloppuna, ennenkuin monet hissit jäivät syyspaussille, matkasimme vielä Brienzerseelle. Hulppea nousu ja vähän nysä patikkareissu, mutta maisemia ei voi kuin ylistää. Tänne olisi kiva tulla silloin, kun murmelit eivät ole vielä vetäytyneet talvilepoon.

Syksyllä tallailtiin vain lähiseutuja ja katseltiin auringonlaskuja kotipihalta. Nyt pitäisi kai miettiä talvipatikkareittejä. Liikkeelle lähdetään heti sen jälkeen, kun on saatu tarpeeksi sisällä nysväämisestä ja syöty riittävästi vararavintoa.

En resumen: Los caminitos del 2019 (vea las fotos).

Kurzgesagt: Die Wege vom 2019 (die Fotos schauen).

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Liikunta